Sisäänpäinlämpeävät mammajengit perhekahviloissa

Vierailija kirjoitti:

Olen juuri aloittanut tällaisen perhekahvilan vapaaehtoisena vetäjänä. Kysyn, että oikeastiko te haluatte siellä kahvilassa yhteiskeskustelua? Pitäisikö vetäjän jotenkin ohjata 1,5 tunnin kahvittelua? Porukkaa tulee ja menee, toiset lukee lapsilleen kirjoja, toiset imettää vauvaa, osa käy välillä pihalla keinumassa, lapset juoksee ja vanhemmat juo kahvia siellä missä mahtuu. Mä olen ajatellut, että näin se menee. Jokainen juttelee niiden kanssa, keitä nyt sattuu vieressä istumaan.

Ajattelin, että mahdollistan osaltani kahvilatoiminnan pyörimisen tulevana talvena. Ei tullut mieleenkään, että saatan joutua arvostelluksi täällä (vrt. aiempi viesti, jossa haukuttiin ulkonäöstä lähtien kahvilan vapaaehtoinen). Äidit taitaa tosiaan olla toisilleen susia... Tervetuloa vaan mukaan vapaaehtoistoimintaan! Ei tarvitse olla ulkopuolinen hissukka, kun alat pyörittää toimintaa itse 😁

Hei manttelin perijä.

Voisit omalta osaltasi tehdä paljonkin:huomioida eka kertalaiset, jutella muidenkin kun sen sun vakkarijengisi kanssa. Sillä,pääset jo pitkälle. Jos kaikki toimisivat näin, kaikilla olisi kivaa. Tiedätkö, jos kaikki aattelisivat,että nää niinku olis tän juhlat ja tän pitäs huolehtia et kaikki viihtyy,

Tää on just se syy, miksi en mennyt toiste mll kerhoon.

Tuttu juttu omista perhekerhoajoista. En tosin kauheasti jäänyt harmittelemaan tilannetta, sillä tiesin, etten löytäisi mitään yhteistä puheenaihetta sisäpiiriläisten kanssa. Siksi tutustuinkin muihin hissukoihin ja uusiin tulokkaisiin, ja meille muodostui ihan oma varjoryhmämme ;)

Meidän paikkakunnalle kun tuli perhekerho päätettiin ettei ketään jätetä huomioimatta. Välillä tosin ainakin itselläni kävi niin että valvotun yön jälkeen ei aina jaksanut enää ottaa kontaktia uusiin ihmisiin mutta onneksi aina joku otti huomioon. Vuoden tauon jälkeen menin lasten kanssa vapaapäivänä eikä kukaan edes moikannut... onneksi joku tuttu oli kenen kanssa jutella mutta oli niin sisäänpäin lämpenevää touhua että ei siellä kauan viihtyneet kuin lapset.

Jaa. Itse olen ollut niin pitkään yksinäinen susi, joka ei kapiaa hierarkista seuraa, että en edes noteeraa kuppikuntia enää, siksi viihdyn joka paikassa - muhun ei voi vaikuttaa, eikä mua voi painaa alas, koska hierarkiat ei kiinnosta mua niin en ole pelinappulana vaan ulkopuolisena ja vapaana kaikesta pikkumaisuudesta :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen juuri aloittanut tällaisen perhekahvilan vapaaehtoisena vetäjänä. Kysyn, että oikeastiko te haluatte siellä kahvilassa yhteiskeskustelua? Pitäisikö vetäjän jotenkin ohjata 1,5 tunnin kahvittelua? Porukkaa tulee ja menee, toiset lukee lapsilleen kirjoja, toiset imettää vauvaa, osa käy välillä pihalla keinumassa, lapset juoksee ja vanhemmat juo kahvia siellä missä mahtuu. Mä olen ajatellut, että näin se menee. Jokainen juttelee niiden kanssa, keitä nyt sattuu vieressä istumaan.

Ajattelin, että mahdollistan osaltani kahvilatoiminnan pyörimisen tulevana talvena. Ei tullut mieleenkään, että saatan joutua arvostelluksi täällä (vrt. aiempi viesti, jossa haukuttiin ulkonäöstä lähtien kahvilan vapaaehtoinen). Äidit taitaa tosiaan olla toisilleen susia... Tervetuloa vaan mukaan vapaaehtoistoimintaan! Ei tarvitse olla ulkopuolinen hissukka, kun alat pyörittää toimintaa itse 😁

Hei manttelin perijä.

