Lue keskustelun säännöt.
Mies soittaa äidilleen joka päivä ja kyselee neuvoja. Onko normaalia?
Miten muilla? Ovatko miehenne paljon tekemisissä äitiensä kanssa? Oma mieheni on ainut lapsi, joten olen yrittänyt selitää asiaa itselleni sillä. Mutta nyt jotenkin alkaa mannä kuppi nurin, kun mies kyselee äidiltään neuvoa JOKA asiasta. Viimeisin kerta oli, kun hän soitti äidilleen ja tiedusteli, onko turvallista matkustaa Turkkiin, jonne olemme suunnitelleet matkaa. Äidin neuvon mukaisesti emme ostaneet matkaa, koska äiti väitti, että "terroristit" hyökkäävät lomalohteeseemme. Jotenkin tuntuu, että öiti käyttää hyväkseen mieheni hyväuskoisuutta ja jonkinlaista arkuutta. Kun ostimme auton, miehen äiti oli valitse massa sitä ja mieheni turvautui häneen enemmän kuin minun makuuni. Lapsemme nimi on myös mieheni äidin valitsema. Mies oli asiasta hyvin päättäväinen, ja suuttui minulle, kun olin eri mieltä nimestä. Kaiken päätteeksi mieheni lähti viikoksi äi547tinsä hoiviin episodin jälkeen. Tässä vain räikeimmät tapaukset. Olemme kumpikin jo nelikymppisä, joten nyt mietin, onko muilla vastaavia kokemuksia. Muuten hän on huomaavainen ja hyvä mies, mutta tämä äitihössätys alkaa jo tulla korvista ulos.
Kommentit (115)
Ei herranen aika. Tuollaisten kanssako te lapsia teette? Jos meno ollut tuollaista alusta asti niin en olis kyllä jääny katteleen miten mies on vielä napanuorasta kiinni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole ollenkaan riippuvainen vanhemmistani, enkä tosiaan kysele neuvoja mihinkään. Mutta mieheni onjollain tapaa myös hauras ja haavoittuvainen, joten en viitsi tästä hänen kanssaan numeroa nostaa, koska en halua loukata häntä.
Vain sinä voit määritellä, mikä on sinulle ok teidän suhteessa. Pieni varoituksen sana silti, ap. Minusta on huolestuttavaa, kuinka vahvasti miehesi nojaa äitiinsä - ihan hänen oman psyykensä kannalta. Mitä uskot tapahtuvan, kun miehesi äiti lopulta kuolee? Kykeneekö hän käsittelemään asian ja ottamaan itse vastuun elämästään ja päätöksistään aikuisen ihmisen tavoin?
Kysyn näitä kysymyksiä, koska tunsin itse kerran aikuisen miehen, joka oli myös hyvin vahvasti riippuvainen vanhemmistaan ja ihaili vanhempiaan yli kaiken. Kun toinen vanhemmista kuoli, pojan mielenterveys järkkyi pahasti ja hän seurasi lopulta vanhempaansa hautaan.
Keskustelisin kaikessa rauhassa miehen kanssa hänen suhteestaan äitiinsä. Jos mies on jollain tapaa hauras, hänen olisi syytä alkaa vahvistaa itseään henkisesti jo tässä vaiheessa ja alkaa kokeilla siipiään ilman äidin jatkuvaa valvontaa. Jos mies ei halua tai pysty itsenäistymään, ap:lla voi olla rankka kokemus edessään, kun anoppi kuolee.
