Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mitä ajattelet ihmisestä joka "ei todella muuta töiden takia"?
21.09.2017 |
Ei ole valmis tekemään pitkää työmatkaa, ei ole valmis olemaan työviikkoa toisella paikkakunnalla. Mitä kertoo ihmisestä joka olettaa, että ihmisen perusoikeuteen kuuluu saada jonkinlainen elatus vaikka työntekemättömyyteen löytyy aina _joku_ syy?
Onko muut ihmiset velvollisia elättämään ihmistä joka ei voi lähteä työhön jossa on viikot pois kotoa?
Kommentit (171)
Tiedätkö, olen kokenut työn perässä muuttamisen kaksi kertaa, ja niiden kokemusten jälkeen en enää koskaan halua kokea samaa elämäntilannetta uudelleen. Kerronpa miksi.
Ensimmäinen kerta oli vastavalmistuneena, jolloin sain lähes vuodeksi sijaisuuden synnyinseudultani. Matkaa minun ja puolisoni kotoa oli monta sataa kilometriä. Ajattelin kokemuksen parantavan työmahdollisuuksiani asuinseudullamme. Pesti oli raskas, koska asun vanhempieni nurkissa ja kotona oli varaa käydä vain kerran kuukaudessa. Koko ajan oli ikävä kotiin enkä päässyt tapaamaan ystäviäni tuona aikana ollenkaan. Töiden lisäksi minulla ei ollut muuta elämää sillä paikkakunnalla, ja puolisoa turhautti olla yksin vastuussa kotiasioista.
Kokemus ei edes helpottanut työtilannettani, joten hiukan myöhemmin löysin itseni taas siitä tilanteesta, että epätoivoissani otin vastaan määräaikaisen työn 100 kilometrin päästä. Puoliso vastusti lähtöäni, mikä teki tilanteen vielä raskaammaksi. Julkista liikennettä ei ollut, joten jouduin ostamaan auton ja ajamaan työpaikkakunnalle aamuyön tunteina. Jouduin vuokraamaan yksiön, ettei pitkää matkaa tarvitsisi ajaa joka päivä.
Vuoden pestin päätteeksi olin uupunut, koska en saanut montaakaan tuntia yössä unta yksiön patjalla. Torkahtelin työmatkalla rattiin, eikä raha todellakaan tahtonut riittää kahteen vuokraan ja muihin kaksinkertaisiin asumiskuluihin puhumattakaan matkakuluista ja auton ylläpidosta. Työpäivän jälkeen minulla ei ollut ketään, jonka kanssa viettää aikaa. Parisuhde oli kovilla, yhteistä arkea ei ollut. Maksoin jäsenyyttä oman paikkakuntani kuntosalille, jota en voinut käyttää. Työpaikkakunnalla minulla ei ollut varaa harrastaa mitään. Kun koko elämä oli omalla paikkakunnalla, ikävöin valtavasti kotiin, ja ennen kaikkea ikävöin puolisoani.
Vielä joku ihmettelee, miksi työn takia ei haluta elää erossa omasta perheestä ja jättää kotia, ystäviä ja harrastuksia taakse. Joku voi olla valmis uhraamaan perhe-elämänsä ja terveytensä työn vuoksi, useimmat kuitenkaan eivät. Siksi minäkin päädyin lopulta vaihtamaan alaa. Toivottavasti uuden alani työllisyystilanne on hyvä vielä valmistumisenkin aikoihin. Edellisenkin alan piti olla ihan hyvin työllistävä, mutta tilanne muuttui ennen valmistumistani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole autottomana mitään mahdollisuutta pitkiin työmatkoihin, ja jotta olisi varaa autoon pitäisi olla ensin töissä.
Eikä ole mitään järkeä muuttaa toiselle paikkakunnalle, mikäli ei ole varmaa, että saisi töitä sieltäkään.
Eikä ole myöskään varaa reissata ympäri Suomea työhaastattelujen perässä.
Seli seli.
Auton saa tonnilla ja sitä maksetaan pois vaikka pankille kun saa palkkaa. Ilmaiseksiko auto pitäisi alle saada?
