Miksi hoitajat ovat niin usein töykeitä?

Olen viimeisen puolen vuoden aikana ollut terveydenhuollon potilaana vähintään kerran viikossa, soitellut monta kertaa, kysellyt koskas, milloin, mikä, miksi, tyhmiä ja vielä tyhmempiä, maannut leikkauspöydällä ja kikattanut siinä typeriä, soitellut soittokelloa kaiken yötä ja valittanut helvetillisiä kipuja, anonut yöhoitajalta tämän eväitä, ollut tokkurassa kuin käki, kiukutellut ja paskonut housuihini jne.

Kuitenkin minua on kohdeltu ystävällisesti ja arvokkaasti, kukaan ei ole ollut töykeä, jumppari ehkä napakka, mutta hyvin asiansa selittävä. Kiitos paikallinen tk, läheinen yksityinen lääkäriasema ja yliopistollinen keskussairaala tai oikeammin henkilökunnat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kokemuksen mukaan sairaanhoitajat on tosi mukavia ja ihmisläheisiä ja lääkärit sosiaalisesti taitamattomia ja töykeitä..

Suurin osa hoitajista, jotka ovat mukavia esittävät sellaista. Sitten työpaikkakiusaavat ym.

Tiedättekö jotain hoitoalan työpaikkaa, jossa oikeasti olisi hyvä työilmapiiri? Puhuvat paskaa ja yrittävät kyykyttää toisiaan.. Purkavat sitä ketutusta, että jaksavat olla potilaille kilttejä. Osa ei jaksa sitäkään, vaan äyskivät potilaillekin.

Kierre on valmis, kun väärät henkilöt hakeutuvat alalle ja ylläpitävät tuota huonoa henkeä, ei sellaista jaksa kukaan täysjärkinen. Se on syy, miksen itse hakeudu hoitoalalle, vaikka olisin varmasti aika sopiva.

Ymmärtääkseni noissa pääsykokeiden mitä ne ovatkaan soveltuvuuskokeissa testataan lähinnä työssäjaksamista, eli siellä pärjää päällepäsmärit eivätkä ne, jotka ehkä oikeasti onnistuisivat luomaan työpaikan jossa kaikki viihtyvät. Vaikuttaa motivaatioon aika helvetisti tuo työilmapiiri.

Tiedän hyvä ilmapiirisiä hoitoalan paikkoja.:-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä ole huomannut tuota ilmiötä. Tarvitsen itsekin tällä hetkellä kohtuulisen paljon terveyspalveluita. Ehkäpä oma asenne vaikuttaa asiaan?

En usko, että minun kohdalla asenne voi siihen vaikuttaa. Minulla ei ole tapana olla töykeä kenellekään. Aivan asiallisesti kerroin vaivani ja pyysin aikaa, mutta hoitaja käytännössä vittuili. Julkisen terveydenhuollon työntekijän ei myöskään luulisi käskevän asiakasta menemään yksityiselle.

ap

Useinkin julkisella puolella kehotetaan hakemaan johonkin ongelmaan apua yksityiseltä, todennäköisesti useammin kuin päinvastoin eli yksityinen kehittäisi hakemaan apua julkiselta puolelta.

Aika tyypillistä nausvaltaisilla aloilla, joissa joko suojatyöpaikka tai työvoimasta pulaa. Mun kokema naisviha vaan syvenee päivittäin, kun yritän opiskella hoitajaksi ja samalla käytän julkisen sektorin palveluita melko paljon. En ymmärrä, mikä siinä kohteliaassa ja ystävällisessä käytöksessä on niin vaikeeta? Ehkäpä meidänkin viimeinen kurssi, jolla tää mulle selkenee, on nimeltään: " Miksi sinunkin kannattaa olla täys vittupää? Ja näin teet sen parhaiten!"

Voin puhua vain omasta kokemuksestani, mutta en ole ap:n kanssa samaa mieltä. Olen perheeni kanssa asioinut paljon TYKS:n lastenklinikalla ja hoitajat siellä ovat kertakaikkisen huippuja! Voi tietysti olla, että lasten kanssa työskentelemään valitaan vain parhaat ja ystävällisimmät, ehkä tylympiä löytyy sitten aikuisten parissa työskentelevistä. Lopun elämäni muistan näitä pienen aarteemme kultaisia hoitajia. Terveisiä teille, jos joku sattuu näitä lukemaan.

