Lue keskustelun säännöt.
Sanokaa kolme painavaa syytä sille, miksei hankita iltatähtöstä perheeseemme?
08.09.2017 |
Me menimme nuorina naimisiin ja saimme kolme lasta. Olemme nyt 36v (minä) ja 40v (mies). Lapset ovat 16v, 14v ja 12v. Kavereilla on pieniä lapsia, koska saivat lapset "normaalissa" iässä näin korkeasti koulutetuissa piireissä. Eli yli 30-vuotiaana.
Minulla ja miehelläni on opiskelut opiskeltu, kummallakin vakituinen työ, elämä on vakaata ja kaikki erittäin hyvin. Välillä vain mietin miltä vauva tähän kaikkeen vielä tuntuisi. Kannattaisiko elää tätä elämää, joka nyt on ja nauttia isoista lapsista vai aloittaa vielä yhden kanssa alusta?
En ole missään nimessä vanha, vasta 36v. Mutta koska aloitettiin nuorena, isommat lapset ovat jo ihan eri sukupolvea tämän mahdollisen neljännen kanssa.
Mies ei ole vastaan, muttei puolestakaan. Sellaisella mielellä, että olisi ihanaa ja mahtavaa, jos vauva vain tulisi pyytämättä, mutta ei haluaisi erikseen yrittääkään tai alkaa miettiä asiaa konkreettisemmin.
Sanokaapa kolme painavaa syytä, miksei neljättä kannattaisi hankkia? Minä nyt ehkä näen elämää vähän liian vaaleanpunaisten silmälasien läpi, enkä niitä huonoja puolia osaa ajatella.
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt vasta sun isommat lapset tarvitsevat äitiä ja vanhempia kun teini-iän tyrskyt tulossa. Pieni vauva veisi huomiota näiltä. Tuliko sulla jonkinlainen paniikki jo siitä että lapset on niin isoja, kohta muuttavat pois ja kenestä sitten huolehdit?
Mä näen sun nykytilanteen tosi ideaalina (itselleni, vain sinä tiedät omasi), olet nuori ja teillä on aikaa miehen kanssa tehdä kaikkea ihanaa kahdestaan. Maailma on ihan auki sille mitä voitte tehdä, minne mennä, minkälaisia suunnitelmia keksitte. Ihan uusi jännittävä vaihe tulossa muutamien vuosien päästä! :)
Tietysti se on jännittävää ja ehkä pelottavaakin. Vauva olisi tuttua ja turvallista, saisi pitää kiinni jo tutusta elämäntyylistä. Tietäisi mitä elämä olisi seuraavat 18 vuotta.
Silti mä kannustaisin rohkeasti uuteen, vähän seikkailemaan, nauttimaan siitä parisuhteesta, keskittymään itseensä ja avoimesti vaan ottamaan sen mitä annetaan.
Tämä on varmasti juuri sitä, mitä käyn läpi. En todellakaan tiedä, mitä elämä on viiden vuoden päästä. Lapset ovat silloin 21v, 19v ja 17v. Nuorinkin jo lähes täysi-ikäinen. Jotenkin sellainen olo, että mitä ihmettä minä (ja me miehen kanssa!) silloin tehdään töiden jälkeen? Kaikki se vapaa-aika? Miten opetellaan tekemään ruokaa kahdelle? Miten tottua siihen hiljaisuuteen kotona? Miten rytmittää elämä, kun ei tarvitse enää herätä, valvoa tai suunnitella mitään kenenkään takia - vain itsemme?
Ehkä tämä siis on enemmän jotain elämänkriisiä ja sitä, että pelkään, ettei minua enää tarvita. Vauva olisi hirveän helppo ratkaisu. Tiedän tasan tarkkaan, mitä sen kanssa pitää tehdä ja millaista elämä on seuraavat 20 vuotta. Nyt tulevaisuus on aika tyhjä.
ap
Ihan selvä tyhjän pesän-syndrooma.
Hankkikaa koiravauva. Se auttaa. Oikeasti.
Ai tälle on jo diagnoosikin :) Ehkä siis tämä on juuri sitä.
