Lue keskustelun säännöt.
Ihminen ei kadu mitään niin paljon, kuin lapsien hankkimatta jättämistä
02.09.2017 |
Omat lapset tuovat ihmisen elämälle jotain aivan erityistä ja syvää merkitystä ja mittaamattoman paljon rakkautta. Oman lapsen kasvaminen ja oman lapsen elämän edistyminen ja seuraaminen on jotain sellaista, joka tarjoaa niin ainutlaatuista merkitystä elämään, ettei sitä voi edes kuvailla. Lapset kasvattavat myös aikuisia ihmisinä aivan eri tavalla kuin lapsettomana oleminen. Aikuinen ihminen kasvaa mm. ajatusmaailmaltaan valtavan paljon viisaammaksi ja oppii lasten mukana valtavan paljon uusia asioita ja näkökulmia elämään. Lapsilta vanhempi saa myös vilpitöntä ja ainutlaatuista rakkautta, sellaista mitä kukaan toinen ei voi antaa. Ei edes oma puoliso.
Lapsettomilla taas elämä pyörii vain turhanpäiväisten, yksitoikkoisten ja hyvin pienten ja merkityksettömien asioiden ympärillä. Kaikki hedonismi, materialismi, matkustelu, omat harrastukset jne. nämä ovat pelkkää pintaa. Ovat todellakin vain pelkkää hyvin pientä pintaa ja hyvin merkityksettömiä asioita elämässä, kun aletaan puhumaan niistä asioista elämässä, jotka todella merkitsevät. Se matkustelu yms. on lapsettomille ihmisille selvästikin vain epätoivoista pakenemista arjesta ja epätoivoisia yrityksiä täyttää se valtava tyhjiö, joka heillä elämässään on. Toki he yrittävät kaikella sillä pitää pelkkää kulissia yllä, että kaikki olisi onnellista ja iloista, mutta todellisuudessa he ovat ja tiedostavat itsekin olevansa koko ajan hyvin yksinäisiä, jopa silloinkin kun ovat matkalla siellä jossain aurinkoisessa ihmisvilinää täynnä olevassa turistirysässä.
Ihminen ei kadu elämässään mitään muuta niin paljon kuin sitä, että jättää lapset hankkimatta. Jos seurustelukumppani/miesystävä/naisystävä/avopuoliso jne. on sitä mieltä, että hän ei lapsia halua, niin siinä vaiheessa suosittelen välittömästi kumppanin vaihtamista. Ihan jo nuorella iälläkin, jo parikymppisenäkin. Mitä sitä turhaan pitkittämään ja vuosiaan tuhlaamaan, kun kyse on noin isosta asiasta. Näitä lapsia haluamattomia odottaa erittäin yksinäinen ja pinnallisuutta täynnä oleva elämä, mutta sitten kun vaihdatte kumppania ja löydätte sellaisen, joka niitä lapsia kanssanne haluaa, niin te tulette saamaan oikein rikkaan elämän ja opitte ja kasvatte ihmisenä samalla valtavasti itsekin.
Kommentit (455)
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tietenkin hyökkäävät kimppuuni, koska kerron vääränlaisia uutisia, mutta olen AP:n kanssa samaa mieltä. Olen pian viisikymppinen ja lapseton. Nuorena en halunnut tippaakaan lasta, mutta joskus 37-vuotiaana mieleni alkoi muuttua. Nykyisen mieheni tapasin kuitenkin vasta yli nelikymppisenä, emmekä onnistuneet enää saamaan lasta.
Onneksi elämässäni on monia lapsia ja nuoria, mutta omien lapsien puuttuminen tuntuu koko ajan tyhjänä paikkana sydämessä. Se raastaa ja on ilman muuta oman elämäni suurin tragedia.
Toivon, että löydätte itsestänne sen verran empatiaa, että säästätte minut viharyöpyltä. Tämä on minulle niin arka asia. Ehkäpä en edes tule lukemaan, miten keskustelu tässä ketjussa jatkuu.
