Miten parantua masennuksesta, kun ei varaa terapiaan?

Vierailija kirjoitti:

Ei se ongelmaa paranna. Totta kai sitä yrittää olla niin positiivinen kuin pystyy että selviäisi jotenkin eteenpäin, mutta jos aina vain ahdistaa niin se ei pelkästään tuolla omalla ajattelulla parane.

Masentuneilla on usein tapana velloa masennuksessa ja itsesäälissä. Enkä tarkoita tätä pahalla, harrastin sitä itsekin. Kuuntelin kaikenlaista synkkää musiikkia ja juopottelin. Koko ajan negatiiviset ajatukset mielessä.

Negatiivisuuden kierre pitää katkaista. Se ei tapahdu sormia napsauttamalla vaan on pitkän ajan prosessi. Jotkut tarvitsevat apuna lääkkeitä ja jotkut eivät.

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama tilanne. Rahat ei vain terapiaan riitä, enkä muutenkaan jaksa tässä tilanteessa sitä terapeutin etsimisrumbaa. Apua siihen tai tietoa terapeuteista tai heidän metodeistaan ja suuntautumisistaan ei saa mistään, vaan pitäisi vaan nimen perusteella umpimähkään kysellä vapaita aikoja. Mulla ei ole nyt laittaa 70-90 euroa tutustumiskäynteihin, joita aikaisemmasta kokemuksesta viisastuneena tulisi tehdä useita, jotta saisi itselle sopivan terapeutin. Nuorempana kävin pitkään terapeutilla, joka oli aivan väärä minulle. En vain masennuksen alhossa jaksanut vaihtaa ja alkaa etsimään uutta oikeastaan masennus vain paheni, koska syytin itseäni myös huonosta terapiasuhteesta ja sain siitä yhden lisästressin elämääni.

Terapia ei muuten ole ollenkaan sama, kun käydä "jollekin juttelemassa". Onnistuneessa terapiassa ei käydä vain purkamassa pahaa oloa, vaan terapeutin pitäisi aktiivisesti auttaa potilasta havaitsemaan ja mur

Jos sinulla ei ole uskoa tuonpuoleiseen elämään,elämästäsi katoaa merkitys ja pohja. Valkeus loistaa pimeydessä ja pimeys ei sitä käsittänyt. Olen ollut lähellä itsemurhaa ja jos sinun masennuksesi juurisyyt eivät liity esim lapsuusaikaisiin seksuaalitraumoihin,en usko,että olet peruuttamattomasti masentunut-ehkä masennus onkin suurelta osin eksistentiaalista kriisiä ja kyvyttömyyttä löytää toivo,joka tuo olemassaolollemme merkityksen. Kuten sanoit,masennus aaltoilee ja näin ollen pääset sinne lenkkipolulle ainakin hyvinä kausina jos tahdot. Turha selittää,että kaikki on suhteellista;se vain on niin, että pahoin traumatisoitunut ja siksi masentunut ihminen tarvitsee yleensä hengellisen tai henkisen tulokulman tähän elämään,tai mitään syytä nousta ylös sängystä ei todellisuudessa ole,varsinkaan perheettömällä. Itsellä takana alkoholisti yh-äiti ja skitsofreeninen isä, hajonnut perhe monin tavoin,päihdeongelma,henkeä useaan otteeseen uhannutta väkivaltaa,monenlaista kiusaamista ja vastaavaa,joita en enempää nyt avaa. On itseasiassa ihme sinänsä,että olen edes elossa ja tiedän ja tunnen mm pedofilian ja insesti uhreja,jotka sitkeästi vain jatkavat. Jokaiselle tekee hyvää poistua omista pimeistä komeroistaan edes joskus sinne lenkkipolulle,vaikkei se ydinongelmia poistakaan. Nykyisin vastuu omasta terveydestä siirtyy entistä enemmän yksilölle itselleen.

Jos jaksaisit liikkua ihan hikeen asti aluksi vaikka pari kertaa viikossa, mielellään luonnossa, siitä luultavasti olisi apua. 

Masennuksen omahoito-ohjelma löytyy ilmaiseksi netistä, Mielenterveystalon sivuilla taisi olla

Naisten ulinoiden takia EI TODELLAKAAN makseta mitään ruikutusterapioita verorahoista!

YYYHYYY HALUU TERAPIAA KU KAIKKI TYÖPAIKAN NAISET KÄY TERAPIASSA JA MÄÄ EN YYYHYY!

''Sookkoittestäkii''........ kirjoitti:

Tämä saattaa kuulostaa samalta kuin ''ota itseäsi niskasta kiinni'' kommentit, mutta sitä en tarkoita.

Itselläni auttoi itseni pakottaminen alkaa tehdä asioita. Olin menossa kunnallisen puolen rumbaan, jossa selvitetään olenko 'kelvollinen' saamaan kelakorvauksen (psyko)terapiahoidosta, jo alkuun sanottiin että varmasti korvauksen saan, mutta tämä selvitysrumba olisi kestänyt jopa 3kk... En jaksanut ajatella, että joudun alkaa todistamaan jollekin olevani huonossa kunnossa. Päätin aloittaa itsehoidon pakottamalla itseni tekemään, menemään, toimimaan.

