Lue keskustelun säännöt.
Nyt jutellaan 1970-luvusta!
Täällä on liikaa eilen syntyneitä, nyt me neljä-viisikymppiset saamme jutella siitä mitä 70-luvulla oli ihanaa ja kauheaa.
Kommentit (1865)
Yläpeukku, jos olet koulussa tehnyt tunikan, johon helmaan kirjailtiin. Kamalia olivat muutenkin, saati mun, joka en osannut, enkä vieläkään osaa, ommella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kymmenellä pennillä sai kioskista yhden ison merkkarin. Viiden pennin karkkejakin oli olemassa.
70-luvulla sai pennilläkin karkkeja, niitä nallekarkkeja, joita taitaa nykyäänkin jossain olla kaupan.
Lauantaihengessä:
Olutmainoksia näkyi lehdissä, ennen kuin ne katosivat moneksi vuosikymmeneksi (ykköstä lukuunottamatta).
http://70-luvulta.blogspot.fi/2014/06/ei-oo-parempaa-kuin-lahden-sinine…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmapiiri oli tosiaan kauhean ahdasmielinen ja kaikesta määräsi uskonto. Ei puhettakaan, että kirkollisina juhlapyhinä olisi saanut olla hauskaa, jopa lapsuudenkodissa äiti kielsi nauramisen pitkänäperjantaina. Elokuvateatteritkin oli pääsiäisenä kiinni.
Musiikki oli kyllä hyvää, tykkään vieläkin discomusiikista ja 70-luvun hevistä, harmi vaan, kun sitä kuuli radiosta niin harvoin. Joka toinen viikko tuli radiosta tunnin verran heviä ja joka toinen viikko progressiivista rokkia. Telkkarin Lauantaitansseissa oli aina yksi kappale nuorisomusiikkia, siinä kameran eteen päästettiin muutama nuori tanssimaan. Kappale esitettiin just ennen mainoskatkoa ja pistettiin surutta poikki mainoskatkon alkaessa enkä muista, että sitä olisi koskaan kuullut loppuun.
Onneksi tuli Nuorten sävellahja. Siinä sitten istuin radion edessä kasettimankka sylissä ja hyvän kappaleen tullessa painoin nauhoitusnappulaa ja pidin pientä mikrofonia radion edessä. Yhtä lempikappaletta en saanut nauhalle ja surin, etten kuule sitä enää ikinä. Kiitos netin laulu löytyy hetkessä.
Missäs ahdasmielisellä lesta-alueella sinä olet lapsuutesi asustellut? Ei meilläpäin sisäsuomen pienessä teollisuuskaupungissa ollut pätkääkään ahdasmielistä, eikä uskonnot ainakaan meidän elämäämme millään tavoin määräilleet. Itse olin ihan taviduunariperheestä ja olimme tavallisia tapakristittyjä, eli ei todellakaan missään uskonnolisissa riennoissa meitä kuskattu, vaikka itse muutaman kerran pyhäkoulussa (sisko raahas, kun sieltä sai kuulemma kiiltokuvia) ja melko aktiivisesti seurakuntakerhossa/leireillä kävinkin.
Siihen aikaan ei vaan seurakuntakerholla ollut mitään tekemistä uskovaisuuden kanssa, koska siellä kävi ihan kaikki lapset, myös lastenkodin rakkarit. Siellä käytiin, koska siellä pääsi pelaamaan koronaa ja pingistä ja touhuilemaan kaikenlaista, mikä kiinnosti meitä natiaisia.
En asunut millään lesta-alueella ja tehdaskaupungissa asuin itsekin, mutta äiti oli uskovainen. Kyllä se uskonto määritti teidänkin elämää. Kirkollisina juhlapäivinä ei telkkarissa esitetty mitään hupiohjelmia, tansseja ei järjestetty eikä elokuvateatterit olleet auki. Raamattu määritti, mikä on syntiä ja se näkyi yhteiskunnassakin. Avoliittolaisia paheksuttiin ja au-lapsista tai jopa äpäröistä puhuttiin. Avioerot oli harvinaisia ja eronneita naisia pidettiin kakkosluokan ihmisinä. Hirveää aikaa kaiken kaikkiaan.
