Miksi halusit tai haluat perhe-elämää lapsettoman kahden aikuisen parisuhteen sijaan?

En mä sitä mitenkään koskaan halunnut, mutta pelattiin miehen kanssa riskipeliä raskautumisessa ja sit kävi niin. Sattuman kauppaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia tuntuu usein toistuvan lapsia hankkineiden puheissa: että heistä tuli epäitsekkäämpiä lapsen synnyttyä. Koska olen itse epäitsekäs ihminen, mutta ilman omaa haluani lapseton, mietin aina millaisia nämä ihmiset ovat olleet ennen lasten saamista. Ei minun tarvitse saada lapsia osatakseni ottaa toiset huomioon....

Se epäitsekkyys on joltain toiselta planeetalta lasta kohtaan. Kun kaverin kädet palelevat mietit onko sinulla toiset lapaset tai pidetään näitä vuorotellen, lapselle annat omat lapasesi edes miettimättä omia käsiäsi.

Kyllä mä ne omat lapaseni tai piponi olen antanut hetkeäkään miettimättä myös puolisolleni, äidilleni ja myös ystäväni lapselle (jolle ystäväni ei antanut omia lapasiaan - se siitä pyyteettömästä äidinrakkaudesta). Nämä kaikki on tapahtuneet ennen kuin mulla oli oma lapsi. Tietysti olen antanut ne myös omalle lapselleni. Jos tosiaan on noin itsekäs, ettei omastaan muille kuin omalle lapselle pyyteettömästi anna, varmasti tarvitseekin lapsen elämäänsä oppiakseen epäitsekkyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on pieni vain hetken ja kasvaa ja kehittyy muutenkin nopeasti. Ei sitä huomaakaan, kun on taas puolison kanssa kaksin. Lapset on mukava juttu elämässä vaikka olisivat muuttaneetkin pois kotoa.

Ehkä tähän kiteytyy jokin ero esim. minun, joka en halua lapsia, ja helposti äitiyteen solahtavan ihmisen välillä. Mulle 18 vuotta, tai pikkulapsiajan n. 6 vuotta ei todellakaan ole mikään huomaamatta kuluva lyhyt pyrähdys. Huomaan kaiken, tunnen vahvasti, stressaan paljon. Kuvittelisin, että ylemmän kommentin kirjoittaja olisi sellainen suurpiirteinen, ei kovin syvällisesti asioita pohdiskeleva ja jokseenkin ekstrovertti. "Ei sitä huomaakaan..." Oikeasti?

Pieleen meni. Olin pitkälle päälle parikymppinen, kun olin vielä sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia. Mielenmuutokseen meni pari, kolme vuotta. Minussa ei ole pätkääkään suurpiirteistä tai impulsiivista ja olen introvertti. Aika menee oikeasti nopeasti ja sitä nopeammin se menee, mitä enemmän ikää karttuu. Äitiys ei ollut minulle esikoisen aikaan mikään helppo juttu, mutta toisen lapsen kanssa oli jo toisin. Kaikkien ei tarvitse hankkia lapsia, joten hyvä, että tunnet itsesi.

Oletko koskaan miettinyt, että ehkä se aika tuntuu menevän nopeammin KOSKA sinulla on lapsia? Itse en nimittäin tuollaista ole huomannut, vaikka olen "jos" nelikymppinen. Kun vain keksii elämäänsä mielekästä ja vaihtelevaa tekemistä, ei tuota ajan nopeutumista ainakaan vielä ole tapahtunut. Vain lapsellisten olen tuota kuullut viljelevän "se viisi/kymmenen/kaksikymmentä vuotta menee ihan vilauksessa" - ja itsestäni tuo kuulostaa aivan kamalalta, eikä todellakaan lisääntymistä positiivisessa valossa markkinoivalta!

Eikö sinulla koskaan tule mieleen, että hitsi, muutin tähän asuntoon 15 vuotta sitten tai onko siitä jo 8 vuotta, kun ostin tuon auton? Tai näet vanhan kaverisi ja alatte muistella, milloin viimeksi tapasitte ja huomaatte, että siitähän on jo pari vuotta?

Kyllä minusta aika tuntuu menevän nopeammin, kesäkin hujahti tuosta vaan, vaikka lapset eivät ole vuosiin asuneet kotona. Kai se aika on erilaista eri ihmisille.

Hyvin harvoin. Paljon useammin ajattelen tyyliin "eikö siitä ole vasta kuin vuosi, voi hyvänen aika kuinka paljon siinä on ehtinyt tapahtua".

Kesä nyt toki hujahti, koska ainakin täällä se kesti vain noin kuukauden :D.

