Sisäänpäinlämpeävät mammajengit perhekahviloissa

Joo, muista, että jos voit huonosti perhekahvilassa, niin vika ei ole sinussa. Pelastaudu vielä kun voit!

Terapeuttinen ketju.

Yritin aikoinaan kaikkeni. Olin iloinen, ystävällinen, nauravainen, kiinnostunut muista ja heidän lapsistaan, kuitenkaan olematta päällepäsmäri. Varustetasokin oli sama meidän lapsilla kuin muilla.

En riittänyt, en kelvannut. Enkä jaksanut enää yrittää vaan onneksi työelämä vei mukanaan.

Argh, itselläkin alkoi nousta muistoja pintaan parin vuoden takaa. Pahin juttu taisi olla, kun synnytysvalmennuksen muu porukka muodosti jengin. Kävin sitkeästi vauvakerhossa, vaikka kokemus oli kuten ap:llä. Olin pari viikkoa kerhosta poissa, palasin ja huomasin synnytysvalmennusjengin siellä ensimmäistä kertaa. En edes tiennyt ennen sitä että kaikki muut tulivat toimeen niin hyvin keskenään ja pitivät tiiviisti yhteyttä. "Ai säkin oot ruvennut käymään täällä", huikkasi yksi ja käänsi sitten selkänsä, kun sisäpiirin jutut jatkuivat. Ei edes kohteliaisuudesta kuulumisten vaihtoa tai jälkikasvun esittelyä, ei mitään. Olin heille(kin) ilmaa.

Osaan kyllä toimia yksin enkä enää usko kuten nuorempana, että minussa olisi jotain perustavanlaatuista vikaa, mutta olisihan mukavaa, jos olisi edes yksi äitikaveri. Ja on vaikeaa opettaa lapselle normaalia sosiaalista kanssakäymistä, kun on niin pienet ympyrät. Keskenään nysväämme vapaa-aikamme :/

Ei ole ihmisillä enää käytöstapoja. Aikuiset ihmiset kun käyttäytyy noin, ei tarvi ihmetellä miksi jotkut lapset on hirviöitä toisia kohtaan. Miettikää minkälaista esimerkkiä annatte.

Vierailija kirjoitti:

Yritän selittää. Ihmiset ovat tosi varautuneita, eivät edes hymyile. Kokemukseni mukaan ne hiljaisemmatkin voivat olla tylyn ja haluttoman olisia juttelemaan tai vastaamaan kysymyksiin. Ihan kuin tällainen ihminen ajattelisi, että älä pidä mua niin surkeena, että jotenkin kaipaisin sun ystävällisyyttä tai kaveruutta. Kyllä mä tässä pärjään, oon täällä vaan lapsen takia. Se ei siis automaattisesti mene niin, että ujoimmilta saisi heti kovin sydämellistä vastausta. Se kilpailu tekee aika ahdistuneen ja kyräilevän ilmapiirin, jossa tutustuminen käy hitaasti. Ihan liian hitaasti, koska ystävättömien äitien lapsetkin voivat helposti jäädä kavereita tuollaisessa ilmapiirissä.

Ikäänkuin kaikki vähän kyräilisivät toisiaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se noin mene, sori vaan. Täysin teoreettinen ajatus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Espoo, mutta kai se on samanlaista kaikissa isoissa kaupungeissa. Ap

Mulla viime vuodelta mankkaan perhekahvilasta (mll) samoja kokemuksia. Ei ehkä just tuota keskustelua käyty, mutta selkeesti "sisäpiiriläisten" menoa, muut sai olla omissa oloissaan..Pahin oli sairaalloisen laiha vetäjä-akka, joka ei viitsinyt edes tervehtiä meitä.

Jäi tasan tarkkaan neljään käyntiin meidän käynnit. Lapset viihtyivät, äiti ei.

