Lue keskustelun säännöt.
Voiko vanhemmat oikeasti olla niin sokeita etteivät "näe" oman lapsen ylipainoa?
18.09.2017 |
Kun usein törmää tähän että vanhemmat ovat tosi tuohtuneita jos neuvolassa tai koulussa on todettu että lapsi on ylipainoinen. Selitellään että se on vain vanttera tai että eihän se ole kenenkään mielestä pyöreä jne. vaikka ulkopuolinen selvästi näkee että on mahamakkaroita, paksut käsivarret ja jopa kaksoisleukaa.
Kommentit (243)
Onneksi mun lapseni on tyttö ja rahat menee meikkeihin ja vaatteisiin. Korkeintaan joku subi (täysjyväleivällä) tai smoothie ostetaan kavereiden kanssa jos on koko päivän shoppailemassa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huomaako muut, miten tuo yksi äiti (jonka poika on tuo 120 kg) puolustelee omaa toimintaansa viimeiseen asti, vaikka poika on selvästi sairaalloisen ylipainoinen? Ja miten ärsyttävää on, kun sinällään järkevä keskustelu täyttyy tämän äidin puolustuspuheenvuoroista? Hän ei tunnu millään uskovan, että lapsensa on oikeasti pahassa jamassa (teini ja 120kg?? Oikeesti??) ja puolustautuu vain nostamalla itseään ja "hienoja kotiruokiaan" jalustalle... Ei se hienolta kuulostava intialainen ruoka tai hapatettu leipä ole mikään tae terveellisyydestä ja normaalipainosta. Fakta on se, että tämä teini on oikeasti kaikella mittapuulla järkyttävän ylipainoinen ja tarvitsee apua. Ei taida perheestä olla apua, kun äiti käyttäytyy juuri keskustelun aiheena olevien vanhempien tavoin ja sulkee silmänsä... Lopeta tuo jonninjoutava puolustelu ja avaa silmäsi poikasi terveyden tähden! Jos teini ei halua tehdä asialle mitään, niin sitten se on hänen asiansa, mutta älä nyt hyvä ihminen enää työnnä päätäsi hiekkaan!
Totta
Mun mies (50+v) on 196cm pitkä ja painaa 105kg. Selkeästi on vatsaa ja ylipainoa vaikka lihaksia löytyykin. Tuo 120kg poika on ehdottomasti ylipainoinen ja pullamössö! Raukkaparka:( Briteissä lapset otetaan huostaan jos vanhemmat eivät osaa huolehtia heistä vaan lihottavat muodottomiksi palloiksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minusta tuntuu, että omalle lapselleen on aina jotenkin sokea. Ei näe metsää välttämättä puilta.
Veljelläni on lapsi, joka on kuukautta omaani vanhempi. Samaa sukupuolta. Nyt ovat ekalla ja veljeni lapsi painoi kesän alussa +36kg ja omani painaa 20kg. Pituudessa ei juuri eroa ole. Omani on todella hoikka, mutta syö hyvin ja liikkuu paljon.
Oman huomioni mukaan tämä veljeni poika liikkuu olemattomasti (ja onko ihme, kun on kömpelö/iso) ja ruoka-annokset on isommat kuin minulla 170/64kg liikkuvalla naisella ja lapsi napostelee ruokien välissä koko ajan. Uskon, että käsitys normaalista annoskoosta on monella lihavan lapsen vanhemmalla täysin hämärtynyt; lapselle riittää pääruokaa n. lapsen nyrkin kokoinen annos,. Lisäksi salaatit ja leipä. Ja kaikki huuhdotaan veljeni perheessä alas tietty limukalla tai mehulla.
Jep.
Kerran poikani ollessa n.4v ja 15kg oltiin uimassa. Sinne tuli neuvolan kannustamana äiti lapsineen. Äiti kertoi, että neuvolassa oli sanottu hänen poikansa olevan aivan liian lihava ja siksi olivat ajatelleet aloittaa uimisen. Ilmoitti omansa painoksi 30kg. Saman pituinen oma lapseni painoi silloin 15kg. Se on puolet enemmän samoille luille painoa. Tämä toinen äiti vielä ihmetteli, etteikö minun laihaan lapseeni oltu neuvolassa puututtu. No ei oltu.
Onhan se melko karmaisevaa katsoa ala-asteikäisiä lapsia, joilla on isompi maha kuin minulla. Ja leuan alla roikkuu jo pehmeä rasvapussi.
Ja sinä paheksut kun lapsi tulee uimaan eli paino-ongelmalle yritetään tehdä jotain? Juuri sinunkaltaistesi kylien vuoksi lapset, teinit ja aikuisetkin ylipainoiset eivät halua käydä uimahallissa kytättävinä ja arvosteltavina.