Mun isän sisko ja hänen miehensä joilla ei ole lapsia, tapasivat minut viimeksi n. 2 vuotiaana, kun vanhempani erosivat, kun tapasimme minun ollessani aikuinen ja minulla oli 6-vuotias tytär, setäni oli tädille väittänyt kivenkovaan että ovat tavanneet minun tyttäreni pienenä, ei tajunnut millään ensin että se oli minä joka olin silloin yli 20 vuotta sitten pieni tyttö, samaa näköä paljonkin, mutta todellakin aika pitkä aika välissä :)

Heidän elämänsä on ollut yli 40 vuotta yhdessä sitä samaa, töissä, kotona ja mökillä käynti, setä käy hirvimetsällä. Nyt ovat eläkkeellä olleet muutaman vuoden, ja vasta nyt toipuneet työelämän rasituksista. Tätikin aina puhuu kuinka raskasta hänen työelämänsä oli kun ei ollut niitä äitiyslomia kuten työkavereilla. He olisivat halunneet lapsia mutta eivät saaneet, se oli kipeä paikka, ja uudestaan siinä vaiheessa kun ne ystävät joilla oli lapsia alkoivat saada lapsenlapsia.

Lapsista nimenomaan näkee ajan kulumisen, ilman lapsia elämä on sitä samaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, mikään ei koskaan muutu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuisten elämä ilman lapsia on helppoa ja vapaata. Mutta siitä puuttuvat elämän huippuhetket. Onhan esim. spontaani seksi ihan kivaa tai vaikka extempore matkailu, mutta pliisua se on kuin mikä siihen hetkeen kun ensimmäisen kerran kuulee vastasyntyneen parkaisevan ja ensimmäisen kerran saat oman lapsesi syliin. Tai kun se lapsi oppii uusia asioita, kävelemään, puhumaan, luistelemaan ihan mitä vaan. Ne on elämän ehdottomia huippuhetkiä. Lapsi antaa myös asioille merkitystä. Lapsettomalle on ihan sama mitä tienaa, koska sen rahan käyttää vain itse, lapsettoman ei kannata kerryttää myöskään omaisuutta, miksi, kenelle.

Minulle lapsi ei ole merkinnyt mistään luopumista. Olemme varakkaita, joten menoissa ei tunnu lapsen kulut missään. Matkustelu onnistuu useamman kerran vuodessa, reppureissuille en tässä iässä lähtisi muutenkaan, mutta se, että lapsen kanssa pitää miettiä paremmat majoitukset tms. ei tunnu missään. Lapsi on koko ajan nukkunut hyvin, joten univelkoja ei ole eikä parisuhdekaan ole muuta kuin parantunut. Koen siis saaneeni kahden aikuisen suhteen kaikki edut ja päälle vielä ne elämän huippuhetketkin.

Mutta etkä ymmärrä, että tuo on ihan vain sinun kokemuksesi. Joku uskoon hurahtanut voisi sanoa "mutta odotapas jos tulisit uskoon, sitä hurmiota ei voi ylittää mitään", tai heroinisti ensimmäisestä piikistään "et tiedä hyvästä mielestä mitään ennen kuin piikität ekan kerran". Todella hienoa että elämäsi huippukokemukset liittyvät lapseen kun kerran sellaisen olet tehnyt. Mutta hyvin moni lapsia tehnyt ei ole kanssasi samaa mieltä, eivätkä sinun kokemuksesi tarkoita, että joku lapsia tekemätön/haluamaton kokisi samanlaista onnea vaikka lapsen tekisi. 

Lisäksi hyvin harva on niin varakas, ettei lapsen aiheuttama keskimäärin 10 000e vuodessa tuntuisi yhtään missään. Hyvin harva lapsi nukkuu koko ajan hyvin. Te olette olleet lapsenne kanssa poikkeuksellisen onnekkaita, ja on jopa edesvastuutonta esittää asia niinkuin se olisi tyypillinen lisääntyneen kokemus.

Ps. mikä sinä olet sanomaan, että lapsettomalle on ihan sama mitä tienaa, tai että lapseton ei tarvitse varallisuutta? Vastaavasti minä voisin sanoa, että lapsia tehneet eivät tarvitse enää palkkaa ja heidän omaisuutensa voi takavarikoida, koska heillähän on ne lapset vanhuutta turvaamassa. Tässä nähdään taas se lisääntyneiden epäitsekkyys, joka ulottuu tasan omaan perseeseen ja sieltä pullahtaneeseen hedelmään. Muista viis, eläkööt vaikka sillan alla.

