Lue keskustelun säännöt.
Lapsuutesi kirjatrauma?
Mistä kirjasta sait lapsena "trauman"? Luitko jonkin aikuisten kirjan liian aikaisin? Tai ahdistuitko opettavaisista moraalisaarnoista, joissa tuhmille lapsille kävi huonosti? Jaetaan tähän kokemukset karmeimmista kirjamuistoista. :D
Kommentit (953)
En sanoisi traumatisoituneeni, mutta 'Villit joutsenet' kirjasta Hauska satukirja (hauska tosiaan...) oli ahdistava. Luin sen monta kertaa, ehkä toivoen, että tarina muuttuisi paremmaksi ajan myötä.
Veljeni leijonanmieli on minusta aika vastenmielinen kertomus. Tiedän, että se on monen lempikirja, mutta minusta siinä on pikkuveljelleen kuolemanjälkeisestä kauniista elämästä valehteleva isoveli. Kirjan lopussa jää tunne, että veli valehtelee taas ja edessä on uudet kauhut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle oli "trauma" se, ettei kirjastosta löytynyt kaikkia Lotta-sarjan kirjoja. Aikuisena piti sitten lukea ne kaikki ja aika huonojahan ne suurimmaksi osaksi olivat. :D Ja nyt ennen kuin joku loukkaantuu niin viittaan siihen, että varsinkin sarjan keskivaiheilla oli paljon hutaistun oloisesti kirjoitettuja, heppoisella juonella varustettuja kirjoja. Kyseessä siis Merri Vikin Lotta-sarja.
Noidan käsikirja minullakin. Ei mitenkään sovelias 9-vuotiaalle. Miten se oikein oli lasten hyllyssä?
Muistan että se kansikuvakin pelotti niin että oli pakko viedä kirja keskellä yötä pois omasta huoneesta.
Vierailija kirjoitti:
Noidan Käsikirja, piti lainata kun kaikki muutkin olivat sen lukeneet! Taivas että pelotti pitkän aikaa oikaista metsän läpi bussipysäkille aamuhämärässä, ja käydä illalla nukkumaan,... Taisin olla kolmannella luokalla.
Tämä myös, isoveli ja kaverinsa pakottivat minut selailemaan sitä. Olin tokaluokalla. Viime viikolla kun kävin kirjastossa ja näin sen kannen pääkallon, meni kylmät väreet :D Olen 30-vuotias.
Kärpästen herra minullakin. Olin tosin jo yläkouluikäinen ja meidän piti lukea se kouluasa. Tuo kirja oli minulle liikaa ja vaikken ollut normaalisti mitenkään itkuherkkä, pillitin sen illan ja koko seuraavan päivän. En edes muista siitä muuta kuin juonen jotakuinkin sekä sen sian ja ne kärpäset. Niin traumaattinen se oli, tavallaan haluaisin lukea sen uudestaan että muistaisin mikä siinä niin hirveää oikeastaan oli, mutta puistattaa joten taidan jättää väliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noidan Käsikirja, piti lainata kun kaikki muutkin olivat sen lukeneet! Taivas että pelotti pitkän aikaa oikaista metsän läpi bussipysäkille aamuhämärässä, ja käydä illalla nukkumaan,... Taisin olla kolmannella luokalla.
Tämä myös, isoveli ja kaverinsa pakottivat minut selailemaan sitä. Olin tokaluokalla. Viime viikolla kun kävin kirjastossa ja näin sen kannen pääkallon, meni kylmät väreet :D Olen 30-vuotias.
Mulla on omassa kirjahyllyssä kyseinen opus, teki niin suuren vaikutuksen lapsena että näin aikuisena oli pakko hankkia kirja käsiini :)
Veljeni leijonamieli. Karmea kirja todellakin. Tuon jälkeen tunsin jotenkin oloni petetyksi. Olin luullut että lapsille tehdään kivoja kirjoja, eikä tuollaisia ahdistavia jotka aiheuttaa painajaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noidan Käsikirja, piti lainata kun kaikki muutkin olivat sen lukeneet! Taivas että pelotti pitkän aikaa oikaista metsän läpi bussipysäkille aamuhämärässä, ja käydä illalla nukkumaan,... Taisin olla kolmannella luokalla.
