Olen etä-äiti ja koen etten edes ole äiti

Vierailija kirjoitti:

Samoja havaintoja kuin ap:lla. Olen tosin mies. Silloin kun harvoin lasta näen, saan oikeastaan vain kuulla mikä meni pieleen. Ei oikein kannusta yrittämääkään enää. Joskus yritin. Jälkikäteen ajateltuna liikaakin. Miltään viranomaisilta ei apua saa. Turha huudella mitään lastenvalvojaa. Jos alunperinkin koko huoltovastuu annettiin äidille, joka ei sitä halunnut jakaa, tietenkin lapsi oppi sen myös. Tuskinpa haluaa vuosien päästä enempää nähdäkään. Lapsi alkaa olla minulle sama kuin kuka tahansa naapurin kersoista.

Kärjistetystä juuri näin on. Itse otin etävanhemman roolin, jotta lapset saavat pysyvän ja hyvän rytmin elämäänsä, koska ansaitsevat sen, ja nyt sitä on vaikea enää muuttaa. Lapset ovat tottuneet siihen, etten ole heidän elämässään. Yleensä kuulen vain, jos sukat tai alushousut ovat loppu ja pitää ostaa uusia. Mitään muuta kuulumisia ei soitella tai viestitellä. Tiedän enemmän ystävän lapsista, kuin omistani. En tunne heitä enää. Vaikea rakastaa tuntematonta.. Yritän parhaani. AP

Minä en ymmärrä tuota, lapset ei soita, mikset sinä soita lapsille.

Aikoinaan, vaikka ex, etäisä, oli muuten (minulle) täysi mulkku soitti hän lapsille päivittäin.

Soittaa heille vieläkin pari kertaa viikossa, vaikka tapaavat ehkä neljä kertaa vuodessa, lapset ovat jo aikuisia.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä, jos lasten isä ei luota sinuun. Meillä on toisin päin tilanne. Exällä on sovittu tapaamisvkl lasten kanssa. Hän on vuorotyössä ja vaihtelee jatkuvasti vuoroja sen mukaan, että saa itselleen järjestettyä vapaaksi lapsettoman vkl. Tämä tarkoittaa peruuntuneita tapaamisia ja jatkuvaa vääntämistä, koska ilmoittelee aina yhtäkkiä muutoksista. Ja arvata saa kuka tai ketkä kärsii. Lapset, jotka eivät koskaan tiedä, näkeekö iskää sovittuna vkl vai ei.

Enpä noin ikinä tehnyt. Kyse oli aina siitä, ettei lapsia tarvitse pomputella edes takas, vaan voivat olla pidempään vanhemman luona. Ja aina yhden päivän heitto, ei mitään peruttuja viikonloppuja tai päiviä. ja ikinä ei sanottu ettei sovi tai huono idea. Lapset eivät ikinä tästä kärsineet, tai pettyneet etten muka tule. Halusin vain että heidän ei tarvitse asua kahta päivää tuolla ja yhtä siellä.  AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ota yhteyttä ensin isään. Kerro, että tuntuu epäreilulta olla niin vähän tekemisissä lasten kanssa. Kerro, että olet valmis viemään harrastuksiin, hakemaan pk:sta jne. Tuo esiin lasten etu, että heillekin on tärkeää olla yhteydessä äitiin ja muodostaa kiinteä ja turvallinen suhde sinuun. Kerro haluavasi sopia jotkin kiinteät ajat, jolloin näet lapsia. Kysy, onko miehellä toiveita ja esitä omat toiveesi hänelle.

Ota yhteys lastenvalvojaan. Mielellään kerro siitä etukäteen miehelle. Sopikaa tapaamisessa milloin lapset ovat luonasi/näet heitä. Tärkeintä on muodostaa hyvä suhde lapsiin, vaikka näkisikin harvemmin. Kerro aina, miten tärkeitä he sinulle ovat, miten sinulle voi soittaa koska vain haluaa ja että he ovat elämäsi paras asia.

Joko sinulla on suurempia ongelmia, jotka jätit kertomatta tai miehesi on hyvin voimakastahtoinen ja sinä enemmän alistuva. Jos omassa elämässäsi kaikki on kohdallaan niin, että voit ottaa isomman roolin ja vastuun lasten elämässä, varaudu taisteluun. Ole aina asiallinen ja ajattele aina lasten parasta. Ole rohkea. Älä anna periksi tai suostu jäämään taka-alalle: sinä olet lasten äiti, sinulla on oikeus ja velvollisuus olla lasten elämässä mukana. 

Mies on aina ollut todella omistava lapsia kohtaan, ja minä en ole osannut tehdä asioita oikein. Ihan normaaleja kummatkin ollaan. Yliopistot käyneitä ja asiantuntijatyössä. Miehen tapa on vain se oikea tapa, enkä enää jaksa kaikesta vääntää  tai taistella. En jaksa mennä oikeuteen tai lastenvalvojalle. Minulla on takki tyhjä .. Tiedän että lapsilla on ihan hyvä olla ja nyt olemme kuitenkin saaneet sovittua raha-asiatkin jne yhteisymmärryksessä emmekä ns. tappele mistään.  Ap.

Ilmeisesti kuitenkin siis olet tyytyväinen tilanteeseen. Tai siis minun on vaikea ymmärtää, ettet halua taistella lasten puolesta enää. Ymmärrän toki väsymyksen, mutta jos toisena vaihtoehtona on jäädä etäiseksi omille lapsille, niin se olisi pahinta mitä minulle voisi tapahtua. 

