Miksi halusit tai haluat perhe-elämää lapsettoman kahden aikuisen parisuhteen sijaan?

Kyllä minulla on mieheni kanssa edelleen se ihana kahden aikuisen suhde, seksiä, matkoja, kaikkea kivaa.

Ja sitten kaksi lasta, jotka ovat opettaneet mitä rakkaus tarkoittaa, tuovat pakahduttavia onnen hetkiä lähes päivittäin. Aiempi elämämme ilman lapsia tuntuu nyt ihanan helpolta ja vapaalta, mutta myös valjulta nykyiseen verrattuna. Lapset tuovat riemua, rakkautta, ylpeyttä, tarkoitusta elämään. Toki myös vastuuta, huolta, rutiineja.

En ihan ymmärrä sitä että parisuhteessa saa sen kaiken mitä lastenkin kanssa. Mikäs siinä jos välttämättä haluaa olla äiti miehelleen. Minä halusin olla äiti. En voi olla äiti ilman lapsia.

Mitä varten tämä koko aloitus on tehty? Ap vastailee keskustelijoille ylimielisellä piikittelyllä, kun vastaukset eivät olekaan täysin sellaisia kuin hän toivoi. Ihan hyvä ettei tuolla mielenlaadulla ole hankkinut lapsia.

Jos haluat oikeasti keskustella tästä (tai mistään muustakaan) aiheesta, niin opettele kommunikoimaan asiallisesti ja perusta sen jälkeen uusi ketju. Nyt näkee jo kilometrien päähän, että tarkoitus on ampua kaikki perustelut alas jankkaamalla ja vähättelemällä. Ei ne oikeasti fiksut ja itsensä tuntevat ihmiset vaivaudu vastaamaan sinulle mitään.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on pieni vain hetken ja kasvaa ja kehittyy muutenkin nopeasti. Ei sitä huomaakaan, kun on taas puolison kanssa kaksin. Lapset on mukava juttu elämässä vaikka olisivat muuttaneetkin pois kotoa.

Ehkä tähän kiteytyy jokin ero esim. minun, joka en halua lapsia, ja helposti äitiyteen solahtavan ihmisen välillä. Mulle 18 vuotta, tai pikkulapsiajan n. 6 vuotta ei todellakaan ole mikään huomaamatta kuluva lyhyt pyrähdys. Huomaan kaiken, tunnen vahvasti, stressaan paljon. Kuvittelisin, että ylemmän kommentin kirjoittaja olisi sellainen suurpiirteinen, ei kovin syvällisesti asioita pohdiskeleva ja jokseenkin ekstrovertti. "Ei sitä huomaakaan..." Oikeasti?

Mulla ei oo eikä tuu lapsia, mutta ei mun elämä ole helppoa eikä vapaata. Ehkä näin jälkikäteen ajatellen parikymppisenä sellaista oli, nyt olen 35. Jännää, että teillä kaikilla sitten oli ilman lapsia helppoa ja vapaata ja seksiä ja matkoja... -eri

Lapsen haluaminen tuli minulle ikään kuin "järkeä suurempana" kokonaisvaltaisena olotilana. Samoin rakkaus lapseen on järkeä suurempi, ehdoton, kaiken kestävä ja parasta mitä voi olla. Se on niin ihanaa, ettei tule ikinä mieleen miettiä onko se lapsesta koituvan vaivan ja vastuun arvoista.

Jotain lienee biologiaa ja aivokemiaa.

Älä ap koskaan hanki lapsia. Jos sinulla on siihen vielä mahdollisuus.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei oo eikä tuu lapsia, mutta ei mun elämä ole helppoa eikä vapaata. Ehkä näin jälkikäteen ajatellen parikymppisenä sellaista oli, nyt olen 35. Jännää, että teillä kaikilla sitten oli ilman lapsia helppoa ja vapaata ja seksiä ja matkoja... -eri

Jos ei tee lapsia, niin mitkä velvollisuudet lisääntyvät iän myötä? Olen kanssasi suunnilleen samanikäinen, ja elämäni on PALJON vapaampaa nyt kuin 15 vuotta sitten! On ammatti ja ura, säännölliset tulot ja säästöjäkin kertynyt, asunto melkein maksettu (ts. kohta lähes ilmainen asuminen), lomat rullaa jne jne. Saa itse vapaasti päättää mitä harrastaa, missä asuu, miten asuu, kenen kanssa viettää aikaa, mitä syö, lähes kaiken mitä nyt lain sallimissa rajoissa voi päättää. Töissäkään ei ole periaatteessa pakko koko ajan käydä, koska ne säästöt ja halpa asuminen. Henkisellä puolellakin olo paljon vapaampi, kun jo jokunen vuosi sitten sisäistin ettei minun tarvitse miellyttää kaikkia, ja ettei minun tarvitse ylläpitää ihmissuhteita joista en saa mitään positiivista. Ei tarvitse osata kaikkea eikä näyttää naistenlehden mallilta... Kyllä, koen että olen nyt aikuisena vapaimmillani ikinä!

