Nelikymppisenä tajuaa, että elämä oli tässä.

Jos on määritellyt elämänsä tarkoituksen ja arvon siten, että se toteutuu jossain tieyissä saavutuksissa, tapahtumissa tai ominaisuuksissa, niin sitten kun se on tapahtunut tai sen menettää, kokee että "elämä oli tässä".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suoraan sanottuna vituttaa nämä elämässä onnistuneet, jotka omahyväisyyden norsunluutornistaan huutavat poikkeavat mielipiteet kumoon ja jakavat mielivaltaisia tuomioita negatiivisuudesta ja huonosta asenteesta. Ei osata lainkaan asettua toisen ihmisen asemaan tai edes kuvitella, että ehkä pessimistisyydelle saattaa olla joku syy ja taustalla ikäviä kokemuksia, jotka vaikuttavat asenteeseen ja suhtautumiseen tulevaisuutta kohtaan. Kaikilla kun ei elämä mene kuin Strömssössä ja lopulta huomataan, että nelikymppisenä pitäisi lähteä kuromaan sitä saavutusten ja kokemusten kuilua, joka sinun ja muiden ikäistesi välillä vallitsee.

Kaikki tämä vaikuttaa ihmiseen. Toisiin enemmän ja toisiin vähemmän. Näiden tunteiden kiistäminen ja vähättely on pahemman luokan ylimielisyyttä, jota ilmeisesti nykyään ei edes kehdata hävetä.

Minun mielestäni elämäni on enää hidasta kulkua kohti vääjäämätöntä loppuaan ja pidän sitä täysin validina mielipiteenä. Minä olen kuitenkin elämäni elänyt, tilanteeni tiedostan ja realiteetit huomisen suhteen ymmärrän.

Minua taas sylettää se, että menestyneellä ihmisellä oletetaan aina menneen hyvin. Ettei ole paha koskaan koskettanut. Ei se niin mene. Minä esimerkiksi jäin nuorena leskeksi. Siinä olin kahdelle mitoitetun asuntolainani kanssa masentuneena ja itsetuhoisena. Mutta nyt olen perheenkin perustanut uuden ja jälleen varoissani. Elämä maistuu todella hyvälle.

juuri näin. Minulla on nyt 45-vuotiaana parempi elämäntilanne kuin koskaan ennen ja olen tyytyväinen ja kiitollinen, että asia on näin. Olen köyhästä alkoholistiperheestä, Nuorena roikuin viinaporukoissa vaihtuvien miesten kanssa ja seilasin päämäärättömänä pitkin poikin. Jossain vaiheessa tulin järkiini, rahoitin silloisella opintolainalla korkeakouluopinnot ja työstin vuosia terapiassa lapsuuttani ja nuoruuttani. Vaikea masennus on tullut koettua kuten myös yksi kauhea avioliitto ja ero, samoin burn out kaksikin kertaa. Vasta ihan viimeiset viitisen vuotta olen alkanut oikeasti huolehtia itsestäni, tehdä asioita jotka tekevät minulle hyvää, olen löytänyt työn jossa viihdyn, maksanut opintolainat pois, lapset ovat siinä sivussa kasvaneet isoiksi ja itsenäisiksi... Eli niille joita ärsyttää se, että toisilla menee hyvin: kukaan tähän ikään tullut ei ole kolhuitta selvinnyt, ja moni on tehnyt kovasti töitä päästäkseen elämässä eteenpäin. Ei kadehdita toisiamme, vaan toivotaan, että jokainen sen oman onnensa löytää.

Olen 52-vuotias, ja potilaina on useita päälle 9-kymppisiä, vanhin 105-vuotias mies , joka vasta kolme vuotta sitten muutti kotoa palvelutaloon vaimonsa kuoltua. Tässä viidenkympin iässä alkaa ymmärtää, että elämästä saattaa olla vielä puolet jäljellä.

Elämää olis vaikka kuinka, mutta kun on niin paljon kaikkea mitä pitää hoitaa ja huolehtia. Mun elämä on ainakin ihan jatkuvaa tekemistä. Jos vähän löysää, niin sitten pitää taas kiriä arki raiteilleen. Ja tätä jatkuu vielä ainakin 5 vuotta. Mun elämä menee tuolla jossain, mutta en ehdi siihen mukaan. Tai siis onhan tämä tavallinen arki myös sitä hyvää elämää, mutta... odotan kyllä sitä aikaa, kun saan vapaapäiväni takaisin itselleni.

