Lue keskustelun säännöt.
Nyt jutellaan 1970-luvusta!
Täällä on liikaa eilen syntyneitä, nyt me neljä-viisikymppiset saamme jutella siitä mitä 70-luvulla oli ihanaa ja kauheaa.
Kommentit (1865)
Vierailija kirjoitti:
Sarah Kay syntyi vasta 1988?
Sä et tiedä mitä seiskytlukulaiset tarkoittaa "Sarah Kay -julisteilla" :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Gonamies kirjoitti:
Radiossa ei soitettu populaarimusiikkia. Siis nuorille, vanhemmille kyllä voitiin soittaa renkutuksia. Vanhempaa väkeä se saatanan humppa ei ilmeisesti turmellut, joten kaikenlaista metsäradiota kyllä piisasi niiltä vähiltä Ylen radiokanavilta. Kovan väännön jälkeenhän rockradio ohjelma saatiin aikaiseksi vasta vuonna 1980 ja ohjelma-aikaa oli kokonaista kaksi tuntia - viikossa. Repikää siitä. Levyraati tv-ohjelmassa saattoi joskus kuriositeettina kuulla jotain muutakin kuin Mattia ja Teppoa yms.
70-luvulla kuulemma työläinenkin sai maksettua asunnon itselleen 10 vuodessa. Joo, niin sai, kun oli pakko. Pidempiä lainoja ei myönnetty. Siinä sitten syötiin kaurapuuroa ja juhlapäivinä lauantaimakkaraa monessa perheessä seuraavat 10 vuotta. Varustelutaso niissä asunnoissa oli muuten sellainen, että mikähän niissäkin maksoi edes sen verran. Raju inflaatio auttoi lainanmaksussa, mutta säännölliset devalvaatiot, tullimuuri ja maahantuonnin monopolit tekivät tuontitavaroista tolkuttoman kalliita.
Autot olivat melkoisia häkkyröitä ja niitä oli perheessä yksi. Ilmastoinneista tms ei ollut tietoakaan, kun ei niissä juuri ollut edes turvavöitä tai lohkolämmittimiä. Akku tuotiin kovina pakkastalvina yöksi eteiseen, jos halusi aamulla varmasti päästä liikkeelle. Kaikki eivät viitsineet ja aika usein aamulla meidänkin isäukko hinasi Saabillaan jonkun laiskemman naapurin koslaa käyntiin.
Kauppojen valikoima oli mitä oli ja joku porakone tai virveli oli iso investointi. Toisaalta niitä tavaroita sitten arvostettiinkin. Minulla on vieläkin käytettynä ostamani Abu 444 aktiivikäytössä.
70-luvussa oli kai hyvää se, että elin silloin lapsuuttani. Jos minut nyt tiputettaisiin 70-luvulle, niin tulisin varmasti hulluksi, mutta silloin ei tiennyt, että maailma voi pyöriä ilman viinakortteja, pyhäpäivien huvikieltoa, Kekkosta ja sitä, että joku korkeampi instanssi päättää puolestasi lähes kaikesta.
Rockradion 2 tunnin lisäksi A. Tempakka ja Maija Daahlkreen haukkuivat sitä ainakin 2 tuntia viikossa. Mutta oli ennen rockradiota jotain lyhyitä nuorten musiikkiohjelmia jo 70-luvulla.
Ihan kivaa musaa silloin kyllä oli
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sarjakuvista muistan Tarzanin, Mustanaamion, Conanin ja Korkeajännitykset. Olikohan noissa tarzaneissa ja mustiksissa niitä kerhojakin, pystyi tilaamaan sormuksia jne.
Olin tyttö mutta luin innoissani sarjiksia ja lisäksi "poikien seikkailuromaaneja", niitä oli jotain sarjoja missä oli kaikenlaista turkismetsästäjät seikkailee, aarteita etsittiin, afrikassa oltiin zulu-heimojen kanssa sodissa ja välillä karattiin merille. Sujuvasti kuvittelin itseni pääosaan vaikka olin tyttö :)
Joskus n. -72 tai -73 tuli alkuperäisiä Tarzan-leffoja, oli ehkä vähän liian hurjia 4 -5 vuotiaalle. Yleensä kaikkea saatiin katsoa, mutta Polttouhrit-sarjaa 70-luvun lopussa en saanut katsoa.
Muistatteko Juuret-sarjan? Kaikki meidän luokalta ala-asteella seurasi sitä. Se oli tosi järkyttävää, ja jokainen tiesi mm. Kunta Kinten (muistan nimenkin vielä) ja sen miten orjan jalka amputoitiin rangaistuksesi karkaamisesta. Se tv-sarja hoiti suvaitsevaisuuskoulutuksen kertaheitolla kuntoon kaikilta pikkulapsilta.
Tottahan toki muistetaan niin Juuret, kuin Polttouritkin erittäin hyvin, kuten nuo 70-luvun alun Tarzan uusinnatkin, vai lienikö silloin olleet telkkarissa vasta ensimmäisellä kierroksella. Joka tapauksessa Polttouhrit ja Juuret oli taas vuosikymmenen lopun sarjoja ja vähän niin kuin samaa "sarjaa" eli molemmat kertoi historian surullisista tapahtumista.
