Lue keskustelun säännöt.
Sanokaa kolme painavaa syytä sille, miksei hankita iltatähtöstä perheeseemme?
08.09.2017 |
Me menimme nuorina naimisiin ja saimme kolme lasta. Olemme nyt 36v (minä) ja 40v (mies). Lapset ovat 16v, 14v ja 12v. Kavereilla on pieniä lapsia, koska saivat lapset "normaalissa" iässä näin korkeasti koulutetuissa piireissä. Eli yli 30-vuotiaana.
Minulla ja miehelläni on opiskelut opiskeltu, kummallakin vakituinen työ, elämä on vakaata ja kaikki erittäin hyvin. Välillä vain mietin miltä vauva tähän kaikkeen vielä tuntuisi. Kannattaisiko elää tätä elämää, joka nyt on ja nauttia isoista lapsista vai aloittaa vielä yhden kanssa alusta?
En ole missään nimessä vanha, vasta 36v. Mutta koska aloitettiin nuorena, isommat lapset ovat jo ihan eri sukupolvea tämän mahdollisen neljännen kanssa.
Mies ei ole vastaan, muttei puolestakaan. Sellaisella mielellä, että olisi ihanaa ja mahtavaa, jos vauva vain tulisi pyytämättä, mutta ei haluaisi erikseen yrittääkään tai alkaa miettiä asiaa konkreettisemmin.
Sanokaapa kolme painavaa syytä, miksei neljättä kannattaisi hankkia? Minä nyt ehkä näen elämää vähän liian vaaleanpunaisten silmälasien läpi, enkä niitä huonoja puolia osaa ajatella.
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Siitä vaan! Minä olen 21v ja miellä lapset 18,16,14,11 ja 2v. Suunnitteilla vielä kuudes joukon jatkoksi. Vanhin lapsista assuu jo omillaan.
Aikas nuorena olet aloittanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika pian teillä saattaa olla jo lastenlapsia. Nauti sitten niistä.
No onneksi ei ihan pian kuitenkaan. Me olimme poikkeus ympäristössämme, enkä millään usko, että omat lapset alkaisivat hankkia lapsia kovinkaan paljoa ennen 30v. Eli vielä sellaiset 15 vuotta ennen mummoutumista.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Vauva-ajan univelat ja uhmaiät samaan syssyyn teini-ikäisten draamojen kanssa. Kun pieni nukkuisi, niin isommat valvoisi. Kun isommat nukkuisi, niin pienempi hereillä. Omaa aikaa tuskin jäisi tällä kombinaatiolla lainkaan.
2. Minne matkustaisitte perheenä? Pienemmän tarpeiden mukaan vai teini-ikäisten tarpeiden mukaan?
3. On aika todennäköistä, että olisitte aikanaan samaan aikaan sekä suhteellisen pienen lapsen vanhempia että jo isovanhempia. Vanhemmuudesta suoraan isovanhemmuuteen. Olisitte käytännössä viettäneet koko aikuisiän pienten lasten ehdoilla. Ensin ensimmäisen satsin omien, sitten toisen satsin, sitten lastenlasten. Koska tulee teidän aika?
Jos tämä ei ahdista, niin go for it! Minua kyllä ahdistaisi olla ollut aina olemassa muita varten.
Kiitos näistä! Ykkönen on selvästi iltatähteä vastaan. Teinit ei nuku ennen puoltayötä, eivätkä herää ennen puoltapäivää viikonloppuisin. Siihen vielä vauva johonkin väliin.. Hmm!
Matkustelukin on ollut viime vuosina helppoa. Vauvan kanssa sekin muuttuisi. Hyvä pointti.
Kolmaskin on totta. Kaivattaisiin ehkä pieni breikki ennen isovanhemmuutta!
ap
Ole hyvä. :) Hieman samanlaisia ajatuksia itsekin pohtinut, vaikka lapset vasta alakouluikäisiä.
