Miehen synttärilahja odotti keittiönpöydällä.. en voi mitään, olen pettynyt ja loukkaantunut

Lahjan pitäisi antaa ihan pyyteettömästi, mutta helposti sitä tulee vertailua lahjoja tyyliin "itse annoin niin ja niin paljon maksaneen ja näin sen eteen niin ja niin paljon vaivaa ja sain takaisin...? Mielestäni hyviin tapoihin kuuluu miettiä, mitä itse on saanut ja jotenkin suhteuttaa lahjaa siihen. Itse annoin miehelle lahjaksi Luhdan toppatakin (tarpeellinen, arvokas, tyylikäs) ja itse sain tuolloin niitä suolapähkinöitä ja Et-lehden (tarpeeton, halpa, tyylitön ja tuo lehti oli minusta loukkaava). Mielestäni miehen lahjasta paistoi kilometrin päähän, että se oli ostettu hätäisesti ja siinä oli ajateltu lähinnä ITSEÄ, että miten pääsee mahdollisimman halvalla.

Itse yritän aina miettiä, kun lahjaa valitsen, miltä lahjansaajasta tuntuu, kun hän saa lahjan ja pitkälle jälkeenpäin. Että lahja todella ilahduttaa saamishetkellä ja myös siitä eteen päin ja lämmittää mieltä pitkään. Eikä niin, että lahjansaaja tyrmistyy, että kuinka kukaan kehtaa antaa jotain ihan roskaa ja tuntee myötähäpeää lahjanantajaa kohtaan. Huonolla lahjalla nolaa lahjansaajan. Vain läpeensä omahyväiset antaa itseensä tyytyväisinä jotain roskaa toiselle mukana "lahjoina". Ja pitää toista vielä niin tyhmänä, ettei toinen tajua, mitä roskaa lahjapaketissa on saanut.

Yksi suurempia eroja miehen ja naisen välillä on se naisten käsittämätön symboleihin ja tapoihin tukeutuminen. Mitä ihmeen juhlittavaa on jossain syntymäpäivässä, aikuisella ihmisellä?? Täytän 36, jeee!!  En tahdo mukia!! En! En! Tahdon jonkun KIVAN lahjan! Lahjoja mulle! Toistenkin miehet ostaa lahjoja! Minulle pitää ostaa tavaraa, että tiedän, että mies on SE OIKEA! Oikea mies ostaa mulle tavaraa!

Minä en muista naisystäväni syntymäpäivää, enkä muista sukulaisten syntymäpäiviä. En muista mikä päivä on äitienpäivä tai isänpäivä. En muista päivämääriä, eikä juhlapäivät kiinnosta minua, inhoan tavan vuoksi tehtäviä rituaaleja. En pyydä lahjoja, pyydän rakastavan naisen, ja rakastan takaisin.

Teette miehet hulluksi tavaran- ja kliseisten symbolien himolla ja mököttämällä aivan idioottimaisista asioista. Näyttäydytte yksinkertaisina ja lapsellisina. Niin kuin miehetkin varmaan teille. On miehiä, jotka laittaa kaikki ylös ja muistaa päivämäärät ja synttärit eikä osta mukeja. Mutta SYDÄMESSÄÄN he nauravat teille, aivan taatusti. He vain muistavat oikkunne, koska siitä on heille hyötyä. Ei kenenkään naisen arvostusta miehen silmissä lisää se, että nainen kiukuttelee väärästä lahjasta tai että pitää olla oraakkeli, että osaisi ostaa hänelle jonkun "oikean lahjan". Vaikka osaisikin ostaa. Typerää se on silti.

Minua ärsyttää, että joku "tarkkaan mietitty" kliseinen lahja "oikeana hetkenä", eli tietyllä päivämäärällä annettuna menee jotenkin kaiken muun ajan yli. 364 päivänä vuodessa ei ole synttärit.

Vierailija kirjoitti:

Yksi suurempia eroja miehen ja naisen välillä on se naisten käsittämätön symboleihin ja tapoihin tukeutuminen. Mitä ihmeen juhlittavaa on jossain syntymäpäivässä, aikuisella ihmisellä?? Täytän 36, jeee!!  En tahdo mukia!! En! En! Tahdon jonkun KIVAN lahjan! Lahjoja mulle! Toistenkin miehet ostaa lahjoja! Minulle pitää ostaa tavaraa, että tiedän, että mies on SE OIKEA! Oikea mies ostaa mulle tavaraa!

