Hei te joilla on sosiaalisten tilanteiden pelko ja olette työelämässä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toimistotyössä myös. Iso organisaatio ja vuosi vuodelta on enemmän palavereita ja muita joukkokokoontumisia, joissa saattaa tahtomattaan joutua huomion keskipisteeksi. Tarvittaessa beetasalpaajat ja rauhottavat käytössä. Vaiva on sitkeä... Tämän vuoksi en uskalla haaveilla uralla etenemisestä :(

Kokous alkaa ja sen pitäjä aloittaa: "koska en tunne teitä kaikkia niin voisivatko kaikki aluksi esittäytyä" ja sydämen syke alkaa kohoamaan ja hirveä tärinä alkaa.. Tunne että olisi pakko päästä pakoon ja sitten kun vuoro tulee niin takeltelevalla äänellä sanot nimesi ja sen aikana ja jälkeen täriset tuolissasi koko kropan voimin :(

Tähän auttaa harjoittelu ja asian toistaminen useaan kertaan. Pystyisitkö kertomaan töissä, että sinua jännittää? Tai kertoa esim. pienemmälle porukalle, jossa voisit harjoitella juuri vaikkapa esittelemistä ja omasta itsestä kertomista.

Vaiva on mahdollista oppia saamaan edes osittain kuriin. Voisit myös opetella tekniikoita, joilla pystyt rauhoittamaan itsesi samalla kun ringissä muut esittelevät itseään.

Mitä ne tekniikat on?

Vierailija kirjoitti:

Mulla alkoi jännittäminen joskus noin 15-vuotiaana. Esimerkiksi esitelmien pito koulussa oli asia, jota vatvoin mielessäni yökaudet jo kuukautta ennen koko sitä päivää, jolloin esitelmä piti pitää.

Lukiossa sain joissain kokeissa sellaisia vapinaoireita, etten pystynyt kirjoittamaan. Selvisin tilanteista jotenkin rauhallisesti hengittelemällä. Pahimmissa tapauksessa viittasin ja sanoin koetta valvovalle opettajalle, että mulla on nyt tämmöinen ongelma. Sain usein välkän verran lisäaikaa kokeen teolle.

Yliopistoaikana kaikki paheni. En pystynyt enää ruokailemaan yhdessä muiden kanssa ja pahin kauhistus oli kahvinjuonti. Hakeuduin psykiatrin vastaanotolle ja sain lievää rauhoittavaa sekä beetasalpaajia ynnä kehoituksen hakeutua psykoterapiaan. Terapiassa kävin kolme vuotta Kelan tukemana.

Onnistuin pakertamaan tutkinnon läpi ja välillä oli oikeinkin hyviä aikoja. Kunnes jouduin työpaikkaan, jossa jouduin liian nuorena ja liian nopeasti liian vaativiin tehtäviin.  Lisäksi jouduin säälimättömän kiusaamisen uhriksi. Jännitys- ja ahdistusoireet palasivat ja mukaan tuli masennus.  Jätin nuo työt, mutta totta kai koin epäonnistuneeni täysin.

Nykyään olen opettaja ja kouluttaja. On ajanjaksoja, jolloin joudun taas turvautumaan lääkkeisiin (masennuslääkkeet ja betasalpaajat). Kokemus on, että iän myötä monet asiat ovat helpottaneet. Vaan nyt sitten vaihdevuosien esioireet tuntuvat taas vievän huonompaan suuntaan.

Olen varmaan myös vähän yliherkkä, liikatunnollinen ja parasympaattinen hermosto käy kierroksilla.

Vaihdevuodet aiheutti mulle kaamean sosiaalisen ahdistuksen ja stressin sietokyky meni nollille. Vaikka syön hormoneja, ei auta sosiaalisissa ahdistavassa tilanteissa ollenkaan. Ennen kun sain hormonit, en kyennyt edes kävelemään kadulla jos joku tuli vastaan. Vaikka tietää, että jännittäminen on ihan turhaa, niin silti jännittää, ja se on tosi rasittavaa, kun itselleen ei voi mitään.