Äidin rooleja on erilaisia. Jos ajattelet, että tämä sopii sinulle ja olet tyytyväinen tilanteeseen, niin kaikkihan on hyvin. Älä liikaa mieti, mitä muu yhteiskunta ajattelee. Lasten näkökulmaa toki kannattaa ajatella ja myös tulevaisuutta eli kestätkö sen, että aikuiset lapset ovat sinulle vähän katkeria etäisestä suhteesta. Toisaalta tietysti voit omalla esimerkilläsi näyttää, että äitejä on monenlaisia ja rohkaista siten lapsia tekemään tulevaisuudessa poikkeavia, itselle sopivia valintoja. 

Se etten jaksa taistella, ei tarkoita että olisin tyytyväinen tilanteeseen, mutta jossain vaiheessa on vain luovutettava ja keskityttävä tekemään tästä ratkaisusta toimivampi. Tämä järjestely on kestänyt jo muutaman vuoden. Jos lähden oikeuteen, minulla ei ole mitenkään suuria mahdollisuuksia "voittaa" lapsia minun luokseni, koska ovat jo tottuneet asumaan isällään (ja haluavatkin sitä). Mutta tämä on niitä asioita, joita on vaikea käsittää, ellei itse ole kokenut samaa.

Luuletko että tein lapsia, jotta voisin olla etä-äiti, maksumies ja saisin heidät luokseni joka toinen joulu..

Koen etten voi enää tehdä lapsia, koska olen entiset lapset "hylännyt". Ja kovasti haluaisin kasvattaa edes yhden kokonaan itse.. Tämä tilanne on erittäin tukala, mutta sitä pitää myös miettiä lasten parasta.

Mieti jos olisit eronnut ja lapset olisivat aina asuneet sinun luonasi, ja yhtäkkiä eksä vain ottaisi ne ja kaikkien elämä muuttuisi radikaalisti? Ei niin voi tehdä lapsille. He tarvitsevat pysyvyyttä elämäänsä..

Yritin vain avata tunteitani siitä, millaista on olla etävanhempi. AP

Ymmärrän kyllä, että tilanne on todella raskas ja olet väsynyt. Ymmärrän, että koet huonoja äitifiiliksiä ja että olet etääntynyt lapsista. Tilanteesi ei kuitenkaan vaikuta niin kurjalta kuin itse tunnut kuvittelevan. Tai siis et ole missään kertonut, että miehesi olisi estänyt sinua kokonaan näkemästä lapsiasi tai hän ei suostuisi lastenvalvojalle sopimaan jonkinlaiset yhteiset säännöt. Olette saaneet sovittua raha-asioista, joten varmasti tapaamisiinkin olisi mahdollista saada sovittua jotkin raamit. Olisi kaikkien etujen mukaista, että tapaamiset olisivat tiheämmin kuin kerran kuussa. Nyt vain etäännyt lapsista koko ajan enemmän, jollon tilanteen korjaaminen vaikeutuu. Ei lasten tarvitse vuoroviikkosysteemiin lähteä, ja olisihan se heti aluksi outoakin heille. 

Millainen keskuteluyhteys sinulla tällä hetkellä on lasten isään? Onko hän tietoinen ajatuksistasi ja surustasi? 

Eroperheen lapsi kirjoitti:

Tarinasi perusteella on epävarmaa, kuinka vanhoja lapsesi ovat, mutta varmaan he ovat jo aika isoja. Siitä huolimatta uskon, että ei kannata missään nimessä luovuttaa. Suhdetta lapsiin kannattaa pitää yllä, vaikka voisi nähdä vain harvoin. Onhan se mahdollista, että lapsilla on läheinen suhde isovanhempiin, vaikka heitä näkisi vain kaksi kertaa vuodessa. Lisäksi kannattaa muistaa, että lapsesi ovat lapsiasi vielä aikuisenakin. Teillä on siis vielä kymmeniä vuosia aikaa olla yhdessä.

Suosittelen kuitenkin, että keskustelette miehenne kanssa siitä, että näet jatkossa lapsiasi joka toinen viikonloppu. Itse tapasin aikoinaan isääni tuolla rytmillä ja koin aina, että olemme samaa perhettä ja että hän on minulle rakas. Tuota samaa tunnetta toivon myös sinun lapsillesi (ja kaikkien muiden etävanhempien lapsille).

Ei kai sillä väliä minkä ikäisiä lapset ovat.. Kouluiässä kuitenkin. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ota yhteyttä ensin isään. Kerro, että tuntuu epäreilulta olla niin vähän tekemisissä lasten kanssa. Kerro, että olet valmis viemään harrastuksiin, hakemaan pk:sta jne. Tuo esiin lasten etu, että heillekin on tärkeää olla yhteydessä äitiin ja muodostaa kiinteä ja turvallinen suhde sinuun. Kerro haluavasi sopia jotkin kiinteät ajat, jolloin näet lapsia. Kysy, onko miehellä toiveita ja esitä omat toiveesi hänelle.

Ota yhteys lastenvalvojaan. Mielellään kerro siitä etukäteen miehelle. Sopikaa tapaamisessa milloin lapset ovat luonasi/näet heitä. Tärkeintä on muodostaa hyvä suhde lapsiin, vaikka näkisikin harvemmin. Kerro aina, miten tärkeitä he sinulle ovat, miten sinulle voi soittaa koska vain haluaa ja että he ovat elämäsi paras asia.