Pikkulapsivaiheessa monen vanhemman henkireikä on lasten aikainen nukkumaanmenoaika sekä päiväuniaika. Teini-ikäiset taas ovat valveilla juuri päunvastoin: päivät ja illat. Eli sitä olisi jonkun käytettävissä koko ajan. Aamu-, päivä-, ilta- ja yövuoro non-stop. :)
Nyt voitte nautttia isoista lapsistanne, heidän kanssaan pystyy jo tekemään kaikkea aikuismaista. Heidän kanssaan voi tehdä kaikkea mukavaa, matkustaa, käydä elokuvissa. He pärjäävät myös muutamia hetkiä ilman aikuista keskenään, ei tarvitse enää miettiä lastenvahtia. Vanhempina voitte taas harrastaa ja käydä kahdestaan jossain.
Isotkin lapset tarvitsevat vanhempiaan. Meneekö vanhempien aika sitten kokonaan taaperon kanssa ja koko perheen arki pyörii pikkulapsiperhe-elämänä. Jääkö isommille aikaa. Muistatko vielä kaikki valvomiset ja miten raskasta arki välillä on pienten lasten kanssa? Päiväunet ja ruokailut ja koko ajan pienen lapsen ehdoilla meneminen? Haluatko sitä vielä? Ja haluatko oikeasti vielä lapsen vai johtuuko tämä siitä, että alkaa olla aika tehdä viimeisiä päätöksiä ja tiettyä haikeutta kun kohta pitää sulkea tämä ovi?
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla työelämään liittyviä ambitioita? Olet vielä siinä iässä, että voisit todella edetä urallasi ja vaikka kouluttautua lisää. Muut saman ikäiset kollegasi ovat vasta aloittamassa perhe-elämää ja luultavasti siten pause-vaihteella urallisesti. Sinulla olisi nyt mahdollisuus edetä ja tehdä sen suhteen siirtoja, mitä haluat työelämältäsi loput 30 vuotta. 40+ naisen on jo paljon vaikeampi edetä, varsinkin jos kotona pieniä lapsia.
Ei. Minulla on hyvä työ, enkä usko, että enää mitään suurempaa suunnanmuutosta tekisin. Opiskelen omaksi iloksi. Miehellä on urahaaveita ja haluaa enemmän eteenpäin. Minä olen tyytyväinen tähän, en halua lisää stressiä tai vastuuta työelämässä - ennemmin juuri kotona.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt vasta sun isommat lapset tarvitsevat äitiä ja vanhempia kun teini-iän tyrskyt tulossa. Pieni vauva veisi huomiota näiltä. Tuliko sulla jonkinlainen paniikki jo siitä että lapset on niin isoja, kohta muuttavat pois ja kenestä sitten huolehdit?
Mä näen sun nykytilanteen tosi ideaalina (itselleni, vain sinä tiedät omasi), olet nuori ja teillä on aikaa miehen kanssa tehdä kaikkea ihanaa kahdestaan. Maailma on ihan auki sille mitä voitte tehdä, minne mennä, minkälaisia suunnitelmia keksitte. Ihan uusi jännittävä vaihe tulossa muutamien vuosien päästä! :)
Tietysti se on jännittävää ja ehkä pelottavaakin. Vauva olisi tuttua ja turvallista, saisi pitää kiinni jo tutusta elämäntyylistä. Tietäisi mitä elämä olisi seuraavat 18 vuotta.
Silti mä kannustaisin rohkeasti uuteen, vähän seikkailemaan, nauttimaan siitä parisuhteesta, keskittymään itseensä ja avoimesti vaan ottamaan sen mitä annetaan.
Joo, mutta äidin aikainen äidiksi tulo tutkitusti periytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt voitte nautttia isoista lapsistanne, heidän kanssaan pystyy jo tekemään kaikkea aikuismaista. Heidän kanssaan voi tehdä kaikkea mukavaa, matkustaa, käydä elokuvissa. He pärjäävät myös muutamia hetkiä ilman aikuista keskenään, ei tarvitse enää miettiä lastenvahtia. Vanhempina voitte taas harrastaa ja käydä kahdestaan jossain.
Isotkin lapset tarvitsevat vanhempiaan. Meneekö vanhempien aika sitten kokonaan taaperon kanssa ja koko perheen arki pyörii pikkulapsiperhe-elämänä. Jääkö isommille aikaa. Muistatko vielä kaikki valvomiset ja miten raskasta arki välillä on pienten lasten kanssa? Päiväunet ja ruokailut ja koko ajan pienen lapsen ehdoilla meneminen? Haluatko sitä vielä? Ja haluatko oikeasti vielä lapsen vai johtuuko tämä siitä, että alkaa olla aika tehdä viimeisiä päätöksiä ja tiettyä haikeutta kun kohta pitää sulkea tämä ovi?