Vierailija kirjoitti:
Gonamies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Gonamies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on monilla ihmisillä joku pakko projisoida (lähi)menneisyyttä joksikin pimeäksi helvetilliseksi keskiajaksi. Tosiasia on, että kun korvataan nykyajan tietokoneiden tuoma laaja digitalisaatio ja muutama elämäähelpottava käytäntö ja jokunen kone ja keksintö, niin 70-luku oli melkein kaikille suomalaisille melko lailla samanlaista kuin nykyisin.
Kaupoista sai melkein saman valikoiman ruokaa kuin nykyisin. Avokadoja, banaaneja, mandariineja voi ostaa. Joku carambola puuttui, mutta kuka sellaista nykyisinkään ostaa. Liha ostettiin lihatiskiltä, kun nykyisin se on se harvinainen vaihtoehto.
Ihan ihmisistä, joiden kanssa oli tekemisissä, suoraan seurasi oliko ankeaa vai ei. Jo 70-luvulla oltiin käytännössä hyvin maallistuneita. Uskonnolliset ihmiset olivat selvä vähemmistö. Nykyään uskonnon pölinöille suuri enemmistö ei anna oikein mitään arvoa, silloin suurin osa piti vielä jonkinmoisia uskontokulisseja yllä.
Vaikka tupakoida sai kaikkialla, niin kaikkialla ei vaan tupakoitu. Tupakoinnin kyllästämät paikat olivat selvä vähemmistö.
Vasta vuosikymmeniä myöhemmin olen kuullut, että jossain ei 70-luvulla peseydytty joka päivä. Itse asuin monella puolella Etelä-Suomea ja kävin mm. sukuloimassa vielä useammassa paikassa. Kaikkialla peseydyttiin joka päivä.
Ja niin edelleen...
Joopa joo, elitkö tosiaan 70-luvulla? Esimerkiksi Helsingin kantakaupungin asunnoissa ei monissakaan tuolloin ollut edes omaa vessaa, suihkuista puhumattakaan. Sama pätee Tampereen vanhoilla asuinalueilla (Amuri, Nekala, Pispala jne). Lähiöitä oltiin vasta rakentamassa ja niitä pidettiin edistyksellisenä juuri siksi, että oli sisävessa ja suihku joka huoneistossa.
Omakotitaloista rintamamiestaloissa oli pesutilat ja sauna kellarissa. Löytyi myös usein jopa kaksi vessaa, koska usein noihin rakennettiin yläkerta sillä periaatteella, että sinne otettiin vuokralaisia. Maaseudulla sisävessoja alkoi vasta tulla juuri 70-luvulla yleisesti. Pihasauna niissä toki oli.
Mitä tupakointiin tulee, 70-luvulla meidän koulussa oli opettajanhuoneessaakin tupakkapöytä. Se oli siellä vielä 80-luvun alussakin. Linja-autoissa ja junissa röökiä vedettiin surutta. Jossain vaiheessa tupakointi siirtyi linja-auton takaosaan ja edessä ei saanut polttaa. Kahvioissa ja tietenkin joka ainoassa ravintolassa oli tuhkakupit joka pöydässä vielä ysärilläkin. Hotellihuoneissa sai polttaa, laivoilla sai polttaa, jopa lentokoneissa sai polttaa. Ja poltettiin. Lentokoneiden takaosassa oli aina se sininen savu, jonka läpi piti mennä vessaan. Jopa aluesairaalan aulassa sai polttaa ja aina siellä oli muutama potilas körssillä korkeiden tukakuppien vierellä.
Josko minäkin 1960 syntyneenä täältä sivusta huutelen jotakin.
Itse en Helsingissä ole päivääkään asunut, mutta Tampereella kylläkin, enkä kyllä ihan purematta niele tuota väitettä, että muka 70-luvulla Helsingin kantakaupungin asunnoista ei monissakaan olisi ollut omaa vessaa. Tämä väitehän tarkoittaisi sitä, että kantakaupungin asunnoista ylivoimainen enemmistö oli 70-luvulla vessattomia ja tämä väitehän on totta kai aivan täyttä tuubaa.
Toki oli etenkin itäisessä kantakaupungissa vanhoja puutaloja, joissa ei vessaa asunnoissa ollut, mutta juurikin 60-luvulla ja 70-luvun alussa näitä vanhoja hienoja puutalokortteleita pantiin urakalla matalaksi ja tilalle rakennettiin persoonattomia elementtitaloja kaikkine mukavuuksineen.
Lähiörakentaminen oli vilkkaimmillaan 1965-1975, eli 70-luvun puolivälin jälkeen oli jo valtaosa lähiöistä rakennettu. Niinpä 70-luvusta onkin turha väittää mitään yhtenä könttänä, koska vuosikymmen oli hyvin kaksijakoinen. Ensimmäisellä puolikkaalla vielä purettiin vinhasti vanhaa ja rakennettiin uutta, kun taas jälkimmäisellä puoliskolla ei enää juurikaan mukavuuksettomia asuntoja ainakaan kaupungeissa ollut. Myös kaupan ala mullistui melkoisesti 70-luvulla. Muistan kun omassa pikkukaupungissa oli valtava määrä pikkukauppoja ja useammalla asuinalueella useampikin vielä 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa, mutta 70-luvun lopulla ne oli lähes kaikki jo lopetettu ja tilalle oli tulleet marketit.