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei oo eikä tuu lapsia, mutta ei mun elämä ole helppoa eikä vapaata. Ehkä näin jälkikäteen ajatellen parikymppisenä sellaista oli, nyt olen 35. Jännää, että teillä kaikilla sitten oli ilman lapsia helppoa ja vapaata ja seksiä ja matkoja... -eri

Mutta kuvittele elämääsi vielä ne lapset... Kun koko paketti on saatu pysymään kasassa ja lapset onnellisesti kasvatettua, niin sen jälkeen muu elämä tuntuu tosi helpolta ja vapaalta. Itsellä nyt lapsi yläasteella ja harrastaa jääkiekkoa, mutta tuntuu kuin olisin ihan vapaa ja huoleton. Töissä normaalisti, kotityöt yms. mutta se jatkuva vahtiminen ja "viihdyttäminen" puuttuu.

Voin tunnustaa, että hankin lapsia siksi koska kaveripiirissä kaikilla muillakin oli. Halusin uuden sosiaalisen statuksen. 

Vierailija kirjoitti:

Aikuisten elämä ilman lapsia on helppoa ja vapaata. Mutta siitä puuttuvat elämän huippuhetket. Onhan esim. spontaani seksi ihan kivaa tai vaikka extempore matkailu, mutta pliisua se on kuin mikä siihen hetkeen kun ensimmäisen kerran kuulee vastasyntyneen parkaisevan ja ensimmäisen kerran saat oman lapsesi syliin. Tai kun se lapsi oppii uusia asioita, kävelemään, puhumaan, luistelemaan ihan mitä vaan. Ne on elämän ehdottomia huippuhetkiä. Lapsi antaa myös asioille merkitystä. Lapsettomalle on ihan sama mitä tienaa, koska sen rahan käyttää vain itse, lapsettoman ei kannata kerryttää myöskään omaisuutta, miksi, kenelle.

Minulle lapsi ei ole merkinnyt mistään luopumista. Olemme varakkaita, joten menoissa ei tunnu lapsen kulut missään. Matkustelu onnistuu useamman kerran vuodessa, reppureissuille en tässä iässä lähtisi muutenkaan, mutta se, että lapsen kanssa pitää miettiä paremmat majoitukset tms. ei tunnu missään. Lapsi on koko ajan nukkunut hyvin, joten univelkoja ei ole eikä parisuhdekaan ole muuta kuin parantunut. Koen siis saaneeni kahden aikuisen suhteen kaikki edut ja päälle vielä ne elämän huippuhetketkin.

Nämähän riippuu täysin ihmisestä, luin esim pedofiili-isien haastattelua ja kysyttiin milloin ensimmäisen kerran kokivat vetoa tyttäreensä, yhden vastaus oli silloin kun vaimo mietti lapselle nimeä ja toisen että kun kätilö kertoi että teille on syntynyt pieni tyttö. Olihan ne varmaan isien huippuhetkiä, lasten ei niinkään. Toisin sanoen yhden huippuhetki on toisen painajainen.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisten elämä ilman lapsia on helppoa ja vapaata. Mutta siitä puuttuvat elämän huippuhetket. Onhan esim. spontaani seksi ihan kivaa tai vaikka extempore matkailu, mutta pliisua se on kuin mikä siihen hetkeen kun ensimmäisen kerran kuulee vastasyntyneen parkaisevan ja ensimmäisen kerran saat oman lapsesi syliin. Tai kun se lapsi oppii uusia asioita, kävelemään, puhumaan, luistelemaan ihan mitä vaan. Ne on elämän ehdottomia huippuhetkiä. Lapsi antaa myös asioille merkitystä. Lapsettomalle on ihan sama mitä tienaa, koska sen rahan käyttää vain itse, lapsettoman ei kannata kerryttää myöskään omaisuutta, miksi, kenelle.

Minulle lapsi ei ole merkinnyt mistään luopumista. Olemme varakkaita, joten menoissa ei tunnu lapsen kulut missään. Matkustelu onnistuu useamman kerran vuodessa, reppureissuille en tässä iässä lähtisi muutenkaan, mutta se, että lapsen kanssa pitää miettiä paremmat majoitukset tms. ei tunnu missään. Lapsi on koko ajan nukkunut hyvin, joten univelkoja ei ole eikä parisuhdekaan ole muuta kuin parantunut. Koen siis saaneeni kahden aikuisen suhteen kaikki edut ja päälle vielä ne elämän huippuhetketkin.

