Masentunut (diagnosoidut) - kerro päivästäsi

herään kello 14, pesen naaman ja hampaat ja lähden töihin. pääsen töistä klo 22, käyn kaupassa, kotona suihkussa ja katson netflixiä sängyssä yöhön 03-04 asti jäätelöä syöden, joskus hedelmiä, jos en ole jaksanut päivällä syödä. vapaapäivinä en poistu kotoa, pesen pyykit ja katson telkkaria.

Lievä masennus; tänään olen harrastanut liikuntaa puolitoista tuntia, pessyt kolme koneellista pyykkiä, käynyt ruokakaupassa, tiskannut ja leiponut sekä katsonut teeveetä. Pari vuotta sitten oli psykoottinen masennus jolloin olin mielisairaalassa muutaman kuukauden. Masennusta on siis todella eritasoista.

Heräsin kahden tienoilla. Menin katsomaan kaveria viiden aikaan ja tulin rättiväsyneenä kotiin kolmen tunnin jälkeen. Siinä vaiheessa söin ensimmäisen kerran tänään. Koko päivän on pyörinyt päässä kysymyksiä ja masentuneita fiiliksiä, tuntuu että olen ihan hukassa elämässäni. 

On diagnosoitu vaikea masennus.

Keskivaikea masennus.

Heräsin aamulla puoli viideltä. Makasin pari tuntia sängyssä hereillä ja selasin puhelinta. Nukahdin ja heräsin uudelleen puolilta päivin. Otin lääkkeet, keitin kahvia ja join sitä pari tuntia. Pukeuduin ja meikkasin. Ajoin puoli tuntia vanhempieni luokse, pääsin valmiiseen pöytään syömään, join kahvit ja lähdin takaisin kotiin. Kävin matkalla ruokakaupassa. Kotona tajusin unohtaneeni ostaa maitoa ja kävelin lähikauppaan hakemaan sitä. Nyt odotan että sauna lämpiää. Syön iltapalaksi sipsejä, koska en jaksa tehdä leipää tai pilkkoa vihanneksi. Kunhan saan saunottua ja pyykit kuivumaan, otan unilääkkeet ja menen nukkumaan.

Keskivaikea/vaikea masennus ollut vaihdellen n. 8 vuotta, miten sen nyt sitten laskeekin. Aamupalan jälkeen lähdettiin avopuolison ja koiran kanssa metsälenkille, suht harvinaista tällainen että kaikki yhdessä lenkkeillään. Reissun jälkeen ruokailu ja yhteiset päiväunet, koneella istuskelua ja pyykinpesua. Illalla vielä kävin haravoimassa pihan (olen itseäni siihen tsempannut n.2 viikkoa) ja pelattiin avopuolison kanssa lautapeliä. Ensi viikko täynnä ohjelmaa, asioita joita pitäisi hoitaa ja paikkoja johon soittaa ja ahdistaa jo nyt ihan hirveästi, kokoajan käyn kalenterista kyttäämässä mikä oli minäkin päivänä ja stressaan. Harvinaisen aikaansaava päivä tänään, välillä päivän ainoa saavutus on tyyliin roskien ulos vieminen.

N22

Ihan karmeen surullista luettavaa 😢😢😢

Diagnoosi on vaikea-asteinen masennus.

Tänään heräsin 8.30, join kahvia ja kattelin telkkaria pari tuntia. Sitten poltin paukut, join pari olutta ja lenkitin koiran.

Poltin lisää, tein ruokaa, mies söi, minä en.

Loppupäivän makasin television edessä patjalla, pl. käytin koiran uudestaan. Ja tässä makaan edelleen.

Huomenna aion jaksaa taas. Vien koiran piiiitkälle lenkille, siivoan ja leivon. Kun kerran pilvikin loppui, sen avulla edes nauran joskus. Viina vaan masentaa lisää, ei uppoa. Kuten joku muukin jo sanoi; onneksi on toi koira.