Kun täällä muutamat yrittää väenvängällä vääntää 70-luvusta superankeaa kuvaa, niin kerronpa omasta kokemuksesta ihan toisenlaista totuutta kyseiseltä vuosikymmeneltä. Nimittäin 60-70 luvulla rakennettiin paljon uima-altaita koteihin, siis sisälle, joiden rakentaminen sitten tyssäsi kylläkin öljykriisiin, mutta siis jo 60-70 luvulla oli paljon uima-altaita ja itseasiassa paljon enemmän sisäaltaita kuin tänä päivänä. Itse kävin uimassa kolmellakin eri kaverilla useaan otteeseen ja olin ihan tavallisen duunariperheen lapsi. Eikä ne kaveriperheetkään nyt mitään valtaisia porhoja olleet, toki varakkaampia kuin meidän duunariperhe, mutta ei mitenkään älyttömästi. Kaksi oli pienyrittäjiä ja yksi pienen pankin pankinjohtaja.
Tupakoinnissa on onneksi tapahtunut paljon edistystä, mutta vuoden 1976 jälkeen ei pomminvarmasti ole kyllä opettajainhuoneessa pössytelty, vaikka siellä kuinka vanha tupakkapöytä olisi 80-luvulla edelleen ollutkin. Myöskään linja-autoissa ei enää kyseisen vuoden jälkeen poltettu sen kummemmin edessä kuin takanakaan, koska vuonna 1976 säädetty tupakkalaki kielsi tupakoinnin julkisissa tiloissa ja liikennevälineissä. Linja-autoissa ei siis todellakaan enää tuon jälkeen pössytelty sen kummemmin edessä kuin takanakaan.
Tupakointiin pätee siis vähän sama kuin asumiseen ja kauppoihinkin, eli koko 70-lukua ei voi sen perusteella tyrmätä, koska senkin osalta se oli hyvin kaksijakoinen. Vuosikymmenen alkupuoli oli vapaan pössyttelyn aikaa, kun taas loppupuoli jo kovastikin säänneltyä.
Ei pidä paikkaansa nuo väitteesi. Tupakkalaki maaliskuulta 1977 kielsi tupakoinnin kouluikäisille varatuissa tiloissa, eli luokissa ja käytävillä. Oppilaitosten alueella yleisesti ja opettajainhuoneessa kieltoa ei ollut. Olen käynyt 70-luvulla opettajainhuoneessa vuonna -79 ja siinä ne olivat pyöreässä nurkkapöydässä silloinkin, Penan piippu ja piipputupakat ja rehtorin nortit sekä tuhkakuppi. 3/4 70-luvusta oli tupakan suhteen käytännössä kontrolloimatonta ja vuoden -77 jälkeenkin kielto koski vain lapsille tarkoitettuja julkisia tiloja. Juniin ilmestyi toki tupakkavaunuja.
Realiteettien tajuamiseksi suosittelen lukemaan vaikka vanhojen taloyhtiöiden asiakirjoja. Huomaat, että kantakaupungin taloihin alettiin yleisesti vetää vesiputkia vasta 60-luvun lopulla. Lähiörakentamisen kiivaimmat vuodet olivat 70-luvulla, noin 70000 asuntoa/vuosi ja sinne muutettiin sekä maalta, että kantakaupungista juuri mukavuuksien perään. Joku Kallio on ollut trendikäs vasta hyvin vähän aikaa ja vaikka asuntoihin alkoi ilmestyä lämmin vesi ja jälkiasennetut vessat, alue oli ihan rupualuetta vielä pitkään.
Älä nyt ihan oikeesti viitti. Se 1976 säädetty tupakkalaki kielsi tupakoinnin kouluissa eikä siinä annettu mitään erivapautta opettajainhuoneelle. Se, että sinä olet nähnyt "penan" piipputupakat 1979 opettajainhuoneen pöydällä, ei poista sitä tosiasiaa, että tupakointi koulujen sisätiloissa kiellettiin 1976 ja astui voimaan 1977.
Sinulla on kyllä aika paljonkin reaaliteetit hukassa, jos ihan tosissasi yrität pitää siitä väitteestäsi kiinni, että Helsinkin kantakaupungin alueella ei monissakaan asunnoissa ollut omaa vessaa. Jos edelleen olet tuota mieltä, niin lyö faktaa pöytään. Minun ei tarvitse lähteä yhdenkään taloyhtiön papereita tutkimaan, vaan sinulla on todistustaakka täysin älyttömälle väitteellesi. Eli linkkiä tilastoihin kiitos.
