Lue keskustelun säännöt.
Onko se aina väärin jättää sairas puoliso?
29.08.2017 |
Taas näitä päiviä, kun mietin tätä.
Miehellä todettiin viitisen vuotta sitten Parkinsonin tauti. Tauti etenee tietysti, kuten kuvaan kuuluu, miehelläni melko nopeasti kylläkin. Tasapaino on heikonlainen ja puhe puuroutuu pahemman kerran.
Ongelma ei niinkään ole itse tauti vaan se, kun mies ei näköjään opi elämään sen kanssa. On hankittu (= saatu apuvälineiksi) mm. sähköskootteri, puhumisen apulaite jne. Mitään näistä mies ei käytä. Mihinkään ei enää minun ja lasten (2kpl) kanssa lähde.
Olen yrittänyt olla tukena, olen ollut aina mukana lääkärissä ja sopeutumisvalmennuksessa.
Kuntoutukseen ei aio lähteä ikinä "jauhamaan paskaa". Liittoon ei liity, vaikka sieltä voisi hakea esim. tuettuja lomia lapsiperheille.
Mies käyttää kaiken aikansa kaiken sen murehtimiseen, mitä ei enää pysty tekemään ja minun arvostelemiseen. Nyt ei enää ole edes tyytyväinen tapaani kasvattaa lapsia ja ärhentelee lastenkin kuulleen ihan tyhjänpäiväisistä asioista. Tästä esimerkkinä eilinen: sain tuttavaltani suklaalevyn ja annoin luvan ottaa siitä (vaikka ei ole lauantai). Tästä asiasta riitti riitaa koko illan. Olen ikävässä välikädessä, kun joudun lapsille selittelemään että ei isä tarkoita pahalla, sitä vaan harmittaa muut asiat jne.
Erehdyin myös viattomasti kysymään että mitenkähän käy, kun tänään on auton katsastus. Mies halusi kuulla tämän niin että auto on mielestäni ihan paska, ja tämähän oli valtava henkilökohtainen loukkaus miestä kohtaan.
Mies on käynyt neuropsykologisissa testeissä ja niissä ei ollut poikkeavaa. Eli tämä ei johdu itse sairaudesta vaan hän nyt on vaan ottanut oikeudekseen olla ilkeä minulle joka käänteessä.
Olen luvannut että hyvinä ja huonoina päivinä rakastan ja näin olen tehnytkin. Hyviä päiviä ei viimeiseen 1-2 vuoteen kovin montaa mahdu.
Eilen, kun mies moitti minua isoon ääneen jo lastenkin kuullen, rupesin ajattelemaan ensimmäistä kertaa vakavissani hänen jättämistään.
Sairauden kanssa minä kyllä pärjäisin mutta mies näköjään ei. Se on tosi surullista meille kaikille.
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti hän ei ole hyväksynyt sairauttaan, koska kieltäytyy apuvälineistä.
Mä olen myös samaa mieltä, että seuraavalla neurologiajalla puhu suusi puhtaaksi.
Oletko huomannut että hänellä olisi muistiongelmia? Nuorella parkinsonilla ne on harvinaisia, mutta vanhempana sairastuneille niitä voi tulla jo osalle. Muistiongelmat voi muuttaa myös käyttäytymistä.
Jos erota aiot, sun on viisainta ottaa se, kun mies vielä asioista jotain älyää. Siinä on puhekonettakin pakko alkaa käyttää, jos meinaa avioeron lakiasioista selvitä vieraiden ihmisten kanssa. Et se ole sinä, joka ne paperit kirjoittaa.... Ehkä mies vasta siinä tilanteessa havahtuu - tai sitten ei.
Mutta mä olisin sitä mieltä, että lastenkin takia ero voisi olla viisasta, jos mies ei nyt kerta kaikkiaan tajua. Sulla on vain yksi elämä ja niin on lapsillakin. Teidän ei kaikkien tarvitse sairastua mieleltänne. Lapsilla pitää olla rauhallinen ja helppohengittää kasvuympäristö, eikä varpaisillaan kuljettu lapsuus. Se seikka tulee sitten kuvioihin, ettei ne isän ja lasten tapaamisviikonloput taida enää onnistua normityylillä. Se tapaamisasia pitäisi jotenkin järjestää.
