Miten parantua masennuksesta, kun ei varaa terapiaan?

Masennuksen omahoito mielenterveystalon nettisivuilta. Kokeile edes kun on ilmainen.

Ihan ensimmäisenä elämäntavat kuntoon, vaikka väkisin ja itkua vääntäen. Se on se perusta, jolle voi rakentaa. Jos se ei ole kunnossa, ennen pitkää palaat takaisin masennukseen. Ihminen tarvitsee tiettyjä ravintoaineita, liikuntaa ja unta toimiakseen kunnolla. Minulla meni vuosia tämän käsittämiseen ja sisäistämiseen. On päiviä, jolloin se ei onnistu, tiedosta se heti, ja anna se itsellesi anteeksi. Mutta enemmän on onneksi päiviä, jolloin saa itsensä pakotettua siihen, vaikka helppoa se ei ole.

Sitten tuo jonkun ehdottama nettiterapia. Lääkärin lähetteellä saa.

Alan kirjallisuudesta voi niin ikään olla hyötyä: Tunne Lukkosi, Itsemyötätunto, yms. Näissä on usein samoja keinoja, kuin mitä terapeutit käyttävät, mutta ns. yleistajuisesti, eli "tavisihminen" voi tehdä niitä harjoitteita omatoimisesti.

Ja sinun pitää tehdä asioita, jotka tekevät sinut iloiseksi ja onnelliseksi. Esimerkiksi lukemisen on tutkittu edistävän onnellisuutta. Kunhan siis luet kirjoja, joista pidät, ja joista tulee hyvä fiilis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varmasti riitä 8-10 euroa per kerta. Minulla maksoi 28 euroa korvauksen jälkeen ja terapeuttini taksa on hyvinkin kohtuullinen. Kukaan ei voi vaatia että täytyy käydä kolme kertaa viikossa, itse asiassa en tunne ketään joka käy niin usein. Sen sijaan en oikein ymmärrä näitä jotka sanoo ettei ole varaa mennä. Se on yleensä kiinni siitä mihin haluaa sitä rahaa laittaa. Itse elän alle toimeentulotuen, mutta pystyn käymään. Ja mulla on vielä lapsia.

Sulla on lapsia, joten toimeentulotuen osakin ja esim. työttömyyskorvaus on suurempi...

On ikävä tosiasia, että toimeentulotukirajassa elävän on oikeasti vaikea sitoutua maksamaan terapiasta. Pidemmän päälle ihminen ei pärjää, jos kaikki raha menee ruokaan ja terapiaan. Se 405-470e perusosa kuussa voi joistain kuulostaa isolta, mutta kyllä se suurimmalla osalla ihmisistä menee jo pelkästään laskuihin, ruokaan ja kulkemiseen. On masennuksen lisäksi rankkaa, jos joutuu säännöstelemään syömisiään, eikä ole rahaa muuhun kuin sisällä istumiseen ja pihalla kävelemiseen.

Monella on myös tavoite päästä töihin. Jos pääsee ensin osa-aikatyöhön, voi edessä olla kannustinloukkujen viidakko. Rahaa jää pahimmassa tapauksessa vähemmän käteen, kun itselle tulee kokonaan maksettavaksi terapian lisäksi työmatkakulut, kasvaneet ruokakulut, sähkö-ja vesimaksut ja muut, joihin on voinut saada ennen tukea.

Ymmärrän itse todella hyvin, miksi köyhimmillä ei vain yksinkertaisesti ole varaa terapiaan. Se ei ole tahdosta kiinni!

Mä en saa toimeentulotukea. En ole koskaan edes hakenut. Kuulun juuri mainitsemiisi osa-aikatyössä käyviin. Ikinä en tiedä minkä verran on töitä ja minkä verran jaksan tehdä. Asumistuen saan mutta muuten maksan kaikki itse. Enkä ole niihin aiemminkaan tukea saanut. Itse asiassa toimeentulotuki on mielestäni iso! Itse tupakoin ja muutenkin olisi vieläkin varaa tinkiä menoista.