No en veikkosten paheksu; olen päinvastoin sitä mieltä, että tuonkin lapsen olisi ollut hyvä tulla pari vuotta aiemmin noihin uimahalleihin ja muihin liikuntahommiin, niin ei olisi tullut ylipaino-ongelmaa. Hitto.
Ja kyllä; toisen lapsen jälkeen mietitytti mennä uimaan, kun ei ollut ihan vielä palautunut. Aivan turhaan murehdin. Teinitytöistä ja pojista yksi kolmesta oli niin pyöreässä ja löysässä kunnossa, että kyllä siinä oli vuosien työ jo niiden pömppömahojen eteen kotonakin tehty!
Ja vieläkin jatkat vieraiden lasten kroppien haukkumista ja siinä sivussa vähän kehaiset itseäsi #humblebragging. Olisi parempi kun pitäisit suusi kiinni. Kaikilla maksavilla ihmisillä on oikeis olla uima-asussa uimahallissa. Sinne ei ole kokovaatimuksia. Sairasta tuollainen kyylääminen, milteipä pervoa!
Taisi läskillä osua hermoon, vai miksi noin pillastut? Se on ihan tosiasia, ettei sinun ja jälkikasvusi selluliitista kuoppaisia reisiä ja vatsoja tarvitse mitenkään erikseen kyylätä, ne kyllä näkyvät uimahallissa kaikille vaikkei olisi niin väliksi. Kyllähän joku lyllertävä tynnyrin mallinen 8-vuotias on todella surullinen näky uimahallissa tai missä vaan, ei siitä mihinkään pääse. Minä säälin noita lapsia.
Eri
Onpas kuvottavaa puhetta tuntemattomien ihmisten lapsista ja tuntemattomista aikuisistakin nimimerkillä Eri!
Kyllä vanhemmat ovat vastuussa tiettyyn pisteeseen asti lastensa ja teinien ylipainosta. Lihavien lasten on todettu olevan mitä suurimmalla todennäköisyydellä myös lihavia aikuisia. Terveysriskit päälle. Jo äidin raskauden ajan ruokavalio vaikuttaa.
Lisäksi kun noita nuoria tuntee, niin moni juo tosiaan litroittain maitoa ja sokerienergiajuomat kavereiden kanssa päälle. Vanhemmille ei tosiaankaan kerrota, mitä herkkuja vedetään sen kotiruoan lisäksi. Pääasia, että saa mässäillä. Se nimittäin ei ole enää edes herkuttelua.
On itsepetosta sanoa, ettei teini kärsi ylipainosta ja on suosittu kavereiden keskuudessa. Lähinnä pidetään yleensä porukan pellenä mukana. Sitten saa katsoa, kun ne normaalipainoiset kaverit pokaa vastakkaista sukupuolta ja alkaa seurustella. Yllättävän moni ylipainoinen ei halua itselleen vastaavasti pulskaa kumppania ainakaan siinä iässä. Vaikuttaa siihen suosioonkin. Vaan kun ei saa missiä tai prinssiä. Sama taso jo siellä, sekä sosiaalinen luokka.
Vaikka laihtuisi sitkeällä yrityksellä, roikkuu raskausarpinen iho jo nuorella sitten. Lasta voi kieltää syömästä, pitää nälässä sopivasti ja jättää antamatta rahaa, jottei osta herkkuja. Joskus on otettava kovat keinot käyttöön. Laihduta perkele! Aniharvalla on taustalla sairaus. Mätetään vaan enemmän kuin kulutetaan. Lisäksi teini-ikäiset eivät saa vielä bodata pahemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minusta tuntuu, että omalle lapselleen on aina jotenkin sokea. Ei näe metsää välttämättä puilta.
Veljelläni on lapsi, joka on kuukautta omaani vanhempi. Samaa sukupuolta. Nyt ovat ekalla ja veljeni lapsi painoi kesän alussa +36kg ja omani painaa 20kg. Pituudessa ei juuri eroa ole. Omani on todella hoikka, mutta syö hyvin ja liikkuu paljon.
Oman huomioni mukaan tämä veljeni poika liikkuu olemattomasti (ja onko ihme, kun on kömpelö/iso) ja ruoka-annokset on isommat kuin minulla 170/64kg liikkuvalla naisella ja lapsi napostelee ruokien välissä koko ajan. Uskon, että käsitys normaalista annoskoosta on monella lihavan lapsen vanhemmalla täysin hämärtynyt; lapselle riittää pääruokaa n. lapsen nyrkin kokoinen annos,. Lisäksi salaatit ja leipä. Ja kaikki huuhdotaan veljeni perheessä alas tietty limukalla tai mehulla.
Jep.