Oon monesti miettinyt että mikä sen jännityksen taustalla piilee. Ehkä koen olevani huonompi kuin muut ja se on mulle sit kai hirveen tärkeä juttu.

Voi kun voisi olla vapaasti vain oma itsensä muiden reaktioista huolimatta.

Teen itsenäistä asiantuntijatyötä, jossa saan olla hyvinkin yksin. Kokoukset eivät ole ongelma, mutta työpaikallani käy jonkun verran ulkopuolisia ryhmiä vierailulla. Vaikeinta on englannin puhuminen, esim. omasta työstä kertominen jollekin ryhmälle. En myöskään mielelläni esiinny kameran edessä.

Nuorena kärsin laajemmin sosiaalisten tilanteiden pelosta, mutta tämä kieliongelma on jäänyt. Tällä hetkellä olen pirteä ja yritän hoitaa ongelmaa, olen ottanut yksityistä (etä)opetusta altistaakseni itseäni. Jännitän noita tunteja valtavasti, vaikka kyseessä siis ihan mukava englantia äidinkielenään puhuva opettaja, jonka kanssa tarkoitus vain rupatella tunnin verran.

Vierailija kirjoitti:

Teen itsenäistä asiantuntijatyötä, jossa saan olla hyvinkin yksin. Kokoukset eivät ole ongelma, mutta työpaikallani käy jonkun verran ulkopuolisia ryhmiä vierailulla. Vaikeinta on englannin puhuminen, esim. omasta työstä kertominen jollekin ryhmälle. En myöskään mielelläni esiinny kameran edessä.

Nuorena kärsin laajemmin sosiaalisten tilanteiden pelosta, mutta tämä kieliongelma on jäänyt. Tällä hetkellä olen pirteä ja yritän hoitaa ongelmaa, olen ottanut yksityistä (etä)opetusta altistaakseni itseäni. Jännitän noita tunteja valtavasti, vaikka kyseessä siis ihan mukava englantia äidinkielenään puhuva opettaja, jonka kanssa tarkoitus vain rupatella tunnin verran.

Mistä otat tunteja? Mitä se maksaa?

Minulla oli hirveä lamaannuttava esiintymispelko. Jännitän edelleen esiintymistä mutta selviän. Se hävisi kun pakotin itseni useamman kuin muutaman kerran esiintymään, änkytin punaisena, hikoilin ja tärisin. Käänteentekevä hetki oli kun tajusin ettei se ole esiintymispelkoa vaan epävarmuutta,tajusin että kuulijani ovat vähintään yhtä tyhmiä, ellei jopa tyhmempiä kuin minä. Nykyään pystyn esittämään itsevarmasti vaikka jännitän edelleen etukäteen.

Työskentelen varhaiskasvatuksen opettajana. Yleensä työpäivän jälkeen olen tosi poikki, koska päivän aikana olen joutunut puskemaan itseni kymmeniä kertoja ns. epämiellyttäviin tilanteisiin. Lasten kanssa ei ongelmaa, mutta iso työyhteisö ja lasten vanhemmat ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Työskentelen varhaiskasvatuksen opettajana. Yleensä työpäivän jälkeen olen tosi poikki, koska päivän aikana olen joutunut puskemaan itseni kymmeniä kertoja ns. epämiellyttäviin tilanteisiin. Lasten kanssa ei ongelmaa, mutta iso työyhteisö ja lasten vanhemmat ahdistaa.

Lisään tähän vielä, että saan työminän "kytkettyä" päälle, kun laitan työkengät jalkaan ja kellon ranteeseen. Vaikka olen tehnyt näitä hommia vuosia, joudun tosi monena aamuna väkisin puskemaan itseni työpaikalle.