Vierailija kirjoitti:
Miten muilla? Ovatko miehenne paljon tekemisissä äitiensä kanssa? Oma mieheni on ainut lapsi, joten olen yrittänyt selitää asiaa itselleni sillä. Mutta nyt jotenkin alkaa mannä kuppi nurin, kun mies kyselee äidiltään neuvoa JOKA asiasta. Viimeisin kerta oli, kun hän soitti äidilleen ja tiedusteli, onko turvallista matkustaa Turkkiin, jonne olemme suunnitelleet matkaa. Äidin neuvon mukaisesti emme ostaneet matkaa, koska äiti väitti, että "terroristit" hyökkäävät lomalohteeseemme. Jotenkin tuntuu, että öiti käyttää hyväkseen mieheni hyväuskoisuutta ja jonkinlaista arkuutta. Kun ostimme auton, miehen äiti oli valitse massa sitä ja mieheni turvautui häneen enemmän kuin minun makuuni. Lapsemme nimi on myös mieheni äidin valitsema. Mies oli asiasta hyvin päättäväinen, ja suuttui minulle, kun olin eri mieltä nimestä. Kaiken päätteeksi mieheni lähti viikoksi äi547tinsä hoiviin episodin jälkeen. Tässä vain räikeimmät tapaukset. Olemme kumpikin jo nelikymppisä, joten nyt mietin, onko muilla vastaavia kokemuksia. Muuten hän on huomaavainen ja hyvä mies, mutta tämä äitihössätys alkaa jo tulla korvista ulos.
:D tyhmähän sinä olet kun tuollaisen vässykän lapatossuna olet.
En tiedä kumpi teistä on säälittävämpi.
Minun mieheni on kanssa niitä ihmisiä, jotka helposti turvautuvat äitinsä neuvoihin, jos tulee ongelmatilanteita. Siis ei nyt joka päivä eikä asioissa, joihin itsekin keksii/keksimme ratkaisun, vaan sellaisissa ongelmissa, joissa ei tiedä mitä tehdä.
Mutta siis, ei haittaa äipän neuvomiset. Anoppi on kuitenkin onneksi sellainen ihminen, joka mielellään neuvoo tai antaa näkökulmia asioihin, mutta ei puutu itse päätösten tekoon mitenkään. Itsekin häneltä neuvoja kysyn tarvittaessa, kun oma äiti on jo aikapäiviä sitten kuollut.
Vierailija kirjoitti:
Miniä ilmoitti pojalleni, että äitiin ei saa olla yhteydessä kuin kerran kuukaudessa. Asia selvä, olkoot sitten niin. Tosin tämä huhtikuussa tehty päätös tarkoitti sitä, että pojan perhe ei päässyt mökille - eihän poika voinut kysyä, koska yhteydenpito oli rajoitettu. Elokuussa olisi tarvittu lapsille hoitajaa, mutta ei onnistunut, koska poika oli soitellut alkukuusta, loppukuusta emme voineet olla yhteydessä. Tyttäreni kertoi, että miniä alkaa olla aika väsynyt olemaan pienten lasten kanssa, mutta onneksi poika soitteli jo ensimmäisellä viikolla. Nyt ei enää voi kysyä apua, lokakuussa ehkä, mutta silloin minä olen syyslomalla enkä ennätä apuun. Voi harmi ja kaikki tämä vain siksi, ettei poikani elämässä olisi ketään muuta kuin vaimo.
Puututko jatkuvasti perheen asioihin, arvosteletko perheen tekemiä ratkaisuja? Annatko poikasi perheineen elää omaa elämäänsä ilman, että kerrot aina pyytämättäkin oman näkökantasi?
Jos et, niin sitten en ymmärrä. Jos taas tiedät toimivasi näin, voisi olla myös peiliinkatsomisen paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniä ilmoitti pojalleni, että äitiin ei saa olla yhteydessä kuin kerran kuukaudessa. Asia selvä, olkoot sitten niin. Tosin tämä huhtikuussa tehty päätös tarkoitti sitä, että pojan perhe ei päässyt mökille - eihän poika voinut kysyä, koska yhteydenpito oli rajoitettu. Elokuussa olisi tarvittu lapsille hoitajaa, mutta ei onnistunut, koska poika oli soitellut alkukuusta, loppukuusta emme voineet olla yhteydessä. Tyttäreni kertoi, että miniä alkaa olla aika väsynyt olemaan pienten lasten kanssa, mutta onneksi poika soitteli jo ensimmäisellä viikolla. Nyt ei enää voi kysyä apua, lokakuussa ehkä, mutta silloin minä olen syyslomalla enkä ennätä apuun. Voi harmi ja kaikki tämä vain siksi, ettei poikani elämässä olisi ketään muuta kuin vaimo.
Ja tässä oikein oppikirjaesimerkki kiusaavasta anopista tyttärineen. Sairasta.
Kiusaa? Miniä ei salli miehensä soittavan äidilleen. Anoppi toimii miniän toiveiden mukaan ja on kiusaaja!?