Kylläpäs persaukinen vela hermostui kun joku on onnellinen lapsestaan ja kyllin varakas ettei tarvitse sniiduilla pikkurahoista, jotka lapseen menee. Taidat olla vaan kade pieni ihminen.

Minulle on aina ollut käsittämätön ajatus, että jotkut eivät halua lapsia. Jos pitäisi valita lapseton parisuhde tai yksineläminen lasten kanssa, valitsisin ilman muuta lapset. Olen aina viihtynyt lasten seurassa, minua kiinnostaa lasten psykologia, kehitys, ajatukset, leikit, puuhat. Ikinä en ole kokenut äitiyttä raskaaksi, en kauheasti koe paineita tai ota stressiä asiasta. Arkielämä lasten kanssa on enimmäkseen hauskaa ja kivaa. Sain elää vapaan aikuisen elämää 10 vuotta ennen lapsia, se oli enemmän kuin tarpeeksi. En edes tiedä, mitä tekisin ilman lapsia, tai mistä saisin elämään mielekkyyttä. Matkustaminen ei kauheasti kiinnosta, enkä ole työn suhteen kovin kunnianhimoinen. Minua ei kiinnosta syödä ravintoloissa tai käydä yöelämässä. Lapseni (ja heidän ystävänsä) tuovat iloa elämääni joka päivä, olen heidän kanssaan oppinut iloitsemaan pienistä asioista, ihmettelemään matoja ja muurahaisia, miettimään syntyjä syviä. Mielestäni lapset noin ylipäätään ovat paljon kiinnostavampia kuin aikuiset. Jos minulta kysytään, että miksi hankit lapsia se tuntuu samalta kuin joku kysyisi, että miksi hengität.

Pidän lapsista tolkuttomasti. Ei mitään ihanampaa kuin illat yhdessä perheen kanssa. Kahdestaan miehen kanssa ei voisi olla näin ihanaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nyt oma pieni heimoni näiden kahden lapsen ja miehen kanssa. Halusin lapsia, koska halusin näyttää heille kuinka ihmeellisen upea maailma on. Koska olen itse niin etuoikeutettu, että saan täällä aikani elää, tahdoin myös heille sen mahdollisuuden. Lapset kulkevat kanssamme metsässä, tuntevat kasvit ja sienet ja marjat. He melovat kanootissa tuntien veden liikkeen ja vaeltavat jo pitkiäkin matkoja. He pääsevät seikkailemaan niihin kuvitteellisiin maailmoihin, jotka olivat itsellenikin lapsena niin tärkeitä. He nostavat maasta ruokansa ja osaavat siitä jo ruokaa valmistaa. He soittavat ja laulavat itse tekemiään lauluja. He kyseenalaistavat ja keskustelevat asioista kanssamme. On ihanaa olla mahdollistamassa tätä kaikkea. '

Voisin tehdä tätä kaksin miehen kanssa, mutta se, että meitä on useampia, tuo kokemuksiin syvyyttä. Elämäni on hyvää. Näin hyvää se ei olisi ilman heitä ja heidän nauruaan. Tottakai he riitelevät keskenään ja olivat nukkumatta nuorempana jne, mutta tasaisen helppo elämä ei ole kiinnostava. Helppouden ottaa itsestäänselvyytenä ja sitä päätyy nurisemaan turhista asioista, sillä jostain sitä on kärsittävä. Pystyn nauttimaan elämästäni enemmän, sillä olen kokenut myös ne ei niin hyvät ajat. En vaihtaisi kokemuksiani pois mistään hinnasta.

Miksi et tee enempää lapsia? Eikö ole aika kurjaa ja itsekästä kieltää nuo kokemukset vielä syntymättömiltä lapsiltasi?

Koska en olisi hyvä vanhempi useammalle. Tämä on meille sopivan kokoinen joukkio. Se ei tunnu siltä, että ketään puuttuu. Syntymättömät lapset eivät kärsi. Ne eivät ole mitään. Ei ole minun tehtäväni täyttää maailmaa.

Mulla oli halu antaa rakkautta ja huolehtia jostakusta sen sijaan, että hauskuutimme itseämme miehen kanssa viikonloppuisin leffoilla, illallisilla jne. Se on kivaa, mutta ei riittänyt minulle.

Minusta on ollut ihanaa hoitaa vauvoja, ihailla miehen kanssa yhdessä meidän lapsia, käydä luistelemassa ja uimassa yhdessä, seurata lasten kehitystä ja innostusta jne. On vaan ihan parasta, ja olenkin tosi kiitollinen, että olemme saaneet lapsia.