Monissa museoissa on ''vapaapäivät'', eli ilmainen sisäänpääsy. Vittuakos mua kiinnosti, mutta menin kuitenkin. Satoi tai paistoi, lähdin edes vartin kävelylle, sama homma tämän kanssa ei hittojakaan kiinnostanut, mutta pakotin itseni ulos. Välillä otin kirjan mukaan ja menin puistoon istumaan, jossa on lapsia leikkimässä. Hittoako mua kiinnost

Upeaa sinnikkyyttä ja rohkeutta propsit sinne! Ehkä minäkin voisin uskaltaa..

Hanki joku äänikirjapalvelu ja ala kuunnella sieltä kirjoja masennuksesta, häpeästä, miellyttämisestä, tunnelukoista jne. Mulla nuo on avartanut omaa tietoisuutta tosi paljon ja olo on helpottunut. Pienin askelin pääsen eteenpäin. 

Kokeile reippaita kävelyjä ja juoksua. Niin, että hengästyt kunnolla. Tätä on tutkittu, että auttaa, ja voin omalta osalta sen vahvistaa. Muutaman viikon kun jaksaa säännöllisesti, ei ihan heti välttämättä toimi. Kuuntele äänikirja "Aivovoimaa" tai lue.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Ja hei, voisitteko ihan oikeasti lopettaa nuo puheet siitä, kuinka lenkkeily, ulkoilu, terveellinen ruoka ja positiivinen mieli auttaa. Mä ihan oikeasti antaisin kaikkeni, jos voisin olla sellainen ihminen joka ulkoilee, tekee ihania asioita ja hellii itseään tasapainoisella ruokavaliolla ja hyvillä yöunilla. Jos tekisin noista asioista tuosta vaan, pitäisin itseäni terveenä enkä mitään terapiaa tarvitsisikaan. Ihmisille ei vain tunnu menevän kaaliin, että masennus on juuri sitä, että noihin asioihin EI PYSTY.

Masennuskausina en pysty avaamaan postia, menemään ulos, vastaamaan puhelimeen tai hoitamaan mitään arjen asioita. Tunnen itseni niin arvottomaksi, etten halua nähdä ystäviäni tai läheisiäni. En pysty katsomaan luonnon kauneutta tai ihmisten iloa. Masentunut on syvässä, pimeässä kaivossa, josta ei kykene näkemään ulospääsyä, eikä koe edes ansaitsevansa sitä.

Minulla on diagnooseja mm keskivaikea/vaikea masennus, PTSD,persoonallisuushäiriön eräs muoto,paniikkihäiriö,sosiaalisten tilanteiden pelko, jnejne. Te etsitte vain tekosyitä olla muuttamatta elämäänne ja itsenäisesti hakeaksenne ratkaisuja ongelmiinne,aivan kuin pikkulapset. Jos et ole täysin kuutamolla,psykoottinen tai neuroleptien lamaannuttama,kyse on todella vain itsekeskeisestä 'voiminuapientä' säälihakuisuudesta. Tämä maailma ei valitettavasti toimi niin.

Uni, ruokavalio, liikunta ja rutiinit muodostavat perustan. Helpommin sanottu kuin tehty mutta päivä kerrallaan. Kun jonkin aiemmin sujuneen asian tekeminen tuntuu hankalalta kannattaa se tehdä tunteesta huolimatta ja alleviivata itselle saavutusta kun homma on hoidettu. Nämä voivat olla todella yksinkertaisia juttuja jotka terveestä tuntuvat vähäpätöisiltä ja masentunut itsekin tunnistaa että "eipä toi nyt niin iso juttu ollut". Tästä huolimatta saavutusta kannattaa pitää arvossa ja sallia itselleen positiivinen itsepuhelu ja selkään taputtelu, niin huvittavalta kuin se tuntuukin. Syynä tähän on että hiljalleen käynnistyy positiivisten tapahtumien kierre joka vähän kerrallaan auttaa pääsemään ylös syvistä vesistä.



Liikunta on myös tärkeää eikä sen tarvitse olla mitään hikijumpparääkkiä vaan ihan tavallinen kävely, mieluiten luonnossa tai puistossa auttaa. On merkittävä saavutus päästä kävelylle joka päivä, aluksi vaikka ihan lyhyellekin.

Vierailija kirjoitti:

Jos jaksaa lähteä terapiaan, niin jaksaa lähteä myös kävelylle. Kumpikin vaatii suunnilleen saman määrän jaksamista: Pitää päättää lähteä, pukea päälle astua ovesta ulos. Ei terapeutit kotiin tule, ellei sitten halua nettiterapiaa. Jos terapiaan on helpompi lähteä kuin kävelylle, on kyse omista asenteista eli siitä, minkä uskoo auttavan.

