Nyt jutellaan 1970-luvusta!

Vierailija kirjoitti:

Pikkuveli tuli sairaalasta kotiin ja pötkötti sen vuoden äitiyspakkauksen makuupussissa: murretun keltaisella pohjalla ruskeita ja beigejä kukkasia.

Olisi kiva kuulla synnytystarinoita, koska ne mitä minä kuulin tuolta ajalta olivat ihan hirvittäviä. Mitään kipulääkkeitä ei välttämättä saanut, eikä ollut kuin yksi synnytysasento.

Eihän noista asioista silloin lapsille puhuttu, mutta jälkeenpäin olen kuullut useammaltakin kaverilta, että heiltä on kuollut veli tai sisko synnytykseen tai heti kohta sen jälkeen. Keskosilla taisi olla huonot mahdollisuudet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkuveli tuli sairaalasta kotiin ja pötkötti sen vuoden äitiyspakkauksen makuupussissa: murretun keltaisella pohjalla ruskeita ja beigejä kukkasia.

Olisi kiva kuulla synnytystarinoita, koska ne mitä minä kuulin tuolta ajalta olivat ihan hirvittäviä. Mitään kipulääkkeitä ei välttämättä saanut, eikä ollut kuin yksi synnytysasento.

Eihän noista asioista silloin lapsille puhuttu, mutta jälkeenpäin olen kuullut useammaltakin kaverilta, että heiltä on kuollut veli tai sisko synnytykseen tai heti kohta sen jälkeen. Keskosilla taisi olla huonot mahdollisuudet.

Mä taisin olla hyvä salaa kuuntelija, koska muutamia juttuja kuulin. Omalla äidillä oli niin pahat traumat, että vasta aikuisena olen tajunnut että hän olisi tarvinnut ihan terapiaa.

Keskoset olivat tuohon aikaan heikkoja ja tapana oli sanoa tai kysyä, jos joku oli tosi laiha/siro/pieni, että "onkohan se keskonen".

Itse olen maaseudulta ja 70-luvun alusta sen loppuun pienet maatilat ja karjanpito väheni. Possuja ja kanoja oli myös monella, mutta nekin vähenivät. Hevosia oli vielä ihan 70-luvun alussa mutta ei enää sen lopussa. Nuoret eivät alkaneet pitää kotitilaa vaan menivät muualle töihin.

Meillä lapsuuden kodissa puhelinnumerona oli 4 ja kylän nimi eteen. Siis puhelut yhdistettiin sentraalisantran toimesta. Näin ainakin maaseudulla. Pikkuhiljaa automaation kasvaessa puhelinnumeroon lisättiin eteen numeroita.

Sohvana aniliininpunainen keinonahkainen, muovinen sohvakalusto, joka ostettu kiertävältä kauppiaalta. 70-luvun lopulla ruvettiin panostamaan sisustukseen, ruokapöytäni ostettu silloin ja edelleen käytössä, tummaksi petsattua koivua, Askosta ostettu. Hintansa väärti. Muutenkin elintaso nousi kohisten. Väri-tv oli jo vuosikymmenen alussa, tv kyllä katsottiin paljon, kun varsinkin talvi-iltaisin ei muuta tekemistä. Kirjastoautosta käytiin lainaamassa kirjoja joka viikko. Elämä yksinkertaista, mutta ei odotettukaan ihmeitä.

Äidillä pitkiä juhlavia iltapukuja, kävivät muutaman kerran vuodessa juhlimassa ravintolassa.

Mun mielestä sellainen tuon ajan kaunis nainen oli Hills Street Blues -sarjan Joyce Davenport. Juttu on vain niin, että tuo on 80-luvun alun tv-sarja. Jotenkin se hahmo on mun mielestä vaan enemmän 70-lukua kuin kasaria.

Kupla oli kuitenkin 70-lukua ja se oli todella edellä aikaansa. Se oli hauska ja koskettava yhtä aikaa.

Synnytin kyllä vasta 1980, mutta kyllä olen ihmetellyt, mitä kaikkea synnyttäjät nykyään saavat tehdä ja miten heitä kuunnellaan. Silloin toteltiin hoitajia; olisin halunnut saada ikkunan auki - ei, vauvan tulee kylmä. No, vauvaa ei näkynyt vielä moneen tuntiin! Olisin halunnut kirkasta valaistusta himmeämmäksi, kun jouduin tunteja siinä selälläni makaamaan. No ei sekään käynyt. Mitään musiikkia ei kuulunut, liekö sitä radiotakaan ollut. Todellakin selälläni makasin varmaan lähes 10 tuntia. Ei siitä saanut mihinkään liikkua. Ja yksin olin ja parempi niin. Isi kun ei kerennyt niihin valmennuksiin osallistumaan, ei päässyt synnytykseenkään mukaan. Valmennusta oli meille äideille kyllä tuntikaupalla. Vesi oli siis mennyt, onkos se niin, ettei silloin enää saa nykyäänkään liikkua? Lapsiparka oli iso ja minulta alkoi puhti loppua, joten siirryttiin imukuppisynnytykseen. Olin niin poikki, että ajattelin vaan, että ottakaa se nyt jollain sieltä!