Ei siinä ole mitään väärää, että olet ap:n kanssa samaa mieltä. Mutta hän taisi kuitenkin kohdistaa provonsa vapaaehtoisesti lapsettomia kohtaan, ja sitähän sinä et ole, kun olet lapsia halunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten saamisen myötä ihminen joka tapauksessa oppii itsestään asioita, joita ei olisi mitenkään ymmärtänyt, ellei olisi lapsia saanut.
Jos lapsia ei saa, ei tule koskaan kunnolla ymmärtämään, mistä jäi paitsi. Tämän tietää vain he, joilla on lapsia.
Blaablaa. Ihmiset on erilaisia. Ikinä en lastani pois vaihtaisi. Jos häntä en olisi saanut, olisi elämä erilaista, mutta varmasti aivan yhtä hyvää. Säälittävintä on ihmiset jotka määrittävät itseään jonkun toisen ihmisen kautta, lopulta jokainen on vastuussa vain omasta olemisestaan ja onnellisuudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Blaablaa. Ihmiset on erilaisia. Ikinä en lastani pois vaihtaisi. Jos häntä en olisi saanut, olisi elämä erilaista, mutta varmasti aivan yhtä hyvää. Säälittävintä on ihmiset jotka määrittävät itseään jonkun toisen ihmisen kautta, lopulta jokainen on vastuussa vain omasta olemisestaan ja onnellisuudestaan.
Ihmiset määrittävät itseään myös toisten ihmisten kautta. Ei tietenkään kokonaan saa olla näin, mutta ei voi kiistää, etteikö muilla ihmisillä ole oleellinen vaikutus myös omaan elämään.
Elämä voi tottakai olla hyvää ilman lapsia ja lasten kanssa. Kuitenkin vain lapsen saaneet tietävät oikeasti ne molemmat.
Yöherätykset, vauvan itku, uhmaikä, jatkuva huoli ja stressi lapsesta, mahdolliset käytösongelmat päiväkodissa ja koulussa, vastuu ja sitoutuminen 18-vuodeksi, taloudelliset kustannukset, oman vapauden rajoittaminen jne. Ei kiitos :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hirveen mustavalkoista ajattelua tässä, toivottavasti provoketjussa. Ensinnäkin, vapaaehtoinen lapsettomuus on eri asia kuin se että lapsia olisi joskus 37-vuotiaana halunnut muttei saanut. Suurin osa veloista minä mukaanlukien ei ole koskaan tuntenut tarvetta saada lasta. En osaa yhtään kuvitella millainen tunne vauvakuume on. Tähänastisessa elämässäni ei ole yhtään hetkeä johon olisin lapsiperhe-elämän voinut sijoittaa. Tämä on minun elämääni ja nautin siitä, olen onnellinen. Ei kukaan toinen voi tulla sanomaan että elämäni on henkisesti köyhää. Kyllä melko monen lapsiperheellisenkin elämä voi toisen näkökulmasta olla tavallaan köyhää, jos elämässä ei ole mitään muuta kuin lapset. Tiedän aika monia 50+ pariskuntia joilta on lapset muuttaneet kotoa eivätkä he enää tiedä mitä elämällään tai parisuhteelaan tekisivät. Se on aika surullista. Ja on todella hienoa jos tämä ap on lastentulon myötä oppinut elämästä paljon ja kasvanut ihmisenä, mutta valitettavasti kaikki lapsiperheelliset eivät opi yhtään mitään lasten myötä, kun taas moni lapseton voi olla hyvinkin elämää nähnyt, kokenut ja oppinut. Ei siis todellakaan voi sanoa että vain joku yksi tie opettaisi elämästä!
