Lue keskustelun säännöt.
Olenko ainoa, jota "äärimmäinen optimismi" ärsyttää
07.09.2017 |
Nyt tarkoitan sellaista optimismia, ettei voida missään tilanteessa hyväksyä, että nyt asiat eivät menneet niin putkeen, vaan aina pitää keksimällä keksiä ko. tilanteesta jotain hyvää ja kieltäytyä olemasta realistinen.
Esimerkkejä:
-On sovittu patikkaretki ulos. Retkipäivän aamuna sataa kaatamalla ja sääennuste näyttää samanlaista säätä koko päiväksi. Optimisti on sitä mieltä, että kannattaa kuitenkin lähteä retkelle, sillä eihän nyt pienen sateen takia kannata siirtää koko hauskaa retkeä. Vaikka retken voisi aivan hyvin siirtää toiselle päivälle.
-Juuri ostettu, kallis kodinkone/elektroniikkalaite menee rikki. Optimistia ei ärsytä tai harmita yhtään. Sen kuin ostetaan heti uusi perään. Muutama tonni sinne tai tänne, vaikka rahatilanne oli jo valmiiksi huono.
-Optimisti sairastuu vakavasti. Hän ei ole yhtään surullinen, masentunut tai epätoivoinen. Mitäs tässä. Hoitoihin menee tuhottomasti rahaa, saatan joutua viettämään useamman vuoden sairaalassa, elämästäni tulee pelkkää fyysistä ja henkistä kärsimystä ja kaiken lisäksi todennäköisesti en selviä sairaudesta, mutta eihän se elämä tähän lopu!
Kommentit (198)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon kokemusta positiivisen ajattelun voimakkuudesta ja merkityksestä, olematta hörhö. Asioilla on aina kaksi puolta. Kannattaa etsiä se positiivinen tapa suhtautua asioihin. Elämä on paljon onnellisempaa, kaikille niitä takapakkeja tulee. Harva asia on pelkästään niin negatiivinen kuin kuolema.
Ehkä, mutta kyllä niitä asioita kuitenkin on. Esim. levinnyt/ parantumaton syöpä.
Todella monelle syöpä esimerkiksi on pelastus. Ei tarvitse enää pitkää kärsimystä vaan voi lohduttautua että kohta se on ohi ja voi tehdä ihan mitä haluaa koska se on ohi kuitenkin pian.
No ei se todellakaan kaikille ole haaste. Äitini kuoli syöpään ja hän teki kaikkensa, ettei olisi kuollut. Kävi todella rankoissa leikkauksissa, jossa poistettiin osittain, tai kokonaan sisäelimiä. Jos joku olisi tullut länkyttämään sairasvuoteelle haasteesta saattohoitovaiheessa, tai olisi puhunut helpotuksesta, niin olisi ollut todella tökeröä.
Haaste?
Mistä perseestä haasteen revit tähän keskusteluun?
Ei olisi kannattanut käydä leikkauksissa. Sitten ei olisi tarvinnut harmitella että turhaan kävi leikkauksissa. Turhaan ilmeisesti kävi mutta sinä sentään opit elämästä jotain. Elämästä pitää päästää irti jo eläessä. Jos elät siten että siirrät kaiken huomiseen etkä elä nyt tässä niin sairastuessa harmittaa kaikki ne asiat jotka siirsit huomiseen etkä kerkeä koskaan tehdä niitä.
Kun optimisti oivaltaa että ai että on ihanaa kun on tehnyt jo kaiken niin voi loppuajan lasketella kuolemaan ja syöpä on vain nopea pikakelaus. Asennoituminen on tärkeintä.
Haastattelin aikoinaan 90-luvulla entistä tupakoitsijaa joka kertoi salaisuuden tupakoimattomuuteen.
Hän kertoi polttaneensa elämänsä nautinnollisimman savukkeen ja totesi ettei enää ikinä onnistu samalaiseen urheilusuoritukseen, joten lopettaminen oli ainoa seuraava askel tupakointiharrastuksessa. Hän myös viittoi optimistiseen sävyyn että tupakoimattomuushan ei ole oikeastaan aktiivista tekemistä vaan tekemättömyyttä ja on hassua että ihmiset arvostavat tekemättömyyttä enemmän kuin aktiivista savuttelua.
Sitten naureskelimme hymyissä suin ja aurinko nousi.
Tajusin että tästä alkaa uusi ihana päivä.
Varsin kitkerää ja pahantahtoista tekstiä ihmiseltä, joka väittää itseään positiiviseksi. Ilmeisesti yritit loukata tuolla sivalluksella, miksi äitini sitten kävi turhaan (?) leikkauksessa. Väittäisin jopa tahallisen ilkeäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Jos ihminen on kuollessaankin niin itsekeskeinen, ettei pysty hyväksymään muiden ihmisten erilaisuutta, jotain on jäänyt pahasti elämässä kesken. Miksei minun kuolemani voisi olla yhteinen haaste läheiselleni? Tai vaikka vain ystävälle? Jos hän kokee eroamisen vaikeana asiana, tottakai se on yhteinen haaste. Olisi typerää muuta väittää.
Kun lukee jonkun 20 kertaa tuon lauseen "Eli h.......een" tulee tosi outo olo. Alkaa pelottamaan ja huvittamaan samaan aikaan. Olen ihan varmasti hullu, kun yritän näitä ymmärrysharjoituksia täällä tehdä.
Kieltämättä johonkin elokuvaan voisi sopia kohtaukseksi tuollainen kuolinvuoteella haasteesta kinasteleminen. Siis sellainen kohtaus jossa se kuoleva potilas ei itse olisi siinä se mielensä pahoittanut vaan joku paremmin kaiken osaava tietäjä.
En usko, että minun kuolinvuoteellani ketään turhia ihmisiä valvoisi. Jos joku niistä, jotka haluavat minua nähdä vähän ennen kuolemaani, ilmaisisi kuolemani olevan heille ja minulla yhteinen haaste, en ymmärrä miksen voisi sitä hyväksyä. Eroaminen on monelle vaikeaa, silloinkin kun erotaan elävästä henkilöstä. Kuolema erottaa ikuisesti, joten tottakai se voi olla kova paikka, varsinkin vaikkapa puolisolle tai läheiselle, jonka elämässä kuolevalla on ollut suuri rooli. Miksi sitä ei voisi tuoda julki? Ei tunteet ole vaarallisia! Ja jos jostain syystä kuoleva loukkaantuu läheisensä tunteista, sen voi aina sanoa. Tosin aika harva varmaan enää siinä vaiheessa kovin syvästi loukkaantuu mistään. Kuolema kuitenkin pyörii mielessä taustalla koko ajan, ja sen käsittely vienee etusijan. Eri asia tietenkin jos joku alkaa häiriköidä kuolevaa jollain oikeasti ikävällä asialla, mielestäni sellainen on tuomittavaa. Antaa kunkin kuolla niin kuin haluaa.
Olen samaa mieltä. Antaa kunkin kuolla miten haluaa. Jos suree omaa kuolemaansa ja kuolee siten, niin sallittakoon se ihmiselle.
Ihmiset ovat erilaisia. Kukin tulee uskollaan autuaaksi. Itse pidän enemmän positiivisesti elämään ja sen haasteisiin suhtautuvista ihmisistä kuin valittajista ja märehtijöistä. Kuolema tulee kaikille, se on osa elämää. Joku viisas sanoi, että olemme kaikki kuolevaisia, osa meistä vain ei vielä ole kuollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Jos ihminen on kuollessaankin niin itsekeskeinen, ettei pysty hyväksymään muiden ihmisten erilaisuutta, jotain on jäänyt pahasti elämässä kesken. Miksei minun kuolemani voisi olla yhteinen haaste läheiselleni? Tai vaikka vain ystävälle? Jos hän kokee eroamisen vaikeana asiana, tottakai se on yhteinen haaste. Olisi typerää muuta väittää.