Tulihan se vauvakin sieltä, mutta sai muistaakseni vain 7 pistettä, oli niin hiljaa. Napanuora oli ollut kaksi kertaa kaulan ympärillä ja moneen kertaan jalkojen ympärillä. Tervepäinen ja todella älykäskin on tämä minun iso (56 cm) vauvani nykyään. Päähän tuli kai joku jälki imukupista, mutta en sitä edes muista. Pian se varmaan hävisi. Monta päivää oltiin sitten sairaalassa, vauvat tuotiin kyllä välillä viereenkin. Ei minusta olleet koko aikaa. Vähän kitisevä lapsonen oli ja ajattelin, että antakaa mun nukkua! :)

Minulla on vain yksi lapsi, en pelästynyt kylläkään tuota synnytystä. Katsoin, että yhden pystyn elättämään. Yksinhän minä hänet sitten  kasvatinkin.  Olin nuorena varma, etten halua lapsia ollenkaan. Mutta olin varmaan ihan hyvä äiti varsinkin ennen murkkuikää, tykkäsin kun lapseni oli aina niin aurinkoinen ja utelias.

Koirat ja kissat saivat ainakin meidän kylillä juosta vapaana. Joskus eksynyt koira ilmestyi pihaan ja parin soittokierroksen jälkeen omistaja aina löytyi.

Me asuimme silloin Espoossa, joka oli enimmäkseen vielä metsää ja peltoa ja joitakin nousevia lähiöitä radanvarressa tai rannikolla. Vähän etäämpänä oleva Tapiola tosin oli perustettu jo parikymmentä vuotta aiemmin, ja siellä oli muita lähiöitä enemmän ostosmahdollisuuksia, mutta esim. vaateostoksille mentiin  uutuuttaan kiiltelevillä punaisilla sähköjunilla Helsinkiin. Jos Pukevan reissu meni hyvin, saatettiin vielä käydä Citykäytävässä Winterin lelukaupassa tai asematunnelin divarissa, jossa myytiin käytettyjä Tinttejä ja Akkareita. Kaupungissa käytiin myös joskus harvakseltaan elokuvissa katsomassa Disneyn piirretty tai muuta lapsille sallittua. Leffateattereita oli vielä paljon, useimmissa vain yksi sali paitsi harvat kahden salin poikkeukset kuten Maxim tai Bristol. 

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä sellainen tuon ajan kaunis nainen oli Hills Street Blues -sarjan Joyce Davenport. Juttu on vain niin, että tuo on 80-luvun alun tv-sarja. Jotenkin se hahmo on mun mielestä vaan enemmän 70-lukua kuin kasaria.

Kupla oli kuitenkin 70-lukua ja se oli todella edellä aikaansa. Se oli hauska ja koskettava yhtä aikaa.

70-luku päättyi tyylillisesti, musiikillisesti ja muutenkin ehkä joskus -82.

Vierailija kirjoitti:

Lastenohjelma Noppa. Niin opettavaista ja aatteellista. Kerran kiharapäinen juontaja Hessu opetti miten tehdään hapankaalta. :D

Hessu toivotti ohjelman päätteeksi, että "muistakaa lapset solidaarisuus" :) 

Vierailija kirjoitti:

Koirat ja kissat saivat ainakin meidän kylillä juosta vapaana. Joskus eksynyt koira ilmestyi pihaan ja parin soittokierroksen jälkeen omistaja aina löytyi.

Joo, sisäkissoja ei ollut tuohon aikaan kellään. Jos maalla asuville olis ehdottanut kissojen leikkaamista ja rokottamista, olisi naurettu pellolle ja vanhemmat olisivat toruneet kun olisi edes puhunut moisia tyhmyyksiä. Maalla pentuja annettiin syntyä ja sitten ylimääräiset tapettiin.. haavaiset ja loukkaantuneet kollit saivat nuolla haavansa tai kuolla, madotustakaan ei annettu. Ja kissoille juotettiin lehmänmaitoa.

Aku Ankka tuli kerran viikossa ja se oli ihanaa. Jouluaattona tuli Disneyn joulutervehdys, ja se oli parasta. Inhottiin sisarusten kanssa venäläisiä ja itäblokin ankeita ja opettavaisia animaatioita ja niitä tuli aina jouluisinkin. Mutta sitten tuli Aku Ankkaa ja muuta.

Hypättiin narua, ruutua ja vistiä pihalla.