Auton vaatii muutakin kuin ostohinnan ennen kuin sillä saa ajaa metriäkään. Eikä se pankkilainakaan ole varma, ei edes se tonni poikineen, joten pikavipeilläkö auto pitäisi rahoittaa? Mutta hyvä idea, sinähän voisit lainata autoasi ilmaiseksi jollekin tarvitsevalle. Ajattele, miten hyvä olo sinulle tulisi.
jos muuttaisin työn perässä jonnekin muualle, mulla olisi oltava siellä asunto. pelkkiin työmatkoihin, kotona käymisiin ja siihen asuntoon menisi niin paljon rahaa että siitä työssäkäynnistä ei olisi rahallisesti mitään hyötyä, varsinkaan kun nykyinen kotikin pitäisi jotenkin vielä maksaa. Kukahan hoitaisi mun alaikäisiä lapsia, varmaan siitäkin pitäisi maksaa jollekin kun ei voi lapsia kotiinkaan jättää.
Onneksi en ole työtön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä itsekään halua töiden perässä muuttaa. Asun pk-seudulla, joten sen kannalta hyvä tilanne. Toisaalta mikäli pitäisi muuttaa, niin ulkomaille voisin töihin lähteä. Kuitenkaan en halua suomen sisällä muuttaa jonnekkin pienemmälle paikkakunnalle, kun on tottunut tähän kaupunkielämään.
Moni kuitenkin muuttaa työn takia paikkakunnalle, josta eivät pidä. Näidenkö tehtävä olisi sitten elättää sinut?
Pitkällä tähtäimellä pk-seudulla on parempi työllisyys. Jos edellinen nyt muuttaisi johonkin tuppukylään työn perässä, niin mitäpä sitten jos tuppukylän työpaikka lähtee alta. Sitten sitä ollaan siellä ilman minkäänlaisia työllistymismahdollisuuksia eikä poismuuttaminen välttämättä onnistu, jos vuokra-asunnon puutteessa on ostettu omistusasinto, jota ei saa kaupaksi edes pilkkahinnalla.
Olen joutunut muuttamaan Suomessa miehen työn takia useammankin kerran toiselle paikkakunnalle ja voin vakuuttaa, että se ei tee onnelliseksi. Sitä on todella vaikea sopeutua ja löytää itselle työpaikka ja uusia ystäviä.
Jos aloittaisin elämääni nyt uudelleen niin enää en suostuisi muuttamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä itsekään halua töiden perässä muuttaa. Asun pk-seudulla, joten sen kannalta hyvä tilanne. Toisaalta mikäli pitäisi muuttaa, niin ulkomaille voisin töihin lähteä. Kuitenkaan en halua suomen sisällä muuttaa jonnekkin pienemmälle paikkakunnalle, kun on tottunut tähän kaupunkielämään.
Moni kuitenkin muuttaa työn takia paikkakunnalle, josta eivät pidä. Näidenkö tehtävä olisi sitten elättää sinut?
Pitkällä tähtäimellä pk-seudulla on parempi työllisyys. Jos edellinen nyt muuttaisi johonkin tuppukylään työn perässä, niin mitäpä sitten jos tuppukylän työpaikka lähtee alta. Sitten sitä ollaan siellä ilman minkäänlaisia työllistymismahdollisuuksia eikä poismuuttaminen välttämättä onnistu, jos vuokra-asunnon puutteessa on ostettu omistusasinto, jota ei saa kaupaksi edes pilkkahinnalla.
Opas paksua selittämistä. Itse en arvosta pätkääkään ihmisiä, jotka eivät yritä saada duunia sieltä mistä on mahdollista. Voitaisiin siirtyä perustuloon, jossa asumiskustannuksia ei kompensoida sijainnin mukaan, jolloin muiden rahoilla elävät kokisivat valintojen merkityksen.
Pitää kuitenkin muistuttaa että suurin osa työpaikoista on pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Olen joutunut muuttamaan Suomessa miehen työn takia useammankin kerran toiselle paikkakunnalle ja voin vakuuttaa, että se ei tee onnelliseksi. Sitä on todella vaikea sopeutua ja löytää itselle työpaikka ja uusia ystäviä.
Jos aloittaisin elämääni nyt uudelleen niin enää en suostuisi muuttamaan.
Miksi minun pitäisi maksaa sinun onnellisuudestasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites noi lapset ja niiden koulu? Mies tekee matkatyötä ja itse lähtisin toiselle paikkakunnalle töihin. Taitaisi joku tehdä lastensuojeluilmoituksen, jos jättäisin alaikäiset keskenään arkipäiviksi.
Lapsetkin kykenevät muuttamaan ja vaihtamaan koulua.
