Riittämättömyyden tunteesta johtuen en siivoa

Vierailija kirjoitti:

Riittämättämyyden tunne, tuttua teet sitten mitä vaan.Onko se että emme pohjimmiltaan riitä itaellemme olemme tyytymättömiä itseemme?

Ei se aina ole sitä. Mun äitini just vielä KEHTASIKIN sanoa mulle, jos hänen toiminnastaan mulle tuli aivan syystä riittämätön paska olo, että mä tunnen vaan syyllisyyttä siitä, kun en ole tarpeeksi hyvä, enkä ole viitsinytpanostaa asiaan! Feidasinoman käytöksensä joka oli kohtuutonta täysin! Itki mulle sitä, miten mä en halua panostaa asioihin ja sitten syytän häntä kun mulla on paha olla! Vaikka ei se niin ollut, ikinä. Mä reagoin siihen, että minulta vaadittiin aina sellaista, mihin en kyennyt. Eli siis vaikka ensin vaadittiin asiaa A ja sen ois tehnytkin, niin sitten väitettiin, että oiskin pitänyt tehdä asia AB, eikä A, ja vastaväitteet kuitattiin niskuroinniksi. Eli AINA oli jossain jotain vikaa, eikä se ollut äidissä, vaan minussa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä mä sitten teen, kun eka tuomitsija tulee vastaan? Mietin, että Vauva-palstalla sanottiin, ettei tällaista ole. Sitten ois kuitenkin. Niin mikä auttaisi?

ap

Miksi sinua edes haittaa jos joku random ihminen tuomitsee sinun valintasi? 

Minun valintani? Ei ole minun valintani asua erillään lapsistani, vaan henkisten minulle aiheitetujen ongelmien pakon sanelema juttu. Haittaa se totta kai, jos kuvitelaan, etten mä välitä mun lapsistani.

ap

Miksi sinua haittaa, jos joku kuvittelee sinusta jotain paikkaansa pitämätöntä? 

Itse tiedät totuuden, että välität lapsistasi. Jos joku KUVITTELEE että sinä et muka välitä, niin se on sen kuvittelijan oma ongelma, ei sinun. Jätä moiset kuvittelijat omaan arvoonsa.

No kyllä se nyt vähän jaittaa kun elin koko pienen elämäni henkilön kanssa, joka jatkuvasti kuvitteli minusta jotain paikkaansapitämätöntä. Eli äitini. Milloin on aika, että joku arvostaisi minuakin? Ei ikinä.

ap

Ole sinä se ihminen, joka arvostaa sinua.

Se ei riitä, mä olenkin, mutta se ei riitä. Jos en arvostaisi itseäni, en olisi etsinyt apua koko elämäni ajan. Jos muut tuomitsee, etkä itse tiedä, pitääkö siitä ottaa onkeensa vai ei, niin itsearvostaminen EI RIITÄ.

ap

Onko sinulla jotain konkreettisia todisteita siitä, että joku (muu kuin äitisi) on sinut tuominnut?

Ja ymmärrän, ettei äiti osannut toimia paremmin, mutta se ei nyt auta ajatella sitä, kun siitä silti syntyi vauroita muhun.

ap

Voisitko sä kivikissa mennä jonnekin muualle käsittelemään näitä mielenterveysongelmiasi?Nämä monologisi ovat tietoliikenteen häirintää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä mä sitten teen, kun eka tuomitsija tulee vastaan? Mietin, että Vauva-palstalla sanottiin, ettei tällaista ole. Sitten ois kuitenkin. Niin mikä auttaisi?

ap

Miksi sinua edes haittaa jos joku random ihminen tuomitsee sinun valintasi? 

Minun valintani? Ei ole minun valintani asua erillään lapsistani, vaan henkisten minulle aiheitetujen ongelmien pakon sanelema juttu. Haittaa se totta kai, jos kuvitelaan, etten mä välitä mun lapsistani.

ap

Miksi sinua haittaa, jos joku kuvittelee sinusta jotain paikkaansa pitämätöntä? 

