Ihminen ei kadu mitään niin paljon, kuin lapsien hankkimatta jättämistä

Päinvastoin näin lähes 50 vuotiaana olen yhä enemmin sitä mieltä että päätös olla tekemättä lapsia oli täysin oikea ratkaisu.

Ei kaduta enkä ole kateellinen lapsiperheille. Monesti on jopa toisinpäin että lapsiperheet inhoavat lapsettomia eli voikin kyseenalaistaa sen lapsiperheen näennäisen onnellisuuden jo tämän käytöksen mukaan!

Mielummin koira kaveriksi kuin huono perhelämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin nuorena itsekäs, mukavuudenhaluinen, vapautta arvostava ja liikaa päihteitä käyttävä ihminen. Lapset olisivat olleet aika käsittämätön yhdistelmä oman elämäni kanssa. Mieskään ei niitä halunnut. Nykyinen mies sitten ehdotti lapsen hankintaa. Aluksi mietin, että jos homman voisi korkeintaan hoitaa sillä, että kantaisi lapsen ja synnyttäisi ja sysäisi sitten vastuun miehelle, joka sen kerta halusi. Minua ei kiinnostanut. Nyt minulla on lapsi. Parhaiten nukun kun se tuhisee vieressäni ja tälläkin hetkellä kaipaan häntä suuresti vaikka tuo on vain päiväkodissa. Ja ei, en ole menettänyt mitään entisistäkään kiinnostuksen kohteistani. Pääsen edelleen matkustelmaan ja opiskelen parhaillani uutta alaa. Ei niitä lapsia kannata pelätä ja rakentaa sitä kautta jotain ihme käsityksiä siitä, että elämässä on vain kaksi tietä kuljettavana.

Hienoa sinun kannaltasi, uskalsit ottaa riskin ja se kannatti. Kaikki eivät haluna ottaa samaa riskiä ja kokeilla, jos se elämä lapsen kanssa maistuisikin. 

Sitähän minä tässä juuri sanonkin, että ihme pelkotiloja asiaan ladataan. Täälläkin suurin osa veloista on yksinkertaisesti pelkureita. Eletään sitä harmaata arkea, joka tunnetaan tasan tarkkaan ja samalla kasvatellaan pienissä mielissään lasten tuomia hankaluuksia ja vaaroja aivan moninkymmenkertaisiksi. Ei aikuinen ihminen kakkavaippaan kuole tai yhteen valvottuun yöhön.

Yhteen valvottuun yöhön?

No, jos luulet, että vaippojen vaihtaminen ja yövalvomiset ovat se asia, joka estää velaa "uskaltamasta" hankkia lapsia...

Sitä tämä monen pöpinä täällä juurikin kuullostaa. Kuinka on niin mukava vaan käydä töissä ja jumpassa, loputtomiin, vuodesta toiseen, ja kerran vuodessa Välimerellä, kun se lapsi vaatii liikaa ja voi olla vammainen. Kuka ihme on niin tylsä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin nuorena itsekäs, mukavuudenhaluinen, vapautta arvostava ja liikaa päihteitä käyttävä ihminen. Lapset olisivat olleet aika käsittämätön yhdistelmä oman elämäni kanssa. Mieskään ei niitä halunnut. Nykyinen mies sitten ehdotti lapsen hankintaa. Aluksi mietin, että jos homman voisi korkeintaan hoitaa sillä, että kantaisi lapsen ja synnyttäisi ja sysäisi sitten vastuun miehelle, joka sen kerta halusi. Minua ei kiinnostanut. Nyt minulla on lapsi. Parhaiten nukun kun se tuhisee vieressäni ja tälläkin hetkellä kaipaan häntä suuresti vaikka tuo on vain päiväkodissa. Ja ei, en ole menettänyt mitään entisistäkään kiinnostuksen kohteistani. Pääsen edelleen matkustelmaan ja opiskelen parhaillani uutta alaa. Ei niitä lapsia kannata pelätä ja rakentaa sitä kautta jotain ihme käsityksiä siitä, että elämässä on vain kaksi tietä kuljettavana.

Hienoa sinun kannaltasi, uskalsit ottaa riskin ja se kannatti. Kaikki eivät halua ottaa samaa riskiä ja kokeilla, jos se elämä lapsen kanssa maistuisikin. 

Sitähän minä tässä juuri sanonkin, että ihme pelkotiloja asiaan ladataan. Täälläkin suurin osa veloista on yksinkertaisesti pelkureita. Eletään sitä harmaata arkea, joka tunnetaan tasan tarkkaan ja samalla kasvatellaan pienissä mielissään lasten tuomia hankaluuksia ja vaaroja aivan moninkymmenkertaisiksi. Ei aikuinen ihminen kakkavaippaan kuole tai yhteen valvottuun yöhön.