Nelikymppisenä se elämä vasta alkaakin! Itse olen 87v ja aloitin juurin kaksi uutta harrastusta. Näkö ja kuulo on sen verran heikko etten kykene lukemaan kirjoja, ja päätinkin lopettaa lukemisen aloin harrastamaan mikroautoilua. Käyn kerran viikossa ajamassa tuossa ihan lähelle rakennetussa hallissa, jossa on Ayrton Sennan suunnittelema rata. Toinen uusi harrastukseni on lintubongaus. Siinä missä kolme vuotta nuorempi naapurini tunnistaa vain lokin, varpusen, harakan ja variksen, minä tunnistan yli kymmenen lintua!

Nyt kun lastenlapset ovat muuttaneet kotoani, minun ei tarvitse enää käyttää kaikkea aikaani ruuanlaittoon. Heidän muutettua pois lisäsinkin liikunnan määrää ja olen nyt kahden vuoden ajan käynyt bodypumpissa, jotta harrastamani liikunta pysyisi monipuolisena. Olen siis triatlonisti ja kilpailen altiivisesti. Elämäniloni salaisuus piilee kuitenkin tärkeissä ihmissuhteissa. Olen edelleen yhteydessä yhteen lapsuudenystävään, jonka kanssa puhumme usein puhelimessa. Jostain syystä meillä riittää juttua vaikka olemme tunteneet 83 vuotta. En tosin tiedä mistä keskustelisimme jos tapaisimme selvinpäin.

Surkeimmat vuoteni ajoittuukin 80-90-luvun vaihteeseen, jolloin oli vankilassa jäätyäni kiinni huumeiden salakuljetuksesta. Olin tuolloin hyvin yksinäinen. Olihan siellä linnassa seuraa, mutta ei ne muut vangit olleet luonteeltaan samankaltaisia kanssani, joten läheiset ihmissushteet jöivöt solmimatta. Varjelkaa ihmissuhteita hyvät ihmiset!

Vierailija kirjoitti:

Kun minä täytin 40 tajusin vain sen, että se pikkulasten vanhempana oloaika oli sitten siinä. Minun osaltani loppuuntaputeltu ja nähty. Elämä alkoi ihan uutena ja yllätyksellisenä. 

Minulla taas tämä elämä on pikkulapsiperheen arkea, aivan ihanaa! Kolmen lapsen iät 2-9 v. Sanotaanko näin, että elämä oli ihan riittävän yllätyksellistä nuoruudessa, tuli opiskeltua ja asuttua ulkomaillakin, harrastettua vaikka mitä, oli vaihtuvia ihmissuhteita jne.

Jestas että oot torvelo! Mietipä sitä kun on yli 50-vuotias niin menikö juna jo?

Ei välttämättä silloinkaan elämä ole ohi.

Tässä hyvin energisenä olen kuin teininä ikään.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kohta puoliin jo 50 v. Oma lapsi on vielä ala-asteella. Uusi mies on ja hottia seksiä paljon, juuri mentiin naimisiin. Lisäksi flirttailua muutaman muun miehen kanssa. Fyysisesti kuntoni on hyvä ja treenaan pt:n kanssa vielä paremmaksi. Talous on tasapainossa. Työrintamalla koko ajan jotain uutta ja mielenkiintoista. Ostin juuri kesämökinkin. En tiedä mitä tässä oikein puuttuisi elämöstä. Olen onnellinen ja ajattelin elää loppuelämänikin siten, että tuntuu, että käytän ajan hyvin. Niin, vaihdevuodet - niihin hain samantien horminikorvaushoidon eli en jäänyt huvikseni kärsimään, kun kerran hoitoa on nykyään helposti tarjolla.

On just menny naimisiin..hyvä mies ja flirttiäkin!? Monttu auki ihmettelen joidenkin "elämän mielekkyyttä" ..miks sitouduit jos haluat muitakin?:(

Vierailija kirjoitti:

Nelikymppisenä alkaa näkyä elämäntapojen vaikutus. Lapsuuden ystäväni ei muuta teekään, kun sairastaa ja potee milloin mitäkin kremppaa. Juttunsa on, kuin 70-vuotiaalla.

Itse olen elämäni kunnossa ja koen elämäni olevan alle puolivälissä. Olen fyysisesti paremmassa hapessa, kun 20-vuotiaana. Teen työtä, jossa mieli pysyy virkeänä ja ajatus joustavana.

En ole koskaan saavuttanut mitään hyvällä ulkonäöllä. Eli olen tavis. Tästä syystä ikääntymisen merkit eivät vaikuta itsetuntooni millään tavoin.