Eikö nykyään ole nettiterapioitakin, jotka on todettu yllättävän tehokkaiksi. Liikunta auttaa myös ihan tutkimusten mukaan. Kokeile lääkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Ihan ensimmäisenä elämäntavat kuntoon, vaikka väkisin ja itkua vääntäen. Se on se perusta, jolle voi rakentaa. Jos se ei ole kunnossa, ennen pitkää palaat takaisin masennukseen. Ihminen tarvitsee tiettyjä ravintoaineita, liikuntaa ja unta toimiakseen kunnolla. Minulla meni vuosia tämän käsittämiseen ja sisäistämiseen. On päiviä, jolloin se ei onnistu, tiedosta se heti, ja anna se itsellesi anteeksi. Mutta enemmän on onneksi päiviä, jolloin saa itsensä pakotettua siihen, vaikka helppoa se ei ole.

Sitten tuo jonkun ehdottama nettiterapia. Lääkärin lähetteellä saa.

Alan kirjallisuudesta voi niin ikään olla hyötyä: Tunne Lukkosi, Itsemyötätunto, yms. Näissä on usein samoja keinoja, kuin mitä terapeutit käyttävät, mutta ns. yleistajuisesti, eli "tavisihminen" voi tehdä niitä harjoitteita omatoimisesti.

Ja sinun pitää tehdä asioita, jotka tekevät sinut iloiseksi ja onnelliseksi. Esimerkiksi lukemisen on tutkittu edistävän onnellisuutta. Kunhan siis luet kirjoja, joista pidät, ja joista tulee hyvä fiilis.

Minä en ole varmaan edes masentunut tai korkeintaan lievästi. Ei tule lukemisesta mitään. Varsinkin tuo tunnelukkokirja on kiinnostavuudestaan huolimatta raskaslukuinen. Ja ylipäätään mikään asian tekeminen ei jaksa kiinnostaa jos ei ole ihan pakko.

Tältä palstalta olen saanut hieman lohtua siihen että en ole ainoa ongelmani kanssa että jopa lukeminen ja kirjoittaminen on liian raskasta. Siis on niin loppuun kulunut henkisesti että noita kahta ei pysty tekemään. Kumpikin nimittäin vaati ajatus työskentelyä.

Tämä saattaa kuulostaa samalta kuin ''ota itseäsi niskasta kiinni'' kommentit, mutta sitä en tarkoita.

Itselläni auttoi itseni pakottaminen alkaa tehdä asioita. Olin menossa kunnallisen puolen rumbaan, jossa selvitetään olenko 'kelvollinen' saamaan kelakorvauksen (psyko)terapiahoidosta, jo alkuun sanottiin että varmasti korvauksen saan, mutta tämä selvitysrumba olisi kestänyt jopa 3kk... En jaksanut ajatella, että joudun alkaa todistamaan jollekin olevani huonossa kunnossa. Päätin aloittaa itsehoidon pakottamalla itseni tekemään, menemään, toimimaan.

Monissa museoissa on ''vapaapäivät'', eli ilmainen sisäänpääsy. Vittuakos mua kiinnosti, mutta menin kuitenkin. Satoi tai paistoi, lähdin edes vartin kävelylle, sama homma tämän kanssa ei hittojakaan kiinnostanut, mutta pakotin itseni ulos. Välillä otin kirjan mukaan ja menin puistoon istumaan, jossa on lapsia leikkimässä. Hittoako mua kiinnosti lähteä puistoon lukemaan.. Kirja tässä kohtaa kuitenkin rekvisiittana, mutta tosiasiassa halusin nähdä iloisia lapsia temmeltämässä viattomasti, piristää kummasti. (Nyt hoi kaikki mammat sitten, en missään nimessä mennyt katsomaan lapsia seksuaalisessa mielessä, jos joku tämän sellaiseksi kääntää...) Lapsien viaton onnellisuus on vain jotain niin sanoin kuvailettoman ihanaa. Lähdin käymään kirkossa, vaikka en ole uskova. Lähdin ikkunashoppailemaan, lähdin pyörälenkille, lähdin luontoon. Joka kerralla kun päätin lähteä, en olisi halunnut. Pikkuhiljaa kuitenkin minun teki mieli lähteä kotoa pois. Olen kertonut tarinaani monelle ventovieraalle, vanhuksia löytyy joka nurkan takaa ulkoa kun avaa silmät. Tämä toimi omana terapianani, sain kertoa tarinaani ilman odotuksia ja sain kuulla heidän tarinanoitaan. Ilman odotuksia, tarkoitan, että meidän ei pitänyt nähdä enää uudestaan. Jotkut vieraista tulivat tutuiksi, sillä istuvat aina samoissa puistoissa tai purtsiradoilla. 