Minä en muista naisystäväni syntymäpäivää, enkä muista sukulaisten syntymäpäiviä. En muista mikä päivä on äitienpäivä tai isänpäivä. En muista päivämääriä, eikä juhlapäivät kiinnosta minua, inhoan tavan vuoksi tehtäviä rituaaleja. En pyydä lahjoja, pyydän rakastavan naisen, ja rakastan takaisin.

Teette miehet hulluksi tavaran- ja kliseisten symbolien himolla ja mököttämällä aivan idioottimaisista asioista. Näyttäydytte yksinkertaisina ja lapsellisina. Niin kuin miehetkin varmaan teille. On miehiä, jotka laittaa kaikki ylös ja muistaa päivämäärät ja synttärit eikä osta mukeja. Mutta SYDÄMESSÄÄN he nauravat teille, aivan taatusti. He vain muistavat oikkunne, koska siitä on heille hyötyä. Ei kenenkään naisen arvostusta miehen silmissä lisää se, että nainen kiukuttelee väärästä lahjasta tai että pitää olla oraakkeli, että osaisi ostaa hänelle jonkun "oikean lahjan". Vaikka osaisikin ostaa. Typerää se on silti.

Minua ärsyttää, että joku "tarkkaan mietitty" kliseinen lahja "oikeana hetkenä", eli tietyllä päivämäärällä annettuna menee jotenkin kaiken muun ajan yli. 364 päivänä vuodessa ei ole synttärit.

Kiitos tästä. Oli hienoa saada miesnäkökulmaakin aiheeseen. Ihan hyviä pointteja Sinulla. Pitääpä miettiä omaa asennettaan. Kiitos.

Minusta on ollut aina mukava suunnitella joulu-,synttäri- ym lahjat niin ,että tiedän niiden ilahduttavan saajaa mahdollisimman paljon.Eihän se paljon edes vaadi kun tuntee läheisensä.Ei lahjojen tarvitse olla kalliita vaan jollakin muullakin tavalla voi olla merkityksellinen.Ex-mies osti 32vuoden avioliiton aikana tasan kerran minulle lahjan.Karvatöppöset jouluksi.Olen "kuumaverinen" eli kuljen talvisin nilkkasukissa pakkasillakin ja kotona aina paljain jaloin :) Ennen eroa heitin kerran asiasta suutuspäissäni ettet ole koskaan edes ainuttakaan korua ostanut kun muut naiset saavat timanttisormuksia ym.No tulihan sieltä sitten sormus:pienin mahdollinen koko (joku vaan ostettu) Vein eron jälkeen kaniin ja sain 80€ :) Kuvastaa mielestäni varsin hyvin miten toista arvostaa :kuhan nyt jotakin.

Vierailija kirjoitti:

Yksi suurempia eroja miehen ja naisen välillä on se naisten käsittämätön symboleihin ja tapoihin tukeutuminen. Mitä ihmeen juhlittavaa on jossain syntymäpäivässä, aikuisella ihmisellä?? Täytän 36, jeee!!  En tahdo mukia!! En! En! Tahdon jonkun KIVAN lahjan! Lahjoja mulle! Toistenkin miehet ostaa lahjoja! Minulle pitää ostaa tavaraa, että tiedän, että mies on SE OIKEA! Oikea mies ostaa mulle tavaraa!

Minä en muista naisystäväni syntymäpäivää, enkä muista sukulaisten syntymäpäiviä. En muista mikä päivä on äitienpäivä tai isänpäivä. En muista päivämääriä, eikä juhlapäivät kiinnosta minua, inhoan tavan vuoksi tehtäviä rituaaleja. En pyydä lahjoja, pyydän rakastavan naisen, ja rakastan takaisin.