Vierailija kirjoitti:

Ihan karmeen surullista luettavaa 😢😢😢

Toivottavasti kuitenkin lisää ymmärrystä masennusta sairastavia kohtaan.

Aamulla heräsin klo 2, kolmen tunnin yöunien jälkeen. Katselin sitten elokuvaa. Klo 7 torkahdin hetkeksi. Klo 8 piti nousta tekemään kahvia, en saanut alas kuin yhden kupin, unettomuus aiheuttaa ihan pahoinvointia. Sitten lähdin kurssille johon olin paremmalla hetkellä ilmoittautunut mutta jonka olisin halunnut perua mutta väsymykseltäni olin unohtanut. Ahdisti ja pelotti olla muiden joukossa. Automatkakin ahdisti, saan pelkotiloja esim. peruuttamisesta tai jos tiellä takana ajava roikkuu perässä. Pelkään että alan olla liian sekaisin väsymyksestä enkä oikein uskalla ajaa autolla sen vuoksi.

Sitten tulin kotiin, söin pullaa ja kaakaota. Sitten menin erääseen paikkaan kaverin kanssa käväisemään.

Koko päivän on aina hirveä olo, kuin krapulassa kun joutuu valvomaan yöllä. Ahdistuskohtaukset pahenevat kun on väsynyt.

Illalle lämmitin ihan pakasteruokaa, mikä on saavutus, eilen en jaksanut kuin voidella pari leipää. Tiedän että pitäisi syödä paremmin mutta kun en jaksa tehdä ruokaa enkä tiskata.

Sitten tiskasin ja vaihdoin kissanhiekan.

Päivät sinnittelen ja kärvistelen, odotan että saa ottaa illalla rauhoittavan lääkkeen.

Yleensä en käy ulkona näin monta kertaa päivässä, välillä en pääse edes sängystä ylös vaikka en siis nuku päivällä, en saa unta edes yöllä niin saati sitten päivällä.

Joku kysyi liikunnasta. Kyllä, liikunta on paras lääkkeeni. Se poistaa ahdistusta. Haluaisin liikkua tuntikausia päivässä mutta en tietenkään jaksa. Unettomuus uuvuttaa ja aiheuttaa esim. sydämentykytystä. Käyn (yritän)ohjatussa liikunnassa 4 kertaa viikossa ja ne ovat viikon kohokohtia, unohtaa hetkeksi masennuksen. Oikeastaan minua ei kiinnosta enää mikään muu kuin liikunta, ei muut ihmiset ei muut harrastukset. Odotan vain seuraavaa liikunta tuntia ja hetken helpotusta. Kävelen myös luonnossa aina kun jaksan.

Tämä masennus/ahdistusjakso alkoi traumaattisista tapahtumista. Tuli ahdistus kuvioihin mukaan, se se vasta helvettiä on. Masentunut olen ollut aina(lasinen lapsuus, seksuaalista hyväksikäyttöä alle 16-vuotiaana ym.) ja masennuksen kanssa olen kyennyt osa-aikatöihin. Mutta tämä ahdistus on vaikeampi. Se menee niin fyysiseksi ihan.

Diagnoosit vaikea masennus, vaikea ahdistus, pers.häiriö

Toisessa masennuskeskustelussa puhuttiin laittautumisesta ja muutama täälläkin mainitsi meikkaamisen. Minä en meikkaa, en jaksa harjata tukkaa, en nyppiä kulmakarvoja. Nykyisin en jaksa edes käyttää hoitoainetta vaikka aikaisemmin hiustenhoito oli minulle erittäin tärkeä asia. Pukeuta en jaksa kuin verkkareihin(kipuja myös on mulla) ja niissäkin on nyt reikä takamuksessa mutta en jaksa välittää. Oon lihonu 20 kiloa ja ulkonäkö on romahtanut, eipä siinä kannata laittautua. Eipähän tarvi miehestä haaveilla, yksinäisyys on taattu tulevaisuudessakin.