Mutta etkä ymmärrä, että tuo on ihan vain sinun kokemuksesi. Joku uskoon hurahtanut voisi sanoa "mutta odotapas jos tulisit uskoon, sitä hurmiota ei voi ylittää mitään", tai heroinisti ensimmäisestä piikistään "et tiedä hyvästä mielestä mitään ennen kuin piikität ekan kerran". Todella hienoa että elämäsi huippukokemukset liittyvät lapseen kun kerran sellaisen olet tehnyt. Mutta hyvin moni lapsia tehnyt ei ole kanssasi samaa mieltä, eivätkä sinun kokemuksesi tarkoita, että joku lapsia tekemätön/haluamaton kokisi samanlaista onnea vaikka lapsen tekisi. 

Lisäksi hyvin harva on niin varakas, ettei lapsen aiheuttama keskimäärin 10 000e vuodessa tuntuisi yhtään missään. Hyvin harva lapsi nukkuu koko ajan hyvin. Te olette olleet lapsenne kanssa poikkeuksellisen onnekkaita, ja on jopa edesvastuutonta esittää asia niinkuin se olisi tyypillinen lisääntyneen kokemus.

Ps. mikä sinä olet sanomaan, että lapsettomalle on ihan sama mitä tienaa, tai että lapseton ei tarvitse varallisuutta? Vastaavasti minä voisin sanoa, että lapsia tehneet eivät tarvitse enää palkkaa ja heidän omaisuutensa voi takavarikoida, koska heillähän on ne lapset vanhuutta turvaamassa. Tässä nähdään taas se lisääntyneiden epäitsekkyys, joka ulottuu tasan omaan perseeseen ja sieltä pullahtaneeseen hedelmään. Muista viis, eläkööt vaikka sillan alla.

En ole koskaan ollut erityisen lapsirakas, mutta tämä oma ainokainen on rakkaampi kuin mikään muu maailmassa. Lapsi on avannut ikään kuin yhden uuden ulottuvuuden elämään lisää. On ollut mahtavaa seurata oman lapsen kasvua ja kehitystä omaksi persoonakseen, ja on ihanaa opettaa hänelle kaikenlaista (vaikka vielä enemmän lapsi tuntuu opettavan meille) ja nähdä ja kokea taas maailma lapsen kokemattomin, aina ihmettelevin silmin.

Jtenkin koko elämä on saanut uutta syvyyttä ja tarkoitusta lapsen myötä. Olin ihan onnellinen ennen lastakin, ja onhan se totta, että lapsi muuttaa elämän sekä myös parisuhteen aika totaalisesti, eikä kaikki muutos ole ollut helppoa tai mukavaa.

Silti, nimenomaan parisuhdekin saa ihan uuden kulman, kun on tämä yhteinen rakkauden ja hoivan kohde yhdessä rakastamansa ihmisen kanssa.

Ööö, halusin lapsia?

Minulla on nyt oma pieni heimoni näiden kahden lapsen ja miehen kanssa. Halusin lapsia, koska halusin näyttää heille kuinka ihmeellisen upea maailma on. Koska olen itse niin etuoikeutettu, että saan täällä aikani elää, tahdoin myös heille sen mahdollisuuden. Lapset kulkevat kanssamme metsässä, tuntevat kasvit ja sienet ja marjat. He melovat kanootissa tuntien veden liikkeen ja vaeltavat jo pitkiäkin matkoja. He pääsevät seikkailemaan niihin kuvitteellisiin maailmoihin, jotka olivat itsellenikin lapsena niin tärkeitä. He nostavat maasta ruokansa ja osaavat siitä jo ruokaa valmistaa. He soittavat ja laulavat itse tekemiään lauluja. He kyseenalaistavat ja keskustelevat asioista kanssamme. On ihanaa olla mahdollistamassa tätä kaikkea. '

Voisin tehdä tätä kaksin miehen kanssa, mutta se, että meitä on useampia, tuo kokemuksiin syvyyttä. Elämäni on hyvää. Näin hyvää se ei olisi ilman heitä ja heidän nauruaan. Tottakai he riitelevät keskenään ja olivat nukkumatta nuorempana jne, mutta tasaisen helppo elämä ei ole kiinnostava. Helppouden ottaa itsestäänselvyytenä ja sitä päätyy nurisemaan turhista asioista, sillä jostain sitä on kärsittävä. Pystyn nauttimaan elämästäni enemmän, sillä olen kokenut myös ne ei niin hyvät ajat. En vaihtaisi kokemuksiani pois mistään hinnasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on pieni vain hetken ja kasvaa ja kehittyy muutenkin nopeasti. Ei sitä huomaakaan, kun on taas puolison kanssa kaksin. Lapset on mukava juttu elämässä vaikka olisivat muuttaneetkin pois kotoa.