Kerran poikani ollessa n.4v ja 15kg oltiin uimassa. Sinne tuli neuvolan kannustamana äiti lapsineen. Äiti kertoi, että neuvolassa oli sanottu hänen poikansa olevan aivan liian lihava ja siksi olivat ajatelleet aloittaa uimisen. Ilmoitti omansa painoksi 30kg. Saman pituinen oma lapseni painoi silloin 15kg. Se on puolet enemmän samoille luille painoa. Tämä toinen äiti vielä ihmetteli, etteikö minun laihaan lapseeni oltu neuvolassa puututtu. No ei oltu.
Onhan se melko karmaisevaa katsoa ala-asteikäisiä lapsia, joilla on isompi maha kuin minulla. Ja leuan alla roikkuu jo pehmeä rasvapussi.
Ja sinä paheksut kun lapsi tulee uimaan eli paino-ongelmalle yritetään tehdä jotain? Juuri sinunkaltaistesi kylien vuoksi lapset, teinit ja aikuisetkin ylipainoiset eivät halua käydä uimahallissa kytättävinä ja arvosteltavina.
No en veikkosten paheksu; olen päinvastoin sitä mieltä, että tuonkin lapsen olisi ollut hyvä tulla pari vuotta aiemmin noihin uimahalleihin ja muihin liikuntahommiin, niin ei olisi tullut ylipaino-ongelmaa. Hitto.
Ja kyllä; toisen lapsen jälkeen mietitytti mennä uimaan, kun ei ollut ihan vielä palautunut. Aivan turhaan murehdin. Teinitytöistä ja pojista yksi kolmesta oli niin pyöreässä ja löysässä kunnossa, että kyllä siinä oli vuosien työ jo niiden pömppömahojen eteen kotonakin tehty!
Ja vieläkin jatkat vieraiden lasten kroppien haukkumista ja siinä sivussa vähän kehaiset itseäsi #humblebragging. Olisi parempi kun pitäisit suusi kiinni. Kaikilla maksavilla ihmisillä on oikeis olla uima-asussa uimahallissa. Sinne ei ole kokovaatimuksia. Sairasta tuollainen kyylääminen, milteipä pervoa!
Taisi läskillä osua hermoon, vai miksi noin pillastut? Se on ihan tosiasia, ettei sinun ja jälkikasvusi selluliitista kuoppaisia reisiä ja vatsoja tarvitse mitenkään erikseen kyylätä, ne kyllä näkyvät uimahallissa kaikille vaikkei olisi niin väliksi. Kyllähän joku lyllertävä tynnyrin mallinen 8-vuotias on todella surullinen näky uimahallissa tai missä vaan, ei siitä mihinkään pääse. Minä säälin noita lapsia.
Eri
Onpas kuvottavaa puhetta tuntemattomien ihmisten lapsista ja tuntemattomista aikuisistakin nimimerkillä Eri!
Ai kuvottavaa sanoa totuus? Että selluliittinen läskitynnyrilapsi tosiaankin vain säälittää, samoin tulevaisuutensa. Monesti kun noiden vanhempia tapaa, niin ennenaikaisesti väsähtäneitä ja elähtäneitä pulleroita ovat itsekin. Ehkä se peili valehtelee niillekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se on sitä itsepetosta koska eihän se ylipaino ole kenenkään muun syy kuin juuri vanhempien. Ei haluta myöntää että on epäonnistuttu jossain kohtaa.
Kuinka vanhempi voi vaikuttaa siihen, että lapsella on hevosen ruokahalu ja lapsi on kaikkiruokainen eli syö myös kasviksia ja hedelmiä mutta syö paljon? Kuinka 60-kiloinen nainen pystyy rajoittamaan 120-kiloisen teinipojan voileipien syöntiä? Poika sanoo itse ettei kärsi ylipainostaan. Lääkäri sanoi pojalle, että heti kun alkaa kärsimään niin sitten hän laittaa pojalle lähetteen ravitsemusterapeutille.
Kaiken surkeuden huippuna nyt on kyse lapsesta, jota seurattiin pienempänä alipainon vuoksi. Paino alkoi nousta kun hän parantui ruoka-aineallergioista ja voi nyt syödä mitä tahansa.
Kuinka kummassa mammat onnistuivat siinä kontrolloinnissa menneinä vuosikymmeninä? Ei silloin ollut lihavia lapsia. Joitakin kuvia kesäleireiltä nahneenä huomio on siinä, kun kaikilla pojilla näkyy kylkiluut uikkareissa otetuissa yhteiskuvissa.