Ja moni homo muutti Ruotsiin ahdasmielisestä Suomesta. Homous kyllä laillistettiin 1971, mutta mm. ns. kehotuskielto ja kielteiset asenteet olivat voimassa. Yllättävän moni ns. konservatiivi tuntuu haikailevan noiden aikojen perään, mutta onneksi ne ovat menneisyyttä. Vaikka onhan se Venäjä heti tuossa vieressä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kymmenellä pennillä sai kioskista yhden ison merkkarin. Viiden pennin karkkejakin oli olemassa.
70-luvulla sai pennilläkin karkkeja, niitä nallekarkkeja, joita taitaa nykyäänkin jossain olla kaupan.
Joo ja merkkarit maksoi tullessaan joskus 70-luvun jälkipuoliskolla 5 penniä ja nousivat kymmeneen penniin vasta myöhemmin. Nallekarkit, ei kyllä kauaa kerinnyt penninkarkkeina 70-luvulla olla, jos lainkaan, olivat enempi 60-luvun juttu. Saattoi olla, että vielä 1970 ja 1971 niitä sai pennillä, mutta tuskin enää sen jälkeen. Oma muistikuvani niistä on, että ei enää olisi ollut pennin hintaisia kun kouluun ensimmäiselle menin ja tämä tapahtui 1970.
Muistatteko ne värikkäät kahden palan tyynypurkat ennen jenkkejä? Olivat läpinäkyvässä muovissa ja niitä oli eri värisiä paloja. Maksoivat kaksi penniä per purkka, eli pennin pala. Tuokin tosin enempi 60-luvun puolella ja korkeintaan vielä ihan 70-luvun alussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rosvo Ruudolf ja Matti ja Miisu ❤❤
Ei ole totta ! Olin unohtanut Matin ja Miisun ja ihanan tunnarin, Iso kiitos kun muistutit!
Täytyy kaivaa, jos Youtubesta löytyisi. Muistin myös Hingun ja Vingun :)
Ja Neil Hardwickin englanninkurssi lapsille "Hello, hello, hello".
The cat is in the tree.
Suhtautuminen sotainvalideihin ja -veteraaneihin oli täysin erilaista kuin nykyään. Ainakin virallisella tasolla. Koko asiaa ikään kuin piiloteltiin ja hävettiin, kun ei haluttu muistella niinkin kipeää asiaa ja suuren osan kansasta omakohtaisesti kokemaa sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Neuvostoliitto oli nyt suuri ystävämme. Kokoomus ei päässyt hallitukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on hyvät muistot 70-luvusta. Olin aika pieni silloin, 1975 menin kouluun. Tunsin itseni aika vapaaksi, vaikka äitini olikin ylihuolehtivainen. Ainoita ahdistavia asioita olivat suuri yksinäisyys + pelko aamuisin ja iltaisin omassa huoneessa. Eikä vanhempia voinut huutaa apuun. Ja se, että aina kun onnistui satuttamaan itsensä, niin siitä huudettiin ja "rangaistiin kidutuksella" eli hirmuisesti kirvelevillä puhdistusaineilla. Mutta vanhempia tärkeämpiä olivat kaverit, joiden kanssa juoksentelin lähimetsissä ja kallioilla. Vanhempani ilmeisesti valistivat neuvostopropagandasta koulussa, koska muistan olleeni tiedostava sen suhteen, että kaikkea ei kannata uskoa. Toki vaan pään sisässä, olin kiltti lapsi. Sitten oli ilmöitä, joita nykypäivänä kammoksutaan, mutta joita en silloin osannut pitää pahoina, enkä koe niiden tehneen minulle mitään pahoja seurauksia. Esim. ruumiillista kuritusta käytettiin niin kotona kuin koulussakin. Fyysistä voimankäyttöä ei katsottu pahalla. Pojat aina tappelivat verissä päin ja kun yksi poika jatkuvasti potki ja löi minua, niin se kuitattiin "rakkaudesta hevonenkin potkii". Niinpä en pitänytkään sitä kiusaamisena vaan rakkaudenosoituksena. Sain samalta hepulta myös mielenkiintoisia kuva- ja runoleikkeitä pornolehdistä. Ainoa mitä ihmettelin, oli se että miksi kyseinen tyyppi ei koskaan pussannut väkisin. Olisin mieluummin ottanut sitä kuin niitä valtavia mustelmia aiheuttavia potkuja. Itsensäpaljastajiin törmäsi todella usein. Meille sanottiin etteivät ne ole vaarallisia, joten naureskeltiin vain. Kerran eräs pedofiili sai siveltyä hyvän tovin pimppaani mekon alta. Hän oli juuri antanut minulle "lahjan", joten en kehdannut heti häipyä, vaikka tiesin että se tekeminen ei ollut asiallista. Mutta kaikesta tästä huolimatta pidän 70-lukua mukavampana aikana kuin nykyaikaa. Nykyään ollaan ihan liian hysteerisiä. 80-luku oli kuitenkin sitä parasta :)
Minulla oli kauniita vaatteita, sillä äitini ompeli niitä itse. Valmiinakin jotain ostettiin, mutta parhaiten muistan itsetehdyt.