Kuulostaa pahalta näin tekstinä, mutta tosiasia on se että ystävät viihtyvät jostain kumman syystä seurassani, vaikka nykyisin olen aika ärtyistä ja terapian myötä ylijämäkkä. Monet sanovat että minusta ei huomaa ollenkaan että sairastaisin masennusta. Jotkut jopa väittävät että valehtelen ja esitän vain sairastavani.

Nyt on terapia loppu ja on kyllä aika vaikea olo. Minulla ei ole ketään kenelle puhua joka ymmärtäisi. Jotain jos yritän tämän hetkisille kavereille kertoa niin sanovat vaan että höpö höpö, teet vain näin ja näin ja näin niin kyllä se silla lailla menee ohi. Illanviettoihin en voi osallistua, minun pitää mennä 21 jälkeen nukkumaan jos herään 1-3 aikoihin. Alkoholin ajatteleminenkin ahdistaa. En millään kestäisi krapulaa, kun on jo valmiiksi krapulainen olo.

Neljättä vuotta saikulla.

Kaipaan sitä aikaa kun suht normisti pystyi toimimaan ja hoitamaan asiat, nauttimaan eri asioista, nauttimaan liikunnasta täysin tehoin, tapaamaan kavereita ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi ruokavaliot (nuudelia pizzaa alkoa) ei ainakaan hyvää tee masennukselle. Ymmärrän kyllä ellei jaksa mutta suoliston kunto vaikuttaa masennuksen puhkeamiseen. Tiedä sitten miten hyvän syklin saisi aikaan jos on jo masentunut.

Mikä vika nuudeliruuissa on? Täysjyvänuudeleita, possua ja kaalia. Sit jotain mausteita ja sipuleita.

Tässä tilanteessa voi varmaan kontekstista olettaa että nuudeleilla tarkoitetaan näitä valkoisia instant-nuudeleita joiden ravintoarvot ei ole kummoiset.

Heräsin 6.30. otin lääkkeet ja keitin kahvit. Herätin lapset ,  laitoin aamupalaa ja lähetin kouluun,  nyt voinkin  lakata skarppaamasta ja lamaantua sillä lapset menevät koulun jälkeen isälleen. Tänään voisi ehkä olla suihkupäivä, mukavampi vaihtaa hikinen yöpuku puhtaaseen kun alla on puhdas iho...

Luultavasti istun koko päivän sohvalla huovan alla,syön ehkä jugurtin ja keitän lisää kahvia. Katson telkkaa. Saatan ottaa päikkärit.

Minulla puhkesi masennus jo 20v sitten ja työkyvyttömyyseläkkeellä olen asian vuoksi ollut  9 vuotta. Pitkään masennus oli taustalle väistyneenä ja pystyin elämään sekä toimimaan normaalisti, mutta avioeron jälkeen 2v sitten tilanne paheni. 

Vaikea masennus, pitkittynyt, ollut nuoresta asti. Olen ollut kuntoutustuella pari vuotta, ei ole mitään työtä mihin palata enkä realistisesti ajateltuna usko koskaan työllistyväni.

Heräsin eilen iltapäivällä enkä ole mennyt ollenkaan nukkumaan, koska mun täytyy olla liikkeellä puolen päivän aikaan ja pelkään etten herää jos menisin maate. Tämä on ihan tyypillistä minulle; yleensä valvon aamuun ja nukun päivän tai sitten valvon päivän pari putkeen ja sitten saatan nukkua 20 tuntia. Tai vain 4 tuntia. Tai jopa normaalit 9 tuntia ja nousta ylös jo aamuaikaan. Ei ole mitään vuorokausi- tai unirytmiä.