Itse tiedät totuuden, että välität lapsistasi. Jos joku KUVITTELEE että sinä et muka välitä, niin se on sen kuvittelijan oma ongelma, ei sinun. Jätä moiset kuvittelijat omaan arvoonsa.

No kyllä se nyt vähän jaittaa kun elin koko pienen elämäni henkilön kanssa, joka jatkuvasti kuvitteli minusta jotain paikkaansapitämätöntä. Eli äitini. Milloin on aika, että joku arvostaisi minuakin? Ei ikinä.

ap

Ole sinä se ihminen, joka arvostaa sinua.

Se ei riitä, mä olenkin, mutta se ei riitä. Jos en arvostaisi itseäni, en olisi etsinyt apua koko elämäni ajan. Jos muut tuomitsee, etkä itse tiedä, pitääkö siitä ottaa onkeensa vai ei, niin itsearvostaminen EI RIITÄ.

ap

Onko sinulla jotain konkreettisia todisteita siitä, että joku (muu kuin äitisi) on sinut tuominnut?

No siis ei tästä asiasta sinänsä, eihän tätä edes kukaan tiedä. Mutta jos sanoisin tuon ehdotetun "olin vaaraksi lapsilleni enkä halua sitä", niin vaikea kuvitella ihmisiltä muuta kuin halveksuntaa. Olisin joidenkin narkkarien ja linnaan joutuneiden tasolla saman tien monien silmissä.

ap

Säälin teidän lapsia. Oletko tullut ajatelleeksi että siirrät luonnehäiriösi eteenpäin viattomille lapsillesi, etkä edes yritä mitenkään saada heille sen parempaa lapsuutta kuin sinullakaan oli. Eikö sureta yhtään kun lapsesi vihaavat sinua aikuisina? Pitävät hulluna narsistina joka aina vaan kylvi riitaa ja valitti kaikesta tekemättä asioille mitään. Toivottavasti mies on tervejärkisempi ja saa kasvatettua lapset edes suunnilleen tasapainoisiksi ihmisiksi.

Tarvitsisit oikeasti kipeästi apua noiden asioidesi käsittelyssä.

Vierailija kirjoitti:

Säälin teidän lapsia. Oletko tullut ajatelleeksi että siirrät luonnehäiriösi eteenpäin viattomille lapsillesi, etkä edes yritä mitenkään saada heille sen parempaa lapsuutta kuin sinullakaan oli. Eikö sureta yhtään kun lapsesi vihaavat sinua aikuisina? Pitävät hulluna narsistina joka aina vaan kylvi riitaa ja valitti kaikesta tekemättä asioille mitään. Toivottavasti mies on tervejärkisempi ja saa kasvatettua lapset edes suunnilleen tasapainoisiksi ihmisiksi.

Tarvitsisit oikeasti kipeästi apua noiden asioidesi käsittelyssä.

Esimerkiksi näin voidaan ajatella. Paskaa valetta kaikki, mutta mitä se auttaa, kun hän on vapaa levittämään ajatuksiaan ympäriinsä?