Vierailija kirjoitti:
Yöherätykset, vauvan itku, uhmaikä, jatkuva huoli ja stressi lapsesta, mahdolliset käytösongelmat päiväkodissa ja koulussa, vastuu ja sitoutuminen 18-vuodeksi, taloudelliset kustannukset, oman vapauden rajoittaminen jne. Ei kiitos :)
Tuo on vähän sama kuin sanoisi työstänsä, että 40 vuotta vähintään 8h päivässä muiden käskyteltävänä joka arkipäivä. Halusit tai et. Ahdistavia palavereita, ärsyttäviä työkavereita. Ei kiitos. Jään kotiin.
Lapset nyt vaan kuuluu elämän kiertokulkuun. Jostain joudut luopumaan, ja jotain saat tilalle. Se kasvattaa itseäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä katuisin eniten elämässä sitä etten ole elänyt tätä elämää. Sitä, että olisin sitoutunut lapsiperhe-elämään jo 25-vuotiaana, elämättä päivääkään ammattiin valmistuttuani omaa elämääni ja miettien mitä minä haluan ja kuka minä olen. Jokainen on kuitenkin viime kädessä yksin tässä elämässä ja vastuussa omasta onnestaan. Ei ne lapset ole mikään onnen tae. Hirveintä on kuulla lause: "Kyllä mekin sitten eläkkeellä". Kuinka moni on sitten eläkkeellä edelleen hyvässä kunnossa, parisuhteessa tai elossa?
Jos siis se unelma lapsiperheestä on se mitä haluaa, niin mikäs siinä. Mutta jos haluaa elämältään muutakin, niin kyllä se nuorena kannattaa mennä ja elää ja kokea. Lapsia ehtii tehdä myöhemminkin jos haluaa, ja on ihan ok olla myös tekemättä.
Onneksi elämme jo tätä vuosilukua jolloin voi valita eri tavalla kuin meidän vanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yöherätykset, vauvan itku, uhmaikä, jatkuva huoli ja stressi lapsesta, mahdolliset käytösongelmat päiväkodissa ja koulussa, vastuu ja sitoutuminen 18-vuodeksi, taloudelliset kustannukset, oman vapauden rajoittaminen jne. Ei kiitos :)
Tuo on vähän sama kuin sanoisi työstänsä, että 40 vuotta vähintään 8h päivässä muiden käskyteltävänä joka arkipäivä. Halusit tai et. Ahdistavia palavereita, ärsyttäviä työkavereita. Ei kiitos. Jään kotiin.
Lapset nyt vaan kuuluu elämän kiertokulkuun. Jostain joudut luopumaan, ja jotain saat tilalle. Se kasvattaa itseäkin.
Tämähän on se kuuluisa viimeinen sana mitä lapsia hankkineet toitottavat: "lapset nyt vaan kuuluu elämään. Niin se nyt vaan on. Näin se vaan on. Te ette vaan ymmärrä. "
Kun tuo kortti vedetään esille tulee väkisinkin mieleen että oma valinta ei ehkä ole mieluinen mutta seistään sen takana koska on täytetty se jonkinlainen velvollisuus ja ollaan sen vuoksi parempia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yöherätykset, vauvan itku, uhmaikä, jatkuva huoli ja stressi lapsesta, mahdolliset käytösongelmat päiväkodissa ja koulussa, vastuu ja sitoutuminen 18-vuodeksi, taloudelliset kustannukset, oman vapauden rajoittaminen jne. Ei kiitos :)
Tuo on vähän sama kuin sanoisi työstänsä, että 40 vuotta vähintään 8h päivässä muiden käskyteltävänä joka arkipäivä. Halusit tai et. Ahdistavia palavereita, ärsyttäviä työkavereita. Ei kiitos. Jään kotiin.
Lapset nyt vaan kuuluu elämän kiertokulkuun. Jostain joudut luopumaan, ja jotain saat tilalle. Se kasvattaa itseäkin.