Lähiörakentamisen villit vuodet oli 1965-1975, kuten jo aiemmin kerroin ja kiivainta vauhti oli 1970-luvun alussa. Kuten jo aiemmin sanoin, vain asioista tietämätön, tai muuten vaan provoava puhuu 1970 luvusta ylipäätään ja varsinkin sen asuntorakentamisesta yhtenä könttänä, koska vuosikymmen oli niin kaksijakoinen. Alkuvuosikymmen toki oli erittäin vilkasta rakentamisen aikaa, mutta jälkipuoliskolla oli jo pääosin lähiöt rakennettu, toki edelleen rakentamista jatkettiin, mutta kiivaimmat vuodet oli jo takana ja valtaosalla niin vessat kuin suihkutkin asunnoissaan.
juu v 1974 ei saanut polttaa koulun alueella, tytöt menivät nurmikon viereen tupakoimaan, muistan ettei sitä kielletty yleensä, vain koulun alueella ei saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on kiistelty ajan hygienian tasosta. No, molemmat oikeassa. Elettiin välivaihetta. Monet vanhat asuinalueet, kuten juuri Kallio Helsingissä tai Amuri Tampereella oli varmaan puuteellisia tässä suhteessa. Mutta kyllä kaikki uusiin asuntoihin oli jo pitkään rakennettu kunnolliset suihkutilat. Itse asuin nykyaikaisessa rivitalossa ja suihkussa käytiin aivan kuten nykyäänkin käydään. Muita juttuja:
Erilaisia ruokia oli vähemmän tarjolla, mutta toisaalta se mitä oli, oli yllättäen parempaa! Pienissäkin marketeissa oli palvelevat lihatiskit, joista sai kunnon lihaa ja sisäelimiä. Valmiiksi marinadiin pakattua suikalelihaa ei ollut.
Kuten jo todettu, sotaveteraanit oli suhteellisen nuoria miehiä, vielä työelämässä. Kukaan ei tuntenut syyllisyyttä liitosta Saksan kanssa Jatkosodassa. Ja miksi olisi pitänytkään. Saksalaisten kanssa muistettiin aina kilistellä maljoja waffenbrüderschaftin (aseveljeys) kunniaksi. Liike-elämässä ollut isäni on kertonut mm. näistä illanistujaisista.
Sarjakuva oli tietysti edistyksellisten mielestä pahuutta, poikkeuksena Tumac. Muistaako kukaan? Edistyksellinen sarjis, jossa inkaprinssi (!) Tumac taisteli köyhien talonpoikien puolesta Etelä-Amerikan sotilasdiktaattoreita vastaan. Aina tarinan lopuksi hän heitti puukkonsa ilmaan ja meni sinne minne se maahan osuessaan osoitti. (Mitä sitten jos osoitti samaan suuntaan josta oli jo tullut...?)
Koneita saattoi silloin vielä itse korjata. Silloisen auton näppärä kaveri korjasi helposti. Nykyäänhän autot on polttomoottorilla varustettuja tietokoneita, joille tavis ei voi tehdä mitään. Muutenkin laitteet toimi paremmin, kun oli krouvimpaa tekoa. Ei täytynyt etsiä netistä päivityksiä tai ajureita jne.
Näitä muistoja näyttää värittävän se mistä oloista kukin on, maalta vai kaupungista, duunariperhe vain toimihenkilö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sarah Kay syntyi vasta 1988?
Sä et tiedä mitä seiskytlukulaiset tarkoittaa "Sarah Kay -julisteilla" :)
Lue vielä kirjoitus nro 499, siinä on tietoa Sarah Kay-julisteiden tekijästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen syntynyt vuonna 70 ja nähnyt koko 70-luvun lapsen näkökulmasta. Se oli minulle huoleton vuosikymmen. Sen aikaisia vaatteita ja sisustuksia minun ei ole kyllä jäänyt ikävä. Nuorempien riemuitessa siitä kun 70-luku tuli aikoinaan uudelleen muotiin, totesin että minulle riitti kun elin sen kertaalleen.
Vuonna 77 aloitin ekaluokan ja toisella luokalla sain itselleni Poni-merkkiseen polkupyörän. Ponit olivat saman tyyppisiä kuin Jopot ja Kombitkin. Olin siitä hyvin onnellinen.
Legot, Barbiet ja Sindyt, Tiina- ja Lotta -kirjat, Viisikot, Neiti Etsivät, Charlien enkelit, ABBA, Boney M, Baccara, ulkona kavereiden kanssa leikkiminen, vapaus ja ilo. Niitä on kyllä ilo muistella :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tupakoitiin joka paikassa, kotona ja konttorissa, olipa läsnä lapsia tai ei. Tehtaat puskivat savunsa taivaalle ilman mitään suodattimia. Autoissa ei mitään katalysaattoreita. Ja peseydyttiin vain saunassa kerran viikossa.
Hajumaailma oli varmaan aikamoinen nykyaikaan nähden. Tosin ei sitä itse huomannut.
Vielä 90-luvulla oli yliopistolla tupakkapaikat sisätiloissa.
Ei tätä nyt oikein voi verrata 70-luvun tilanteeseen, jolloin tupaikointi oli sallittua ja normaalia mm. julkisissa kulkuneuvoissa, päiväkodeissa ja kouluissa. Ihan joka paikassa.