ap

Tarttisin apua just omiin ajatuksiin ja omiin havaintoihin ja omiin mielipiteisiini luottamisessa, mutta tajusiko se mun eka pitkän terapian terapeutti tätä? Noooou. Minusta tuntuu, että nykyinen käsittää sen. Eihän ne aina niin kauniita ajatuksia ole, mutta jos ajatellaan tilannetta, josta ne ovat syntyneet, eli äitini väittää minusta paikkaansapitämättömiä asioita ja ainoastaan aikuisen "kypsyydellään" voittaa, vaikka on väärässä suhteeni, niin ei ne nyt niin kauniita ajatuksia voikaan kaikesta olla. Ennen kuin saisin ns. pöydän tyhjäksi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Tarttisin apua just omiin ajatuksiin ja omiin havaintoihin ja omiin mielipiteisiini luottamisessa, mutta tajusiko se mun eka pitkän terapian terapeutti tätä? Noooou. Minusta tuntuu, että nykyinen käsittää sen. Eihän ne aina niin kauniita ajatuksia ole, mutta jos ajatellaan tilannetta, josta ne ovat syntyneet, eli äitini väittää minusta paikkaansapitämättömiä asioita ja ainoastaan aikuisen "kypsyydellään" voittaa, vaikka on väärässä suhteeni, niin ei ne nyt niin kauniita ajatuksia voikaan kaikesta olla. Ennen kuin saisin ns. pöydän tyhjäksi.

ap

No minä ainakin olen tajunnut tuon sinusta tänne kirjoittamiesi asioiden perusteella jo kauan sitten. Outoa jos se vanha terapeuttisi ei tajunnut. Hyvä jos nykyinen tajuaa. Ihan uteliaisuudesta, mitä koulukuntaa nämä terapeuttisi edustavat ja mikä on heidän pohjakoulutus?

Se eka terapeutti varmaan oletti, että mulla ei ole ongelmaa luottaa omiin havaintoihini. Ja mä en sanonut siitä mitään, koska mulla just oli vaikeuksia luottaa omiin havaintoihini, niin halusin luottaa terapeutin havaintoihin siitä, mikä mulla on, kun oon masentunut. Ja en mä tiennyt, että olenko Hitler, jos luotan omiin havaintoihini, siis meinaan, niinhän Hitlerkin toimi, ei kuunnellut ihmisiä, jotka sanoi, ettei ketään saa tappaa, vaan koska halusi eroon juutalaisista, niin luotti omaan ajatteluunsa ja teki yhden karmeimmista ihmiskunnan rikoksista.

Eli miten niin omiin ajatuksiin ja havaintoihin luottaminen on kellekään hyvästä, mietin. Ei ainakaan Hitlerille ollut, eikä varsinkaan juutalaisille se, että hitler meni luottamaan omiinsa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarttisin apua just omiin ajatuksiin ja omiin havaintoihin ja omiin mielipiteisiini luottamisessa, mutta tajusiko se mun eka pitkän terapian terapeutti tätä? Noooou. Minusta tuntuu, että nykyinen käsittää sen. Eihän ne aina niin kauniita ajatuksia ole, mutta jos ajatellaan tilannetta, josta ne ovat syntyneet, eli äitini väittää minusta paikkaansapitämättömiä asioita ja ainoastaan aikuisen "kypsyydellään" voittaa, vaikka on väärässä suhteeni, niin ei ne nyt niin kauniita ajatuksia voikaan kaikesta olla. Ennen kuin saisin ns. pöydän tyhjäksi.

ap

No minä ainakin olen tajunnut tuon sinusta tänne kirjoittamiesi asioiden perusteella jo kauan sitten. Outoa jos se vanha terapeuttisi ei tajunnut. Hyvä jos nykyinen tajuaa. Ihan uteliaisuudesta, mitä koulukuntaa nämä terapeuttisi edustavat ja mikä on heidän pohjakoulutus?

Ensimmäinen on sosionomi ja vet kognitiivisessa ja toinen hieman erilainen, pohjakoulutus liittyy th-alaan, sen jälkeen vissiin useammanlaista terapiaan liittyvää koulutusta, en halua että kukaan tunnistaa, en sano sen enempää. Ei mitään salaista siinä mutta en vain halua, että aletaan kaivella esille ketään.

