Sisäänpäinlämpeävät mammajengit perhekahviloissa

puhutko helsingistä?

Espoo, mutta kai se on samanlaista kaikissa isoissa kaupungeissa. Ap

Pohjois-Suomesta samanlaisia kokemuksia. Inhosin perhekahviloita, mutta yritin sitkeästi käydä että lapsi näkisi toisia lapsia, kun tuttavapiirissä ei juuri ollut taaperoita tai muita pikkulapsiperheitä.

Aika tylyä, kun kerrankin sanoin ulko-ovella huomenta toiselle samaan aikaan saapuvalle mammalle ja ei mitään reaktiota. Ihan kuin olisin ilmaa. Ujolle ihmiselle muutenkin kiperiä tuollaiset tilanteet, joissa paljon väkeä eikä tunne ketään.  Aina tuli jotenkin nuhjuinen ja köyhä olo kun ei ollut 150e Molon kamoja.

Vierailija kirjoitti:

Pohjois-Suomesta samanlaisia kokemuksia. Inhosin perhekahviloita, mutta yritin sitkeästi käydä että lapsi näkisi toisia lapsia, kun tuttavapiirissä ei juuri ollut taaperoita tai muita pikkulapsiperheitä.

Aika tylyä, kun kerrankin sanoin ulko-ovella huomenta toiselle samaan aikaan saapuvalle mammalle ja ei mitään reaktiota. Ihan kuin olisin ilmaa. Ujolle ihmiselle muutenkin kiperiä tuollaiset tilanteet, joissa paljon väkeä eikä tunne ketään.  Aina tuli jotenkin nuhjuinen ja köyhä olo kun ei ollut 150e Molon kamoja.

Itsekin olen ujo introvertti ja jännittää aina vähän mennä ihmisten ilmoille. Yleensä kuitenkin tsemppaan ja tervehdin ja yritän jotain puhua muille. En sitten ymmärrä, miksi nämä supersosiaaliset mammajengiläiset eivät voi olla sosiaalisia jenginsä ulkopuolella. Harvemmin kukaan näistä hölösuista puhuu minulle mitään, vaikka varmasti huomaavat, että olen yksin. Vaikka tykkäänkin olla yksin, on se hieman vaivaannuttavaa olla yksin ns. seurassa, jossa olet sisällä huoneessa, mutta täysin ulkopuolella keskustelusta. Jos jotakin uskaltaa kysäistä, vastataan ehkä kahdella sanalla, eikä edes katsota päin.

T. espoolainen ap

Vierailija kirjoitti:

Pohjois-Suomesta samanlaisia kokemuksia. Inhosin perhekahviloita, mutta yritin sitkeästi käydä että lapsi näkisi toisia lapsia, kun tuttavapiirissä ei juuri ollut taaperoita tai muita pikkulapsiperheitä.

Aika tylyä, kun kerrankin sanoin ulko-ovella huomenta toiselle samaan aikaan saapuvalle mammalle ja ei mitään reaktiota. Ihan kuin olisin ilmaa. Ujolle ihmiselle muutenkin kiperiä tuollaiset tilanteet, joissa paljon väkeä eikä tunne ketään.  Aina tuli jotenkin nuhjuinen ja köyhä olo kun ei ollut 150e Molon kamoja.

Molo :D

Harvinaisen huono nimi lastenvaatemerkille.

Vierailija kirjoitti:

Siis ne, joiden jäsenet hädin tuskin tervehtivät muita. Ne, jotka kovaan ääneen puhuvat omia juttujaan omassa jengissään päällepäsmäröiden jostakin tuikityperästä kuten: "koska meidänkin mirkkuli suostuu syömään vain luomua ja sillä on pelkästään PoPin ulkovaatteita". Ainoana ulkopuolisena on tosi mälsää osallistua mihinkään perhekahviloihin, sillä saan olla lapsen kanssa kotonakin kahdestaan.

Yritän aika hymyillä ja ottaa kontaktia muihin, mutta aina se menee siihen, että kaikilla on jo kaverit valmiina. En tykkää perhekahviloista tai mistään kerhoista enää. Onneksi palaan ensi viikolla töihin, niin ei tarvitse enää yrittää.