Onhan noista feeder-momeistakin tehty dokumentteja. Eivät halua poikansa itsenäistyvän. Ovat tehneet niistä johonkin nojatuoliin tai vuoteeseen kahlitun kumppanin korvikkeen. Kovasti itkevät, miten apua pitäisi saada. Mutta odotas, jos jokin lihavuusleikkaus auttaa hetkeksi, niin johan ollaan tunkemassa herkkuja suuhun. Muutenhan se voisi hankkia vaikka oman elämän, mikä ei käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta on aina huolestuttavaa jos lapsi on ylipainoinen. Lapsilla tietenkin nuo käyrät ja "ihannepainot" on aika suppeita rajoiltaan, mutta kyllä lapsesta näkee jos on oikeasti lihava. Onhan se ihan eri asia, että kasvun aikana paino käy hieman yli rajojen, kuin jos lapsella on toinen samankokoinen leuka ja isoja vatsamakkaroita. Olin itse lapsena ylipainoinen, en varsinaisesti mitenkään hirveän lihava mutta kuitenkin. Vanhemmat ostivat kotiin vain eineksiä, karkkeja, mehuja ja valmisruokaa, tietoakaan terveellisestä ruokavaliosta ei ollut. Teininä sitten sairastuin anoreksiaan, kun halusin vain laihtua enkä oikein osannut laihduttaa terveellisesti. Lopulta jouduin sairaalaan teholle, kun sydämenpysähdys oli todella lähellä.
En kyllä ymmärrä miksei vanhemmat voi lapsesta asti opettaa, mikä on terveellinen ruokavalio ja kuinka paljon ruokaa pitää/saa syödä päivässä. Mehut, limukat, karkit ja muut ei kuulu jokapäiväiseen ruokavalioon. Annoskokokin on sellainen, johon pitää opettaa, muutenhan lapsi syö hyvää ruokaa joka aterialla navan täyteen.
Meillä näpäytettiin heti ruokapöydässä, jos käsi hamusi ylimääräistä ruokaa. "Et ota enää." Itsekin huomasi suoran yhteyden lihomisen ja annoskoon kasvamisen myötä. Sitten taas paluu pienemmälle. Vatsa kurnii pari päivää ja tottuu sitten normaaliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika kovaa kieltä näköjään käytetään jo teinejä kohtaan. Ei mikään ihme jos syömishäiriö puhkeaakin tuollaisessa painostuksessa. Kaikki lasten- ja nuortenlääkärit suosittelevat että ihminen kasvaisi täyteen mittaansa ennen kuureja. Toki painoa kehotetaan pitämään aloillaan jotta pituuskasvu tasaisi mittasuhteita.
Haluaisin kertoa tähän ketjuun oman tarinani. Itse olin pienenä pyöreä, pulleammanpuoleinen lapsi. En tainnut koskaan ylittää ylipainon rajaa, mutta normaalipainon ylärajoilla kuitenkin. Muutaman vuoden vanhempi siskoni taas oli hyvin hoikka, ajoittain jopa laiha. Söimme aivan samaa ravintoa ja olimme molemmat liikkuvia lapsia.
Meillä kotona oli terveellistä, vanhempien itsevalmistamaa ruokaa, ei eineksiä eikä vaaleita leipiä. Herkkuja meillä oli äärimmäisen harvoin ja silloinkin muutama Pringles-sipsi kerralla, jäätelöä, suklaata tai leivonnaisia meillä ei syöty koskaan. Pidin liikkumisesta ja harrastin päiväkoti- ja ala-asteiässä luistelua, yleisurheilua ja voimistelua. Kotona ei syötetty pyöreäksi, liikkumaan kannustettiin. Silti olin pullukka.
Ala-asteelle mennessäni minua alettiin kiusata koulussa vantteruudestani. Olin läski, pullamössö, lihava ja ällöttävä lihapiirakka. Kyllä se pieneen tyttöön vahvasti vaikutti. Yksin kotona itkin ja muistan seisoneeni monet kerrat peilin ääressä lyömässä nyrkillä vatsaani ja itkemässä, miksei se voi olla litteä kuin muilla. Olin noin 10-vuotias kun aloin omin päin laihduttaa, heitin ruokani roskiin sitä syömättä ja juoksin pakonomaisesti kotimme rappusia ylös ja alas laihtuakseni. Mieleni tottui siihen, että olin aina se läski tyttö. Se itseinho oli suunnatonta ja ajattelin, että tekisin mitä vain saadakseni olla laiha. 9-10-vuotiaana minulla oli mm. haaveita siitä, että leikkaisin vatsani keittiöveitsellä irti.
Vertailin itseäni myös hoikkaan siskooni ja murehdin, miksen voinut olla kuin hän. Se pullean lapsen leima syöpyy todella syvälle ja jättää ikuiset jäljet.
Yläasteelle siirryttäessä 13-vuotiaana sain kasvupyrähdyksen ja kaikki pyöreys hävisi itsestään. Minusta tuli yhtäkkiä aivan erinäköinen, peilistä katsoikin hoikka ja vähärasvainen nuori tyttö. Kuulin ihmettelyä perheeltä, sukulaisilta ja ystäviltä että kylläpä olin kovasti laihtunut ja minusta oli tullut kovin kapea, mitä minulle oli tapahtunut ja kuinka olin niin paljon muuttunut. Monilta tuli hyväntahtoisiksi tarkoitettuja kommentteja siitä, että olin tainnut suklaata vähentää. Se jätti minuun syvän surun ja mietteet siitä, olinko oikeasti ollut niin lihava? Lihomisesta tuli pahin pelkoni ja välttelin lihottavia ruokia kuin ruttoa. Vannoin, etten koskaan palaisi päiväkoti- ja ala-asteiän pulleuteen ja mieluummin kuolisin kuin olisin taas "se läski tyttö".