Yksi juttu vanhemmuudessa, mistä olen saanut kicksejä on se, että olen pystynyt tarjoamaan omalle lapselleni paljon enemmän kuin mitä sain omilta vanhemmiltani. Ja olen myös lapsen kautta päässyt paikkaamaan niitä omia lapsuuden traumoja, kun oli aina liian vähän Legoja ettei niistä saanut kivan näköistä taloa. Oli ihan mahtavaa aikuisena tilata Legoshopista valkoiset seinäpalikat ja punaiset kattotiilet, ikkunat ja ovet ja rakentaa niistä erilaisia taloja. Mieskin joskus nousi vielä sängystä ylös ja alkoi kokeilla jotain kattorakennetta, jota oli pyöritellyt päässään kun uni ei tullut. Sama juttu Brio junaratojen kanssa. Omassa lapsuudenkodissa niitä ei ollut, mutta olipa mahtavaa aikuisena ostaa niitä ja vaikka se ehkä meni vähän överiksi, meillä oli perheenä ihan mahtavia hetkiä ja tehtiin ihan mielettömiä junaratoja niistä. Ja pääsin yli siitä, että oli köyhä lapsuus ja liian vähän leluja.

Omassa lapsuudenperheessäni emme koskaan matkustaneet ulkomaille. Lapsena se vähän kaihersi ja hävettikin, se oli salaisuus jota piilottelin. Oma lapsi on nyt 16-vuotiaana ehtinyt käymään jo 20 maassa. Kolme ulkomaanmatkaa hän on tehnyt ilman vanhempia, kaksi reissua minä ja lapsi olemme tehneet kahdestaan ja loput ovat olleet perhereissuja. Yhdellä Tokion-reissulla meillä oli lapsen bestis mukana ja sekin oli ihan mahtava kokemus päästä tarjoamaan matka nuorelle, jonka perheellä ei ole varaa matkustaa. Itsellä ei ole enää niin suurta matkustusvimmaa kuin nuorena ja tässä vaiheessa tulee jo tarkkaan mietittyä minne lähdetään. Ei tee mieli matkustaa matkustamisen vuoksi, kun nämä ovat viimeisiä aikoja kun matkustetaan perheenä. Kohta se lapsi pörrää kaveriensa kanssa ja minä tyydyn miehen kanssa mökkeilemään.

Muistan myös omasta nuoruudesta sen, kun rahat oli tosi vähissä ja joskus söin ruuaksi pelkkää riisiä. Ja jälkiruuaksi sitä samaa riisiä mansikkahillon kanssa - no, oli sentään mansikkahilloa, sehän oli juhlavaa! Oman lapsen kanssa on ollut etenkin viime vuosina varaa käydä joskus ravintoloissakin ja hänestä on sukeutunut ihan kelpo etanansyöjä. Omassa lapsuudenkodissa ei olisi voinut kuvitellakaan sellaista ylellisyyttä ja ne kotiruuatkin oli usein jotain sellaista, mitä nykyaikana syötetään lähinnä koirille tai kissoille. Siitä tulee jotenkin hyvä fiilis, kun muistelee omaa, vaatimatonta lapsuuttaan ja vertaa miten paljon enemmän on voinut tarjota omalle lapselleen. Ei pelkästään materiaalista hyvää, mutta myös läsnäoloa ja kannustusta, mitä ei koskaan omalta äidiltä herunut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on pieni vain hetken ja kasvaa ja kehittyy muutenkin nopeasti. Ei sitä huomaakaan, kun on taas puolison kanssa kaksin. Lapset on mukava juttu elämässä vaikka olisivat muuttaneetkin pois kotoa.

Ehkä tähän kiteytyy jokin ero esim. minun, joka en halua lapsia, ja helposti äitiyteen solahtavan ihmisen välillä. Mulle 18 vuotta, tai pikkulapsiajan n. 6 vuotta ei todellakaan ole mikään huomaamatta kuluva lyhyt pyrähdys. Huomaan kaiken, tunnen vahvasti, stressaan paljon. Kuvittelisin, että ylemmän kommentin kirjoittaja olisi sellainen suurpiirteinen, ei kovin syvällisesti asioita pohdiskeleva ja jokseenkin ekstrovertti. "Ei sitä huomaakaan..." Oikeasti?

Pieleen meni. Olin pitkälle päälle parikymppinen, kun olin vielä sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia. Mielenmuutokseen meni pari, kolme vuotta. Minussa ei ole pätkääkään suurpiirteistä tai impulsiivista ja olen introvertti. Aika menee oikeasti nopeasti ja sitä nopeammin se menee, mitä enemmän ikää karttuu. Äitiys ei ollut minulle esikoisen aikaan mikään helppo juttu, mutta toisen lapsen kanssa oli jo toisin. Kaikkien ei tarvitse hankkia lapsia, joten hyvä, että tunnet itsesi.

