Hei te joilla on sosiaalisten tilanteiden pelko ja olette työelämässä!

Onko kellään muulla sitä ongelmaa, että käsi yksinkertaisesti kramppaa, kun pitäisi kirjoittaa jotain? Jännityksen takia siis...

up

Erittäin näkyvä työ usein suuren suuren yleisön / asiakasryhmän edessä. Viimeiset 10 vuotta mennyt hyvin alkoholilla. Pari lasia viiniä, niin elämä on paljon helpompaa ja pystyy työskentelemään.

En pystynyt tekemään enää työtäni, sairaanhoitaja akuuttiyksikössä, paniikkioireuden vuoksi. Rauhoittavien voimalla sujuu kaupassakäynnit yms., sairauslomalla ja työttömänä nyt 3 vuotta.

Tulevaisuudesta en tiedä. Olisin halunnut kouluttautua johonkin muuhun työhön jossa selviäisin pelkäämättä, mutta Keva ei tule vastaan. Huvittavaa on se, että ulkopuoliset ihmiset pitävät minua sosiaalisena ihmisenä. Hyvä näyttelijä siis?

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään muulla sitä ongelmaa, että käsi yksinkertaisesti kramppaa, kun pitäisi kirjoittaa jotain? Jännityksen takia siis...

On! Olin pääsykokeissa halutessani vaihtaa ammattia..eihän siitä mitään tullut kun ei kynä pysynyt kädessä:(

Itse olen kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta lukiosta saakka, nyt olen noin kolmekymppinen. Aluksi luulin, että kärsin vain vapinasta ja ruokailutilanteet alkoivat jännittää. Lopulta olen huomannut, että varsinkin stressaavissa elämätilanteissa pelko ulottuu kauemmaskin, mukaan on tullut muitakin "itseänsä nolaamisen" pelkoja ja aloin jännittämään jopa työpaikan kahvitaukoja, samoin kuin näköjään moni muu täällä. Sain lääkäriltä beetasalpaajia pari vuotta sitten, ne ovat auttaneet pahimmissa tilanteissa fyysisiin oireisiin, mutta eivät poista henkistä ahdistusta. Ostin myös luontaistuotteina myytäviä rentouttajia, ehkä niillä on jokin placebo-vaikutus, mutta vaikutus silti.

Työskentelen toimistotehtävissä, joissa joskus joudun myös esiintymään. Esiintymisen olen saanut vedettyä beetasalpaajien avulla ihan mallikkaasti, mutta kaikki ruokailuun liittyvä on yhä harvinaisen vaikeaa. Alkoholi auttaa, joten on toisaalta helpotus, että suomalainen juomakulttuuri on virallisemmissakin tilaisuuksissa aika alkoholimyönteinen. Itse en tosin sitä niin haluaisi käyttää ja seuraavana päivänä oireet pahenevat merkittävästi. Olen alkanut meditoimaan, joka näyttää auttavan enemmän kuin mikään muu. Ahdistuksen oireiden alkaessa pyrin palauttamaan mieleeni hengityksen kuuntelun ja etsin sen rennon tilan itsessäni ja mielessäni, aina ei helpota mutta usein, joten voin suositella ihan kaikille. Kun meditaatiossa kehittyy, saa helpommin oman mielen kontrolliin ja haitallisen ajatusketjun katkaistua.

Laadunvalvoja, käyn terapiassa on lääkkeet. Pärjään työelämässä hyvin, koska mun tarviaa pääasiallisesti olla tekemisissä vaan kolmen ihmisen kanssa ja niidenkin kanssa silleen kerta viikkoon. Yksi näistä on esimies jolle annan raportin ja jonka kanssa tsekkaillaan viikon työt kerta viikkoon, toiset kaksi tuo näytteitä. Eli duuni on hyvin, hyvin itsenäistä. Sen sijaan elämän moni muu osa-alue ois persauksillaan ilman lääkitystä ja terapiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä epäilen että se liitty aivojen kemiaan, että se mene sekaisin kun joutuu masennuksen syöksykierteeseen ja ounastelisin että sen lääkitseminen (toki ei kaikissa tapauksissa) on väärä tapa hoitaa asiaa. Vaan ennemminkin pyrkiä käytännön kautta pääsemään taas uuteen alkuun.