Voisit omalta osaltasi tehdä paljonkin:huomioida eka kertalaiset, jutella muidenkin kun sen sun vakkarijengisi kanssa. Sillä,pääset jo pitkälle. Jos kaikki toimisivat näin, kaikilla olisi kivaa. Tiedätkö, jos kaikki aattelisivat,että nää niinku olis tän juhlat ja tän pitäs huolehtia et kaikki viihtyy,

Et sä kelasit et se 1,5h-2h vanhempien vertaistukiryhmä olis vetäjälle yhtä kun juhlien järjestäminen ja vieraiden viihtymisestä vastaaminen? Missä välissä se vetäjä saa juoda sen kahvinsa ja saada esim sitä vertaistukea?

Mun yksi kaveri sanoi, ettei jaksa enä tutustua uusiin ihmisiin ja jutella niitä näitä. Halusi mennä tapaamaan tuttujaan.

Onpa tosi monella ikäviä kokemuksia! :/ Täällä pienehköllä pohjois-pohjanmaalaisella paikkakunnalla on kyllä tosi kivat sekä mll perhekahvila että esim. Seurakunnan perhekerhot. Minua jännitti tosi paljon mennä niihin esikoisen aikaan, kun olin lukenut just näitä juttuja, että kuppikuntina istutaan ja ajattelin että vaikea päästä joukkoon. Mutta olin ihan väärässä! En ole törmännyt mihinkään kuppikuntiin, kaikki juttelevat kaikille ja jos joku istuu yksinään, niin aina joku menee seuraksi. Olen saanut hurjan paljon uusia tuttavuuksia ja kavereita jopa. Välillä olin työelämässä ja lapsi hoidossa, eikä kerhoiltu, niin ihan oli ikävä, nyt on taas käyty yli vuoden ajan kun toinen lapsi syntyi. En tiedä onko syynä hyvät ohjaajat kerhoissa vai mikä, että ilmapiiri on noin kiva.

Kävin perhekahvilassa tasan kerran. Kuuntelin, kuinka joku mamma selitti miten oli hakenut vaunut Tukholmasta, koska ei ollut täältä Etelä-Suomesta saanut tiettyä oliivinsävyä olevia Emmaljungia. Kiitos ja näkemiin...

Suomalaiset taitavat vähän olla sen tyyppistä kansaa, että sosiaaliset taidot ovat heikot, eikä oikein halutakaan tutustua muihin ihmisiin. Sitä ei kannata ottaa henkilökohtaisesti.

Aikuiset ihmiset eivät tervehdi toisiaan, vaikka oltaisiin useasti nähty esim. vaikka perhekahvilassa. Jos yrität ottaa katsekontaktia, sitä vältellään vimmatusti. Jos yrittää ottaa kontaktia ja kysellä niitä näitä, niin kysymyksiin vastataan yhdellä sanalla ja keskustelu tyssää siihen. Mieluummin ollaan yksin tai vanhojen tuttujen parissa.

Itsekin syyllistyn tähän, koska en vaan osaa ja/tai jaksa.

Mikä sen vetäjän tai vastuuhenkilön rooli on yleensä näissä perhekahviloissa? Kysyn siis ihan siksi että itse en tiedä. Onko se sellainen hahmo että kaikki tietävät vetäjän olevan vastuussa toiminnasta? Onko hän siis jonkinlainen auktoriteettihahmo siellä kuitenkin, jopa tahtomattaankin?

Mikä on vetäjän "työnkuva"?

Miettikää työpaikoille tällaista käytöstä. Kun menee palaveriin, porukka hädin tuski ynähtää jotain ja kääntää selkänsä ja alkaa puhua hankkimistaan kalliista merkkikamoista :D. Ei helvetti. Aikuiset ihmiset! Yrittäkää nyt opetella edes käytöstapoja! 

Puhutko Perkkaasta, ap? Samat kokemukset. Neljä kertaa yritin ja luovutin. Tai oikeastaan annoin asian vaan olla. Vetäjä kailotti omia (kiusallisia) vaivojaan, valitti miten on raskasta. kukaan ei tervehtinyt tai hymyili väkinäisesti, jos yritin jutella. Tuskin minua ihan tarkoituksella yritettiin "savustaa ulos", mutta selvästi siellä kaverit jutteli keskenään.