Oletko koskaan miettinyt, että ehkä se aika tuntuu menevän nopeammin KOSKA sinulla on lapsia? Itse en nimittäin tuollaista ole huomannut, vaikka olen "jos" nelikymppinen. Kun vain keksii elämäänsä mielekästä ja vaihtelevaa tekemistä, ei tuota ajan nopeutumista ainakaan vielä ole tapahtunut. Vain lapsellisten olen tuota kuullut viljelevän "se viisi/kymmenen/kaksikymmentä vuotta menee ihan vilauksessa" - ja itsestäni tuo kuulostaa aivan kamalalta, eikä todellakaan lisääntymistä positiivisessa valossa markkinoivalta!

Eikö sinulla koskaan tule mieleen, että hitsi, muutin tähän asuntoon 15 vuotta sitten tai onko siitä jo 8 vuotta, kun ostin tuon auton? Tai näet vanhan kaverisi ja alatte muistella, milloin viimeksi tapasitte ja huomaatte, että siitähän on jo pari vuotta?

Kyllä minusta aika tuntuu menevän nopeammin, kesäkin hujahti tuosta vaan, vaikka lapset eivät ole vuosiin asuneet kotona. Kai se aika on erilaista eri ihmisille.

Hyvin harvoin. Paljon useammin ajattelen tyyliin "eikö siitä ole vasta kuin vuosi, voi hyvänen aika kuinka paljon siinä on ehtinyt tapahtua".

Kesä nyt toki hujahti, koska ainakin täällä se kesti vain noin kuukauden :D.

Mun isän sisko ja hänen miehensä joilla ei ole lapsia, tapasivat minut viimeksi n. 2 vuotiaana, kun vanhempani erosivat, kun tapasimme minun ollessani aikuinen ja minulla oli 6-vuotias tytär, setäni oli tädille väittänyt kivenkovaan että ovat tavanneet minun tyttäreni pienenä, ei tajunnut millään ensin että se oli minä joka olin silloin yli 20 vuotta sitten pieni tyttö, samaa näköä paljonkin, mutta todellakin aika pitkä aika välissä :)

Heidän elämänsä on ollut yli 40 vuotta yhdessä sitä samaa, töissä, kotona ja mökillä käynti, setä käy hirvimetsällä. Nyt ovat eläkkeellä olleet muutaman vuoden, ja vasta nyt toipuneet työelämän rasituksista. Tätikin aina puhuu kuinka raskasta hänen työelämänsä oli kun ei ollut niitä äitiyslomia kuten työkavereilla. He olisivat halunneet lapsia mutta eivät saaneet, se oli kipeä paikka, ja uudestaan siinä vaiheessa kun ne ystävät joilla oli lapsia alkoivat saada lapsenlapsia.

Lapsista nimenomaan näkee ajan kulumisen, ilman lapsia elämä on sitä samaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, mikään ei koskaan muutu.

Voi kamala miten hirveä maailmankuva ja olematon mielikuvitus. Varmaan tuollaiset ihmiset niitä lapsia sitten tarvitsevatkin, jos ei äly ja mielikuvitus riitä muuhun kuin "samaan vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nyt oma pieni heimoni näiden kahden lapsen ja miehen kanssa. Halusin lapsia, koska halusin näyttää heille kuinka ihmeellisen upea maailma on. Koska olen itse niin etuoikeutettu, että saan täällä aikani elää, tahdoin myös heille sen mahdollisuuden. Lapset kulkevat kanssamme metsässä, tuntevat kasvit ja sienet ja marjat. He melovat kanootissa tuntien veden liikkeen ja vaeltavat jo pitkiäkin matkoja. He pääsevät seikkailemaan niihin kuvitteellisiin maailmoihin, jotka olivat itsellenikin lapsena niin tärkeitä. He nostavat maasta ruokansa ja osaavat siitä jo ruokaa valmistaa. He soittavat ja laulavat itse tekemiään lauluja. He kyseenalaistavat ja keskustelevat asioista kanssamme. On ihanaa olla mahdollistamassa tätä kaikkea. '

Voisin tehdä tätä kaksin miehen kanssa, mutta se, että meitä on useampia, tuo kokemuksiin syvyyttä. Elämäni on hyvää. Näin hyvää se ei olisi ilman heitä ja heidän nauruaan. Tottakai he riitelevät keskenään ja olivat nukkumatta nuorempana jne, mutta tasaisen helppo elämä ei ole kiinnostava. Helppouden ottaa itsestäänselvyytenä ja sitä päätyy nurisemaan turhista asioista, sillä jostain sitä on kärsittävä. Pystyn nauttimaan elämästäni enemmän, sillä olen kokenut myös ne ei niin hyvät ajat. En vaihtaisi kokemuksiani pois mistään hinnasta.