Kiitos hyvistä kommenteista kaikille, tämä lounastunti menikin ihan terapiaistunnoksi. Nyt jatkuu työt. Hyvää viikonloppua!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelottaako sinua mahdollisesti se, että muutaman vuoden kuluttua saatat jo jäädä miehesi kanssa kaksin ja teillä ei ole ennestään kokemusta siitä, mitä on olla aikuinen pariskunta ilman samassa taloudessa asuvia lapsia?
Kyllä, varmasti osa tätä iltatähtitoiveilua liittyy tuohon. Me olimme vain reilun vuoden täysin kahdestaan ja siitäkin ajasta suurimman osan jo raskaana. Emme ole eläneet kahdestaan, vaan aina perheenä.
ap
Ehkä ap saatkin tässä kohtaa uuden elämän ja ehkä uuden miehen.. Joskus käy niin kun ei osata olla yhdessä ilman niitä lapsia..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, mutta äidin aikainen äidiksi tulo tutkitusti periytyy.
Ei ihan noinkaan. Enemmän synnytysikä korreloi koulutustaustan kanssa. Matalammin koulutetut hankkivat lapsia nuorempana, korkeasti koulutetut vanhempana. Siksi me olimmekin poikkeus. Kummankin suvut ovat vahvasti akateemisia, kaikki lähipiirissä maistereita ja tohtoreita, kaveritkin korkeasti koulutettuja. Me perustimme ensin perheen ja opiskelimme pikkulapsiarjen keskellä.
Meidän lapset suuntautuvat todennäköisesti myös yliopistokoulutusten pariin ja uskon, että hankkivat perheen ja lapsia vasta lähempänä sitä "normaalia" ikää. Minä ja mieheni ollaan tunnettu toisemme lapsesta asti ja siinäkin mielessä oltiin erilaisia. Tiedettiin jo 10-vuotiaina, että mennään naimisiin joskus. Omilla lapsilla ei ole mitään hinkua naimisiin vielä vuosikausiin, eivätkä näe nuorena perheen perustamista mitenkään tavoiteltavana tai hohdokkaana asiana.
ap
Minä olen myös akateemisesti koulutettu ja urasuuntautunut, mutta sain silti lapseni nuorena opintojen ollessa kesken. Ymmärrän olevani poikkeus pääsääntöön kuten sinäkin. Omassa suvussani lapset on kuitenkin saatu nuorina, ja jotenkin tuo puski läpi huolimatta hyvästä koulutuksesta.
Sekä koulutus että nuori vanhemmuus periytyy. Me kaksi olemme myös todiste siitä, että välillä molemmat voivat kulkea käsi kädessä, varsinkin jos näin on ollut omalla äidillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt vasta sun isommat lapset tarvitsevat äitiä ja vanhempia kun teini-iän tyrskyt tulossa. Pieni vauva veisi huomiota näiltä. Tuliko sulla jonkinlainen paniikki jo siitä että lapset on niin isoja, kohta muuttavat pois ja kenestä sitten huolehdit?
Mä näen sun nykytilanteen tosi ideaalina (itselleni, vain sinä tiedät omasi), olet nuori ja teillä on aikaa miehen kanssa tehdä kaikkea ihanaa kahdestaan. Maailma on ihan auki sille mitä voitte tehdä, minne mennä, minkälaisia suunnitelmia keksitte. Ihan uusi jännittävä vaihe tulossa muutamien vuosien päästä! :)
Tietysti se on jännittävää ja ehkä pelottavaakin. Vauva olisi tuttua ja turvallista, saisi pitää kiinni jo tutusta elämäntyylistä. Tietäisi mitä elämä olisi seuraavat 18 vuotta.
Silti mä kannustaisin rohkeasti uuteen, vähän seikkailemaan, nauttimaan siitä parisuhteesta, keskittymään itseensä ja avoimesti vaan ottamaan sen mitä annetaan.
Tämä on varmasti juuri sitä, mitä käyn läpi. En todellakaan tiedä, mitä elämä on viiden vuoden päästä. Lapset ovat silloin 21v, 19v ja 17v. Nuorinkin jo lähes täysi-ikäinen. Jotenkin sellainen olo, että mitä ihmettä minä (ja me miehen kanssa!) silloin tehdään töiden jälkeen? Kaikki se vapaa-aika? Miten opetellaan tekemään ruokaa kahdelle? Miten tottua siihen hiljaisuuteen kotona? Miten rytmittää elämä, kun ei tarvitse enää herätä, valvoa tai suunnitella mitään kenenkään takia - vain itsemme?