ap

Ja siis jos mä yritin luottaa omiin havaintoihini äitini kanssa, niin äiti aika äkkiä demonisoi ja sanoi, että vaikeudet joita kohtaan (hänen kanssaan) johtuvat siitä, etten usko, mitä mulle sanotaan. En mä voinut tietää, kumpi meistä on oiekassa, että olenko vain hankala lapsi vai mikä tässä on. Ei lapsi osaa ajatella vanhemmastaan, että se ei olisi oikeassa. Tai se on aika vaikeaa. Kun samalla pitäisi luottaa siihen ihmiseen, että se parhaiten tietää, mikä lapselleen on hyväksi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarttisin apua just omiin ajatuksiin ja omiin havaintoihin ja omiin mielipiteisiini luottamisessa, mutta tajusiko se mun eka pitkän terapian terapeutti tätä? Noooou. Minusta tuntuu, että nykyinen käsittää sen. Eihän ne aina niin kauniita ajatuksia ole, mutta jos ajatellaan tilannetta, josta ne ovat syntyneet, eli äitini väittää minusta paikkaansapitämättömiä asioita ja ainoastaan aikuisen "kypsyydellään" voittaa, vaikka on väärässä suhteeni, niin ei ne nyt niin kauniita ajatuksia voikaan kaikesta olla. Ennen kuin saisin ns. pöydän tyhjäksi.

ap

No minä ainakin olen tajunnut tuon sinusta tänne kirjoittamiesi asioiden perusteella jo kauan sitten. Outoa jos se vanha terapeuttisi ei tajunnut. Hyvä jos nykyinen tajuaa. Ihan uteliaisuudesta, mitä koulukuntaa nämä terapeuttisi edustavat ja mikä on heidän pohjakoulutus?

Ensimmäinen on sosionomi ja vet kognitiivisessa ja toinen hieman erilainen, pohjakoulutus liittyy th-alaan, sen jälkeen vissiin useammanlaista terapiaan liittyvää koulutusta, en halua että kukaan tunnistaa, en sano sen enempää. Ei mitään salaista siinä mutta en vain halua, että aletaan kaivella esille ketään.

ap

Jos itse valitsisin terapeutin, niin valitsisin vain psykologin pohjakoulutuksella olevan. Se kognitiivinen koulukunta on aika lailla yhtä hyvä kuin psykodynaaminen koulukunta, mutta se terapeutin pohjakoulutus määrää aika paljon siitä miten hän hahmottaa ihmisen mielen ja miten ei sitä hahmota. Sosionomit on opiskelleet jotain sosiaalihuoltojuttuja amk:ssa ja sitten päälle se parin vuoden terapiakoulutus. Psykologit taas on opiskelleet yliopistossa 6-8 vuotta ihmisen mieltä, ja sitten siihen päälle vielä se terapiakoulutus. Varmaan on helppo arvata kumpi pohjakoulutus antaa paremmat eväät terapeuttina hahmottaa asiakkaansa mielen liikkeitä.

Ja siis äiti ei jättänyt sitä vain siihen, että okei, mulla on hankalaa hänen kanssaan, vaan ulotti sen koskemaan myös kaikkia tulevia ihmisiä, joita tulen tapaamaan, että he KAIKKI tulevat ajattelemaan minusta samalla tavalla kuin hän, äiti. Eli tavallaan äiti osti minulle jo valmiin häviön, tuleviin ihmissuhteisiin. "Turha kuvitella olevasi oikeassa, jos olet aikanaan kenenkään kanssa eri mieltä, se toinen siinä tulee oikeassa olemaan". Jos vain on kaksi erilaista näkemystä. Niin luovuta omastasi, oli äidin viesti mulle. Näin muilla on helpompaa. Mutta vittu mites mulla?

ap

Vierailija kirjoitti:

Ja siis äiti ei jättänyt sitä vain siihen, että okei, mulla on hankalaa hänen kanssaan, vaan ulotti sen koskemaan myös kaikkia tulevia ihmisiä, joita tulen tapaamaan, että he KAIKKI tulevat ajattelemaan minusta samalla tavalla kuin hän, äiti. Eli tavallaan äiti osti minulle jo valmiin häviön, tuleviin ihmissuhteisiin. "Turha kuvitella olevasi oikeassa, jos olet aikanaan kenenkään kanssa eri mieltä, se toinen siinä tulee oikeassa olemaan". Jos vain on kaksi erilaista näkemystä. Niin luovuta omastasi, oli äidin viesti mulle. Näin muilla on helpompaa. Mutta vittu mites mulla?