Nimenomaan. Jos ei kykene käsittämään ja kunnioittamaan sitä, että kaikille kuoleville kuolema ei ole haaste, vaan vaikka todella vaikea ja raskas suruprosessi, niin jotain todella tärkeää on jäänyt kehittymättä. Jos ei edes kuolevan ihmisen kanssa voi antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuilevan omille tunteille, vaan siinäkin tuputtaa niitä omia käsityksiään, se kertoo vain äärimmäisestä itsekkyydestä.
Kuka nyt ei mielestäsi tajua ja ymmärrä että kuolema on todella vaikea ja raskas suruprosessi? Eikö se ole ihan itsestään selvää. Miten kieroajattelutapa pitää olla ihmisellä, että saa edes päähänsä kuvitella, toisten ihmisten pitävän asiaa minään muuna.
http://www.synonyymit.fi/haaste
Harmi kun jollekin henkilölle ei osattu valita tuolta synonyymi listasta vaikkapa ylittämätön asia, vaikea asia tai pulma.
Ei tarvitsisi sinunkaan syyttää toisia viattomia ihmisiä itsekkäiksi ja vaikka minkalaisiksi ihmishirviöiksi.
Tuntuu varmasti ihan hirveältä siitä ihmisestä joka on pahaa tarkoittamatta käyttänyt ilmaisua, jonka sinä olet käsittänyt rumalla tavalla. Tuolla ihmisellä on myös ollut surua, pelkoa ja vaikeaa. Sinun mielestäsi on paikallaan syyttää häntä itsekkääksi.
Sinä olet ilkeä ja kummallinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Jos ihminen on kuollessaankin niin itsekeskeinen, ettei pysty hyväksymään muiden ihmisten erilaisuutta, jotain on jäänyt pahasti elämässä kesken. Miksei minun kuolemani voisi olla yhteinen haaste läheiselleni? Tai vaikka vain ystävälle? Jos hän kokee eroamisen vaikeana asiana, tottakai se on yhteinen haaste. Olisi typerää muuta väittää.
Nimenomaan. Jos ei kykene käsittämään ja kunnioittamaan sitä, että kaikille kuoleville kuolema ei ole haaste, vaan vaikka todella vaikea ja raskas suruprosessi, niin jotain todella tärkeää on jäänyt kehittymättä. Jos ei edes kuolevan ihmisen kanssa voi antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuilevan omille tunteille, vaan siinäkin tuputtaa niitä omia käsityksiään, se kertoo vain äärimmäisestä itsekkyydestä.
Avaa vähän tätä tilannetta jossa kuoleva ei ole saanut tilaa omille tunteilleen? Siis onko sinulle itsellesi tapahtunut? Onko sinun omaisellesi joku sanonut tuon väärän sanan?
Mistä ihmeestä käsitys, jonka mukaan tunteet ovat, jotain sellaisia että toisen tunteet, estäisivät toisen tunteiden olemassa olon?
Mikä tuossa on nyt se tuputtaminen? Minulle ei tule mieleen että ihminen, joka kokee myötätuntoa toista kohtaan, olisi itsekäs? Päin vastoin.
Pahoittelen offtopikkia...monet syöpään sairastuneet ovat kertoneet siitä, miten asetelma on kääntynyt alusta lähtien todella vinksalleen. He ovat joutuneet olemaan myötätuntoisia omaisiaan kohtaan, mutta eivät ole saaneet tilaa omille tunteilleen. Eivät ole voineet näyttää pelkoa, tai puhua läheisilleen kuolemanpelosta. On pitänyt muiden takia esittää reipasta ja jaksavaa. Se on monille ollut todella raskasta, koska lääkitys ja hoidot vie muutenkin voimia.
Voi ne toisten tunteet hyvinkin syrjäyttää sairastuneen tunteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Jos ihminen on kuollessaankin niin itsekeskeinen, ettei pysty hyväksymään muiden ihmisten erilaisuutta, jotain on jäänyt pahasti elämässä kesken. Miksei minun kuolemani voisi olla yhteinen haaste läheiselleni? Tai vaikka vain ystävälle? Jos hän kokee eroamisen vaikeana asiana, tottakai se on yhteinen haaste. Olisi typerää muuta väittää.
Kun lukee jonkun 20 kertaa tuon lauseen "Eli h.......een" tulee tosi outo olo. Alkaa pelottamaan ja huvittamaan samaan aikaan. Olen ihan varmasti hullu, kun yritän näitä ymmärrysharjoituksia täällä tehdä.
Kieltämättä johonkin elokuvaan voisi sopia kohtaukseksi tuollainen kuolinvuoteella haasteesta kinasteleminen. Siis sellainen kohtaus jossa se kuoleva potilas ei itse olisi siinä se mielensä pahoittanut vaan joku paremmin kaiken osaava tietäjä.
En usko, että minun kuolinvuoteellani ketään turhia ihmisiä valvoisi. Jos joku niistä, jotka haluavat minua nähdä vähän ennen kuolemaani, ilmaisisi kuolemani olevan heille ja minulla yhteinen haaste, en ymmärrä miksen voisi sitä hyväksyä. Eroaminen on monelle vaikeaa, silloinkin kun erotaan elävästä henkilöstä. Kuolema erottaa ikuisesti, joten tottakai se voi olla kova paikka, varsinkin vaikkapa puolisolle tai läheiselle, jonka elämässä kuolevalla on ollut suuri rooli. Miksi sitä ei voisi tuoda julki? Ei tunteet ole vaarallisia! Ja jos jostain syystä kuoleva loukkaantuu läheisensä tunteista, sen voi aina sanoa. Tosin aika harva varmaan enää siinä vaiheessa kovin syvästi loukkaantuu mistään. Kuolema kuitenkin pyörii mielessä taustalla koko ajan, ja sen käsittely vienee etusijan. Eri asia tietenkin jos joku alkaa häiriköidä kuolevaa jollain oikeasti ikävällä asialla, mielestäni sellainen on tuomittavaa. Antaa kunkin kuolla niin kuin haluaa.
Samaa mieltä. Eiköhän siellä kuolinvuoteella asioiden mittasuhteet ala useimmille hahmottua. Toisen puolesta loukkaantuminen ja surevien läheisten syyttely vääristä tunteista ja sanoista on vihon viimeistä hommaa. Tietysti jos sitä on itse (kuolevana) niin sekaisin ja kivuissaan, voi sitä varmasti olla aika vihainenkin, ja äksyillä. Silloin on ihan sama miten päin ne läheiset siinä yrittää olla. Ei voi välttämättä säästyä paskalta vaikka kysyisi, sanoisi tai tekisi mitä tahansa.
Se on varmasti äärimmäisen tuskallista henkisesti. Ja sitä tuskaa ei helpota yhtään, se että joku toinen läheinen alkaa rääpimään päätään ja syyttelemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Jos ihminen on kuollessaankin niin itsekeskeinen, ettei pysty hyväksymään muiden ihmisten erilaisuutta, jotain on jäänyt pahasti elämässä kesken. Miksei minun kuolemani voisi olla yhteinen haaste läheiselleni? Tai vaikka vain ystävälle? Jos hän kokee eroamisen vaikeana asiana, tottakai se on yhteinen haaste. Olisi typerää muuta väittää.