Erilliset tupakkatilat tulivat vasta myöhemmin, ja tietenkin ne olivat aluksi sisätiloissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuvista päätellen me kaikki olimme silloin todella hoikkia silloin. Ei syöty välipaloja, mitä nyt joku vaalea leipäsiivu lauantaimakkaralla.
Silloin työt olivat paljon fyysisempiä - ei ollut tietokoneita, vaan tehtailla (Suomessa oli silloin vielä valtava tekstiiliteollisuus) istuttiin, seistiin, käveltiin ja kannettiin. Eikä kaikilla ollut omaa autoa - se oli todella luksusta, bussilla, kävellen ja pyörillä mentiin. Ihmiset yksinkertaisesti kuluttivat fyysisellä liikkumisella kaiken sen energian, jonka söivätkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkuveli tuli sairaalasta kotiin ja pötkötti sen vuoden äitiyspakkauksen makuupussissa: murretun keltaisella pohjalla ruskeita ja beigejä kukkasia.
Olisi kiva kuulla synnytystarinoita, koska ne mitä minä kuulin tuolta ajalta olivat ihan hirvittäviä. Mitään kipulääkkeitä ei välttämättä saanut, eikä ollut kuin yksi synnytysasento.
Eihän noista asioista silloin lapsille puhuttu, mutta jälkeenpäin olen kuullut useammaltakin kaverilta, että heiltä on kuollut veli tai sisko synnytykseen tai heti kohta sen jälkeen. Keskosilla taisi olla huonot mahdollisuudet.
Ei 70-luvulla enää juurikaan lapset kuolleet synnytykseen. Kyllä Suomen lapsikuolleisuuus on jo silloin ollut todella pientä, mutta keskosten hoito on ollut kyllä vielä ihan lapsenkengissä nykyiseen verraten. Synnytykset on varmaan olleet kivuliaampia, koska kivunlievitystä ei juurikaan ollut ja silloin oli vielä ajatuksena,että "kivulla sinun on synnytettävä"(rangaistukseksi naisille, kun kerran Eeva meni syömään sen omenan ja naisten takia Aatami ja Eev joutuivat pois paratiisista.) Toinen sisareni sanoi, että synnytys oli niin kamalaa, että jäi ikuiset traumat ja piuhat katkaisiin heti kun mahdollista. Toisella siskolla vauvat oli pieniä molemmilla kerroilla (noin 2500kg) ja synnytykset helppoja.
No on pieniä olleet! oletteko kenties valaita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen syntynyt -72 ja muistan aika paljon asioita 70-luvulta.
Silloin lapsille haluttiin esittää asiat mahdollisimman realistisesti. Muistan kuinka ensimmäisellä luokalla katsottiin koulussa synnytysvideo. Ihan semmoinen realistinen ja alapäästä kuvattu. Synnyttäjä huusi kuin olisi ollut teurastettavana.
Katri Helena ja lavatanssit olivat iso juttu.
Olin kateellinen kaverille, jonka vanhemmat kuuntelivat rokkia. Meillä kuunneltiin vain humppaa ja sitä Katri Helenaa.
Kaikilla oli samanlaisia juttuja, sillä vaihtoehtoja ei juurikaan ollut. Esim. joulun aikaan melkein jokaisessa ikkunassa oli se oranssi joulutähti ja samanlaiset punaiset pahvitontut.
Yhdenmukaisuuden paine oli valtavan suuri.
Kaupat menivät arkisin kiinni kuudelta ja lauantaisin kahdelta.
Ensimmäiset polkupyöräni sain kaatopaikalta. Oltiin köyhiä jopa sen ajan mittapuun mukaan ja haettiin käyttötavaroita kaatopaikalta. Silloin vanhat tavarat vietiin surutta kaatopaikalle vaikka olisivat olleet kuinka hyvässä kunnossa. Se oli sen ajan tapa. Se hyvä puoli siinä oli, että sieltä sitten sai hakea tavaroita omaan käyttöön. En tiedä oliko se kuinka sallittua, mutta moni sitä harrasti.
Silloin ei ajettu maata jätteiden päälle eikä paalattu tai mitään. Kaikki kamat vaan kasattiin yhdelle isolle alueelle.
Koulussa oppilaita kohdeltiin heidän vanhempiensa aseman mukaisesti. Ainakin sillä maalaiskylällä jossa lapsuuten vietin oli semmoinen tapa. Kaupungeissa ja vähän fiksummissa kylissä on saattanut olla eri meninki.
Parempien perheiden lapset saivat paremmat numerot ja opettaja vastasi heidän kysymyksiinsä asiallisesti ja neuvoi käsityötunnilla tarvittaessa. Muut saivat kysymyksiinsä puolivillaisia yksisanaisia vastauksia jos niitäkään, eikä käsityötunnilla kannattanut neuvoja odottaa saavansa.
Muutenkin paremmilla ihmisillä oli eri säännöt ja enemmän etuoikeuksia kuin muilla.
