Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksaa masentuneen puolison rinnalla? Saako masentuneen jättää?
29.08.2017 |
Mies joutui pyörätuoliin pari vuotta sitten. Oli ja on edelleen miehelle kova paikka, mutta nyt alkaa omat voimat olla todella vähissä, kun mies on käytännössä yks hoidettava lisää. Miehen masennus johtuu suurelta osin pyörätuoliin joutumisesta ja siitä, ettei hän ole oikeastaan mitään apua vastaan. On tarjottu jopa hoitoa osastolla, mutta mies on kieltäytynyt. On käynyt monilla terapeuteilla, ekaks julkisilla, nyt yksityisellä. Useimmiten ei edes jaksa mennä terapiaan vaan peruu sen millon milläkin verukkeella.
Meillä on kolme lasta. Nuorin on vähän vajaa 2v ja hän ei vieläkään nuku kokonaisia öitä, joten sekin syö omaa jaksamista. Muut lapset on 7v ja 4v. Lapset myös oireilee ilmeisesti siksi, kun isä on nykyään niin passiivinen eikä tee lasten tai muutenkaan yhtään mitään.
Käytännössä yksinhuoltajana avioliitossa ja nyt mennään niin omien voimavarojen äärirajoilla. Kaipaan sitä aikaa, kun oli puoliso, jonka kanssa keskustella asioista, päättää asioista yhdessä jne. ja että yleensäkin oli joku tukena ja sanomassa, että kyllä kaikki järjestyy, kun itsellä usko ei siihen riittänyt.
Välillä on tullut mietittyä jopa eroa, vaikka ajatuskin tuntuu kamalalta. Kotona olo ahdistaa mm. miehen kiukuttelun ja negatiivisuuden takia. Olo on paljon parempi mm. töissä tai kun oltu lasten kanssa välillä esim. sukulaisten luona.
Miten masentuneen rinnalla jaksaa masentumatta itse? Miten masentuneen voi saada suhtautumaan jotenkin myönteisemmin hoitoon tai siis ottamaan sitä yleensäkin vastaan? Jotain vinkkejä?
Kommentit (35)
Ihan ekana soittaisin neuvolaan ja pyytäisin päästä neuvolapsykologille itse. Siitä se lähtee selviämään. Saat varmaan myös kotiapua. Mies toipuu henkisesti jos toipuu mutta sinun pitää huolehtia itsestäsi että jaksat huolehtia myös lapsista. Rohkeutta, halaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut vähän vastaavassa tilanteessa, sillä erotuksella, että itsellä alkoi jo olla myös lievää masennusta. Sillon täälläkin neuvoja kyselin ja tein miehelle selväksi, että jos ei oikeasti ala suostua tarjottuihin hoitoihin niin meille tulee kaksi eri osotetta, mies olis siis muuttanut pois yhteisestä kodista. Lapset oireili melko pahastikin miehen passiivisuuteen ja kotona oleminen tuntui melkeen kun vankilassa ololta, koska se ahdisti niin paljon, kun mitään valoa tunnelin päässä ei näkynyt.
Mies suostui lopulta ottamaan hoitoja vastaan, mitään ihmeparantumista ei toki silti tapahtunut vaan vei yhteensä pari vuotta ennen kun mies oli täysin terve. Mieheni oli siis kolme vuotta masentunut ennen kun suostui ottamaan oikeastaan mitään hoitoja vastaan. Itselleni hankin myös keskusteluapua, vaikka paljon auttoi jo sekin, kun mies suostui ottamaan hoitoja vastaan ja pikkuhiljaa alkoi näkyä edistystä, jota ei siis kolmeen vuoteen ollut näkynyt.
Suosittelen siis puhumaan miehen kanssa, ettei tilanne voi jatkua näin, koska sinä palat loppuun ja jos ei sittenkään muutosta tapahdu niin oman kokemuksen perusteella muuttaisin vähintään erilleen ja jos väliaikainen erokaan ei auttaisi niin sitten eroaisin ihan oikeasti. Sairaan puolison jättäminen ei saa olla se ensimmäinen vaihtoehto, mutta jos toinen ei ota apuja vastaan ja se alkaa vaikuttaa jo terveen puolison hyvinvointiin ja toistakin uhkaa esim. masennus niin siinä tapauksessa on tehtävä radikaaleja päätöksiä, että lapsilla säilyy edes yksi terve vanhempi.
Parisuhteessa ollaan, koska se parantaa omaa elämää jollakin tavalla. Ei siinä toisen mieliksi tai säälistä olla. Jos parisuhde ei enää lisää onnellisuuttasi, eikä tilanne osoita mitään merkkejä paremmasta, lapseton ihminen on vapaa lähtemään.