Kenenkään vaatteisiin en kiinnittänyt huomiota eikä minua kiinnosta mitä joku ajattelee lapseni vaatteista. Ihan normaalin näköistä porukkaa siellä oli. Enemmän on tullut juteltua leikkipuistoissa, uimahallissa, kirjastossa, kaupassa niin äitien, isien, mummojen kuin pappojenkin kanssa :o

Mä muutin ihan ummikkona pikkukylään Etelä-Pohjanmaalle. Tuttavapiiriä ei oikein ollut, joten tottahan toki sitä menee tutustumaan uusiin ihmisiin perhekahvilaan. Kuinka väärin luulinkaan. Ensimmäisellä kerralla tölläsivät että minkälainen se "Samin" uusi emäntä onkaan. Seuraavalla kerralla sai ihan olla ihan keskenään lapsensa kanssa. Yritin vielä pari kertaa, ei mitään mahkua päästä sisäpiiriin.

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö, onko nuo niitä, jotka ovat pitempään kotona lapsen kanssa? Siis heikomman sosiaalisen aseman ja koulutuksen omaavia naisia? Sivistymättömyyshän selittäisi tuollaisen käytöksen.

Nimenomaan akateemisia, ainakin Keski-Suomessa.

On ihan eri asia olla seurakunnan palkattu ja koulutettu kerhovetäjä, joka ohjaa keskustelua (jos ohjaa, ja kyllä srk:llakin on sisäpiirinsä), kuin perhekahvilan järjestäjä, joka hoitaa omat lapsensa siinä samalla kun järjestää muille mammoille kahvit, voileivät, askartelut, täyttää tiskikoneen jne. ihan ilman korvausta. Parhaat vielä leipookin muiden iloksi.

Noi on hankalia. Ymmärrän periaatteessa molempia puolia. Jos käyt noissa kerhoissa esim. 3 vuotta, niin voi olla vähän raskasta koittaa tutustua jokaiseen uuteen joka paikalle saapuu. Eikä tiedä tuleeko se kahden kerran jälkeen ollenkaan vai jääkö satunnaiseksi vierailuksi. 

Toisaalta ei ole kivaa tulla uutena paikkaan jossa kukaan ei ota vastaan. Ja moikata voi jokainen aina, vaikka ei lähempää tuttavuutta jaksaisi tehdä. 

Ammattitaitoiset ohjaajat lienee tässä avainasemassa, heitä on ainakin kuntien avoimissa päiväkodeissa; koulutettuja ja usein kokeneita lastenhoitajia, ohjaajia ja lastentarhanopettajia. Ohjaaja on mielestäni se jonka pitää ottaa uudet vastaan ja toivottaa tervetulleiksi, kertoa yhteiset säännöt yms. Näin uudenkin on pikkuhiljaa helpompi päästä mukaan porukkaan.... 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sosiaalinen extrovertti, tulen helposti juttuun kaikenlaisten ihmisten kanssa ja saan helposti uusia kavereita, tai luulin olevani. Muutama visiitti perhekerhoon ja pari kuukautta kaupunginosani leikkipuistossa opettivat että mammajengejä todella on olemassa ja minussa on jotain sellaista joka estää näihin pääsyn :)

Miten ollaan introverttejä ja saadaa helposti uusia kavereita? Haluaisin oppia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Espoo, mutta kai se on samanlaista kaikissa isoissa kaupungeissa. Ap

Mulla viime vuodelta mankkaan perhekahvilasta (mll) samoja kokemuksia. Ei ehkä just tuota keskustelua käyty, mutta selkeesti "sisäpiiriläisten" menoa, muut sai olla omissa oloissaan..Pahin oli sairaalloisen laiha vetäjä-akka, joka ei viitsinyt edes tervehtiä meitä.

Jäi tasan tarkkaan neljään käyntiin meidän käynnit. Lapset viihtyivät, äiti ei.

Ja mitä vikaa niissä muissa oli? Tai mitä ihmeellistä siinä sisäpiiriporukassa, että olisit halunnut juuri sinne? Mä en ole koskaan missään kuulunut yhteenkään sisäpiiriporukkaan vaan aina "niihin muihin". Ja mulla on ollut oikein mukavaa niiden muiden kanssa, osasta on tullut elinikäisiä ystäviäni. 