Olen katsonut dokumentteja, neulonut villapuseroa, syönyt jogurttia ja muutaman omenan sekä juonut kahvia. Laitoin hiukset rullalle ja kuorin ihon. Olen aina huoliteltu, en halua että minusta näkee päällepäin kuinka heikosti sujuu.

Vuonna 2001  diagnosoitu vaikea masennus,  samalla löydetty myös epävakaa persoonallisuushäiriö ja adhd:n lievempi muoto add. Olen 42-vuotias, eronnut ja   mulla on 10v poika joka asuu isällään. On tietysti välillä täällä ja silloin tsemppaan, mutta kun ei ole..  noh, arvatkaa!

Heräsin kusihätään 7.00 enkä saanut enää unta. vaikka olin valvonut puoleen yöhön. Tein pikakahvia, heitin lääkkeet naamaan ja poltin sähkötupakan.  Harjasin hiukset jotka näyttävät suoraan sanoen ihan vitun järkyttäviltä, juurikasvu mustassa näyttää joltain perkeleen pälvikaljulta ja latvat hapsottaa.  Vedin pipon päähän ja siinä olikin mun ulkonäköön panostus! Päällä on samat tuulihousut, joilla on menty noin kolme viikkoa ja  hikinen toppi jossa nukuin .päälle vedin vaan takin  enkä laittanut edes sukkia tai  rintsikoita kun kävin hakemassa lähikaupasta olutta, jaffakeksejä  ja hiusvärin. Saa nähdä, milloin jaksaa värjätä mutta ainakin väri ostettu. Naama on valkoinen kuin lakana, silmien alla pussit ja ryppyjä tullut hemmetisti, olen vanhentunut parissa vuodessa  sata vuotta. Painoakin  on lähtenyt niin että näytän joltain anorektikolta vaikka totuus on, etten pysty syömään. Ei vaan maistu. Paitsi ehkä ne keksit.  Siivota pitäisi , mutten vaan jaksa. Kissanhiekan sain sentään vaihdettua ettei kissanpaska lemua kämpässä.  Sänkyni on olkkarissa ja siinä on mun linnoitus, makaan ja juon olutta. Hullu haiseva kissanainen.

Huomenna on pakko mennä suihkuun, menen iltapäivästä  kaverille joka viimeistelee olkavarren tatuointini. Se kuva on ollut kesken jo vuoden. Pitää varmaan pestä pyykkiä, ettei joudu näissä hikiverkkareissa menemään! En muista milloin olen viimeeksi ostanut uusia vaatteita, edes verkkokaupasta  tai käyttänyt meikkiä. Pelkkä ajatuskin uuvuttaa. Jos saan hädintuskin vaatteet päälle, miten jaksaisin shoppailla?

Keskivaikea masennus.

Yksinhuoltajana päivät aika samanlaisia oli arki tai viikonloppu.

Koetan pitää tietyn rytmin ja rutiinit, väsyneenä ja uupuneena helpottaa kun päivissä on "runko" jonka mukaan mennä, johon nojata. Herään ennen seitsemää, lapset samoihin aikoihin. Puurot ja kahvit, lapset kouluun.

Istuskelua tunti pari, luen Hesarin, juon sitä kahvia. Aamut ovat parasta aikaa, on hetken tunne että voimat riittävät ja joskus siinä tunteessa suunnitteleekin kaikenlaista pientä ohjelmaa ja tekemistä päivälle. Mutta kun on saanut huolehdittua ne aamun jutut ja lapset asianmukaisesti matkaan, on pakko jo istua alas ja levätä kun ei jaksa edes kättä nostaa.