Nyt olen 15-vuotias ja olen edelleen hyvin hoikka, olen kaveriporukkani pienin ja selvästi täysin normaali ja hoikka tyttö. Silti näen itseni edelleen sairaalloisen kriittisesti ja ajattelen laihduttamista joka päivä. Kehonkuvani on vääristynyt ja jojoilen terveen ja häiriintyneen syömiskäyttäytymisen välillä. Joskus syön normaalisti, joskus vellon käsittämättömässä itseinhossa, paastoan päiväkausia ja urheilen pakonomaisesti. Tärkein päämääräni opiskelun jälkeen on pysyä laihana ja kammoan lihomista enemmän kuin mitään. Alitajuntaani on ikuisiksi ajoiksi tatuoitu lihavan lapsen identiteetti ja sen kanssa tulen aina elämään.
Nykyään nähdessäni pulleita lapsia, varsinkin pieniä tyttöjä, tunnen suurta sääliä ja surua miettiessäni, onko heillä kenties edessään samaa mitä itse kävin läpi. Tulevatko he aina pysymään "niinä läskeinä tyttöinä", vai käykö heille kuten minulle, eli saavat murrosiässä lahjaksi pituuskasvun tuoman laihtumisen sekä syömishäiriöajatukset?
Elän yhä "läskinä tyttönä" vaikka ulkonäköni on aivan muuta. Ehkä tulen aina elämäänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kummassa mammat onnistuivat siinä kontrolloinnissa menneinä vuosikymmeninä? Ei silloin ollut lihavia lapsia. Joitakin kuvia kesäleireiltä nahneenä huomio on siinä, kun kaikilla pojilla näkyy kylkiluut uikkareissa otetuissa yhteiskuvissa.
En tiedä, miten pitkälle menneisiin vuosikymmeniin viittaat. Minulla on omakohtaista kokemusta lähinnä 60-luvulta eteenpäin, sillä synnyin 50-luvulla. Syy on hyvin yksinkertainen: herkkuja ei juuri ollut. Itse olen kasvanut keskiluokkaisessa opettajaperheessä. Lapsuudessani 60-luvun alkupuolella esimerkiksi jäätelöpuikon tai -tuutin sai pari kolme kertaa kesässä, limsaa korkeintaan synttäreillä tai mikäli sairasti mahatautia (jaffaa). Kaikki kerrat olivat mieleen jääneitä tapahtumia. Suurin osa koululaisten perheistä eli samalla tavalla, koska rahaa oli vähän. Mieheni perheessä, jossa oli useampi lapsi (isä valtion virkamies), laskettiin jopa lihapullat, kaksi per ipana. Normipäivän syömiset sisälsivät aamupalan, koulussa velliä puuroa tai vastaavaa, kotona viideltä ruoka, illalla voileipää ja maitoa. Väliajat muksut juoksivat ulkona omissa leikeissään (tosi minä istuin nenä kirjassa sisällä). Muistan kansakouluajoilta yhden pulskan tytön, jonka äiti työskenteli meijerissä. Samoin oppikoulussa oli yksi pulska neiti, joka oli vähän iäkkäämpien vanhempien lapsi, ja jota ilmeisesti hemmoteltiin herkuilla.
Hei,
Kannattaa oikeasti tehdä kaikki voitava lapsen/nuoren eteen ettei painoa alkaisi kertyä liikaa. Olin itse koko lapsuuteni/nuoruuteni ylipainoinen ja 15-vuotiaana painoin jo 100kg. Se on pelkkää valetta tai selittelyä etteikö paino vaikuttaisi mihinkään. Ylipaino toi mukanaan vähättelyä, kiusaamista, itsetunto-ongelmia, harrastukset jää pois koska niissä ei ketteryys yksinkertaisesti riitä. Tytöistä on turha haaveilla, koska kukapa sitä nyt sen pulleron kanssa. Armeijat jää käymättä, kun sinne ei edes oteta painoa ollessa liikaa, myöhemmällä iällä sen johdosta vähättelyä, kiusaamista ja sitä kautta itsetuntoa koetellaan.
Myöhemmällä iällä olen saanut laihdutettua/treenattua ok kuntoon itseni, mutta ei noita lapsuusmuistoja unohda koskaan, se olisi ollut normaalipainoisena täysin erinlaista, normaalia...