Tämä myös, isoveli ja kaverinsa pakottivat minut selailemaan sitä. Olin tokaluokalla. Viime viikolla kun kävin kirjastossa ja näin sen kannen pääkallon, meni kylmät väreet :D Olen 30-vuotias.
Onko niitä muka vielä joissain kirjastoissa? ;O
Veljeni Leijonamieli pelotti minuakin. Äiti luki sitä iltasaduksi, kun olin ala-asteen ensimmäisillä luokilla. En tosin tiedä mitä siinä sadussa tapahtui sitten sen jälkeen, kun poika näki kuinka jonkun rintaan painettiin polttomerkki. Tästä eteenpäin äiti ei enää lukenut, kun huomasi minun kauhistukseni. :D Jotenkin surullinen kirja.
Muita en muista. Yläasteikäisenä luin Maria Kallio -sarjaa, tai yritin lukea, mutta jäi kesken kun pelotti niin paljon. Juu.. olin vähän säikky.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Veljeni Leijonamieli. Näin painajaisia pitkään ja nukkumaan meneminen oli pelottavaa. Vieläkin puistattaa ajatella tuota tarinaa.
Tämä minullakin, olin jo niin vanha että luin itse, muistan lukeneeni kaikki karmivat sadut oikein ahmimalla, mitä siitä jos noita laittaa pataan tai paha äitipuoli syöttää myrkkyä, ne oli satuja. Mutta sairas ja kuoleva iso- vai pikkuveli oli liian lähelle tulevaa, vaikka kaikki lastenkirjat on äidin kirjahyllystä kierrätetty omille ja sisarusten lapsilla Veljeni Leijonamieltä ei.
Vierailija kirjoitti:
William Burroughs: Alaston lounas
Olin lukenut kaikki sen toisen Burroughsin Tarzan - kirjat ja Marsin sankarit enkä huomannut etunimen kirjainta. Otin tuon erehdyksessä ja luin kun oli joutunut lasten hyllyyn. Ei ollut ihan 12 vee sopivaa materiaalia.
Oli siinä vähän silmä pyöreänä kun tuli pikatutustuminen huumehöyryiseen snu.ffpor.nohallusinaatioon. Se kummitteli painajaisissa myöhemmin.
Anteeksi, mutta nauroin tälle ääneen. Voin hyvin kuvitella tilanteen, inhmillinen erehdys, ja sitten kun on jo päässyt vauhtiin, ei pysty enää lopettamaan lukemista.
En muista omasta lapsuudestani mitään suurempia kirjatraumoja, mutta isoveljellä oli Yöjuttu-lehtiä, joissa oli aika pelottavia kansikuvia (mm. tämä jäänyt mieleen http://www.talvipaivanseisaus.com/kirjallisuus/y/yojuttu/yojuttu1990/yojuttu1990kannet/y690.jpg ) ja lyhyitä kauhujuttuja, ja niitä selailin joskus salaa. En tainnut olla vielä koulussakaan tuolloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nabokovin Lolita.
Luin sen ehkä 12-vuotiaana. Aihepiiri kummasti kiinnosti ja kiihotti. Ei kuitenkaan vielä ollut eväitä käsitellä asiaa ja loppu jäi ratkaisemattomaksi tunteiden vellomiseksi.
Olen sen sitten lukenut moneenkin kertaan myöhemmin ja en voi sanoa jääneen traumoja pysyvästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noidan Käsikirja, piti lainata kun kaikki muutkin olivat sen lukeneet! Taivas että pelotti pitkän aikaa oikaista metsän läpi bussipysäkille aamuhämärässä, ja käydä illalla nukkumaan,... Taisin olla kolmannella luokalla.
Tämä myös, isoveli ja kaverinsa pakottivat minut selailemaan sitä. Olin tokaluokalla. Viime viikolla kun kävin kirjastossa ja näin sen kannen pääkallon, meni kylmät väreet :D Olen 30-vuotias.