"Miniä ei jaksa kun tungen helämäänsä, yrittää nyt jotain naurettavia rajoja, nytpä minä näpäytän, enkä varmasti jousta yhtään ja tahallani oikein nyt ymmärrän tän asian oikein väärin ja ensi kuussakaan en takuulla vastaa puhelimeenja selvitköön nyt itse ja tässä koko suvun kanssa nauran, kun miniä nyt räpeltää.
Toivottavasti tulee lapselle keuhkokuume tai mitä tahansa, että miniä joutuu nöyryymään ja pyytämään apua."
Tätä on kiusaaminen.
Kyllä minä vastaan puhelimeen, mutta en soita pojalle, koska se on ehdottomasti kielletty ja koska miniä katsoo puolisonsa puhelimen säännöllisesti tarkistaakseen, mitä sieltä löytyy. Ei löydy soittoani! Ja on ihan turha itkeä sitä, että tytär perheineen oli mökillä lomailemassa eikä pojan perheelle tästä kerrottu. Kun poika ei saa soittaa äidilleen, niin hankala hänen on kysyä. Ja olisihan se miniä itse voinut soitella, mutta jostain syystä anopin suunnasta tapahtuvaa kiusaamista on sekin, että miniä kieltää yhteydenpidon eikä itsekään pidä yhteyttä.
Hox! Olet nyt av:lla, eli anoppina kaikki mitä teet tai sanot on väärin. Kannattaa tottua asiaan. Av:lla ei myöskään yleisesti hyväksytä että perheessä pidetään yhteyttä, täällä oli kerran pitkä ketju kun joku äiti valitti kun lapset tulee kylään ja porukka komppas että max kerran tai kaks vuoteen on normaalia nähdä lapsuuden perhettä ja muu on sitä ettei napanuoraa olla katkaistu. Summa summarum anoppi on aina väärässä, sinunkin tapauksessa miniä on aiheuttanut itse ongelmansa mutta kaikki on sinun vikasi ja sinä olet kiusaaja. Anopin on syytä venyä miniän jokaiseen mielenoikkuun ja oikeastaan hän on silloinkin syyllinen kuitenkin kaikkeen. Itselläni ei ole anoppia koska miehen äiti kuoli hänen ollessaan lapsi, mutta sen verta ymmärrän ihmisten kanssakäymisestä että ei se vika nyt aina voi olla vain yhdessä päässä.
Voi poika reppana, kun on liian aikasin äidistä yritetty vierottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asun eri maassa äitini kanssa ja otan häneen yhteyttä melkein joka päivä. Kun lapseni syntyi, äiti lensi luoksemme auttamaan vauvan hoidossa puoleksi vuodeksi (maksimiaika turistiviisumilla). Ei mielestäni mitään ihmeellistä.
Jos myös puolisollesi oli ok, että vieras nainen häärii lapsen ympärillä niin sitten ihan hyvä, muuten melko ihmeellistä.
Harva muuten mieltää lapsen mummon "vieraaksi naiseksi" mutta ok.
En osaa ajatella, että olisi kauhean tuttu jos asuu eri maassakin.
Silloin varmaan hyvä tutustua.
Niinkuin sanoin jos se puolisollekin sopii niin ok, muuten outoa.
No eiköhän sille puolisolle ole vähän pakko sopia jos kerta äiti tulee auttamaan lapsen kanssa eli puoliso ei pysty auttamaan. Ei siinä tilanteessa oikein ole oikeutta sanoa että mulle ei nyt käy että mutsis asuu täällä ja auttaa lapsen kanssa samalla kun itse käyn töissä enkä auta, pärjää kultsi yksinäs.
Vierailija kirjoitti:
Soitan äidilleni lähes päivittäin, mutta niin, ettei mieheni kuule näitä puheluita. Äitini on todella rakas ja tärkeä ihminen elämässäni.
Olen kotiäiti ja aamupäivisin soitan äidilleni ja juttelemme kuulumisista. Äitini itsekin oli aikoinaan monen lapsen kotiäiti, joten tietää ja ymmärtää arkeani. Voin itkeä, nauraa, vitsailla, valittaa väsymystä, hehkuttaa lapsieni ihanuutta ja äitini vain ymmärtää. Se on lohdullista. Kotiäitiys on välillä yksinäistä.