Kävely ei ole sama kuin liikunta, mutta liikuntaa auttaa masennukseen yhtä hyvin kuin terapia, samoin mindfullnes. Tätä on tutkittu.

Masentuneille pitäisi järjestää ohjattua matalan kynnyksen liikuntaa vaikka luonnossa, joka olisi paljon halvempaa kuin terapia ja tukisi terapiaa hyvin.

Itsekkin olen sitä mieltä, että liikunta voi olla tukena masennuksen hoidossa. Mutta myös urheilijat voivat sairastua masennukseen. 

Kyllähän ap on jo jotain apua saanut näiden vuosien aikana, tai sitten ei. Turhaan enää hänelle vastaatte seitsemän vuoden jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Ja hei, voisitteko ihan oikeasti lopettaa nuo puheet siitä, kuinka lenkkeily, ulkoilu, terveellinen ruoka ja positiivinen mieli auttaa. Mä ihan oikeasti antaisin kaikkeni, jos voisin olla sellainen ihminen joka ulkoilee, tekee ihania asioita ja hellii itseään tasapainoisella ruokavaliolla ja hyvillä yöunilla. Jos tekisin noista asioista tuosta vaan, pitäisin itseäni terveenä enkä mitään terapiaa tarvitsisikaan. Ihmisille ei vain tunnu menevän kaaliin, että masennus on juuri sitä, että noihin asioihin EI PYSTY.

Masennuskausina en pysty avaamaan postia, menemään ulos, vastaamaan puhelimeen tai hoitamaan mitään arjen asioita. Tunnen itseni niin arvottomaksi, etten halua nähdä ystäviäni tai läheisiäni. En pysty katsomaan luonnon kauneutta tai ihmisten iloa. Masentunut on syvässä, pimeässä kaivossa, josta ei kykene näkemään ul

 

Lapsuuden kehityksellinen trauma - Juha Klaavu.

Kaikki ei pysty vaikka haluaisivat - ja vaikka sinä pystyisit

outo ihminen? kirjoitti:

Olen itsekin miettinyt, että olisi pitänyt vaan jostain puristaa rahaa siihen terapiaan. Mutta kun osa ongelmaakin on juuri se ikuinen köyhyys. Ja olisi ollut pakko kuitenkin käydä töissä, koska olin lapsen kanssa yksin. Juu, en ole sossusta saanut rahaa, älkää huolestuko. Kun saan jonkinlaista "palkkaa".  Ja tehdä takaisin vielä niitä terapiassa vietettyjä tunteja. Tuskin sitä illalla annetaan? Meillä ainakin pitää tehdä takaisin nuo psykiatrian polin sh:lla käynnitkin, tosin ne ovat kohdallani ohi.

Masennus on jäänyt, on pakko syödä lääkkeitä. En ole koskaan yrittänyt itsemurhaa; ajattelen, että se olisi läheisille liian julmaa. En ole siis vaikeasti masentunut, koska pystyn tätä miettimään. Elämä vaan ei tunnu hyvältä, yksinäisyys, omituisuus (en kuulu joukkoon), nyt vanhemmiten olen jo tarpeetonkin.

Olen lukenut paljon, silloin kun pystyn keskittymään. Masennuksesta, erityisherkkyydestä, sodista palanneiden

Hieno teksti, samaistuin. Sitaatti on muuten Marko Hamilton kirjan nimi. Kaikkea hyvää ja uskoa elämään tämän kirjoittajalle -olet oikealla polulla. Lue kirjallisuutta,etsivä löytää. Niitä lääkkeitä ei muuten ole mikään 'pakko' syödä,  se on ainakin lievässä masennuksessa lääketeollisuuden valhe. Kannattaa lukea Hamilon kirja.

Esim ihan YouTubesta  löytyy paljon apua

https://www.youtube.com/@PsychHub

Kirjastosta voit hakea aiheesa kirjoja.

Metsässä kasvaa sieniä, makoisia kauniita sieniä.

Masennusta voi pahentaa, pitää yllä noidankehä- ajattelu, en jaksa, ei kannata, en osaa, en voi, ei ole sitä eikä tätä jne. loputtomiin. Eli helposti luot itse itsellesi jonkunlaisen näköalattoman tilan ja uudistat sen päivästä toiseen.

Kaikki tietävät, että raskas liikunta, fyysinen raskaskin työ, pitkäkestoinen urheilu tms. toimii erittäin hyvin noihin oireisiin. Aloita siitä. Ulkoile joka ikinen päivä kaksi tuntia. Nyt on hyvä aika aloittaa, alkaa olla syksyn raikkautta ilmassa ja ruskaa puiden lehdissä.

Jos oireilet kaamosmasennusta, sitä tärkeämpää on ulkonaolo joka päivä. Lisää myös kirkkaita, mutta häikäisemättömiä valoja ja lamppuja. Hämäränhyssy ei ole tällaisessa tapauksessa hyväksi, vaikka se kaunista onkin.