Palaat omalle työpaikallesi ylläpitämään omaa, sisäänpäinlämpiävää jengiäsi.

Tulee ihan mieleen kouluajat. Kun tuli uusi oppilas luokalle niin se saattoi helposti jäädä yksin. Minä en ollut edes uusi oppilas, mutta aivan käsittämättömän ujo, joten usein itku kurkussa seurasin välitunnilla kauempaa, kun "kaverit" leikkivät ilman minua. Oletin, että jos ei pyydetä, niin minua ei haluta leikkeihin. Olisi pitänyt vain itse kysyä, voiko tulla mukaan. Miten jo pienellä lapsella voi olla noin huono itsetunto?

Pahinta on se, kun astut tuollaiseen sisäänpäinlämmenneeseen kahvilaan sisään ja etsit katseellasi muiden katsekontaktia, mutta kukaan ei käänny katsomaan sinua ja sitten sanot kuitenkin hiljaa "terve", eikä kukaan kuule sinua, etkä kehtaa toistaa, koska ajattelet, että pieleen meni.

Itse olen sosiaalinen extrovertti, tulen helposti juttuun kaikenlaisten ihmisten kanssa ja saan helposti uusia kavereita, tai luulin olevani. Muutama visiitti perhekerhoon ja pari kuukautta kaupunginosani leikkipuistossa opettivat että mammajengejä todella on olemassa ja minussa on jotain sellaista joka estää näihin pääsyn :)

Vierailija kirjoitti:

Pahinta on se, kun astut tuollaiseen sisäänpäinlämmenneeseen kahvilaan sisään ja etsit katseellasi muiden katsekontaktia, mutta kukaan ei käänny katsomaan sinua ja sitten sanot kuitenkin hiljaa "terve", eikä kukaan kuule sinua, etkä kehtaa toistaa, koska ajattelet, että pieleen meni.

Tää on kuin siitä Finnish nightmares-sarjakuvasta. :D

Kannattaa suosia avoimia päiväkoteja Espoossa. Niissä pätevää henkilökuntaa ohjaamassa toimintaa joten kuppikuntia ei synny niin helposti kuin MLLn kahviloissa.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sosiaalinen extrovertti, tulen helposti juttuun kaikenlaisten ihmisten kanssa ja saan helposti uusia kavereita, tai luulin olevani. Muutama visiitti perhekerhoon ja pari kuukautta kaupunginosani leikkipuistossa opettivat että mammajengejä todella on olemassa ja minussa on jotain sellaista joka estää näihin pääsyn :)

En nyt tiedä olenko se kaikkein "social butterfly", mutta ihan normaali ihminen kuitenkin ja tulen muussa elämässä ihan hyvin juttuun muiden kanssa, mutta jotenkin näissä äitiporukoissa en pääse yhtään mukaan. En tiedä mikä siihen on syynä. Voisikohan joku tämmöinen, joka kuuluu tällaiseen äitijengiin valaista, että miksi jotkut jätetään ulkopuolelle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sosiaalinen extrovertti, tulen helposti juttuun kaikenlaisten ihmisten kanssa ja saan helposti uusia kavereita, tai luulin olevani. Muutama visiitti perhekerhoon ja pari kuukautta kaupunginosani leikkipuistossa opettivat että mammajengejä todella on olemassa ja minussa on jotain sellaista joka estää näihin pääsyn :)

En nyt tiedä olenko se kaikkein "social butterfly", mutta ihan normaali ihminen kuitenkin ja tulen muussa elämässä ihan hyvin juttuun muiden kanssa, mutta jotenkin näissä äitiporukoissa en pääse yhtään mukaan. En tiedä mikä siihen on syynä. Voisikohan joku tämmöinen, joka kuuluu tällaiseen äitijengiin valaista, että miksi jotkut jätetään ulkopuolelle?

Koulussa, harrastuksissa ja töissä on niin paljon helpompaa tutustua ihmisiin.

Itselläni ei ole lapsia ja ajatus äitikerhosta on hieman ahdistava, mutta tavallaan kyllä ymmärrän klikkiytymisen.