Teette miehet hulluksi tavaran- ja kliseisten symbolien himolla ja mököttämällä aivan idioottimaisista asioista. Näyttäydytte yksinkertaisina ja lapsellisina. Niin kuin miehetkin varmaan teille. On miehiä, jotka laittaa kaikki ylös ja muistaa päivämäärät ja synttärit eikä osta mukeja. Mutta SYDÄMESSÄÄN he nauravat teille, aivan taatusti. He vain muistavat oikkunne, koska siitä on heille hyötyä. Ei kenenkään naisen arvostusta miehen silmissä lisää se, että nainen kiukuttelee väärästä lahjasta tai että pitää olla oraakkeli, että osaisi ostaa hänelle jonkun "oikean lahjan". Vaikka osaisikin ostaa. Typerää se on silti.

Minua ärsyttää, että joku "tarkkaan mietitty" kliseinen lahja "oikeana hetkenä", eli tietyllä päivämäärällä annettuna menee jotenkin kaiken muun ajan yli. 364 päivänä vuodessa ei ole synttärit.

En viettänyt syntymäpäiviä saati nimipäiviä ennen kuin tapasin miesystäväni. Naistenpäivän olemassaoloa en ollut edes rekisteröinyt. Ostin itse jouluna ja syntymäpäivänä lahjan vain lapselleni (nyt aikuinen). Miesystäväni myötä kaikki muuttui, koska hän haluaa muistaa merkkipäivät. Hän haluaa muistaa jopa tapaamisemme kuukausipäivät (kuten olen aiemmin tässä ketjussa jo kertonutkin). Hän ei muista vain minua vaan myös sisarustensa ja ystäviensä merkkipäivät. Naistenpäivänä hän toivottaa kaikille tapaamilleen naisille hyvää naistenpäivää ja muistaa aina minua lahjalla.

Mikähän mahtaa olla se hyöty, minkä takia hän tätä tekee "sydämessään nauraen"?

Täällä ne itseään koulutetuiksi ja ajatteleviksi kutsuvat aikuiset naiset julistavat kuinka inhottavia lahjoja on saatu. Menkää itseenne, oletteko aina joka asiaa tuolla tavalla analysoivia? Kehittykää hieman ja oivaltakaa että maailma ei pyöri teidän ympärillänne. 

Vierailija kirjoitti:

En viettänyt syntymäpäiviä saati nimipäiviä ennen kuin tapasin miesystäväni. Naistenpäivän olemassaoloa en ollut edes rekisteröinyt. Ostin itse jouluna ja syntymäpäivänä lahjan vain lapselleni (nyt aikuinen). Miesystäväni myötä kaikki muuttui, koska hän haluaa muistaa merkkipäivät. Hän haluaa muistaa jopa tapaamisemme kuukausipäivät (kuten olen aiemmin tässä ketjussa jo kertonutkin). Hän ei muista vain minua vaan myös sisarustensa ja ystäviensä merkkipäivät. Naistenpäivänä hän toivottaa kaikille tapaamilleen naisille hyvää naistenpäivää ja muistaa aina minua lahjalla.

Mikähän mahtaa olla se hyöty, minkä takia hän tätä tekee "sydämessään nauraen"?

No, aina on tietysti friikkejä joka sukupuolessa ja joka suhteessa. Jollekin miehelle on varmasti tärkeitä erilaiset päivämäärät, mutta keskimäärin ne eivät ole niin tärkeitä asioita miehelle. Näkisin jonkinlaisen yhtymän myös esim naisten astrologiaharrastukseen, jossa myös pelataan symboleilla ja "salaisilla merkityksillä". Parisuhteessa monesti näissä ulkoisissa rituaaleissa ja symboleissa mies mukautuu naisen tahtoon, koska "naiset nyt vaan on semmoisia", mutta eihän he nyt itse ole erityisen kiinnostuneita vaikka jostain prinsessahäistä ja lukumystiikasta ja oikeanlaisista sormuksista. Miehet ja naiset ovat erilaisia.