Ja mitä vikaa niissä muissa oli? Tai mitä ihmeellistä siinä sisäpiiriporukassa, että olisit halunnut juuri sinne? Mä en ole koskaan missään kuulunut yhteenkään sisäpiiriporukkaan vaan aina "niihin muihin". Ja mulla on ollut oikein mukavaa niiden muiden kanssa, osasta on tullut elinikäisiä ystäviäni. 

No tämä sisäpiiri valtasi koko huoneen, keskustelun. Istuivat huoneen ainoassa isossa pöydässä, me muut "hissukkat" lattialla huoneen nurkissa. Ujostutti, talon tavat eivät olleet tutut ja nämä sisäpiiriläiset olivat kuin kalat vedessä keskenään hauskaa pitäen. Ne sisäpiiriläiset tunsi at toisensa ja toistensa jarmo-elinat, kuulumisia vaihdettiin niin ettei mitenkään siihen keskusteluun voinut ottaa ossaa, ns inside-läppää...ja tosiaan päällä gugguuta,papua,moloa jne, meidän hm puetut pojat eivät sinne mankkaan piireihin sopineet, ei katos varallisuus näy päällepäin meillä.

Ja sinä olisit halunnut päästä tuollaiseen porukkaan mukaan? Miksi? Minusta nuo "hissukat"  vaikuttavat paljon mukavammalta porukalta. Kun ihmisiä on enemmän, on aivan normaalia, että jotkut puhuvat aiheesta a, toiset aiheesta b ja kolmannet vaikka aiheesta c. Ja samaan aikaan. Ei kaikkien tarvitse kuunnella, mitä juuri tämä sisäpiiri puhuu. "Hissukat" voisivat jutella toistensa kanssa heitä kiinnostavista asioista. Ja jos huoneen ainoa iso pöytä oli asiassa merkityksellinen, niin sopia keskenään, että seuraavalla kerralla "hissukat" tulevatkin niin aikaisin, että varmasti ehtivät ensimmäisinä isoon pöytään. Sillä kertaa sisäpiiri voi istua lattialla. 

Miksi ei mene? Miksi "hissukat" eivät voi jutella toisilleen vaan heidän täytyy istua hiljaa kuuntelemassa, mitä sisäpiiri puhuu? Sori, mutta mä en ymmärrä. 

Ymmärrän. Mun näkökulmastani ongelma ei ole sisäpiiri vaan muihin kyräilevästi suhtautuvat varaukselliset, tylyt ja juttelemaan haluttomat äidit. Eihän sisäpiirikään sellaisia mörköjä joukkoonsa halua, heillä on ihan hauskaa omalla porukallakin. Ymmärrän myös, että nämä äidit tulevat sinne tosiaan vain saadakseen lapsilleen seuraa eivätkä kaipaa seuraa itselleen. Mammakerhoissa on siis sisäpiiri, hissukat ja mörököllit. Sisäpiirillä on hauskaa keskenään, mörököllit eivät edes halua jutella kenenkään kanssa ja jäljelle jää vain hissukat, jotka ehkä haluaisivat jutella, mutta saattavat olla koko mammakerhon ainoa hissukka ja sen vuoksi juttukaveria ei ole.

En ole ikinä kokenut moista perhekahviloissa. En myöskään koe ikinä kuuluneeni ns. sisäpiiriin. Kaikkien kanssa jutellaan jos tulee asiaa tai lapset esim. leikkivät yhdessä. Toki on niitä jotka ovat muodostaneet jo kaverisuhteita perhekahvilan sisällä, mutta ikinä en ole kokenut että se sulkisi muita pois. Kaikella ystävyydellä, olkaa tarkkoina myös sen suhteen kuinka paljon tulkitsemme "väärin". Esim. kiusaamista kokeneet myös näkevät sitä herkemmin paikoissa joissa sitä ei jonkun toisen kokemana olisi. Voi olla että etelässä tai pohjoisessa perhekerhot ovat kamalia äitejä kiusaavia loukkoja, keskisuomalaisena en tätä lainkaan tunnista. Ja painotan, en ole niitä jotka juttelevat tiiviin yhteisön kanssa keskellä huonetta, vaan se joka vaihtaa paikkaa ja seuraa tilanteen vaatiessa.

