Lue keskustelun säännöt.
Nelikymppisenä tajuaa, että elämä oli tässä.
Sen jälkeen tapahtuu enää harvemmin mitään hauskaa ja kivaa. Mitä ei ole siihen mennessä saavuttanut, sitä ei saavutakaan. Etenkin jos on suomalainen nainen ja elänyt tämän päivän Suomessa. Kaikki haaveet, unelmat ja toiveet voi unohtaa. Juna meni jo.
Kommentit (428)
Vierailija kirjoitti:
Eikö työnteko tuonutkaan feminististä unelmaa?
Miten tämä liittyy yhtään mihinkään? Kyllä työ on paljon parempaa kuin sinua vihaavalle miehelle alistuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 51, eikä todellakaan ole mikään ohi! Päinvastoin. Työelämä parhaimmillaan kun osaa ja tietää paljon, ja asema on sellainen että voi valita kiinnostavimmat hommat. Palkkaa tulee hyvin, lainat on maksettu, lapsi on aikuinen. On aikaa ja rahaa tehdä ihan mitä huvittaa. Varhaiseläkkeelle voin jäädä alle kuuskymppisenä, ja sitten se vapaus vasta koittaakin. Ihanaa!
Toivottavasti jäät työttömäksi.
Olipa ankea kommentti tuolle edelliselle. Auttaisiko sinun oloasi jos akikki ympärillä olisivat yhtä negatiivisia kuin itse olet? Itse 50+ olen erittäin onnellinen elämässäni, paljon mukavaa tapahtuu ja monta ihanaa juttua odottaa. Kortit ei kaikilla ja kaikissa elämänvaiheissa ole samanlaiset mutta itsestä kiinni kuinka niillä pelaa.
On helppoa olla positiivinen kun on varaa menä kauppaan ostamaan vaatteita ja ruokaa. Ja hammaslääkäriin... Ja ilmainen työterveyshuolto.
Keski-ikäiseen naiseen liitetään kaikki mahdolliset negatiiviset stereotypiat, joten kun jäätä työttömäksi, asemasi on huonompi kuin peruskoulun käyneen samanikäisen miehen, vaikka olisit tohtori.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korvien välissä tuo asenne sulla :)
Elämä on sitä mitä siitä teet, ihan itse.
On se rahastakin kiinni. Jos elää kädestä suuhun, ei ole energiaa toteuttaa kivoja juttuja. Koko aika kuluu ahdistellessa, että pitää tehdä jotakin hyödyllistä ja tuottavaa.
Varoissaan ollessaan ei ihmistä ahdista. Voi vapaasti heittäytyä oravanpyörästä maalailemaan tauluja, eikä väliä, vaikkei kukaan niitä ostaisikaan.
Elämänasenne ei ole kiinni rahasta! Huonoja tekosyitä! En ole mikää kultalusikka suussa syntynyt ja itsekin olen aikainani käyttänyt huonoja tekosyitä. On vain oivallettava, että kaikki on susta itsestäs kiinni. Ei tekosyitä. Elämä on sitä mihin keskityt.
Olen mielestäni onnellisempi nyt 42v kuin 25-35v ilmeisesti johtuu juuri "iän tuomasta järjestä" totta kai niitä alamäkiä on meillä kaikilla mutta en vuottakaan nuorempi olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni paras ikä. Olo on seestynyt ja voimakas, fyysisesti ole huippukunnossa. Itsetunto hyvä, en stressaa muita ihmisiä ja olen rento. Hymy on herkässä.
Ammattikin on ja mahdollisuuksia paljon. Lapset jo koululaisia. Jes!!! Tästä se elämä alkaa😀
Huh, miten negatiivinen elämänasenne. Ei noin pessimistisellä ihmisellä varmasti olekaan mitään hauskaa elämältä odotettavissa.
Olen hieman yli nelikymppinen, ja uskon ja tiedän, että parhaat vuoteni ovat vielä edessä. Näytän paremmalta ja olen fiksumpi kuin nuorena. Itsetuntoni on parempi. Olen tavannut parikin kiinnostavaa miestä, joista jälkimmäistä tapailen. Elämänkokemusta alkaa olla sen verran, että alan jo aika hyvin tuntea itseni ja tiedän, mistä pidän ja mitä haluan. En yritä enää pelkästään miellyttää muita. Mitä tahansa ihanaa voi vielä tapahtua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sen jälkeen tapahtuu enää harvemmin mitään hauskaa ja kivaa. Mitä ei ole siihen mennessä saavuttanut, sitä ei saavutakaan. Etenkin jos on suomalainen nainen ja elänyt tämän päivän Suomessa. Kaikki haaveet, unelmat ja toiveet voi unohtaa. Juna meni jo.