Jos minusta tekee pelkurin se, että en halua ottaa vastuuta toisesta ihmisestä niin sitten olen pelkuri. Eikö ole hienoa, että tällainen pelkuri voi elää sen oman "pelkonsa" kanssa ja jättää ne lapset hankkimatta? Itse tosin tiedän, että pärjäisin lapsen kanssa. Osaisin hoitaa, valvoa yöt, vaihtaa vaipat, ruokkia oikein ja olla sen lapsen kanssa. En vain halua sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin nuorena itsekäs, mukavuudenhaluinen, vapautta arvostava ja liikaa päihteitä käyttävä ihminen. Lapset olisivat olleet aika käsittämätön yhdistelmä oman elämäni kanssa. Mieskään ei niitä halunnut. Nykyinen mies sitten ehdotti lapsen hankintaa. Aluksi mietin, että jos homman voisi korkeintaan hoitaa sillä, että kantaisi lapsen ja synnyttäisi ja sysäisi sitten vastuun miehelle, joka sen kerta halusi. Minua ei kiinnostanut. Nyt minulla on lapsi. Parhaiten nukun kun se tuhisee vieressäni ja tälläkin hetkellä kaipaan häntä suuresti vaikka tuo on vain päiväkodissa. Ja ei, en ole menettänyt mitään entisistäkään kiinnostuksen kohteistani. Pääsen edelleen matkustelmaan ja opiskelen parhaillani uutta alaa. Ei niitä lapsia kannata pelätä ja rakentaa sitä kautta jotain ihme käsityksiä siitä, että elämässä on vain kaksi tietä kuljettavana.

Hienoa sinun kannaltasi, uskalsit ottaa riskin ja se kannatti. Kaikki eivät haluna ottaa samaa riskiä ja kokeilla, jos se elämä lapsen kanssa maistuisikin. 

Maapallolla kymmenet tuhannet lapset kuolevat nälkään. Miksi tehdä oma. Todella itsekästä

Sitähän minä tässä juuri sanonkin, että ihme pelkotiloja asiaan ladataan. Täälläkin suurin osa veloista on yksinkertaisesti pelkureita. Eletään sitä harmaata arkea, joka tunnetaan tasan tarkkaan ja samalla kasvatellaan pienissä mielissään lasten tuomia hankaluuksia ja vaaroja aivan moninkymmenkertaisiksi. Ei aikuinen ihminen kakkavaippaan kuole tai yhteen valvottuun yöhön.

Yhteen valvottuun yöhön?

No, jos luulet, että vaippojen vaihtaminen ja yövalvomiset ovat se asia, joka estää velaa "uskaltamasta" hankkia lapsia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin nuorena itsekäs, mukavuudenhaluinen, vapautta arvostava ja liikaa päihteitä käyttävä ihminen. Lapset olisivat olleet aika käsittämätön yhdistelmä oman elämäni kanssa. Mieskään ei niitä halunnut. Nykyinen mies sitten ehdotti lapsen hankintaa. Aluksi mietin, että jos homman voisi korkeintaan hoitaa sillä, että kantaisi lapsen ja synnyttäisi ja sysäisi sitten vastuun miehelle, joka sen kerta halusi. Minua ei kiinnostanut. Nyt minulla on lapsi. Parhaiten nukun kun se tuhisee vieressäni ja tälläkin hetkellä kaipaan häntä suuresti vaikka tuo on vain päiväkodissa. Ja ei, en ole menettänyt mitään entisistäkään kiinnostuksen kohteistani. Pääsen edelleen matkustelmaan ja opiskelen parhaillani uutta alaa. Ei niitä lapsia kannata pelätä ja rakentaa sitä kautta jotain ihme käsityksiä siitä, että elämässä on vain kaksi tietä kuljettavana.

Hienoa sinun kannaltasi, uskalsit ottaa riskin ja se kannatti. Kaikki eivät halua ottaa samaa riskiä ja kokeilla, jos se elämä lapsen kanssa maistuisikin. 

Sitähän minä tässä juuri sanonkin, että ihme pelkotiloja asiaan ladataan. Täälläkin suurin osa veloista on yksinkertaisesti pelkureita. Eletään sitä harmaata arkea, joka tunnetaan tasan tarkkaan ja samalla kasvatellaan pienissä mielissään lasten tuomia hankaluuksia ja vaaroja aivan moninkymmenkertaisiksi. Ei aikuinen ihminen kakkavaippaan kuole tai yhteen valvottuun yöhön.

Jos minusta tekee pelkurin se, että en halua ottaa vastuuta toisesta ihmisestä niin sitten olen pelkuri. Eikö ole hienoa, että tällainen pelkuri voi elää sen oman "pelkonsa" kanssa ja jättää ne lapset hankkimatta? Itse tosin tiedän, että pärjäisin lapsen kanssa. Osaisin hoitaa, valvoa yöt, vaihtaa vaipat, ruokkia oikein ja olla sen lapsen kanssa. En vain halua sitä.