Olenko ainut jolla on hyviä kokemuksia perhekerhoista? Kävin parissa, ja vastuullinen otti molemmissa uudet avoimesti vastaan. Toki sielläkin syntyi ajan kanssa heitä joilla oli enemmän yhteistä keskenään ja jokunen ylimielinen oli joukossa, mutta kyllä uudet olivat tervetulleita ja heille juteltiin ja tykättiin tutustua uusiin perhekerholaisiin.

Olen itse jopa sosiaalisesti rajoittunut introvertti, mutta nuo oli mukavia pausseja yksin kotona olemiseen ja lapset tykkäsi. Omista perhekerhovuosista on jo 7+ vuotta, ehkä asiat on muuttuneet. Emme asu pääkaupunkiseudulla.

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö, onko nuo niitä, jotka ovat pitempään kotona lapsen kanssa? Siis heikomman sosiaalisen aseman ja koulutuksen omaavia naisia? Sivistymättömyyshän selittäisi tuollaisen käytöksen.

Meillä oli esim opettajia pitkillä hoitovapailla. Heikommassa asemassa olevat ei osta moloja.

Anteeksi mutta ihme uikutusta. Se on kuulkaas ihan sama asia niissä perhekahviloissa kun kaikkialla muuallakin että jos kaveripiirejä on jo syntynyt niin sisään siihen on yritettävä kovemmin kuin niin että hiljaa sanotaan terve ja kun kukaan ei sitä kuullut niin sitten ei enää uskalleta. Ehkä kukaan ei suakaan uskalla lähestyä kun hymyilet vaan taustalta vienosti ja leikit oman lapsesi kanssa. Pitääkö tosiaan niiden keikkien muiden kävellä sun luo ja sanoa että moi mun nimi on se ja se, mikäs sun lapsen nimi on ja siitä jatkaa juttua reippaasti? Mitä jos vaikka yrittäisit sitä ensi kerralla?

Asun itse Helsingissä ja olen käynyt paljon eri perhekahviloissa ja kerhoissa ja ihan itse olen niitä kavereita tehnyt ja "piireihin" päässyt. Enkä lannistunut jos en siinä ole heti onnistunut. En koskaan mene sinne sillä asenteella että taaskaan minua ei hyväksytä vaan sillä asenteella että menen sinne viettämään aikaa ja tutustumaan ihmisiin. Sinä itse ap ja monet muut tässä keskustelussa lokeroitte nämä perhekerhojen äidit ja isät tiettyyn muottiin edes heihin tutustumatta ja teillähän se asenneongelma on.

Vierailija kirjoitti:

En ole ikinä kokenut moista perhekahviloissa. En myöskään koe ikinä kuuluneeni ns. sisäpiiriin. Kaikkien kanssa jutellaan jos tulee asiaa tai lapset esim. leikkivät yhdessä. Toki on niitä jotka ovat muodostaneet jo kaverisuhteita perhekahvilan sisällä, mutta ikinä en ole kokenut että se sulkisi muita pois. Kaikella ystävyydellä, olkaa tarkkoina myös sen suhteen kuinka paljon tulkitsemme "väärin". Esim. kiusaamista kokeneet myös näkevät sitä herkemmin paikoissa joissa sitä ei jonkun toisen kokemana olisi. Voi olla että etelässä tai pohjoisessa perhekerhot ovat kamalia äitejä kiusaavia loukkoja, keskisuomalaisena en tätä lainkaan tunnista. Ja painotan, en ole niitä jotka juttelevat tiiviin yhteisön kanssa keskellä huonetta, vaan se joka vaihtaa paikkaa ja seuraa tilanteen vaatiessa.

