Finlayson syrjii laittomasti miehiä ja muunsukupuolisia!!!!!!!!!!!!!!
https://www.aamulehti.fi/uutiset/naiset-maksavat-miehia-vahemman-ostoks…
"Finlayson tarttuu naisten ja miesten väliseen palkkaeroon uudella kampanjallaan Suomessa. Yritys kertoo, että syyskuussa naiset maksavat euron ostoksesta 0,83 euroa. Tekstiiliyritys Finlayson haluaa kiinnittää huomiota epäkohtaan. Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila kertoo, että kampanja syntyi hänen vaimonsa ansiosta.
–Hän oli syystäkin tuohtunut siitä, että yhä 2010-luvun Suomessa naisen euro on miesten euroa pienempi. Päätimme Finlaysonilla, että me voimme ainakin osaltamme tehdä jotain. Tiedämme, että kampanja voi synnyttää myös närää, mutta velvollisuutemme on puhua tästä epäkohdasta välittämättä siitä pahoittaako joku mielensä, Kurttila sanoo.
Käytännössä naisen euro on noin 0,83 euroa, kun vertaillaan miesten ja naisten keskipalkkoja, yritys kertoo.
–Naisten ja miesten välinen palkkaero on valitettava ja hävettävä asia Suomen kaltaisessa tasa-arvon varaan rakentuvassa yhteiskunnassa, Finlayson kertoo tiedotteessa.
Naiset saavat alennusta kaikista tuotteista Finlaysonin myymälöistä, pop up –myymälöistä sekä verkkokaupasta. Miehille hinnat ovat kampanjan ajan normaalit. Naisten ja miesten välisten hintojen erotus lahjoitetaan kampanja-ajalta Naisasialiitto Unioni ry:lle järjestön toimintaan palkkatasa-arvon saavuttamiseksi. "
Eli Finlayson puhuu tasa-arvosta ja syrjii miehiä?
Lahjoittaa rahaa Naisasialiitto Unionille, joka ei edes huoli miehiä jäsenikseen?
Työtön mies on siis mitättömämpi asiakas Finlaysonille ja rikkaampi kuin lääkärinainen, Finlaysonin mukaan.
Teen selvityspyynnön Tasa-arvoasiamiehille, joista lienee niistäkin suurin osa naisia.
Kommentit (194)
Miehet nyt eivät varmaankaan ole se Finlaysonin suurin asiakasryhmä. Miehen aloittama kampanja. Ihan hyvä ideä alennusmyynnille. Vähän epäilen, että tämä saattaa kyllä olla laitonta syrjintää, ja asiaa tullaan tutkimaan. Huomiota ainakin tulee.
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä kun nyt on kyse lakanoista ja pyyhkeistä. Niitä voi ostaa muualta, niitä ei yleensä tarvitse ostaa toistuvasti uusia. Vaan voisin kuvitella että yksinasuvat miehet käyttää aika montakin vuotta samoja, ennen kuin ostavat uudet (jos ostavat, toivottavasti ainakin pesevät). Ja parisuhteissa taitaa olla että naiset ostaa talouteen useammin ne pyyhkeet/lakanat kuin miehet. Joten mitä ihan konkreettisesti miehet tässä menettää? Ja onko se todellakin tämän ulisemisen arvoista.
Mitä menettää, onko ulisemisen arvoista? Syrjintä ihmisen sukupuolen takia on oikeutettua, vaikka ei "menettäisi mitään"?
Kuvitellaanpa että katsastuksessa, autohuollossa tai autokaupassa mies saisi sukupuolensa takia vaikkapa 15% alennuksen, syyllä ei väliä tässä hypoteettisessä tilanteessa.
No, mitäpä se sinua haittaa, mieheshän se ne autot käy katsastamassa ja huoltaa ja/tai ostaa uuden auton? Eikä tosiaan mielikuvani perusteella yksinasuvat naiset kovin usein edes omista autoa tai niitä usein vaihtele.
Joten mitä ihan konkreettisesti naiset tässä menettää? Ja onko se todellakin tuon ulisemisen arvoista?
Mä näytän mieheltä, kuulostan mieheltä ja fysiikkani vastaa enemmän miestä kuin naista. Silti mulla on naisen henkilötunnus ja henkilökortissa on F-kirjain. Pitäisiköhän mennä ihan piruuttaani kokeilemaan, saanko alennuksen, jos tämä lyödään vielä lukkoon?
Suomessa ei ole todellakaan saanut vapaasti säätää hintoja ostajan mukaan, tuotteen myymisen kielto on myös kiellettyä sukupuoleen tai etniseen taustaan littyen. Ikä on sallittu tekijä sen takia että jokainen ihminen on joskus elämässään lapsi, aikuinen tai eläkeläinen. Jos kauppias rupeaisi laskuttamaan enemmän tummaihoisilta tai naisilta tulisi poliisi varsinaisen nopeasti paikalle ja kauppias saisi tuomion syrjinnästä.