Fobiasta ajattelen niin, että jos teet esim kärrypyörän ja se menee v"tuiksi niin sanotus, niin sitten on vaan heti yritettävä uudestaan ja pelko niin se ei oikein tahdo kadota itsestään vaan se on vaan yritettävä kohdata ja ylitettävä ja tarkastella eri kulmista, oivallettava ja suhteutettava. Masennus sillä on aina taipumus kasvaa kun sitä hautoo. Se kasvaa aina suuremmaksi. Se on ihan hirveän painava kantaa. Josko elämä opettaisi, näkisi enemmän ja laajemmalti, olisi entistä viisaampi ja asiat löytäisivät oikeat suhteensa ja kaikki tämä yhdessä olisi elämä nyt.

Että minä tiedän kokemuksesta sen että h#lvetin moinen vaara piilee siinä, kun asioiden annetaan kasvaa, tällöin suhteellisuus hämärtyy ja osittain niinsanotusti sokeutuu ja tällöin lastin paino kasvaa eksponentiaalisesti jatkuvasti niin suureksi, että stä on hyvin v#ttumaista lähteä purkamaan ja tämän jälkeen sitä on niin tiltissä ja p"skana ettei mitää rajaa.

Joo. Mä kokeilin tätä opiskeluaikana. Kerta toisensa jälkeen vaan pakotin itseni ylittämään omat rajat uudelleen ja uudelleen. Tämän loistavan strategian päätteeksi huomasin sosiaalisten tilanteiden pelon lisäksi omistavani myös paniikkihäiriön. Kyllä sille on ihan syynsä miksi sitä pelkoa kannattaa hoitaa ammattilaisen kanssa pikkuhiljaa eikä lähteä leikkimään oman elämänsä keittiöpsykologia ja hakata päätä seinään yksin.

Toimistotyössä olen ja vältän kahvitaukojen viettoa yhteisessä taukotilassa, koska jännittämiseni ilmenee pään/käsien tärisemisenä ja äänikin värisee. Kokoukset ovat helvettiä mutta ne vaan pitää kestää. Siedän ne beetasalpaajan voimin. Pomoni on huomannut jännitysoireet mutta hän vaan totesi tylysti "ai siksi sä ootkin noin säikky!", mutta hän onkin älykääpiö.

Itse kärsin sosiaalisesta ahdistuksesta, mutta toimistotyöstäni selviän ihan hyvin sillä osaan esittää sosiaalista ja puheliasta ja kukaan ei töissa arvata että mulla on kyseinen "vaiva". En käytä mitään lääkitystä.

Eniten se tulee esille kun pitäisi lähteä juhliin tai tapahtumiin missä on paljon ihmisiä. Rintaan tulee todella painostava ahdistuksen tunne ja usein perunkin menot juuri viime hetkellä. Olen yrittänyt analysoida miksi tunnen näin.. Mun on helpompi tutustua uusiin ihmisiin, jotka ei tunne mua ollenkaan. Mutta inhoan tilanteita, missä on paljon puolituttuja ja niiden kanssa on vain pakko puhua "small talkia" vaikka tiedän ettei kumpaakaan osapuolta vois vähempää kiinnostaa. 

Minä kyllä osittain pidän ihmisten kanssa työskentelystä, mutta tietynlaiset esiintymiset, tilaisuudet, julkinen syöminen on hirvittävää. En pysty. Beetasalpaajat ovat käytössä, mutta joskus eivät tunnu siltikään auttavan kun henkinen tuskaisuus on niin kova. On tämäkin sairaus. :(

Itsellä on ollut voimakas esiintymispelko ja oon edelleen aika kriittinen itseni suhteen.