Hienoa, että myönnät asian. Minusta on ihan ok, että kaikki eivät uskalla ottaa sitä askelta, joka johtaa vanhemmuuteen. Ei siinä mitään kukin tyylillään, mutta kunhan puhutaan rehellisistä syistä. Ymmärrän hyvin, että jos elämäntilanne on vaikkapa se, että rahaa on vähän, työ epävarmaa ja parisuhde heikunkeikun niin ei välttämättä ole rohkeutta alkaa vanhemmaksi. Mikä on hienoa, että sen tiedostaa. Sen sijaan on älyllisen epäreilua tulla selittämään jotain hienoa zeniläistä glamouria siitä, että saa käydä töissä ja jumpassa vuodesta toiseen ja kukaan ei häiritse. Ei siinä vaan ole mitään hienoa.

Eiköhän jokainen tiedä tämän asian omalla kohdallaan parhaiten. Meillä on vain tämä yksi elämä. Ei auta jossitella oli sitten asia mikä hyvänsä. Ja asioillakin on aina kaksi puolta. On hyvät ja huonot puolet. So what?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten saamisen myötä ihminen joka tapauksessa oppii itsestään asioita, joita ei olisi mitenkään ymmärtänyt, ellei olisi lapsia saanut.

Jos lapsia ei saa, ei tule koskaan kunnolla ymmärtämään, mistä jäi paitsi. Tämän tietää vain he, joilla on lapsia.

Sinun vanhemmuuden kokemustasi en pysty tietenkään koskaan tavoittamaan, mutta tiedän kyllä hyvin, mistä juuri minä jään paitsi, kun en lapsia hanki. Ja voin kertoa, ettei se ole mitenkään positiivinen kohtalo, jonka lapsettomana vältän.

Et tiedä. Minä, ja niin monet muutkin vanhemmaksi tulleet, eivät ole etukäteen voineet kuvitella sitä tunnetta. On helppo nähdä sivusta ne kaikki negatiiviset asia, joita lasten hoitoon kuuluu, mutta niitä positiivisia tuntemuksia ei pysty selittämään. Ne pitää itse kokea. Elämän ihmeellisyyden hahmottaa vasta silloin.

Siis mitä tämä pikkusieluinen jankutus oikein on? Oletko todella sitä mieltä, että kaikkien ihmisten tulisi kokea elämän ihmeellisyys tasan samalla tavalla? Se, mikä on ihmeellistä sinulle, ei välttämättä ole ihmeellistä naapurillesi. Harmillista, että vanhemmuus ei ole tuonut yhtään avarakatseisuutta elämääsi.

Olipa tunkkainen teksti. Eikä edes pidä paikkaansa, ainakaan kohdallani.

Ja tuosta pyyteetömästä rakkaudesta. Mitä nyt olen muiden lapsia tässä paljonkin seurannut, niin kyllä ne osaa välillä olla todella hedonistisia, epäitsenäisiä, huomiota mankuvia, manipuloivia, itsekkäitä, narsistisia pikkupaskiaisia. Ärsyttäviä kerta kaikkiaan. Olisin todella paska mutsi jos vahinko kävisi.

Sen sijaan sitä todella pyyteetöntä ja vilpitöntä rakkautta ja läsnäoloa olen saanut kissaltani. Rauha Pörrin muistolle (nimi muutettu).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin nuorena itsekäs, mukavuudenhaluinen, vapautta arvostava ja liikaa päihteitä käyttävä ihminen. Lapset olisivat olleet aika käsittämätön yhdistelmä oman elämäni kanssa. Mieskään ei niitä halunnut. Nykyinen mies sitten ehdotti lapsen hankintaa. Aluksi mietin, että jos homman voisi korkeintaan hoitaa sillä, että kantaisi lapsen ja synnyttäisi ja sysäisi sitten vastuun miehelle, joka sen kerta halusi. Minua ei kiinnostanut. Nyt minulla on lapsi. Parhaiten nukun kun se tuhisee vieressäni ja tälläkin hetkellä kaipaan häntä suuresti vaikka tuo on vain päiväkodissa. Ja ei, en ole menettänyt mitään entisistäkään kiinnostuksen kohteistani. Pääsen edelleen matkustelmaan ja opiskelen parhaillani uutta alaa. Ei niitä lapsia kannata pelätä ja rakentaa sitä kautta jotain ihme käsityksiä siitä, että elämässä on vain kaksi tietä kuljettavana.

Hienoa sinun kannaltasi, uskalsit ottaa riskin ja se kannatti. Kaikki eivät haluna ottaa samaa riskiä ja kokeilla, jos se elämä lapsen kanssa maistuisikin. 

