Hei te joilla on sosiaalisten tilanteiden pelko ja olette työelämässä!

Ei viitsi kertoa hirveän tarkasti että ei voi tunnistaa mutta olen toimistotyössä ja selviän kyllä jotenkuten mutta välillä on vähän liian jännittäviä hetkiä kuten kokoukset ym.

Mulla on vain beetasalpaajat käytössä.

Mites itselläsi?

Vierailija kirjoitti:

Ei viitsi kertoa hirveän tarkasti että ei voi tunnistaa mutta olen toimistotyössä ja selviän kyllä jotenkuten mutta välillä on vähän liian jännittäviä hetkiä kuten kokoukset ym.

Mulla on vain beetasalpaajat käytössä.

Mites itselläsi?

Olen vasta opiskelija ja ollut töissä vain lyhyitä pätkiä kesällä. Kesätyöt ovat olleet yhtä helvettiä... Opiskelut kyllä sujuu ihan ok esitelmiä lukuunottamatta. Minullakin on betasalpaaja käytössä, mutta en ole kokenut siitä suurta hyötyä. Pelkään kovasti tulevaisuutta: saanko ollenkaan töitä? Jos saan niin miten ihmeessä pärjään siellä?

Ap

Asiakaspalvelussa, usko tai älä.

Tosin aloitin työni ennen kuin aloin kärsimään tästä, olen pärjännyt vielä jotenkuten mutta en enää kovin kauan tule pärjäämään. Beetasalpaajat käytössä nyt.

kassalla

Vierailija kirjoitti:

kassalla

Tästä tulikin mieleen että kävin viikko sitten yhdessä kaupassa ja siinä kassalla ollut mies tärisi tosi voimakkaasti, tuli mieleen että olikohan tuo joku fyysinen sairaus vai jännittikö minua..

Toimistotyössä myös. Iso organisaatio ja vuosi vuodelta on enemmän palavereita ja muita joukkokokoontumisia, joissa saattaa tahtomattaan joutua huomion keskipisteeksi. Tarvittaessa beetasalpaajat ja rauhottavat käytössä. Vaiva on sitkeä... Tämän vuoksi en uskalla haaveilla uralla etenemisestä :(

Olen sairaanhoitaja ja töissä terveyskeskuksessa. Välillä jotkin uudet tilanteet ovat vaikeita ja tietenkin näin sosiaalinen työ syö hirveästi voimavaroja. Jonkinlainen työpersoona on kuitenkin vuosien saatossa muodostunut ja sen avulla selviän töistä. Ennen mulla oli cipralex lääkitys, mutta nyt ei ole mitään lääkkeitä. Kyllä tuo cipralex silloin auttoi ja vaikutus on onneksi säilynyt myös lopetuksen jälkeen. En kuitenkaan usko ikinä paranevani kokonaan, mutta mulle riittää että selviän töistä ja arkipäivän askareista. Kannattaa rohkeesti kokeilla lääkkeitä jos tuntuu et sos. fobia estää työnteon ja opiskelun. Ei niitä aina tarvii loppuikäänsä syödä. Onneksi

Mistä muuten olette pyytäneet lääkkeitä? Siis jotain tehokkaampaa kuin beetasalpaaja..

Mulla ainakin on aika suuri kynnys pyytää tuollaisia jostain työterveydestä..

Vierailija kirjoitti:

Toimistotyössä myös. Iso organisaatio ja vuosi vuodelta on enemmän palavereita ja muita joukkokokoontumisia, joissa saattaa tahtomattaan joutua huomion keskipisteeksi. Tarvittaessa beetasalpaajat ja rauhottavat käytössä. Vaiva on sitkeä... Tämän vuoksi en uskalla haaveilla uralla etenemisestä :(

Kokous alkaa ja sen pitäjä aloittaa: "koska en tunne teitä kaikkia niin voisivatko kaikki aluksi esittäytyä" ja sydämen syke alkaa kohoamaan ja hirveä tärinä alkaa.. Tunne että olisi pakko päästä pakoon ja sitten kun vuoro tulee niin takeltelevalla äänellä sanot nimesi ja sen aikana ja jälkeen täriset tuolissasi koko kropan voimin :(

Mä kävin yksityisellä lääkärillä. Kerroin ihan suoraan että sosiaaliset tilanteet on vaikeita ja oireista jota mulla on. Tosi mukava naislääkäri ymmärsi heti tilanteen

Minä epäilen että se liitty aivojen kemiaan, että se mene sekaisin kun joutuu masennuksen syöksykierteeseen ja ounastelisin että sen lääkitseminen (toki ei kaikissa tapauksissa) on väärä tapa hoitaa asiaa. Vaan ennemminkin pyrkiä käytännön kautta pääsemään taas uuteen alkuun.

