Miksi halusit tai haluat perhe-elämää lapsettoman kahden aikuisen parisuhteen sijaan?

Minä en nauttisi lapsettomasta elämästä. Mielestäni se on tylsää. Ymmärrän kyllä, että joku toinen siitä nauttii, eihän ihmisillä muutkaan kiinnostuksen kohteet ole kaikilla samoja. Joku tykkää kesästä, koska voi vain lomailla, rentoutua ja nauttia elämästä ja hyvistä säistä. Minulle riittää pari viikkoa kesää, sitten alan jo pitkästyä kuoliaaksi. Pidän eniten keväästä ja syksystä, koska luonto on jatkuvassa muutoksessa ja sitä on ihanaa seurata ja odottaa seuraavaa vaihetta. Lisäksi saa elää arkea, sitä ihan tavallista elämää. Lomalla aika rupeaa jossain vaiheessa käymään pitkäksi.

Sama juttu lasten kanssa. Lapset ovat söpöjä, niillä on mahtava logiikka, niiden kasvua on upeaa seurata ja nauttia jatkuvasta muutoksesta. Parisuhde tuntuu vain lapsi lapselta paranevan,kun myötätuntoisuutta ja toisen arvostamista oppii kiperissä tilanteissa kuin itsestään. Joissain asioissa tuntee elävänsä omaa lapsuuttaan uudelleen, esimerkiksi lukiessa tuttuja kirjoja tai leikkiessä lapsen kanssa tutuilla leluilla. Et luultavasti koe samoin, mutta toivottavasti ymmärrät, miksi minä nautin tästä ihan sikana :D

Ehkä se on se on se biologinen kello. Mulle olis lapsettomuuskin ollut ihan o.k.

Sitten kun lakattiin yrittämästä, tulin heti raskaaksi. Nyt jo monen mummo. Yhden oman lapsen saimme.

Sain esikoiseni kaksi kuukautta sitten yli nelikymppisenä ja tällä hetkellä tuntuu, että olen saavuttanut täydellisen onnen, mistä en osannut edes haaveilla. En ole pitänyt lapsen hankkimista elämässä välttämättömänä, mutta ihanaan parisuhteeseen päädyttyäni, annoin lapselle mahdollisuuden tulla rakkauden hedelmänä. Meille tämä kaikkki on ollut upeaa ja rakkauden täyttämää aikaa. Tuntuu tosi luonnolliselta, vaikka aiempi elämä on ollut hyvää ja mielenkiintoista. Tämä pohjaton rakkaus miestäni ja yhteistä lasta kohtaan pesee kuitenkin kaiken aiemmin kokemani.

Ystäväpiirissäni on paljon tyytyväisiä veloja, enkä heille tuputa lapsen saannin ihanuutta. Jokainen saa elää tavallaan. Olen onnellinen, jos he ovat onnellisia.

Olin lähes nelikymppiseksi vela, oli parisuhde ja kaikki, ei siinä mitään, mutta lapset eivät tuntuneet kuuluvan elämääni. Sitten tapasin nykyisen mieheni ja rakastuin todellakin korviani myöten. Yht'äkkiä lapsi tuntuikin hyvin luonnolliselta asialta, rakkauden täydellistymä. Onneksi saatiin vielä terve, kiltti tyttölapsi, jota paapoa. Mitään ei menetetty, mutta paljon saatiin.

Uppp

Ilman lapsia se suhde ei olis jatkunut. Jälkeenpäin ajateltuna olis saanutkin loppua. Mutta kyllä ne lapset on silti rakkainta maailmassa, vaikka avioliitto olikin per*eestä

Halusin perheen. Halusin myös uusia kokemuksia: olimme eläneet sitä lapsettoman pariskunnan elämää jonkin aikaa ja tuntui siltä, että seuraava vaihe olisi nyt edessä.

Se on voimakas tarve ihmisen geeneissä. Vaikea sanoittaa. 

Suvun jatkaminen on kaikilla eliöillä hyvin tärkeä tehtävä ja vietti. 

Vierailija kirjoitti:

Oma perhe yksinkertaisesti on tosi kiva asia. Mitä vanhemmiksi lapset tulevat, sitä kivempia heistä tulee.  Ystävät/kaverit eivät heitä ikinä korvaa.

Tämähän se. Lapset on suuri rikkaus elämässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halusin oman perheen. Kahdestaan eläminen oli kivaa sekin, mutta halusin vielä enemmän.

Hyvä, olet ihan oikein oivaltanut, että tämä kysymys koskee sinua. Nyt sinun tarvitsee vain vastata kysymykseen. :)

Tuo vastaushan nimenomaan kiteyttää sen homman. Haluaa perheen, jotain enemmän kuin vain parisuhteen. 

Ei olisi meille riittänyt vain 2 aikuisen parisuhde. Ihanaa kokea kaikki koko elämän kirjo iloineen ja suruineen. Ensin olimme kahden. Sitten hurahti 20 vuotta lapsiperhe-elämää tosi nopeasti. Meillä on 2 mahtavaa lasta. Toki nyt ovat jo aikuisia ja omillaan. Nyt olemme taas kahden. Oikein mukavaa keski-ikäistä elämää. Jospa joskus vielä saisi lapsenlapsiakin. 

Mulla oli aina ollut halu ja sellainen uteliaisuus koko tätä lapsi-asiaa kohtaan siitä näkökulmasta että millaista oman lapsen saaminen ja hoitaminen on, ihan jo raskaus tuntu jännältä ja oma lapsi sellaiselta asialta elämässä jonka halusin saavuttaa ja kokea. Sitten kun kumppanin kanssa toiveet kohtasi täysin ja oltiin oltu lähes 10v yhdessä alettiin yrittää yhteisestä sopimuksesta lasta. Jotenkin itsestäänselvää kummallekin tämä samoin kuin aikaisemmin se että halutaan hyvät koulutukset ja oma koti jne. Yhteisiä haaveita siinä kun muutkin. Sain lopulta 3 lasta, kokonaisuutena aivan erilainen kokemus mitä ikinä olisin voinut kuvitella mutta aivan mahtava. 