Jos opettaja ei pitänyt jostakin lapsesta, niin hän saattoi estottomasti haukkua kyseisen lapsen perhettä oppitunneilla.
Kiusaamisiin suhtauduttiin sellaisella asenteella, että "jotakin sen on täytynyt tehdä sellaista että sitä kiusataan . . kyllä se oppii . . antaa lasten keskenään selvitella riitansa"
Kun näitä mitä käsittämättömämpiä "kokemuksia" täällä 70-luvusta lueskelee, niin näin koko 70-luvun koulua käyneenä ja siis sen ajan äärimmäisen tarkkaan muistavana hiipii väistämättä mieleen ajatus, että ollaankohan me eletty kyseistä vuosikymmentä ihan eri planeetallaa?
Minä olin ihan tavallinen duunarin kakara, eikä minua ahdistanut 70-luvulla mikään. Ei painostanut uskonnot, ei poliittiset liikkeet, eikä opettajatkaan sen kummemmin sorsineet, eikä tupakansavukaan haitannut, vaikken koskaan polttanutkaan. Vaikka duunariperheen lapsi olinkin, niin meiltä ei puuttunut mitään olennaista. Äiti leipoi joka viikko pullaa ja muita herkkuja ja viikkorahalla haettiin kioskilta ja lähikaupasta karkkia, eli herkkujakin oli aivan riittämiin.
Koskaan en missää ryysyissä kulkenut, vaan aina oli ehjät vaatteet. Merkkifarkutkin sain, kun se aika teininä koitti. Harrastaa sai melkein mitä vaan normaalia urheilulajia, silloin kun seuroissa sai harrastaa käytännössä lähes ilmaiseksi, vain varusteet tarvi hommata ja niihinkin sai seuran kautta alennuksia, mutta mitään kalliita kausi, tai kuukausimaksuja ei ollut, kuten nykyään. Itse harrastin hiihtoa ja jalkapalloa.
Mutta siis 70-luku ei todellakaan ollut, toisin kuin täällä muutamat väittää, mikään kurjuuden ja ankeuden vuosikymmen, vaan ainakin minulle se oli kaikinpuolin erittäin mieluisa ja muistorikas ja paras tähän asti elämistäni vuosikymmenistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkuveli tuli sairaalasta kotiin ja pötkötti sen vuoden äitiyspakkauksen makuupussissa: murretun keltaisella pohjalla ruskeita ja beigejä kukkasia.
Olisi kiva kuulla synnytystarinoita, koska ne mitä minä kuulin tuolta ajalta olivat ihan hirvittäviä. Mitään kipulääkkeitä ei välttämättä saanut, eikä ollut kuin yksi synnytysasento.
Eihän noista asioista silloin lapsille puhuttu, mutta jälkeenpäin olen kuullut useammaltakin kaverilta, että heiltä on kuollut veli tai sisko synnytykseen tai heti kohta sen jälkeen. Keskosilla taisi olla huonot mahdollisuudet.
Ei 70-luvulla enää juurikaan lapset kuolleet synnytykseen. Kyllä Suomen lapsikuolleisuuus on jo silloin ollut todella pientä, mutta keskosten hoito on ollut kyllä vielä ihan lapsenkengissä nykyiseen verraten. Synnytykset on varmaan olleet kivuliaampia, koska kivunlievitystä ei juurikaan ollut ja silloin oli vielä ajatuksena,että "kivulla sinun on synnytettävä"(rangaistukseksi naisille, kun kerran Eeva meni syömään sen omenan ja naisten takia Aatami ja Eev joutuivat pois paratiisista.) Toinen sisareni sanoi, että synnytys oli niin kamalaa, että jäi ikuiset traumat ja piuhat katkaisiin heti kun mahdollista. Toisella siskolla vauvat oli pieniä molemmilla kerroilla (noin 2500kg) ja synnytykset helppoja.
No on pieniä olleet! oletteko kenties valaita?
1970-luvulla käytettiin matematiikan opetuksessa uutta, kokeellista menetelmää. Jotain alkio-oppia. Minäkään en oppinut mitään :D
Melkein kaikki herkut osuivat kohdalleni 1970-luvulla: Ajokortti, ylioppilastutkinto, opiskelu, valmistumnen ja ensimmäinen työpaikka ammatissa. Eikä mikä tahansa työpaikka! Suomalaiset rakensivat tuohon aikaan paljon kohteita Neuvostoliittoon, jopa kokonaisia kaupunkeja ja teollisuuskeskuksia. Niinpä minäkin nuorena, vastavalmistuneena ja elämännälkäisenä naisena löysin itseni Kostamuksesta. Vuosi oli 1978. Meitä oli aivan loistava porukka, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti. Siellä keltanokan ammattitaito kasvoi kohisten ja sitä elämänkokemustakin tuli roppakaupalla. Puhumattakaan parhaista ystävistä, jotka ovat elämässäni vielä tänäkin päivänä. Tämän haluan muistaa 70-luvusta.