Suunnittelutoimistossa, tällä hetkellä jopa tuuraan päällikköä. Beettasalpaajat apuna. Viiden työvuoden aikana olen tottunut työkavereihin niin hyvin, etten enää juurikaan tartte lääkkeitä. Mut pidän ne aina varuiksi mukana, antaa henkistä turvaa. Alkuun otin lääkkeitä joka kokouksiin ja välillä jopa kahvitauoille! En olisi ikinä uskonut, että olen näinkin rohkea.

Et taida kärsiä pahasta sos. fobiasta nro 11? Ounastelusi jätän omaan arvoonsa. Itselle lääkkeet hain vasta kärsittyäni vuosia. Eiköhän lääkitys monelle ole se viimeinen oljenkorsi.

Kotihoidossa olen töissä ja siellähän pitää olla tosi sosiaalinen,onneksi saa huokaista siirtyessä asiakkaan luota toiselle.Olen kehittänyt 2 persoonaa tai en minä oo niitä kehittänyt ne on vaan tulleet.työ minä uskaltaa ja kykenee vaikka mihin vaikka arki minä saa paniikki kohtauksen usein, kun pitää mennä ruokakauppaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toimistotyössä myös. Iso organisaatio ja vuosi vuodelta on enemmän palavereita ja muita joukkokokoontumisia, joissa saattaa tahtomattaan joutua huomion keskipisteeksi. Tarvittaessa beetasalpaajat ja rauhottavat käytössä. Vaiva on sitkeä... Tämän vuoksi en uskalla haaveilla uralla etenemisestä :(

Kokous alkaa ja sen pitäjä aloittaa: "koska en tunne teitä kaikkia niin voisivatko kaikki aluksi esittäytyä" ja sydämen syke alkaa kohoamaan ja hirveä tärinä alkaa.. Tunne että olisi pakko päästä pakoon ja sitten kun vuoro tulee niin takeltelevalla äänellä sanot nimesi ja sen aikana ja jälkeen täriset tuolissasi koko kropan voimin :(

Just nuo esittelykierrokset on pahimpia! Jännitys ehtii oikein yltyä ja yltyä. En muista ikinä mitä olen höpissyt tai mitä muut ovat sanoneet. Hirveää.

tehtaalla töissä

koulutukseltani kokki

työelämässä pärjään ihan hyvin, henkisesti vähän huonommin

ei lääkitystä eikä terapiaa 

Minä työskentelin henkilökohtaisena avustajana. Työroolissa sosiaaliset tilanteet ovat hieman helpompia, mutta koin ne edelleen stressaaviksi ja ahdistaviksi. Työ oli henkisesti todella kuormittavaa, ja kaipasin jatkuvasti omaa rauhaa. Ihmisten parissa työskentely ei kerta kaikkiaan sovi minulle. Lopulta olin aivan poikki henkisesti, joten päätin palata takaisin koulun penkkiin ja vaihtaa aivan toiseen alaan. Toivon, että saan tulevaisuudessa työn, jossa ei olisi niin paljon sosiaalisia tilanteita.

Vierailija kirjoitti:

Minä epäilen että se liitty aivojen kemiaan, että se mene sekaisin kun joutuu masennuksen syöksykierteeseen ja ounastelisin että sen lääkitseminen (toki ei kaikissa tapauksissa) on väärä tapa hoitaa asiaa. Vaan ennemminkin pyrkiä käytännön kautta pääsemään taas uuteen alkuun.

Fobiasta ajattelen niin, että jos teet esim kärrypyörän ja se menee v"tuiksi niin sanotus, niin sitten on vaan heti yritettävä uudestaan ja pelko niin se ei oikein tahdo kadota itsestään vaan se on vaan yritettävä kohdata ja ylitettävä ja tarkastella eri kulmista, oivallettava ja suhteutettava. Masennus sillä on aina taipumus kasvaa kun sitä hautoo. Se kasvaa aina suuremmaksi. Se on ihan hirveän painava kantaa. Josko elämä opettaisi, näkisi enemmän ja laajemmalti, olisi entistä viisaampi ja asiat löytäisivät oikeat suhteensa ja kaikki tämä yhdessä olisi elämä nyt.

Teen toimistohommia ja tapaan välillä asiakkaita. Selviän töistä ihan ok, pahimpia tilanteita on ehdottomasti kokoukset. Mua ei jännitä itsensä esittely, vaan jos pitää esitelmöidä kaikkien edessä jostain työjutusta. Beetasalpaajat täälläkin käytössä, hain ne työterveydestä erään palaverin jälkeen kun ääni tärisi esitelmän aikana ihan hirveästi ja halusin vain vajota maan alle. Lääkäri oli tosi empaattinen, totesi vain että hyvin yleinen vaiva ja määrännyt samoja lääkkeitä monille poliitikoillekin.

Masennuslääkkeet + beetasalpaaja hyvä yhdistelmä sosiaalisesta fobiasta kärsiville. Esim. masennuslääkitystä puoli vuotta ensin ja sen jälkeen tarvittaessa sitten beetasalpaajilla jatketaan. Masennuslääkkeet vähentää henkistä ahdistuneisuutta, beetasalpaajat fyysisiä jännitysoireita.