ap

Kuulostaa kamalalta. Miksi ihmeessä olet enää missään tekemisissä hänen kanssaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarttisin apua just omiin ajatuksiin ja omiin havaintoihin ja omiin mielipiteisiini luottamisessa, mutta tajusiko se mun eka pitkän terapian terapeutti tätä? Noooou. Minusta tuntuu, että nykyinen käsittää sen. Eihän ne aina niin kauniita ajatuksia ole, mutta jos ajatellaan tilannetta, josta ne ovat syntyneet, eli äitini väittää minusta paikkaansapitämättömiä asioita ja ainoastaan aikuisen "kypsyydellään" voittaa, vaikka on väärässä suhteeni, niin ei ne nyt niin kauniita ajatuksia voikaan kaikesta olla. Ennen kuin saisin ns. pöydän tyhjäksi.

ap

No minä ainakin olen tajunnut tuon sinusta tänne kirjoittamiesi asioiden perusteella jo kauan sitten. Outoa jos se vanha terapeuttisi ei tajunnut. Hyvä jos nykyinen tajuaa. Ihan uteliaisuudesta, mitä koulukuntaa nämä terapeuttisi edustavat ja mikä on heidän pohjakoulutus?

Ensimmäinen on sosionomi ja vet kognitiivisessa ja toinen hieman erilainen, pohjakoulutus liittyy th-alaan, sen jälkeen vissiin useammanlaista terapiaan liittyvää koulutusta, en halua että kukaan tunnistaa, en sano sen enempää. Ei mitään salaista siinä mutta en vain halua, että aletaan kaivella esille ketään.

ap

Jos itse valitsisin terapeutin, niin valitsisin vain psykologin pohjakoulutuksella olevan. Se kognitiivinen koulukunta on aika lailla yhtä hyvä kuin psykodynaaminen koulukunta, mutta se terapeutin pohjakoulutus määrää aika paljon siitä miten hän hahmottaa ihmisen mielen ja miten ei sitä hahmota. Sosionomit on opiskelleet jotain sosiaalihuoltojuttuja amk:ssa ja sitten päälle se parin vuoden terapiakoulutus. Psykologit taas on opiskelleet yliopistossa 6-8 vuotta ihmisen mieltä, ja sitten siihen päälle vielä se terapiakoulutus. Varmaan on helppo arvata kumpi pohjakoulutus antaa paremmat eväät terapeuttina hahmottaa asiakkaansa mielen liikkeitä.

Joo, se voisi olla hyvä, mutta kun hain nykyistä ehtona itseni mielessä oli, että täytyy tunnistaa narsimia ja sen uhriutta. Kunnolla, eli että se on se, mihin on eniten mielellään perehtynyt, eikä vain jokin kevyt pintakosketus yleistasolla. Tai siis saattaisi sekin riittää, mutta kun en tiennyt, riittääkö. En halunnut riskeerata, ettei riitä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarttisin apua just omiin ajatuksiin ja omiin havaintoihin ja omiin mielipiteisiini luottamisessa, mutta tajusiko se mun eka pitkän terapian terapeutti tätä? Noooou. Minusta tuntuu, että nykyinen käsittää sen. Eihän ne aina niin kauniita ajatuksia ole, mutta jos ajatellaan tilannetta, josta ne ovat syntyneet, eli äitini väittää minusta paikkaansapitämättömiä asioita ja ainoastaan aikuisen "kypsyydellään" voittaa, vaikka on väärässä suhteeni, niin ei ne nyt niin kauniita ajatuksia voikaan kaikesta olla. Ennen kuin saisin ns. pöydän tyhjäksi.

ap

No minä ainakin olen tajunnut tuon sinusta tänne kirjoittamiesi asioiden perusteella jo kauan sitten. Outoa jos se vanha terapeuttisi ei tajunnut. Hyvä jos nykyinen tajuaa. Ihan uteliaisuudesta, mitä koulukuntaa nämä terapeuttisi edustavat ja mikä on heidän pohjakoulutus?