Tämähän on se kuuluisa viimeinen sana mitä lapsia hankkineet toitottavat: "lapset nyt vaan kuuluu elämään. Niin se nyt vaan on. Näin se vaan on. Te ette vaan ymmärrä. "
Kun tuo kortti vedetään esille tulee väkisinkin mieleen että oma valinta ei ehkä ole mieluinen mutta seistään sen takana koska on täytetty se jonkinlainen velvollisuus ja ollaan sen vuoksi parempia ihmisiä.
No eihän meitä olisi olemassakaan, jos lapset ei kuuluisi elämään :D Ei sinua, eikä minua. Tottakai on poikkeuksia, jotka eivät lapsia saa tai halua, mutta pääsääntöisesti lapset kuuluvat elämän kiertokulkuun, halusit tai et. Näin on luonto määrännyt ja biologia ohjaa meitä.
Vierailija kirjoitti:
Minä katuisin eniten elämässä sitä etten ole elänyt tätä elämää. Sitä, että olisin sitoutunut lapsiperhe-elämään jo 25-vuotiaana, elämättä päivääkään ammattiin valmistuttuani omaa elämääni ja miettien mitä minä haluan ja kuka minä olen. Jokainen on kuitenkin viime kädessä yksin tässä elämässä ja vastuussa omasta onnestaan. Ei ne lapset ole mikään onnen tae. Hirveintä on kuulla lause: "Kyllä mekin sitten eläkkeellä". Kuinka moni on sitten eläkkeellä edelleen hyvässä kunnossa, parisuhteessa tai elossa?
Jos siis se unelma lapsiperheestä on se mitä haluaa, niin mikäs siinä. Mutta jos haluaa elämältään muutakin, niin kyllä se nuorena kannattaa mennä ja elää ja kokea. Lapsia ehtii tehdä myöhemminkin jos haluaa, ja on ihan ok olla myös tekemättä.
Onneksi elämme jo tätä vuosilukua jolloin voi valita eri tavalla kuin meidän vanhemmat.
Mitä sinä katuisit? Ei sinun elämäsi nyt niin viimeisen päälle tärkeä ole, että jokainen hetki 24/7 sinun pitäisi toteuttaa jotain omaa itsekästä onneasi. Jos joudut osan elämääsi jakaa toisille, niin ei se sulje pois sitä, etteikö sinulle itsellesi jää myös aikaa.
Ihme vimma nykyään joillakin elää kuin viimeistä päivää 24/7, ettei vaan katuisi koskaan yhtään tekemättä jäänyttä asiaa. Relatkaa vähän. Elämä on pitkä (jos hyvä tuuri käy), ja siihen mahtuu myös lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen ei kadu mitään muuta niin paljon kuin elämänsä elämättä jättämistä. Siihen on aika suuri riski, jos joutuu huolehtimaan +20 vuotta tai jopa loppuelämänsä lapsistaan. Huoli ja huolehtiminenhan eivät vanhemmalta lakkaa koskaan, etenkin kun nykymaailmassa on aina vain entistä vaikempaa pärjätä ja onnistua.
Tiedän kyllä, että on ihmisiä joiden ajatusmaailmaan ei mahdu muuta kuin lapset, lapset, lapset, mutta itseltäni puuttuu tyystin tämä kiinnostuksenaihe.
Kun minulla ei ole lapsia, minulla on ollut elämäni aikana runsaasti aikaa kasvaa ja kasvattaa itseäni syvällisemmäksi yllättävän monilla tasoilla. Se on valtavan tyydyttävää ja onnellistavaa. Parisuhdekin voi mainiosti. Voisin todella huonosti sellaisessa elämässä, jossa pitäisi AIKATAULUTTAA tekemisensä jälkeläisten takia.
Vierailija kirjoitti:
Lasten saamisen myötä ihminen joka tapauksessa oppii itsestään asioita, joita ei olisi mitenkään ymmärtänyt, ellei olisi lapsia saanut.
Jos lapsia ei saa, ei tule koskaan kunnolla ymmärtämään, mistä jäi paitsi. Tämän tietää vain he, joilla on lapsia.