Ehkä tämä siis on enemmän jotain elämänkriisiä ja sitä, että pelkään, ettei minua enää tarvita. Vauva olisi hirveän helppo ratkaisu. Tiedän tasan tarkkaan, mitä sen kanssa pitää tehdä ja millaista elämä on seuraavat 20 vuotta. Nyt tulevaisuus on aika tyhjä.
ap
Kuule kyllä ne sua tarvitsee tuossakin iässä! Sulla on nyt vain alkanut se tosi tarpeellinen "kriisivaihe", jonka useimmat vanhemmista käy kun lapset uhkaavasti kasvavat aikuiseksi ja kohta jo lentävät pesästä. Työstä vaan sitä eteenpäin, juttele miehen kanssa, miten näette tulevaisuutenne? Oletteko samalla linjalla? Onko lapsiperheaikana herännyt jotain toiveita ja haaveita, joita ei silloin ollut mahdollisuus toteuttaa?
Varmaan jokainen tuossa tilanteessa joutuu vähän pohtimaan ja kartoittamaan itseään uudestaan, katsomaan eri näkövinkkelistä. Mutta se pitää vaan tehdä rohkeasti ja mieluusti miehen kanssa vähän yhteistyössä.
Mä näen että sun "tarpeellisuudessa" tulee enintäänkin pieni suvantovaihe kun lapset lähtevät. Kohta ovat vaunujen ja sittereiden kanssa teidän oven takana ja silloin vasta sitä äitiä tarvitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt vasta sun isommat lapset tarvitsevat äitiä ja vanhempia kun teini-iän tyrskyt tulossa. Pieni vauva veisi huomiota näiltä. Tuliko sulla jonkinlainen paniikki jo siitä että lapset on niin isoja, kohta muuttavat pois ja kenestä sitten huolehdit?
Mä näen sun nykytilanteen tosi ideaalina (itselleni, vain sinä tiedät omasi), olet nuori ja teillä on aikaa miehen kanssa tehdä kaikkea ihanaa kahdestaan. Maailma on ihan auki sille mitä voitte tehdä, minne mennä, minkälaisia suunnitelmia keksitte. Ihan uusi jännittävä vaihe tulossa muutamien vuosien päästä! :)
Tietysti se on jännittävää ja ehkä pelottavaakin. Vauva olisi tuttua ja turvallista, saisi pitää kiinni jo tutusta elämäntyylistä. Tietäisi mitä elämä olisi seuraavat 18 vuotta.
Silti mä kannustaisin rohkeasti uuteen, vähän seikkailemaan, nauttimaan siitä parisuhteesta, keskittymään itseensä ja avoimesti vaan ottamaan sen mitä annetaan.
Tämä on varmasti juuri sitä, mitä käyn läpi. En todellakaan tiedä, mitä elämä on viiden vuoden päästä. Lapset ovat silloin 21v, 19v ja 17v. Nuorinkin jo lähes täysi-ikäinen. Jotenkin sellainen olo, että mitä ihmettä minä (ja me miehen kanssa!) silloin tehdään töiden jälkeen? Kaikki se vapaa-aika? Miten opetellaan tekemään ruokaa kahdelle? Miten tottua siihen hiljaisuuteen kotona? Miten rytmittää elämä, kun ei tarvitse enää herätä, valvoa tai suunnitella mitään kenenkään takia - vain itsemme?
Ehkä tämä siis on enemmän jotain elämänkriisiä ja sitä, että pelkään, ettei minua enää tarvita. Vauva olisi hirveän helppo ratkaisu. Tiedän tasan tarkkaan, mitä sen kanssa pitää tehdä ja millaista elämä on seuraavat 20 vuotta. Nyt tulevaisuus on aika tyhjä.
ap
Kuinka eri lailla voikaan asiat nähdä :) minusta taas on voitto, kun tulee se päivä, ettei minua enää tarvita - silloinhan nuoren omat siivet kantavat, ja se on se piste, mihin koko kasvatustyöllä on tähdätty. Se huolen määrä on musertava, kun et tiedä, onko siihen päivään edellytyksiä. Lasten kuuluu kasvaa ja lähteä maailmalle, se ei tarkoita rakkauden ja välittämisen loppua, eikä edes tarvitsemisen loppua vielä pitkään aikaan - henkisen tuen ja turvan olemassaolo on varmasti opiskeleville nuorille ja nuorille, omaa elämäänsä aloitteleville aikuisille yhtä tarpeellista tiedostaa kuin aineellisenkin.