Luulen, että tämä on juuri tätä. Haikeutta siitä, että tämä on ohi ja olen vanha. Vaikken ole vanha.
ap
Vierailija kirjoitti:
Yksin se jää ellette tee kahta. Ikäero tekee isoista lapsista tiiviin parven, iltatähti on noinpaljon nuorempana eri porukkaa.
Elämässä on muutakin kuin lapset.
Tämä. Viimeisen lapsen ja sisarusten välillä olisi liian iso ikäkuilu. Tietysti jos saatte kaksi lasta. Jos taas saattekin vielä kaksi lasta vanhemmat lapset voivat kokea jääneensä heitteille. Riippuu tietysti ammateistanne, mutta saattaa olla että pieni lapsi heikentää molempien uraa. Olette listalla yt-neuvotteluissa, jompi kumpi menettää työpaikkansa, perheen elintaso laskee. Taas päästään siihen, että vanhemmat lapset syyttävät teitä muuttunesta olosuhteista. Elämään voi etsiä uutta sisältöä muutenkin kuin lasten kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rahanmeno.
Iltatähti väkisinkin yksinäinen, sisaruksista ei enää ole leikkiseuraksi.
Taas monta vuotta pallo jalassa ja ihan sidottuna pieneen avuttomaan lapseen.
Parisuhde ollut jo pitkään taka-alalla - sen taantuminen (jälleen) taustajutuksi, juuri kun voisi olla enemmän aikaa parisuhteelle.
Mahdolliset riskit, komplikaatiot raskaudessa ja synnytyksessä, vammautuminen, sekä äidin että lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Joo, mutta äidin aikainen äidiksi tulo tutkitusti periytyy.
Ei ihan noinkaan. Enemmän synnytysikä korreloi koulutustaustan kanssa. Matalammin koulutetut hankkivat lapsia nuorempana, korkeasti koulutetut vanhempana. Siksi me olimmekin poikkeus. Kummankin suvut ovat vahvasti akateemisia, kaikki lähipiirissä maistereita ja tohtoreita, kaveritkin korkeasti koulutettuja. Me perustimme ensin perheen ja opiskelimme pikkulapsiarjen keskellä.
Meidän lapset suuntautuvat todennäköisesti myös yliopistokoulutusten pariin ja uskon, että hankkivat perheen ja lapsia vasta lähempänä sitä "normaalia" ikää. Minä ja mieheni ollaan tunnettu toisemme lapsesta asti ja siinäkin mielessä oltiin erilaisia. Tiedettiin jo 10-vuotiaina, että mennään naimisiin joskus. Omilla lapsilla ei ole mitään hinkua naimisiin vielä vuosikausiin, eivätkä näe nuorena perheen perustamista mitenkään tavoiteltavana tai hohdokkaana asiana.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin saattanut puoltaa iltatähteä, mutta koska teillä on jo kolme lasta, niin neljäs on liikaa. Teillä on edessä todella kalliit vuodet kun tulee päällekkäin lukiolaisia ja opiskelevia, vielä taloudellista tukea tarvitsevia teinejä. Kannattaa säästää paukut näihin.
Tiedän pari perhettä, joissa on tehty kaksi lasta nuorena ja kaksi myöhemmin, niin että kahden keskimmäisen väli on yli 10 vuotta. Tuo on paljon toimivampi systeemi, vanhimmat ehtivät jo lähteä omilleen ennen kuin nuorimmat kaipaavat omia huoneita. Ja kaksi teiniä ei tule niin kalliiksi kuin kolme.
Mikä niissä kolmessa ensimmäisessä lapsessa on vikana, että he eivät teille riitä?
Vierailija kirjoitti:
Ootte vanhoja kun se on vielä nuori. Vammaisuus. Kolmatta en keksi..
Sanoisitko noin myös sille naiselle, joka 36-vuotiaana hankkii ensimmäisen lapsensa? Kuten moni nykyään tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1. Elintaso laskee
2. sun lähestyvät vaihdevuodet (osuvat samaan saumaan )
3. iltatähden murkkuiän kanssa
Elämä nyt vaan on helpompaa kun lapset alkavat olla isoja.