Jos suhteeseen on hankittu lapsia, tilanne on hieman monimutkaisempi. Silloin tulee valita se vaihtoehto, joka on lasten hyvinvoinnin kannalta paras, vaikka vanhempi joutuisi joustamaan omista tarpeistaan. Tämän hyväksyy jokainen, joka lapsia hankkii.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa ollaan, koska se parantaa omaa elämää jollakin tavalla. Ei siinä toisen mieliksi tai säälistä olla. Jos parisuhde ei enää lisää onnellisuuttasi, eikä tilanne osoita mitään merkkejä paremmasta, lapseton ihminen on vapaa lähtemään.
Jos suhteeseen on hankittu lapsia, tilanne on hieman monimutkaisempi. Silloin tulee valita se vaihtoehto, joka on lasten hyvinvoinnin kannalta paras, vaikka vanhempi joutuisi joustamaan omista tarpeistaan. Tämän hyväksyy jokainen, joka lapsia hankkii.
Ei avioliitto ole konmarittamista. Ei voi olla niin, että jos ei koe avioliitosta enää iloa, niin se jätetään.
Ei masennus läheskään aina edes parane hoidoilla.
Avioon mennessä sitoutuu myötä- ja vastoinkäymisiin.
Olisin varmaan lapsena järkyttynyt pysyvästi, jos masentunut vanhempani olisi vaan jätetty. Siinä olisi lapselle noussut hätä sen masentuneen ja yksin jääneen vanhemman pärjäämisestä. Olis voinut tehdä vaikka itsemurhan. Valtava trauma lapselle.
Minäkin kehotan keskustelemaan vakavasti miehen kanssa. Että nyt on tehtävä valintoja, koska sinä et voi sallia miehen masennuksen tuhoavan lasten ja omaa mielenterveyttäsi. Sinulla on se velvollisuus lapsiasi ja itseäsi kohtaan, että suojelet teitä, jos mies ei halua yrittää toipumista.
Kova kovaa vastaan nyt.
Toki se on niinkin, että mitään nopeaa poppaskonstia masennuksen hoitoon ei ole, joten se on pitkä prosessi. Mutta ainakin se pitää saada ALKUUN.
Itsellesi suosittelen mielenterveyspotilaiden omaisten vertaistukiryhmiä. Niitä löytyy mm. täältä:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa ollaan, koska se parantaa omaa elämää jollakin tavalla. Ei siinä toisen mieliksi tai säälistä olla. Jos parisuhde ei enää lisää onnellisuuttasi, eikä tilanne osoita mitään merkkejä paremmasta, lapseton ihminen on vapaa lähtemään.
Jos suhteeseen on hankittu lapsia, tilanne on hieman monimutkaisempi. Silloin tulee valita se vaihtoehto, joka on lasten hyvinvoinnin kannalta paras, vaikka vanhempi joutuisi joustamaan omista tarpeistaan. Tämän hyväksyy jokainen, joka lapsia hankkii.
Ei avioliitto ole konmarittamista. Ei voi olla niin, että jos ei koe avioliitosta enää iloa, niin se jätetään.
Ei masennus läheskään aina edes parane hoidoilla.
Avioon mennessä sitoutuu myötä- ja vastoinkäymisiin.
Olisin varmaan lapsena järkyttynyt pysyvästi, jos masentunut vanhempani olisi vaan jätetty. Siinä olisi lapselle noussut hätä sen masentuneen ja yksin jääneen vanhemman pärjäämisestä. Olis voinut tehdä vaikka itsemurhan. Valtava trauma lapselle.
Kyllä minä sen tiedän, ettei masennukseen välttämättä hoidotkaan auta, mutta meillä ongelma on se, että mies kieltäytyy KAIKISTA tarjotuista hoidoista ja niitä on todellakin tarjottu paljon. Ollut melko yllättynyt, että julkisella näin paljon tarjotaan. Terapiassa käy näennäisesti, ehkä nippa nappa kerran kuussa oikeasti menee terapeutille, muulloin peruu sen millon milläkin tekosyyllä. Pitäis siis käydä terapiassa 2-3kertaa viikossa.
Ero ei ole itselle se ensimmäinen vaihtoehto, mutta jos tällä tavalla mennään vaikka puolikin vuotta vielä, että mies vaan murjottaa kotona ottamatta apua vastaan niin en tiedä olenko itsekään enää siinä kohtaa terve vai joko itselläkin on sitten enemmänkin masennuksen oireita. Erään netissä tehtävän testin mukaan itelläni on tällä hetkellä lievää masennusta.