Tänään tuli taas tunne että mikähän työkaverin ongelma on hirveän töykeä ja sellainen joudun nyt korjaamaan sun jälkiä mulla ei aikaa,mikään ei kelvannut ja oli tosi äksy,siivoojana olen janollut tuolla vasta 2 kuukautta ja sellaisia päiviä ollut että haluan irtisanoutua, kyllä huomaa ettei ihminen muutu,olen joutunut vuonna 2012 ja 2015 työpaikkakiusatuksi ja en halua samaa kokea...vetäydyn ns kuoreeno jos toinen painaa päälle,en puhu mitään ja kiehun sisimmässäni en halua sanoa asioista koska en halua riitaa, rahallisesti ei kannattavaa irtisanoutua siksi roikun työpaikalla...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teen itsenäistä asiantuntijatyötä, jossa saan olla hyvinkin yksin. Kokoukset eivät ole ongelma, mutta työpaikallani käy jonkun verran ulkopuolisia ryhmiä vierailulla. Vaikeinta on englannin puhuminen, esim. omasta työstä kertominen jollekin ryhmälle. En myöskään mielelläni esiinny kameran edessä.

Nuorena kärsin laajemmin sosiaalisten tilanteiden pelosta, mutta tämä kieliongelma on jäänyt. Tällä hetkellä olen pirteä ja yritän hoitaa ongelmaa, olen ottanut yksityistä (etä)opetusta altistaakseni itseäni. Jännitän noita tunteja valtavasti, vaikka kyseessä siis ihan mukava englantia äidinkielenään puhuva opettaja, jonka kanssa tarkoitus vain rupatella tunnin verran.

Mistä otat tunteja? Mitä se maksaa?

Preply on tuo palvelu josta olen ostanut tunnit. Hintahaitari on todella laaja, osa pitää todella edullisestikin (kaikki eivät ole opettajia, osa tavallisia natiivipuhujia). Tuolta ei kyllä valitettavasti saa yksittäisiä tunteja (kokeilutuntien jälkeen), vaan mieleisen opettajan löydyttyä on ostettava vähintään kuuden tunnin paketti.

Jos pitäisi esim. valmistella englanninkielistä esitelmää, sopisin varmaan tunneille ihan suoraan esityksen läpikäymistä (tekstintarkistus, ääntäminen, esityksen läpivienti opettajan ollessa yleisönä). Eli tätä voi hyödyntää monella tapaa. Itselleni puhumisen säännöllisyys on tärkeää, etteivät töissä eteen tulevat tilanteet olisi niin isoja mörköjä.

Moi. Olen viiskymppinen mies. Pahaksi päässyt sos. fobia voi todellakin olla helvetillistä. Nuorempana söin betasalpaajia ja rauhoittavia pahoina päivinä.

En halua kuulostaa kusipää n...ta, mutta ainut pitkän aikavälin ohjeeni on, että mahdollisimman paljon altistumista tilanteille. Se on todella vaikeaa välillä. Tunnen empatiaa.

Vaikka se kuulostaa iltapäivälehtien lifestyle - sössötykseltä, niin erilaisista hengitys- ja rentoutustekniikoista on paljon apua.

Itse tein sen virheen, että välttelin tilanteita loputtomiin ja vapaa - ajalla käytin paljon esim. alkoholia jo mainittujen lääkkeiden lisäksi.  Voin vakuuttaa, että tämä ei ole se tapa, josta löytää helpotusta. Päinvastoin - pidentää ja pahentaa ongelmaa. 

Beetasalpaajat, meditointi/mindfullness, terapia, harjoittelu etukäteen/visualisointi. Mitä enemmän stressaan jostain asiasta elämässä, sitä vähemmän kehoni reagoi tuollaiseen jännitykseen. Minusta tuntuu, että kehoni tarvitsee jonkun tietyn määrän stressiä, jotta voin toimia optimaalisesti (vaikka toki se stressi tekee hallaa terveydelle muilla tavoin). Eli toimin paremmin kuin moni muu oikeissa kriisitilanteissa mutta jos ei sellaista ole, niin havisen kuin haavanlehti pienistä asioista, joihin kukaan muu ei kiinnittäisi huomiota. Pystyn rentoutumaan ainoastaan silloin, kun on jokin todella suuri kriisi meneillään ympärilläni. Eli se auttaa parhaiten.