Olisihan sekin kai nyt naisista tylsää, jos mies vaatisi teitä tietämään/arvaamaan/noteeraamaan vaikka autoharrastuksensa ja ostamaan autonhankinnan vuosipäivän kunniaksi oikean vapaavirtaussuodattimen ja suuttuisi kun toisittekin Motonetista tavallisen ilmanputsarin, ja vielä ihan eri koneeseen?  Tätä vain tarkoitan, että on ihan hyvä ajatella asioita myös toisen näkökulmasta. Ei mies välttämättä ole paha, vaikka ostaakin mukin, taikka ei muista koko synttäreitä. Hän ei todennäköisesti itse pyydä synttäreinään mitään lahjaa, eikä hän suutu, vaikka saa ihan tyhmät kalsarit taas taikka vain pusun poskelle. Näillä asioilla ei ole miehelle niin suurta symboliarvoa kuin naiselle, ja siksi mies ei myöskään huonolla lahjallaan lähetä niin negatiivista signaalia kuin nainen sen kokee olevan.

Ja olisi hyvä ajatella, miksi tällä tietyllä päivämäärällä ostetulla tietynlaisella lahjalla on niin suuri merkitys elämässä, että sen takia yksi kirjoittaja olisi valmis miehen vaikka hylkäämään? Jos haluaa oikeanlaisen dekkarin, menee kauppaan ja ostaa sen dekkarin! Näin "epäromanttinen" mies ajattelee, olematta silti mitenkään paha.

Palstan pitävä neuvo:

"Jätä se mies, joka ei osta Sinun mieleisiä lahjoja. Ansaitset vielä parempaa!"

Oma isäni laittaa aina äidin lahjaan eniten ajatusta ja rahaa, ja näkemäni perusteella se tekee parisuhteelle hyvää. Joskus osti synttärilahjaks macbook airin, kun äidin kone veteli viimesiään. Ne meni hääpäivänä risteilylle ja isä varas niille kunnon sviitin sieltä laivasta. Muutaman kerran vuodessa isä tuo äidille kukkia vaikka työpäivän jälkeen. Ja isä ei oo millään tavalla tuhlari, käyttää rahaa aika harvoin mihinkään muuhun kun ruokaan. Mutta äitiin se kyllä on panostanut.

Oma mieheni heitti mulle vitosen mun synttärilahjaks ja lähti baarii kavereiden kans. Eikä oo rahasta kiinni, ite tiedän hyvinki ettei aina oo varaa, mutta ilmasekskin olis voinu antaa jotain parempaa ehkä kun ton keep calm-mukin tai mun miehen antaman vitosen setelin... Kukkia ja huomiota? Leffailta ja suklaata? Ehkä joistain miehistä puuttuu se romanttinen puoli. Kai se sunkin mies ajatteli että siitä saat sitte naurut ensin mukista, sit juot siitä aamukahvit ja syöt suklaata. Sitä en tiedä mitä mun mies ajatteli sen femman kanssa.

Niin me vaan ollaan erilaisia.

Mä sain mieheltäni 40 vuotis lahjaksi Slipknotin mukin, joka oli täytetty erilaisilla käsintehdyillä makeisilla. Musta se oli aivan ihana lahja, ehkä rakkain mitä hän on mulle koskaan antanut.

Vaikka tiedän, että se oli hätälahja. Oltiin lähdetty reissuun mun nelikymppisten takia/kunniaksi (mä hoidin, järjestin, maksoin). Siellä reissussa mies selkeesti säpsähti tilanteeseen, että mullahan todellakin ON ne synttärit siellä oloaikana. Äkkiä nyt jotain. Että aamulenkillä tyttären kanssa kävivät krääsäkauppoja läpi.

Taidan olla helppo, mutta myös onnellinen.

Olen itse nyt persaukinen opiskelija, mieheni sai YT-neuvottelujen takia kenkää kesällä. Oli juuri sairastunut niin ettei ole toivoakaan löytää juuri mitään nyt. Pidän huolta tällä hetkellä vanhemmistani, meillä on äärimmäisen vaikea tilanne ja koko perhe ihan hajoamassa (äidin mt-ongelmat). Mies punkkaa milloin kenenkin kaverinsa luona, kun ei ole onnistunut löytämään tuloilleen sopivaa kämppää ja kaupungin asuntojonoa taas ei paljon aikuinen mies kiinnosta.

Laittoi viestin että hyvää syntymäpäivää rakas, rakastan sua. Olin niin onnellinen että aloin itkeä. Ap, jos miehesi on noin muuten rakastava, älä valita. Jos ei ole, lähde.