Ehkä se väsymys ja mielenkiinnon loppuminen alaa kohtaan on syynä. Oma  äitini, joka on hoitaja yrittää kyllä aina töissä olla ystävällinen, mutta kyllä välillä myöntää että ärsytti kovasti joku tilanne. Moni työkaveri on jo vaihtanut alaa, kun ei enää jaksa. Esimiehet valittavat, palvelutalon asukkaat valittavat, sijaisia ei löydy ja ylitöitä on. Äitinikin joka on jo vanhempi ei aina meinaa jaksaa. Onneksi kyseisessä paikassa ei yövuoroja ole.

Menin terveyskeskuksen päivystykseen kuumeisen lapseni kanssa. Siihen aikaan olin todella tiukilla, koska jouduin maksamaan velkoja yksin (exä maksukyvytön). Ei siis ollut varaa ottaa taksiakaan, lyhyt matka tosin, joten menimme fillarilla.

Jonotimme ja jonotimme, pyysin, että lapsi pääsisi pitkäkseen. Hoitaja tokaisi siihen, että pitäisi mennä yksityiselle. Olin liian lapanen, en saanut vastattua, että en vie enää lasta mihinkään ulkoilmaan kuumeisena. Silloin tk:ssa ei ollut  maksuakaan, eikä minulla olisi ollut rahaa yksityislääkärille.  Onneksi kuitenkin lapselle löytyi vapaa petipaikka ja pääsimme sitten lääkärillekin.

En ymmärrä, miten hoitaja luuli minua niin rikkaaksi, että olisi lähettänyt yksityiselle.

Syöpähoitojen sivuvaikutusten takia jouduin usein menemään päivystykseen, ja jäämään sitten osastollekin saman tien. Minun oli pakko päästä petille, joten kysyin hoitajalta, olisiko mahdollista, sillä en jaksanut istua. Valkosolut romahtaneet, joten olo sen mukainen. Hoitsu äyskäisi, että ei ole muualla kuin tuossa seinän vierellä. Luulin kai, että en kehtaa siihen odotustilassa olevaan petiin kiivetä. No, kyllä kehtasin - oli pakko. Ja taas jouduinkin osastolle muutamaksi päiväksi antibioottitiputukseen.

Kuulin siinä maatessani ja odottaessani, kuinka hoitajat riitelivät keskenään siellä lasikopissa. Juopuneita oli kertynyt, ja nämä käyttäytyivät vaativasti. Luulen, että hoitajien on purettava se paha olonsa meihin "kiltteihin", jotka emme osaa tai kehtaa vaatia. Eihän se kivaa ole, mutta jotenkin kyllä ymmärränkin. Ei minusta olisi siihen ammattiin. Joskus kyllä tapaa niin ihanan empaattisia hoitajia, kyllä itku tuli kun eräs hoitaja (itsekin rintayövän sairastanut) silitti päätäni.

Varsinkin julkisella puolella on oikeastaan kaikkien etu että potilas ei viihdy liian hyvin vaan haluaa mahdollisimman pian kotiin.

Joo joskus voi olla huono päivä ja tuntuu että ei jaksa olla ystävällinen. Mutta sitten on väärässä paikassa todellakin töissä jos ei pysty ystävällisesti palvelemaan. Yleensä terveydenhoidon asiakkaat ovat muutenkin jollain tavalla hankalassa tilanteessa, ei siinä tilanteessa kaipaa kenenkään tylytystä ja suoranaista veetuilua. Tänään sain huono kohtelua vauvan neuvolassa, edellisen lapsen aikaan jatkuvasti joka puolella terveydenhoidon "palveluissa". Lopulta lapsella diagnosoitiin silent reflux ja maitoallergia, ensin vaan,vuoden kuuntelin neuvolassa kuinka minä nyt vaan en kestä vauvan itkua ja en osaa nukuttaa oikein ja en,syötä tarpeeksi kun paino ei nouse. Ei vaan uskottu kun sanoin että vauva huutaa kaarrlla välillä yötäpäivää ja ei pysty syömään ja jatkuvasti oli hengitustieinfektiota ja korvatulehduksia, johtuen refluksin aiheuttamasta maidon takaisinvirtauksesta ja allergista. Syynä terveydenhoitajan mielestä oli minun masennukseni, diagnoosi toki minulla oli, mutta olin äärimmäisen hyvä ja kärsivällinen äiti lapselleni. Kyllä siellä lyötyä lyödään ja maanrakoon painetaan, välillä tuntuu että kostavat jotain omia traumojaan asiakkaille. Diagnoosi lopulta tuli vaikeimman kautta mutta paskan kaataminen niskaan jatkui, siirryin lopulta lapsen kanssa yksityisellä vaikka kalliiksi tuli, ei sitä kiusaamista vaan jaksanut! Siellä ei kukaan epäillyt taitojani vanhempana vaan lasta hoidettiin oireiden mukaisesti. Saas nähdä tuoko se,kuuluisa soteuudistus helpotusta asiakkaiden asemaan kun saa itse valita kuunteleeko veetuilua vai haluaako oikeasti hoitoa vaivoihinsa....