Vierailija kirjoitti:

Tänään tuli taas tunne että mikähän työkaverin ongelma on hirveän töykeä ja sellainen joudun nyt korjaamaan sun jälkiä mulla ei aikaa,mikään ei kelvannut ja oli tosi äksy,siivoojana olen janollut tuolla vasta 2 kuukautta ja sellaisia päiviä ollut että haluan irtisanoutua, kyllä huomaa ettei ihminen muutu,olen joutunut vuonna 2012 ja 2015 työpaikkakiusatuksi ja en halua samaa kokea...vetäydyn ns kuoreeno jos toinen painaa päälle,en puhu mitään ja kiehun sisimmässäni en halua sanoa asioista koska en halua riitaa, rahallisesti ei kannattavaa irtisanoutua siksi roikun työpaikalla...

Siivousala nyt on aina tuollainen, varsinkin jos on vanhempia akkoja samassa paikassa.. Olen itsekin siivooja ja onneksi olen talon ainoa päiväsiivooja niin saan olla aika rauhassa, esimieskin käy vain silloin tällöin pyörähtämässä. Olen kokenut uupumuksen joten minulle sopii ettei ole työkavereita joiden kanssa tapella..

Vierailija kirjoitti:

Naisille työelämä ja pamit kuuluvat yhteen.

Pidätkö itseäsi fiksuna vai vitsikkäänä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään tuli taas tunne että mikähän työkaverin ongelma on hirveän töykeä ja sellainen joudun nyt korjaamaan sun jälkiä mulla ei aikaa,mikään ei kelvannut ja oli tosi äksy,siivoojana olen janollut tuolla vasta 2 kuukautta ja sellaisia päiviä ollut että haluan irtisanoutua, kyllä huomaa ettei ihminen muutu,olen joutunut vuonna 2012 ja 2015 työpaikkakiusatuksi ja en halua samaa kokea...vetäydyn ns kuoreeno jos toinen painaa päälle,en puhu mitään ja kiehun sisimmässäni en halua sanoa asioista koska en halua riitaa, rahallisesti ei kannattavaa irtisanoutua siksi roikun työpaikalla...

Siivousala nyt on aina tuollainen, varsinkin jos on vanhempia akkoja samassa paikassa.. Olen itsekin siivooja ja onneksi olen talon ainoa päiväsiivooja niin saan olla aika rauhassa, esimieskin käy vain silloin tällöin pyörähtämässä. Olen kokenut uupumuksen joten minulle sopii ettei ole työkavereita joiden kanssa tapella..

Kyl ne jotkut nuoremmatkin on törkeitä ja äksyjå, suurin osa nuorista on muuten iloisia ja mukavia mutta vanhempi väki huokailee,äksyilee ja pitää ihan tyhmänä nuorempia. Hotellisiivoojan työskentelen ja tiedän että on kiire mutta voi sitä silti olla kohtelias eikä töksäytellä ja äyskiä.

Te joilla on beetasalpaajia käytössä, minkä nimisiä käytätte? Niitäkin on varmasti montaa sorttia olemassa ja jotkut ehkä tehoavat paremmin kuin toiset nimenomaan jännitysoireisiin?

Minua on tämän hallituksen aikana alkanut vaivata sosialististen tilanteiden pelko.

Suosittelen myös altistamista, mutta ehdottomasti omien voimavarojen puitteissa.

Koskaan ei saa heittäytyä sen tekosyyn varaan, etten pysty tekemään yhtään mitään/poistumaan kotoa lainkaan, koska sos tilanteiden pelko. Aina voi tehdä jotakin. Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivä alkaa helposti huijaamaan itseään helpottaakseen hetkellisesti oloaan (ja sahaten samalla omaa oksaansa), aivan samoin kuin vaikkapa alkoholisti.

Liian vähäinen altistaminen ja kotiin linnoittautuminen nimittäin vie aina vointia huonompaan suuntaan, mutta niin vie myös liiallinen altistaminen. Pitää siis hiljalleen ja itselleen armollisesti, mutta määrätietoisesti etsiä omat rajansa ja balanssi. Ei saa myöskään liikaa pelätä epäonnistumisia tai "itsensä nolaamista". Itse asiassa eräs tuhoisimmista asioista on se, kun yrittää kaikin keinoin estellä/salailla/peitellä jännittämistään ja oirehdintaansa. Anna sen tulla, mutta kiinnitä siihen mahdollisimman vähän huomiota. Hikoile, tärise, punastu, änkytä, mutta pyri keskittämään huomiosi jonnekin aivan muualle.