Onko niitä muka vielä joissain kirjastoissa? ;O
On! Tampereella ainakin Härmälän pikkukirjastossa (Mikä sijaitsee koulun yhteydessä) Lasten osastolla ihan siinä suunnilleen mukuloiden kuvakirjojen vieressä. Itsekin vähän hämmennyin kun olin valkkaamassa 3-vuotiaalleni kirjoja :O Luulisin siis, että muissakin pikkukirjastoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veljeni Leijonamieli täälläkin. Pahempi oli kyllä Mio, poikani Mio, meille luettiin sitä ala-asteella ja uistin kuinka nielin kyyneleitä melkein joka kerta.
Orwellin Eläinten vallankumous. Luin noin 12-vuotiaana.
Anni Swan: Jänis Vemmelsäären ja kettu Repolaisen seikkailuja. Tarinat kirjoitettu v. 1910 paikkeilla alun perin. Oli ihan mukavaa luettvaa, kunnes yhtäkkiä kettu sai muistaakseni jäniksen kiinni ja kanniskeli laukussaan jäniksen veristä päätä. Wtf?! Jäi kesken tuohon kohtaan...
Sitten toki myös Noidan käsikirja, jota oli pakko lainaga kirjastosta ja lukea, vaikka jutut jäi pelottavasti kummittelemaan mieleen...
Mestaritontun seikkailut aiheuttivat unettomia öitä n. 8-vuotiaana.
Heh, nyt kun aikuisiällä olen vilkaissut kirjaa, niin tylsempää, pitkäveteisempää jollotusta saa hakea -- eikä löydä.
Niin se mieli kehittyy.
Olin tosi kova lukemaan lapsena ja olen vieläkin. Voi kumpa kaikki ymmärtäisivät lukemisen merkityksen psyyken vahvistajana ja tietysti ihan konkreettisesti sanavaraston ja koulumenestyksen promoottorina.
Lapselle annettu vartti päivässä lukemista poikii kaikkea hyvää moninkertaisesti.
Luin tosi paljon lapsena ja nuorena, lastenosasto tuli kaluttua läpi ala-asteen aikana, mutta en muista edes nähneeni täällä monesti mainittua Noidan käsikirjaa! Ehkä sitä ei meidän pienessä kyläkirjastossa ollut.
Kärpästen herra, jonka äikän ope pakotti meidät kaikki lukemaan yläasteella. Kainosti pyysin, että voisinko vaihtaa johonkin toiseen kirjaan, mutta ei. Yökötti, inhotti ja kauhistutti.
Mutta eniten ne natsien keskitysleireistä hengissä selvinneiden kokemuksistaan kirjoittamat kirjat, jotka isäni kehoitti minua lukemaan, kun olin vielä ala-asteella! :o Isän mielestä olin aina niin viisas ja kypsä pikkuaikuinen, ja toki sitten yritin ollakin sellainen, kun sellaisena minua rakastettiin. Mutta hyi niitä kirjoja. Pikkulikka semmoisia lukemassa. Vaikutti minuun ja elämääni suuresti, ihan liikaa. Ei todellakaan olleet mitään Anne Frankin päiväkirjoja ne. Sellaisen kuvan sitten sain ihmisistä ja elämästä. Hyviä kirjoja lukea aikuiselle, edes yksi sellainen tarina, mutta lapsille ei missään nimessä.
Satulinna, sata eurooppalaista satua, WSOY 1990 sisälsi useamman raa'ahkon sadun joita minulle luettiin.
Neiti Etsivien pitkä rivi kirjastossa, loppupäähän asti ehdin kun kannoin kotiin kirjan johon joku oli kirjoittanut itsetyydytysohjeita sähköhammasharjalla pienille sieville tytöille. Palautin kirjan, häpesin ja ahdistuin jos kirjastossa joutui kävelemään Neiti Etsivien ohi, loput jäi lukematta. Kannoin salaisuutta pitkään, vasta aikuisena tajusin etten ollut tehnyt mitään pahaa ja kirjoittajan on täytynyt olla sairas.
Vanhempien hyllystä Millerin Opus Pistorum, olin varmaankin hakemassa iltalukemista kun en saanut unta. Järkytyin ja jatkoin lukemista, järkytyin lisää.
Olin utelias lapsi.