Nimenomaan. Jos ei kykene käsittämään ja kunnioittamaan sitä, että kaikille kuoleville kuolema ei ole haaste, vaan vaikka todella vaikea ja raskas suruprosessi, niin jotain todella tärkeää on jäänyt kehittymättä. Jos ei edes kuolevan ihmisen kanssa voi antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuilevan omille tunteille, vaan siinäkin tuputtaa niitä omia käsityksiään, se kertoo vain äärimmäisestä itsekkyydestä.
Kuka nyt ei mielestäsi tajua ja ymmärrä että kuolema on todella vaikea ja raskas suruprosessi? Eikö se ole ihan itsestään selvää. Miten kieroajattelutapa pitää olla ihmisellä, että saa edes päähänsä kuvitella, toisten ihmisten pitävän asiaa minään muuna.
http://www.synonyymit.fi/haaste
Harmi kun jollekin henkilölle ei osattu valita tuolta synonyymi listasta vaikkapa ylittämätön asia, vaikea asia tai pulma.
Ei tarvitsisi sinunkaan syyttää toisia viattomia ihmisiä itsekkäiksi ja vaikka minkalaisiksi ihmishirviöiksi.
Tuntuu varmasti ihan hirveältä siitä ihmisestä joka on pahaa tarkoittamatta käyttänyt ilmaisua, jonka sinä olet käsittänyt rumalla tavalla. Tuolla ihmisellä on myös ollut surua, pelkoa ja vaikeaa. Sinun mielestäsi on paikallaan syyttää häntä itsekkääksi.
Sinä olet ilkeä ja kummallinen.
Tahattoman lipsahduksen ja tarkoituksellisen mitätöinnin välillä on suuri ero. Tietysti ymmärrän sen, että ihminen voi vaikeassa tilanteessa lipsauttaa jotain ajattelematonta. On myös ihmisiä, jotka tekevät sen tarkoituksella. Ja näitä ihmisiä tarkoitin tuolla kirjoituksella, en niitä lipsauttelijoita.
Kyllä sen tunnistaa, milloin joku ihminen yrittää mitätöidä toisen tunteita. Ja milloin joku lausahdus on harmiton tokaisu, yrittäen olla kannustava.
Tuosta jälkimmäisestä osiosta en sanokaan mitään, jospa tämä vastaukseni avaisi paremmin, mitä tarkoitin, koska tulkitsit aika mustavalkoisesti tuon kirjoitukseni. Mikä on sinällään ihan ymmärrettävää ja siksi sinulle avasin tarkemmin, mitä tarkoitin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Jos ihminen on kuollessaankin niin itsekeskeinen, ettei pysty hyväksymään muiden ihmisten erilaisuutta, jotain on jäänyt pahasti elämässä kesken. Miksei minun kuolemani voisi olla yhteinen haaste läheiselleni? Tai vaikka vain ystävälle? Jos hän kokee eroamisen vaikeana asiana, tottakai se on yhteinen haaste. Olisi typerää muuta väittää.
Nimenomaan. Jos ei kykene käsittämään ja kunnioittamaan sitä, että kaikille kuoleville kuolema ei ole haaste, vaan vaikka todella vaikea ja raskas suruprosessi, niin jotain todella tärkeää on jäänyt kehittymättä. Jos ei edes kuolevan ihmisen kanssa voi antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuilevan omille tunteille, vaan siinäkin tuputtaa niitä omia käsityksiään, se kertoo vain äärimmäisestä itsekkyydestä.
Avaa vähän tätä tilannetta jossa kuoleva ei ole saanut tilaa omille tunteilleen? Siis onko sinulle itsellesi tapahtunut? Onko sinun omaisellesi joku sanonut tuon väärän sanan?
Mistä ihmeestä käsitys, jonka mukaan tunteet ovat, jotain sellaisia että toisen tunteet, estäisivät toisen tunteiden olemassa olon?
Mikä tuossa on nyt se tuputtaminen? Minulle ei tule mieleen että ihminen, joka kokee myötätuntoa toista kohtaan, olisi itsekäs? Päin vastoin.
Pahoittelen offtopikkia...monet syöpään sairastuneet ovat kertoneet siitä, miten asetelma on kääntynyt alusta lähtien todella vinksalleen. He ovat joutuneet olemaan myötätuntoisia omaisiaan kohtaan, mutta eivät ole saaneet tilaa omille tunteilleen. Eivät ole voineet näyttää pelkoa, tai puhua läheisilleen kuolemanpelosta. On pitänyt muiden takia esittää reipasta ja jaksavaa. Se on monille ollut todella raskasta, koska lääkitys ja hoidot vie muutenkin voimia.
Voi ne toisten tunteet hyvinkin syrjäyttää sairastuneen tunteet.
Tuota samaa joutuu kokemaan vaikeasti masentuneet ja itsetuhoiset ihmisetkin. Kerta kaikkisen haastavia tilanteita jokaiselle nuo yhteiset hetket kuolin vuoteella.
Toivottavasti sentään osa potilaista on saanut näyttää pelkonsa, eikä kaikkien ole tarvinnut esittää reipasta.
Ihmisellä on muuten aina itsellään se valinnan vapaus, uskaltaako näyttää pelkonsa ja tunteensa. Jos ei kuolinvuoteellaanka uskalla ilmaista että nyt on huolissaan omasta tilanteesta, peloissaa, toivoton jne. niin silloin on varmasti aika ankarien ihmisten kanssa tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat erilaisia. Kukin tulee uskollaan autuaaksi. Itse pidän enemmän positiivisesti elämään ja sen haasteisiin suhtautuvista ihmisistä kuin valittajista ja märehtijöistä. Kuolema tulee kaikille, se on osa elämää. Joku viisas sanoi, että olemme kaikki kuolevaisia, osa meistä vain ei vielä ole kuollut.
Minä pidän keskitien ihmisistä. Jotka tuntevat ja antavat muidenkin tuntea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Jos ihminen on kuollessaankin niin itsekeskeinen, ettei pysty hyväksymään muiden ihmisten erilaisuutta, jotain on jäänyt pahasti elämässä kesken. Miksei minun kuolemani voisi olla yhteinen haaste läheiselleni? Tai vaikka vain ystävälle? Jos hän kokee eroamisen vaikeana asiana, tottakai se on yhteinen haaste. Olisi typerää muuta väittää.
Nimenomaan. Jos ei kykene käsittämään ja kunnioittamaan sitä, että kaikille kuoleville kuolema ei ole haaste, vaan vaikka todella vaikea ja raskas suruprosessi, niin jotain todella tärkeää on jäänyt kehittymättä. Jos ei edes kuolevan ihmisen kanssa voi antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuilevan omille tunteille, vaan siinäkin tuputtaa niitä omia käsityksiään, se kertoo vain äärimmäisestä itsekkyydestä.
Kuka nyt ei mielestäsi tajua ja ymmärrä että kuolema on todella vaikea ja raskas suruprosessi? Eikö se ole ihan itsestään selvää. Miten kieroajattelutapa pitää olla ihmisellä, että saa edes päähänsä kuvitella, toisten ihmisten pitävän asiaa minään muuna.
http://www.synonyymit.fi/haaste
Harmi kun jollekin henkilölle ei osattu valita tuolta synonyymi listasta vaikkapa ylittämätön asia, vaikea asia tai pulma.
