Miksi hoitajat ovat niin usein töykeitä?
Soitin aamulla terveyskeskukseen ja jätin soittopyynnön. Hetki sitten minulle soitti todella tympääntyneen oloinen hoitajaksi esittäytynyt ihminen, jota ei selvästikään kiinnostanut asiani. Hän käski minun menemään yksityiselle tai soittamaan huomenna uudestaan. Pyysin siis tälle viikolle aikaa hoitajalta.
Tämä ei ole todellakaan ensimmäinen kerta, kun hoitaja on ollut todella ilkeä ja törkeä. Miksi liian moni hoitaja käyttäytyy näin?
Kommentit (190)
Olen itsekkin kohdannut näitä naama norsun veellä olevia, tympääntyneen kuuloisia hoitajia jotka antavat ymmärtää että tuhlaan heidän aikaansa tai peräti loukkaan kysymällä jotain !
" Päivää. Minulla on sellanen tilanne että korva särkee ja vuotaa.."
"Mikä alue?mutta meiltä on kyllä lääkärin ajat menneet"
"Entä huom.."
" Ei kuule onnistu huomennakaan. Mene päivystykseen !"
" Hei. kävin tuossa ilmoittautumassa ja mietin että mihinhän päin"..
" Se sanotaan siinä kun ilmoittaudut!"
" Aivan, mutta kun en ym"..
"Seuraa kuule opasteita!"
Minä sain hankalan potilaan maineen, kun päivystyksessä kovissa kivuissa kutsuin hoitajaa ja kyselin milloin pääsen lääkäriin, saako kipulääkettä ym. Lopulta eräs hoitaja lähes huusi, että heillä on muutakin tekemistä kuin ravata luonani ! Itkin siinä tyhjässä huoneessa epätietoisena, kivuissani ja peloissani. Loulta lääkäri tuli , tutki ja määräsi minulle kipulääkettä tiputuksessa, tipan laittanut hoitaja oli kylmä kuin kala enkä uskaltanut sanoa yhtään mitään etten ärsyttäisi enempää.
Aina pitäisi olla vähintäänkin asiallinen potilaalle, mutta en enää ihmettele miksi kaikki hoitajat eivät ole. Riippuen työpaikasta työ on välillä uskomatonta p*skaa. Kiire, huonot resurssit, liian vähän vakihenkilökuntaa, oman terveyden ja turvallisuuden riskeeraamista, huonoa johtamista, potilaita jotka kohtelevat kuin palvelijaa ja ilkeileviä omaisia. Kaikki tämä vaikka kuinka tekisi parhaansa ja yrittäisi olla ystävällinen. Onneksi on vielä työpaikkoja joissa on helppo olla mukava potilaille (joista suurin osa on siis ok) mutta eiköhän nekin paikat ennen pitkää katoa. En tajunnut, että tämä työ tulisi olemaan tällaista...
T: pian valmistuva sh
"kuuleppa nyt, sinulla on paniikkikohtaus ja ellet rauhoitu, soitan vartijat!" möykkäsi Justiinamainen hoitaja minulle päivystyksessä päin naamaa, kun koetin hädissäni selittää etten saa henkeä. Toinen hoitaja katsoi sitten happisaturaation ja sen jälkeen tulikin sitten kiire ! Kuumeeton keuhokuume ja tämä yksi sisar hento valkoinen oli heittämässä minua ulos paniikkihäiriöisenä ...
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekkin kohdannut näitä naama norsun veellä olevia, tympääntyneen kuuloisia hoitajia jotka antavat ymmärtää että tuhlaan heidän aikaansa tai peräti loukkaan kysymällä jotain !
" Päivää. Minulla on sellanen tilanne että korva särkee ja vuotaa.."
"Mikä alue?mutta meiltä on kyllä lääkärin ajat menneet"
"Entä huom.."
" Ei kuule onnistu huomennakaan. Mene päivystykseen !"
" Hei. kävin tuossa ilmoittautumassa ja mietin että mihinhän päin"..
" Se sanotaan siinä kun ilmoittaudut!"
" Aivan, mutta kun en ym"..
"Seuraa kuule opasteita!"
No mikä noissa nyt oli töykeää? :D Olet kuules varmaan 20 asiakas joka kyselee tuota samaa eikä "osaa" lukea opasteita. Jos ei ole aikoja niin ei ole, ei se hoitaja voi ajoiksi muuttua.

Miten olisi näin : " Valitettavasti huomennakaan ei ole vapaita aikoja".