Joka päivä lasten ollessa poissa silti pyrin tekemään jotain, pakottamalla jos ei muuten. Tekeminen tuo merkityksellisyyttä, olo on rauhallisempi jos illalla nukkumaan mennessä voi ajatella saaneensa edes jotain konkreettista aikaan. Pyykit, tiskit, imurointi, tms. Usein täytyy valita minkä asian tekee, koska muuhun ei enää resurssit riitä. Hyvinä päivinä jaksaa tehdä useamman jutun. Koetan liikkua, ulkoilla säännöllisesti, senkin usein teen pakottamalla. Kävelylle lähteminen pelottaa, joskus voimat vain loppuvat kesken lenkin ja tuntuu etten jaksa enää takaisin kotiin, tekee mieli vaan jäädä tien poskeen makaamaan.

Iltapäivällä lapset koulusta, läksyjen tekoa. Kolmasluokkalaisen matikantehtävien tarkistus on minulle nykyisin kuin ydinfysiikkaa: oma ajatus käy niin hitaalla että niiden yksinkertaisten laskujen läpikäymiseen menee ikuisuus.

Tehdään ruokaa, kaikkea simppeliä, valtavasti syödään esim. pakastekasviksia kun niiden lämmitys on suhteellisen yksinkertaista. Tehdään iltapalaa, jutellaan, lapset kahdeksan jälkeen nukkumaan ja itse viimeistään kymmeneltä perässä. Yöt vaihtelevat, joskus nukahtamiseen menee useampi tunti tai herään keskellä yötä muutamaksi tunniksi pyörimään ja murehtimaan. Useamman huonon yön jälkeen otan nukahtamislääkettä.

Ja koko ajan matkassa on lamaannus, uupumus, suru, pelko, ahdistus ja huoli tulevasta ja oikeastaan ihan kaikesta. Sisäisellä puheella rauhoittelen itseäni: käyn läpi asioita jotka ovat hyvin tai ihan riittävän hyvin ja kerron itselleni että ei hätää, tässä hetkessä pärjään ihan riittävän hienosti. Ehkä vähän säälittävää mutta kannattelee ja se kai tärkeintä.

Diagnoosina keskivaikea masennus, olen ollut masentunut 12-vuotiaasta saakka mutta diagnoosin sain vasta 26-vuotiaana epäonnistuneen itsemurhayrityksen takia kun hakeuduin hoitoon. Ikää nyt 28 vuotta.

Tämä päivä on mennyt/menee näin: Heräsin 6:15 töihin, töissä klo 7:10-15:10. Bussilla kaupan kautta kotiin, kotona katson jakson, pari Greyn anatomiaa dvd:ltä, syön ja loppuillan makoilen sängyssä. Ei jaksa/kiinnosta tehdä iltaisin mitään. Lenkillä olisi hyvä käydä mutten saa otettua itseäni niskasta kiinni. Sänkyyn on niin paljon kivempi jäädä makaamaan. Nukkumaan menen siinä 19:30 aikaan (unilääkkeellä totta kai, ilman en nuku).

Keskivaikea masennus.

Heräsin samoihin aikoihin kuin perhe. Aamupala, kahvia. Teinit ja mies kouluun, töihin.

Jään aamutakkisillani katselemaan pyöräilevien lasteni perään. Kuin yrittäisin verkkokalvolle laittaa muiston nuorista, innokkaista, onnellisista nuoristani, jotka pääsevät pois täältä lähiöstä. Pois neljän seinö sisältä.

Sitten tulen lukemaan ja kirjoittamaan näitä Vauva-palsta viestejä.

Saanpahan ainakin harjoittaa kirjoittamista.

Vähän väliä itken. Oikeastaan itken heti herättyäni, mutta en näytä sitä perheelle. Vaikka kyllä he itkemiseni ovat nähneet.

Jos en itke, niin raivoan heille. Suutun milloin mistäkin, huudan ja karjun.

Nyt olen jo käynyt puoleen päivään mennessä suihkussa. Saavutus. Tiedän, että ulkoilemalla mielialani hieman kohoaa. Eikä sade haittaa. Kasvot ovat märät joka tapauksessa.