Voimia sinulle ja kaikkea hyvää! En halua sanoa, että tämä on ainoa keino mutta minulla on auttanut. Lääkkeisiin en halunnut koskea, sillä se olisi vienyt minut kierteeseen mistä on vielä vaikeampi päästä irti. Olen vieläkin parantumassa ja tiedän, että voin vajota 'pimeälle puolelle' milloin tahansa. ''Ei se ole kuin itsestä kiinni'' on maailman masentavin lause, minulla ei positiivinen ajattelu auttanut, mutta itseni pakottaminen tekemään auttoi.

N22

Mä kävin kaksi vuotta terapiassa eikä maksanut mulle senttiäkään. Yritin itsaria, jouduin osastolle ja sieltä sain lähetteen terapiaan. Ainoa minkä jouduin itse maksamaan oli ambulanssi tuolta yöltä kun hakivat mut sairaalaan.

''Sookkoittestäkii''........ kirjoitti:

Tämä saattaa kuulostaa samalta kuin ''ota itseäsi niskasta kiinni'' kommentit, mutta sitä en tarkoita.

Itselläni auttoi itseni pakottaminen alkaa tehdä asioita. Olin menossa kunnallisen puolen rumbaan, jossa selvitetään olenko 'kelvollinen' saamaan kelakorvauksen (psyko)terapiahoidosta, jo alkuun sanottiin että varmasti korvauksen saan, mutta tämä selvitysrumba olisi kestänyt jopa 3kk... En jaksanut ajatella, että joudun alkaa todistamaan jollekin olevani huonossa kunnossa. Päätin aloittaa itsehoidon pakottamalla itseni tekemään, menemään, toimimaan.

Monissa museoissa on ''vapaapäivät'', eli ilmainen sisäänpääsy. Vittuakos mua kiinnosti, mutta menin kuitenkin. Satoi tai paistoi, lähdin edes vartin kävelylle, sama homma tämän kanssa ei hittojakaan kiinnostanut, mutta pakotin itseni ulos. Välillä otin kirjan mukaan ja menin puistoon istumaan, jossa on lapsia leikkimässä. Hittoako mua kiinnosti lähteä puistoon lukemaan.. Kirja tässä kohtaa kuitenkin rekvisiittana, mutta tosiasiassa halusin nähdä iloisia lapsia temmeltämässä viattomasti, piristää kummasti. (Nyt hoi kaikki mammat sitten, en missään nimessä mennyt katsomaan lapsia seksuaalisessa mielessä, jos joku tämän sellaiseksi kääntää...) Lapsien viaton onnellisuus on vain jotain niin sanoin kuvailettoman ihanaa. Lähdin käymään kirkossa, vaikka en ole uskova. Lähdin ikkunashoppailemaan, lähdin pyörälenkille, lähdin luontoon. Joka kerralla kun päätin lähteä, en olisi halunnut. Pikkuhiljaa kuitenkin minun teki mieli lähteä kotoa pois. Olen kertonut tarinaani monelle ventovieraalle, vanhuksia löytyy joka nurkan takaa ulkoa kun avaa silmät. Tämä toimi omana terapianani, sain kertoa tarinaani ilman odotuksia ja sain kuulla heidän tarinanoitaan. Ilman odotuksia, tarkoitan, että meidän ei pitänyt nähdä enää uudestaan. Jotkut vieraista tulivat tutuiksi, sillä istuvat aina samoissa puistoissa tai purtsiradoilla. 