Sitähän minä tässä juuri sanonkin, että ihme pelkotiloja asiaan ladataan. Täälläkin suurin osa veloista on yksinkertaisesti pelkureita. Eletään sitä harmaata arkea, joka tunnetaan tasan tarkkaan ja samalla kasvatellaan pienissä mielissään lasten tuomia hankaluuksia ja vaaroja aivan moninkymmenkertaisiksi. Ei aikuinen ihminen kakkavaippaan kuole tai yhteen valvottuun yöhön.

Yhteen valvottuun yöhön?

No, jos luulet, että vaippojen vaihtaminen ja yövalvomiset ovat se asia, joka estää velaa "uskaltamasta" hankkia lapsia...

Sitä tämä monen pöpinä täällä juurikin kuullostaa. Kuinka on niin mukava vaan käydä töissä ja jumpassa, loputtomiin, vuodesta toiseen, ja kerran vuodessa Välimerellä, kun se lapsi vaatii liikaa ja voi olla vammainen. Kuka ihme on niin tylsä?

Elämäni ei ole tylsää, mutta jos se olisi, en todellakaan vaihtaisi tylsyyttä maanpäälliseen helvetiin, jota lapsiperhe-elämä minulle olisi. Tylsyydestä kun pääsee halutessaan eroon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin nuorena itsekäs, mukavuudenhaluinen, vapautta arvostava ja liikaa päihteitä käyttävä ihminen. Lapset olisivat olleet aika käsittämätön yhdistelmä oman elämäni kanssa. Mieskään ei niitä halunnut. Nykyinen mies sitten ehdotti lapsen hankintaa. Aluksi mietin, että jos homman voisi korkeintaan hoitaa sillä, että kantaisi lapsen ja synnyttäisi ja sysäisi sitten vastuun miehelle, joka sen kerta halusi. Minua ei kiinnostanut. Nyt minulla on lapsi. Parhaiten nukun kun se tuhisee vieressäni ja tälläkin hetkellä kaipaan häntä suuresti vaikka tuo on vain päiväkodissa. Ja ei, en ole menettänyt mitään entisistäkään kiinnostuksen kohteistani. Pääsen edelleen matkustelmaan ja opiskelen parhaillani uutta alaa. Ei niitä lapsia kannata pelätä ja rakentaa sitä kautta jotain ihme käsityksiä siitä, että elämässä on vain kaksi tietä kuljettavana.

Hienoa sinun kannaltasi, uskalsit ottaa riskin ja se kannatti. Kaikki eivät halua ottaa samaa riskiä ja kokeilla, jos se elämä lapsen kanssa maistuisikin. 

Sitähän minä tässä juuri sanonkin, että ihme pelkotiloja asiaan ladataan. Täälläkin suurin osa veloista on yksinkertaisesti pelkureita. Eletään sitä harmaata arkea, joka tunnetaan tasan tarkkaan ja samalla kasvatellaan pienissä mielissään lasten tuomia hankaluuksia ja vaaroja aivan moninkymmenkertaisiksi. Ei aikuinen ihminen kakkavaippaan kuole tai yhteen valvottuun yöhön.

Jos minusta tekee pelkurin se, että en halua ottaa vastuuta toisesta ihmisestä niin sitten olen pelkuri. Eikö ole hienoa, että tällainen pelkuri voi elää sen oman "pelkonsa" kanssa ja jättää ne lapset hankkimatta? Itse tosin tiedän, että pärjäisin lapsen kanssa. Osaisin hoitaa, valvoa yöt, vaihtaa vaipat, ruokkia oikein ja olla sen lapsen kanssa. En vain halua sitä.

Hienoa, että myönnät asian. Minusta on ihan ok, että kaikki eivät uskalla ottaa sitä askelta, joka johtaa vanhemmuuteen. Ei siinä mitään kukin tyylillään, mutta kunhan puhutaan rehellisistä syistä. Ymmärrän hyvin, että jos elämäntilanne on vaikkapa se, että rahaa on vähän, työ epävarmaa ja parisuhde heikunkeikun niin ei välttämättä ole rohkeutta alkaa vanhemmaksi. Mikä on hienoa, että sen tiedostaa. Sen sijaan on älyllisen epäreilua tulla selittämään jotain hienoa zeniläistä glamouria siitä, että saa käydä töissä ja jumpassa vuodesta toiseen ja kukaan ei häiritse. Ei siinä vaan ole mitään hienoa.

Miksi yleistetään näin älyttömällä tavalla suurin osa lapsia haluamattomista itsekkäiksi uraan ja matkusteluun keskittyjiksi? Jos joku nyt puhuukin siitä, miten mieluummin viettäisi vapaa-aikaansa tehden sitä ja tätä ilman lapsia, ei se varmaan tarkoita, että työ ja harrastukset olisivat se syy olla hankkimatta lapsia. Siinä mielestäni luetellaan niitä positiivisia asioita, jotka tekevät oman elämän mielekkääksi verraten siihen, mitä se olisi lasten kanssa.