Ei tarvitsisi sinunkaan syyttää toisia viattomia ihmisiä itsekkäiksi ja vaikka minkalaisiksi ihmishirviöiksi.
Tuntuu varmasti ihan hirveältä siitä ihmisestä joka on pahaa tarkoittamatta käyttänyt ilmaisua, jonka sinä olet käsittänyt rumalla tavalla. Tuolla ihmisellä on myös ollut surua, pelkoa ja vaikeaa. Sinun mielestäsi on paikallaan syyttää häntä itsekkääksi.
Sinä olet ilkeä ja kummallinen.
Tahattoman lipsahduksen ja tarkoituksellisen mitätöinnin välillä on suuri ero. Tietysti ymmärrän sen, että ihminen voi vaikeassa tilanteessa lipsauttaa jotain ajattelematonta. On myös ihmisiä, jotka tekevät sen tarkoituksella. Ja näitä ihmisiä tarkoitin tuolla kirjoituksella, en niitä lipsauttelijoita.
Kyllä sen tunnistaa, milloin joku ihminen yrittää mitätöidä toisen tunteita. Ja milloin joku lausahdus on harmiton tokaisu, yrittäen olla kannustava.
Tuosta jälkimmäisestä osiosta en sanokaan mitään, jospa tämä vastaukseni avaisi paremmin, mitä tarkoitin, koska tulkitsit aika mustavalkoisesti tuon kirjoitukseni. Mikä on sinällään ihan ymmärrettävää ja siksi sinulle avasin tarkemmin, mitä tarkoitin.
Aah! Siis SINÄ tiedät jollain mystisellä taidollasi milloin toinen tahallaan yrittää mitätöidä ja milloin tukea. Olet siis ajatusten lukija.
Olet siis mestaritulkitsija. ja kun sinä päätät että toinen ihminen on paha, niin hän sitten on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Jos ihminen on kuollessaankin niin itsekeskeinen, ettei pysty hyväksymään muiden ihmisten erilaisuutta, jotain on jäänyt pahasti elämässä kesken. Miksei minun kuolemani voisi olla yhteinen haaste läheiselleni? Tai vaikka vain ystävälle? Jos hän kokee eroamisen vaikeana asiana, tottakai se on yhteinen haaste. Olisi typerää muuta väittää.
Nimenomaan. Jos ei kykene käsittämään ja kunnioittamaan sitä, että kaikille kuoleville kuolema ei ole haaste, vaan vaikka todella vaikea ja raskas suruprosessi, niin jotain todella tärkeää on jäänyt kehittymättä. Jos ei edes kuolevan ihmisen kanssa voi antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuilevan omille tunteille, vaan siinäkin tuputtaa niitä omia käsityksiään, se kertoo vain äärimmäisestä itsekkyydestä.
Avaa vähän tätä tilannetta jossa kuoleva ei ole saanut tilaa omille tunteilleen? Siis onko sinulle itsellesi tapahtunut? Onko sinun omaisellesi joku sanonut tuon väärän sanan?
Mistä ihmeestä käsitys, jonka mukaan tunteet ovat, jotain sellaisia että toisen tunteet, estäisivät toisen tunteiden olemassa olon?
Mikä tuossa on nyt se tuputtaminen? Minulle ei tule mieleen että ihminen, joka kokee myötätuntoa toista kohtaan, olisi itsekäs? Päin vastoin.
Pahoittelen offtopikkia...monet syöpään sairastuneet ovat kertoneet siitä, miten asetelma on kääntynyt alusta lähtien todella vinksalleen. He ovat joutuneet olemaan myötätuntoisia omaisiaan kohtaan, mutta eivät ole saaneet tilaa omille tunteilleen. Eivät ole voineet näyttää pelkoa, tai puhua läheisilleen kuolemanpelosta. On pitänyt muiden takia esittää reipasta ja jaksavaa. Se on monille ollut todella raskasta, koska lääkitys ja hoidot vie muutenkin voimia.
Voi ne toisten tunteet hyvinkin syrjäyttää sairastuneen tunteet.
Tuota samaa joutuu kokemaan vaikeasti masentuneet ja itsetuhoiset ihmisetkin. Kerta kaikkisen haastavia tilanteita jokaiselle nuo yhteiset hetket kuolin vuoteella.
Toivottavasti sentään osa potilaista on saanut näyttää pelkonsa, eikä kaikkien ole tarvinnut esittää reipasta.
Ihmisellä on muuten aina itsellään se valinnan vapaus, uskaltaako näyttää pelkonsa ja tunteensa. Jos ei kuolinvuoteellaanka uskalla ilmaista että nyt on huolissaan omasta tilanteesta, peloissaa, toivoton jne. niin silloin on varmasti aika ankarien ihmisten kanssa tekemisissä.
Juuri tätä tarkoitin. Että annettaisiin sille kuolevalle tilaa tuntea ja hyväksytään, jos kuoleva vaikka pelkää omaa kuolemaansa. Ei pakoteta olemaan reipas ja pärjäävä ellei ihminen itse halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Jos ihminen on kuollessaankin niin itsekeskeinen, ettei pysty hyväksymään muiden ihmisten erilaisuutta, jotain on jäänyt pahasti elämässä kesken. Miksei minun kuolemani voisi olla yhteinen haaste läheiselleni? Tai vaikka vain ystävälle? Jos hän kokee eroamisen vaikeana asiana, tottakai se on yhteinen haaste. Olisi typerää muuta väittää.
Nimenomaan. Jos ei kykene käsittämään ja kunnioittamaan sitä, että kaikille kuoleville kuolema ei ole haaste, vaan vaikka todella vaikea ja raskas suruprosessi, niin jotain todella tärkeää on jäänyt kehittymättä. Jos ei edes kuolevan ihmisen kanssa voi antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuilevan omille tunteille, vaan siinäkin tuputtaa niitä omia käsityksiään, se kertoo vain äärimmäisestä itsekkyydestä.
Kuka nyt ei mielestäsi tajua ja ymmärrä että kuolema on todella vaikea ja raskas suruprosessi? Eikö se ole ihan itsestään selvää. Miten kieroajattelutapa pitää olla ihmisellä, että saa edes päähänsä kuvitella, toisten ihmisten pitävän asiaa minään muuna.
http://www.synonyymit.fi/haaste
Harmi kun jollekin henkilölle ei osattu valita tuolta synonyymi listasta vaikkapa ylittämätön asia, vaikea asia tai pulma.
Ei tarvitsisi sinunkaan syyttää toisia viattomia ihmisiä itsekkäiksi ja vaikka minkalaisiksi ihmishirviöiksi.
Tuntuu varmasti ihan hirveältä siitä ihmisestä joka on pahaa tarkoittamatta käyttänyt ilmaisua, jonka sinä olet käsittänyt rumalla tavalla. Tuolla ihmisellä on myös ollut surua, pelkoa ja vaikeaa. Sinun mielestäsi on paikallaan syyttää häntä itsekkääksi.
Sinä olet ilkeä ja kummallinen.
Tahattoman lipsahduksen ja tarkoituksellisen mitätöinnin välillä on suuri ero. Tietysti ymmärrän sen, että ihminen voi vaikeassa tilanteessa lipsauttaa jotain ajattelematonta. On myös ihmisiä, jotka tekevät sen tarkoituksella. Ja näitä ihmisiä tarkoitin tuolla kirjoituksella, en niitä lipsauttelijoita.
Kyllä sen tunnistaa, milloin joku ihminen yrittää mitätöidä toisen tunteita. Ja milloin joku lausahdus on harmiton tokaisu, yrittäen olla kannustava.