Olet aivan oikeassa. Elämäsi oli kokonaisuudessaan aikamoinen pettymys.
Vierailija kirjoitti:
Wallah. kirjoitti:
Itse erosin pitkäaikaisesta parisuhteestani (aiheesta!) juuri ennen nelikymppisiäni. Nyt, muutama vuosi myöhemmin olen parhaassa ihmissuhteessa ikinä, ja sitä on kestänyt kohta pari vuotta. Mies on minua 16 vuotta nuorempi ja erittäin viriili. Hänen kanssaan voin olla myös täydellisen oma itseni (eksän kanssa en voinut), ja minulla on mielekäs ja hyväpalkkainen työpaikka. Elämä vaan paranee vuosi vuodelta!
Hohoijaa, aina tämä sama. Työ, ulkonäkö, parisuhde elämän sisältö. Jos näitä ei ole niin ihminen on "mennyttä". On kyllä nykyihmiset, te vanhatkin niin aivopestyjä, ettei voi muuta kun surra.
Onneksi elämä voi olla muutakin kuin työ, ulkonäkö ja suhde itseään nuorempaan hunkkiin (omg, mikä menestyjä, löysit nuoren panopuun, nyt kyllä sulla elämä luistaa....kuinka monta vuotta?)
Ihan sama kuinka monta vuotta. Pärjään ilman ihmissuhdettakin, mutta koska erosin nimenomaan miehen pitkäaikaisen haluttomuuden takia, olen niin onnellinen että tässä ihmissuhteessa se(kin) puoli pelittää. En muuten tarkoituksella edes hakenut nuorempaa, tavatessamme hän luuli minua nuoremmaksi kuin olen, ja minä vastaavasti häntä vanhemmaksi kuin hän on. :D
Sitäpaitsi, töissä pitää käydä kuitenkin, ja ottaen huomioon sen, että työ syö 40 tuntia viikossa, hyvä sellainen parantaa elämänlaatua huomattavasti. Siksi sen mainitsin. Stressaava työ, jossa sinua ei arvosteta työntekijänä, saattaa johtaa loppuunpalamiseen tai masennukseen. Joten työ on kyllä mun mielestä tärkeä osa omassa hyvinvointipalapelissä.
Ilman työtä tai ihmissuhdetta tai vähemmällä rahalla en olisi toki "mennyttä", mutta nämä kolme asiaa ovat mulle nyt ne peruspilarit, joista tulen onnelliseksi.
Mites itselläsi sitten? :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suoraan sanottuna vituttaa nämä elämässä onnistuneet, jotka omahyväisyyden norsunluutornistaan huutavat poikkeavat mielipiteet kumoon ja jakavat mielivaltaisia tuomioita negatiivisuudesta ja huonosta asenteesta. Ei osata lainkaan asettua toisen ihmisen asemaan tai edes kuvitella, että ehkä pessimistisyydelle saattaa olla joku syy ja taustalla ikäviä kokemuksia, jotka vaikuttavat asenteeseen ja suhtautumiseen tulevaisuutta kohtaan. Kaikilla kun ei elämä mene kuin Strömssössä ja lopulta huomataan, että nelikymppisenä pitäisi lähteä kuromaan sitä saavutusten ja kokemusten kuilua, joka sinun ja muiden ikäistesi välillä vallitsee.
Kaikki tämä vaikuttaa ihmiseen. Toisiin enemmän ja toisiin vähemmän. Näiden tunteiden kiistäminen ja vähättely on pahemman luokan ylimielisyyttä, jota ilmeisesti nykyään ei edes kehdata hävetä.
Minun mielestäni elämäni on enää hidasta kulkua kohti vääjäämätöntä loppuaan ja pidän sitä täysin validina mielipiteenä. Minä olen kuitenkin elämäni elänyt, tilanteeni tiedostan ja realiteetit huomisen suhteen ymmärrän.
Tosi outoa, että joku alapeukuttaa kaikkia positiivisia tarinoita...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se vituttaa, että on ensiksi pyrkinyt sisään ja opiskellut jonkun alan tutkinnon, mutta huomaa valmistuessaan, ettei pääse kuin pätkätöihin, koska saattaa lisääntyä ja sekös työnantajaa hirvittää.