Olen ollut samassa työpaikassa 20v ja joutunut etenkin viime vuosina esiintymään paljon, jopa valtakunnallisissa seminaareissa sadoille ihmisille. Otan beetasalpaajaa aika reippaasti alle.

Välillä mokaan, änkytän ja tärisen, välillä menee ihan hyvin.

Yritän keskittyä siihen mitä sanon, katson yleisössä yhteen kivaan ihmiseen ja yritän ajatella, että ei oo paskan väliä miltä näytän tai kuulostan, vaan että asia tulee selväksi.

Jos on esitys, niin kirjoitan sanasta sanaan sen mitä kunkin dian kohdalla puhun, opettelen sen ulkoa vaikka luen paperista. Pienemmälle väelle pystyn jo puhumaan ilman apupapereita.

Usein oon joutunut pitämään yrityksen esittelyjä ulkomaalaisille englanniksi, se on aina ripulin paikka, menee aina persiilleen, mutta aina kuitenkin mulle nakitetaan, joten sou not, jos kelpaa niin menköön.

Parhaiten siis oppii, kun joutuu suden suuhun sata kertaa, lopulta enää suututtaa, eikä jaksa välittää, miten se menee...

Olen ollut pelkotilojen ja paniikkihäiriön takia jopa pitkiä aikoja sairaslomalla, mutta kun sain itseni takaisin tasapainoon, niin olen palannut takaisin työelämään keittiö-/salityöntekijäksi parin tuhannen asiakaspaikan ruokalaan - enkä käytä enää mitään lääkitystä. Paras tasapainottava lääkitys minulle on ehdoton raittius ja säännöllinen vuorokausirytmi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toimistotyössä myös. Iso organisaatio ja vuosi vuodelta on enemmän palavereita ja muita joukkokokoontumisia, joissa saattaa tahtomattaan joutua huomion keskipisteeksi. Tarvittaessa beetasalpaajat ja rauhottavat käytössä. Vaiva on sitkeä... Tämän vuoksi en uskalla haaveilla uralla etenemisestä :(

Kokous alkaa ja sen pitäjä aloittaa: "koska en tunne teitä kaikkia niin voisivatko kaikki aluksi esittäytyä" ja sydämen syke alkaa kohoamaan ja hirveä tärinä alkaa.. Tunne että olisi pakko päästä pakoon ja sitten kun vuoro tulee niin takeltelevalla äänellä sanot nimesi ja sen aikana ja jälkeen täriset tuolissasi koko kropan voimin :(

Tuohon yksi opettaja sanoi kerran mainiosti. Hän sanoi että hän voi täällä luokan edessä paasata ihan vapautuneesti, mutta auta armias kun tulee tilanne, että istut pöydässä ja jokainen puhuu vuorollaan. Lasket milloin on oma vuoro, kädet hikoaa ja muiden esittelyä et kuule. Kun tulee oma vuoro niin et jälkeenpäin muista mitä sanoit!

Tuota aina muistelen kun oon samassa tilanteessa, ja oon huomannut että moni jännittää tuollaista, pomotkin, kyse on siis vain tilanteesta!

Mulla on aina ollut sosiaalisten tilanteiden pelko. Opiskeluaikana pyörryin 2 kertaa pitäessäni esitystä. Muuten punastun ihan tulipunaiseksi ja ajatuksista tulee ihan mössöä. En vaan muista mitä mun pitää sanoa ym. Toi on kauheinta ku tuntuu ettei ajatus kulje millään. Pelkään myös pyörtymistä ihan tolkuttomasti. Nyt työttömänä kun en pysty töihin. Kaupassakin käynti on kamalaa. Kassalla koko kroppa hikoaa ihan tolkuttomasti ja kädet tärisee 😢

Itse sairastuin sosiaalisten tilanteiden pelkoon jo lapsena.

Aikuisiällä oireet helpotti kun hankin työn jossa ei ole rutiineja mitä oli lapsena ja nuorena. Eli lähdin rekkakuskiksi reissutyöhön eli en ole koskaan kotona.

Jossakin määrin vielä joskus oireita tulee mutta harvoin.