Joko sinulla on suurempia ongelmia, jotka jätit kertomatta tai miehesi on hyvin voimakastahtoinen ja sinä enemmän alistuva. Jos omassa elämässäsi kaikki on kohdallaan niin, että voit ottaa isomman roolin ja vastuun lasten elämässä, varaudu taisteluun. Ole aina asiallinen ja ajattele aina lasten parasta. Ole rohkea. Älä anna periksi tai suostu jäämään taka-alalle: sinä olet lasten äiti, sinulla on oikeus ja velvollisuus olla lasten elämässä mukana. 

Mies on aina ollut todella omistava lapsia kohtaan, ja minä en ole osannut tehdä asioita oikein. Ihan normaaleja kummatkin ollaan. Yliopistot käyneitä ja asiantuntijatyössä. Miehen tapa on vain se oikea tapa, enkä enää jaksa kaikesta vääntää  tai taistella. En jaksa mennä oikeuteen tai lastenvalvojalle. Minulla on takki tyhjä .. Tiedän että lapsilla on ihan hyvä olla ja nyt olemme kuitenkin saaneet sovittua raha-asiatkin jne yhteisymmärryksessä emmekä ns. tappele mistään.  Ap.

Ilmeisesti kuitenkin siis olet tyytyväinen tilanteeseen. Tai siis minun on vaikea ymmärtää, ettet halua taistella lasten puolesta enää. Ymmärrän toki väsymyksen, mutta jos toisena vaihtoehtona on jäädä etäiseksi omille lapsille, niin se olisi pahinta mitä minulle voisi tapahtua. 

Äidin rooleja on erilaisia. Jos ajattelet, että tämä sopii sinulle ja olet tyytyväinen tilanteeseen, niin kaikkihan on hyvin. Älä liikaa mieti, mitä muu yhteiskunta ajattelee. Lasten näkökulmaa toki kannattaa ajatella ja myös tulevaisuutta eli kestätkö sen, että aikuiset lapset ovat sinulle vähän katkeria etäisestä suhteesta. Toisaalta tietysti voit omalla esimerkilläsi näyttää, että äitejä on monenlaisia ja rohkaista siten lapsia tekemään tulevaisuudessa poikkeavia, itselle sopivia valintoja. 

Se etten jaksa taistella, ei tarkoita että olisin tyytyväinen tilanteeseen, mutta jossain vaiheessa on vain luovutettava ja keskityttävä tekemään tästä ratkaisusta toimivampi. Tämä järjestely on kestänyt jo muutaman vuoden. Jos lähden oikeuteen, minulla ei ole mitenkään suuria mahdollisuuksia "voittaa" lapsia minun luokseni, koska ovat jo tottuneet asumaan isällään (ja haluavatkin sitä). Mutta tämä on niitä asioita, joita on vaikea käsittää, ellei itse ole kokenut samaa.

Luuletko että tein lapsia, jotta voisin olla etä-äiti, maksumies ja saisin heidät luokseni joka toinen joulu..

Koen etten voi enää tehdä lapsia, koska olen entiset lapset "hylännyt". Ja kovasti haluaisin kasvattaa edes yhden kokonaan itse.. Tämä tilanne on erittäin tukala, mutta sitä pitää myös miettiä lasten parasta.

Mieti jos olisit eronnut ja lapset olisivat aina asuneet sinun luonasi, ja yhtäkkiä eksä vain ottaisi ne ja kaikkien elämä muuttuisi radikaalisti? Ei niin voi tehdä lapsille. He tarvitsevat pysyvyyttä elämäänsä..

Yritin vain avata tunteitani siitä, millaista on olla etävanhempi. AP

Ymmärrän kyllä, että tilanne on todella raskas ja olet väsynyt. Ymmärrän, että koet huonoja äitifiiliksiä ja että olet etääntynyt lapsista. Tilanteesi ei kuitenkaan vaikuta niin kurjalta kuin itse tunnut kuvittelevan. Tai siis et ole missään kertonut, että miehesi olisi estänyt sinua kokonaan näkemästä lapsiasi tai hän ei suostuisi lastenvalvojalle sopimaan jonkinlaiset yhteiset säännöt. Olette saaneet sovittua raha-asioista, joten varmasti tapaamisiinkin olisi mahdollista saada sovittua jotkin raamit. Olisi kaikkien etujen mukaista, että tapaamiset olisivat tiheämmin kuin kerran kuussa. Nyt vain etäännyt lapsista koko ajan enemmän, jollon tilanteen korjaaminen vaikeutuu. Ei lasten tarvitse vuoroviikkosysteemiin lähteä, ja olisihan se heti aluksi outoakin heille. 

Millainen keskuteluyhteys sinulla tällä hetkellä on lasten isään? Onko hän tietoinen ajatuksistasi ja surustasi? 

 

Tietää kyllä, mutta sanoo että olen epäluotettava ja siksi pidämme tämän yhden viikonlopun kuukaudessa. En nyt ala vaatimaan lapsia itselleni joka toinen viikko. Tai muuta. Tässä on kyse vain etän tunteista. Ei siitä miten pystyisin nähdä enemmä lapsiani.  AP

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä tuota, lapset ei soita, mikset sinä soita lapsille.

Aikoinaan, vaikka ex, etäisä, oli muuten (minulle) täysi mulkku soitti hän lapsille päivittäin.

Soittaa heille vieläkin pari kertaa viikossa, vaikka tapaavat ehkä neljä kertaa vuodessa, lapset ovat jo aikuisia.