Menee vähän puurot ja vellit tässä sekaisin. Kuitenkin mielestäni on vielä sävyeroa siinä että joku jää ulkopuoliseksi, koska häntä ei huomioida ja sitten kiusaamisessa.

Kiusaaminen vaatii tarkoituksellisuutta ja pahantahtoisuutta. Joku ryhmä taas voi jättää jonkun ulkopuoliseksi ihan käytöstapojen ja sosiaalisten taitojen puutteen vuoksi, se ei välttämättä ole tarkoituksellista kiusaamista vaikka molemmat tuntuu ikävältä sen ulkopuolelle jätetyn näkökulmasta.

On varmasti hyvinkin erilaisia perhekahviloita, joissa se käytöskulttuuri eroaa valtavasti. Ideaali tilanne olisi tuo, että kaikki tuntisivat olonsa tervetulleiksi ja hyväksytyiksi, vaikka eivät parhaita ystäviä sieltä löytäisikään.

Tuollaisesta sisäpiiristä pitäisi jonkun rohkean irtautua ja ottaa kontaktia niihin yksin jääneisiin, pyytää ryhmään sisään ja kysellä.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi mutta ihme uikutusta. Se on kuulkaas ihan sama asia niissä perhekahviloissa kun kaikkialla muuallakin että jos kaveripiirejä on jo syntynyt niin sisään siihen on yritettävä kovemmin kuin niin että hiljaa sanotaan terve ja kun kukaan ei sitä kuullut niin sitten ei enää uskalleta. Ehkä kukaan ei suakaan uskalla lähestyä kun hymyilet vaan taustalta vienosti ja leikit oman lapsesi kanssa. Pitääkö tosiaan niiden keikkien muiden kävellä sun luo ja sanoa että moi mun nimi on se ja se, mikäs sun lapsen nimi on ja siitä jatkaa juttua reippaasti? Mitä jos vaikka yrittäisit sitä ensi kerralla?

Asun itse Helsingissä ja olen käynyt paljon eri perhekahviloissa ja kerhoissa ja ihan itse olen niitä kavereita tehnyt ja "piireihin" päässyt. Enkä lannistunut jos en siinä ole heti onnistunut. En koskaan mene sinne sillä asenteella että taaskaan minua ei hyväksytä vaan sillä asenteella että menen sinne viettämään aikaa ja tutustumaan ihmisiin. Sinä itse ap ja monet muut tässä keskustelussa lokeroitte nämä perhekerhojen äidit ja isät tiettyyn muottiin edes heihin tutustumatta ja teillähän se asenneongelma on.

Mun mielestä tuollaisessa vertaistukiryhmässä pitäisi olla todella matala osallistumiskynnys ja jokaisella osallistujalla hyväksyvä ja avoin vastaanotto uusille ihmisille. Vastuu on siellä jokaisella osallistujalla että tämä toteutuu. Tietysti vetäjällä ja vastuuhenkilöllä on vielä korostunut vastuuasema siitä toiminnasta.

Mä olen pitänyt mll:n perhekahvilaa. Ensinnäkin kun ekan kerran sellaseen menin niin olin 10 vuotta kaikkia muita nuorempi. Muutamalla ekalla kerralla olin välillä yksin ja välillä juttelin jonkun vaki kävijän kanssa. Sitten kun pyörin siinä puistolla muulloinkin sain paljon äitikavereita ja kuuluin "porukkaan".

Vasta kun perhekahvilaa vedin tuli varsinaisia negatiivisia fiiliksiä joistain äideistä ja isistä. Yksi isä ensimmäisen lapsensa kanssa asettui aina eteeni selkä minuun päin kesken keskustelun. Kysyi neuvoa johonkin, mutta minun vastauksia ei alkuun kuunnellut. Toinen oli yksi äiti jonka mies on samasta kaupungista kotoisin kun minä, häneltä kysyin miehen nimeä, jos vaikka tietäisin miehen. "no se on kyllä sua niin paljon vanhempi ettet tiedä!" kyseessä oli kuitenkin siskoni kaveri, 7 vuotta itseäni vanhempi mies jonka kyllä tiedän.