Kotona oli aina ruokana keitettyä perunaa ja ruskeaa kastiketta. Aina. Mielestäni kastikkeessa ei ollut edes lihaa.

Talvella piti käyttää villasukkahousuja ja ne kutitti ihan samperisti. Ja usein roikkuivat haaroista. Villatakkikin kutitti aina.

Kaverillani oli Amerikasta tuotu iso Bambijuliste. En ollut ikinä nähnyt mitään niin hienoa!! Siinä oli niin hienot värit.

Kaverin isosiskolta sain kiiltokuvan, jossa oli kiiltävää hilettä. Se esitti pupua ja se oli upea.

Äidilläni oli hienot pitkät hiukset, jotka hän leikkautti kahdeksankymmenluvulla lyhyeksi. Isä poltti tupakkaa keittiössä. Meillä oli kirkkaan oranssit keittiön kaapit ja seinät. Me lapset emme katsoneet televisiota. Leikimme ulkona.

Kyllä on monilla ihmisillä joku pakko projisoida (lähi)menneisyyttä joksikin pimeäksi helvetilliseksi keskiajaksi. Tosiasia on, että kun korvataan nykyajan tietokoneiden tuoma laaja digitalisaatio ja muutama elämäähelpottava käytäntö ja jokunen kone ja keksintö, niin 70-luku oli melkein kaikille suomalaisille melko lailla samanlaista kuin nykyisin.

Kaupoista sai melkein saman valikoiman ruokaa kuin nykyisin. Avokadoja, banaaneja, mandariineja voi ostaa. Joku carambola puuttui, mutta kuka sellaista nykyisinkään ostaa. Liha ostettiin lihatiskiltä, kun nykyisin se on se harvinainen vaihtoehto.

Ihan ihmisistä, joiden kanssa oli tekemisissä, suoraan seurasi oliko ankeaa vai ei. Jo 70-luvulla oltiin käytännössä hyvin maallistuneita. Uskonnolliset ihmiset olivat selvä vähemmistö. Nykyään uskonnon pölinöille suuri enemmistö ei anna oikein mitään arvoa, silloin suurin osa piti vielä jonkinmoisia uskontokulisseja yllä.

Vaikka tupakoida sai kaikkialla, niin kaikkialla ei vaan tupakoitu. Tupakoinnin kyllästämät paikat olivat selvä vähemmistö.

Vasta vuosikymmeniä myöhemmin olen kuullut, että jossain ei 70-luvulla peseydytty joka päivä. Itse asuin monella puolella Etelä-Suomea ja kävin mm. sukuloimassa vielä useammassa paikassa. Kaikkialla peseydyttiin joka päivä.

Ja niin edelleen...

Radiossa ei soitettu populaarimusiikkia. Siis nuorille, vanhemmille kyllä voitiin soittaa renkutuksia. Vanhempaa väkeä se saatanan humppa ei ilmeisesti turmellut, joten kaikenlaista metsäradiota kyllä piisasi niiltä vähiltä Ylen radiokanavilta. Kovan väännön jälkeenhän rockradio ohjelma saatiin aikaiseksi vasta vuonna 1980 ja ohjelma-aikaa oli kokonaista kaksi tuntia - viikossa. Repikää siitä. Levyraati tv-ohjelmassa saattoi joskus kuriositeettina kuulla jotain muutakin kuin Mattia ja Teppoa yms.

70-luvulla kuulemma työläinenkin sai maksettua asunnon itselleen 10 vuodessa. Joo, niin sai, kun oli pakko. Pidempiä lainoja ei myönnetty. Siinä sitten syötiin kaurapuuroa ja juhlapäivinä lauantaimakkaraa monessa perheessä seuraavat 10 vuotta. Varustelutaso niissä asunnoissa oli muuten sellainen, että mikähän niissäkin maksoi edes sen verran. Raju inflaatio auttoi lainanmaksussa, mutta säännölliset devalvaatiot, tullimuuri ja maahantuonnin monopolit tekivät tuontitavaroista tolkuttoman kalliita.

Autot olivat melkoisia häkkyröitä ja niitä oli perheessä yksi. Ilmastoinneista tms ei ollut tietoakaan, kun ei niissä juuri ollut edes turvavöitä tai lohkolämmittimiä. Akku tuotiin kovina pakkastalvina yöksi eteiseen, jos halusi aamulla varmasti päästä liikkeelle. Kaikki eivät viitsineet ja aika usein aamulla meidänkin isäukko hinasi Saabillaan jonkun laiskemman naapurin koslaa käyntiin.

Kauppojen valikoima oli mitä oli ja joku porakone tai virveli oli iso investointi. Toisaalta niitä tavaroita sitten arvostettiinkin. Minulla on vieläkin käytettynä ostamani Abu 444 aktiivikäytössä.