Jokaisen parin kuukauden pätkätyön takia?
Sen takiahan lasten on pakko muuttaa?
Asuuko alaikäiset sitten keskenään vai laitetaanko lastenkotiin? Vai ihanko totta kuvittelet, että jokaisen työpätkän ajaksi lapsetkin vaihtavat paikkakuntaa ja alle kouluikäisille löytyy hoitopaikkakin samoin tein?
Useimmilla lapsilla on kaksi vanhempaa. Jos ei ole niin sitten lapset matkaan ja uraa luomaan töiden perässä.
En todellakaan muuta Helsingistä mihinkään töiden vuoksi, koska haluan asua täällä.
Niin kauan kuin kapitalismi jakaa työn hedelmät katastrofaalisen epäoikeudenmukaisesti, en ota työttömyydestäni mitään stressiö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa ihmisen perusoikeuksiin kuuluu saada ylläpito, vaikka ei työn perässä muuttaisi. Velvoitetöistä luovuttiin kai 1970-luvulla. Nykyään suomalaista sosiaaliturvaa ollaan jopa ulottamassa sellaisiin ulkomaalaisiin, joilla ei ole oikeutta maassaoloon. Eli mitä pitäisi ajatella sellaisesta Suomen kansalaisesta, joka hyödyntää lain takaamia oikeuksiaan hyvinvointivaltion palveluksiin? Ei yhtään mitään. Antaa palaa ja minä maksan veroja kuten ennenkin.
En mitään.
Mä en lähde pois pk-seudulta jos olisin työtön. Ei ole varaa autoon ja korttiin. Julkisella pitää päästä töihin. Mun alalla työ alkaa yleensä 7.00.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö, olen kokenut työn perässä muuttamisen kaksi kertaa, ja niiden kokemusten jälkeen en enää koskaan halua kokea samaa elämäntilannetta uudelleen. Kerronpa miksi.
Ensimmäinen kerta oli vastavalmistuneena, jolloin sain lähes vuodeksi sijaisuuden synnyinseudultani. Matkaa minun ja puolisoni kotoa oli monta sataa kilometriä. Ajattelin kokemuksen parantavan työmahdollisuuksiani asuinseudullamme. Pesti oli raskas, koska asun vanhempieni nurkissa ja kotona oli varaa käydä vain kerran kuukaudessa. Koko ajan oli ikävä kotiin enkä päässyt tapaamaan ystäviäni tuona aikana ollenkaan. Töiden lisäksi minulla ei ollut muuta elämää sillä paikkakunnalla, ja puolisoa turhautti olla yksin vastuussa kotiasioista.
Kokemus ei edes helpottanut työtilannettani, joten hiukan myöhemmin löysin itseni taas siitä tilanteesta, että epätoivoissani otin vastaan määräaikaisen työn 100 kilometrin päästä. Puoliso vastusti lähtöäni, mikä teki tilanteen vielä raskaammaksi. Julkista liikennettä ei ollut, joten jouduin ostamaan auton ja ajamaan työpaikkakunnalle aamuyön tunteina. Jouduin vuokraamaan yksiön, ettei pitkää matkaa tarvitsisi ajaa joka päivä.
Vuoden pestin päätteeksi olin uupunut, koska en saanut montaakaan tuntia yössä unta yksiön patjalla. Torkahtelin työmatkalla rattiin, eikä raha todellakaan tahtonut riittää kahteen vuokraan ja muihin kaksinkertaisiin asumiskuluihin puhumattakaan matkakuluista ja auton ylläpidosta. Työpäivän jälkeen minulla ei ollut ketään, jonka kanssa viettää aikaa. Parisuhde oli kovilla, yhteistä arkea ei ollut. Maksoin jäsenyyttä oman paikkakuntani kuntosalille, jota en voinut käyttää. Työpaikkakunnalla minulla ei ollut varaa harrastaa mitään. Kun koko elämä oli omalla paikkakunnalla, ikävöin valtavasti kotiin, ja ennen kaikkea ikävöin puolisoani.
Vielä joku ihmettelee, miksi työn takia ei haluta elää erossa omasta perheestä ja jättää kotia, ystäviä ja harrastuksia taakse. Joku voi olla valmis uhraamaan perhe-elämänsä ja terveytensä työn vuoksi, useimmat kuitenkaan eivät. Siksi minäkin päädyin lopulta vaihtamaan alaa. Toivottavasti uuden alani työllisyystilanne on hyvä vielä valmistumisenkin aikoihin. Edellisenkin alan piti olla ihan hyvin työllistävä, mutta tilanne muuttui ennen valmistumistani.