Tuosta jälkimmäisestä osiosta en sanokaan mitään, jospa tämä vastaukseni avaisi paremmin, mitä tarkoitin, koska tulkitsit aika mustavalkoisesti tuon kirjoitukseni. Mikä on sinällään ihan ymmärrettävää ja siksi sinulle avasin tarkemmin, mitä tarkoitin.
Aah! Siis SINÄ tiedät jollain mystisellä taidollasi milloin toinen tahallaan yrittää mitätöidä ja milloin tukea. Olet siis ajatusten lukija.
Olet siis mestaritulkitsija. ja kun sinä päätät että toinen ihminen on paha, niin hän sitten on.
Mikä sinusta tekee noin kitkerän? Yritän antaa sinulle asiallisia vastauksia, mutta et osaa muuta kuin vittuilla ja haukkua. Eikö sinun pitänyt lopettaa minulle vastaaminen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon kokemusta positiivisen ajattelun voimakkuudesta ja merkityksestä, olematta hörhö. Asioilla on aina kaksi puolta. Kannattaa etsiä se positiivinen tapa suhtautua asioihin. Elämä on paljon onnellisempaa, kaikille niitä takapakkeja tulee. Harva asia on pelkästään niin negatiivinen kuin kuolema.
Ehkä, mutta kyllä niitä asioita kuitenkin on. Esim. levinnyt/ parantumaton syöpä.
Jos nyt näin ikävästi on niin siitäkin voi yrittää ottaa parhaat irti, kaikki me kuolemme vai oletko erimieltä? Syövistäkin on joissain tapauksissa ihmeparannuttu.
Miksi ei saisi tuntea pettymystä, surua, vihaa? Miksi pitää tuntea vain positiivisia tunteita? Eikö kuollessakaan saisi itse päättää, miten haluaa tuntea? Miksi haluat määrätä muiden puolesta, miten he saavat tuntea ja kokea asiat? Miksi et keskity vain omaan elämääsi ja omaan positiivisuuteesi? Antaisit muiden elää omaansa? Pakotatko muitakin uskomuksiasi muille? Uskontoasi/ateismiasi/muuta? Oikeaa tapaa syödä ja elää? Mitä saavutat sillä? Jotain positiivistako?
En yritä pakottaa ketään ajattelemaan toisin, kuten et toivottavasti sinäkään. Sanon vain, että positiivinen ote asioihin kantaa, enkä ole hörhö. Minulla on monia kokemuksia positiivisen ajattelun voimasta, moni täällä haluaa sen varmasti mitätöidä. Lapsivedet menivät vkolla 28 (lääkäri sanoi että näin joskus käy, kukaan ei tiedä miksi). Synnytyslääkäri sanoi, että tulen lähes 100 % tod näk synnyttämään parin vuorokauden sisään. Minä tyttö päätin, etten synnytä ja keskitin kaikki positiiviset asiat kohtuun ja ajattelin positiivisesti kuten tapanani on, mukaan lukien sen että lauloin ulkomaisessa sairaalassa suomenkielisiä tuutulauluja. Makasin sairaalassa 6 vkoa ja synnytin kuin synnytinkin terveen vauvan, johon REALISTISET synnytyslääkärit eivät uskoneet. Lopuksi vielä alleviivaisin mitä kaikkea noihin viikkoihin sisätyi. Mm laskuja tuli ovista ja ikkunoista, yksityissairaalassa kun olin. Jos olisin epätoivon päästänyt hetkeksikään valloileen niin olisin synnyttänyt siihen paikkaan. Kenguruhoito vauva tarvitsi synnyttyään ja aina tuutulaulut kuullessaan sydänsykkeet normalisoituivat. Tämä ei ole ainut kokemukseni positiivisen ajattelun voimakkuudesta. Ajattelin vinkata, että kannattaa kokeilla.
Et yritä pakottaa, mutta ajattelit vinkata? Tätähän ne yltiöpositiiviset nimenomaan sanovat, varsin negatiivisella äänensävyllä. Että en tuputa, mutta tässä vaan vinkkaan, että kannattaisi ajatella positiivisemmin.
Tietämättä yhtään, miten positiivisesti tämä kyseinen henkilö olisi kyennyt ajattelemaan siihen asti. Jossain vaiheessa kaikkien kamelinselkä vain katkeaa, jos tapahtuu liikaa kerralla, liian kuormittavia asioita. Ihminen tuntee sen, mikä on luonnollista ja normaalia siihen tilanteeseen suhteutettuna. Sinun tilanteessasi sinulle positiivinen ajattelu oli se luonnollinen tapa ottaa haaste vastaan. Jollekin toiselle, jolla lapsen tilanteen lisäksi on voinut olla vaikka miehen vakavaa sairastumista ja isän kuolemaa samanaikaisesti, paukut ei enää vain riitä positiiviseen. Positiivinen ajattelu vaatii energiaa ja tietoista valintaa ja joidenkin elämä on vain niin kuormittavaa ja raastavaa, ollut jo pitkään, ettei kykene niitä "haasteita" ottamaan ilolla vastaan. Vaan tuntevat niitä luonnollisia tunteita, kuten surua, ahdistusta, masennusta jne. Nekin ovat aivan yhtä oikein, aivan yhtä hyviä.
Ei ole olemassa huonompia ja parempia tunteita. Kaikille tunteille on oma luonnollinen tarkoituksensa ja oma paikkansa. Kaikki tunteet ovat yhtä hyviä ja yhtä oikein. Positiivisuus pakotettuna tietyissä tilanteissa voi vaikka tappaa. Jos vaikka luottaa pakotetun positiivisesti ihmiseen, joka on vaarallinen.
Ilmeisesti et yhtään ymmärrä kuinka kuormittava tilanne olikaan. Etpä sellaisessa koskaan itse ole tainnut olla joten miten voisitkaan ymmärtää. Kaikki tunteet ovat tottakai yhtä oikeita. Positiivisuutta en yritä pakottaa, mutta kannattaa kokeilla :-D Negatiivisuus tappaa!
Kaikki ihmiset kuolevat ennen pitkään :D. Ja moni yltiönegatiivinen sinnittelee pirun pitkään pelkästään sillä kiukun voimalla. Minun mummo on hyvä esimerkki. Näkee uhkia ja vaaroja, epäonnistumisia ja mörköjä kaikkialla. Melkein ysikymppinen, kävi just jalkaleikkauksessa ja vielä vaan sinnittelee kotonaan yksin ilman kotihoitoa tai vastaavaa. Edes leikkauksen jälkeen ei huolinut apua, mutta valitti kyllä kivuistaan :D.
Tilanteesi oli epäilemättä todella tiukka ja raskas. Mutta sinä kykenit positiivisuuteen, mikä kannatteli varmasti juuri sinua siinä tilanteessa. Et voi kuutenkaan mitätöidä ja tavallaan jyrätä muita, että heidän tulee kyetä samaan vastaavissa tilanteissa. Koska kenenkään tilanne ei ole samanlainen, etkä koskaan tiedä, millaisia taisteluita tällä ihmisellä on jo aikoinaan ollut. Tai on parhaillaan sen todella vaikean synnytyksen lisäksi.