Jos omalta kohdaltani ajattelisin kohtelevani perhettäni noin, häpeäisin. Muutaman kuukauden voisi sietää, mutta ei vuosia. Ei huonoa käytöstä ole pakko sietää keneltäkään normijärkiseltä, ei keneltäkään. Miehesi ei ole vammainen, sairas, mutta ei vähä-älyinen.
Mä lopettaisin sinuna nyt ne keskustelut, ja laittaisin kovan kova vastaan. Sanoisin ihan suoraan, että "jos sinä nyt ala käyttäytyä ihmisiksi minua ja lapsia kohtaan, minä alan katsella omaa asuntoa ja jätän viimeistään eropaperit. Mieti sitten, miten yksinäsi oikein pärjäät. Mieti kuule nyt oikein kunnolla. Minä en jaksa olla sinun haukuttavanasi ja kynnysmattonasi kaiken aikaa, ja se on ihan varma, että ketään toistakaan naista sinä et tule saamaan. Sinun pöksyissäsi minä olisin ihan vittu nyt hiljaa ja helvetin ystävällinen. Sinä se olet täällä se, joka ei mistään mitään tajua eikä varsinkaan omaa etuaan. Minä kyllä tajuan mitä minun on pakko tehdä ja mitä ei, ja sinun vittuiluasi minun EI tarvitse kuunnella. Hoida omat hommasi. " Sulla on oikeus lakata olevamasta kiltti roskasanko, ja tuulettaa äijälle huutamalla ja kiroilemalla sisintäsi. Sitten pidä kanssa sanasi. Asumusero vähintään voi olla hyvä asia.
Puhu myös niille tutuille ja sukulaisille tästä käytöksestä.
Tuommoinen jäkätyshän se korjaakin paljon asioita. Jos haluaa jatkaa toisen kanssa edelleen yhdessä niin ei kannata vajota samalle katkeruuden tasolle kuin toinen osapuoli. Yrittäisin edelleen saada neurologin kautta miehen katkeruutta loivennettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on melkein päivittäin täällä juttua masentuneesta pyörätuolissa istuvasta miehestäsi. Tämän teit kolme päivää sitten:
http://www.vauva.fi/keskustelu/2958894/miten-jaksaa-masentuneen-puoliso…
Googlella sain monta sivullista hämmentävän samanlaisia aloituksia esille täältä av:lta.
Lasten lukumäärä vähän trolleissasi vaihtelee, mutta aina tuo stoori siitä, miten SINÄ, uhrautuva ja kaikkesi tekevä vaimo yrität, mutta mies ei huoli apua.
Mitä sä saat näistä provoistasi?
Onpa tilanteesi mennyt hankalaksi. Suosittelen että soitat neurologille ja kerrot todellisuuden perhe-elämästänne.
En itse sietäisi sairaalta puolisolta tuollaista käytöstä. Lapsille ei hyvä kasvuympäristö jos isä haukkuu äitiä joka kuitenkin pitää perheen pystyssä ja hoitaa kaikki asiat.
Miehelle sanelet ehdot ottaa tai jättää. Sinä otat nyt ohjat käsiisi ja lopetat kynnysmattona olemisen.
Tee tiettäväksi lähipiirille millainen mies oikeasti on sinua kohtaan.
Minkä ikäinen mies on?
Nykyään on hyvää lääkitystä, lasten mummolla on kyseinen tauti ja lääkitys auttaa hyvin.
Jaksamista. En todellakaan tuomitsisi sinua jos eroaisit miehestäsi. Kenenkään ei tarvitse tuollaista paskaa elämää sietää.