Alkaa suorastaan raivostuttamaan ihmiset jotka puolustelevat lapsen ylipainoa, olen yrittänyt miettiä konsteja miten voisin auttaa omilla kokemuksillani alueeni vaikeasti ylipainoisia ylä-aste ikäisiä, mutta en ole keksinyt miten asiaa voi lähestyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika kovaa kieltä näköjään käytetään jo teinejä kohtaan. Ei mikään ihme jos syömishäiriö puhkeaakin tuollaisessa painostuksessa. Kaikki lasten- ja nuortenlääkärit suosittelevat että ihminen kasvaisi täyteen mittaansa ennen kuureja. Toki painoa kehotetaan pitämään aloillaan jotta pituuskasvu tasaisi mittasuhteita.
Lapsi opetetaan hyville ruokatavoille siitä lähtien kun alkaa syömään samaa ruokaa muiden kanssa, n 1v iässä! Ei tarvitse koskaan painostaa eikä laihduttaa. Teinien kohdalla on jo liian myöhäistä.
Vierailija kirjoitti:
Oma tytär oli pienenä niin laiha että luut paistoivat, oli kalpea ja närppi ruokaansa, tehtiin tutkimuksia että onko jokin ravinnon imeytymishäiriä tai kurkussa jotain mikä estää syömästä jne. Ei löytynyt mitään, tyttö kävi koulua puolikkaan leipäpalan ja maitolasin voimin ! Kuudennetta luokkaa edeltävänä kesänä tapahtui muutos, olimme kreikassa ja tyttö söi kuin ei olisi ennen ruokaa nähnyt. Kotona suomessa sama tahti jatkui ja olin täynnä ylpeyttä kun lapsi söi lautasen tyhjäksi ja pyysi lisää, en vain tajunnut että olimme menossa ojasta allikkoon. Nyt tyttö on 15 v ja joka suunnasta tulee noottia että lihava on ja se on jollain tavoin meidän vanhempien vika, keskitysleirivangin lommoposket ovat vaihtuneet kaksoisleukaan ja mahaa löytyy, silti en tahdo kieltää lastani syömästä nyt kerran syö! :( Aamulla syö useamman leipäpalan ja keitetyn munan sekä juo kahvia, koulusta tultua on yleensä juonut matkalla energiajuoman ja menee etsimään leipää tai jugurttia. Emme osta herkkuja, mutten halua lopettaa jugurtin tai leivän ostamista yhden perheenjäsenen takia !
Tytön pikkuveli on aina syönyt normaalisti ja on myös normaalipainossa.
Tyttäresi pituus ja paino?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, ettei meillä todellakaan syödä roskaruokaa eikä poika halua myöskään psykiatrille/psykologille koska elämä on hänen mielestään ok ja koulussa sekä kavereiden kanssa on hauskaa.
Kyllä minä olen noteerannut ihmisten syyllistävät katseet joka ikinen kerta kun olen pojan kanssa yhdessä liikkellä jossain. Jotenkin ihmiset olettavat minun tunkevan karkkia pojan suuhun tmv ja pitävät huonona äitinä kun en pysty pitämään pojan painoa aisoissa.
Leipä on kyllä helposti eräänlaista roskaruokaa. Kaloreita tulee helposti enemmän kuin mitä nälkä vaatisi.
Mitä roskaruokaa on esim. 100% rukiisessa hapanlimpussa tai Realissa? Entäs Fazerin juuresleivissä?
Tarkista niistä pusseista sokerimäärät.Saatat yllättyä.
Vierailija kirjoitti:
No minusta tuntuu, että omalle lapselleen on aina jotenkin sokea. Ei näe metsää välttämättä puilta.
Veljelläni on lapsi, joka on kuukautta omaani vanhempi. Samaa sukupuolta. Nyt ovat ekalla ja veljeni lapsi painoi kesän alussa +36kg ja omani painaa 20kg. Pituudessa ei juuri eroa ole. Omani on todella hoikka, mutta syö hyvin ja liikkuu paljon.
Oman huomioni mukaan tämä veljeni poika liikkuu olemattomasti (ja onko ihme, kun on kömpelö/iso) ja ruoka-annokset on isommat kuin minulla 170/64kg liikkuvalla naisella ja lapsi napostelee ruokien välissä koko ajan. Uskon, että käsitys normaalista annoskoosta on monella lihavan lapsen vanhemmalla täysin hämärtynyt; lapselle riittää pääruokaa n. lapsen nyrkin kokoinen annos,. Lisäksi salaatit ja leipä. Ja kaikki huuhdotaan veljeni perheessä alas tietty limukalla tai mehulla.
Jep.