Ensimmäinen on sosionomi ja vet kognitiivisessa ja toinen hieman erilainen, pohjakoulutus liittyy th-alaan, sen jälkeen vissiin useammanlaista terapiaan liittyvää koulutusta, en halua että kukaan tunnistaa, en sano sen enempää. Ei mitään salaista siinä mutta en vain halua, että aletaan kaivella esille ketään.

ap

Jos itse valitsisin terapeutin, niin valitsisin vain psykologin pohjakoulutuksella olevan. Se kognitiivinen koulukunta on aika lailla yhtä hyvä kuin psykodynaaminen koulukunta, mutta se terapeutin pohjakoulutus määrää aika paljon siitä miten hän hahmottaa ihmisen mielen ja miten ei sitä hahmota. Sosionomit on opiskelleet jotain sosiaalihuoltojuttuja amk:ssa ja sitten päälle se parin vuoden terapiakoulutus. Psykologit taas on opiskelleet yliopistossa 6-8 vuotta ihmisen mieltä, ja sitten siihen päälle vielä se terapiakoulutus. Varmaan on helppo arvata kumpi pohjakoulutus antaa paremmat eväät terapeuttina hahmottaa asiakkaansa mielen liikkeitä.

Joo, se voisi olla hyvä, mutta kun hain nykyistä ehtona itseni mielessä oli, että täytyy tunnistaa narsimia ja sen uhriutta. Kunnolla, eli että se on se, mihin on eniten mielellään perehtynyt, eikä vain jokin kevyt pintakosketus yleistasolla. Tai siis saattaisi sekin riittää, mutta kun en tiennyt, riittääkö. En halunnut riskeerata, ettei riitä.

ap

Ihan hyvin valittu ehto, ja ilmeisesti löytyikin ihan taitava terppa, oletan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja siis äiti ei jättänyt sitä vain siihen, että okei, mulla on hankalaa hänen kanssaan, vaan ulotti sen koskemaan myös kaikkia tulevia ihmisiä, joita tulen tapaamaan, että he KAIKKI tulevat ajattelemaan minusta samalla tavalla kuin hän, äiti. Eli tavallaan äiti osti minulle jo valmiin häviön, tuleviin ihmissuhteisiin. "Turha kuvitella olevasi oikeassa, jos olet aikanaan kenenkään kanssa eri mieltä, se toinen siinä tulee oikeassa olemaan". Jos vain on kaksi erilaista näkemystä. Niin luovuta omastasi, oli äidin viesti mulle. Näin muilla on helpompaa. Mutta vittu mites mulla?

ap

Kuulostaa kamalalta. Miksi ihmeessä olet enää missään tekemisissä hänen kanssaan?

No en mä pahemmin olekaan. Mutta siis siinä on sellainen jännä juttu, että tuontyyppisiltä ihmisiltä saa myös monia oikeasti ihan toimivia neuvoja. Kunnes sieltä alkaa vyöryä jälleen kerran se sinun ihmisyyteesi osuva osa. Äiti on ollut ainoa tuki, mikä mulla oli. Osin siksikin, että sehän työnsi muiden tuen helvettiin väittämällä, miten muut suhtautuu, etten luottaisi keihinkään. Vain äitiin. En tavallaan luottanut, mutta muiden vasta epäilinkin tuomitsevan minua. Niin kuin äiti oli kuvannut.