Noinko se onkin helppoa.. no ei ole. Olen etä-äiti myös. Lapsi ei soita minulle. Minä soitan lapselle, saamatta yhteyttä. Soitan ja soitan. Ja jälleen kerran itken ja itken..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ota yhteyttä ensin isään. Kerro, että tuntuu epäreilulta olla niin vähän tekemisissä lasten kanssa. Kerro, että olet valmis viemään harrastuksiin, hakemaan pk:sta jne. Tuo esiin lasten etu, että heillekin on tärkeää olla yhteydessä äitiin ja muodostaa kiinteä ja turvallinen suhde sinuun. Kerro haluavasi sopia jotkin kiinteät ajat, jolloin näet lapsia. Kysy, onko miehellä toiveita ja esitä omat toiveesi hänelle.

Ota yhteys lastenvalvojaan. Mielellään kerro siitä etukäteen miehelle. Sopikaa tapaamisessa milloin lapset ovat luonasi/näet heitä. Tärkeintä on muodostaa hyvä suhde lapsiin, vaikka näkisikin harvemmin. Kerro aina, miten tärkeitä he sinulle ovat, miten sinulle voi soittaa koska vain haluaa ja että he ovat elämäsi paras asia.

Joko sinulla on suurempia ongelmia, jotka jätit kertomatta tai miehesi on hyvin voimakastahtoinen ja sinä enemmän alistuva. Jos omassa elämässäsi kaikki on kohdallaan niin, että voit ottaa isomman roolin ja vastuun lasten elämässä, varaudu taisteluun. Ole aina asiallinen ja ajattele aina lasten parasta. Ole rohkea. Älä anna periksi tai suostu jäämään taka-alalle: sinä olet lasten äiti, sinulla on oikeus ja velvollisuus olla lasten elämässä mukana. 

Mies on aina ollut todella omistava lapsia kohtaan, ja minä en ole osannut tehdä asioita oikein. Ihan normaaleja kummatkin ollaan. Yliopistot käyneitä ja asiantuntijatyössä. Miehen tapa on vain se oikea tapa, enkä enää jaksa kaikesta vääntää  tai taistella. En jaksa mennä oikeuteen tai lastenvalvojalle. Minulla on takki tyhjä .. Tiedän että lapsilla on ihan hyvä olla ja nyt olemme kuitenkin saaneet sovittua raha-asiatkin jne yhteisymmärryksessä emmekä ns. tappele mistään.  Ap.

Ilmeisesti kuitenkin siis olet tyytyväinen tilanteeseen. Tai siis minun on vaikea ymmärtää, ettet halua taistella lasten puolesta enää. Ymmärrän toki väsymyksen, mutta jos toisena vaihtoehtona on jäädä etäiseksi omille lapsille, niin se olisi pahinta mitä minulle voisi tapahtua. 

Äidin rooleja on erilaisia. Jos ajattelet, että tämä sopii sinulle ja olet tyytyväinen tilanteeseen, niin kaikkihan on hyvin. Älä liikaa mieti, mitä muu yhteiskunta ajattelee. Lasten näkökulmaa toki kannattaa ajatella ja myös tulevaisuutta eli kestätkö sen, että aikuiset lapset ovat sinulle vähän katkeria etäisestä suhteesta. Toisaalta tietysti voit omalla esimerkilläsi näyttää, että äitejä on monenlaisia ja rohkaista siten lapsia tekemään tulevaisuudessa poikkeavia, itselle sopivia valintoja. 

Se etten jaksa taistella, ei tarkoita että olisin tyytyväinen tilanteeseen, mutta jossain vaiheessa on vain luovutettava ja keskityttävä tekemään tästä ratkaisusta toimivampi. Tämä järjestely on kestänyt jo muutaman vuoden. Jos lähden oikeuteen, minulla ei ole mitenkään suuria mahdollisuuksia "voittaa" lapsia minun luokseni, koska ovat jo tottuneet asumaan isällään (ja haluavatkin sitä). Mutta tämä on niitä asioita, joita on vaikea käsittää, ellei itse ole kokenut samaa.

Luuletko että tein lapsia, jotta voisin olla etä-äiti, maksumies ja saisin heidät luokseni joka toinen joulu..

Koen etten voi enää tehdä lapsia, koska olen entiset lapset "hylännyt". Ja kovasti haluaisin kasvattaa edes yhden kokonaan itse.. Tämä tilanne on erittäin tukala, mutta sitä pitää myös miettiä lasten parasta.

Mieti jos olisit eronnut ja lapset olisivat aina asuneet sinun luonasi, ja yhtäkkiä eksä vain ottaisi ne ja kaikkien elämä muuttuisi radikaalisti? Ei niin voi tehdä lapsille. He tarvitsevat pysyvyyttä elämäänsä..

Yritin vain avata tunteitani siitä, millaista on olla etävanhempi. AP

Ymmärrän kyllä, että tilanne on todella raskas ja olet väsynyt. Ymmärrän, että koet huonoja äitifiiliksiä ja että olet etääntynyt lapsista. Tilanteesi ei kuitenkaan vaikuta niin kurjalta kuin itse tunnut kuvittelevan. Tai siis et ole missään kertonut, että miehesi olisi estänyt sinua kokonaan näkemästä lapsiasi tai hän ei suostuisi lastenvalvojalle sopimaan jonkinlaiset yhteiset säännöt. Olette saaneet sovittua raha-asioista, joten varmasti tapaamisiinkin olisi mahdollista saada sovittua jotkin raamit. Olisi kaikkien etujen mukaista, että tapaamiset olisivat tiheämmin kuin kerran kuussa. Nyt vain etäännyt lapsista koko ajan enemmän, jollon tilanteen korjaaminen vaikeutuu. Ei lasten tarvitse vuoroviikkosysteemiin lähteä, ja olisihan se heti aluksi outoakin heille. 