Meillä nuori asui viikot muualla puoli vuotta, joten pääsin kokeilemaan kaksin oloa puolison kanssa. Se oli aika ylellisen helppoa ja täytyy sanoa, että täällä odotellaan uteliaana uutta elämänvaihetta. Meillä on suuria suunnitelmia: asunto vaihtuu ja työnteon malli vaihtuu, luvassa on iso leppoistaminen, kun jäädään kaksin. Ollaan ihan kuin pahaiset teinit, kuherrellaan ja harrastetaan. Teini ei erä- ja metsätouhuista oikein välitä, joten ne harrastukset ovat olleet pitkään taka-alalla tilaisuuksien puutteessa. Minusta uusi elämäntilanne on jo siksikin tervetullut, mutta ennen kaikkea siksi, että silloin tiedän lapseni pärjäävän. :)
Se add-nuoren äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on muuten totta. Ensin samaan aikaan isompien murrosikä ja iltatähden uhmaikä. Sitten seuraavalla kierroksella onkin samaan aikaan iltatähden murrosikä ja sinun vaihdevuodet. Paljonhan riippuu iltatähden luonteesta, mutta jos tulee yhtään omapäisempi tapaus, voi tiedossa olla aika monta "tahtojen taisteluja" seuraavien 15-18 vuoden aikana.
Jos teillä on haluja, resursseja ja energiaa, niin hankkikaa vaan. Itse en hankkisi ja suurin syy olisi, että vauvakeskeinen elämä olisi jo eletty, haluaisin jo vapaanpaa menoa. Lähteä elokuviin, ravintolaan. Keräisin energiaa tulevaan mummielämään ;).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että olette vankka perheyksikkö isolla P:llä, jos olette vuoden seurustelun jälkeen saaneet kolme lasta, opiskelemaan ja päässeet vakaan asemaan työelämässä korkeasti koulutettuina. Nykyaikana kaikki tuo vaatii paljon aikaa ja panostusta (hyvä te!), mutta epäilen ettei parisuhde ole ollut oikein keskiössä koko tänä aikana. Nyt teillä voisi olla mahdollisuus pala palalta antaa sille parisuhteellekin aikaa ja pohtia yhteisiä ja omia, perhe-elämän ulkopuolisia haaveita. Se voi tuntua aika vieraalta ja pelottavaltakin, ja onhan siinä se riski, ettei yhteistä löydy sen perhe-elämän ulkopuolelta. Toisaalta nythän se kannattaa selvittää ja sen eteen tehdä töitä, kun olette vielä nuoria ja "kaikki on vielä edessä.".
Kolme elämän suurinta virhettä: 1) avioliitto - yli puolet päättyy eroon ja usein on vielä vittumaiset jälkiselvittelyt elarikiistoineen 2) lapset - valitettavasti se parisuhde usein lopahtaa lapsiin ja lasten ollessa pieniä pettämiskäyrä kasvaa vertikaalisesti (ja asuvat helposti kotona parikymppisiksi) 3) lemmikkieläimet - se ihana misu elää helposti yli 20 -vuotiaaksi ja mustikin saattaa päästä 15 vuoden ikään (ei ole aina helppoa saada eläintä hoitoon matkojen ajaksi, eläinlääkärikulut, vuokralle ei pääse useimpiin asuntoihin lemmikin kanssa jne.). Nämä virheet kun vielä yhdistää tai niitä toistaa useammin, niin huh huh ja onnea sille tielle :D
Ylläoleva siis puolileikillään, vaikka se sisältää myös faktoja, joita vastaan on turha väittää. Olen itsekin tehnyt kaikki nuo kolme "virhettä", mutta olen onnellinen että minä ja nykyinen puolisoni olemme nyt vapaita matkustamaan ja muutenkin viettämään sitä yhteiselämää, emmekä ole kuin "vasta" viisikymppisiä. Mutta toki siitä vaan iltatähden tekoon, jos ei haittaa, että olette eläkeikäisiä kun viimeinen lintu pesästä liihoittelee :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän iltatähti, neljäs lapsi, täyttää tänään 7v ja täällä me kökötetään miehen kans kaksin sohvalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän iltatähti, neljäs lapsi, täyttää tänään 7v ja täällä me kökötetään miehen kans kaksin sohvalla.