Antaisin mitä tahansa saadakseni vain nukkua mieheni kanssa. En uskalla edes haaveilla, että meillä olisi yhteinen asunto, voitaisiin laittaa ruokaa yhdessä, katsoa leffaa, istuskella vaan, että voisin tulla koulusta omaan kotiin jossa odottaisi mies jota rakastan.

Lahjassa ajatus on tärkein, vaikka lopputulos ei menisi ihan nappiin niin ei se haittaa. Jos taas lahjasta näkee, että siinä ei ole ajatusta eikä yritystä, silloin se on loukkaus. Ihan varmasti miesaivotkin pystyy sellaiseen abstraktiin ajatteluun, että jos joku asia on puolisolle tärkeä ja siitä tulee hyvä mieli, sen voi yrittää hänelle tarjota jos se ei ole kohtuuton panostus, vaikka itse ei ihan olisi varma mikä järki siinä on.

Vierailija kirjoitti:

Lahjassa ajatus on tärkein, vaikka lopputulos ei menisi ihan nappiin niin ei se haittaa. Jos taas lahjasta näkee, että siinä ei ole ajatusta eikä yritystä, silloin se on loukkaus. Ihan varmasti miesaivotkin pystyy sellaiseen abstraktiin ajatteluun, että jos joku asia on puolisolle tärkeä ja siitä tulee hyvä mieli, sen voi yrittää hänelle tarjota jos se ei ole kohtuuton panostus, vaikka itse ei ihan olisi varma mikä järki siinä on.

Tämä. Ihan varmasti aloittajan ongelma ei ollut siinä että mies ei osannut ostaa juuri sitä unelmien ihanuutta, vaan siinä että tuollainen "lahja" on lähinnä veetuilua. Se osoittaa että lahjan antaja ei ole edes yrittänyt tuottaa lahjan saajalle hyvää mieltä, vaan on ilmeisesti repäissyt mukaansa sen marketin alekorista ensimmäisenä käteen osuvan esineen kun on sattumalta muistanut että vaimolla on synttärit ja jotain kai sille akalle pitää ostaa vaikka ei kyllä yhtään kiinnosta.

Ja tosiaan, kun naisetkin yrittävät huomioida kumppaniaan silloinkin kun pitävät tämän toimintaa älyttömänä niin ehkä se mieskin voisi joskus niin tehdä. Jos toiselle on merkkipäivän muistaminen tärkeää niin onko tosiaan kohtuuton ponnistus edes miettiä että mikä voisi tätä edes jollain lailla miellyttää, siitäkin huolimatta että itse pitää asiaa turhuutena? Ajatus on tärkein -ja aloittajan lahjassa ei kyllä mitään ajatusta edes ollut.

Naiset on kuin pikkukakaroita. Rasittavia kitisijöitä lahjatoiveineen. 

Vierailija kirjoitti:

Naiset on kuin pikkukakaroita. Rasittavia kitisijöitä lahjatoiveineen. 

Ja kuitenkin itket tänäänkin itsesi uneen siksi, kun et onnistu naista saamaan.

Miten aikuinen ihminen, jolla on kaikki hyvin voi suuttua jostain vääränlaisesta lahjasta tai varmaan juuri siksi. Ollaan oltu miehen kans jo vuosia yhdessä ja viimeksi minä unohdin miehen synttärit, mutta pusu ja yks muu juttu pelasti illan. Oon ihan tyytyväinen, jos mies ostaa synttäripäivänä mulle mun lempileivoksen muutamalla eurolla, se riittää. Meidän yhdessäolo perustuu ihan muihin kuin synttärilahjoihin.

Vierailija kirjoitti:

Miten aikuinen ihminen, jolla on kaikki hyvin voi suuttua jostain vääränlaisesta lahjasta tai varmaan juuri siksi. Ollaan oltu miehen kans jo vuosia yhdessä ja viimeksi minä unohdin miehen synttärit, mutta pusu ja yks muu juttu pelasti illan. Oon ihan tyytyväinen, jos mies ostaa synttäripäivänä mulle mun lempileivoksen muutamalla eurolla, se riittää. Meidän yhdessäolo perustuu ihan muihin kuin synttärilahjoihin.