Vierailija kirjoitti:

Vieläkin kaduttaa etten vain lyönyt turpaan. Oikeasti, niin tylyä että vieläkin hirvittää.

Tuon kokemuksen jälkeen olen vihannut hoitajia. Toivottavasti kärsivät työssään :(

Niin, kylläpä vaikutat varsin ihanalta saattajalta, voi vain ihmetellä, miksi kaikki ei mennyt kuten halusit. Yleensä se turpaan vetäminen on viisasta ja vain viisaiden mielen sellainen edes tulee. Olet varmasti elämässä menestynyt ihana ihminen, jonka suosiosta kilpaillaan. Väkivalta, se on ratkaisu kaikkeen. ❤

Julkiselle puolelle mahtuu mukaan muutama sellainenkin ajattelija, jonka mielestä duuni on suojatyöpaikka, eikä mikään ilohenkinen palveluammatti. Kun vaan ei tee ammattimaista hoitovirhettä, ei voi pihallekaan potkia.

Nyt tietys tulee muutamakin sarisairaanhoitaja nostamaan tästä äksyn, mutta ei tarvitse: olen nähnyt näitä tapauksia ns. sisältä käsin. Minulle omakohtaiset kokemukset riittää kyllä.

Se on valitettavaa tietysti, ottaen huomioon että näitä yrmynaamoja on alalla vain häviävän pieni osa. Mutta suomalainen kun ei kiitosta jaa, vaan nostaa äläkkää vain huonosta palvelusta, joka sinänsä kuitenkin on ihan oikein sekin, kuva julkisista terveyspalveluista sävyttyy syyttä liian negatiiviseksi. Tähän saumaan sitten iskee hyvinvointivaltion purkajat yksityistämissuunnitelmillaan: saadaan sitten kuulemma parempaa palvelua... No aluksi varmaan, mutta pian halvemmalla tuotettua, sitten juuri ja juuri riittävää, lopulta hintansa väärtiä: halpaa mutta kelvotonta. Mutta asiakaskohtaamisessa hymyilee kaikki, eikä puhelimessa vittuilla - muuten kutsuu kilometritehdas.

Kaikki onnellisia. Suomi 100.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vieläkin kaduttaa etten vain lyönyt turpaan. Oikeasti, niin tylyä että vieläkin hirvittää.

Tuon kokemuksen jälkeen olen vihannut hoitajia. Toivottavasti kärsivät työssään :(

Niin, kylläpä vaikutat varsin ihanalta saattajalta, voi vain ihmetellä, miksi kaikki ei mennyt kuten halusit. Yleensä se turpaan vetäminen on viisasta ja vain viisaiden mielen sellainen edes tulee. Olet varmasti elämässä menestynyt ihana ihminen, jonka suosiosta kilpaillaan. Väkivalta, se on ratkaisu kaikkeen. ❤

Kyllä se siinä vaiheessa tuntuu olevan, kun läheinen on kuolemassa syöpään, eikä edes kipulääkettä voi antaa vaikka kellon ympäri jo melkein odoteltu.

En ole koskaan lyönyt ketään enkä varmasti lyö, koska nämä raivoajatukset tulevat vasta paljon myöhemmin. Tuolla hetkellä olin niin surullinen, ettet sinä varmaan voi sitä ymmärtää edes.