Selvästi haluat hankkia sen iltatähden! Ja hanki pois. Ainut miinus jonka näen on, miten teidän parisuhde kestää. Mutta kun ootte näiden kolmenkin kanssa pärjänneet, varmaan kestää tämänkin. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootte vanhoja kun se on vielä nuori. Vammaisuus. Kolmatta en keksi..
Sanoisitko noin myös sille naiselle, joka 36-vuotiaana hankkii ensimmäisen lapsensa? Kuten moni nykyään tekee.
On ihan eri juttu saada yksi lapsi, joka on vammainen, kun vaihtoehtona on lapsettomuus. Sen yhden vammaisen jaksaa kyllä ja hänestä on iloa. Mutta jos siinä pohjalla on jo kolme tervettä lasta, niin sitä saattaa vain soimata itseään, että miksi ahnehti vielä neljännen, kun kaikki oli jo niin hyvin.
Pelottaako sinua mahdollisesti se, että muutaman vuoden kuluttua saatat jo jäädä miehesi kanssa kaksin ja teillä ei ole ennestään kokemusta siitä, mitä on olla aikuinen pariskunta ilman samassa taloudessa asuvia lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Nyt vasta sun isommat lapset tarvitsevat äitiä ja vanhempia kun teini-iän tyrskyt tulossa. Pieni vauva veisi huomiota näiltä. Tuliko sulla jonkinlainen paniikki jo siitä että lapset on niin isoja, kohta muuttavat pois ja kenestä sitten huolehdit?
Mä näen sun nykytilanteen tosi ideaalina (itselleni, vain sinä tiedät omasi), olet nuori ja teillä on aikaa miehen kanssa tehdä kaikkea ihanaa kahdestaan. Maailma on ihan auki sille mitä voitte tehdä, minne mennä, minkälaisia suunnitelmia keksitte. Ihan uusi jännittävä vaihe tulossa muutamien vuosien päästä! :)
Tietysti se on jännittävää ja ehkä pelottavaakin. Vauva olisi tuttua ja turvallista, saisi pitää kiinni jo tutusta elämäntyylistä. Tietäisi mitä elämä olisi seuraavat 18 vuotta.
Silti mä kannustaisin rohkeasti uuteen, vähän seikkailemaan, nauttimaan siitä parisuhteesta, keskittymään itseensä ja avoimesti vaan ottamaan sen mitä annetaan.
Tämä on varmasti juuri sitä, mitä käyn läpi. En todellakaan tiedä, mitä elämä on viiden vuoden päästä. Lapset ovat silloin 21v, 19v ja 17v. Nuorinkin jo lähes täysi-ikäinen. Jotenkin sellainen olo, että mitä ihmettä minä (ja me miehen kanssa!) silloin tehdään töiden jälkeen? Kaikki se vapaa-aika? Miten opetellaan tekemään ruokaa kahdelle? Miten tottua siihen hiljaisuuteen kotona? Miten rytmittää elämä, kun ei tarvitse enää herätä, valvoa tai suunnitella mitään kenenkään takia - vain itsemme?
Ehkä tämä siis on enemmän jotain elämänkriisiä ja sitä, että pelkään, ettei minua enää tarvita. Vauva olisi hirveän helppo ratkaisu. Tiedän tasan tarkkaan, mitä sen kanssa pitää tehdä ja millaista elämä on seuraavat 20 vuotta. Nyt tulevaisuus on aika tyhjä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Pelottaako sinua mahdollisesti se, että muutaman vuoden kuluttua saatat jo jäädä miehesi kanssa kaksin ja teillä ei ole ennestään kokemusta siitä, mitä on olla aikuinen pariskunta ilman samassa taloudessa asuvia lapsia?
Kyllä, varmasti osa tätä iltatähtitoiveilua liittyy tuohon. Me olimme vain reilun vuoden täysin kahdestaan ja siitäkin ajasta suurimman osan jo raskaana. Emme ole eläneet kahdestaan, vaan aina perheenä.
ap
En hankkisi enää vauvaa jos olisin te. Terveisin nainen/ äiti 36v.