Jos joku yksioikoinen ihminen vetää tästä sen lopputuleman, että tosiaan kakkavaipat jne. häiritsee, niin aikamoista. Jos et vielä ymmärtänyt, niin syy on siinä, että sisimmässä ei ole sitä luontaista halua, mikä toivottavasti monilla lapsia hankkivilla on. Se on oikeastaan ainut syy, millä on merkitystä. On näköjään selvästi harhaanjohtavaa luetella asioita, joista lapsettoman elämässään pitää, kun niitä tulkitaan syiksi olla hankkimatta lapsia. Et voi mitenkään kuvitella, että joku vertaa "elämyksinä"jumpassa käymistä ja lapsen saamista toisiinsa. Mutta jos et millään käsitä, että moni kokee lapsettoman elämän ainoana oikeana vaihtoehtona itselleen, on jotain jäänyt sinultakin oppimatta elämän varrella.

Nyt olet hormoonihöyryssä tai heittänyt lasten myötä aivosi narikkaan. Jompi kumpi. Tai ehkä se nyt siltä tuntuu, jos lapset ovat helmoissa, mutta ei kauaa mene, kun lapset aloittavat itsenäisen elämän ja muuttavat pois, eikä sua kukaan lohduta, kun jalkojasi kolottaa. Viis veisaavat, kun heillä on parempaa tekemistä.

Olen 69v ja mies samoin, eikä koskaan olla kaduttu, ettemme ole hankkineet lapsia, vaikka viihdymme lasten seurassa ja aina olleet helppoja lastenhoito-automaatteja.

Meillä on suuri ystäväpiiri, johon kuuluu monta lapsellista pariskuntaa ja ihan samanlaista elämää me kaikki elämämme ja näin jo kymmeniä vuosia.

Tosin pari on sellaista, jotka murehtivat usein lapsistaan, toinen maksaa lapsensa asuntolainaa ja toisella muita ongelmia vanhempi-lapsisuhteessa eli ei ole aivoista heidänkään elämä, lapsista huolimatta. Ja joillekin on jopa käynyt niin, että lapsi on kuollut ennen vanhempiaan.

Eihän toinen ihminen voi tietää ja tuntea toisen elämästä mitään ja miten kokee asiat. Ja eihän mitään sellaista voi ihminen edes kaivata, mitä ei ole kokenut. Ja tässä piilee se juju.

Ihan sama, jos minä 69v väittäisin, ettet tiedä vielä elämästä mitään tai sinun elämä ei ole elämisen arvoista, kun sinulta puuttuu elämänkokemus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin nuorena itsekäs, mukavuudenhaluinen, vapautta arvostava ja liikaa päihteitä käyttävä ihminen. Lapset olisivat olleet aika käsittämätön yhdistelmä oman elämäni kanssa. Mieskään ei niitä halunnut. Nykyinen mies sitten ehdotti lapsen hankintaa. Aluksi mietin, että jos homman voisi korkeintaan hoitaa sillä, että kantaisi lapsen ja synnyttäisi ja sysäisi sitten vastuun miehelle, joka sen kerta halusi. Minua ei kiinnostanut. Nyt minulla on lapsi. Parhaiten nukun kun se tuhisee vieressäni ja tälläkin hetkellä kaipaan häntä suuresti vaikka tuo on vain päiväkodissa. Ja ei, en ole menettänyt mitään entisistäkään kiinnostuksen kohteistani. Pääsen edelleen matkustelmaan ja opiskelen parhaillani uutta alaa. Ei niitä lapsia kannata pelätä ja rakentaa sitä kautta jotain ihme käsityksiä siitä, että elämässä on vain kaksi tietä kuljettavana.

Hienoa sinun kannaltasi, uskalsit ottaa riskin ja se kannatti. Kaikki eivät haluna ottaa samaa riskiä ja kokeilla, jos se elämä lapsen kanssa maistuisikin. 

Sitähän minä tässä juuri sanonkin, että ihme pelkotiloja asiaan ladataan. Täälläkin suurin osa veloista on yksinkertaisesti pelkureita. Eletään sitä harmaata arkea, joka tunnetaan tasan tarkkaan ja samalla kasvatellaan pienissä mielissään lasten tuomia hankaluuksia ja vaaroja aivan moninkymmenkertaisiksi. Ei aikuinen ihminen kakkavaippaan kuole tai yhteen valvottuun yöhön.

Yhteen valvottuun yöhön?

No, jos luulet, että vaippojen vaihtaminen ja yövalvomiset ovat se asia, joka estää velaa "uskaltamasta" hankkia lapsia...