Lapset on se suurin syy, miksi näin pitkään olen jaksanut, mutta nyt alkaa se raja tulla vastaan, ei vaan enää jaksa. Senkin tiedän, että masennuksesta toipuminen on pitkä prosessi enkä odota mitään yhdessä yössä parantumista vaan odotan ja toivon sitä, että mies alkaisi ottaa apua vastaan ja näin olis edes jotain toivoa.
Tietysti avioliitossa lupaa tahtoa rakastaa myötä- ja vastamäessä, mutta mitäs sitten, kun toinen puoliso on laittanut hanskat tiskiin eikä edes halua ottaa hoitoja vastaan, joiden avulla voisi parantua? Onko sitten toisen (tässä tapauksessa minun) vaan pysyttävä liitossa ja seottava itsekin, kun erota ei saa, koska sairasta ei saa jättää?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa ollaan, koska se parantaa omaa elämää jollakin tavalla. Ei siinä toisen mieliksi tai säälistä olla. Jos parisuhde ei enää lisää onnellisuuttasi, eikä tilanne osoita mitään merkkejä paremmasta, lapseton ihminen on vapaa lähtemään.
Jos suhteeseen on hankittu lapsia, tilanne on hieman monimutkaisempi. Silloin tulee valita se vaihtoehto, joka on lasten hyvinvoinnin kannalta paras, vaikka vanhempi joutuisi joustamaan omista tarpeistaan. Tämän hyväksyy jokainen, joka lapsia hankkii.
Ei avioliitto ole konmarittamista. Ei voi olla niin, että jos ei koe avioliitosta enää iloa, niin se jätetään.
Ei vain voi olla vaan pitää olla. Minulle parisuhde on täysin vapaaehtoinen järjestely, jonka tarkoituksena on molempien osapuolten onnellisuuden lisääminen. Jos tämä järjestely ei enää toimi, eikä sitä yrityksistä huolimatta saada korjattua, on vain ja ainoastaan oikein purkaa se
Kenenkään ei pidä joutua luopumaan onnellisuudestaan parisuhteen takia. Erityisen tärkeä neuvo tämä on uhrimielisille naisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut vähän vastaavassa tilanteessa, sillä erotuksella, että itsellä alkoi jo olla myös lievää masennusta. Sillon täälläkin neuvoja kyselin ja tein miehelle selväksi, että jos ei oikeasti ala suostua tarjottuihin hoitoihin niin meille tulee kaksi eri osotetta, mies olis siis muuttanut pois yhteisestä kodista. Lapset oireili melko pahastikin miehen passiivisuuteen ja kotona oleminen tuntui melkeen kun vankilassa ololta, koska se ahdisti niin paljon, kun mitään valoa tunnelin päässä ei näkynyt.
Mies suostui lopulta ottamaan hoitoja vastaan, mitään ihmeparantumista ei toki silti tapahtunut vaan vei yhteensä pari vuotta ennen kun mies oli täysin terve. Mieheni oli siis kolme vuotta masentunut ennen kun suostui ottamaan oikeastaan mitään hoitoja vastaan. Itselleni hankin myös keskusteluapua, vaikka paljon auttoi jo sekin, kun mies suostui ottamaan hoitoja vastaan ja pikkuhiljaa alkoi näkyä edistystä, jota ei siis kolmeen vuoteen ollut näkynyt.
Suosittelen siis puhumaan miehen kanssa, ettei tilanne voi jatkua näin, koska sinä palat loppuun ja jos ei sittenkään muutosta tapahdu niin oman kokemuksen perusteella muuttaisin vähintään erilleen ja jos väliaikainen erokaan ei auttaisi niin sitten eroaisin ihan oikeasti. Sairaan puolison jättäminen ei saa olla se ensimmäinen vaihtoehto, mutta jos toinen ei ota apuja vastaan ja se alkaa vaikuttaa jo terveen puolison hyvinvointiin ja toistakin uhkaa esim. masennus niin siinä tapauksessa on tehtävä radikaaleja päätöksiä, että lapsilla säilyy edes yksi terve vanhempi.