Miksi et tee enempää lapsia? Eikö ole aika kurjaa ja itsekästä kieltää nuo kokemukset vielä syntymättömiltä lapsiltasi?

Koska en olisi hyvä vanhempi useammalle. Tämä on meille sopivan kokoinen joukkio. Se ei tunnu siltä, että ketään puuttuu. Syntymättömät lapset eivät kärsi. Ne eivät ole mitään. Ei ole minun tehtäväni täyttää maailmaa.

Varmaan sitten hyvin ymmärrät, kuinka meillä veloilla tuo tunne tulee silloin, kun lapsiluku on nolla?

Lapseton ei voi tajuta koskaan omien lapsien antamaa merkitystä. Turha siis näsäviisastella täällä. Sama seon vaikka syövän tai minkä muun sairauden kanssa:ei sitä voi tietää miltä se tuntuu, ennen kuin sen itse kokee! Olen ollut pitkään lapseton aikuissuhteessa ja nyt yhden lapsen vanhempi. Entinen elämä oli hyvä mutta kaipasin omaa lasta. Halusin elää lapsiperhe-elämää ja kokea oman jälkeläisen kasvu. Jos tänä vastaus ei kelpaa, omapa on häpeäsi.

Halusin elämään jotain enemmän kun samanlaista, kaavoihin kangistunutta arkea: leffailta, salilla käymistä, Netflixin tuijottelua ja näiden lisäksi vielä pari perus etelänlomia kahdestaan, jossa sama kaava toistuu. Minulla on nyt kaksi alle 3-vuotiasta lasta ja tottakai on rankkaa, mutta silti niin ihanaa. Välillä sydän meinaa pakahtua rakkaudesta ja välillä väsymyksestä tai turhautumisesta. Nämä ovat silti tunteita, joita koen paljon enemmän kuin ilman lapsia. Nautimme kun saamme puuhastella yhdessä koko perhe ja joka päivä ihmettelen miten ihania nämä omat lapset ovat. Eli minulle tämä oli aivan oikea ratkaisu. Ja 18 vuoden päästä meillä on silti nämä ihanat lapset, mutta silti parisuhde- ja omaa aikaa vaikka muille jakaa. Ihmiselämä on kuitenkin pitkä, joten kyllä siihen mahtuu lapsikausi enemmän kuin hyvin.

Pohdin pitkään tätä samaa asiaa. Itselläni on kaksi sisarusta ja tiedän että olemme äidilleni korvaamattomia etenkin nyt kun isäni on kuollut. Teemme paljon asioita yhdessä, olemme tukena, ystävänä ja seurana.

Oma elämäni oli varsin mallillaan ilman lapsiakin. Ihana mies, ok työ, mielenkiintoinen harrastus, paljon ystäviä, varaa matkustella ja nauttia elämästä. Mitään ei varsinaisesti puuttunut, mietin että pilaanko vaan kaiken jos hankimme lapsen. En ole koskaan ollut mitenkään lapsirakaskaan. Päälimmäinen ajatus kai oli että haluaisin että minulla on lapsia sitten kun olen vanha.

Nyt tuolla sängyssä tuhisee vajaan vuoden ikäinen pieni poika. Rakkaampi kuin mikään! Kliseistä, mutta ei tällaista rakkauden ja onnen tunnetta voi selittää millään. Paljon on väsymystä ja turhautumista mutta vastapainoksi se onnen ja ilon tunteen määrä kun lapsi nauraa, halaa tai oppii uutta on ääretön. Ei sellaista tunnetta kokenut mistään ennen lapsen syntymää. Ei, vaikken etukäteen uskonutkaan. Rakastinhan miestäni äärettömästi, nautin täysillä matkoista, harrastuksestani, ystävien seurasta jne.

Siltikin olen ehdottomasti sitä mieltä ettei kaikkien pidä tai kannata hankkia lapsia. Onhan kyseessä valtava vastuu ja jokainen lapsi ansaitsee vanhemman joka oikeasti on sitoutunut vastuulliseen vanhemmuuteen.

Elämäni on toisaalta kovin erilaista kuin ennen lapsen syntymää, toisaalta taas varsin samanlaista. Samat ystävät, sama harrastus, matkustelemme yhä, nyt vaan lapsi mukana menossa, työ on juuri nyt kotona, olen vielä hoitovapaalla ja hyvä näin. Rakastan miestäni kumppaninani ja lapseni isänä. Yhteistä aikaa ei ole samalla tavalla kuin aiemmin ja seksiäkin on paljon harvemmin kuin ennen lasta, mutta toistaiseksi ainakin koen rakkauden määrän vain kasvaneen.