Luen työpaikkailmoituksia. Välillä hyräilen mielessäni virttä "Päivä vain ja hetki kerrallansa...". Nyt ymmärrän, mitä hetki kerrallansa tarkoittaa. Minulle se on sitä, että hengitän tällä sekunnilla. Istun ja hengitän. Sekunti sekunnilta tämä päivä mataa eteenpäin. Kunnes pääsen illalla katkonaiseen uneen, jota hikoilu haittaa. Kuumat aallot, kai.

Minä olen ollut viimeiset neljä vuotta kotona neljän seinän sisällä. En käy muualla paitsi ruokakaupassa. Olin ennen nätti. En enää. Mitäs siitä.

Minulla on voimakas tunne elämättömästä elämästä, omana itsenäni.

Olen ollut puuhakas ja tarmokas kotiäiti joskus kauan sitten. Laulettiin ja leikittiin lasten kanssa. Vaikka en minä kovin paljon jaksanut leikkiä. Pitkästyin. Sen sijaan jaksoin paremmin lukea kirjoja. Piirtää ja opettaa lasta lukemaan.

Laitoin kivan kodin. Osaan tehdä hyvää ruokaa. Perustin puutarhan. Vaan työpaikkaa eikä työtä ole. Koulutustakin on. Korkeasti koulutettu kotiäiti, kodinhuoltaja olen ollut. Piika.

Jo viikkoja olen vain istunut ja itkenyt. Ikinä en ole ollut näin pahasti ahdistunut kuin nyt.

Päivän tärkein työ on ruuan valmistus.

Mies ei minua tue, ei ymmärrä, omat paineet hänellä. Vaativa työ, sekä paljon velkaa maksettavana, kun minä en tuo leipää omalta osaltani pöytään.

Kuolemista ajattelen usein. Mietin, kuka minua kaipaisi. Lapset kai. Joudun siksi lasten takia sinnittelemään fyysisesti hengissä. Muutoin olen kuollut. Ajastani olen jäänyt jälkeen, kun en jaksa olla mistään kiinnostunut. Käpertynyt vain omaan pahaan oloon.

Tein hiljattain pienen keikkatyön pienten lasten kanssa. Ainakin sen huomasin, että mikäli työllistyn, en halua enkä jaksa enää hoitaa lapsia. Ei lastenhoitoa eikä toisten hoivaamista minulle. Olen tehnyt sitä kotiäitinä lähes 20 vuotta.

Neljän seinän sisällä todellakin tulee masentuneeksi.

Keskivaikea masennus

Heräsin 11.00. Avasin tietokoneen ensimmäisenä ja luin uutisia ja selaamaan vauva palstaa. Jonkun ajan päästä keitin kahvia. Join monta kuppia kahvia ja tein muutaman paahtoleivän kaveriksi. 

Pitäs laittaa vaatetta päälle mutta ei jaksais. Pitäs alkaa imuroimaan mutta ei sitäkään jaksais tehdä. Tai ei vaan kyllä kiinnosta. Ei se mun elämä siitä parane että imuroin, teen ruokaa, tiskaan tai jotain muuta.

Lenkille pitäs koiran kanssa lähteä, mutta miksi tämä sohvalta perseen ylös nostaminen ja vaatteiden pukeminen päälle onkin niin vaikeaa :( Onneks koira tuo iloa ja sen takia tulee käytyä edes ulkona monta kertaa päivässä, muuten en missään käykään. 

Yöpaita päällä tässä oon varmaan koko päivän. Laitan tän päälle vaan ulkoilutakin ja jotkut housut jalkaan ja kengät ja menoksi. 

Lenkiltä kun tulen niin varmaan vaan nukun sitten, kunnes lähen myöhemmin vielä taas lenkille koiran kanssa.

Loppu päivä sitten menee netissä. 

Tätä samaa tää on ollu noin 13vuotta. Ei päivät kauheana eroa toisistaan.

En käy kaupassakaan koskaan. Tilaan aina kotiinkuljetuksella ruoat. 