Minun olisi todella helppo oman taustani takia polkea maahan kaikki lastensuojelun asiakkaat, jotka ovat masentuneita, käyttävät huumeita, käyttävät alkoholia, ovat muuten hakoteillä. En tee sitä, koska ymmärrän sen taistelun ja sen, että jokainen meistä on erilainen erilaisilla taustoilla. He käyvät omaa taisteluaan, minä kävin omani. Mitätöimisen ja arvostelun sijaan voisin olla se ihminen, joka auttaa ja tukee heitä. Antaa hyväksyntää ja ystävällisyyttä. Sinäkin voisit kokeilla samaa. Sen sijaan, että "vinkkaat" positiivisuudesta, voit vaikka sanoa jotain mukavaa ja hyvää tästä ihmisestä. Et sinä sillä vinkkaamisella lisää positiivisuutta, vaan päin vastoin. Ystävällisyydellä ja kauniilla sanoilla sen sijaan lisäät.
En ole mitätöinyt tai arvostellut muutoin ajattelevia, sinusta en ole varma :D Harmillista, että nostat "vinkkasit" yläsfääreihin, onko tarkoituksesi provosoida? Toivotan sinulle positiivisen ajattelun voimaa, se näkyy monella saralla! Ps. Ystävällisyyttä ja kauniita sanoja saa positiiviselta, negatiivinen sen sijaan on täynnä omaa pahaa oloaan.
Hyvä ettet ole :). En mitätöi toisten positiivisuutta, mutta en mitätöi masennustakaan. Kuten sanoin, hyväksyn koko tunneskaalan. Ja jos jollain on huonompi hetki ja on vaikka sitä masennusta, niin mielummin sanon niitä kauniita, ystävällisiä sanoja. Se niitä ihmisiä auttaa eteenpäin, ei vertailu tai tunteiden mitätöinti.
Osaisitko muuten vastata tuohon kysymykseen, miksi ihmisellä on "negatiivisia" tunteita (pahoittelut jos heittomerkit ärsyttää, en jaottele tunteita tuolla tavalla hyviin ja pahoihin vaan minulle kaikki tunteet ovat samanarvoisia tunteita)? Jos negatiiviset tunteet vain tuhoavat ja ovat vaarallisia, niin miksi ihmisellä on niitä?
Olet niin vastustamattoman kuuloinen, että haluan vielä jatkaa:D Positiivisessa mielessä. Luulen, että osalla kuppi on puoliksi tyhjä, osalla puoliksi täynnä, jo syntyessään. Riippuu minkälaiset eväät kotoa saa. Kokemukseni 10 v ulkomaillakin eri tilanteissa on se, että kun kohtelet muita niin saat hyvää kohtelua. Joskus mietin, että onko niin että hyvällä vastataan hyvään. Kun vahvasti uskot siihen mitä haluat niin huomaamattasi myös teet niin ja positiivinen ajattelu sitä siivittää. Jossain määrin uskon myös, että positiivinen ihminen saa bumerangina samanlaista kohtelua. Negatiivisista tunteita... minullakin on niitä edsmennyttä äitiäni kohtaan, joka ei ollut tasapuolinen vaan osti silikoneja ja asuntoja sisarukselle. Ja hei, nyt ei ole kyse siitä että hän olisi ajatellut minun olevan hörhö, positiivinen uskovainen, vaan hän yritti ostaa sitä elämää sisarukselleni, joka minulla jo oli. Perkele! (Menetyksestä on vasta muutama kk, joten en ole päässyt vielä asian yli) Epäoikeudenmukainen käytös on itsekästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Jos ihminen on kuollessaankin niin itsekeskeinen, ettei pysty hyväksymään muiden ihmisten erilaisuutta, jotain on jäänyt pahasti elämässä kesken. Miksei minun kuolemani voisi olla yhteinen haaste läheiselleni? Tai vaikka vain ystävälle? Jos hän kokee eroamisen vaikeana asiana, tottakai se on yhteinen haaste. Olisi typerää muuta väittää.
Nimenomaan. Jos ei kykene käsittämään ja kunnioittamaan sitä, että kaikille kuoleville kuolema ei ole haaste, vaan vaikka todella vaikea ja raskas suruprosessi, niin jotain todella tärkeää on jäänyt kehittymättä. Jos ei edes kuolevan ihmisen kanssa voi antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuilevan omille tunteille, vaan siinäkin tuputtaa niitä omia käsityksiään, se kertoo vain äärimmäisestä itsekkyydestä.
Avaa vähän tätä tilannetta jossa kuoleva ei ole saanut tilaa omille tunteilleen? Siis onko sinulle itsellesi tapahtunut? Onko sinun omaisellesi joku sanonut tuon väärän sanan?
Mistä ihmeestä käsitys, jonka mukaan tunteet ovat, jotain sellaisia että toisen tunteet, estäisivät toisen tunteiden olemassa olon?
Mikä tuossa on nyt se tuputtaminen? Minulle ei tule mieleen että ihminen, joka kokee myötätuntoa toista kohtaan, olisi itsekäs? Päin vastoin.
Pahoittelen offtopikkia...monet syöpään sairastuneet ovat kertoneet siitä, miten asetelma on kääntynyt alusta lähtien todella vinksalleen. He ovat joutuneet olemaan myötätuntoisia omaisiaan kohtaan, mutta eivät ole saaneet tilaa omille tunteilleen. Eivät ole voineet näyttää pelkoa, tai puhua läheisilleen kuolemanpelosta. On pitänyt muiden takia esittää reipasta ja jaksavaa. Se on monille ollut todella raskasta, koska lääkitys ja hoidot vie muutenkin voimia.
Voi ne toisten tunteet hyvinkin syrjäyttää sairastuneen tunteet.
Ei tarvitse pahoitella. Eihän tuo mikään offtopic edes ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon kokemusta positiivisen ajattelun voimakkuudesta ja merkityksestä, olematta hörhö. Asioilla on aina kaksi puolta. Kannattaa etsiä se positiivinen tapa suhtautua asioihin. Elämä on paljon onnellisempaa, kaikille niitä takapakkeja tulee. Harva asia on pelkästään niin negatiivinen kuin kuolema.
Ehkä, mutta kyllä niitä asioita kuitenkin on. Esim. levinnyt/ parantumaton syöpä.
Jos nyt näin ikävästi on niin siitäkin voi yrittää ottaa parhaat irti, kaikki me kuolemme vai oletko erimieltä? Syövistäkin on joissain tapauksissa ihmeparannuttu.
Miksi ei saisi tuntea pettymystä, surua, vihaa? Miksi pitää tuntea vain positiivisia tunteita? Eikö kuollessakaan saisi itse päättää, miten haluaa tuntea? Miksi haluat määrätä muiden puolesta, miten he saavat tuntea ja kokea asiat? Miksi et keskity vain omaan elämääsi ja omaan positiivisuuteesi? Antaisit muiden elää omaansa? Pakotatko muitakin uskomuksiasi muille? Uskontoasi/ateismiasi/muuta? Oikeaa tapaa syödä ja elää? Mitä saavutat sillä? Jotain positiivistako?