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia tuntuu usein toistuvan lapsia hankkineiden puheissa: että heistä tuli epäitsekkäämpiä lapsen synnyttyä. Koska olen itse epäitsekäs ihminen, mutta ilman omaa haluani lapseton, mietin aina millaisia nämä ihmiset ovat olleet ennen lasten saamista. Ei minun tarvitse saada lapsia osatakseni ottaa toiset huomioon....

Minä ymmärrän sen niin, että oikeasti nälkäisenä antaisit ilomielin lapsellesi viimeisen leivän. Et antaisi sitä esim työkaverille samalla ilolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nyt oma pieni heimoni näiden kahden lapsen ja miehen kanssa. Halusin lapsia, koska halusin näyttää heille kuinka ihmeellisen upea maailma on. Koska olen itse niin etuoikeutettu, että saan täällä aikani elää, tahdoin myös heille sen mahdollisuuden. Lapset kulkevat kanssamme metsässä, tuntevat kasvit ja sienet ja marjat. He melovat kanootissa tuntien veden liikkeen ja vaeltavat jo pitkiäkin matkoja. He pääsevät seikkailemaan niihin kuvitteellisiin maailmoihin, jotka olivat itsellenikin lapsena niin tärkeitä. He nostavat maasta ruokansa ja osaavat siitä jo ruokaa valmistaa. He soittavat ja laulavat itse tekemiään lauluja. He kyseenalaistavat ja keskustelevat asioista kanssamme. On ihanaa olla mahdollistamassa tätä kaikkea. '

Voisin tehdä tätä kaksin miehen kanssa, mutta se, että meitä on useampia, tuo kokemuksiin syvyyttä. Elämäni on hyvää. Näin hyvää se ei olisi ilman heitä ja heidän nauruaan. Tottakai he riitelevät keskenään ja olivat nukkumatta nuorempana jne, mutta tasaisen helppo elämä ei ole kiinnostava. Helppouden ottaa itsestäänselvyytenä ja sitä päätyy nurisemaan turhista asioista, sillä jostain sitä on kärsittävä. Pystyn nauttimaan elämästäni enemmän, sillä olen kokenut myös ne ei niin hyvät ajat. En vaihtaisi kokemuksiani pois mistään hinnasta.

Miksi et tee enempää lapsia? Eikö ole aika kurjaa ja itsekästä kieltää nuo kokemukset vielä syntymättömiltä lapsiltasi?

Koska en olisi hyvä vanhempi useammalle. Tämä on meille sopivan kokoinen joukkio. Se ei tunnu siltä, että ketään puuttuu. Syntymättömät lapset eivät kärsi. Ne eivät ole mitään. Ei ole minun tehtäväni täyttää maailmaa.

Varmaan sitten hyvin ymmärrät, kuinka meillä veloilla tuo tunne tulee silloin, kun lapsiluku on nolla?

Ahaa, perustit ketjun vain selitelläksesi omaa lapsettomuuttasi. Ok.

En ymmärrä tätä ketjua. Joku näsäviisas persaukinen ja ketään rakastamaton pikkupaska haukkuu toisten ihmisten lämpimiä perhekokemuksia vaikka ei niistä mitään ymmärrä. Jos ap ei halua lapsia niin ihan jees. Selvästikään et kykenisi niitä rakastamaankaan. Ei tarvitse dissata muiden elämän huippuhetkiä.

Halusin päästä tutustumaan omiin lapsiini ja olemaan näille kasvattaja ja äiti. Olen utelias.

Kahdestaan on oltu, ollaan ja tullaan olemaan, been there, joten lapset ja perhe-elämä on vain plussaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nyt oma pieni heimoni näiden kahden lapsen ja miehen kanssa. Halusin lapsia, koska halusin näyttää heille kuinka ihmeellisen upea maailma on. Koska olen itse niin etuoikeutettu, että saan täällä aikani elää, tahdoin myös heille sen mahdollisuuden. Lapset kulkevat kanssamme metsässä, tuntevat kasvit ja sienet ja marjat. He melovat kanootissa tuntien veden liikkeen ja vaeltavat jo pitkiäkin matkoja. He pääsevät seikkailemaan niihin kuvitteellisiin maailmoihin, jotka olivat itsellenikin lapsena niin tärkeitä. He nostavat maasta ruokansa ja osaavat siitä jo ruokaa valmistaa. He soittavat ja laulavat itse tekemiään lauluja. He kyseenalaistavat ja keskustelevat asioista kanssamme. On ihanaa olla mahdollistamassa tätä kaikkea. '