Millainen keskuteluyhteys sinulla tällä hetkellä on lasten isään? Onko hän tietoinen ajatuksistasi ja surustasi? 

 

Tietää kyllä, mutta sanoo että olen epäluotettava ja siksi pidämme tämän yhden viikonlopun kuukaudessa. En nyt ala vaatimaan lapsia itselleni joka toinen viikko. Tai muuta. Tässä on kyse vain etän tunteista. Ei siitä miten pystyisin nähdä enemmä lapsiani.  AP

Siinä tapauksessa minun on vaikea olla empaattinen. Tuntuu ehkä vähän siltä, että salaa olet tilanteeseen tyytyväinen, vaikka se toki pahalta sinusta tuntuukin. Ehkä kyseessä on osaltasi vain luopumisprosessista sellaisesta äitiydestä, joka mielestäsi olisi lapselle oikeasti hyväksi. 

Sanon tämän ihan rakentavalla mielellä. En halua loukata tai mitään. En myöskään tuomitse. Kehotan kuitenkin ajattelemaan asiaa vielä tarkkaan ja vaikka kirjaamaan paperille ylös, millaisia toiveita sinulla on äitiyteen liittyen ja miten niiden eteen voisi vähitellen tehdä. Tämä siksi, ettet myöhemmin katuisi mitään. Ole itsellesi myös rehellinen eli jos tuntuu, ettei sinusta ole tämän enempään, myönnä se itsellesi ja ota siitä vastuu. Älä työnnä kaikkea vikaa lasten isän syyksi. 

Tsemppiä! 

Jännä juuri tämä että leimataan epäluotettavaksi, kun yrittää saada vain kaiken toimimaan.

Me kun erottiin, lapset olivat ns. minulla, mutta koskan tein tätä sekavaa työtä, opiskelua, eroa oli tuore -- kaikki oli hyvin sekavaa. Lapset eivät olleet päiväkodissa, vaan olimme hoitaneet heitä vuoropäivin / lastenhoitajan avulla. Sovimme, että elämme viikkojen mukaan, eli emme sopineet kuukaudeksi eteenpäin. Enkä ikinä perunut näkemisiä/hakemisia/tuomisia tai ollut itsekeskeinen, vaan aina selvitin asiani, jotta lapsilla olisi pysyvä ja hyvä elämä.

Tämä kun ei toiminut, pyysin, että lapset jäävät isälleen pidemmäksi aikaa, koska he tarvitset pysyvyyttä elämäänsä. Aikaa on mennyt, tilanne kiristinyt ja kärjistynyt, ja nyt olen se "kunnon" etä-äiti ollut pari vuotta. Ja edelleen epäluotettava, vaikka halusin vain lasten parasta.

Älkää sekoittako mua johonkin "kusipää" eksäänsä joka jättää hakematta lapsensa. Hitto soikoon. Mun eksä on ollut aina taipuvainen lyttäämään ja tekemään musta jotenkin huonomman vanhemman. Varsinkin eron jälkeen, vaikka tilanne ei kellekään ollut helppo. Eikä ikinä kukaan sanonut että teen jotenkin väärin. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ota yhteyttä ensin isään. Kerro, että tuntuu epäreilulta olla niin vähän tekemisissä lasten kanssa. Kerro, että olet valmis viemään harrastuksiin, hakemaan pk:sta jne. Tuo esiin lasten etu, että heillekin on tärkeää olla yhteydessä äitiin ja muodostaa kiinteä ja turvallinen suhde sinuun. Kerro haluavasi sopia jotkin kiinteät ajat, jolloin näet lapsia. Kysy, onko miehellä toiveita ja esitä omat toiveesi hänelle.

Ota yhteys lastenvalvojaan. Mielellään kerro siitä etukäteen miehelle. Sopikaa tapaamisessa milloin lapset ovat luonasi/näet heitä. Tärkeintä on muodostaa hyvä suhde lapsiin, vaikka näkisikin harvemmin. Kerro aina, miten tärkeitä he sinulle ovat, miten sinulle voi soittaa koska vain haluaa ja että he ovat elämäsi paras asia.

Joko sinulla on suurempia ongelmia, jotka jätit kertomatta tai miehesi on hyvin voimakastahtoinen ja sinä enemmän alistuva. Jos omassa elämässäsi kaikki on kohdallaan niin, että voit ottaa isomman roolin ja vastuun lasten elämässä, varaudu taisteluun. Ole aina asiallinen ja ajattele aina lasten parasta. Ole rohkea. Älä anna periksi tai suostu jäämään taka-alalle: sinä olet lasten äiti, sinulla on oikeus ja velvollisuus olla lasten elämässä mukana. 

Mies on aina ollut todella omistava lapsia kohtaan, ja minä en ole osannut tehdä asioita oikein. Ihan normaaleja kummatkin ollaan. Yliopistot käyneitä ja asiantuntijatyössä. Miehen tapa on vain se oikea tapa, enkä enää jaksa kaikesta vääntää  tai taistella. En jaksa mennä oikeuteen tai lastenvalvojalle. Minulla on takki tyhjä .. Tiedän että lapsilla on ihan hyvä olla ja nyt olemme kuitenkin saaneet sovittua raha-asiatkin jne yhteisymmärryksessä emmekä ns. tappele mistään.  Ap.

Ilmeisesti kuitenkin siis olet tyytyväinen tilanteeseen. Tai siis minun on vaikea ymmärtää, ettet halua taistella lasten puolesta enää. Ymmärrän toki väsymyksen, mutta jos toisena vaihtoehtona on jäädä etäiseksi omille lapsille, niin se olisi pahinta mitä minulle voisi tapahtua. 