Olen 43v.

Olen parikymppinen ja moni ei kyllä oikeasti tajua, että vaikka tässä iässä kaiki hyvin, eiköhän ne huonot elämäntavat ennen pitkää kostaudu.

Nelikymppisenä alkaa olla pikkuhiljaa aikuinen sanan varsinaisessa merkityksessä. 

Jos elämä on ollut kurjaa siihen saakka, se tuskin tuon jälkeenkään paranee.

Omaan elämään voi meistä jokainen kuitenkin vaikuttaa omilla valinnoillaan.

T. Onnellinen viisikymppinen

On se kyllä naiselle ohi, harvaa enää kiinnostaa tuollainen työ- tai parisuhdemarkkinoilla. Onneksi 41-v miehenä muutin thaimaaseen missä saa vielä tämän ikäisenä äksöniä. Paljon hyviä bileitä ja nuoria hotteja likkoja pääse polkemaan eikä niillä ole norsuvittunaamaa. Koskaan eivät asiat ole olleet paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkonäön rapistuminen on ehkä se suurin kriisi näin naisena. Miehet vaan komistuu ja juonteet sekä harmaat tuo vaan charmia. Niin epäreilua! Itsellä silmänaluset vaan mustenee ja pussittaa, kulmakarvojen välinen vekki saa näyttämään kolkolta ja vartalosta joka paikka roikkuu. Muuten elämä on hyvin, mutta näin entisenä hot beibenä ottaa kyllä koville tämä ulkoinen muutos.

Elintavoilla ja luonteella on aika suuri merkitys, miltä näyttää. Olen täysillä lätkässä neljänkympin rajapyykin ohittaneeseen naiseen. Aivan upea ilmestys, mutta onkin vähän eri piireistä kuin nämä hot babet.

Mistäköhän piireistä tarkalleen ottaen luulet minun olevan? Olen akateeminen nainen, jolla on terveelliset elämäntavat. Silti kun vertaa nuoruuskuviin nykyistä naamataulua, niin kyllä sen eron vaan huomaa. Lasten myötä vartalo ei ole entisellään. Se on karu fakta. Saattaa minuakin silti miehet vielä pitää kuumana, vaikea sanoa kun on niin kauan ollut parisuhteessa. Itse kuitenkin tiedän että ne parhaat päivät on nähty, ja sen kanssa saa vielä tehdä töitä oman pään sisällä.

Hei sister, tiedän mitä tarkoitat. Tismalleen samojen asioiden kanssa tässä henkisesti painiessa. N44

Vierailija kirjoitti:

On se kyllä naiselle ohi, harvaa enää kiinnostaa tuollainen työ- tai parisuhdemarkkinoilla. Onneksi 41-v miehenä muutin thaimaaseen missä saa vielä tämän ikäisenä äksöniä. Paljon hyviä bileitä ja nuoria hotteja likkoja pääse polkemaan eikä niillä ole norsuvittunaamaa. Koskaan eivät asiat ole olleet paremmin.

Kyllä naisetkin saavat köyhissä maissa ihan miten paljon nuorta seksiä ikinä haluavat. Naiset kuitenkin pitävät asialla kehuskelua nolona ja siihen elämäntapaan sortumista säälittävänä. 

Kiertelin Etelä-Amerikassa viimeksi 50-vuotiaana ja edelleenkin, joka ikinen kerta kun taksikuskiksi osui nuori kaveri, matkan lopuksi minulle tyrkytettiin puhelinnumero johon kuulemma sai soittaa ihan milloin vaan ja mieluiten mahdollisimman pian. Sama toki muuallakin kulkiessa, nuorta miesseuraa oli aina tyrkyllä. Sama ilmiö Karibialla ja Afrikassa. Kaakkois-Aasiassa ehkä ei niin paljoa, mutta toisaalta en itse tunne sikäläisiin mitään vetoa, ja taitavat tietää sen, että eivät ole länsinaisten mieleen.  

Vierailija kirjoitti:

On se kyllä naiselle ohi, harvaa enää kiinnostaa tuollainen työ- tai parisuhdemarkkinoilla. Onneksi 41-v miehenä muutin thaimaaseen missä saa vielä tämän ikäisenä äksöniä. Paljon hyviä bileitä ja nuoria hotteja likkoja pääse polkemaan eikä niillä ole norsuvittunaamaa. Koskaan eivät asiat ole olleet paremmin.