Jotain muutakin tässä nyt mättää. Jos lääkkeet aiheuttavat ettei hän pysty puhumaan niin miksi neurologi ei ole vaihtanut lääkitystä ?? Parkinsson ei vie puhetta. Ja, eikä mitään puhekonetta ole olemassa. Läppäriin saa kyllä ohjelman mikä puhuu puolestasi, missä tosin on kamala työ muokata se omiin tarpeisiin. Ja se vaatii puheterapeuttia pidemmäksi ajaksi ja yleensä avustajaa...
Miten hän pärjää yksin neurologilla jos ei kerta pysty puhumaan ??
Minä en ole yhtään aloitusta tänne ennen kirjoittanut. Tuohon masennusketjuun kyllä linkitin tämän keskustelun, kun oli niin samanlainen. Muita en ole kirjoittanut kyllä. Ilmeisesti on sitten muitakin. Minun mieheni esim. ei ole pyörätuolissa vaikka onkin huono tasapaino.
Tämä keskustelu on ollut hyvä, olen saanut miettimistä.
Kyllä parkinsonin tautiin kuuluu kyllä dysartria, eli puheen epäselvyys. Ei lääkkeet sitä aiheuta, enkä kai niin ole väittänytkään. Ja puheen apulaite, kommunikaattori, on sellainen iPad-laite, jonka saa lainaan. Siihen kirjoitetaan ja se kone sitten puhuu. Sillä hän nyt ilmeisesti aikoo lääkärissä pärjätä.
Puheen apuvälineitä on paljon muitakin. Kannattaa ottaa asioista selvää, ennen kuin alkaa kyseenalaistaa.
Joku kysyi, onko muistiongelmia...minun mielestäni on mutta mies kiistää jyrkästi, tietenkin. Oikein vittuilee sitten siitäkin, tyylin "kato, muistin" sillä tavalla erittäin ivalliseen sävyyn. Siitä aiheesta ei voi keskustella ollenkaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulipa mieleen laittaa tännekin kuulumisia.
Päädyin lähettämään miehelle linkin tähän keskusteluun, ja kerroin sen olevan minun. Pyysin lukemaan ajatuksella, myös vastaukset mitä olen saanut (kiitokset teille niistä!).
Aluksi mies oli aika loukkaantunut, oli lähinnä huolissaan että joku tunnistaa meidät ja että olen liioitellut ongelmia. Mikään ei siis oikeastaan muuttunut.
No, sitten tuli taas "tilanne päälle", jostakin kärpäsestä härkänen, jolloin keksin laittaa puhelimen salaa äänittämään. Annoin äänittää pitkään ja sainkin tosi hyviä (pahoja) juttuja siihen.
Kun mies joutui kuuntelemaan tämän, niin jokin lamppu hänen päässään syttyi. Sanoi ettei ole tajunnut olevansa sellainen. On ollut hiljaista poikaa muutaman päivän. Käskin pyytämään lapsilta anteeksi ja näin myös teki.
Katsotaan, kestääkö tämä vai ei mutta nyt ainakin on hyvä, paremmin kuin aikoihin.
Ap
Hienoa, ap! Kiitos että tulit päivittämään kuulumisia.
Olen myös sitä mieltä, että sinun on otettava miehen käyttäytyminen ja kokemuksesi vakavasti puheeksi silloin, kun lapset eivät ole paikalla. Kerrot suoraan, että ymmärrät miehen pahoinvoinnin, mutta vaadit häneltä parempaa käyttäytymistä. Hänen on tehtävä oma osansa avioliittonne eteen.
Henkiset sopeutumisvaikeudet invalidisoivassa rappeumasairaudessa ovat varmaan suht yleisiä, varsinkin sellaisilla ihmisillä (varmaan yleisemmin miehillä), jotka ovat tottuneet olemaan aktiivisia, tekemään ja järjestämään asiat itse. Joten mielestäni jossain määrin tuo kuuluu asiaan.
Avioliitosta puhutaan hyvänä ja positiivisena asiana, mitä se tavallisesti onkin, mutta joskus tulee vaikeuksia, ja silloin täytyy seistä niiden vihkivalan sanojen takana.