Äidin rooleja on erilaisia. Jos ajattelet, että tämä sopii sinulle ja olet tyytyväinen tilanteeseen, niin kaikkihan on hyvin. Älä liikaa mieti, mitä muu yhteiskunta ajattelee. Lasten näkökulmaa toki kannattaa ajatella ja myös tulevaisuutta eli kestätkö sen, että aikuiset lapset ovat sinulle vähän katkeria etäisestä suhteesta. Toisaalta tietysti voit omalla esimerkilläsi näyttää, että äitejä on monenlaisia ja rohkaista siten lapsia tekemään tulevaisuudessa poikkeavia, itselle sopivia valintoja. 

Se etten jaksa taistella, ei tarkoita että olisin tyytyväinen tilanteeseen, mutta jossain vaiheessa on vain luovutettava ja keskityttävä tekemään tästä ratkaisusta toimivampi. Tämä järjestely on kestänyt jo muutaman vuoden. Jos lähden oikeuteen, minulla ei ole mitenkään suuria mahdollisuuksia "voittaa" lapsia minun luokseni, koska ovat jo tottuneet asumaan isällään (ja haluavatkin sitä). Mutta tämä on niitä asioita, joita on vaikea käsittää, ellei itse ole kokenut samaa.

Luuletko että tein lapsia, jotta voisin olla etä-äiti, maksumies ja saisin heidät luokseni joka toinen joulu..

Koen etten voi enää tehdä lapsia, koska olen entiset lapset "hylännyt". Ja kovasti haluaisin kasvattaa edes yhden kokonaan itse.. Tämä tilanne on erittäin tukala, mutta sitä pitää myös miettiä lasten parasta.

Mieti jos olisit eronnut ja lapset olisivat aina asuneet sinun luonasi, ja yhtäkkiä eksä vain ottaisi ne ja kaikkien elämä muuttuisi radikaalisti? Ei niin voi tehdä lapsille. He tarvitsevat pysyvyyttä elämäänsä..

Yritin vain avata tunteitani siitä, millaista on olla etävanhempi. AP

Ymmärrän kyllä, että tilanne on todella raskas ja olet väsynyt. Ymmärrän, että koet huonoja äitifiiliksiä ja että olet etääntynyt lapsista. Tilanteesi ei kuitenkaan vaikuta niin kurjalta kuin itse tunnut kuvittelevan. Tai siis et ole missään kertonut, että miehesi olisi estänyt sinua kokonaan näkemästä lapsiasi tai hän ei suostuisi lastenvalvojalle sopimaan jonkinlaiset yhteiset säännöt. Olette saaneet sovittua raha-asioista, joten varmasti tapaamisiinkin olisi mahdollista saada sovittua jotkin raamit. Olisi kaikkien etujen mukaista, että tapaamiset olisivat tiheämmin kuin kerran kuussa. Nyt vain etäännyt lapsista koko ajan enemmän, jollon tilanteen korjaaminen vaikeutuu. Ei lasten tarvitse vuoroviikkosysteemiin lähteä, ja olisihan se heti aluksi outoakin heille. 

Millainen keskuteluyhteys sinulla tällä hetkellä on lasten isään? Onko hän tietoinen ajatuksistasi ja surustasi? 

 

Tietää kyllä, mutta sanoo että olen epäluotettava ja siksi pidämme tämän yhden viikonlopun kuukaudessa. En nyt ala vaatimaan lapsia itselleni joka toinen viikko. Tai muuta. Tässä on kyse vain etän tunteista. Ei siitä miten pystyisin nähdä enemmä lapsiani.  AP

Siinä tapauksessa minun on vaikea olla empaattinen. Tuntuu ehkä vähän siltä, että salaa olet tilanteeseen tyytyväinen, vaikka se toki pahalta sinusta tuntuukin. Ehkä kyseessä on osaltasi vain luopumisprosessista sellaisesta äitiydestä, joka mielestäsi olisi lapselle oikeasti hyväksi. 

Sanon tämän ihan rakentavalla mielellä. En halua loukata tai mitään. En myöskään tuomitse. Kehotan kuitenkin ajattelemaan asiaa vielä tarkkaan ja vaikka kirjaamaan paperille ylös, millaisia toiveita sinulla on äitiyteen liittyen ja miten niiden eteen voisi vähitellen tehdä. Tämä siksi, ettet myöhemmin katuisi mitään. Ole itsellesi myös rehellinen eli jos tuntuu, ettei sinusta ole tämän enempään, myönnä se itsellesi ja ota siitä vastuu. Älä työnnä kaikkea vikaa lasten isän syyksi. 

Tsemppiä! 

Sä  et voi vain muuttaa lapsien elämää kertaheitolla, vain koska koet olevasi huono äiti. Sinä kun et ole eronnut tai kokenut etä-äitinä olemista - et voi mitenkään ymmärtää, ettei tilannetta noin vain muuteta. Eli olen salaa tyytyväinen, etten näe ikinä lapsia, en tunne heitä kohtaan mitään ja maksan 500e kuukaudessa heidän elämistään, ja minulta on ns. viety oikeus kokea kunnon perhe-elämää? En todellakaan ole tyytyväinen. Mielummin olisin täysin lapseton, kuin tälläinen 1/4-osa-äiti. Mutta tämä on se etävanhemman menetys: normaali arki.

Tätä on vain monen vaikea käsittää koska olen se _äiti_, eli automaattisesti olen hylännyt lapseni. Miehenä ymmärrettäisiin enemmän näitä tunteita. AP

Vierailija kirjoitti:

Eikö tuo ole normaalia etäisän elämää?

