Mies soittaa äidilleen joka päivä ja kyselee neuvoja. Onko normaalia?

Meilläkin mies, 33v, on päivittäin tekemisissä vanhempiensa kanssa. Etenkin äidin.

Myös minun asiani (ihan tuoreetkin) välittyvät äidille. No, hänen äitinsä on ihana ihminen, joten en välitä. Hieman kummastuttavaa vain, kun en itsekään aivan jokaista asiaa kerro vanhemmilleni saati ole jatkuvasti yhteydenotossa. Ja olen kuitenkin 10v nuorempi kuin mieheni. :D

Olennaista on, että tuntisit olevasi se tärkein henkilö hänen elämässään. Sen jälkeen saisi soitella vapaana miehenä minne tykkää. En ole itse tällä hetkellä anoppi enkä miniä, mutta olin aika lailla mammaan kiintyneen miehen vaimo 30 v. Hän kuitenkin kohteli minua niin hyvin, että ei ollut mitään rajoja mihinkään suuntaan.

Ihan vinkki näin vanhalta leskirouvalta nuoremmille: teillä on suuri valta mieheenne. Te hänet teette. Jos kunnioitatte ja ihailette ja annatte kasvaa vapaasti, saatte kunnollisen uroksen, joka pitää teistä huolta eikä lähde hameiden perään. Jos komennatte kuin pikkukakaraa, saatte pikkukakaran, joka haaveilee jostain muusta.

Valitsin itse sen uroksen mieluummin.

Vierailija kirjoitti:

Miniä ilmoitti pojalleni, että äitiin ei saa olla yhteydessä kuin kerran kuukaudessa. Asia selvä, olkoot sitten niin. Tosin tämä huhtikuussa tehty päätös tarkoitti sitä, että pojan perhe ei päässyt mökille - eihän poika voinut kysyä, koska yhteydenpito oli rajoitettu. Elokuussa olisi tarvittu lapsille hoitajaa, mutta ei onnistunut, koska poika oli soitellut alkukuusta, loppukuusta emme voineet olla yhteydessä. Tyttäreni kertoi, että miniä alkaa olla aika väsynyt olemaan pienten lasten kanssa, mutta onneksi poika soitteli jo ensimmäisellä viikolla. Nyt ei enää voi kysyä apua, lokakuussa ehkä, mutta silloin minä olen syyslomalla enkä ennätä apuun. Voi harmi ja kaikki tämä vain siksi, ettei poikani elämässä olisi ketään muuta kuin vaimo.

Kuulostat mun äidiltä. Hänellä on 2 vaihetta. Täysin rajaton kaikkeen sekaantuminen ja täydellinen sulkeutuminen.

Sekaantuminen on todella röyhkeää eikä hänellä ole minkäänlaista kunnioitusta toisen rajoja kohtaan.

Sitten kun sen saa loppumaan niin alkaa tuommoinen lapsellinen mökötys. Ajatuksena on vissiin, että jos en saa kontrolloida teidän elämää niin sitten eristäydyn kaikesta.

Hassuinta tuossa on ehkä se että hän luulee meidän kärsivän tilanteesta vaikka oikeasti nautimme siitä että saamme hengittää vapaasti.

Äidilläni on rappeuttava pitkäaikaissairaus ja isäni toipuu sairauskohtauksesta. Senkin vuoksi soittelen usein ja kysyn vointia.

Äitini kysyy vuorostaan mun kuulumisia.

Puheluun menee välillä vain pari minuuttia.

Jos mieheni on työmatkalla vaikka pari viikkoa ja lasten kanssa ollut kaaottisempi päivä esim. sairastumisen vuoksi, juttelemme pidempääkin. Kutsun näitä terapiapuheluiksi.

Äitini pystyy sairautensa vuoksi käydä meillä korkeintaan kerran vuodessa. Mulle yhteydenpito on kuitenkin tärkeää.

Nykyisin puhelut jääneet ehkä kerran viikkoon, kun juttelemme kuulumisista whatsupissa (ryhmä kaikkien sisarusten ja heidän puolisoidensa kesken). Whstsupissa viestittelemme joka päivä porukalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Soitan äidilleni lähes päivittäin, mutta niin, ettei mieheni kuule näitä puheluita. Äitini on todella rakas ja tärkeä ihminen elämässäni.

Olen kotiäiti ja aamupäivisin soitan äidilleni ja juttelemme kuulumisista. Äitini itsekin oli aikoinaan monen lapsen kotiäiti, joten tietää ja ymmärtää arkeani. Voin itkeä, nauraa, vitsailla, valittaa väsymystä, hehkuttaa lapsieni ihanuutta ja äitini vain ymmärtää. Se on lohdullista. Kotiäitiys on välillä yksinäistä.