Sitten tarvittiin vain pari epäonnistumista ystävyyksissä, niin alkoi tuntua sille, että äiti on oikeassa, muut vihaa minua, kun en ole kuunnellut, millainen äiti haluaa mun olevan. Että mussa onjotain väärää. Vaikka niissä ystävyyksissä nyt oli elementtejä, joissa terve nuori ihminen ei ois ajatellut olevansa ainoa syypää.

ap

Kun vain ois pystynyt pitämään (ottamaan) sen hyvän, ja jättämään (hylkäämään) sen pahan. Mutta kasvava lapsipa ei ole näin kätevä emäntä. Ottaa (uskoo, ostaa) myös paskaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarttisin apua just omiin ajatuksiin ja omiin havaintoihin ja omiin mielipiteisiini luottamisessa, mutta tajusiko se mun eka pitkän terapian terapeutti tätä? Noooou. Minusta tuntuu, että nykyinen käsittää sen. Eihän ne aina niin kauniita ajatuksia ole, mutta jos ajatellaan tilannetta, josta ne ovat syntyneet, eli äitini väittää minusta paikkaansapitämättömiä asioita ja ainoastaan aikuisen "kypsyydellään" voittaa, vaikka on väärässä suhteeni, niin ei ne nyt niin kauniita ajatuksia voikaan kaikesta olla. Ennen kuin saisin ns. pöydän tyhjäksi.

ap

No minä ainakin olen tajunnut tuon sinusta tänne kirjoittamiesi asioiden perusteella jo kauan sitten. Outoa jos se vanha terapeuttisi ei tajunnut. Hyvä jos nykyinen tajuaa. Ihan uteliaisuudesta, mitä koulukuntaa nämä terapeuttisi edustavat ja mikä on heidän pohjakoulutus?

Ensimmäinen on sosionomi ja vet kognitiivisessa ja toinen hieman erilainen, pohjakoulutus liittyy th-alaan, sen jälkeen vissiin useammanlaista terapiaan liittyvää koulutusta, en halua että kukaan tunnistaa, en sano sen enempää. Ei mitään salaista siinä mutta en vain halua, että aletaan kaivella esille ketään.

ap

Jos itse valitsisin terapeutin, niin valitsisin vain psykologin pohjakoulutuksella olevan. Se kognitiivinen koulukunta on aika lailla yhtä hyvä kuin psykodynaaminen koulukunta, mutta se terapeutin pohjakoulutus määrää aika paljon siitä miten hän hahmottaa ihmisen mielen ja miten ei sitä hahmota. Sosionomit on opiskelleet jotain sosiaalihuoltojuttuja amk:ssa ja sitten päälle se parin vuoden terapiakoulutus. Psykologit taas on opiskelleet yliopistossa 6-8 vuotta ihmisen mieltä, ja sitten siihen päälle vielä se terapiakoulutus. Varmaan on helppo arvata kumpi pohjakoulutus antaa paremmat eväät terapeuttina hahmottaa asiakkaansa mielen liikkeitä.

Joo, se voisi olla hyvä, mutta kun hain nykyistä ehtona itseni mielessä oli, että täytyy tunnistaa narsimia ja sen uhriutta. Kunnolla, eli että se on se, mihin on eniten mielellään perehtynyt, eikä vain jokin kevyt pintakosketus yleistasolla. Tai siis saattaisi sekin riittää, mutta kun en tiennyt, riittääkö. En halunnut riskeerata, ettei riitä.

ap

Ihan hyvin valittu ehto, ja ilmeisesti löytyikin ihan taitava terppa, oletan.

Joo, no kyllä tää nyt on auttanut, tuntuu, että pääsen siellä oikeasti purkamaan asioita, ja siis antaahan hän tietenkin tukea kestää tällainen vaikea lapsistani irrottautumisvaihe, joka kai tarvitaan, että saan hoidettua ongelmiani. En tiedä miten lapsille se sitten on. Mikä auttaa, ettei tule hylkäystunnetta.

ap