No tämä sisäpiiri valtasi koko huoneen, keskustelun. Istuivat huoneen ainoassa isossa pöydässä, me muut "hissukkat" lattialla huoneen nurkissa. Ujostutti, talon tavat eivät olleet tutut ja nämä sisäpiiriläiset olivat kuin kalat vedessä keskenään hauskaa pitäen. Ne sisäpiiriläiset tunsi at toisensa ja toistensa jarmo-elinat, kuulumisia vaihdettiin niin ettei mitenkään siihen keskusteluun voinut ottaa ossaa, ns inside-läppää...ja tosiaan päällä gugguuta,papua,moloa jne, meidän hm puetut pojat eivät sinne mankkaan piireihin sopineet, ei katos varallisuus näy päällepäin meillä.

Hyvänen aika, tämä avasi silmäni! Vähän ot, mutta kerron kuitenkin. Lapsuudenystäväni ja minä asumme ko. paikassa. Ystävä on pyörinyt jossain vaiheessa tällaisissa jutuissa. Hänellä on useampi lapsi eli "äitikahvilaura" on ollut pitkä. Sain hänen jälkeensä lapsen ja tulin tähän mammamaailmaan tietämättä mitään siitä, kunnes aloin ihmetellä ystävän muuttunutta käytöstä. Lapset puettiin merkkivaatteisiin (tajusin myöhemmin vasta, että kyse oli kalleista merkeistä!), ystävällä ja hänen mammakavereillaan oli koko ajan jotain menoa enkä minä mahtunutkaan mukaan. Käytös minua kohtaan oli niemenomaan kylmäkiskoista: ystävä sopi muiden kanssa vaikka lastenvaatekirpparille menosta, minua ei pyydetty mukaan jne. Jäin koko hommasta pois ja lopulta - kun tajusin ystävän peruuttavan minun tapaamisiani mutta ei muiden mammojen - etäännyin hänestä. Hassua on, että asumme yhä parin kilometrin päässä toisistamme, mutta emme enää ole yhteyksissä. Nämä mammat ovat lähteneet kilpavarustelun ja pätemisen tielle, ja samalla silkevat tehokkaasti ulos muut. En kestä tuota mammamaailmaa!

Mä tulen hyvin juttuun vaikka ventovieraitten kanssa bussipysäkillä/kaupan kassalla. Löydän helposti porukasta ne ulkopuoliset jotka haluaisivat tulla mukaan mutteivät ujouttaan pysty/kehtaa, ja alan höpöttelemään heille, ja saan vedettyä mukaan. En voivi koskaan vain katsoa muualle, jos joku yrittää moikata tai muuten tulla mukaan. En saisi varmaan illalla unta jos noin olisin tehnyt. Lisäksi olen todella herkkä ihmisten ujoudelle, ja haluan aina auttaa jos suinkin voin. En todellakaan ole ekstrovertti, eikä minulla juuri ole kavereita, mutta osaan mennä tilanteen mukana. SILTI jään juuri tuollaisissa mammajengeissä yksin. Olin yksin kahvilassa, olin yksin leikkipuistossa, ja koulujen/tarhojen vanhempainilloissa. Kun lapsi meni yläasteelle, ja siellä opettaja järkkäsi tällaisia vanhempien "ryhmäytymisiltamia" niin ajatelin että nyt loppui. Enkä mennyt yhteenkään vanhempainiltaan enkä mihinkään kotokotukseen enää "mukaan" vaan hoidin lapseni asiat henkilökohtaisesti henkilökunnan kanssa. Tuntui ensin tosi väärältä, kosko noihin jokaisen hyvän vanhemman kuuluu mennä, mutta sitten helpotti. Parasta oli kun lapsen asioiden tiimoilta kysyttiin turvaverkkoja, että onko tätejä/setiä/muita läheisiä turvaverkkona, sanoin että ei, en ole mikään turvaverkkoihminen, enkä myöskään lähenny ihmisten kanssa ryhmäytymishengessä mitenkään, ja kun henkilö voivotteli, sanoin ettei minua tarvitse voivotella, eivät kaikki ole samanaisia kuin sinä, eikä siihen tarvitse hampaat irvessä koko elämäänsä myöskään pyrkiä.

Mikä hauskinta, niin minä olen niiiin monta kertaa ollut se joka on uuden ihmisen tervetulottanut johonkin porukkaan, mutta vain jäädäkseni itse lopulta ulkopuoliseksi. Se on varmaan joku juttu minussa itsessäni, että en kykene mukautumaan ryhmäläiseksi, vaan olen ryhmissäkin oma tavallinen itseni. Mielipiteeni eivät myöskään muutu sen mukaan kenen seurassa olen, eikä minua kiinnostaisi pätkääkään jotkut kakkavaipat eikä merkkikuteet :p