Et saanut nukuttua yksiössä ja maksoit turhaan kuntosalia toisella puolella Suomea? OK. Olisko elämän hallinnassa ja stressinsietokyvyssä vähän parannettavaa?
Tuttaviahan ei millään saa hankittua uudelta paikkakunnalta?
Ja sitten vielä ihmetellään, miksi ihmiset voivat nykyisin huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itsekään suostuisi elämään huonompaa elämää töitä varten. Jos pitäisi kaupungista muuttaa jonnekin uinuvaan pikkukylään niin olisin onneton, ja olen mieluummin onnellinen ja työtön.
Niin eli oletat, että kyllä sinulle joku leivän pöytään kustantaa, teit itse sen eteen jotain tai et?
Pakko kustantaa, kerta on päätetty yhteiskunta sellaiseksi muokata, ettei siitä irrallaan pärjätä.
Suomessa on paljon ihmisiä jotka eivät saa töitä vaikka haluavat. Joku toinen saa paikan johon et mene ja silti jää ihmisiä ilman töitä.
Ei haittaa! : ) : ) : )
Harvalla vain siihen on varaa. Toinen asunto ja asumiskustannukset yhtä paljon kuin ykkösasunto. Ja kun päälle tulee matkakulut, joista saa vain osan verovähennykseen.
Ja sitten on omistusasunto, joita nykyään saatetaan myydä vuosi. Ja puoliso, jolla on hyvä ja vaki paikka. Samoin lasten koulut.
Ei mulla ainakaan ole niin eksaktia osaamista etteikö samanlaista osaajaa löytyisi kyseiseltä paikkakunnalta jolla tällainen hypoteettinen minulle käyvä työpaikka on. Kenellä meistä on? Me tavikset ollaan kaupan kassoja, hoitohenkilöstöä, siivousalan ihmisiä, toimistorottia - korkeasti koulutetut erikoisalat erikseen. Ja heillä sitten palkkakin toivottavasti kohtaa tarpeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole autottomana mitään mahdollisuutta pitkiin työmatkoihin, ja jotta olisi varaa autoon pitäisi olla ensin töissä.
Eikä ole mitään järkeä muuttaa toiselle paikkakunnalle, mikäli ei ole varmaa, että saisi töitä sieltäkään.
Eikä ole myöskään varaa reissata ympäri Suomea työhaastattelujen perässä.
Seli seli.
Auton saa tonnilla ja sitä maksetaan pois vaikka pankille kun saa palkkaa. Ilmaiseksiko auto pitäisi alle saada?
Auton vaatii muutakin kuin ostohinnan ennen kuin sillä saa ajaa metriäkään. Eikä se pankkilainakaan ole varma, ei edes se tonni poikineen, joten pikavipeilläkö auto pitäisi rahoittaa? Mutta hyvä idea, sinähän voisit lainata autoasi ilmaiseksi jollekin tarvitsevalle. Ajattele, miten hyvä olo sinulle tulisi.
Eli auto tulisi saada ilmaiseksi, ei sen eteen tarvitse töitä tehdä? Hyvä Li! Kaikille yhteinen kommariauto keskustorille tai valtion piikkiin auto kaupasta!
En todellakaan voi suositella kenellekään perheelliselle työn perässä muuttoa niin, että muu perhe jää toiselle paikkakunnalle.
Meidän perheemme hajosi sillä tavoin, viime vuonna mies sitten otti eron. Sinnittelimme reilut kaksi vuotta satojen kilometrien päässä toisistamme, mutta lopulta emme tunteneet enää toisiamme ollenkaan ja lapsetkin vieraantuivat isästään, kun näkivät liian harvoin. Se oli meille kaikille todella surullista ja järkyttävää.
Suosittelen perheen pitämistä aina numero ykkösenä, ihan aina. Työ ei tule hautajaisiisi.
Alue: Aihe vapaa
Asuuko alaikäiset sitten keskenään vai laitetaanko lastenkotiin? Vai ihanko totta kuvittelet, että jokaisen työpätkän ajaksi lapsetkin vaihtavat paikkakuntaa ja alle kouluikäisille löytyy hoitopaikkakin samoin tein?