Kerran poikani ollessa n.4v ja 15kg oltiin uimassa. Sinne tuli neuvolan kannustamana äiti lapsineen. Äiti kertoi, että neuvolassa oli sanottu hänen poikansa olevan aivan liian lihava ja siksi olivat ajatelleet aloittaa uimisen. Ilmoitti omansa painoksi 30kg. Saman pituinen oma lapseni painoi silloin 15kg. Se on puolet enemmän samoille luille painoa. Tämä toinen äiti vielä ihmetteli, etteikö minun laihaan lapseeni oltu neuvolassa puututtu. No ei oltu.
Onhan se melko karmaisevaa katsoa ala-asteikäisiä lapsia, joilla on isompi maha kuin minulla. Ja leuan alla roikkuu jo pehmeä rasvapussi.
No aika ylimielinen asenne sinulla. Aika karmaisevaa on katsoa myös tikkulaihoja lapsia aneemisella katsella. Kyllä ihmiset on erikokoisia luonnostaankin, esim me ollaan miehen kanssa oltu, normaalipainoisia kyllä, mutta pyöreitä lapsina (vaikka HUOM! Kummankin sisarukset olivat hyvinkin hoikkia.) Olemme nykyään edelleen normaalipainoisia ja liikumme paljon ja olemme aktiivisia. En ole siis yhtään huolissamme siitä, että toinen lapsistamme on pyöreämpi kuin toinen. Molemmat syö saman verran yhtä terveellisesti. En tunne epäonnistuneeni vanhempana. Ja joo, on näillä lapsilla langanlaihoja serkkuja, joita ihmetellään ja ihaillaan! (Jotka syövät hiilarihöttöä ja juovat sokerijuomat jatkuvasti)
Tämä sairas ympäristö minua huolestuttaa. Sellainen, jossa ihmiset (reilusti yli 100) yläpeukuttaa kommentille, jossa tarjoilija olisi halunnut nolata lapsen puhumalla tämän ylipainosta vain siksi koska äiti sattui käymään hermoille.
omia kokemuksia kirjoitti:
Hei,
Kannattaa oikeasti tehdä kaikki voitava lapsen/nuoren eteen ettei painoa alkaisi kertyä liikaa. Olin itse koko lapsuuteni/nuoruuteni ylipainoinen ja 15-vuotiaana painoin jo 100kg. Se on pelkkää valetta tai selittelyä etteikö paino vaikuttaisi mihinkään. Ylipaino toi mukanaan vähättelyä, kiusaamista, itsetunto-ongelmia, harrastukset jää pois koska niissä ei ketteryys yksinkertaisesti riitä. Tytöistä on turha haaveilla, koska kukapa sitä nyt sen pulleron kanssa. Armeijat jää käymättä, kun sinne ei edes oteta painoa ollessa liikaa, myöhemmällä iällä sen johdosta vähättelyä, kiusaamista ja sitä kautta itsetuntoa koetellaan.
Myöhemmällä iällä olen saanut laihdutettua/treenattua ok kuntoon itseni, mutta ei noita lapsuusmuistoja unohda koskaan, se olisi ollut normaalipainoisena täysin erinlaista, normaalia...
Alkaa suorastaan raivostuttamaan ihmiset jotka puolustelevat lapsen ylipainoa, olen yrittänyt miettiä konsteja miten voisin auttaa omilla kokemuksillani alueeni vaikeasti ylipainoisia ylä-aste ikäisiä, mutta en ole keksinyt miten asiaa voi lähestyä.
Mitä sinun mielestäsi vanhempasi tekivät väärin?
Muistan seuranneeni vierestä tuttavaperheen kamppailua kun yksi lapsista oli ylipainoinen ja muut hoikkia. Se lapsi keksi keinot syödä, vanhemmat olivat täysin vailla mitään toivoa tai keinoja estää. Lisäksi asiasta on hyvin hankala käydä keskusteluja ilman ettei sitten syömishäiriö vaan pahene. Se ei ollut todellakaan helppoa. Näin miten he yrittivät ihan todella.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin kertoa tähän ketjuun oman tarinani. Itse olin pienenä pyöreä, pulleammanpuoleinen lapsi. En tainnut koskaan ylittää ylipainon rajaa, mutta normaalipainon ylärajoilla kuitenkin. Muutaman vuoden vanhempi siskoni taas oli hyvin hoikka, ajoittain jopa laiha. Söimme aivan samaa ravintoa ja olimme molemmat liikkuvia lapsia.
Meillä kotona oli terveellistä, vanhempien itsevalmistamaa ruokaa, ei eineksiä eikä vaaleita leipiä. Herkkuja meillä oli äärimmäisen harvoin ja silloinkin muutama Pringles-sipsi kerralla, jäätelöä, suklaata tai leivonnaisia meillä ei syöty koskaan. Pidin liikkumisesta ja harrastin päiväkoti- ja ala-asteiässä luistelua, yleisurheilua ja voimistelua. Kotona ei syötetty pyöreäksi, liikkumaan kannustettiin. Silti olin pullukka.