Voimia sinulle ja kaikkea hyvää! En halua sanoa, että tämä on ainoa keino mutta minulla on auttanut. Lääkkeisiin en halunnut koskea, sillä se olisi vienyt minut kierteeseen mistä on vielä vaikeampi päästä irti. Olen vieläkin parantumassa ja tiedän, että voin vajota 'pimeälle puolelle' milloin tahansa. ''Ei se ole kuin itsestä kiinni'' on maailman masentavin lause, minulla ei positiivinen ajattelu auttanut, mutta itseni pakottaminen tekemään auttoi.

N22

Minulla on sosiaalinenfobia ja veikkaan että monilla muillakin mt-ongelmaisilla on, eikä siihen suoranaisesti liity viitsimättömyys. Varsinkin lapsia minä pelkään. Ovat arvaamattomia. Kuulostaa varmaan nololta näin aikuisen suusta, mutta muistan parikymppisenä kun jotkut lapset huutelivat perääni, osoittelivat ja naureskelivat. Minusta varmaan pystyy "haistamaan" huonon itsetunnon ja pelon. Mutta joo, tiedostan liikaa ympäristöä ja olen aika herkkä kaikelle mitä sieltä tulee, joten liikun varpaisillani.

Jos jaksaa lähteä terapiaan, niin jaksaa lähteä myös kävelylle. Kumpikin vaatii suunnilleen saman määrän jaksamista: Pitää päättää lähteä, pukea päälle astua ovesta ulos. Ei terapeutit kotiin tule, ellei sitten halua nettiterapiaa. Jos terapiaan on helpompi lähteä kuin kävelylle, on kyse omista asenteista eli siitä, minkä uskoo auttavan.

Kävely ei ole sama kuin liikunta, mutta liikuntaa auttaa masennukseen yhtä hyvin kuin terapia, samoin mindfullnes. Tätä on tutkittu.

Masentuneille pitäisi järjestää ohjattua matalan kynnyksen liikuntaa vaikka luonnossa, joka olisi paljon halvempaa kuin terapia ja tukisi terapiaa hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on useita diagnooseja jotka käypä hoidon mukaan vaativat vuosien psykoterapiaa, käyn silti "vain" kerran viikossa. Kertamaksu 12 e.

Kuin myös minunkin diagnoosien. Olen 1,5 vuotta koittanut saada terapiaa siinä onnistumatta. Syynä on se, että kelan mukaan asia kuuluu kunnalle ja kunta taas ei mitään järjestä.

Vierailija kirjoitti:

Mistä revit nuo summat? Kela korvauksen jälkeen terapeuttista riippuen omavastuu on 8-10euroa. Ja kuka sanoo että tarvitset kolme kertaa viikossa terapiaa? Kaikki ketkä tunnen itseni mukaanlukien käy tai kävi kerran viikossa kolmen vuoden ajan ja osa sai vielä neljännen vuoden lääkinnällisenä. Ja jos ei siihen ole varaa niin sossu auttaa.

Mitä tulee lääkkeisiin niin kyllä niitä määrätään vaikka olisikin itsemurha yritys taustalla. Silloin vain ei myönnetä bentsoja jne kovia lääkkeitä vaan ssri jne lääkkeitä koita joutuisit vetämään ämpärikaupalla.

Bentsoilla ei henkeä saa kyllä pois vaikka yrittäisi.

T: farmaseutti

Hae vertaistukea. Etsi lähin mielenterveysyhdistys. Googleta myös "mieli maasta" jos lähellä olisi ryhmä.

Jo se että lähtee johonkin ja tapaa muita joilla on samaa, voi helpottaa. Myös, viikkokäynneissä on jatkuvuudentunnetta.

Olen itsekin miettinyt, että olisi pitänyt vaan jostain puristaa rahaa siihen terapiaan. Mutta kun osa ongelmaakin on juuri se ikuinen köyhyys. Ja olisi ollut pakko kuitenkin käydä töissä, koska olin lapsen kanssa yksin. Juu, en ole sossusta saanut rahaa, älkää huolestuko. Kun saan jonkinlaista "palkkaa".  Ja tehdä takaisin vielä niitä terapiassa vietettyjä tunteja. Tuskin sitä illalla annetaan? Meillä ainakin pitää tehdä takaisin nuo psykiatrian polin sh:lla käynnitkin, tosin ne ovat kohdallani ohi.