Ei tietenkään tule ymmärtämään, mistä jää paitsi, jos sitä ei ole itse kokenut. Se, mitä useimpien nyt näyttää olevan mahdoton ymmärtää on, että se, mistä jää paitsi, ei ole millään lailla häiritsevä ajatus vapaaehtoisesti lapsettomalla. Se mystinen "tiedämme jotain, mitä te ette tiedä", on totta kai totta, mutta täysin yhdentekevä ajatus lapsettomalle. Kun emme sitä ole halunneet.
Aivan absurdia, että jotenkin yritetään "pakottaa" kaipaamaan tai miettimään mistä jää paitsi, jos se on jotain, mitä ei ylipäätänsäkään tunne haluavansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ap:n kanssa kyllä samoilla linjoilla ja lapsettomastakin elämästä jotain tiedän sillä hankin lapseni vasta nelikymppisenä. Lapsettomat vetävät aina tuon helppouden kortin. Mietitäänpä sitä. Onko helppo elämä sama kuin täysi elämä? Minä en ainakaan valitsisi helppoa elämää. Miksi ihmeessä, arki kulkee jolkottaa ja lomat ovat vapaita, mutta missä ovat ne asiat, jotka mullistavat elämän, jotka tuovat tajunnanräjyttäviö kokemuksia, jotka saavat elämän maljan vasta todella kuohumaan? Ihan taatusti ne eivät ole siinä, että pääsee harrastamaan silloin kuin huvittaa tai ei koskaan tarvitse vaihtaa kakkavaippaa. Lapsettomat puhuvat myös matkustushaluistaan. Mietitäänpä. Minä olen tänä kesänä tehnyt kaksi ulkomaanmatkaa ja minulla on siis pieni lapsi. Myös kotimaassa on tehty jokusia reissuja. Tein joskus reissutöitä ja matkustin vähintään kerran viikossa ulkomaille, en todellakaan kaipaa sitä. Muutama reissu vuodessa kyllä riittää ja veikkaanpa, että tavislapseton ei sen enempää matkustele myöskään. Rahanmeno on yksi juttu, jota mainostetaan. Mitäpä sitä rahalla, jos ei ole ketään keneen käyttää. Kyllä minusta vaikkapa pienen tytön vaatteiden osto on nautinto. Toisaalta emme ole varattomia eikä lapseen yksinkertaisesti pystyisi laittaa niin paljon rahaa, että se tuntuisi taloudessa. Minusta mikään ei ole sen arvoista, että jättäisin lapset tekemättä.
Mitäs sanot, jos teille olisi syntynyt vammainen lapsi, olisitko edelleen samaa mieltä? Minä löysin hyvän parisuhteen vasta melkein nelikymppisenä. Aluksi ajateltiin, ettei hankita enää lasta, kun ollaan niin vanhoja, mutta mieli muuttui kuitenkin kun lapsi oli ollut haaveena nuorempana. Nyt me ollaan aspergerlapsen vanhempia ja elämään on tullut paljon iloa hänen mukanaan, mutta myös niin paljon huolta, että välillä mietin olisiko ollut parempi, että oltaisiin tehty toisenlainen ratkaisu. En oikeasti kadu lapsen hankkimista, mutta haluan sanoa muille sen, että lapsia kannattaa hankkia vain, jos ihan oikeasti haluaa niitä. Se on varmaan katkera paikka, jos on hankkinut lapsia vähän siltä pohjalta, että kai niitä kuuluu tehdä ja kai ne meidänkin elämään mahtuu ja sitten syntyy vammainen tai muuten hyvin haastava lapsi. Se kun ei ole yhtään oma valinta, että minkälaisen lapsen saa...