Ala-asteelle mennessäni minua alettiin kiusata koulussa vantteruudestani. Olin läski, pullamössö, lihava ja ällöttävä lihapiirakka. Kyllä se pieneen tyttöön vahvasti vaikutti. Yksin kotona itkin ja muistan seisoneeni monet kerrat peilin ääressä lyömässä nyrkillä vatsaani ja itkemässä, miksei se voi olla litteä kuin muilla. Olin noin 10-vuotias kun aloin omin päin laihduttaa, heitin ruokani roskiin sitä syömättä ja juoksin pakonomaisesti kotimme rappusia ylös ja alas laihtuakseni. Mieleni tottui siihen, että olin aina se läski tyttö. Se itseinho oli suunnatonta ja ajattelin, että tekisin mitä vain saadakseni olla laiha. 9-10-vuotiaana minulla oli mm. haaveita siitä, että leikkaisin vatsani keittiöveitsellä irti.
Vertailin itseäni myös hoikkaan siskooni ja murehdin, miksen voinut olla kuin hän. Se pullean lapsen leima syöpyy todella syvälle ja jättää ikuiset jäljet.
Yläasteelle siirryttäessä 13-vuotiaana sain kasvupyrähdyksen ja kaikki pyöreys hävisi itsestään. Minusta tuli yhtäkkiä aivan erinäköinen, peilistä katsoikin hoikka ja vähärasvainen nuori tyttö. Kuulin ihmettelyä perheeltä, sukulaisilta ja ystäviltä että kylläpä olin kovasti laihtunut ja minusta oli tullut kovin kapea, mitä minulle oli tapahtunut ja kuinka olin niin paljon muuttunut. Monilta tuli hyväntahtoisiksi tarkoitettuja kommentteja siitä, että olin tainnut suklaata vähentää. Se jätti minuun syvän surun ja mietteet siitä, olinko oikeasti ollut niin lihava? Lihomisesta tuli pahin pelkoni ja välttelin lihottavia ruokia kuin ruttoa. Vannoin, etten koskaan palaisi päiväkoti- ja ala-asteiän pulleuteen ja mieluummin kuolisin kuin olisin taas "se läski tyttö".
Nyt olen 15-vuotias ja olen edelleen hyvin hoikka, olen kaveriporukkani pienin ja selvästi täysin normaali ja hoikka tyttö. Silti näen itseni edelleen sairaalloisen kriittisesti ja ajattelen laihduttamista joka päivä. Kehonkuvani on vääristynyt ja jojoilen terveen ja häiriintyneen syömiskäyttäytymisen välillä. Joskus syön normaalisti, joskus vellon käsittämättömässä itseinhossa, paastoan päiväkausia ja urheilen pakonomaisesti. Tärkein päämääräni opiskelun jälkeen on pysyä laihana ja kammoan lihomista enemmän kuin mitään. Alitajuntaani on ikuisiksi ajoiksi tatuoitu lihavan lapsen identiteetti ja sen kanssa tulen aina elämään.
Nykyään nähdessäni pulleita lapsia, varsinkin pieniä tyttöjä, tunnen suurta sääliä ja surua miettiessäni, onko heillä kenties edessään samaa mitä itse kävin läpi. Tulevatko he aina pysymään "niinä läskeinä tyttöinä", vai käykö heille kuten minulle, eli saavat murrosiässä lahjaksi pituuskasvun tuoman laihtumisen sekä syömishäiriöajatukset?
Elän yhä "läskinä tyttönä" vaikka ulkonäköni on aivan muuta. Ehkä tulen aina elämäänkin.
Voi miten surullista, otan osaa. Ehkä voisit jollain tavalla auttaa tuollaisia pieniä tyttöjä? Se voisi olla itsellenikin terapeuttista?
Ja hyvin osaat kirjoittaa. Kypsää tekstiä nuorelta. Tsemppiä
Lapset ovat erilaisia ja kasvupyrähdykset voivat todella muuttaa asioita nopeastikin. Jos se pyöreämpi tyttö saa jo pienestä asti tietää olevansa jotenkin erilainen tai huonompi, se voi vaikuttaa pitkälle elämässä. Näiden asioiden kanssa pitää olla todella hienotunteinen
On varmasti olemassa joku promille lapsista jotka ei tunne nälkää eikä vatsan täyttymistä (tälle sairaudelle on nimikin) mutta uskon että 99% tapauksista johtuu siitä että aina annetaan (vaikka vähänkin) liikaa syötävää ja vääränlaista ravintoa. Vatsa tottuu saamaan joka kerran vähän liikaa > vatsalaukku venyy > taas nostetaan annoskokoa ja kierre on valmis!
Geeneilläkin on kyllä vaikutusta mutta sitäkin voi hillitä, ei tarvitse mennä halpaan ja kuvitella että jos on itse lihava lapset seuraa samaa jälkeä. Vanhemmat on vastuussa lapsen ylipainosta AINA.