Perheellistyminen ja parisuhteet tämä pois sulkee mutta mieluummin niin kuin oksentaen ja henkeä haukkoen jokapäivä..

Epäilen, että kaikkia muitakin muka "jännittää ihan hirveästi" vaikka esittelykierros. Kerran lukiossa kuulin, kun yksi luokan poika matki mun ääntä kun ääneni oli vapissut puhuessani. Olipa kivaa. Lukiossa mulla alkoi tämä vaiva ja lähes 20 vuotta olen kärsinyt siitä :( Työelämässä sinnittelen. Tänäänkin jouduin yhtäkkiä esiintymään. Onneksi lääkkeet ehtivät vaikuttaa ennen sitä.... Mitähän sitä sitten tekee, jos tulisi raskaaksi? Beetasalpaajia ja rauhoittavia tuskin voisi käyttää.

Miten pärjäätte julkisen syömisen kanssa, esim. joku työpaikan tärkeähkö ateriointi (aamukaffit, palaveri, pikkujoulut)?

Itsellä aina ollut suuria ongelmia julkisen syömisen kanssa ja kuukauden päästä pitäisi mennä työporukan kanssa syömään, mutta en haluaisi heille ongelmastani kertoa, vinkkejä siis selviytymiseen ostetaan vastaan.

Itsellä tosiaan syödessä ahdistaa, kädet tärisee, pyörryttää, ruoka takertuu kurkkuun jne.

Ika on tuonut hieman helpotusta. 18 vuotiaana kymmenen vuotta sitten olin todella arka ja pelkasin todella paljon sosiaalisia kanssakaymisia. Mutta olen aina tykannyt tyonteosta ja haluni on ollut vahva menestya. Jossain vaiheessa kaytin beetasalpaajia ja muita laakkeita laakarin maarayksesta, mutta en enaa.

Olen toimistotyossa ja voisin edeta huomattavasti nykysessa tyossani jos olisin sosiaalisempi ja kyvykas esimerkiksi pitamaan kokouksia /esitelmia. Aika ja tutut tyokaverit helpottavat. Monet ovat kokeneet minut toykeana ja koppavana, koska olen ujo ja hiljainen. Mika on aivan naurettavaa kun tietaisivatpa totuuden :D

Mulla auttoivat lääkkeet. Alunperin aloitin venlafaxiinin masennukseen, johon se ei auttanut mutta erittäin hyvänä sivuvaikutuksena auttoi ahdistukseen ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Enään ei esimerkiksi ahdista kassalla maksaminen ym. Jutut jotka aiemmin haittasivat elämää suuresti. Olen nyt työssä laboratoriossa, jonne tarkoituksella valkataan hieman sosiaalisesti rajoittuneempia tyyppejä, sillä siinä työssä tarvitaan keskittymisrauhaa. Olen itse (valitettavasti) ekstrovertti ja sosiaalinen mutta samanaikaisesti myös tästä pelosta kärsivä... tämä kombinaatio on johtanut sitten muihin mielenterveysongelmiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toimistotyössä myös. Iso organisaatio ja vuosi vuodelta on enemmän palavereita ja muita joukkokokoontumisia, joissa saattaa tahtomattaan joutua huomion keskipisteeksi. Tarvittaessa beetasalpaajat ja rauhottavat käytössä. Vaiva on sitkeä... Tämän vuoksi en uskalla haaveilla uralla etenemisestä :(

Kokous alkaa ja sen pitäjä aloittaa: "koska en tunne teitä kaikkia niin voisivatko kaikki aluksi esittäytyä" ja sydämen syke alkaa kohoamaan ja hirveä tärinä alkaa.. Tunne että olisi pakko päästä pakoon ja sitten kun vuoro tulee niin takeltelevalla äänellä sanot nimesi ja sen aikana ja jälkeen täriset tuolissasi koko kropan voimin :(

Hyi mikä painajainen. Itse otain aina rauhoittavan ennen kokouksia, koska panikoin suljetussa huoneessa.