Kun perhekahvilaa veti niin sitten oli vielä kasa näitä äitejä, jotka valittivat kun en katso tarpeeksi lasteni perään. Ja kun se valitus olisin sujnnattu vaan muhun, mutta jotkut selvästi rankaisivat vasta 2 ja 4 vuotiaitani asiasta. Lapseni selvästi alkoivat oireilemaan siitä, että olin ainoa äiti joka joutui kokoajan keskittyä kaikkeen muuhun kuin itse kahvin juontiin, seurusteluun ja lasten kanssa oloon.

Perhekahvilan vetäminen poltti mut ihan loppuun. Meillä kahvittajan oli tarkoitus vaihtua ja mun pitää vaan huoli rahoista, tiedotuksesta ja ylimääräsestä ohjelmasta. Usein kahvilassa kävi yli 30 henkeä ja silti kauden aikana kahvitti lisäkseni tyyliin 2 äitiä. Aina vedottiin kiireeseen yms. Itse olin kotiäiti joka opiskeli samalla.

Loppuaikana en enää jaksanut enkä halunnut tutustua uusiin vanhempiin. Hymyilin, kerroin perus asiat ja vastailin kysyttäessä, mutta paljon piilouduin keittiöön kun ahdisti. Tuntui, että palvelin vaan äitejä, jotka oli vallannut tilat ja arvostelivat minua ja lapsiani. Muutama tuttu äiti onneksi piti minun ja lasteni puolta.

Ja tosiaan, minua edeltävä vetäjä paloi myös loppuun ja aivan samasta syystä kuin minä. Eli vaikka ette muuta tekisi niin toivon, että arvostaisitte ja ymmärtäisitte sitä perhekahvilan vetäjää. Se on vapaaehtoistyötä. Ainoa palkka jonka itse hommasta sain oli joululahjakuivakakku, joka ei ollut laktoositon ja jouduttiin meidän perheestä laittaa eteenpäin.

Hyi kuullostaapa hirveiltä paikoilta. Mielumin taidan nysvätä kahden tai vaan tuttujen kanssa. T. Tuleva mörökölli äiti

Samanlaista oli touhu silloinkin, kun omat lapset olivat pieniä. Kokemusta srk:n kerhosta, asukaspuiston ja avoimen pk:n toiminnasta.

Piiri pieni pyöri kaikissa noissa. Ikävää ettei noissa ohjatuissa toiminnoissa ole tapahtunut tuon sisäpiiritouhun suhteen muutosta parempaan.

Olen juuri aloittanut tällaisen perhekahvilan vapaaehtoisena vetäjänä. Kysyn, että oikeastiko te haluatte siellä kahvilassa yhteiskeskustelua? Pitäisikö vetäjän jotenkin ohjata 1,5 tunnin kahvittelua? Porukkaa tulee ja menee, toiset lukee lapsilleen kirjoja, toiset imettää vauvaa, osa käy välillä pihalla keinumassa, lapset juoksee ja vanhemmat juo kahvia siellä missä mahtuu. Mä olen ajatellut, että näin se menee. Jokainen juttelee niiden kanssa, keitä nyt sattuu vieressä istumaan.