On siinä heittopussina on-off aikansa ja hankkii ne lapset työttömänä vielä, kun on hedelmällinen. Hoitaa niitä ja hakee samalla töitä, eikä kuitenkaan pääse vakihommiin, koska on lama ja muka liian vanha, kun on 42.
Aika kuluu, eikä kukaan enää arvosta. Yhteiskunta haukkuu, mies haukkuu, omat vanhemmat haukkuu, omat lapset alkaa haukkua ja ystäväpiiri kaventuu, koska on luuseri.
Kaikki peittelee paskaa elämäntilannettaan ja esittää, että asiat ovat paremmin kuin ovat. Kituuttaa siinä samoilla surkeilla tuloilla kuin opiskelijanakin, eikä elämä koskaan alkanut. Pelkää jo etukäteen paskaa vanhuutta heitteille jätettynä vaipoissaan surkeine eläkkeineen, kun jotkut viihtyvät golffaten Bahamalla senkin ajan.
Katkeroituu ja alkaa suunnitella vallankumousta. Naamakin alkaa rypistyä ja hiukset harmaantua. Tässä se elämä sitten meni, saatana! Ei mennyt niin kuin ajatteli.
Mulla meni just näin eikä paljon naurata. Minusta piti tulla uraohjus mutta ikinä en saanut kunnollista työpaikkaa, nyt olen liian vanha. Työttömyyden takia vapautta on ollut enemmän kuin töissä käyvällä mutta mitä silläkään tekee, kun rahaa ei ole tehdä mitään. Pahinta on olla suvun ja ystäväpiirin ainoa luuseri ja huomata, että ihmiset tosiaankin kaikkoavat ympäriltä. Suomessa ihmisen arvostus tulee hyvin pitkälle työn kautta.
Vierailija kirjoitti:
Suoraan sanottuna vituttaa nämä elämässä onnistuneet, jotka omahyväisyyden norsunluutornistaan huutavat poikkeavat mielipiteet kumoon ja jakavat mielivaltaisia tuomioita negatiivisuudesta ja huonosta asenteesta. Ei osata lainkaan asettua toisen ihmisen asemaan tai edes kuvitella, että ehkä pessimistisyydelle saattaa olla joku syy ja taustalla ikäviä kokemuksia, jotka vaikuttavat asenteeseen ja suhtautumiseen tulevaisuutta kohtaan. Kaikilla kun ei elämä mene kuin Strömssössä ja lopulta huomataan, että nelikymppisenä pitäisi lähteä kuromaan sitä saavutusten ja kokemusten kuilua, joka sinun ja muiden ikäistesi välillä vallitsee.
Kaikki tämä vaikuttaa ihmiseen. Toisiin enemmän ja toisiin vähemmän. Näiden tunteiden kiistäminen ja vähättely on pahemman luokan ylimielisyyttä, jota ilmeisesti nykyään ei edes kehdata hävetä.
Minun mielestäni elämäni on enää hidasta kulkua kohti vääjäämätöntä loppuaan ja pidän sitä täysin validina mielipiteenä. Minä olen kuitenkin elämäni elänyt, tilanteeni tiedostan ja realiteetit huomisen suhteen ymmärrän.
Osalla ihmisistä on sellainen asenne, että he päättävät tehdä elämästään parempaa, osalla taas itsesäälissä piehtaroiva asenne.
Minä kirjoitin yhden noista "menestystarinoista". Silti olen tähän ikään asti kokenut muutaman vakavan sairauden, kokonaan asunnottomaksi jäämisen, vaikean lapsettomuuden, potkut ja työttömyyden, burn outin ja masennuksen. Silti olen aina pinnistellyt takaisin ns pinnalle ja koen onnistuneeni elämässä ja olen tyytyväinen itseeni. Elän omannäköistä hyvää elämää ja tiedän, että tällä asenteella pystyn elämään hyvin loppupuoliskonkin. Se on asenteesta ja korvien välistä eli jokaisesta itsestään kiinni. Älä ole uhri, ole selviytyjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, elämä on ohikiitävä sarja menetettyjä tilaisuuksia.
40v mennessä niitä on mennyt ohi jo vino pino, ja 50v rajapyykin kohdalla jo ihan liikaan.
Sitten onkin myöhäistä.