Kun mies tulee kotiin töistä, alkaa meidän perheen oma "yksityinen aika." Taitaa jäädä pariin kertaan vuodessa ne kerrat, kun olen äidilleni tai sukulaisilleni soittanut mieheni läsnäollessa.

Toivon myös, että mieheni hoitaisi yhteydenpidon äitiinsä ja veljeensä vaikka työaikana/työmatkalla. Kumpikin näistä sukulaisista on todella rasittavia ja päällekäyviä. Eivät lopeta edes siinä vaiheessa, kun itken. En halua paljoa kuulla heistä. Menen toiseen huoneeseen, jos anoppi soittaa.

Tilanne on raskas näinkin. Sietämätön se olisi, jos mieheni ei olisi katkaissut napanuoraa. Anoppi haluaa poikansa huomion hinnalla millä hyvänsä. Ja hänelle ominainen keino on alkaa painaa mua alas, jotta kenties voisi siten näyttää itse paremmalta poikansa silmissä. Ahdistus nousee välittömästi, kun edes kuulen anoppini äänen.

Mitä ihmeen kuulumisia VOI tulla alle 24 tunnissa... varsinkaan kotiäitille. Voi aamulla se villejessica oli vääntäny kauheen tortun vaippaan, se näytti ihan elvikseltä. Hajukin oli niin ihana että....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miniä ilmoitti pojalleni, että äitiin ei saa olla yhteydessä kuin kerran kuukaudessa. Asia selvä, olkoot sitten niin. Tosin tämä huhtikuussa tehty päätös tarkoitti sitä, että pojan perhe ei päässyt mökille - eihän poika voinut kysyä, koska yhteydenpito oli rajoitettu. Elokuussa olisi tarvittu lapsille hoitajaa, mutta ei onnistunut, koska poika oli soitellut alkukuusta, loppukuusta emme voineet olla yhteydessä. Tyttäreni kertoi, että miniä alkaa olla aika väsynyt olemaan pienten lasten kanssa, mutta onneksi poika soitteli jo ensimmäisellä viikolla. Nyt ei enää voi kysyä apua, lokakuussa ehkä, mutta silloin minä olen syyslomalla enkä ennätä apuun. Voi harmi ja kaikki tämä vain siksi, ettei poikani elämässä olisi ketään muuta kuin vaimo.

Kuulostat mun äidiltä. Hänellä on 2 vaihetta. Täysin rajaton kaikkeen sekaantuminen ja täydellinen sulkeutuminen.

Sekaantuminen on todella röyhkeää eikä hänellä ole minkäänlaista kunnioitusta toisen rajoja kohtaan.

Sitten kun sen saa loppumaan niin alkaa tuommoinen lapsellinen mökötys. Ajatuksena on vissiin, että jos en saa kontrolloida teidän elämää niin sitten eristäydyn kaikesta.

Hassuinta tuossa on ehkä se että hän luulee meidän kärsivän tilanteesta vaikka oikeasti nautimme siitä että saamme hengittää vapaasti.

Minulla on myös samanlainen äiti. Marttyyrina itkeskelee ja kostaa kun ei kerta kaikkiaan enää jakseta. Viimeksi sai tän marttyyrikohtauksen lapsen synttäreistä, kun ei annettu hänen päättää kakkua, päivää, kellonaikaa ja kutsuttavia kavereita.

Sitten alkaa toi mielenosoitusmökötys. Ja sitten taas joku päivä soittaa kuin motään ei olisi tapahtunut.

Homotkaan ei pidä normaalina, joten asia on loppuun käsitelty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttöystävä on ykkönen poikani elämässä ja minä olen kakkonen, ja niin sen kuuluukin olla. Olen kiitollinen, että poikani on löytänyt rinnalleen fiksun ja itsenäisen tytön. En halua olla mitenkään riesaksi heille.

Näin minäkin hahmotan paikkani suhteessa poikani ja hänen morsiamensa arjessa. Poikani on hieman alle 30-vuotias, ja olen onnesta soikeana, kun hän löysi rinnalleen selvästi itselleen sopivan ihmisen, jonka kanssa kohdata elämän eteen heittämät haasteet. Koen asian jopa niin, että nyt voin rauhassa vetäytyä hieman taaemmaksi.

Minusta kamala ajatusmaailma. Kolmikymppinen mies löytää puolison ja äiti ajattelee, että voi astua hieman taemmas. Olla nyt kakkosnainen.

Minulla on 3 poikaa ja nyt täysi-ikäisinä poikamiehinä soittelevat aika useasti kertoakseen kaikesta hauskasta, mitä on tapahtunut. Juttelevat muutenkin ja kyselevät, mitä minulle kuuluu.