Ja meidän 40+ -ikäisten naisten elämä on ohi, koska sinä et himoitse meitä ;-D Just. Olet kyllä melko itsekeskeinen tapaus enkä ihmettele, että naisilla on naama norsunvitulla sinut nähdessään :-)

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se vituttaa, että on ensiksi pyrkinyt sisään ja opiskellut jonkun alan tutkinnon, mutta huomaa valmistuessaan, ettei pääse kuin pätkätöihin, koska saattaa lisääntyä ja sekös työnantajaa hirvittää.

On siinä heittopussina on-off aikansa ja hankkii ne lapset työttömänä vielä, kun on hedelmällinen. Hoitaa niitä ja hakee samalla töitä, eikä kuitenkaan pääse vakihommiin, koska on lama ja muka liian vanha, kun on 42.

Aika kuluu, eikä kukaan enää arvosta. Yhteiskunta haukkuu, mies haukkuu, omat vanhemmat haukkuu, omat lapset alkaa haukkua ja ystäväpiiri kaventuu, koska on luuseri.

Kaikki peittelee paskaa elämäntilannettaan ja esittää, että asiat ovat paremmin kuin ovat. Kituuttaa siinä samoilla surkeilla tuloilla kuin opiskelijanakin, eikä elämä koskaan alkanut. Pelkää jo etukäteen paskaa vanhuutta heitteille jätettynä vaipoissaan surkeine eläkkeineen, kun jotkut viihtyvät golffaten Bahamalla senkin ajan.

Katkeroituu ja alkaa suunnitella vallankumousta. Naamakin alkaa rypistyä ja hiukset harmaantua. Tässä se elämä sitten meni, saatana! Ei mennyt niin kuin ajatteli.

Hyvä kirjoitus! Naisen elämää, ja aivan totta.

Kyllä ja moni haave jäi toteutumatta. Mulla on sentään yksi lapsi. Avioero ja monta parisuhdetta takana. Nyt olen yksin eikä ole varaa matkustaa yms. kivaa tehdä. Terveys on mennyttä. Työperäinen sairaus.

Kyllä mä koen että elämä on ollut parhaimmillaan n 45v eteenpäin.

Silloin oli vielä taapero kotona ja isommat jo teinejä/osa kotoa pois. Vähän kerrassaan alkoi jäämään enemmän aikaa keskittyä mieheen ja omaan elämään (toki parisuhteesta ollaan pidetty huolta koko ajan, esim seksiä säännöllisesti). Rakennettiin toista taloamme ja matkustimme paljon eri kokoonpanoilla, tapasimme ystäviä pari kertaa kuukaudessa yms.

Nyt tuosta on jo yli 10v ja elämä on edelleenkin tässä ja edessäpäin:) Kremppaa on mutta ei se tahtia haittaa! Vielä suunnitellaan 1 talon rakentamista tai tulevaisuutta ulkomailla lämpimässä. Lapsenlapsiakin on ja lisää tulossa, he ovat meille kaikki kaikessa.

Enkä ole vieläkään ajatellut että voih - elämä on ohi!! Jos tulen sukuuni mulla on vielä 25-35v aikaa elää täysillä;D

Minä pelkään ihan helvetisti jos pitää vielä kovin pitkään elää. Toiveeni on pienestä pitäen ollut kuolla työikäisenä pois.

Vierailija kirjoitti:

Sen jälkeen tapahtuu enää harvemmin mitään hauskaa ja kivaa. Mitä ei ole siihen mennessä saavuttanut, sitä ei saavutakaan. Etenkin jos on suomalainen nainen ja elänyt tämän päivän Suomessa. Kaikki haaveet, unelmat ja toiveet voi unohtaa. Juna meni jo.

Onneksi olkoon, sinä olet oivaltanut että elämä on tässä ja nyt sekä elänyt sen mukaisesti. Minä taas odottelen eläkepäiviä ja alan elämään sitten kun on aikaa itselleni. Nyt kaikki aikani ja tarmoni menee elannon hankintaan ja arjen pyörittämiseen.

Voi miten surullista porukkaa! Itse olen 34 ja sitä mieltä että it can get only better :) Turha sitä kunnioitusta on itsensä ulkopuolelta hakea, sen lampun tulee syttyä sisällä. Ihan turha myöskään syyttää kehon rapistuista siitä ettei saa kunnioitusta. Hyviä esimerkkejä upeista vanhemmista naisista on mm. Paula Koivuniemi, Katri Helena, Tanja Korpela, Armi Ratia yms yms. Ottakaa nyt hyvät ihmiset vastuu onnellisuudestanne!