Ehkä tähän kiteytyy jokin ero esim. minun, joka en halua lapsia, ja helposti äitiyteen solahtavan ihmisen välillä. Mulle 18 vuotta, tai pikkulapsiajan n. 6 vuotta ei todellakaan ole mikään huomaamatta kuluva lyhyt pyrähdys. Huomaan kaiken, tunnen vahvasti, stressaan paljon. Kuvittelisin, että ylemmän kommentin kirjoittaja olisi sellainen suurpiirteinen, ei kovin syvällisesti asioita pohdiskeleva ja jokseenkin ekstrovertti. "Ei sitä huomaakaan..." Oikeasti?

Pieleen meni. Olin pitkälle päälle parikymppinen, kun olin vielä sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia. Mielenmuutokseen meni pari, kolme vuotta. Minussa ei ole pätkääkään suurpiirteistä tai impulsiivista ja olen introvertti. Aika menee oikeasti nopeasti ja sitä nopeammin se menee, mitä enemmän ikää karttuu. Äitiys ei ollut minulle esikoisen aikaan mikään helppo juttu, mutta toisen lapsen kanssa oli jo toisin. Kaikkien ei tarvitse hankkia lapsia, joten hyvä, että tunnet itsesi.

Kyllästyin jatkuviin bileisiin ja matkusteluun. Olin Aasiassa reissulla ja mikään ei enää hetkauttanut. Halusin muutosta. Lapsi toi totaalisen muutoksen. Nyt vapaa ilta baarissa tuntuu todella hauskalta, kun aiemmin se välillä haukotutti. Yksin matkustelu on suurta luxusta. Lapsi toi elämään vaihtelua ja tarkoitusta. Palautti suuret tunteet.

Minulla on hyvä mies, ja saan viikottain vapaa iltoja noin kaksi. Lapset paransivat elämää, en kadu.

Yksi asia tuntuu usein toistuvan lapsia hankkineiden puheissa: että heistä tuli epäitsekkäämpiä lapsen synnyttyä. Koska olen itse epäitsekäs ihminen, mutta ilman omaa haluani lapseton, mietin aina millaisia nämä ihmiset ovat olleet ennen lasten saamista. Ei minun tarvitse saada lapsia osatakseni ottaa toiset huomioon....

Mikä saa sinut haluamaan parisuhteen, kun yksin on niin paljon mukavampaa?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nyt oma pieni heimoni näiden kahden lapsen ja miehen kanssa. Halusin lapsia, koska halusin näyttää heille kuinka ihmeellisen upea maailma on. Koska olen itse niin etuoikeutettu, että saan täällä aikani elää, tahdoin myös heille sen mahdollisuuden. Lapset kulkevat kanssamme metsässä, tuntevat kasvit ja sienet ja marjat. He melovat kanootissa tuntien veden liikkeen ja vaeltavat jo pitkiäkin matkoja. He pääsevät seikkailemaan niihin kuvitteellisiin maailmoihin, jotka olivat itsellenikin lapsena niin tärkeitä. He nostavat maasta ruokansa ja osaavat siitä jo ruokaa valmistaa. He soittavat ja laulavat itse tekemiään lauluja. He kyseenalaistavat ja keskustelevat asioista kanssamme. On ihanaa olla mahdollistamassa tätä kaikkea. '

Voisin tehdä tätä kaksin miehen kanssa, mutta se, että meitä on useampia, tuo kokemuksiin syvyyttä. Elämäni on hyvää. Näin hyvää se ei olisi ilman heitä ja heidän nauruaan. Tottakai he riitelevät keskenään ja olivat nukkumatta nuorempana jne, mutta tasaisen helppo elämä ei ole kiinnostava. Helppouden ottaa itsestäänselvyytenä ja sitä päätyy nurisemaan turhista asioista, sillä jostain sitä on kärsittävä. Pystyn nauttimaan elämästäni enemmän, sillä olen kokenut myös ne ei niin hyvät ajat. En vaihtaisi kokemuksiani pois mistään hinnasta.

Miksi et tee enempää lapsia? Eikö ole aika kurjaa ja itsekästä kieltää nuo kokemukset vielä syntymättömiltä lapsiltasi?