Sitä tämä monen pöpinä täällä juurikin kuullostaa. Kuinka on niin mukava vaan käydä töissä ja jumpassa, loputtomiin, vuodesta toiseen, ja kerran vuodessa Välimerellä, kun se lapsi vaatii liikaa ja voi olla vammainen. Kuka ihme on niin tylsä?

Elämäni ei ole tylsää, mutta jos se olisi, en todellakaan vaihtaisi tylsyyttä maanpäälliseen helvetiin, jota lapsiperhe-elämä minulle olisi. Tylsyydestä kun pääsee halutessaan eroon.

Yksi vauvako sinulle jo on helvetti. Hauraissa käsissä on elämänhallinta sinullakin.

Miksi ihminen katuisi sitä, että on jättänyt väliin jotakin itselleen vastenmielistä ja sopimatonta? Eiköhän siinä lähinnä onnittele itseään hyvästä valinnasta, jossa itsetuntemus voitti ryhmäpaineen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin nuorena itsekäs, mukavuudenhaluinen, vapautta arvostava ja liikaa päihteitä käyttävä ihminen. Lapset olisivat olleet aika käsittämätön yhdistelmä oman elämäni kanssa. Mieskään ei niitä halunnut. Nykyinen mies sitten ehdotti lapsen hankintaa. Aluksi mietin, että jos homman voisi korkeintaan hoitaa sillä, että kantaisi lapsen ja synnyttäisi ja sysäisi sitten vastuun miehelle, joka sen kerta halusi. Minua ei kiinnostanut. Nyt minulla on lapsi. Parhaiten nukun kun se tuhisee vieressäni ja tälläkin hetkellä kaipaan häntä suuresti vaikka tuo on vain päiväkodissa. Ja ei, en ole menettänyt mitään entisistäkään kiinnostuksen kohteistani. Pääsen edelleen matkustelmaan ja opiskelen parhaillani uutta alaa. Ei niitä lapsia kannata pelätä ja rakentaa sitä kautta jotain ihme käsityksiä siitä, että elämässä on vain kaksi tietä kuljettavana.

Hienoa sinun kannaltasi, uskalsit ottaa riskin ja se kannatti. Kaikki eivät haluna ottaa samaa riskiä ja kokeilla, jos se elämä lapsen kanssa maistuisikin. 

Sitähän minä tässä juuri sanonkin, että ihme pelkotiloja asiaan ladataan. Täälläkin suurin osa veloista on yksinkertaisesti pelkureita. Eletään sitä harmaata arkea, joka tunnetaan tasan tarkkaan ja samalla kasvatellaan pienissä mielissään lasten tuomia hankaluuksia ja vaaroja aivan moninkymmenkertaisiksi. Ei aikuinen ihminen kakkavaippaan kuole tai yhteen valvottuun yöhön.

Yhteen valvottuun yöhön?

No, jos luulet, että vaippojen vaihtaminen ja yövalvomiset ovat se asia, joka estää velaa "uskaltamasta" hankkia lapsia...

Sitä tämä monen pöpinä täällä juurikin kuullostaa. Kuinka on niin mukava vaan käydä töissä ja jumpassa, loputtomiin, vuodesta toiseen, ja kerran vuodessa Välimerellä, kun se lapsi vaatii liikaa ja voi olla vammainen. Kuka ihme on niin tylsä?

Elämäni ei ole tylsää, mutta jos se olisi, en todellakaan vaihtaisi tylsyyttä maanpäälliseen helvetiin, jota lapsiperhe-elämä minulle olisi. Tylsyydestä kun pääsee halutessaan eroon.

Yksi vauvako sinulle jo on helvetti.

Yksi ihan minkä tahansa ikäinen lapsi.

Ihminenhän voi elää ilman omiakin lapsiaan, mutta ihmettelen kuitenkin suuresti aloituksen tekijän mielipiteestään kirvonneita alaspäin osoittavien nuolien suurta määrää; Miksi?

Siis mikä tuossa aloittajan kannanotossa ärsyttää, jossa hän leijattaa oman lapsen hankinnan puolesta, eikä vastaan? 

Ihmisen perusjuttuihin nyt vaan kuuluu, että ihminen on alunperin luotu luomaan uutta ihmistä tänne maapallollemme elämään.

Itse ainakin halusin perustaa perheen ja sainkin sen aikaiseksi.

Olen mummoudenkin jo saanut kokea, ja ei sekään kokemus ilman omia lapsiani olisi ollut lainkaan mahdollista. 

Elämään nyt vaan kuuluu normaalisti normaalien ihmisten keskuudessa omien lasten saaminen.

Vierailija kirjoitti:

Ihminenhän voi elää ilman omiakin lapsiaan, mutta ihmettelen kuitenkin suuresti aloituksen tekijän mielipiteestään kirvonneita alaspäin osoittavien nuolien suurta määrää; Miksi?