Sana kirjoitti:

Sana kirjoitti:

Kokemukseni mukaan valtaosa hoitajista on ystävällisiä ja ymmärtäväisiä, mutta minäkin olen törmännyt töykeisiin yksilöihin.

Omasta asenteestani se ei ole voinut johtua, koska olen vaatimaton ja joustava potilas, asiallinen ja ystävällinen.

Aikoinaan mietin kuumeisesti, missä vika, mutta sitten olen esim. nettikeskusteluissa huomannut kokemuksen olevan suht yleinen. Veikkaan myös, että tavallisesti syynä on kiire, töiden kuormittuminen ja siitä johtuva stressi.

Yksi syy voi olla, että jotkut hoitajat eivät osaa tunnetyötä. Hoito- ja hoivatyössä pitäisi säätää omat tunteet enemmän taka-alalle, mutta ei niin paljon, että lopputulos on tyly.

Vielä tuosta tunnetyöstä. Kaikkein eniten ongelmia siinä vaikuttaa olevan sairaanhoitotyöntekijöistä lääkäreillä ja erityisesti kirurgeilla, joilla on suuri vastuu potilaan koko tulevaisuudesta. Eräs hoitajatuttavani sanoi kerran, ettei ole juuri koskaan tavannut sosioemotionaalisesti normaalisti käyttäytyvää kirurgia.

Itse olen jo kolme isoa leikkausta läpikäyneenä tavannut vain ystävällisiä kirurgeja. Mutta olen miettinyt että heillä on oltava iso ego tms jotta pystyvät työtänsä tekemään. Tieto ja taito pitää olla tietysti mutta että pystyy menemään toisen ihmisen sisään kuitenkin isot riskit tiedossa koko ajan vaatii kyllä luonteeltakin jotain erityistä. Ehkä se näkyy joskus käytöksessäkin.

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä ole huomannut tuota ilmiötä. Tarvitsen itsekin tällä hetkellä kohtuulisen paljon terveyspalveluita. Ehkäpä oma asenne vaikuttaa asiaan?

Jaaha. Ja joku hoitaja heti hereillä.

Terveydenhoitohenkilökunta on töykeitä ja tunaroi, koska he voi.

Tietää ettei mistään joudu vastuuseen, vaikka työnjälki olisi kuinka sutta.

Minä ymmärrän, että työ on rankkaa ja että ylilyöntejä tulee, kun joku on oikein hankala ja vaativa asiakas. Mutta sitä en ymmärrä, että puretaan se kiukku niihin kiltteihin ja ystävällisiin - ihmisiin, jotka ovat ehtineet vasta tervehtiä. Sellainen ei ole ammattitaitoista käyttäytymistä eikä mielestäni ansaitse minkäänlaisia puolusteluja.

Minulla on paljon kokemuksia ihanista hoitajista mutta vielä enemmän kokemuksia näistä, jotka vähättelevät, tuhahtelevat ja jopa huutavat, vaikka mielestäni olen aivan asiallisesti ja ystävällisesti kysynyt jotain. Voi olla, että kysymys on tyhmä hoitajan näkökulmasta (esim. halusin ajan lääkäriltä 1-vuotiaalle flunssaiselle ja korvakipuiselle lapselle) mutta asiallisuus on osattava säilyttää. Ei asiakkaalle voi sanoa mitä vaan (ei tuollaisen täällä ole aikaa, menkää yksityiselle, jos et lapsen itkua jaksa kuunnella, vastasi hoitaja pyyntööni saada lääkäriaika). Kyse on asiakaspalvelusta, joten muutaman kohteliaan fraasin pitäisi aina löytyä selkäytimestä niille, jotka eivät raivoa, huuda ja äksyile.