Masennus on jäänyt, on pakko syödä lääkkeitä. En ole koskaan yrittänyt itsemurhaa; ajattelen, että se olisi läheisille liian julmaa. En ole siis vaikeasti masentunut, koska pystyn tätä miettimään. Elämä vaan ei tunnu hyvältä, yksinäisyys, omituisuus (en kuulu joukkoon), nyt vanhemmiten olen jo tarpeetonkin.

Olen lukenut paljon, silloin kun pystyn keskittymään. Masennuksesta, erityisherkkyydestä, sodista palanneiden miesten näkymättömien, hoitamattomien sairauksien vaikutuksesta heidän tulevien lastensa kohtaloihin. Tiedän ainakin, etten ole yksin.

En osannut vastata aloittajalle, mutta oikeastaan uskon, että masennuksesta voi parantua, oikeissa olosuhteissa. Mutta se palaa varmasti jos taas kohtaa liikaa vaikeuksia.

"Älkää säätäkö päätänne, vika on todellisuudessa". En tiedä, kenen tämä sitaatti on. 

Juu ei ole IM-yritys mikään lääkkeiden saamisen este. Ehkä opioidien kohdalla, mutta ei mielialalääkkeiden. Olisihan sellainen nyt älytöntä, että kukaan itsariyrityksen tehnyt ei saisi oloaparantavaa lääkitystä!

Terveyskeskuksen kautta saa myös mt-palveluita ilmaiseksi, ei "oikea" terapia ole välttämättä mikään autuaaksitekevä, tai edes terveeksitekevä asia. Olen käynyt  sen Kelan osittain korvaaman 3 vuotta psykoterapeutilla - sai ymmärtämään mahdollisia masennuksen syitä, mutta ei poistanut masennusta eikä parantanut sitä.

 Kävin psykiatrian poliklinikan kautta (on siis keskivaikea masennus diagnosoitu) kolmen vuoden taideterapian, eikä maksanut mitään. Pitää vain päästä julkisen hoidon piiriin niin kyllä siellä keksitään yhtä ja toista.

Yksinkertainen asia jonka voit tehdä on hymyileminen. Ota tavoitteeksi hymyillä peilin edessä mahdollisimman usein kun vain kerkeät. Saattaa aluksi tuntua hieman oudolta ja tyhmältä, mutta minulla ainakin tämä auttoi parantumisen alkuun ja yleiseen ajattelumaailmaan. Hymyily vapauttaa endorfiineja ja vähentää stressiä ja ahdistusta vaikka hymy olisikin pakotettu.

https://www.mielenterveystalo.fi/nettiterapiat/laheteohjeet/Pages/defau…

Jos masennus on "vain" alakuloa niin tekeminen ja urheilu jne varmasti auttaa jo pelkästään, mutta jos masennus on sivuoire traumoista/persoonallisuushäiriöstä jne niin ei minulla toimi muu kuin terapia, vaikka toki elämäntavat auttaa energiatasossa mutta jos en saa myös terapiaa tulee somaattisia sairauksia jotka vie sängyn pohjalle, itsekseni kun en pysty noita traumatisoitumisoireita mielestä purkamaan vaan tarvitsen nimenomaan terapeuttisen vuorovaikutussuhteen.

Moni sanoo että hae kelalta rahaa terapiaan, juuri siitä samaisesta terapiasta aloittaja puhu jonka jälkeen hintaa jää käynneille itselle maksettavaksi, ei sitä kaikki pysty maksamaan erinäisistä elämäntilanteista johtuen.

Kyllä sä ap voit saada mielialalääkkeitä, vaikka on im-yritys taustalla. Oikeasti erittäinkin itsetuhoisia potilaita lääkitään aika vahvoillakin lääkkeillä, eli ei im-yritykset tarkoita sitä, että lääkkeitä ei saa. Eli en nyt ihan usko tätä aloitusta.