Ajattelin, että mahdollistan osaltani kahvilatoiminnan pyörimisen tulevana talvena. Ei tullut mieleenkään, että saatan joutua arvostelluksi täällä (vrt. aiempi viesti, jossa haukuttiin ulkonäöstä lähtien kahvilan vapaaehtoinen). Äidit taitaa tosiaan olla toisilleen susia... Tervetuloa vaan mukaan vapaaehtoistoimintaan! Ei tarvitse olla ulkopuolinen hissukka, kun alat pyörittää toimintaa itse 😁

Siis tosi jännää mutta itsellä on todella erilaiset kokemukset kuin monilla. Asumme Helsingissä ja monet leikkipuistot toimintoineen on kierretty. Erittäin harvoin olen törmännyt negatiiviseen ilmapiiriin, kyräilyyn tai sellaiseen että olisi joku joukosta pous suljettu. Olen kuitenkin itse erittäin ujo ja en viihdy isoissa porukoissa enkä todellakaan tuo itseäni esille. Minulla ei ole koskaan oikein ollut mitään isoa kaverimäärää ja viihdyn hyvin yksin. Silti olen ihan hyvillä mielin kahviloissa roikkunut ja viettänyt aikaa muiden kanssa.

Täällä Keski-Suomessa oli tuollainen ihan kaupunginosan äitien perustama perhekahvila ja aluksi se toimikin ihan hyvin. Melkeen kaikki oli toisille tuntemattomia, kun sitä lähiötä rakennettiin aika vauhdilla, omakotitaloja ja rivareita, eli porukka pysy tarpeeksi pienenä.

Se oli ihan kiva henkireikä ja tutustuin siellä moneen ihan nykyiseenkin kaveriin. Meille syntyi kaksi lasta aikalailla putkeen, eli pari-kolme vuotta olin kotona ja käytiin alkuun tosi aktviivisesti tuolla. Pikkuhiljaa vähemmän, kun sinne alkoi syntyä just kuppikuntia ja sitten oli niitä ihmisiä kun ei olleet enää puheväleissä keskenään.

Kun sain kolmannen lapsemme tuli aluksi käytyä tuolla vanhan asuinalueemme perhekahvilassa, koska siellä yhä asuvan ystäväni perheeseen syntyi kolmonen samaan aikaan.

Tunnelma kahvilassa oli hämmentävä. Siellä oli näitä kymmenennettä vuotta kotona olevia, joille oli tuona aikana syntynyt neljäs ja viides lapsi ja muorit istui siellä poteroissaan eri nurkissa sen mukaan kuka kenenkin kanssa puhui. En tiennyt näistä porukoista enkä heti tajunnut tunnelman jäätävyyttä kun mentiin ekan kerran pitkästä aikaa ja juttelin iloisesti kaikille ja tyyliin kehuin että hauskaa että tää homma on pyörinyt näin pitkään, että kivaa yhteisöllisyyttä. Sit kaveri hieman valaisi kuvioita. 

Kaksi kertaa kävin. Siihen jäi. Ei viihtynyt lapsi enkä minä. Asuttiin pääkaupunkiseudulla.

Aikuiset ihmiset toimii kuin teinit.

Olen ulospäin suuntautunut ja helposti lähestyttävä ihminen. Jos kysyin jotain niin kysymykseen kyllä vastattiin, mutta sitten käännettiin selkä.

Lähinnä tympeää ja vaivaannuttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen juuri aloittanut tällaisen perhekahvilan vapaaehtoisena vetäjänä. Kysyn, että oikeastiko te haluatte siellä kahvilassa yhteiskeskustelua? Pitäisikö vetäjän jotenkin ohjata 1,5 tunnin kahvittelua? Porukkaa tulee ja menee, toiset lukee lapsilleen kirjoja, toiset imettää vauvaa, osa käy välillä pihalla keinumassa, lapset juoksee ja vanhemmat juo kahvia siellä missä mahtuu. Mä olen ajatellut, että näin se menee. Jokainen juttelee niiden kanssa, keitä nyt sattuu vieressä istumaan.