Minulla oli kutsumus hoiva-/auttamistyöhön 10 v. sitten. Työtä nyt vuosia tehtyäni on työmotivaationi nollissa. Ihmistuntemus lisääntynyt. Kokemukset työtovereista ja hoidettavista, autettavista voittopuolisesti negatiivisia. Hoidan sydämellä ne, jotka sen ansaitsevat. Heitä on harvassa. Muut hoidan rutiinilla, hyvin, mutta hammasta purren. Pääosa asiakkaista on (en puhu dementikoista, vaan täyspäisistä) tyhmiä, avuttomia, laiskoja, pikkuasioista marisevia käskyttäjiä, joita ei kiinnosta kuin oma napa, joiden yleistietämys nollissa, joita ei kiinnosta mikään sen suurempi kuin esim. haukkua naapureitaan ja velloa katkeruudessa. Ollaan nirsoja, pikkumaisia, kuuntelukyvyttömiä marmattajia, jopa avoimen aggressiivisia. Ja niin edelleen. Nimitellään hoitohenkilökuntaa, jopa huoritellaan. Sitten on tämä että joutuu sietämään työkavereita, joilla alunperinkään ei ole muuta pontta työhön ollut kuin raha, palkka. Joiden asennoituminen hommiinsa on syvältä. Tässä työssä mitta tulee kyllä lopulta täyteen lempeimmälläkin kutsumustyöläisellä. Olen oppinut että ihmisistä valtaosa on kypsään ikäänkin ehdittyään täysin kesken. Vaihdan pian alaa. Toivottavasti löydän työtä jossa ei tarvitse tavata ihmisiä.

Kiire, huonot työolot, ylityöllistetty, marmattavat potilaat, huono palkka ym. Mikään näistä ei ole syy huonolle käytökselle. Kaikki te sairaanhoitajat/lähihoitajat/lääkärit olette kutsumusammatissa. Teillä ei ole oikeutta valittaa, koska itse olette uranne valinneet. Ja kyllä, muelestäni te olette ne henkilöt johon sairas ihminen saa turhaantumisensa purkaa. Te olette valinneet auttavanne ihmisiä, vaikka he miten käyttäytyisivät. Teillä on myös laillinen veövollisuus auttaa vaikka ilman palkkaakin. Jos työ ei ole teille kutsumusammatti, niin vaihtakaa alaa.

PRÖÖÖT!!! kirjoitti:

Nousee kato kusihissi yläkertaan kun heinäladosta juoksee ison kaupungin kouluun tyttönen. Ollaan niin äkädemic :D

Tervetuloa vaan potilaaksi sinä ja te muut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pieni palkka, vuorotyö, kotielämän paineet, joista jatkuva vitutus. Mites nuo?

"Pieni" palkka ja vuorotyö ovat ammatinvalintakysymys, jos ei sovellu alalle eikä alan realiteetit sovi itselle, niin kannattaa kouluttautua toiselle alalle. Kotielämä ja vitutus on yksityiselämän ongelmia, joiden ei tule vaikuttaa työelämässä.

Nokun ne nyt vaan vaikuttaa. Hoitajilla ja lääkäreillä mielialaan vaikuttaa täysin samat asiat, mitä potilaillakin ja muillakin ihmisillä tässä maassa.

Olen hoitaja ja töykeä vasta siinä vaiheessa, kun minua kohtaan käyttäydytään asiattomasti. Olen ollut asiakkaalle töykeä esim. silloin, kun potilas ei ole tyytynyt pelkkään tekemisteni arvosteluun, vaan alkanut arvostella ulkonäköäni. Myös silloin, kun asiakas on näennäisesti ollut mukava, mutta on pyrkinyt koskettelemaan tai ehdotellut "liian mukavia", kysellyt henkilökohtaisia asioita tai kommentoinut minua seksuaalissävytteisesti. Olen myös saattanut töksäyttää ikävästi silloin, kun olen niska limassa ja takalisto ruvella juossut koko päivän (yleensä henkilöstöpulan takia), tehnyt parhaani ja vähän liikaakin siihen nähden mitä tilanteessa ehtisi ja olisi järkevää, ja potilas valittaa henkilökohtaisuuksiin mennen, kun on joutunut odottamaan kymmenen minuuttia pidempään.

Parasta palvelua saavat valitettavasti ne, jotka osaavat vaatia ja ovat tarpeeksi hyvässä kunnossa vaatimaan. Ensiapukoulutuksessakin neuvottiin, että jos onnettomuuspaikalla on paljon uhreja ja heistä pitää valita ne, joita menee auttamaan ensin, niin ne koviten huutavat ovat todennäköisesti vähiten avun tarpeessa. Tämä pätee vähemmänkin akuutteihin tilanteisiin...