Mutta se on elämää.
Mikä luulet olevasi? Mitä luulemme olevamme?
Mitä ihmettä? 40+ on elämän parasta aikaa! Parisuhde on kunnossa, vapaa-aikaa, harrastuksia, ystäviä, matkoja ja rahaa riittää. On aikaa opiskella ja kehittää itseään. Lapsi on jo aikuinen ja pärjää omillaan. Varakkuutta on kertynyt sen verran, että voisin jäädä vaikka heti pois töistä ja elää silti loppuikäni mukavasti. Elämä on ihanaa yli nelikymppisenä!
Vierailija kirjoitti:
Suoraan sanottuna vituttaa nämä elämässä onnistuneet, jotka omahyväisyyden norsunluutornistaan huutavat poikkeavat mielipiteet kumoon ja jakavat mielivaltaisia tuomioita negatiivisuudesta ja huonosta asenteesta. Ei osata lainkaan asettua toisen ihmisen asemaan tai edes kuvitella, että ehkä pessimistisyydelle saattaa olla joku syy ja taustalla ikäviä kokemuksia, jotka vaikuttavat asenteeseen ja suhtautumiseen tulevaisuutta kohtaan. Kaikilla kun ei elämä mene kuin Strömssössä ja lopulta huomataan, että nelikymppisenä pitäisi lähteä kuromaan sitä saavutusten ja kokemusten kuilua, joka sinun ja muiden ikäistesi välillä vallitsee.
Kaikki tämä vaikuttaa ihmiseen. Toisiin enemmän ja toisiin vähemmän. Näiden tunteiden kiistäminen ja vähättely on pahemman luokan ylimielisyyttä, jota ilmeisesti nykyään ei edes kehdata hävetä.
Minun mielestäni elämäni on enää hidasta kulkua kohti vääjäämätöntä loppuaan ja pidän sitä täysin validina mielipiteenä. Minä olen kuitenkin elämäni elänyt, tilanteeni tiedostan ja realiteetit huomisen suhteen ymmärrän.
Minua taas sylettää se, että menestyneellä ihmisellä oletetaan aina menneen hyvin. Ettei ole paha koskaan koskettanut. Ei se niin mene. Minä esimerkiksi jäin nuorena leskeksi. Siinä olin kahdelle mitoitetun asuntolainani kanssa masentuneena ja itsetuhoisena. Mutta nyt olen perheenkin perustanut uuden ja jälleen varoissani. Elämä maistuu todella hyvälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoraan sanottuna vituttaa nämä elämässä onnistuneet, jotka omahyväisyyden norsunluutornistaan huutavat poikkeavat mielipiteet kumoon ja jakavat mielivaltaisia tuomioita negatiivisuudesta ja huonosta asenteesta. Ei osata lainkaan asettua toisen ihmisen asemaan tai edes kuvitella, että ehkä pessimistisyydelle saattaa olla joku syy ja taustalla ikäviä kokemuksia, jotka vaikuttavat asenteeseen ja suhtautumiseen tulevaisuutta kohtaan. Kaikilla kun ei elämä mene kuin Strömssössä ja lopulta huomataan, että nelikymppisenä pitäisi lähteä kuromaan sitä saavutusten ja kokemusten kuilua, joka sinun ja muiden ikäistesi välillä vallitsee.
Kaikki tämä vaikuttaa ihmiseen. Toisiin enemmän ja toisiin vähemmän. Näiden tunteiden kiistäminen ja vähättely on pahemman luokan ylimielisyyttä, jota ilmeisesti nykyään ei edes kehdata hävetä.
Minun mielestäni elämäni on enää hidasta kulkua kohti vääjäämätöntä loppuaan ja pidän sitä täysin validina mielipiteenä. Minä olen kuitenkin elämäni elänyt, tilanteeni tiedostan ja realiteetit huomisen suhteen ymmärrän.
Osalla ihmisistä on sellainen asenne, että he päättävät tehdä elämästään parempaa, osalla taas itsesäälissä piehtaroiva asenne.
Minä kirjoitin yhden noista "menestystarinoista". Silti olen tähän ikään asti kokenut muutaman vakavan sairauden, kokonaan asunnottomaksi jäämisen, vaikean lapsettomuuden, potkut ja työttömyyden, burn outin ja masennuksen. Silti olen aina pinnistellyt takaisin ns pinnalle ja koen onnistuneeni elämässä ja olen tyytyväinen itseeni. Elän omannäköistä hyvää elämää ja tiedän, että tällä asenteella pystyn elämään hyvin loppupuoliskonkin. Se on asenteesta ja korvien välistä eli jokaisesta itsestään kiinni. Älä ole uhri, ole selviytyjä.