Miehille vaan sanotaan miten helpolla pääsee, kun on paljon vapaa-aikaa eikä tarvitse pyörittää lapsiarkea. Siinä vaan on myös tuo kääntöpuoli minkä AP hyvin tuo esiin. Pikkuhiljaa lapsista etääntyy. Miehille on vain tupattu sanomaan, ettei heitä lasten elämä kiinnosta tai ovat huonoja vanhempia, kun eivät sitä tai tätä lasten elämästä tiedä. Ehkä näitä etä-äitejä ja heidän avautumisiaan tarvitaan lisää, jotta etävanhemman näkökulmaakin alettaisiin ymmärtämään.

Juuri näin.

Ja odotas kun ex-miehesi löytää uuden puolison niin sinä löydät ihan uuden puolen itsestäsi. Lapsilla onkin yhtäkkiä kotona sinun sijaisesi, joka on heidän kanssaan päivittäin ja joka jakaa rakkauden ilot heidän isänsä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ota yhteyttä ensin isään. Kerro, että tuntuu epäreilulta olla niin vähän tekemisissä lasten kanssa. Kerro, että olet valmis viemään harrastuksiin, hakemaan pk:sta jne. Tuo esiin lasten etu, että heillekin on tärkeää olla yhteydessä äitiin ja muodostaa kiinteä ja turvallinen suhde sinuun. Kerro haluavasi sopia jotkin kiinteät ajat, jolloin näet lapsia. Kysy, onko miehellä toiveita ja esitä omat toiveesi hänelle.

Ota yhteys lastenvalvojaan. Mielellään kerro siitä etukäteen miehelle. Sopikaa tapaamisessa milloin lapset ovat luonasi/näet heitä. Tärkeintä on muodostaa hyvä suhde lapsiin, vaikka näkisikin harvemmin. Kerro aina, miten tärkeitä he sinulle ovat, miten sinulle voi soittaa koska vain haluaa ja että he ovat elämäsi paras asia.

Joko sinulla on suurempia ongelmia, jotka jätit kertomatta tai miehesi on hyvin voimakastahtoinen ja sinä enemmän alistuva. Jos omassa elämässäsi kaikki on kohdallaan niin, että voit ottaa isomman roolin ja vastuun lasten elämässä, varaudu taisteluun. Ole aina asiallinen ja ajattele aina lasten parasta. Ole rohkea. Älä anna periksi tai suostu jäämään taka-alalle: sinä olet lasten äiti, sinulla on oikeus ja velvollisuus olla lasten elämässä mukana. 

Mies on aina ollut todella omistava lapsia kohtaan, ja minä en ole osannut tehdä asioita oikein. Ihan normaaleja kummatkin ollaan. Yliopistot käyneitä ja asiantuntijatyössä. Miehen tapa on vain se oikea tapa, enkä enää jaksa kaikesta vääntää  tai taistella. En jaksa mennä oikeuteen tai lastenvalvojalle. Minulla on takki tyhjä .. Tiedän että lapsilla on ihan hyvä olla ja nyt olemme kuitenkin saaneet sovittua raha-asiatkin jne yhteisymmärryksessä emmekä ns. tappele mistään.  Ap.

Ilmeisesti kuitenkin siis olet tyytyväinen tilanteeseen. Tai siis minun on vaikea ymmärtää, ettet halua taistella lasten puolesta enää. Ymmärrän toki väsymyksen, mutta jos toisena vaihtoehtona on jäädä etäiseksi omille lapsille, niin se olisi pahinta mitä minulle voisi tapahtua. 

Äidin rooleja on erilaisia. Jos ajattelet, että tämä sopii sinulle ja olet tyytyväinen tilanteeseen, niin kaikkihan on hyvin. Älä liikaa mieti, mitä muu yhteiskunta ajattelee. Lasten näkökulmaa toki kannattaa ajatella ja myös tulevaisuutta eli kestätkö sen, että aikuiset lapset ovat sinulle vähän katkeria etäisestä suhteesta. Toisaalta tietysti voit omalla esimerkilläsi näyttää, että äitejä on monenlaisia ja rohkaista siten lapsia tekemään tulevaisuudessa poikkeavia, itselle sopivia valintoja. 

Se etten jaksa taistella, ei tarkoita että olisin tyytyväinen tilanteeseen, mutta jossain vaiheessa on vain luovutettava ja keskityttävä tekemään tästä ratkaisusta toimivampi. Tämä järjestely on kestänyt jo muutaman vuoden. Jos lähden oikeuteen, minulla ei ole mitenkään suuria mahdollisuuksia "voittaa" lapsia minun luokseni, koska ovat jo tottuneet asumaan isällään (ja haluavatkin sitä). Mutta tämä on niitä asioita, joita on vaikea käsittää, ellei itse ole kokenut samaa.

Luuletko että tein lapsia, jotta voisin olla etä-äiti, maksumies ja saisin heidät luokseni joka toinen joulu..

Koen etten voi enää tehdä lapsia, koska olen entiset lapset "hylännyt". Ja kovasti haluaisin kasvattaa edes yhden kokonaan itse.. Tämä tilanne on erittäin tukala, mutta sitä pitää myös miettiä lasten parasta.

Mieti jos olisit eronnut ja lapset olisivat aina asuneet sinun luonasi, ja yhtäkkiä eksä vain ottaisi ne ja kaikkien elämä muuttuisi radikaalisti? Ei niin voi tehdä lapsille. He tarvitsevat pysyvyyttä elämäänsä..