Tähän sitten paljon alapeukkuja, koska oikeasti erityislapset ovat niin erityisen ihania, he antavat enemmän kuin ottavat ja heitä annetaan vain spesiaaleille vanhemmille😉
sinisiipinen kirjoitti:
Ihminen ei kadu mitään muuta niin paljon kuin elämänsä elämättä jättämistä. Siihen on aika suuri riski, jos joutuu huolehtimaan +20 vuotta tai jopa loppuelämänsä lapsistaan. Huoli ja huolehtiminenhan eivät vanhemmalta lakkaa koskaan, etenkin kun nykymaailmassa on aina vain entistä vaikempaa pärjätä ja onnistua.
Tiedän kyllä, että on ihmisiä joiden ajatusmaailmaan ei mahdu muuta kuin lapset, lapset, lapset, mutta itseltäni puuttuu tyystin tämä kiinnostuksenaihe.
Kun minulla ei ole lapsia, minulla on ollut elämäni aikana runsaasti aikaa kasvaa ja kasvattaa itseäni syvällisemmäksi yllättävän monilla tasoilla. Se on valtavan tyydyttävää ja onnellistavaa. Parisuhdekin voi mainiosti. Voisin todella huonosti sellaisessa elämässä, jossa pitäisi AIKATAULUTTAA tekemisensä jälkeläisten takia.
Niin, elämäänsä kannattaa elää oli lapsia tai ei. Se päätee ihan molemmissa tapauksissa. Pari lasta nyt ei estä ketään elämästä, ellei sitten satu tulemaan erityislapsia tai sairauksia.
Se, että ajatusmaailmaan mahtuu lapset EI tarkoita sitä, etteikö ajatusmaailmaan mahdu myös muutakin. Aikataulutusvaihe kuitenkin helpottaa, kun lapset kasvavat. Hui hirveää, joutuisit ihan huolehtimaan jostain. Onko se nyt aivan karmea ajatus itsellesi, että joutuisit huolehtimaan rakkaasta lapsestasi, etkä voisikaan käyttää 100% elinvuosistasi täysin itseesi? Katuisitko eläkkeellä, jos et olisi käyttänyt 100% ajasta omaan itseesi? Sitäpaitsi, kasvaessaan lapset voivat myös joissain tilanteissa huolehtia sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Lasten saamisen myötä ihminen joka tapauksessa oppii itsestään asioita, joita ei olisi mitenkään ymmärtänyt, ellei olisi lapsia saanut.
Jos lapsia ei saa, ei tule koskaan kunnolla ymmärtämään, mistä jäi paitsi. Tämän tietää vain he, joilla on lapsia.
Sinun vanhemmuuden kokemustasi en pysty tietenkään koskaan tavoittamaan, mutta tiedän kyllä hyvin, mistä juuri minä jään paitsi, kun en lapsia hanki. Ja voin kertoa, ettei se ole mitenkään positiivinen kohtalo, jonka lapsettomana vältän.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset määrittävät itseään myös toisten ihmisten kautta. Ei tietenkään kokonaan saa olla näin, mutta ei voi kiistää, etteikö muilla ihmisillä ole oleellinen vaikutus myös omaan elämään.
Elämä voi tottakai olla hyvää ilman lapsia ja lasten kanssa. Kuitenkin vain lapsen saaneet tietävät oikeasti ne molemmat.
Tottakai näin on, tarkoitin enemmänkin sitä, että omaa onnellisuutta ei voi perustaa toisen varaan, toki muut ihmiset vaikuttavat elämänlaatuun myös.
Vierailija kirjoitti:
sinisiipinen kirjoitti:
Ihminen ei kadu mitään muuta niin paljon kuin elämänsä elämättä jättämistä. Siihen on aika suuri riski, jos joutuu huolehtimaan +20 vuotta tai jopa loppuelämänsä lapsistaan. Huoli ja huolehtiminenhan eivät vanhemmalta lakkaa koskaan, etenkin kun nykymaailmassa on aina vain entistä vaikempaa pärjätä ja onnistua.
Tiedän kyllä, että on ihmisiä joiden ajatusmaailmaan ei mahdu muuta kuin lapset, lapset, lapset, mutta itseltäni puuttuu tyystin tämä kiinnostuksenaihe.