Hyvä kamppanja. Toivottavasti saa ehdotonta vankeutta ja nainen palkataan johtoon.
Firman tuotteet ovat normaalihintaisina Pirsmassa halvempia kuin firmassa omissa myymälöissä.
Miehet saavat sen takaisin parturi-kampaajien laskuissa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kamppanja. Toivottavasti saa ehdotonta vankeutta ja nainen palkataan johtoon.
Lainvastainen kampanja. Minkähän laista tuhoa nainen saisi aikaan yrityksen johdossa?
Vierailija kirjoitti:
Miehet saavat sen takaisin parturi-kampaajien laskuissa.
No eivät kyllä saa. Miesten perus hiustenleikkuu on naurettavan helppoa työtä naisten tukkaväkerykksiin verrattuna. Lisäksi naisilla taitaa olla sen tuhannen muutakin etuutta miehiin nähden, vailla omaa vastuuta tai panosta.
Vierailija kirjoitti:
Miten joku kehtaa vielä vuonna 2017 edes puhua "naisen eurosta", joka on moneen kertaan kumottu myytti ja valhe?
Mene lukemaan sefen (Suomen ekonomiliiton) palkkatutkimuksia, jossa tulee hyvin ilmi, että samasta tehtävästä, samalla koulutuksella ja työkokemuksella nainen tienaa vähemmän.
Naisen euro on huomattavasti vähemmän. Ihan tutkitusti.

No todellakaan ei ole. Mulla pitkät hiukset tasoitetaan ja vähän kerrostetaan ja maksaa halvimmassa paikkaa 30 e (missä käyn 12 km keskustasta), kalleimmillaan n. 60€. On alle vartin homma. Miehen hiukset paljon paksummat ja kerroksittain leikataan, niin menee 30-45 min ja silti maksaa huomattavasti vähemmän kuin mä.
Mitään "muunsukupuolisia" ei ole olemassakaan. Sukupuolia on kaksi, ja sukupuoli on biologiaan perustuva fakta. Sori kaikki uniikit pikku lumihiutaleet ja sokeat soturit, mutta näin se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten joku kehtaa vielä vuonna 2017 edes puhua "naisen eurosta", joka on moneen kertaan kumottu myytti ja valhe?
Mene lukemaan sefen (Suomen ekonomiliiton) palkkatutkimuksia, jossa tulee hyvin ilmi, että samasta tehtävästä, samalla koulutuksella ja työkokemuksella nainen tienaa vähemmän.
Naisen euro on huomattavasti vähemmän. Ihan tutkitusti.
Eikös ero johdu miesten huomattavasti suuremmilla ylitöillä?
Finlaysonilla on siis sama palkka kaikilla. Muutenhan tämä on yhtä tyylikäs mainoskampanja kuin hu0ra huutelemassa kadulla että halvalla saa.
PragerU:n video miesten ja naisten palkoista:
-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten joku kehtaa vielä vuonna 2017 edes puhua "naisen eurosta", joka on moneen kertaan kumottu myytti ja valhe?
Mene lukemaan sefen (Suomen ekonomiliiton) palkkatutkimuksia, jossa tulee hyvin ilmi, että samasta tehtävästä, samalla koulutuksella ja työkokemuksella nainen tienaa vähemmän.
Naisen euro on huomattavasti vähemmän. Ihan tutkitusti.
Ei muuten ole. Ja aina unohtuu se miesten pakollinen asevelvollisuus ja lyhyempi eliniän odote.

Kyllä vaan on. Mä kerroin mistä löytyy tutkimuksia Suomesta, sä vaan kerrot mielipiteesi:) Saat toki olla mitä mieltä haluat, mutta tosiasiaa se ei muuksi muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten joku kehtaa vielä vuonna 2017 edes puhua "naisen eurosta", joka on moneen kertaan kumottu myytti ja valhe?
Mene lukemaan sefen (Suomen ekonomiliiton) palkkatutkimuksia, jossa tulee hyvin ilmi, että samasta tehtävästä, samalla koulutuksella ja työkokemuksella nainen tienaa vähemmän.
Naisen euro on huomattavasti vähemmän. Ihan tutkitusti.
Eikös ero johdu miesten huomattavasti suuremmilla ylitöillä?
Ei johdu! Mene lukemaan ne tutkimukset, niin ei tarvi tyhmiä kysellä. Ekonomeille ei ees makseta ylitöistä...
Näissä testeissä pitäisi aina verrata samalla alalla olevia, saman ikäisiä ihmisiä, jotka ovat esim. sinkkuja, eivätkä ole olleet ollut kotona hoitamassa lapsia vuosia työurastaan. Ainakin yhdysvalloissa on näin tutkittaessa havaittu, että naiset tieneevat jopa hieman enemmän, vaikka ero olikin mitätön. Siellä on tosin erilainen työkulttuuri. Sielläkin silti maristaan miesten paremmasta tulotasosta.