Vastaukseni tähän hävis jonnekin. Kiitän kokemuksesi jakamisesta. Mun on varmaan tehtävä vähän samalla tavalla siis keskusteltava miehen kanssa, että nyt on oikeasti jotain tapahduttava eli otettava apua vastaan, koska näin ei voi jatkua. Tällä menolla ollaan molemmat masentuneita ja kykenemättömiä huolehtimaan lapsista ym.
ap
Toivottavasti et itse joudu koskaan onnettomuuteen, halvaannu ja tule sen takia jätetyksi koska olet silloin myös yksi autettava. Kuvottaa että ajattelet noin. Eikös se mennytkään että myötä- ja vastamäissä? Vai päteekö se vain jos puolisolla toimii kaikki raajat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut masentuneet ovat kyllä kertoneet jälkeenpäin ymmärtäneensä, että heidän seuraa ei enää jaksettu. Ehkä se suurin arvostelu tuleekin perheen ulkopuolisilta, jotka eivät ymmärrä tilannetta.
http://www.vauva.fi/keskustelu/2958350/onko-se-aina-vaarin-jattaa-saira…
Hei!
Minä aloitin eilen keskustelun hyvin samankaltaisesta aiheesta. Uskon ymmärtäväni sinua aika hyvin.
Samojen asioiden takia kipuillaan täällä.
Fyysisten rajoutteiden kanssa pärjättäisi mainiosti, mutta henkisten kanssa alkaa olla omakin jaksaminen aika finaalissa.
Voimia.
Olen itse miettinyt nyt mahdollista asumuseroa. Voisin auttaa puolisoa mielelläni mutta ei tarvitsisi minun ja lasten kuunnella jatkuvaa minun lyttäämistä koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti et itse joudu koskaan onnettomuuteen, halvaannu ja tule sen takia jätetyksi koska olet silloin myös yksi autettava. Kuvottaa että ajattelet noin. Eikös se mennytkään että myötä- ja vastamäissä? Vai päteekö se vain jos puolisolla toimii kaikki raajat?
Tässä ei varmasti ollut kyse miehen pyörätuoliin joutumisesta, vaan miehen masennuksesta, jota hän ei ole halukas hoitamaan. Parisuhteessa molempien osapuolien pitää pystyä tekemään töitä parisuhteen eteen ja ap:n tapauksessa hänen miehensä ei sitä nyt halua tehdä. Ei silloin ap:llakaan voi olla loputon velvollisuus pysyä tällaisessa suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti et itse joudu koskaan onnettomuuteen, halvaannu ja tule sen takia jätetyksi koska olet silloin myös yksi autettava. Kuvottaa että ajattelet noin. Eikös se mennytkään että myötä- ja vastamäissä? Vai päteekö se vain jos puolisolla toimii kaikki raajat?
Tässä ei varmasti ollut kyse miehen pyörätuoliin joutumisesta, vaan miehen masennuksesta, jota hän ei ole halukas hoitamaan. Parisuhteessa molempien osapuolien pitää pystyä tekemään töitä parisuhteen eteen ja ap:n tapauksessa hänen miehensä ei sitä nyt halua tehdä. Ei silloin ap:llakaan voi olla loputon velvollisuus pysyä tällaisessa suhteessa.
Ei sillä oikeastaan ole väliä, vaikka kysymys olisikin pyörätuoliin joutumisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti et itse joudu koskaan onnettomuuteen, halvaannu ja tule sen takia jätetyksi koska olet silloin myös yksi autettava. Kuvottaa että ajattelet noin. Eikös se mennytkään että myötä- ja vastamäissä? Vai päteekö se vain jos puolisolla toimii kaikki raajat?
Tässä ei varmasti ollut kyse miehen pyörätuoliin joutumisesta, vaan miehen masennuksesta, jota hän ei ole halukas hoitamaan. Parisuhteessa molempien osapuolien pitää pystyä tekemään töitä parisuhteen eteen ja ap:n tapauksessa hänen miehensä ei sitä nyt halua tehdä. Ei silloin ap:llakaan voi olla loputon velvollisuus pysyä tällaisessa suhteessa.
Ei sillä oikeastaan ole väliä, vaikka kysymys olisikin pyörätuoliin joutumisesta.
Pyörätuolissa olevana voi olla hyvä kumppani ja hyvä isä, kunhan asenne on kunnossa. Nyt ap:n miehellä asenne ei todellakaan ole kunnossa, ja se on se ongelma. Mies olisi saatava tajuamaan, miten kamalaksi tekee vaimonsa ja lastensa elämän. Jos hän ei siitä välitä, niin jääköön yksin.
Viisas neuvo palstalta vuosien takaa: on lupa lähteä, kun et jaksa enää sairastumatta itse, eikä mikään apu auta jaksamaan.