Kun mies tulee kotiin töistä, alkaa meidän perheen oma "yksityinen aika." Taitaa jäädä pariin kertaan vuodessa ne kerrat, kun olen äidilleni tai sukulaisilleni soittanut mieheni läsnäollessa.
Toivon myös, että mieheni hoitaisi yhteydenpidon äitiinsä ja veljeensä vaikka työaikana/työmatkalla. Kumpikin näistä sukulaisista on todella rasittavia ja päällekäyviä. Eivät lopeta edes siinä vaiheessa, kun itken. En halua paljoa kuulla heistä. Menen toiseen huoneeseen, jos anoppi soittaa.
Tilanne on raskas näinkin. Sietämätön se olisi, jos mieheni ei olisi katkaissut napanuoraa. Anoppi haluaa poikansa huomion hinnalla millä hyvänsä. Ja hänelle ominainen keino on alkaa painaa mua alas, jotta kenties voisi siten näyttää itse paremmalta poikansa silmissä. Ahdistus nousee välittömästi, kun edes kuulen anoppini äänen.
Mitä ihmeen kuulumisia VOI tulla alle 24 tunnissa... varsinkaan kotiäitille. Voi aamulla se villejessica oli vääntäny kauheen tortun vaippaan, se näytti ihan elvikseltä. Hajukin oli niin ihana että....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän takia kotiäitiys on kyllä ihan perseestä. Lapsetkaan ei opi mitään muuta kuin vetelehtimään maratonipuheluja ja kiertämään pikkuruista kehää.
Miksei se kotiäiti edes ulkoiluta lapsiaan aamupäivällä kuten muut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asun eri maassa äitini kanssa ja otan häneen yhteyttä melkein joka päivä. Kun lapseni syntyi, äiti lensi luoksemme auttamaan vauvan hoidossa puoleksi vuodeksi (maksimiaika turistiviisumilla). Ei mielestäni mitään ihmeellistä.
Jos myös puolisollesi oli ok, että vieras nainen häärii lapsen ympärillä niin sitten ihan hyvä, muuten melko ihmeellistä.
Harva muuten mieltää lapsen mummon "vieraaksi naiseksi" mutta ok.
En osaa ajatella, että olisi kauhean tuttu jos asuu eri maassakin.
Silloin varmaan hyvä tutustua.
Niinkuin sanoin jos se puolisollekin sopii niin ok, muuten outoa.
No eiköhän sille puolisolle ole vähän pakko sopia jos kerta äiti tulee auttamaan lapsen kanssa eli puoliso ei pysty auttamaan. Ei siinä tilanteessa oikein ole oikeutta sanoa että mulle ei nyt käy että mutsis asuu täällä ja auttaa lapsen kanssa samalla kun itse käyn töissä enkä auta, pärjää kultsi yksinäs.
No siinä me ollaan erilaisia, itse en todellakaan ottaisi mieheni äitiä häiritsemään vauvaan tutustumista ja hääräilemään puoleksi vuodeksi kotiini.
Se ensimmäiset puolivuotta on vielä se helpoin aika lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniä ilmoitti pojalleni, että äitiin ei saa olla yhteydessä kuin kerran kuukaudessa. Asia selvä, olkoot sitten niin. Tosin tämä huhtikuussa tehty päätös tarkoitti sitä, että pojan perhe ei päässyt mökille - eihän poika voinut kysyä, koska yhteydenpito oli rajoitettu. Elokuussa olisi tarvittu lapsille hoitajaa, mutta ei onnistunut, koska poika oli soitellut alkukuusta, loppukuusta emme voineet olla yhteydessä. Tyttäreni kertoi, että miniä alkaa olla aika väsynyt olemaan pienten lasten kanssa, mutta onneksi poika soitteli jo ensimmäisellä viikolla. Nyt ei enää voi kysyä apua, lokakuussa ehkä, mutta silloin minä olen syyslomalla enkä ennätä apuun. Voi harmi ja kaikki tämä vain siksi, ettei poikani elämässä olisi ketään muuta kuin vaimo.