Ajattelin, että mahdollistan osaltani kahvilatoiminnan pyörimisen tulevana talvena. Ei tullut mieleenkään, että saatan joutua arvostelluksi täällä (vrt. aiempi viesti, jossa haukuttiin ulkonäöstä lähtien kahvilan vapaaehtoinen). Äidit taitaa tosiaan olla toisilleen susia... Tervetuloa vaan mukaan vapaaehtoistoimintaan! Ei tarvitse olla ulkopuolinen hissukka, kun alat pyörittää toimintaa itse 😁

Meidän perhekahvilan vetäjä laatii ohjelman syys- ja kevätkaudelle. Syksyllä kerhon alkaessa ohjelma on siis nähtävissä jouluun saakka ja joulun tienoilla kevätkausi. Kyse mll:n kerhosta. Ohjelma on pääsääntöisesti lapsille suunnattua, eli on askartelua (yleistä ja teemanmukaista esim. isänpäivä), loruilua, laululeikkejä, ulkoleikkejä... Enemmän vanhempia ajatellen vierailijoita esim. imetykseen, synnytykseen, oman terveyden ylläpitoon liittyviä on ollut, sitten on ollut vaate-esittelijöitä (Nosh ym). Yhteiset tuokiot kestää 0,5-1h 3h kerhoajasta.

Itselleni on ainakin helpompi mennä mukaan, kun tiedän, että on ainakin se pieni tuokio kun kaikki puuhaa yhdessä vaikka sen jälkeen taas kuppikunnat kokoontuisikin. Sun vetämä kerho kyllä kestää niin lyhyen aikaa, että ei tuohon välttämättä mitään ohjelmaa saisi puristettuakaan. Mielestäni kuitenkin vetäjänä olet vastuussa siitä ettei kukaan tahtomattaan jää yksin. Yhteinen tekeminen helpottaa hiljaisempienkin mukaan pääsyä.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi mutta ihme uikutusta. Se on kuulkaas ihan sama asia niissä perhekahviloissa kun kaikkialla muuallakin että jos kaveripiirejä on jo syntynyt niin sisään siihen on yritettävä kovemmin kuin niin että hiljaa sanotaan terve ja kun kukaan ei sitä kuullut niin sitten ei enää uskalleta. Ehkä kukaan ei suakaan uskalla lähestyä kun hymyilet vaan taustalta vienosti ja leikit oman lapsesi kanssa. Pitääkö tosiaan niiden keikkien muiden kävellä sun luo ja sanoa että moi mun nimi on se ja se, mikäs sun lapsen nimi on ja siitä jatkaa juttua reippaasti? Mitä jos vaikka yrittäisit sitä ensi kerralla?

Asun itse Helsingissä ja olen käynyt paljon eri perhekahviloissa ja kerhoissa ja ihan itse olen niitä kavereita tehnyt ja "piireihin" päässyt. Enkä lannistunut jos en siinä ole heti onnistunut. En koskaan mene sinne sillä asenteella että taaskaan minua ei hyväksytä vaan sillä asenteella että menen sinne viettämään aikaa ja tutustumaan ihmisiin. Sinä itse ap ja monet muut tässä keskustelussa lokeroitte nämä perhekerhojen äidit ja isät tiettyyn muottiin edes heihin tutustumatta ja teillähän se asenneongelma on.

Kuten aiemmin kerroin, olen tottunut siihen että saan ystäviä ja tutustun helposti. Olen helposti lähestyttävä ja lähestyn muita itsekin, enkä olisi voinut koskaan arvata että en onnistu tutustumaan toisiin äiteihin perhekerhossa ja leikkipuistossa. En lokeroi tapaamiani ihmisiä mihinkään tiettyyn muottiin, koska mielestäni kaikki me äidit olimme tavallaan hyvin samanlaisia, jokainen tietenkin oma persoonansa. 

Olisiko äiteihin tutustumiseen sitten pitänyt osata varautua paremmin? Tietää ennalta että ensin kohtaa kylmäkiskoista kohtelua mutta esim. puolen vuoden päästä helpottaa? En ole koskaan joutunut käyttämään mitään taktiikoita tutustumiseen tai porukoihin pääsemiseen, mutta ehkä näihin äitiporukoihin olisi tarvittu sellaisia.