Olen pitkälti samaa mieltä mutta sillä erotuksella, että joillekin ihmisille lapsuudessa koetut asiat voivat valtavasti muokata sitä omaa asennoitumista. On eri asia kohdata työttömyydet, sairaudet ja asunnottomuudet aikuisena, jos lapsuus on ollut turvallinen ja vakaa. Silloin on paremmat eväät selvitä tilanteista voittajana. Ollaan toisillemme ja itsellemme armollisia :)
Neljävitosena opiskelin uuden ammatin. Nyt kuuskymppisenä haaveilen kesämökistä, jonka voin ostaa vasta eläkkeelle jäätyäni. Siis reilun seitsemän vuoden kuluttua.
Ikä on mielentila kohdallani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoraan sanottuna vituttaa nämä elämässä onnistuneet, jotka omahyväisyyden norsunluutornistaan huutavat poikkeavat mielipiteet kumoon ja jakavat mielivaltaisia tuomioita negatiivisuudesta ja huonosta asenteesta. Ei osata lainkaan asettua toisen ihmisen asemaan tai edes kuvitella, että ehkä pessimistisyydelle saattaa olla joku syy ja taustalla ikäviä kokemuksia, jotka vaikuttavat asenteeseen ja suhtautumiseen tulevaisuutta kohtaan. Kaikilla kun ei elämä mene kuin Strömssössä ja lopulta huomataan, että nelikymppisenä pitäisi lähteä kuromaan sitä saavutusten ja kokemusten kuilua, joka sinun ja muiden ikäistesi välillä vallitsee.
Kaikki tämä vaikuttaa ihmiseen. Toisiin enemmän ja toisiin vähemmän. Näiden tunteiden kiistäminen ja vähättely on pahemman luokan ylimielisyyttä, jota ilmeisesti nykyään ei edes kehdata hävetä.
Minun mielestäni elämäni on enää hidasta kulkua kohti vääjäämätöntä loppuaan ja pidän sitä täysin validina mielipiteenä. Minä olen kuitenkin elämäni elänyt, tilanteeni tiedostan ja realiteetit huomisen suhteen ymmärrän.
Osalla ihmisistä on sellainen asenne, että he päättävät tehdä elämästään parempaa, osalla taas itsesäälissä piehtaroiva asenne.
Minä kirjoitin yhden noista "menestystarinoista". Silti olen tähän ikään asti kokenut muutaman vakavan sairauden, kokonaan asunnottomaksi jäämisen, vaikean lapsettomuuden, potkut ja työttömyyden, burn outin ja masennuksen. Silti olen aina pinnistellyt takaisin ns pinnalle ja koen onnistuneeni elämässä ja olen tyytyväinen itseeni. Elän omannäköistä hyvää elämää ja tiedän, että tällä asenteella pystyn elämään hyvin loppupuoliskonkin. Se on asenteesta ja korvien välistä eli jokaisesta itsestään kiinni. Älä ole uhri, ole selviytyjä.
Tätä juuri tarkoitin.
Kaikki eivät ole selviytyjiä, kaikki eivät jaksa, kaikilla ei ole tukiverkostoa, kaikki eivät ole kuin sinä.
Potkaiset varmaan kadulla makaavaa koditontakin, huutaen samalla: lopeta itsesääli ja selviydy!
Mä olen kohta puoliin jo 50 v. Oma lapsi on vielä ala-asteella. Uusi mies on ja hottia seksiä paljon, juuri mentiin naimisiin. Lisäksi flirttailua muutaman muun miehen kanssa. Fyysisesti kuntoni on hyvä ja treenaan pt:n kanssa vielä paremmaksi. Talous on tasapainossa. Työrintamalla koko ajan jotain uutta ja mielenkiintoista. Ostin juuri kesämökinkin. En tiedä mitä tässä oikein puuttuisi elämöstä. Olen onnellinen ja ajattelin elää loppuelämänikin siten, että tuntuu, että käytän ajan hyvin. Niin, vaihdevuodet - niihin hain samantien horminikorvaushoidon eli en jäänyt huvikseni kärsimään, kun kerran hoitoa on nykyään helposti tarjolla.