En yritä pakottaa ketään ajattelemaan toisin, kuten et toivottavasti sinäkään. Sanon vain, että positiivinen ote asioihin kantaa, enkä ole hörhö. Minulla on monia kokemuksia positiivisen ajattelun voimasta, moni täällä haluaa sen varmasti mitätöidä. Lapsivedet menivät vkolla 28 (lääkäri sanoi että näin joskus käy, kukaan ei tiedä miksi). Synnytyslääkäri sanoi, että tulen lähes 100 % tod näk synnyttämään parin vuorokauden sisään. Minä tyttö päätin, etten synnytä ja keskitin kaikki positiiviset asiat kohtuun ja ajattelin positiivisesti kuten tapanani on, mukaan lukien sen että lauloin ulkomaisessa sairaalassa suomenkielisiä tuutulauluja. Makasin sairaalassa 6 vkoa ja synnytin kuin synnytinkin terveen vauvan, johon REALISTISET synnytyslääkärit eivät uskoneet. Lopuksi vielä alleviivaisin mitä kaikkea noihin viikkoihin sisätyi. Mm laskuja tuli ovista ja ikkunoista, yksityissairaalassa kun olin. Jos olisin epätoivon päästänyt hetkeksikään valloileen niin olisin synnyttänyt siihen paikkaan. Kenguruhoito vauva tarvitsi synnyttyään ja aina tuutulaulut kuullessaan sydänsykkeet normalisoituivat. Tämä ei ole ainut kokemukseni positiivisen ajattelun voimakkuudesta. Ajattelin vinkata, että kannattaa kokeilla.
Et yritä pakottaa, mutta ajattelit vinkata? Tätähän ne yltiöpositiiviset nimenomaan sanovat, varsin negatiivisella äänensävyllä. Että en tuputa, mutta tässä vaan vinkkaan, että kannattaisi ajatella positiivisemmin.
Tietämättä yhtään, miten positiivisesti tämä kyseinen henkilö olisi kyennyt ajattelemaan siihen asti. Jossain vaiheessa kaikkien kamelinselkä vain katkeaa, jos tapahtuu liikaa kerralla, liian kuormittavia asioita. Ihminen tuntee sen, mikä on luonnollista ja normaalia siihen tilanteeseen suhteutettuna. Sinun tilanteessasi sinulle positiivinen ajattelu oli se luonnollinen tapa ottaa haaste vastaan. Jollekin toiselle, jolla lapsen tilanteen lisäksi on voinut olla vaikka miehen vakavaa sairastumista ja isän kuolemaa samanaikaisesti, paukut ei enää vain riitä positiiviseen. Positiivinen ajattelu vaatii energiaa ja tietoista valintaa ja joidenkin elämä on vain niin kuormittavaa ja raastavaa, ollut jo pitkään, ettei kykene niitä "haasteita" ottamaan ilolla vastaan. Vaan tuntevat niitä luonnollisia tunteita, kuten surua, ahdistusta, masennusta jne. Nekin ovat aivan yhtä oikein, aivan yhtä hyviä.
Ei ole olemassa huonompia ja parempia tunteita. Kaikille tunteille on oma luonnollinen tarkoituksensa ja oma paikkansa. Kaikki tunteet ovat yhtä hyviä ja yhtä oikein. Positiivisuus pakotettuna tietyissä tilanteissa voi vaikka tappaa. Jos vaikka luottaa pakotetun positiivisesti ihmiseen, joka on vaarallinen.
Ilmeisesti et yhtään ymmärrä kuinka kuormittava tilanne olikaan. Etpä sellaisessa koskaan itse ole tainnut olla joten miten voisitkaan ymmärtää. Kaikki tunteet ovat tottakai yhtä oikeita. Positiivisuutta en yritä pakottaa, mutta kannattaa kokeilla :-D Negatiivisuus tappaa!
Kaikki ihmiset kuolevat ennen pitkään :D. Ja moni yltiönegatiivinen sinnittelee pirun pitkään pelkästään sillä kiukun voimalla. Minun mummo on hyvä esimerkki. Näkee uhkia ja vaaroja, epäonnistumisia ja mörköjä kaikkialla. Melkein ysikymppinen, kävi just jalkaleikkauksessa ja vielä vaan sinnittelee kotonaan yksin ilman kotihoitoa tai vastaavaa. Edes leikkauksen jälkeen ei huolinut apua, mutta valitti kyllä kivuistaan :D.
Tilanteesi oli epäilemättä todella tiukka ja raskas. Mutta sinä kykenit positiivisuuteen, mikä kannatteli varmasti juuri sinua siinä tilanteessa. Et voi kuutenkaan mitätöidä ja tavallaan jyrätä muita, että heidän tulee kyetä samaan vastaavissa tilanteissa. Koska kenenkään tilanne ei ole samanlainen, etkä koskaan tiedä, millaisia taisteluita tällä ihmisellä on jo aikoinaan ollut. Tai on parhaillaan sen todella vaikean synnytyksen lisäksi.
Minun olisi todella helppo oman taustani takia polkea maahan kaikki lastensuojelun asiakkaat, jotka ovat masentuneita, käyttävät huumeita, käyttävät alkoholia, ovat muuten hakoteillä. En tee sitä, koska ymmärrän sen taistelun ja sen, että jokainen meistä on erilainen erilaisilla taustoilla. He käyvät omaa taisteluaan, minä kävin omani. Mitätöimisen ja arvostelun sijaan voisin olla se ihminen, joka auttaa ja tukee heitä. Antaa hyväksyntää ja ystävällisyyttä. Sinäkin voisit kokeilla samaa. Sen sijaan, että "vinkkaat" positiivisuudesta, voit vaikka sanoa jotain mukavaa ja hyvää tästä ihmisestä. Et sinä sillä vinkkaamisella lisää positiivisuutta, vaan päin vastoin. Ystävällisyydellä ja kauniilla sanoilla sen sijaan lisäät.
En ole mitätöinyt tai arvostellut muutoin ajattelevia, sinusta en ole varma :D Harmillista, että nostat "vinkkasit" yläsfääreihin, onko tarkoituksesi provosoida? Toivotan sinulle positiivisen ajattelun voimaa, se näkyy monella saralla! Ps. Ystävällisyyttä ja kauniita sanoja saa positiiviselta, negatiivinen sen sijaan on täynnä omaa pahaa oloaan.
Hyvä ettet ole :). En mitätöi toisten positiivisuutta, mutta en mitätöi masennustakaan. Kuten sanoin, hyväksyn koko tunneskaalan. Ja jos jollain on huonompi hetki ja on vaikka sitä masennusta, niin mielummin sanon niitä kauniita, ystävällisiä sanoja. Se niitä ihmisiä auttaa eteenpäin, ei vertailu tai tunteiden mitätöinti.
Osaisitko muuten vastata tuohon kysymykseen, miksi ihmisellä on "negatiivisia" tunteita (pahoittelut jos heittomerkit ärsyttää, en jaottele tunteita tuolla tavalla hyviin ja pahoihin vaan minulle kaikki tunteet ovat samanarvoisia tunteita)? Jos negatiiviset tunteet vain tuhoavat ja ovat vaarallisia, niin miksi ihmisellä on niitä?
Olet niin vastustamattoman kuuloinen, että haluan vielä jatkaa:D Positiivisessa mielessä. Luulen, että osalla kuppi on puoliksi tyhjä, osalla puoliksi täynnä, jo syntyessään. Riippuu minkälaiset eväät kotoa saa. Kokemukseni 10 v ulkomaillakin eri tilanteissa on se, että kun kohtelet muita niin saat hyvää kohtelua. Joskus mietin, että onko niin että hyvällä vastataan hyvään. Kun vahvasti uskot siihen mitä haluat niin huomaamattasi myös teet niin ja positiivinen ajattelu sitä siivittää. Jossain määrin uskon myös, että positiivinen ihminen saa bumerangina samanlaista kohtelua. Negatiivisista tunteita... minullakin on niitä edsmennyttä äitiäni kohtaan, joka ei ollut tasapuolinen vaan osti silikoneja ja asuntoja sisarukselle. Ja hei, nyt ei ole kyse siitä että hän olisi ajatellut minun olevan hörhö, positiivinen uskovainen, vaan hän yritti ostaa sitä elämää sisarukselleni, joka minulla jo oli. Perkele! (Menetyksestä on vasta muutama kk, joten en ole päässyt vielä asian yli) Epäoikeudenmukainen käytös on itsekästä.