Lisään, että mielummin olen ollut nämä vuodet tää pallo jalassa kuin ilman. Ja mun äiti oli mua 20v vanhempi eikä koskaan missään hiekkalaatikolla. Mielummin olisin ottanut sen 40v vanhemman.
Hei ap, mulla sama juttu, tai siis jo toteutusvaiheessa eli neljäs iltatähti tulossa ja olen 41v. Sanoisin sinulle että elämässä ei ole tärkeintä "helppous". Huomasin että kaikki vastaukset painotti tätä 'nyt teillä on helppoa'-ideologiaa.
Minä en tavoittele helppoutta. Tavoittelen rakkautta, välittämistä ja maailman muuttamista paremnaksi, myös lasteni kautta opettamalla heistä empaattisia ja rakastavia.
Oikeasti ei ole yhtäkään syytä olla tekemättä lasta, poislukien ehkä todella paha köyhyys tai terveysongelmat. En yhtään kadu että menetän helppouden ja oman aja. Saan tilalle jotain paljon tärkeämpää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, varmasti osa tätä iltatähtitoiveilua liittyy tuohon. Me olimme vain reilun vuoden täysin kahdestaan ja siitäkin ajasta suurimman osan jo raskaana. Emme ole eläneet kahdestaan, vaan aina perheenä.
ap
Meillä on vähän samanlainen tausta, seurusteltiin 8kk ennen naimisiinmenoa ja lapsi syntyi 11kk naimisiinmenon jälkeen, aikalailla puolitoista vuotta meidän ekojen treffien jälkeen. Ei oltu ihan nuoria, vaan kolmenkymmenen molemmin puolin. Mutta yhteistä tuo, että ehdittiin olla vain vähän aikaa kahdestaan, sen jälkeen on oltu kolmistaan.
Meidän lapsi täyttää kohta 17 ja meillä on meneillään sellainen vähän pehmennetty lasku tyhjään pesään. Lapsi käy lukiota toisella paikkakunnalla ja asuu siellä koulun asuntolassa, Käy kotona joka toinen viikonloppu ja lomilla. Tosin viime kesänäkin oli useamman viikon koululla hengaamassa kavereiden kanssa ja lukemassa yo-kirjoituksiin, joten emme edes lomilla pääse nauttimaan lapsemme jakamattomasta huomiosta.
Meillä ei ole ollut ikinä hulinaa, kun ollaan kaikki rauhallisia ja niin on myös lapsemme. Joten sen suhteen ei suurta muutosta ole. Mutta tämä on ihan kiva vaihe, meillä on paljon aikaa kahdestaan ja olemme myös oppineet olemaan kaksistaan - ja se on ihan kivaa! Ja mitä ruuanlaittoon tulee, meillä ainakin on lipsahtanut ihan herkuttelun puolelle kun on mukamas halvempaa ostaa kahdelle. Ruokakulut eivät siis ole mitenkään pienentyneet, mutta laatu on parantunut. Ostelemme hävyttömästi hyviä juustoja ja kalliita pihvilihoja. Toki lapsi pääsee näistä viikonloppulomillaan myös nauttimaan, mutta enimmäkseen herkuttelemme ihan kaksistaan.
Jotkuthan ostavat tässä vaiheessa koiran, jos eivät osaa ihan kahdestaan olla. Me olemme kyllä viihtyneet näinkin, kyllä kahdella aikuisella on ihan mukavaa yhdessä! Teilläkin sitten ne lapset käyvät kyllä visiitillä ja jossain vaiheessa tuovat puolisokandidaatteja näytille. Kyllä siinä on ihan ohjelmaa. Ja kun tuovat sitten vauvojaan välillä hoitoon, niin huomaat kyllä ettei vanhana enää jaksa samalla tavalla kuin nuorempana ja huokaiset helpotuksesta, ettet aloittanut sitä rumbaa taas alusta. Voit nauttia niistä pienistä lapsista pieninä annoksina ilman valtavaa vastuuta.