Kun minulla ei ole lapsia, minulla on ollut elämäni aikana runsaasti aikaa kasvaa ja kasvattaa itseäni syvällisemmäksi yllättävän monilla tasoilla. Se on valtavan tyydyttävää ja onnellistavaa. Parisuhdekin voi mainiosti. Voisin todella huonosti sellaisessa elämässä, jossa pitäisi AIKATAULUTTAA tekemisensä jälkeläisten takia.
Niin, elämäänsä kannattaa elää oli lapsia tai ei. Se päätee ihan molemmissa tapauksissa. Pari lasta nyt ei estä ketään elämästä, ellei sitten satu tulemaan erityislapsia tai sairauksia.
Se, että ajatusmaailmaan mahtuu lapset EI tarkoita sitä, etteikö ajatusmaailmaan mahdu myös muutakin. Aikataulutusvaihe kuitenkin helpottaa, kun lapset kasvavat. Hui hirveää, joutuisit ihan huolehtimaan jostain. Onko se nyt aivan karmea ajatus itsellesi, että joutuisit huolehtimaan rakkaasta lapsestasi, etkä voisikaan käyttää 100% elinvuosistasi täysin itseesi? Katuisitko eläkkeellä, jos et olisi käyttänyt 100% ajasta omaan itseesi? Sitäpaitsi, kasvaessaan lapset voivat myös joissain tilanteissa huolehtia sinusta.
Kyllä, minulle olisi aivan kauhistus huolehtia jostain niin vaativasta asiasta kuin lapsi. En välttämättä tälläkään hetkellä lapsettomana elämääni 100%:sti niin kuin haluaisin, mutta en minä saisi siihen mitään lisääkään lapsen myötä. Olen itsekäs, lyhytpinnainen, mukavuudenhaluinen ja erakkoluonne. Pidän yksinolosta ja siitä, että minun ei tarvitse tai pidä tehdä mitään, mitä en halua. Parisuhteessa oleminen on minulle tarpeeksi tiivistä ja tyydyttävää. Jos tähän kuvioon pitäisi vielä lisätä lapsi, hajoaisin.
Mutta edelleen, tärkein syy, miksi en hanki lapsia, on se että en halua lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten saamisen myötä ihminen joka tapauksessa oppii itsestään asioita, joita ei olisi mitenkään ymmärtänyt, ellei olisi lapsia saanut.
Jos lapsia ei saa, ei tule koskaan kunnolla ymmärtämään, mistä jäi paitsi. Tämän tietää vain he, joilla on lapsia.
Sinun vanhemmuuden kokemustasi en pysty tietenkään koskaan tavoittamaan, mutta tiedän kyllä hyvin, mistä juuri minä jään paitsi, kun en lapsia hanki. Ja voin kertoa, ettei se ole mitenkään positiivinen kohtalo, jonka lapsettomana vältän.
Et tiedä. Minä, ja niin monet muutkin vanhemmaksi tulleet, eivät ole etukäteen voineet kuvitella sitä tunnetta. On helppo nähdä sivusta ne kaikki negatiiviset asia, joita lasten hoitoon kuuluu, mutta niitä positiivisia tuntemuksia ei pysty selittämään. Ne pitää itse kokea. Elämän ihmeellisyyden hahmottaa vasta silloin.
Joku väitti, että myötätunto ja pyyteetön auttamishalu syntyy vasta lasten saannin jälkeen. Tuo on kyllä puppua. Nämä ovat luonteenpiirteitä, jotka ihmisellä ovat usein jo lapsesta lähtien. Toki elämänkokemusten myötä ihmiset muuttuvat, kuka mihinkin suuntaan. Tunnen useita aikuisia lapsettomia sinkkuja, jotka pitävät huolta esim. vanhemmasta sukulaisesta ja tekevät hyvänteväisyystyötä. Kaikki eivät myöskään vietä extreme-elämää vaan elävät ihan tavallista elämää.