Sinun miehesi siis ilmeisestikin haluaa aidosti ilahduttaa sinua jos ostaa sinulle lempileivoksesi. Siis on oikeasti miettinyt mistä voisit ilahtua, on huomannut että tykkäät niistä leivoksista ja ostaa sitten niitä koska lahjaa antaessaan oikeasti ajattelee lahjan saajan tunteita.

Eihän tässä ollut kyse siitä että aloittajan lahja oli liian halpa ja vaatimaton, vaan siitä että se oli hälläväliä-lahja, jotain jolla suorastaan alleviivataan sitä että ei tosiaan voisi lahjan saajan tunteet vähempää kiinnostaa.

Itseäni hävettää suunnattomasti avioliittomme alkuaikojen riita lahjasta. Itse ostin kalliin ja hienon lahjan miehelle ekaksi synttäripäiväksi. Elin ajatuksessa, että mies korvaa tietenkin minulle saman ja osoittaa arvostamista kalliilla lahjalla.

Meni vuosia ja muhin itsekseni itku kurkussa "huonoja" lahjoja. Mies ei välitä, ei arvosta, vaikka raadan täällä lasten kanssa ja uhraan yöuneni ja kroppani. Kaverit tuntuivat saavan timanttisormuksia ja vaikka mitä ihanaa. Ainakin kehuivat aina, että katso kun Mikael osti tämmösen ihanan ja nyt varas meille ulkomaanmatkan jne..

Katkeruus lisääntyi ja lisääntyi, kunnes eräänä jouluna räjähti. Huusin kuin palosireeni, ettet rakasta ja välitä, kun ostit vain tällaisen halpiskorun kultajousesta. Että kun kaikki muut ja minä aina oon laittanu sulle jne..

Mies meni hiljaiseksi ja meni toiseen huoneeseen. Menin raivoa täynnä perässä, että saatana jätkä, kun ei edes kuuntele minua. Mies istui sohvalla hartiat lysyssä. En ollut miestä montaa kertaa nähnyt noin surullisena.

Kun alettiin purkamaan tilannetta, hän alkoi kertoa, ettei heillä lahjoja osteltu. Yksinhuoltajan poika kun oli ja rahasta tiukkaa. Rahasta meilläkin oli tiukkaa, ettei sen puoleen. Oli vain yrittänyt aina edullisesti laittaa minulle jotain, mutta ei ollut koskaan tajunnut, että syntymäpäivä tai joululahja olisi jotain elämää suurempaa. Kun muuten rakasti minua äärettömästi. Oli halunnut ilahduttaa minua, mutta kun sitä rahaa ei nyt kauheasti ollut ja ei oikein edes tajunnut, mitä haluan. Kun en ollut koskaan sanonut. Totesi, ettei meillä nyt vain ole varaa ostaa 5000 euron timanttisormusta, joten oli kuitenkin halunnut jonkun korun minulle laittaa.

Tämän jälkeen lahjojen ostosta tuli todella kiusallista ja miehelle kauheat paineet, että osaa minulle olla mieliksi. Pelkäsi pakettia aukaistessani, että suutunko, vai olen tyytyväinen. Itse en osannut enää nauttia lahjoista, kun tiesin, että mikä paine niiden ostamisessa on, jotta olisin tyytyväinen. Ja kuinka pahan mielen olin miehelle aiheuttanut sillä, että hän oli luullut vuosia, että olin tyytyväinen ja sitten räjähdin jouluna, kun en saanut mitään ihanaa ja arvokasta.

Puhalsin pelin poikki ja totesin, että jos lopetettaisiin lahjojen osto, kun siitä on tullut kilpavarustelua ja se ei ole enää mukavaa.

Nyt kaduttaa. Ne pörrösukat oli ostettu rakkaudella, kun rakas tiesi, että minulla on kylmät jalat. Mutta minä olisin halunnut timanttisormuksia, kun muutkin sai. Nyt olisin saanut kalliita lahjoja, mutta ikinä enää niitä ei olisi ostettu yhtä viattomalla rakkaudella, mitä alkuaikojemme halvat lahjat.

Olisinpa pitänyt suuni kiinni ja ollut tyytyväinen kultajousen halvasta kaulakorusta, enkä verrannut sitä muiden, varakkaampien kavereideni lahjoihin. Se halpiskorukin oli kuitenkin ostettu sillä mielin, että rakkaani saattaisi ilahtua tästä. Ei siksi, että ostanpa vittuillessani tällaisen korun ja osoitan sillä, että en arvosta vaimoani.