Olen aina tiennyt haluavani äidiksi ja nuorena ajattelin että kamalin kohtalo itselleni olisi jäädä lapsettomaksi. Olen nauttinut suunnattomasti ihanista lapsistani ja äitiys on tärkein asia elämässäni. Ammatillisesti en ole löytänyt mitään intohimoa mitään kohtaan, käyn kyllä töissä mutta lähinnä koska on pakko. Voin aivan rehellisesti sanoa, että lapseni ovat elämäni suurin sisältö ja rikkaus. Onneksi sain myös hyvän kumppanin, jonka kanssa olen saanut jakaa tämän kaiken. Miehellä on myös hieno ura, mutta silti lapset ovat hänelläkin ykkösenä.

Minä ihan vain näin lapset luontaisena jatkumona ihmisen elämässä ja halusin olla vanhempi. Olen erittäin tyytyväinen ratkaisuuni. Mun lapset on tuoneet elämään paljon iloa, tehneet minusta paljon kärsivällisemmän ihmisen ja nykyään kun ne on jo teinejä, niin on ihan huikeaa katsoa heitä ja ajatella, että noin fiksut ja nätit ihmiset on minusta peräisin ja olen osaltani vaikuttanut siihen millaisia he on :) 

Ei siinä mitään järkeä ollut, mutta yhtäkkiä tunsin valtavaa vauvakuumetta. Olimme puolison kanssa jo päättäneet lapsettomina pysymisestä, mutta vauvakuumeen myötä oli pakko avata asia uudelleen. Nyt meillä on kaksi lasta. Ei siinä yhäkään mitään järkeä ole enkä voi mitään muuta syytä nimetä lisääntymiselleni. Oli vain pakko saada vauva.

Vajaa 30-vuotiaana tuli vauvakuume ja joku biologinen kello räjähti, siihen asti oli eletty kahden ihan tyytyväisenä pitkään. Ei oltu siis valittu mitään lapsettomuutta tai perheen tekoa. Sitten yritettiin yhteistuumin ja muutaman vuoden jälkeen saatiin lapsi. Onhan perhe-elämä ollut täysin erilaista, vaikka silti samanlaista. Elämässä on paljon enemmän täytettä lapsen myötä, mutta silti voidaan tehdä työssäkäyntiä, matkustelua ym. kuten ennen. Tuntuu varmaan tyhjältä kyllä, kun tuo pesästä lentää varmaan muutaman vuoden päästä, pitänee keksiä jotain yhteistä tekemistä.

Lapsissa on tulevaisuus!

Vierailija kirjoitti:

Oma perhe yksinkertaisesti on tosi kiva asia. Mitä vanhemmiksi lapset tulevat, sitä kivempia heistä tulee.  Ystävät/kaverit eivät heitä ikinä korvaa.

Ei se automaattisesti mene noin. Ystävät/kaverit on itse valittuja, lapsi ei. Eivät ne lapset mitään sinun kavereitasi ole.

Tunnen mielihyvää kun saan seurata oppimista ja kehitystä, sekä toisen kokemaa puhdasta iloa asioista. Tykkään itsekin jatkuvasti oppia ja kokea uusia asioita ja opettaa taitoja eteenpäin. 

Se, että saan lähipiirin ympärilleni, joka puhaltaa yhteen hiileen ja joilla on samankaltainen luonne. Toki kävi hyvä tuuri että omat lapset ovat energisiä ja iloisia.

Aivan parhaita ovat perheen kanssa yhdessä koetut hetket ruokailuista retkiin. 

Esikuvani ovat aina olleet maanläheisiä, lämminhenkisiä ja perheellisiä. En osaa mainita yhtäkään lapsetonta naista, kenen elämäntyylin haluaisin kopioida. Kaikki ne urasaavutukset ja "ihana oma aika" ovat omissa silmissäni arvotonta verrattuna omaan perheeseen. Olen tyytyväinen uraani ja omaa hedonismiaikaa on riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Minä en nauttisi lapsettomasta elämästä. Mielestäni se on tylsää. Ymmärrän kyllä, että joku toinen siitä nauttii, eihän ihmisillä muutkaan kiinnostuksen kohteet ole kaikilla samoja. Joku tykkää kesästä, koska voi vain lomailla, rentoutua ja nauttia elämästä ja hyvistä säistä. Minulle riittää pari viikkoa kesää, sitten alan jo pitkästyä kuoliaaksi. Pidän eniten keväästä ja syksystä, koska luonto on jatkuvassa muutoksessa ja sitä on ihanaa seurata ja odottaa seuraavaa vaihetta. Lisäksi saa elää arkea, sitä ihan tavallista elämää. Lomalla aika rupeaa jossain vaiheessa käymään pitkäksi.

Sama juttu lasten kanssa. Lapset ovat söpöjä, niillä on mahtava logiikka, niiden kasvua on upeaa seurata ja nauttia jatkuvasta muutoksesta. Parisuhde tuntuu vain lapsi lapselta paranevan,kun myötätuntoisuutta ja toisen arvostamista oppii kiperissä tilanteissa kuin itsestään. Joissain asioissa tuntee elävänsä omaa lapsuuttaan uudelleen, e

Sinun tehtäväsi on myös kasvattaa lapsesi vastuuntuntoisiksi aikuisiksi, ei vain nauttia ihan sikana.