Puututko jatkuvasti perheen asioihin, arvosteletko perheen tekemiä ratkaisuja? Annatko poikasi perheineen elää omaa elämäänsä ilman, että kerrot aina pyytämättäkin oman näkökantasi?
Jos et, niin sitten en ymmärrä. Jos taas tiedät toimivasi näin, voisi olla myös peiliinkatsomisen paikka.
En puutu, en tunkeile, en yritä ottaa yhteyttä. Kun poika ryhtyi seurustelemaan,hän olisi halunnut tuoda "tytön näytille" jo 6 kk seurustelun jälkeen, mutta miniäkokelas ei halunnut. Vaikka välimatkaa on vain 30 km, emme tavanneet ennen kuin häissä. Olen hyväksynyt sen, että hän ei halua minua tavata, mutta häiden jälkeen alkoi varsin tiukka etäisyyden pitäminen. Poika pyrki soittamaan minulle tai isälleen päivällä, jotta se ei vaimoa häiritsisi,mutta vaimo tutki puhelimen ja siitä syntyi riitaa. Vähitellen tilanne ajautui siihen, että miniä määräsi yhteydenpidon supistuvan 1 kertaan kuukaudessa. Poikani tietenin tottelee rakastamaansa naista, mutta tästä seuraa se, että mitään kunnollista yhteydenpitoa ei ole. Paitsi että kun poika käy (vaimo antaa käydä kerran viikossa) pelaamassa lentopalloa, niin mieheni (siis pojan isä) on siellä samassa porukassa ja saavat edes vähän juteltua yhteisistä asioista.
Tytärtäni miniä suostuu tapaamaan, mutta silloin pääosassa on valitus laiskasta anopista, joka jatkuvasti ahdistelee poikaansa soitoillaan, mutta ei suostu ymmärtämään, että nuori perhe tarvitsee siivousapua. Ja huom! En ole soittanut huhtikuun jälkeen kertaakaan, miniästä vain tuntuu siltä.
Vierailija kirjoitti:
Tämän takia kotiäitiys on kyllä ihan perseestä. Lapsetkaan ei opi mitään muuta kuin vetelehtimään maratonipuheluja ja kiertämään pikkuruista kehää.
Miksei se kotiäiti edes ulkoiluta lapsiaan aamupäivällä kuten muut?
Ai niinku kaikki työssäkäyvät äidit ulkoiluttaa lapsiaan aamupäivällä? Vai tarkoititko koti-isiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän takia kotiäitiys on kyllä ihan perseestä. Lapsetkaan ei opi mitään muuta kuin vetelehtimään maratonipuheluja ja kiertämään pikkuruista kehää.
Miksei se kotiäiti edes ulkoiluta lapsiaan aamupäivällä kuten muut?
Ai niinku kaikki työssäkäyvät äidit ulkoiluttaa lapsiaan aamupäivällä? Vai tarkoititko koti-isiä?
No yleensä ne kotiäidit kyllä tekee kotona muutakin kuin puhuu äitin kanssa puhelimessa kaiket päivät.
Virkaäidit maksaa päivähoidosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asun eri maassa äitini kanssa ja otan häneen yhteyttä melkein joka päivä. Kun lapseni syntyi, äiti lensi luoksemme auttamaan vauvan hoidossa puoleksi vuodeksi (maksimiaika turistiviisumilla). Ei mielestäni mitään ihmeellistä.
Jos myös puolisollesi oli ok, että vieras nainen häärii lapsen ympärillä niin sitten ihan hyvä, muuten melko ihmeellistä.
Harva muuten mieltää lapsen mummon "vieraaksi naiseksi" mutta ok.
En osaa ajatella, että olisi kauhean tuttu jos asuu eri maassakin.
Silloin varmaan hyvä tutustua.
Niinkuin sanoin jos se puolisollekin sopii niin ok, muuten outoa.
No eiköhän sille puolisolle ole vähän pakko sopia jos kerta äiti tulee auttamaan lapsen kanssa eli puoliso ei pysty auttamaan. Ei siinä tilanteessa oikein ole oikeutta sanoa että mulle ei nyt käy että mutsis asuu täällä ja auttaa lapsen kanssa samalla kun itse käyn töissä enkä auta, pärjää kultsi yksinäs.