Tuo ompeluharrastus saisi tulla takaisin. Itse olen päättänyt alkaa tehdä omat vaatteeni - kaupoista ei nykyään laatua löydy, ei sopivia kokoja eikä mieluisia malleja. Toivottavasti sentään löytyy kankaita, joista tehdä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kavereiden ovikelloa soitettiin kun teki mieli hengailla / leikkiä. Toivottiin että kaverin vihainen isä ei avaa ovea. Sillon tällöin soiteltiin puhelimella.
Asioita ei hirveästi sovittu etukäteen. Elettiin enemmän hetkessä.
Vieraita tuli mökille ilmoittamatta. Ihan yöksi. Tuntui olevan ihan normaalia.
Fillarilla ajeltiin koko ajan.
Vaatteita käytettiin monta päivää putkeen.
Röökiä vedettiin joka paikassa.
Ei ollut hampurilaisia. Oli porilaisia.
Skidien oli helppo pölliä karkkia kaupasta ku ei ollut kameroita.
Miehet oli pomoja. Naiset sihteereitä tai kotona. Oli jopa sihteeriopisto.
Helpompaa ja yksinkertaisenpaa aikaa ennen globalisaatiota.
Oranssit kaakelit ruskeiden keittiökaappien välissä ja ornamenttikuvioinen muovimatto lattialla.
Puun väristä puuta lattiassa, seinissä ja katoissa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
70-luvulla miehet korjasivat itse autonsa ja rakensivat itse talonsa.
Päässä oli minivogue ja viiksiä suosittiin.
Suksien siteet taitettiin ja sauvoissa oli oikeat porkat. Luistelutyylistä ei tiedetty mitään.
Syötiin paljon perunaa ja kastiketta, uunimakkaraa ja lämpimiä voileipiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä vähän. Kerron edellä (viesti 87) olleeni 15-vuotias, kun 70-luku alkoi. Olin siis juuri sopivan ikäinen ryhtymään kotikutoiseksi hippitytöksi. Koska rahaa oli vähän, kaikki se, mikä voitiin, tehtiin itse. Kaupasta hankittiin laamapaitoja, joita mummot käyttivät aluspaitoina. Laamapaitoihin tehtiin sitten narun ja kangasvärien avulla batiikkikuvioita. Muistan solmineeni kalastajalangasta myös joka hippitytön otsanauhan. Ensimmäisen luomivärin valmistin sekoittamalla valkoista sakuraliitua (!) ja Nivea -voidetta, ja ei kun luomiin. Maskarat olivat kakkumaskaroita. Ensin sylkäistiin pieneen harjaan, jota hangattiin kakkumaiseen maskaranpalaseen. En muista, että kenellekään olisi koskaan tullut pieneen mieleenkään, että käytäntö ei ollut erityisen hygieninen. Mary Quantin huulipunat oli kuuminta hottia. Joko 72 tai 73 sain joululahjaksi lämpörullat, joilla sai uskomattoman kauniit kiharat. Lämpörullat iskettiin (ilmeisesti) joihinkin vastuksiin, ja niistä tuli tosi kuumat. Sitten rullat kiinnitettiin päähän semmoisten isojen, avonaisten hakasten avulla. Marimekon pallopaitoja (pienipalloisia) mulla oli useampi kappale, vaalea beessi oli mun lemppari. Housut olivat joko Jamekset (silloinen farkkumerkki) tai äidin ompelemat samettihousut, joita niitäkin oli useammat.