" Tuolla on selkeät opasteet, seuraat vain niitä". Ei opettajakaan saa rähistä "tyhmille" oppilaille, jotka kysyvät sadatta kertaa samaa asiaa!
Ei potilas ole mikään selvännäkijä, joka tietää telepaattisesti ettei seuraavanakaan päivänä ole aikoja vapaana tai syyllinen epäselviin opasteisiin.

No ehkäpä hoitsua ahdista myydä eioota, tuskiin olit ainoa joka soitteli, ei saisi näkyä asiakkaisiin mutta kyllähän se näkyy, tympeät työolot tekevät tympeitä työntekijöitä. Toisella hoitsulla ollut varmasti todella kiire ja olet ollut sinäpäivänä se 100 asiakas joka kyselee samaa asiaa. En sanoisi että oikeuttaa, mutta kyllä täältä ainakin sympatiat heruu hoitajille.
"Emme ole täällä palvelemassa asiakkaita, vaan hoitamassa potilaita."
-Iiris Syke
Suosittelen sarjaa hoitoalalla olevana lämpimästi kaikille varsinkin valittajille, voi avartua näkemys hoitajan työstä.
Hoitajuus ei ole asiakaspalvelutyötä, kunnallisella ainakaan. Sairaita nimenomaan hoidetaan. Sairauksien hoito ei ole aspatyötä, vaan vastuullista toisen terveyden tai sairauden hoitamista.
Kokenuksesta voin sanoa että mikään edellämainittu ei oikeuta huonoon ja töykeään käytökseen.
Kannattaisi opetella käytöstapoja.
T. Viisi vuosikymmentä hoitajana toiminut .
No mun koulukiusaajat ainakin hakeutui lähihoitajiksi... Eli alalla on paljon tuota porukkaa
Se on se toimintakulttuuri. Kun suurin osa hoitajista valittaa kaikesta koko ajan, ne loputkin, joiden mielestä työ on helppoa ja potilaat mukavia, kokevat sosiaalista painetta murjottaa ja nuivailla. Jos olet potilaille ystävällinen ja työkaverit kuulevat, saat kuulla siitä pitkään ja sinut jätetään porukan ulkopuolelle.
Meillä hoitajilla ja laitoshuoltajilla on samanlaiset työasut. Laitoshuoltajilla tuntuu olevan enemmän taukoja, jos ei ole paljon osastolta lähteviä potilaita. Sitten he istuvat aulassa kahvittelemassa, ja olen kuullut, kun vierailijatkin jupisee hoitajien vain kahvittelevan...
Yksi toinen asia, mitä monet ei tunnu ymmärtävän, on se , että meillä on omat potilaat. Yleensä neuvon kutsumaan omaa hoitajaa, kun en minä ole perehtynyt koko osaston potilaiden lääkityksiin tai määräyksiin.
Olen rauhallinen luonteeltani ja yleensä sujuukin oikein mukavasti potilaiden kanssa. Omaiset voivat olla haastavampia, kun uskovat, että pitää taistella, että saa parasta hoitoa, vaikka kyllä minä parhaani teen muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Se on se toimintakulttuuri. Kun suurin osa hoitajista valittaa kaikesta koko ajan, ne loputkin, joiden mielestä työ on helppoa ja potilaat mukavia, kokevat sosiaalista painetta murjottaa ja nuivailla. Jos olet potilaille ystävällinen ja työkaverit kuulevat, saat kuulla siitä pitkään ja sinut jätetään porukan ulkopuolelle.
Onko todella näin? Tuohan on kuin lastentarhasta. Surullista kuulla, että potilaille ihan äksyillään ja ilkeillään tarkoituksella tai että se olisi osa työyhteisön "henkeä." Eikö tutkimuksetkin osoita, että ystävällisyys, empatia ja välittäminen edistää parantumistakin? Kaikilla on huonoja päiviä, mutta jos tämä on ihan alan työntekijöihin iskoistettava asenne, niin sehän on potilasturvallisuuden kannalta hälyttävää.
Itse olen sitä mieltä, että potilaiden oikeuksien ajamisessa pitäisi olla enemmän ärhäkkyyttä.
Mität ulee omiin kokemuksiini, niin itse olen saanut julkisella puolella ihan hyvää palvelua, mutta mahtuu mukaan kyllä pari ikävääkin tapausta.. Tällä hetkellä olen YTHS:n piirissä ja vähän kyllä pelottaa mitä käy kun palaan julkiselle.