Vierailija kirjoitti:

Itseäni hävettää suunnattomasti avioliittomme alkuaikojen riita lahjasta. Itse ostin kalliin ja hienon lahjan miehelle ekaksi synttäripäiväksi. Elin ajatuksessa, että mies korvaa tietenkin minulle saman ja osoittaa arvostamista kalliilla lahjalla.

Meni vuosia ja muhin itsekseni itku kurkussa "huonoja" lahjoja. Mies ei välitä, ei arvosta, vaikka raadan täällä lasten kanssa ja uhraan yöuneni ja kroppani. Kaverit tuntuivat saavan timanttisormuksia ja vaikka mitä ihanaa. Ainakin kehuivat aina, että katso kun Mikael osti tämmösen ihanan ja nyt varas meille ulkomaanmatkan jne..

Katkeruus lisääntyi ja lisääntyi, kunnes eräänä jouluna räjähti. Huusin kuin palosireeni, ettet rakasta ja välitä, kun ostit vain tällaisen halpiskorun kultajousesta. Että kun kaikki muut ja minä aina oon laittanu sulle jne..

Mies meni hiljaiseksi ja meni toiseen huoneeseen. Menin raivoa täynnä perässä, että saatana jätkä, kun ei edes kuuntele minua. Mies istui sohvalla hartiat lysyssä. En ollut miestä montaa kertaa nähnyt noin surullisena.

Kun alettiin purkamaan tilannetta, hän alkoi kertoa, ettei heillä lahjoja osteltu. Yksinhuoltajan poika kun oli ja rahasta tiukkaa. Rahasta meilläkin oli tiukkaa, ettei sen puoleen. Oli vain yrittänyt aina edullisesti laittaa minulle jotain, mutta ei ollut koskaan tajunnut, että syntymäpäivä tai joululahja olisi jotain elämää suurempaa. Kun muuten rakasti minua äärettömästi. Oli halunnut ilahduttaa minua, mutta kun sitä rahaa ei nyt kauheasti ollut ja ei oikein edes tajunnut, mitä haluan. Kun en ollut koskaan sanonut. Totesi, ettei meillä nyt vain ole varaa ostaa 5000 euron timanttisormusta, joten oli kuitenkin halunnut jonkun korun minulle laittaa.

Tämän jälkeen lahjojen ostosta tuli todella kiusallista ja miehelle kauheat paineet, että osaa minulle olla mieliksi. Pelkäsi pakettia aukaistessani, että suutunko, vai olen tyytyväinen. Itse en osannut enää nauttia lahjoista, kun tiesin, että mikä paine niiden ostamisessa on, jotta olisin tyytyväinen. Ja kuinka pahan mielen olin miehelle aiheuttanut sillä, että hän oli luullut vuosia, että olin tyytyväinen ja sitten räjähdin jouluna, kun en saanut mitään ihanaa ja arvokasta.

Puhalsin pelin poikki ja totesin, että jos lopetettaisiin lahjojen osto, kun siitä on tullut kilpavarustelua ja se ei ole enää mukavaa.

Nyt kaduttaa. Ne pörrösukat oli ostettu rakkaudella, kun rakas tiesi, että minulla on kylmät jalat. Mutta minä olisin halunnut timanttisormuksia, kun muutkin sai. Nyt olisin saanut kalliita lahjoja, mutta ikinä enää niitä ei olisi ostettu yhtä viattomalla rakkaudella, mitä alkuaikojemme halvat lahjat.

Olisinpa pitänyt suuni kiinni ja ollut tyytyväinen kultajousen halvasta kaulakorusta, enkä verrannut sitä muiden, varakkaampien kavereideni lahjoihin. Se halpiskorukin oli kuitenkin ostettu sillä mielin, että rakkaani saattaisi ilahtua tästä. Ei siksi, että ostanpa vittuillessani tällaisen korun ja osoitan sillä, että en arvosta vaimoani.

Kylläpä on nykyajan pissiksillä ongelmat. Ei voi kuin nauraa teille.