Muistan nämä Carmen-lämpörullat. Olivat punaisessa, muovisessa, kovassa, melkein salkun kokoisessa laatikossa. Puhuttiin myös piippiraudasta.
Höyryrautaa ei ollut. Sumutinpullolla sumutettiin vaatteelle ja silitettiin. Prässäykseen käytettiin sideharsovaippaa. Kosteaa sellaista.
70-luvulla oli hiihtoreittien varsilla hiihtomajoja, joista sai lämmintä mehua ja ISOJA merkkareita.
Meillä oli olohuone 70-luvun tyylikyyden huipentuma: oranssi karvalankamatto ja myrkynvihreät sohvat, seinillä oli samettipintainen viininpunainen kuivotapetti. Keittiön kaapit oli kirkuvan oranssit ja eteinen kirkkaan vihreä, jossa keltainen ns puhelinpöytä ja räsymatto. Nykynuoret ei edes varmaan tiedä mikä on puhelinpöytä.
Äidin makuuhuoneessa oli yhdessä vaiheessa koko seinä peittämä maisematapetti: palmu, rantahiekkaa ja meri.
Ehkäpä 1970-luvulla pistettiin värien kanssa ihan överiksi sen takia, että se oli mahdollista ja jotain ihan uutta.
Muistan miten pahennusta ja halveksuntaa herätti se, että äitini oli eronnut ja puhui suomea murtaen. Äitini on muistellut jälkeenpäin huvittuneena miten muut naiset pelkäsivät, että hän yhnä tulee ja vie kaikkien muiden miehet.
Vierailija kirjoitti:
Suhtautuminen sotainvalideihin ja -veteraaneihin oli täysin erilaista kuin nykyään. Ainakin virallisella tasolla. Koko asiaa ikään kuin piiloteltiin ja hävettiin, kun ei haluttu muistella niinkin kipeää asiaa ja suuren osan kansasta omakohtaisesti kokemaa sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Neuvostoliitto oli nyt suuri ystävämme. Kokoomus ei päässyt hallitukseen.
Sotainfaliideille sanottiin, että mitäs menitte. Oma syy.
Moni piilotteli tämän takia asiaa.
Oli muuten vuosikymmenellä invamopot, nyt niitä kutsutaan mopoautoiksi ja niillä ajaa nuoriso.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli kauniita vaatteita, sillä äitini ompeli niitä itse. Valmiinakin jotain ostettiin, mutta parhaiten muistan itsetehdyt.
Tuo ompeluharrastus saisi tulla takaisin. Itse olen päättänyt alkaa tehdä omat vaatteeni - kaupoista ei nykyään laatua löydy, ei sopivia kokoja eikä mieluisia malleja. Toivottavasti sentään löytyy kankaita, joista tehdä!
Mun vaatteista iso osa teetettiin ompelijoilla, joita oli useitakin. Se oli edullisempaa, kuin ostaa kaupasta. Mieleen on jäänyt erityisesti punainen tikkipuku ja silkkinen sinikukallijnen paita. Se paita on mulla ekaluokan luokkakuvassa 1971 ja oli muuten kaunis. Sitten oli skottiruudullinen hame toisella luokalla.
Paprika oli eksoottinen tarjottava, samoin katkaravut joita sai vain jouluna ja suurissa juhlissa. Kana ja lohikin olivat hintavia , ei ihan arkiruokaa nekään. Limsaa saimme siskon kanssa joinakin lauantaina litran pullon puoliksi ja tarkasti tasattiin. Tuntui ,että litrasta riitti pitkäksi aikaa. Lasinen pullo oli niin iso ja painava.
Pyökki oli kasari--ysäri juttuja. 70-luvulla kirjahyllyt ja telkkaritkin oli teakia.