Heräsin aamulla avopuolison herätyskelloon. Tapamme mukaan torkutettiin muutama kerta ja halailtiin. Saatoin koiran kanssa puolisoa vähän matkaa tämän kävellessä töihin. Tulin kotiin, suunnittelin tekeväni ties mitä, keitin kahvia, menin makaamaan. Makasin ja jonotin tunteja mielenterveysseuran chattiin, puhelinta päämäärättömästi selaillen. En ole vieläkään päässyt läpi, eikä minua edes ahdista samalla tavalla kuin silloin kun aloin tuonne jonottamaan. Viikkasin muutaman päivän kassissa seisseet puhtaat pyykit ja söin vähän. Lähden aivan juuri töihin ja seuraavan 9 tuntia joudun mielistelemään muita ihmisiä ja tekohymyilemään, vaikkei siltä tunnukaan. Sen jälkeen palaan luultavasti kotiin ja kerron puolisolle kuinka tänään oli kuitenkin hieman parempi olo kuin viime viikolla (toivottavasti) enkä muista miettiä itsetuhoisia ajatuksia ennen kuin nukahdan. Ehkä yritän tehdä jotain mikä on joskus ollut mielestäni hauskaa.

En tiedä enää millä asteella tämä masennus on (itsetuhoisuudesta päätellen vakava), kun välillä on ihan ok ja välillä saatan saada viisikin loputtoman tuntuista ahdistuskohtausta päivässä.

Heräsin samaan aikaan kuin mies ja lapset, join kahvin ja otin aamulääkkeet. Mies lähti töihin ja esikoinen kouluun, nuoremman lapsen vein läheiseen päiväkotiin puolipäiväiseksi ja kävin samalla kaupassa.  Ylläni oli sortsipyjama takin ja housujen alla, olen yöpuvussa kunnes mies tulee ja alkaa valittaa siitä. Kuten myös siitä, etten auta tuomaan leipää pöytään enkä siivoa tarpeeksi. Kun sain diagnoosin keskivaikea masennus ja lääkityksen vuosi sitten, mies kai luuli että alan samantien tanssia ja laulaa ja pierrä sateenkaaria. Masentunut olen ollut jo ties kuin kauan, luultavammin lapsesta asti. 

Kaupasta ostin energiajuomaa ja pullapitkon kahvin kaveriksi, unohdin vessanpaperin jota lähdin hakemaan ja söin koko pitkon. Tein pannukakun, lakkasin kynnet ja vaihdoin päälle farkut, ettei mies ärsyyntyisi kun akka istuu yöpuvussa. Hain lapsen  päiväkodista, laitoin tälle videon pyörimään ja nukahdin. Heräsin noin tunti sitten , keitin kahvia ja söin muroja. Lapsikin halusi muroja . Esikoinen on näköjään karannut johonkin läksyjä tekemättä, näen ja miehen ilmeen kun kuulee asiasta. Haistakoot paskan, kun ei tiedä yhtään miltä minusta tuntuu!

Nyt odotan iltaa, sitä kun lapset nukkuvat ja voin ottaa unilääkkeen sekä paeta  todellisuutta noin seitsemäksi tunniksi. Yhdessä vaiheessa koetin luopua unilääkkeestä, mutta  en saanut unta ilman.

Miten niin monella teistä "masentuneista" on puoliso ja lapset? Onko masennus hellittänyt siksi aikaa kun on oltu puolisonhakumatkalla/lasta yrittämässä ja sittemmin taas puhjennut? Vai tuleeko se masennus vasta kun on perhe kasassa? Diagnosoidaanko nykyisin keskivaikeaksi masennukseksi se jos ei jaksa olla iloinen aamusta iltaan joka päivä?

Ihan rehellisesti kysyn. Itselläni vaikea masennus jo 20 vuotta, ikinä ei ole mahdollisuutta ollut edes miettiä puolisoa tai lapsia.