Siis mikä tuossa aloittajan kannanotossa ärsyttää, jossa hän leijattaa oman lapsen hankinnan puolesta, eikä vastaan? 

Ihmisen perusjuttuihin nyt vaan kuuluu, että ihminen on alunperin luotu luomaan uutta ihmistä tänne maapallollemme elämään.

Itse ainakin halusin perustaa perheen ja sainkin sen aikaiseksi.

Olen mummoudenkin jo saanut kokea, ja ei sekään kokemus ilman omia lapsiani olisi ollut lainkaan mahdollista. 

Elämään nyt vaan kuuluu normaalisti normaalien ihmisten keskuudessa omien lasten saaminen.

Kyllä. Kaikki elämä pyrkii lisääntymään. Bakteerit, sammakot, virtahevot, ihmiset. Se on ikäänkuin luonnollista elämänmuodoille, pyrkiä lisääntymään. Ihminen poikkeaa muista elämänmuodoista kuitenkin huomattavasti, olemalla ylivertaisen älykäs. Olemme rakentaneet valtavia yhdyskuntia, tehneet upeita keksintöjä ja olemme ravintoketjun huipulla. Ylivertaisia siis. Tämän älykkyyden ansiosta, lajimme on alkanut ajattelemaan entistä laajemmin, punnitsemaan vaihtoehtoja ja ymmärtämään että ihminen voi elää elämäänsä monella eri tavalla, kukin mahdollisimman mukavasti, niin että elämä on mielekästä. Tämän vuoksi osa ihmisistä ei halua lapsia, ja osa ihmisistä haluaa lapsia. Kumpikaan ei ole toistaan älykkäämpi tai parempi, vaan kumpikin on tehnyt itseään miellyttävän valinnan.

Vierailija kirjoitti:

Päinvastoin näin lähes 50 vuotiaana olen yhä enemmin sitä mieltä että päätös olla tekemättä lapsia oli täysin oikea ratkaisu.

Ei kaduta enkä ole kateellinen lapsiperheille. Monesti on jopa toisinpäin että lapsiperheet inhoavat lapsettomia eli voikin kyseenalaistaa sen lapsiperheen näennäisen onnellisuuden jo tämän käytöksen mukaan!

Mielummin koira kaveriksi kuin huono perhelämä.

HUOMIO: Tuo viimeinen lauseesi tuo esille sinun kyvyttömyytesi lapsen hankintaan, joten ihan vaan hyvä, että et ole hankkinut itsellesi lasta/lapsia; se projekti olisikin vaatinut sinulta enemmän kuin koiran hoitaminen. 

Perhe-elämäsikin olisi varmaankin ollut huonoa.

Mutta jospa nyt kuitenkin huomioisit, että koira ei ole sama asia kuin ihmislapsi!

Minun mielestäni osoittaa suurta tyhmyyttä ja mustavalkoista ajattelutapaa, jos olet sitä mieltä että vain ja ainoastaan omia lapsia hankkimalla ihminen voi aidosti kasvaa, oppia ymmärtämään elämää ja olla aidosti tyytyväinen elämäänsä. Tuo väite on niin absurdi että on oikeastaan hölmöä edes joutua kommentoimaan tällaista.

Luulen kyllä että tämä aloitus on jälleen kerran tehty vain siinä toivossa että päästään väittelemään että kumpi on parempi ihminen, lapsellinen vai lapseton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminenhän voi elää ilman omiakin lapsiaan, mutta ihmettelen kuitenkin suuresti aloituksen tekijän mielipiteestään kirvonneita alaspäin osoittavien nuolien suurta määrää; Miksi?

Siis mikä tuossa aloittajan kannanotossa ärsyttää, jossa hän leijattaa oman lapsen hankinnan puolesta, eikä vastaan? 

Ihmisen perusjuttuihin nyt vaan kuuluu, että ihminen on alunperin luotu luomaan uutta ihmistä tänne maapallollemme elämään.

Itse ainakin halusin perustaa perheen ja sainkin sen aikaiseksi.

Olen mummoudenkin jo saanut kokea, ja ei sekään kokemus ilman omia lapsiani olisi ollut lainkaan mahdollista. 

Elämään nyt vaan kuuluu normaalisti normaalien ihmisten keskuudessa omien lasten saaminen.

Koko ihmiskunnan ja hyvinvointimme perusta ovat kuitenkin ihmiset.  Ja ihmisiä ei olisi, jos ja kun kaikki ihmiset ajattelisivat elää lapsettomina, jos siihen ei ole olemassa pätevää syytä muuta kuin jokin haluttomuus lisääntymiselleen ja itsekeskeisen elämänsä viettäminen. 