Riittävän tehokas lääkitys, hengitysharjoitukset/meditaatio, terapia ja vaikka lemmikin, kuten koiran ulkoiluttaminen toimivat useimmilla hyödyllisenä tukena kun harjoitellaan altistamista ja etsitään rajoja.

Eräs erittäin tehokas keino on myös itse suggestio, vaikka se kornilta kuulostaakin: ohjaava ajatus siinä on kuitenkin se, että elämäsi on juuri sitä, mitä ajattelet sen olevan. Jos siis ajattelet panikoivasi ja epäonnistuvasi tulevissa tilanteissa, niin tulee oleman..

Sinun pitää siis tehdä mielikuva harjoituksia päivittäin, joissa kohtaat näitä tulevia vaikeita tilanteita, voittajana.

Ennen pitkää itse suggestion voima helpottaa näiden tilanteiden kohtaamista kuin ihmeen lailla. Pysyvien muutosten aikaansaanti kuitenkin vaatii aikaa, toistoja ja kärsivällisyyttä.

Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivän elämä on kyllä keskimäärin tuskallista tasapainottelua: lähes jokaisen päivän kun pitäisi sisältää "epämukavuus alueelle" menoa, mutta ei kuitenkaan kohtuuttomasti. Huomiona tässä teille, jotka ette tunne tätä sairautta tarkemmin, kun puhun epämukavuusalueelle menosta, se tarkoittaa kenties suurinpiirtein samaa tuntemusta, kuin minkä keskiverto kansalainen tuntisi esiintyessään isossa seminaarissa yksin ja olematta mikään esiintymisen ammattilainen tai super ekstrovertti supliikki sankari.

Jollekin tästä sairaudesta kärsivälle itsensä altistamisen raja voi tulla vastaan esiintyessä sille suurelle yleisölle, toiselle töissä käytäessä, kolmannelle jo kävelyllä pimeän aikaan hiljaisella metsätiellä. Joku pääsee onnistuneella altistusharjoittelulla hiljalleen eroon kaikista rajoitteistaan.

Jokainen meistä on erilainen persoona erilaisine henkilö historioineen ja traumoineen, huolimatta yhdistävästä sosiaalisten tilanteiden pelosta. Myös sairauden voimakkuus vaihtelee yksilöllisesti. Siksi se, mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi lainkaan toisella ja oma kuntoutumisen polku pitääkin suunnitella yksilöllisesti omista lähtökohdista.

Monilla on myös lisäksi liittäis sairauksia, kuten paniikkihäiriötä, yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä, masennusta, torikammoa jne ja myös ne pitää ottaa huomioon omaa kuntoutumista mietittäessä.

Kokeilkaa lääkettä Optipar. Pitäisi toimia, mm lääke sosiaaliseen fobiaan.

PalstaTrolli kirjoitti:

Minua on tämän hallituksen aikana alkanut vaivata sosialististen tilanteiden pelko.

Sinua siis kokoomus asiantuntijana on alkanut vaivata sosialististen tilanteiden pelko?

Haluatko avata meille tarkemmin, millaisissa tilanteissa oirehdintasi tulee ilmi?

Ehkä riittävän tehokkaasta lääkityksestä voisi olla sinullekin apua. Muistatathan myös, että todellisuudessa pelkosi ovat vain omassa mielessäsi.

Vierailija kirjoitti:

Kokeilkaa lääkettä Optipar. Pitäisi toimia, mm lääke sosiaaliseen fobiaan.

Itse väitän, että sosiaalisessa fobiassa on kolme eri astetta ja lääkitys sen mukaan.

1. Lievin: optipar tai muu beetasalpaaja

2. Keskivaikea: optiparin lisäksi ssri lääkitys ja tarvittaessa rauhoittava lääkitys

3. Vaikea: jatkuva rauhoittava lääkitys sekä ssri ja optipar lääkitys