On sosiaalipsykologinen normi, että tilanteissa, joissa ennestään tuntemattomat tapaavat ilman strukturoitua toimintaa, syntyy pikkuporukoita ja kuppikuntia. Se auttaa ihmisiä tuntemaan olonsa turvalliseksi ja muodostaa tavallaan järjestystä ja hierarkiaa "kaoottiseen" ympäristöön.Näin toimivat myös muut laumaeläimet, eivät ainoastaan ihmiset.

Klikkiytymistä voi yrittää purkaa ja avoimuutta lisätä ohjatulla toiminnalla, jolla tuetaan kaikkien tutustumista ja kanssakäymistä tasapuolisesti.

Niihin äitijengeihin pääsystä on kova kilpailu. Koko asiahan on tietysti tabu, josta ei puhuta ääneen. Kaikki eivät halua heittäytyä siihen kilpailuun.

Se auttaa suhtautumaan asiaan, jos on ylpeä itsestään sellaisena kuin on. Ei ehkä kannata mennä sellaisiin kerhoihin, joissa on huono ja klikkiytynyt ilmapiiri. Ohjatut kerhot ovat PALJON parempia.

Nuo kerhot on oikeasti kauheita paikkoja, joissa saa kokea psyykkistä pahoinvointia, sivuuttamista ja yksinäisyyttä. Väitän, että kyseiset kerhot lisäävät ennemminkin pahoinvointia kuin hyvinvointia, vaikka ehkä tekopyhästi muuta väitetään. Se sivullisuuden tunne heijastuu myös lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sosiaalinen extrovertti, tulen helposti juttuun kaikenlaisten ihmisten kanssa ja saan helposti uusia kavereita, tai luulin olevani. Muutama visiitti perhekerhoon ja pari kuukautta kaupunginosani leikkipuistossa opettivat että mammajengejä todella on olemassa ja minussa on jotain sellaista joka estää näihin pääsyn :)

Pahimpia ovat ne, jotka oikein pätevät sillä äitiydellä kun kerrankin on jotain pätemistä elämässä. Siinä ei auta vaikka toinen olisi lääketieteestä väitellyt tai korkeimman oikeuden presidentti, hänelle kyllä näytetään paikka äitien hierarkiassa. Kunnon mammalla roikkuu hyökkäysvaunussa koko omaisuus ja lapsella on mukana kymmenen ruokalajin lounas siisteissä rasioissa.

Se äitijengien kulttuuri on itsekästä. Ainoastaan siitä välitetään, että minä itse ja minun lapseni pääsevät jengiin mukaan. Ani harvassa ovat ne oikeasti rakentavat tyypit, jotka luovat aidosti hyvää yhteyttä ympärilleen eivätkä jätä ketään yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sosiaalinen extrovertti, tulen helposti juttuun kaikenlaisten ihmisten kanssa ja saan helposti uusia kavereita, tai luulin olevani. Muutama visiitti perhekerhoon ja pari kuukautta kaupunginosani leikkipuistossa opettivat että mammajengejä todella on olemassa ja minussa on jotain sellaista joka estää näihin pääsyn :)

En nyt tiedä olenko se kaikkein "social butterfly", mutta ihan normaali ihminen kuitenkin ja tulen muussa elämässä ihan hyvin juttuun muiden kanssa, mutta jotenkin näissä äitiporukoissa en pääse yhtään mukaan. En tiedä mikä siihen on syynä. Voisikohan joku tämmöinen, joka kuuluu tällaiseen äitijengiin valaista, että miksi jotkut jätetään ulkopuolelle?

Silloin, kun omat lapset oli pieniä, kävin ainoastaan seurakunnan perhekerhossa avoimen päiväkodin lisäksi. Siellä ei tuntunut niin ulkopuoliselta, kun ensin oli kaikille yhteinen tuokio ja sitten lapset jäivät leikkimään eri huoneeseen, vanhemmat siirtyivät kahville viereiseen tilaan (toki vauvatkin tulivat sinne), ja keskustelua veti seurakunnan työntekijä.

Ne samat tytöt, jotka yläasteella olivat niitä voimakasluontoisimpia, jatkavat samaa touhua ja hovin ylläpitämistä kuin silloinkin. Lampaat seuraavat uskollisesti. Nyt vaan tosiaan pätemisen aiheena on lapset ja suorittava äitiys.