Enkä jaksa uskoa, että ihminen aina valitsee lapsettomuutensa, vaan jos ei sopivaa kumppania satu löytämään elämänsä lisääntymisikäisyyden puitteissa, niin kyllähän peli on siltä osin sitten menetetty.  Syitähän voi olla moniakin lapsettomuuteensa, mutta yleensä siihen aina selitys löytyy, ja loput ovat keksittyä jorinaa, jos ja kun lasta ei ole onnistuttu itse maailmaan saattamaan.

Kyllä. Kaikki elämä pyrkii lisääntymään. Bakteerit, sammakot, virtahevot, ihmiset. Se on ikäänkuin luonnollista elämänmuodoille, pyrkiä lisääntymään. Ihminen poikkeaa muista elämänmuodoista kuitenkin huomattavasti, olemalla ylivertaisen älykäs. Olemme rakentaneet valtavia yhdyskuntia, tehneet upeita keksintöjä ja olemme ravintoketjun huipulla. Ylivertaisia siis. Tämän älykkyyden ansiosta, lajimme on alkanut ajattelemaan entistä laajemmin, punnitsemaan vaihtoehtoja ja ymmärtämään että ihminen voi elää elämäänsä monella eri tavalla, kukin mahdollisimman mukavasti, niin että elämä on mielekästä. Tämän vuoksi osa ihmisistä ei halua lapsia, ja osa ihmisistä haluaa lapsia. Kumpikaan ei ole toistaan älykkäämpi tai parempi, vaan kumpikin on tehnyt itseään miellyttävän valinnan.

Vierailija kirjoitti:

Omat lapset tuovat ihmisen elämälle jotain aivan erityistä ja syvää merkitystä ja mittaamattoman paljon rakkautta. Oman lapsen kasvaminen ja oman lapsen elämän edistyminen ja seuraaminen on jotain sellaista, joka tarjoaa niin ainutlaatuista merkitystä elämään, ettei sitä voi edes kuvailla. Lapset kasvattavat myös aikuisia ihmisinä aivan eri tavalla kuin lapsettomana oleminen. Aikuinen ihminen kasvaa mm. ajatusmaailmaltaan valtavan paljon viisaammaksi ja oppii lasten mukana valtavan paljon uusia asioita ja näkökulmia elämään. Lapsilta vanhempi saa myös vilpitöntä ja ainutlaatuista rakkautta, sellaista mitä kukaan toinen ei voi antaa. Ei edes oma puoliso.

Lapsettomilla taas elämä pyörii vain turhanpäiväisten, yksitoikkoisten ja hyvin pienten ja merkityksettömien asioiden ympärillä. Kaikki hedonismi, materialismi, matkustelu, omat harrastukset jne. nämä ovat pelkkää pintaa. Ovat todellakin vain pelkkää hyvin pientä pintaa ja hyvin merkityksettömiä asioita elämässä, kun aletaan puhumaan niistä asioista elämässä, jotka todella merkitsevät. Se matkustelu yms. on lapsettomille ihmisille selvästikin vain epätoivoista pakenemista arjesta ja epätoivoisia yrityksiä täyttää se valtava tyhjiö, joka heillä elämässään on. Toki he yrittävät kaikella sillä pitää pelkkää kulissia yllä, että kaikki olisi onnellista ja iloista, mutta todellisuudessa he ovat ja tiedostavat itsekin olevansa koko ajan hyvin yksinäisiä, jopa silloinkin kun ovat matkalla siellä jossain aurinkoisessa ihmisvilinää täynnä olevassa turistirysässä.

Ihminen ei kadu elämässään mitään muuta niin paljon kuin sitä, että jättää lapset hankkimatta. Jos seurustelukumppani/miesystävä/naisystävä/avopuoliso jne. on sitä mieltä, että hän ei lapsia halua, niin siinä vaiheessa suosittelen välittömästi kumppanin vaihtamista. Ihan jo nuorella iälläkin, jo parikymppisenäkin. Mitä sitä turhaan pitkittämään ja vuosiaan tuhlaamaan, kun kyse on noin isosta asiasta. Näitä lapsia haluamattomia odottaa erittäin yksinäinen ja pinnallisuutta täynnä oleva elämä, mutta sitten kun vaihdatte kumppania ja löydätte sellaisen, joka niitä lapsia kanssanne haluaa, niin te tulette saamaan oikein rikkaan elämän ja opitte ja kasvatte ihmisenä samalla valtavasti itsekin.

Saisinko noihin kohtiin perustelut? Eli mitä ovat ne merkitykselliset asiat elämässä, joiden ympärillä lapsia hankkineen elämä pyörii? Miksi ne ovat merkityksellisempiä, kun lapsettoman ihmisen kokemat asiat? Ja millä tavalla lapsi kasvatta aikuista, niin että lapseton ei voi oppia samoja asioita missään elämänsä tapahtumassa? Kiitos.