No siinä me ollaan erilaisia, itse en todellakaan ottaisi mieheni äitiä häiritsemään vauvaan tutustumista ja hääräilemään puoleksi vuodeksi kotiini.
Se ensimmäiset puolivuotta on vielä se helpoin aika lapsen kanssa.
Täällä ei ole samanlaista äitiyslomaa kuin Suomessa. Sain neuvoteltua itselleni 2,5kk palkattoman vapaan, sitten oli palattava töihin. Ihanaa syyllistämistä, mutta ei ollut mahdollisuutta olla kotona.
Mammanpoika. Olet ikuinen kakkonen. Sorry for you :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asun eri maassa äitini kanssa ja otan häneen yhteyttä melkein joka päivä. Kun lapseni syntyi, äiti lensi luoksemme auttamaan vauvan hoidossa puoleksi vuodeksi (maksimiaika turistiviisumilla). Ei mielestäni mitään ihmeellistä.
Jos myös puolisollesi oli ok, että vieras nainen häärii lapsen ympärillä niin sitten ihan hyvä, muuten melko ihmeellistä.
Harva muuten mieltää lapsen mummon "vieraaksi naiseksi" mutta ok.
En osaa ajatella, että olisi kauhean tuttu jos asuu eri maassakin.
Silloin varmaan hyvä tutustua.
Niinkuin sanoin jos se puolisollekin sopii niin ok, muuten outoa.
No eiköhän sille puolisolle ole vähän pakko sopia jos kerta äiti tulee auttamaan lapsen kanssa eli puoliso ei pysty auttamaan. Ei siinä tilanteessa oikein ole oikeutta sanoa että mulle ei nyt käy että mutsis asuu täällä ja auttaa lapsen kanssa samalla kun itse käyn töissä enkä auta, pärjää kultsi yksinäs.
No siinä me ollaan erilaisia, itse en todellakaan ottaisi mieheni äitiä häiritsemään vauvaan tutustumista ja hääräilemään puoleksi vuodeksi kotiini.
Se ensimmäiset puolivuotta on vielä se helpoin aika lapsen kanssa.
No älä sitten ymmärrä mitä ihmiset yrittävät sanoa. Jos et tarvitse apua niin et tietenkään sitä miehen äitiä halua sinne kotiin ylimääräisenä asumaan. Tuo kirjoittaja jonka puolesta vastasin sen sijaan tarvitsi apua (alla kertoi syynkin, kaikkialla ei saa lomailla maksettuna kotona kuukausikaupalla) ja silloin olisi naurettavaa että puoliso kieltäisi äidin tulon.
Soitan äidilleni lähes päivittäin, mutta niin, ettei mieheni kuule näitä puheluita. Äitini on todella rakas ja tärkeä ihminen elämässäni.
Olen kotiäiti ja aamupäivisin soitan äidilleni ja juttelemme kuulumisista. Äitini itsekin oli aikoinaan monen lapsen kotiäiti, joten tietää ja ymmärtää arkeani. Voin itkeä, nauraa, vitsailla, valittaa väsymystä, hehkuttaa lapsieni ihanuutta ja äitini vain ymmärtää. Se on lohdullista. Kotiäitiys on välillä yksinäistä.
Kun mies tulee kotiin töistä, alkaa meidän perheen oma "yksityinen aika." Taitaa jäädä pariin kertaan vuodessa ne kerrat, kun olen äidilleni tai sukulaisilleni soittanut mieheni läsnäollessa.
Toivon myös, että mieheni hoitaisi yhteydenpidon äitiinsä ja veljeensä vaikka työaikana/työmatkalla. Kumpikin näistä sukulaisista on todella rasittavia ja päällekäyviä. Eivät lopeta edes siinä vaiheessa, kun itken. En halua paljoa kuulla heistä. Menen toiseen huoneeseen, jos anoppi soittaa.
Tilanne on raskas näinkin. Sietämätön se olisi, jos mieheni ei olisi katkaissut napanuoraa. Anoppi haluaa poikansa huomion hinnalla millä hyvänsä. Ja hänelle ominainen keino on alkaa painaa mua alas, jotta kenties voisi siten näyttää itse paremmalta poikansa silmissä. Ahdistus nousee välittömästi, kun edes kuulen anoppini äänen.