Voisin tehdä tätä kaksin miehen kanssa, mutta se, että meitä on useampia, tuo kokemuksiin syvyyttä. Elämäni on hyvää. Näin hyvää se ei olisi ilman heitä ja heidän nauruaan. Tottakai he riitelevät keskenään ja olivat nukkumatta nuorempana jne, mutta tasaisen helppo elämä ei ole kiinnostava. Helppouden ottaa itsestäänselvyytenä ja sitä päätyy nurisemaan turhista asioista, sillä jostain sitä on kärsittävä. Pystyn nauttimaan elämästäni enemmän, sillä olen kokenut myös ne ei niin hyvät ajat. En vaihtaisi kokemuksiani pois mistään hinnasta.

Miksi et tee enempää lapsia? Eikö ole aika kurjaa ja itsekästä kieltää nuo kokemukset vielä syntymättömiltä lapsiltasi?

Koska en olisi hyvä vanhempi useammalle. Tämä on meille sopivan kokoinen joukkio. Se ei tunnu siltä, että ketään puuttuu. Syntymättömät lapset eivät kärsi. Ne eivät ole mitään. Ei ole minun tehtäväni täyttää maailmaa.

Varmaan sitten hyvin ymmärrät, kuinka meillä veloilla tuo tunne tulee silloin, kun lapsiluku on nolla?

Niin? Eikös tässä ollut aiheena se, että miksi joku haluaa lapsia - ei se että miksi joku ei halua. Mä ainakin ymmärrän että joku ei halua. Asia selvä. Ihmisiä on erilaisia eikä mua kiinnosta miksi joku ei halua lapsia. Mä halusin. Miksi sua niin ärsyttää kun joku haluaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nyt oma pieni heimoni näiden kahden lapsen ja miehen kanssa. Halusin lapsia, koska halusin näyttää heille kuinka ihmeellisen upea maailma on. Koska olen itse niin etuoikeutettu, että saan täällä aikani elää, tahdoin myös heille sen mahdollisuuden. Lapset kulkevat kanssamme metsässä, tuntevat kasvit ja sienet ja marjat. He melovat kanootissa tuntien veden liikkeen ja vaeltavat jo pitkiäkin matkoja. He pääsevät seikkailemaan niihin kuvitteellisiin maailmoihin, jotka olivat itsellenikin lapsena niin tärkeitä. He nostavat maasta ruokansa ja osaavat siitä jo ruokaa valmistaa. He soittavat ja laulavat itse tekemiään lauluja. He kyseenalaistavat ja keskustelevat asioista kanssamme. On ihanaa olla mahdollistamassa tätä kaikkea. '

Voisin tehdä tätä kaksin miehen kanssa, mutta se, että meitä on useampia, tuo kokemuksiin syvyyttä. Elämäni on hyvää. Näin hyvää se ei olisi ilman heitä ja heidän nauruaan. Tottakai he riitelevät keskenään ja olivat nukkumatta nuorempana jne, mutta tasaisen helppo elämä ei ole kiinnostava. Helppouden ottaa itsestäänselvyytenä ja sitä päätyy nurisemaan turhista asioista, sillä jostain sitä on kärsittävä. Pystyn nauttimaan elämästäni enemmän, sillä olen kokenut myös ne ei niin hyvät ajat. En vaihtaisi kokemuksiani pois mistään hinnasta.

Miksi et tee enempää lapsia? Eikö ole aika kurjaa ja itsekästä kieltää nuo kokemukset vielä syntymättömiltä lapsiltasi?

Koska en olisi hyvä vanhempi useammalle. Tämä on meille sopivan kokoinen joukkio. Se ei tunnu siltä, että ketään puuttuu. Syntymättömät lapset eivät kärsi. Ne eivät ole mitään. Ei ole minun tehtäväni täyttää maailmaa.

Varmaan sitten hyvin ymmärrät, kuinka meillä veloilla tuo tunne tulee silloin, kun lapsiluku on nolla?

Niin? Eikös tässä ollut aiheena se, että miksi joku haluaa lapsia - ei se että miksi joku ei halua. Mä ainakin ymmärrän että joku ei halua. Asia selvä. Ihmisiä on erilaisia eikä mua kiinnosta miksi joku ei halua lapsia. Mä halusin. Miksi sua niin ärsyttää kun joku haluaa?

Varmaan puuttuu lapsiin halukas puoliso ja edes jonkunlainen toimeentulo.