Vierailija kirjoitti:
Kun näitä mitä käsittämättömämpiä "kokemuksia" täällä 70-luvusta lueskelee, niin näin koko 70-luvun koulua käyneenä ja siis sen ajan äärimmäisen tarkkaan muistavana hiipii väistämättä mieleen ajatus, että ollaankohan me eletty kyseistä vuosikymmentä ihan eri planeetallaa?
Minä olin ihan tavallinen duunarin kakara, eikä minua ahdistanut 70-luvulla mikään. Ei painostanut uskonnot, ei poliittiset liikkeet, eikä opettajatkaan sen kummemmin sorsineet, eikä tupakansavukaan haitannut, vaikken koskaan polttanutkaan. Vaikka duunariperheen lapsi olinkin, niin meiltä ei puuttunut mitään olennaista. Äiti leipoi joka viikko pullaa ja muita herkkuja ja viikkorahalla haettiin kioskilta ja lähikaupasta karkkia, eli herkkujakin oli aivan riittämiin.
Koskaan en missää ryysyissä kulkenut, vaan aina oli ehjät vaatteet. Merkkifarkutkin sain, kun se aika teininä koitti. Harrastaa sai melkein mitä vaan normaalia urheilulajia, silloin kun seuroissa sai harrastaa käytännössä lähes ilmaiseksi, vain varusteet tarvi hommata ja niihinkin sai seuran kautta alennuksia, mutta mitään kalliita kausi, tai kuukausimaksuja ei ollut, kuten nykyään. Itse harrastin hiihtoa ja jalkapalloa.
Mutta siis 70-luku ei todellakaan ollut, toisin kuin täällä muutamat väittää, mikään kurjuuden ja ankeuden vuosikymmen, vaan ainakin minulle se oli kaikinpuolin erittäin mieluisa ja muistorikas ja paras tähän asti elämistäni vuosikymmenistä.
Kiva että sulla on mennyt kivasti.
Kaikilla muilla ei kuitenkaan mennyt kovin kivasti.
Minäkin olin duunariperheen lapsi. Vanhemmilla vaan meni palkasta iso osa viinaan ja asuntolainaan toinen iso osa. Ruoka oli mitä oli ja vaatteet mallia Säästökuoppa ja kirpputori, eivätkä kirpputorit olleet silloin trendikkäitä. Muistan kuinka haaveilin, että olisin saanut joskun jonkun vaatteen Seppälästä. En kuitenkaan saanut sillä ne olivat liian kalliita.
Ne säästökuopan farkut olivat aivan mahtavia. Olivat yhtä ohuita ja kovia kuin tavallinen puuvillakangas, mutta väriltään muistuttivat farkkua :D
Oikeat farkut olisivat olleet ihanat.
Harrastuksetkin minulta kiellettiin kalleuden vuoksi. En tiedä olivat oikeasti kalliita vai eivätkö vanhemmat vaan halunneet kuskata minua harrastuksiin. Seurakunnan kerhossa sentään sain käydä. Se oli ilmainen ja pystyin menemään sinne itse kävelemällä.
Vierailija kirjoitti:
Koulussa oppilaita kohdeltiin heidän vanhempiensa aseman mukaisesti. Ainakin sillä maalaiskylällä jossa lapsuuten vietin oli semmoinen tapa. Kaupungeissa ja vähän fiksummissa kylissä on saattanut olla eri meninki.
Parempien perheiden lapset saivat paremmat numerot ja opettaja vastasi heidän kysymyksiinsä asiallisesti ja neuvoi käsityötunnilla tarvittaessa. Muut saivat kysymyksiinsä puolivillaisia yksisanaisia vastauksia jos niitäkään, eikä käsityötunnilla kannattanut neuvoja odottaa saavansa.
Tässä on varmaan jotain totuuden perää, koska 60-luvulla ainakin oli tällaista. Sukulainen kertoi miten hän koki opettajan pitävän "paremmista" oppilaistaan enemmän ja että hän sai huonommat arvostelut ihan järjestään. Olivat testanneet asiaa tällaisen suositumman tytön kanssa. Tää syrjitty oli tehnyt harjoitustehtävän molemmille. Suosittu sai hyvän arvosanan, toinen pari numeroa huonomman. Molemmat olivat siis saman tekijän töitä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkuveli tuli sairaalasta kotiin ja pötkötti sen vuoden äitiyspakkauksen makuupussissa: murretun keltaisella pohjalla ruskeita ja beigejä kukkasia.
Olisi kiva kuulla synnytystarinoita, koska ne mitä minä kuulin tuolta ajalta olivat ihan hirvittäviä. Mitään kipulääkkeitä ei välttämättä saanut, eikä ollut kuin yksi synnytysasento.
Eihän noista asioista silloin lapsille puhuttu, mutta jälkeenpäin olen kuullut useammaltakin kaverilta, että heiltä on kuollut veli tai sisko synnytykseen tai heti kohta sen jälkeen. Keskosilla taisi olla huonot mahdollisuudet.