70-luvussa oli kai hyvää se, että elin silloin lapsuuttani. Jos minut nyt tiputettaisiin 70-luvulle, niin tulisin varmasti hulluksi, mutta silloin ei tiennyt, että maailma voi pyöriä ilman viinakortteja, pyhäpäivien huvikieltoa, Kekkosta ja sitä, että joku korkeampi instanssi päättää puolestasi lähes kaikesta.

Ei saanut luomua eikä superfoodia 70-luvulla. Eikä jeggingsejä tai leggareita, tai mitään joustavia vaatteita. Urheilukuteet oli tekokuitua tai raskasta college-kangasta. Pimeetä keskiaikaa siis. Ja jokainen, joka on käyttänyt tuon ajan terveyssiteitä voi huutaa nyt, että pientä eroa on nykyajassa. Kun löytäis jostain sen ajan "muotoilevan terveyssiteen" kuvan niin näkisitte: keskiosa oli n. 8 cm paksu ja päistä sitten oli ohut. Joten "huomaamaton". My ass..

Vierailija kirjoitti:

Me asuimme silloin Espoossa, joka oli enimmäkseen vielä metsää ja peltoa ja joitakin nousevia lähiöitä radanvarressa tai rannikolla. Vähän etäämpänä oleva Tapiola tosin oli perustettu jo parikymmentä vuotta aiemmin, ja siellä oli muita lähiöitä enemmän ostosmahdollisuuksia, mutta esim. vaateostoksille mentiin  uutuuttaan kiiltelevillä punaisilla sähköjunilla Helsinkiin. Jos Pukevan reissu meni hyvin, saatettiin vielä käydä Citykäytävässä Winterin lelukaupassa tai asematunnelin divarissa, jossa myytiin käytettyjä Tinttejä ja Akkareita. Kaupungissa käytiin myös joskus harvakseltaan elokuvissa katsomassa Disneyn piirretty tai muuta lapsille sallittua. Leffateattereita oli vielä paljon, useimmissa vain yksi sali paitsi harvat kahden salin poikkeukset kuten Maxim tai Bristol. 

Jatkoa... Helsingissä oli selkeästi saasteisempi  ilma kuin nykyään, autot ja bussit tupruttivat reippaasti sinistä savua ja ilmassa seisova pakokaasun katku oli kova. Hiilivoimalat puskivat lisää puhdistamatonta savua taivaalle. Saasteisuuden huomasi esim. Ateneumin talosta, jonka julkisivu oli noen mustaama. Ei ollut mitään kävelykatuja, ja kaikkialla taisi vielä olla 50 km/h yleisrajoitus. Sukulaisia asui halvassa, huonona alueena pidetyssä Kalliossa vuosisadan alkupuolen kerrostalossa, missä ei vielä ollut huoneistokohtaisia vessoja, vaan yhteisvessa käytävällä ja roskanpolttouuni kellarissa. Isoja ruokakauppoja ei ollut montaa, katukuvassa oli Elannon pullapuoteja ja muita yhden näyteikkunan kokoisia elintarvikepikkuliikkeitä.

Sen ajan Seiska olivat Nykyposti ja Hymy, joissa oli sensaatioartikkeleita ja vähäpukeisia naisia.

Viisikymppisten isovanhempien luo tuli Kansa Taisteli-lehti ja Karjala, jossa kertailtiin Vanhan Viipurin asioita.

Kaikki kertakäyttöiset tuotteet olivat huisin nykyaikaisia ja muodikkaita. Oli orastavaa kulutusjuhlan halua.

Kirkonkylällä oli neljä kauppaa. Se pieni kauppa, jota mummeli pitää vieläkin, mutta taitaa nyt loppua pian. Siten oli E-kauppa, jonka nimi vaihtui koko ajan ja K-kauppa, jossa kauppias vaihtui jatkuvasti, muutaman vuoden välein. Osuusliike oli pitkään osuusliike. Se oli samankokoinen kuin kirkonkylän nykyinen S-market ulkopinta-alaltaan ja täsmälleen samassa paikassa. Mutta sieltä sai silti kaikkea. Siellä oli erikseen kangasosasto, vaateosasto, rautakauppa, paperiosasto ja ruokakauppa. Jokaisella oli oman osastonhoitaja. Nykyään sieltä saa enimmäkseen ruokaa ja muita päivittäitarvikkeita, kuten pesuaineet ym., sekä lehtiä ja hiukan on paperitarvikkeita ja jotain pikkuvaatteita, sukkahousuja ja sukkia lähinnä. 

Veli oli shellillä kesätöissä viisitoistavuotiaana. Shellit olivat usein osuusliikkeiden kanssa samassa pihapiirissä. Veljen työ oli pääasiassa tankata  asiakkaiden autoja.