Mutta ei tulisi mieleenikään seurata, saavatko millaisen naisen vierelleen ja sitten voin astua hieman taemmas seuraamaan poikien elämää. Ajatus tuollaisesta on todella vieras. Minä elän nyt jo omaa elämää ja tulen elämään, kun tai jos hommaavat vaimon tai miehen itselleen. En aio hyväksyvästi hymiestellä ja olla selän takana huokumassa hiukan taempana kakkosnaisena. Kyllä minä olen nainen miehelleni eli lasten isälle.

Hehän elävät omaa elämäänsä ja tekevät omat ratkaisunsa ja ottavat omat puolisonsa. Ei kai se minulle kuuluu. 

Soittelevat niin pitkään kuin soittelevat. Mitä sekään kellekään kuuluu.

Siis ei helkutti, tämä suoraan kuin omasta elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Itse puhun joka päivä äitini kanssa enkä tosin kyllä väitäkään olevani normaali. Olen hyvin tietoinen siitä, että moni nainen pitää tätä turn-offina miehessä, mutta koska totuus nyt vaan on se, että äiti on läheinen, teen sen alusta asti selväksi - jos en kelpaa omana itsenäni, ovi on tuollapäin.

Hahahaa "omana itsenäsi" ehe ehe sinähän juuri et itse ole sitä omaa itseäsi löytänyt - ei kukaan mammanpoika ole. Ja todellakaan sinä et kerkiä edes sitä oven paikkaa näyttää kun nainen on jo poistunut, koska ei halua seurustella miehen kanssa joka on puolikas mies ja puolikas anoppi.

Eikös tuo kuulosta italialaiselta mieheltä?

Ehkä sun pitää alkaa jatkossa kyselemään omalta isältäsi suhdeasioista ja antaa hänen päättää, saako aviomies seksiä ja milloin.

Äitinsä fiksumpi kuin sinä. Muuten kysyisi sulta.

Vierailija kirjoitti:

Jos aikuinen poikani alkaisi soitella minulle joka päivä, kehottaisin häntä hakeutumaan psykiatrin vastaanotolle.

Toki asia on eri, jos neuvoja kysytään ammattiasioissa. Toisaalta silloinkin taitaisin sanoa, että en ole hänen palakton avustajansa.

Omiin vanhempiini otan yhteyttä puhelimitse kerran parissa kuukaudessa. Vielä pari vuotta sitten äitini luki sähköpostia, mutta ei enää.

Sama täällä. Ajattelisin, että jokin isompi ongelma on takana, jos jatkuvasti pitää turvautua mutsiin.

Aikuinen ja vielä opiskeleva poikani saattaa kysyä apua esimerkiksi tehtäviä tehdessään. Olen neuvonut häntä silloin, kun asia on ollut kinkkinen. Muutoin sanon, että lue sieltä tiedonlähteestä xxx.

Jos ei iso mies osaa toimia itsenäisesti, niin jotain on vialla. Lapset kasvatetaan aikuisuuteen.

Onko tämä se synneistä suuri täällä AV-llä?  Joka päivä soitan töihin meidän pojalle.  Asiaa tai ei..  usein asiat liittyvät pienimmän lapsen päikkäriasioihin, kuka tänään hakee ja onko sovittu koululaisen kavereiden kanssa jotain etukäteen. Samalla voi puhua mökille menot ja auton lainaamiset. Kenellä seuraavan pyhänä syödään ja onko muita menoja ja riittääkö rahat. Myös toisen miniän kanssa pidän joka päivä yhteyttä, jos valvoo vaikka vauvan kanssa, silloin mesetämme koko yön.  Jos ovat kaukomatkoilla toisella puolella maailmaa pidämme tietokoneella yhtä koko vuorokauden. Näin toimivat myös meidän sukulaiset, joilla on läheisiä kaukomailla.  Vain suomalaisilta  olen kuullut, ettei saa pitää mitään yhtä läheisiinsä.  eihän siihen edes tarvitse nykyään puhelinta.  Saan aivan sekunneissa yhteyden  myös toiseen poikaan tällä koneella, vaikka olisi työssään San Fransiscossa.     Tuntuu siltä, että nämä pakkomielteiset , kännykkää ratsaavat miniät ovat saaneet sen mukavan, koulutetun ja varakkaamman perheen pojan. Nyt pitäisi hyväksyä ne rikkaampien perheiden tavat ja joulujuhlat, ja oppia herraskaisemmaksi. Meille ei tulla verkareissa pyhänä.    Täällä on liikaa wt.väkeä, parasta lähteä nyt lounastamaan.