Ei 70-luvulla enää juurikaan lapset kuolleet synnytykseen. Kyllä Suomen lapsikuolleisuuus on jo silloin ollut todella pientä, mutta keskosten hoito on ollut kyllä vielä ihan lapsenkengissä nykyiseen verraten. Synnytykset on varmaan olleet kivuliaampia, koska kivunlievitystä ei juurikaan ollut ja silloin oli vielä ajatuksena,että "kivulla sinun on synnytettävä"(rangaistukseksi naisille, kun kerran Eeva meni syömään sen omenan ja naisten takia Aatami ja Eev joutuivat pois paratiisista.) Toinen sisareni sanoi, että synnytys oli niin kamalaa, että jäi ikuiset traumat ja piuhat katkaisiin heti kun mahdollista. Toisella siskolla vauvat oli pieniä molemmilla kerroilla (noin 2500kg) ja synnytykset helppoja.
Lapset eivät kuole synnytykseen vaan synnytyksessä, elleivät sitten ole tosiaan itse synnyttämässä. Äiti voi kuolla synnytykseen.
2500 kg vauva ei ole pieni.
Vierailija kirjoitti:
Kun näitä mitä käsittämättömämpiä "kokemuksia" täällä 70-luvusta lueskelee, niin näin koko 70-luvun koulua käyneenä ja siis sen ajan äärimmäisen tarkkaan muistavana hiipii väistämättä mieleen ajatus, että ollaankohan me eletty kyseistä vuosikymmentä ihan eri planeetallaa?
Minä olin ihan tavallinen duunarin kakara, eikä minua ahdistanut 70-luvulla mikään. Ei painostanut uskonnot, ei poliittiset liikkeet, eikä opettajatkaan sen kummemmin sorsineet, eikä tupakansavukaan haitannut, vaikken koskaan polttanutkaan. Vaikka duunariperheen lapsi olinkin, niin meiltä ei puuttunut mitään olennaista. Äiti leipoi joka viikko pullaa ja muita herkkuja ja viikkorahalla haettiin kioskilta ja lähikaupasta karkkia, eli herkkujakin oli aivan riittämiin.
Koskaan en missää ryysyissä kulkenut, vaan aina oli ehjät vaatteet. Merkkifarkutkin sain, kun se aika teininä koitti. Harrastaa sai melkein mitä vaan normaalia urheilulajia, silloin kun seuroissa sai harrastaa käytännössä lähes ilmaiseksi, vain varusteet tarvi hommata ja niihinkin sai seuran kautta alennuksia, mutta mitään kalliita kausi, tai kuukausimaksuja ei ollut, kuten nykyään. Itse harrastin hiihtoa ja jalkapalloa.
Riippuu kokemukset niin paljon asuinpaikasta ja perheen taloudellisesta / sosiaalisesta tilanteesta. Olihan siihen aikaan vielä yhteiskuntaluokilla iso ero. Köyhät myös näyttivät köyhiltä, toisin kuin nykyään.
Työläisten ostovoima oli surkea. Vaikka molemmat vanhemmat kävivät töissä, perhe saattoi asua rintamamiestalon yläkerrassa vuokralaisina. Kuumaa vettä ei tullut, lämmityksestä huolehti öljykamiina, pesulla sai käydä vuokranantajan pihasaunassa lauantaisin.Mutta siis 70-luku ei todellakaan ollut, toisin kuin täällä muutamat väittää, mikään kurjuuden ja ankeuden vuosikymmen, vaan ainakin minulle se oli kaikinpuolin erittäin mieluisa ja muistorikas ja paras tähän asti elämistäni vuosikymmenistä.
Älä nyt ihan oikeesti viitti. Se 1976 säädetty tupakkalaki kielsi tupakoinnin kouluissa eikä siinä annettu mitään erivapautta opettajainhuoneelle. Se, että sinä olet nähnyt "penan" piipputupakat 1979 opettajainhuoneen pöydällä, ei poista sitä tosiasiaa, että tupakointi koulujen sisätiloissa kiellettiin 1976 ja astui voimaan 1977.
Sinulla on kyllä aika paljonkin reaaliteetit hukassa, jos ihan tosissasi yrität pitää siitä väitteestäsi kiinni, että Helsinkin kantakaupungin alueella ei monissakaan asunnoissa ollut omaa vessaa. Jos edelleen olet tuota mieltä, niin lyö faktaa pöytään. Minun ei tarvitse lähteä yhdenkään taloyhtiön papereita tutkimaan, vaan sinulla on todistustaakka täysin älyttömälle väitteellesi. Eli linkkiä tilastoihin kiitos.
Lähiörakentamisen villit vuodet oli 1965-1975, kuten jo aiemmin kerroin ja kiivainta vauhti oli 1970-luvun alussa. Kuten jo aiemmin sanoin, vain asioista tietämätön, tai muuten vaan provoava puhuu 1970 luvusta ylipäätään ja varsinkin sen asuntorakentamisesta yhtenä könttänä, koska vuosikymmen oli niin kaksijakoinen. Alkuvuosikymmen toki oli erittäin vilkasta rakentamisen aikaa, mutta jälkipuoliskolla oli jo pääosin lähiöt rakennettu, toki edelleen rakentamista jatkettiin, mutta kiivaimmat vuodet oli jo takana ja valtaosalla niin vessat kuin suihkutkin asunnoissaan.