Lapsuutesi kirjatrauma?

Vierailija kirjoitti:

5. tai 6. Luokalla piti lukea Pertsa ja Kilu. Voi luoja, että se oli tylsä. Hirveetä vanhanaikaisten asioiden jaarittelua... Istuttiin kääntelemässä sivuja ja takakannen perusteella vastailtiin open kysymyksiin.

Joo, proomuja ja hinaajia. Eivät sanoneet mitään sisämaan kasvatille. Sitten kaikki jännitysmomentit oli rakennettu proomujen ja hinaajien varaan.

Vierailija kirjoitti:

Luin 10-vuotiaana Välskärin kertomukset. Eipä tullut siitä lempikirjaani. 

Yksi kaveri luki sen kolmosluokalla, ettet vain ollut sinä? Johtajaopettaja, joka oli koulukirjaston hoitaja epäili vähän, onko kaveri lukenut sitä ja kyseli kirjan tapahtumista ja olihan se perhana sen lukenut.

Varmaan olin jo 13-14 vuotias, kun luin Haldor Laxnessin kirjaa, jonka nimeä en muista. Siinä ollut lause on vainonnut minua koko lopun ikäni, saanut aina yökkäysrefleksin aikaan ajasta tai paikasta riippumatta. Kylmät väreet kulkevat kehossani ja yritän epätoivoisesti kohdistaa ajatukseni johonkin muuhun.

" Rotta juoksi lattian yli ja joi sylkykupista."  Voi luoja! 

Kirottu Laxness, en ikinä ole lukenut hänen kirjojaan enää.

Yläasteella piti lukea koulutehtävänä kirja nimeltä Kymmenen pientä n....rinpoikaa. Kuinkahan kauan meni, että aamulla muistin ottaa sen kirjan mukaan ja palauttaa sen opettajalle? Se kirja oli kotona varmaan pari kolme kuukautta. Muuta siitä kirjasta en enää muista kuin että se oli kooltaan aika pieni, ei mikään paksu ja tarinassa kakarat onnistuivat saamaan verhot palamaan. 

Ei nyt ihan traumaa jäänyt, mutta ala-asteikäisenä luettu Norman Hartleyn Panttivanki oli melko karmea.

Shogun, liian monta sivua.

Pukke Punamuurahaisen seikkailut. Kommunistista aivopesua. Ei tehonnut. Luin kirjan 7- vuotiaana.

Ruohometsän kansa. Äitini yritti pakottaa minua lukemaan sitä ja minusta se oli huono kirja ja tosi pitkästyttävä. Sanoin lopulta että ei kiinnosta kanit ja hän suuttui että etkö tajua ettei se kerro kaneista vaan ihmisistä. Ymmärsin mutta en vaan tykännyt kirjasta. Minusta se oli huono.

Ahdistavia olivat mm.

- "Max ja Moritz" sarjakuvaversiona. Loppuratkaisu: "Pojat, joit' ei saatu hyviks, jauhettihin jyviks."

- Näytelmä Topeliuksen kokoelmassa "Lukemisia lapsille." Tyttökoulun opettajan varomaton toive matematiikan tunnilla Lucian päivänä toteutui ja oppilaista tuli epäinhimillisiä "numeroita." Monta vuotta pelkäsin Lucian päivänä, mitä kauheaa saattaisikaan tapahtua.

Pieni Tulitikkutyttö...

Luin ala-asteikäisenä jonkin kirjan joka kertoi Bermudan kolmiosta ja ufoista. Jäi kauheat traumat. Pelkäsin ufoja ihan ahdistukseen saakka.

Traumatisoitunut Creepshow-sarjakuvista. Hyi olkoon. Pääsin niitä kirjastossa lukemaan ala-asteella.

Vierailija kirjoitti:

Noidan Käsikirja, piti lainata kun kaikki muutkin olivat sen lukeneet! Taivas että pelotti pitkän aikaa oikaista metsän läpi bussipysäkille aamuhämärässä, ja käydä illalla nukkumaan,... Taisin olla kolmannella luokalla.

Arnold Paolen tarina... ne Pretat joilla oli niin pieni suu etteivät pystyneet syömään... leijuva tulinen pää....creepyä!