Mutta mielestäni te ette ole vielä siinä tilanteessa, että kaikki apukeinot olisi kokeiltu. Ensinnäkin voisit ap hakeutua myös itse ammattiavun piiriin, jotta saisit purettua jollekin taakkaasi. Lisäksi miehelle on tehtävä tavalla tai toisella selväksi, että et enää kestä, mikäli hän ei ota apua vastaan. Tämän voi tehdä myös ammattiauttajan, esim. pariterapeutin, vastaanotolla.
Sellainen lohdutuksen sana, että mikäli mies suostuu hoitoon (esim. sopivaan masennuslääkitykseen), tilanteenne voi alkaa helpottua melko nopeastikin. Onko miehellä mitään harrastuksia tai mielenkiinnon kohteita, joista saisi elämään sisältöä? Onko hänellä vertaistukea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti et itse joudu koskaan onnettomuuteen, halvaannu ja tule sen takia jätetyksi koska olet silloin myös yksi autettava. Kuvottaa että ajattelet noin. Eikös se mennytkään että myötä- ja vastamäissä? Vai päteekö se vain jos puolisolla toimii kaikki raajat?
Tässä ei varmasti ollut kyse miehen pyörätuoliin joutumisesta, vaan miehen masennuksesta, jota hän ei ole halukas hoitamaan. Parisuhteessa molempien osapuolien pitää pystyä tekemään töitä parisuhteen eteen ja ap:n tapauksessa hänen miehensä ei sitä nyt halua tehdä. Ei silloin ap:llakaan voi olla loputon velvollisuus pysyä tällaisessa suhteessa.
Ei sillä oikeastaan ole väliä, vaikka kysymys olisikin pyörätuoliin joutumisesta.
Pyörätuolissa olevana voi olla hyvä kumppani ja hyvä isä, kunhan asenne on kunnossa. Nyt ap:n miehellä asenne ei todellakaan ole kunnossa, ja se on se ongelma. Mies olisi saatava tajuamaan, miten kamalaksi tekee vaimonsa ja lastensa elämän. Jos hän ei siitä välitä, niin jääköön yksin.
Kuka tahansa voi olla hyvä kumppani ja hyvä isä, mutta ei se takaa sitä, että suhde lisää molempien onnellisuutta. Todella moni tulee onnettomaksi aivan ensiluokkaisten ihmisvalioiden kanssa, syystä tai toisesta.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti et itse joudu koskaan onnettomuuteen, halvaannu ja tule sen takia jätetyksi koska olet silloin myös yksi autettava. Kuvottaa että ajattelet noin. Eikös se mennytkään että myötä- ja vastamäissä? Vai päteekö se vain jos puolisolla toimii kaikki raajat?
Etkö osaa lukea vai etkö ymmärrä lukemaasi? Ongelma ei ole miehen pyörätuolissa oleminen tai se, ettei jalat toimi, ainakaan minulle. Miehelle se on edelleen kova paikka.
Ongelma on miehen masennus, johon hän ei suostu ottamaan apua vastaan vaan mieluummin kiukuttelee ja märehtii kotona. Minun voimat ei vaan enää riitä siihen, että hoidan kaiken yksin eli olen yksin avioliitossa. Jos mies edes ottais tarjottua apua vastaan niin olisi jotain toivoa, jota ei tällä hetkellä ole, kun tilanne ollut tämä pari vuotta.
Vaikka päätyisimmekin asumaan erilleen, en varmasti miestä kokonaan hylkäisi vaan luultavasti kävisin silti auttamassa/katsomassa, mutta helpottaisi omaa jaksamista, kun ei koko ajan ahdistais ja kuulis, miten kaikki on kamalaa ym. solvaamista. Kotona olo miehen kanssa on kaikista rasittavinta ja töissä tai sukulaisilla vieraillessa on paljon helpompi olla, ei ahdista koko ajan.
ap
Selvä se, että miehen pitäisi yrittää parantua masennuksestaan.
Mutta mitä ap ajattelisi, jos mies olisi jo yrittänyt vaikka pari vuotta täysillä, mutta olisi edelleen masentunut. Sittenkö ap kestäisi tilanteen ja elelisi edelleen miehensä kanssa.
Lasten kannalta masentunut isä sinun hoivissasi on parempi kuin yksin jätetty masentunut isä, joka masentuu entisestään ja alkaa itsemurhayritykset tai jää muuten nälissään sänkyyn vaan makaamaan.
Lapsista olisi riipivää kuulla, miten isä sanoisi, että hänet on jätetty yksin ja ei pärjää. Lapset sen pärjäämättömyyden näkisivätkin.
Voisitteko mennä avioparileirille tms apuun, jossa voisitte keskustella asioistanne. Ehkä miehesi ei jotenkin tajua näkökulmaasi ja sinä et hänen.
Jätä se sika!