Sori, mutta sun munasolut on vaan jo vanhat ja riski lapsen vammaisuudesta kasvaa. Kehitysvamman kanssa elää, mutta haluatko ottaa tietoisen riskin aiheuttaa lapselle mahdollisesti hankalamman elämän?
Ette jaksa tuossa iässä yöheräämisiä, koliikkia ym. Et etenkään, kun tiedät, että helpommallakin vois päästä.
Olet isoäiti-iässä kun lapsi on teini-iässä.
MENETÄT VAPAUDEN 😨
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, mulla sama juttu, tai siis jo toteutusvaiheessa eli neljäs iltatähti tulossa ja olen 41v. Sanoisin sinulle että elämässä ei ole tärkeintä "helppous". Huomasin että kaikki vastaukset painotti tätä 'nyt teillä on helppoa'-ideologiaa.
Minä en tavoittele helppoutta. Tavoittelen rakkautta, välittämistä ja maailman muuttamista paremnaksi, myös lasteni kautta opettamalla heistä empaattisia ja rakastavia.Oikeasti ei ole yhtäkään syytä olla tekemättä lasta, poislukien ehkä todella paha köyhyys tai terveysongelmat. En yhtään kadu että menetän helppouden ja oman aja. Saan tilalle jotain paljon tärkeämpää.
Oletko varma, ettet vain uskalla mennä elämässä eteenpäin, kohti tuntematonta?
Monilla äideillä tuntuu olevan tuo ikuinen haikailu takaisin vauva-aikoihin. Surraan sitä kun lapset kasvavat, kun ei ole yhtään pientä (jo siinä vaiheessa kun nuorin on 2-vuotias) ja haikallaan miten ihania ne vauvat on. Eikä osata sitten kasvaa niiden lasten mukana, vaan aina pitää päästä palaamaan tuohon tuttuun ja turvalliseen vauvavaiheeseen.
Aikuisuutta lähestyvät nuoret tarvitsevat ihan omanlaistansa tukea ja enemmän ohjausta, siinä missä vauvalle riittää tissi ja kuiva vaippa. Minusta tämä on todella kiehtova vaihe ja on hienoa seurata kun nuori etsii omaa polkuaan ja rakentaa pohjaa omalle tulevaisuudelleen. Kyllä tähän kannattaa panostaa täysillä eikä jättää nuorta heitteille tai vauvan varjoon.
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, mulla sama juttu, tai siis jo toteutusvaiheessa eli neljäs iltatähti tulossa ja olen 41v. Sanoisin sinulle että elämässä ei ole tärkeintä "helppous". Huomasin että kaikki vastaukset painotti tätä 'nyt teillä on helppoa'-ideologiaa.
Minä en tavoittele helppoutta. Tavoittelen rakkautta, välittämistä ja maailman muuttamista paremnaksi, myös lasteni kautta opettamalla heistä empaattisia ja rakastavia.Oikeasti ei ole yhtäkään syytä olla tekemättä lasta, poislukien ehkä todella paha köyhyys tai terveysongelmat. En yhtään kadu että menetän helppouden ja oman aja. Saan tilalle jotain paljon tärkeämpää.
No joo, mutta tärkeyttä saa aikaan myös oman puolison kanssa, välittämistä, rakkautta, yhdessäoloa. Lisäksi on ne jo olemassa olevat lapset, jotka ovat tärkeitä, miten vain uuden lapsen tekeminen olisi tärkeyttä ja sisältöä elämään. Saa sitä muistakin asioista.
Oletko ajatellut, että lapsesi voivat myös alkaa lisääntymään nuorena esim. vanhin 4 vuoden päästä, siinä on sitten sinulle ja miehellesikin vauvaa vähäksi aikaa, vapautenne kuitenkin säilyy, koska vastuu on vauvan vanhemmilla.
Ihan selvä tyhjän pesän-syndrooma.
Hankkikaa koiravauva. Se auttaa. Oikeasti.