"Älä sinä KOROTA ÄÄNTÄSI MINULLE!"
" Pengotko sinä kaappeja täällä?"
" Mitä sinulla siinä pullossa on?"
Otteitaa kahden vuoden takaa, päivystysressulta jossa vainoharhainen hoitaja koki asialliset kysymykset äänen korottamisena ja epäili minun naukkailevan ED-pullosta väkeviä . Olo oli kuin jossain Twin Peaksissa ja pelotti ihan oikeasti olla sen naisen armoilla! Olimme tulleet sairaalaan lapsen vatsakivun vuoksi ja pääsimme lepäämään yhteen tyhjään huoneeseen, olin ostanut automaatista energiajuomaa ja kävelin välillä pitkin huonetta mikä sai tämän ovella ravaavan hoitsun epäilemään että pengon paikkoja (!) ja ryyppään. Jos kyse olisi ollut itsestäni, eikä tuskaisesta 12-vuotiaasta olisin mennyt mielummin kuolemaan kotiin kuin istunut hetkeäkään sen akan kytättävänä! Odotimme viitisen tuntia s, kunnes pahoitteleva lääkäri saapui ja tutkimuksen jälkeen pääsimme osastolle, pois psykopaattihoitsun silmien alta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekkin kohdannut näitä naama norsun veellä olevia, tympääntyneen kuuloisia hoitajia jotka antavat ymmärtää että tuhlaan heidän aikaansa tai peräti loukkaan kysymällä jotain !
" Päivää. Minulla on sellanen tilanne että korva särkee ja vuotaa.."
"Mikä alue?mutta meiltä on kyllä lääkärin ajat menneet"
"Entä huom.."
" Ei kuule onnistu huomennakaan. Mene päivystykseen !"
" Hei. kävin tuossa ilmoittautumassa ja mietin että mihinhän päin"..
" Se sanotaan siinä kun ilmoittaudut!"
" Aivan, mutta kun en ym"..
"Seuraa kuule opasteita!"
No mikä noissa nyt oli töykeää? :D Olet kuules varmaan 20 asiakas joka kyselee tuota samaa eikä "osaa" lukea opasteita. Jos ei ole aikoja niin ei ole, ei se hoitaja voi ajoiksi muuttua.
En tiedä töykeästä, mutta lainvastainenhan tuo vastaus on. Laitoin jo tähän ketjuun oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen kanteluratkaisut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekkin kohdannut näitä naama norsun veellä olevia, tympääntyneen kuuloisia hoitajia jotka antavat ymmärtää että tuhlaan heidän aikaansa tai peräti loukkaan kysymällä jotain !
" Päivää. Minulla on sellanen tilanne että korva särkee ja vuotaa.."
"Mikä alue?mutta meiltä on kyllä lääkärin ajat menneet"
"Entä huom.."
" Ei kuule onnistu huomennakaan. Mene päivystykseen !"
" Hei. kävin tuossa ilmoittautumassa ja mietin että mihinhän päin"..
" Se sanotaan siinä kun ilmoittaudut!"
" Aivan, mutta kun en ym"..
"Seuraa kuule opasteita!"
No mikä noissa nyt oli töykeää? :D Olet kuules varmaan 20 asiakas joka kyselee tuota samaa eikä "osaa" lukea opasteita. Jos ei ole aikoja niin ei ole, ei se hoitaja voi ajoiksi muuttua.
Miten olisi näin : " Valitettavasti huomennakaan ei ole vapaita aikoja".
" Tuolla on selkeät opasteet, seuraat vain niitä". Ei opettajakaan saa rähistä "tyhmille" oppilaille, jotka kysyvät sadatta kertaa samaa asiaa!
Ei potilas ole mikään selvännäkijä, joka tietää telepaattisesti ettei seuraavanakaan päivänä ole aikoja vapaana tai syyllinen epäselviin opasteisiin.
Se olisi lainvastaista. Potilaalle on hänen ensimmäistä kertaa soittaessaan ilmoitettava hoitoonpääsyn ajankohta. Ei voi lain mukaan käskeä soittelemaan jonain toisena päivänä uudelleen. Ks. oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen kanteluratkaisut vaikkapa tässä ketjussa.
Onneksi on harjoittelijoita. Niille saa äksyillä jos ei juuri satu olemaan sopivaa potilasta hollilla.
No et ole ainakaan itse äkädemic koska et tiedä ettei nuo akateemisia ole:)!