Mutta miksi meillä on negatiivisia tunteita? Jos niistä on pelkkää haittaa, niin miksi koemme koko tunneskaalan? Olet oikeassa siitä, että se on ihan neuropsykologinen piirre, suhtautuuko niin sanotusti positiivisesti, vai negatiivisesti haasteisiin, mutta miksi näitä synnynnäisiä eroja on, jos vain toinen on oikein ja hyväksi?
Ajattelen ihan samoin, ystävällisyys lisää ystävällisyyttä :). Aina ihmiset eivät vastaa ystävyyteen ystävyydellä, mutta monia ahdistuneita ja masentuneita aito ystävällisyys voi auttaa ratkaisevalla hetkellä.
Kenelläkään ihmisellä ei ole vastuuta toisen ihmisen tunteista, mutta omista on. Toiselle ei saa tietentahtoen tuottaa kärsimystä ja toisia pitää kohdella kuin älyllistä olentoa.
Joku yksi prosentti ihmisistä on psykopaatteja ja nauttivat toisen kärsimyksistä. On turha olettaa, että kaikki olisivat sellaisia.
Ei kannata ajatella että toinen ajattelee pahaa. Se on tyhmää. Kannattaa valita ja uskaltaa luottaa toiseen ihmiseen, jos se on tullut sua sairaalaan katsomaan.
Kannattaa uskaltaa tuntea ja näyttää kaikenlaisia tunteita. Kannattaa olla riitelemättä ja perseilemättä.
On tosi ankaraa, jos ihmiset sairastuessaankaan eivät uskalla näyttää omia tunteitaan läheisilleen. Se on ankaraa itseään kohtaan. Ei ne läheiset jos välittävät, itsekään halua että toimit niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon kokemusta positiivisen ajattelun voimakkuudesta ja merkityksestä, olematta hörhö. Asioilla on aina kaksi puolta. Kannattaa etsiä se positiivinen tapa suhtautua asioihin. Elämä on paljon onnellisempaa, kaikille niitä takapakkeja tulee. Harva asia on pelkästään niin negatiivinen kuin kuolema.
Ehkä, mutta kyllä niitä asioita kuitenkin on. Esim. levinnyt/ parantumaton syöpä.
Todella monelle syöpä esimerkiksi on pelastus. Ei tarvitse enää pitkää kärsimystä vaan voi lohduttautua että kohta se on ohi ja voi tehdä ihan mitä haluaa koska se on ohi kuitenkin pian.
No ei se todellakaan kaikille ole haaste. Äitini kuoli syöpään ja hän teki kaikkensa, ettei olisi kuollut. Kävi todella rankoissa leikkauksissa, jossa poistettiin osittain, tai kokonaan sisäelimiä. Jos joku olisi tullut länkyttämään sairasvuoteelle haasteesta saattohoitovaiheessa, tai olisi puhunut helpotuksesta, niin olisi ollut todella tökeröä.
Haaste?
Mistä perseestä haasteen revit tähän keskusteluun?
Ei olisi kannattanut käydä leikkauksissa. Sitten ei olisi tarvinnut harmitella että turhaan kävi leikkauksissa. Turhaan ilmeisesti kävi mutta sinä sentään opit elämästä jotain. Elämästä pitää päästää irti jo eläessä. Jos elät siten että siirrät kaiken huomiseen etkä elä nyt tässä niin sairastuessa harmittaa kaikki ne asiat jotka siirsit huomiseen etkä kerkeä koskaan tehdä niitä.
Kun optimisti oivaltaa että ai että on ihanaa kun on tehnyt jo kaiken niin voi loppuajan lasketella kuolemaan ja syöpä on vain nopea pikakelaus. Asennoituminen on tärkeintä.
Haastattelin aikoinaan 90-luvulla entistä tupakoitsijaa joka kertoi salaisuuden tupakoimattomuuteen.
Hän kertoi polttaneensa elämänsä nautinnollisimman savukkeen ja totesi ettei enää ikinä onnistu samalaiseen urheilusuoritukseen, joten lopettaminen oli ainoa seuraava askel tupakointiharrastuksessa. Hän myös viittoi optimistiseen sävyyn että tupakoimattomuushan ei ole oikeastaan aktiivista tekemistä vaan tekemättömyyttä ja on hassua että ihmiset arvostavat tekemättömyyttä enemmän kuin aktiivista savuttelua.
Sitten naureskelimme hymyissä suin ja aurinko nousi.
Tajusin että tästä alkaa uusi ihana päivä.
Varsin kitkerää ja pahantahtoista tekstiä ihmiseltä, joka väittää itseään positiiviseksi. Ilmeisesti yritit loukata tuolla sivalluksella, miksi äitini sitten kävi turhaan (?) leikkauksessa. Väittäisin jopa tahallisen ilkeäksi.
Syytät minua siitä miten sinä tulkitset tekstiä.
Sen lisäksi että olet perus negatiivinen ja käytät kuollutta äitiäsi olkinukkena minua vastaan niin syytät muita omasta suhtautumisestasi asioihin.
Voit parantua ja löytää valon elämääsi, jos asennoidut oikein elämääsi. Se on sinun elämäsi ei minun kirjoittama teksti ole sinun elämääsi. Nyt ryhdistäydyt ja nostat pääsi ylös.
Taidan olla jossain määrin tuollainen rasittava tyyppi. Mun "piti" olla jo kuollut pari vuotta sitten, mutta kuulemma ihmeen kaupalla selvisin yhdestä onnettomuudesta. En vain jaksa märistä asioista joille ei voi mitää. Jos sataisi kaatamalla, saattaisin silti mennä kunnon lenkille. Se olisi kuitenkin parempi tarina kuin kotona istuminen. Osaan kuitenkin pitää suuni kiinni jos toinen voi oikeasti loukkaantua. Kukaan ei silti vie mun ajatuksia pois. Jos kuulisin sairastavani syöpää, miettisin sitä ehkä yhden päivän ja loput jättäisin lääkärin käsiin.
Se on itse joka toista sanoo, oli tapana minun lapsuudessani hokea kaikille. Itsekkäitä olemme jokainen.
En usko, että minun kuolinvuoteellani ketään turhia ihmisiä valvoisi. Jos joku niistä, jotka haluavat minua nähdä vähän ennen kuolemaani, ilmaisisi kuolemani olevan heille ja minulla yhteinen haaste, en ymmärrä miksen voisi sitä hyväksyä. Eroaminen on monelle vaikeaa, silloinkin kun erotaan elävästä henkilöstä. Kuolema erottaa ikuisesti, joten tottakai se voi olla kova paikka, varsinkin vaikkapa puolisolle tai läheiselle, jonka elämässä kuolevalla on ollut suuri rooli. Miksi sitä ei voisi tuoda julki? Ei tunteet ole vaarallisia! Ja jos jostain syystä kuoleva loukkaantuu läheisensä tunteista, sen voi aina sanoa. Tosin aika harva varmaan enää siinä vaiheessa kovin syvästi loukkaantuu mistään. Kuolema kuitenkin pyörii mielessä taustalla koko ajan, ja sen käsittely vienee etusijan. Eri asia tietenkin jos joku alkaa häiriköidä kuolevaa jollain oikeasti ikävällä asialla, mielestäni sellainen on tuomittavaa. Antaa kunkin kuolla niin kuin haluaa.