Yritin vain avata tunteitani siitä, millaista on olla etävanhempi. AP

Ymmärrän kyllä, että tilanne on todella raskas ja olet väsynyt. Ymmärrän, että koet huonoja äitifiiliksiä ja että olet etääntynyt lapsista. Tilanteesi ei kuitenkaan vaikuta niin kurjalta kuin itse tunnut kuvittelevan. Tai siis et ole missään kertonut, että miehesi olisi estänyt sinua kokonaan näkemästä lapsiasi tai hän ei suostuisi lastenvalvojalle sopimaan jonkinlaiset yhteiset säännöt. Olette saaneet sovittua raha-asioista, joten varmasti tapaamisiinkin olisi mahdollista saada sovittua jotkin raamit. Olisi kaikkien etujen mukaista, että tapaamiset olisivat tiheämmin kuin kerran kuussa. Nyt vain etäännyt lapsista koko ajan enemmän, jollon tilanteen korjaaminen vaikeutuu. Ei lasten tarvitse vuoroviikkosysteemiin lähteä, ja olisihan se heti aluksi outoakin heille. 

Millainen keskuteluyhteys sinulla tällä hetkellä on lasten isään? Onko hän tietoinen ajatuksistasi ja surustasi? 

 

Tietää kyllä, mutta sanoo että olen epäluotettava ja siksi pidämme tämän yhden viikonlopun kuukaudessa. En nyt ala vaatimaan lapsia itselleni joka toinen viikko. Tai muuta. Tässä on kyse vain etän tunteista. Ei siitä miten pystyisin nähdä enemmä lapsiani.  AP

Siinä tapauksessa minun on vaikea olla empaattinen. Tuntuu ehkä vähän siltä, että salaa olet tilanteeseen tyytyväinen, vaikka se toki pahalta sinusta tuntuukin. Ehkä kyseessä on osaltasi vain luopumisprosessista sellaisesta äitiydestä, joka mielestäsi olisi lapselle oikeasti hyväksi. 

Sanon tämän ihan rakentavalla mielellä. En halua loukata tai mitään. En myöskään tuomitse. Kehotan kuitenkin ajattelemaan asiaa vielä tarkkaan ja vaikka kirjaamaan paperille ylös, millaisia toiveita sinulla on äitiyteen liittyen ja miten niiden eteen voisi vähitellen tehdä. Tämä siksi, ettet myöhemmin katuisi mitään. Ole itsellesi myös rehellinen eli jos tuntuu, ettei sinusta ole tämän enempään, myönnä se itsellesi ja ota siitä vastuu. Älä työnnä kaikkea vikaa lasten isän syyksi. 

Tsemppiä! 

Sä  et voi vain muuttaa lapsien elämää kertaheitolla, vain koska koet olevasi huono äiti. Sinä kun et ole eronnut tai kokenut etä-äitinä olemista - et voi mitenkään ymmärtää, ettei tilannetta noin vain muuteta. Eli olen salaa tyytyväinen, etten näe ikinä lapsia, en tunne heitä kohtaan mitään ja maksan 500e kuukaudessa heidän elämistään, ja minulta on ns. viety oikeus kokea kunnon perhe-elämää? En todellakaan ole tyytyväinen. Mielummin olisin täysin lapseton, kuin tälläinen 1/4-osa-äiti. Mutta tämä on se etävanhemman menetys: normaali arki.

Tätä on vain monen vaikea käsittää koska olen se _äiti_, eli automaattisesti olen hylännyt lapseni. Miehenä ymmärrettäisiin enemmän näitä tunteita. AP

En ole sanonut, että lasten elämää pitäisi muuttaa kertaheitolla. Olen ainoastaan kehottanut laatimaan lasten isän kanssa aikataulun, jossa näkisit lapsia useammin. Jos isä pitää sinua epäluotettavana vanhempana eikä tähän suostu, sinulla on oikeus vaatia näkemään lapsia useammin. Et ole riistämässä heiltä toista kotia tai muuttamassa lasten arkea. Haluaisit ainoastaan nähdä lapsia useammin, mikä loppupeleisssä olisi kaikkien oikeus. Kun asiat lähtisivät rullaamaan, lasten isäkin voisi olla tyytyväinen ja päästä yli epäluottamuksestaan. Jos ei, se on hänen ongelmansa. 

En myöskään väitä, että olisit hylännyt lapsesi. En myöskään pidä sinua huonona äitinä. Vaikuttaa vain lähinnä, että olet antanut periksi liian helposti. Saatat ehkä ajatella, että lasten etu on se, mitä lähisä tarjoaa, vaikka ei se ole niin. Lasten etu on olla myös äitinsä kanssa. 

Korostan edelleen, että ymmärrän miten vaikeaa on lähteä ponnistelemaan eteenpäin ja muuttamaan asioita, kun kokee muiden ajattelevan itsensä huonoksi äidiksi. Pienetkin muutokset voi silloin tuntua vaikeilta. Uskon kuitenkin siihen, että asioille voi yrittää tehdä jotakin sen sijaan, että jäisi pyörimään siihen huonoon äiti-fiilikseen. Jos jossain vaiheessa tunnet tehneesi kaikkesi, että välit lapsiin lähentyisivät (etä-äidilläkin voi olla läheinen suhde lasten kanssa), mutta mikään ei auta, niin eihän sille sitten mitään voi. 

Ap mä en ymmärrä tuosta sun teidän aiemmasta tapasmisjärjestelystä mitään muuta, kuin että todella sekava. Jos olisin sun eksä, olisin minäkin uupunut kaikkeen tuohon säätämiseen ja epävarmuuteen, ja että mitään ei itse voi sopia ja suunnitella ennalta.

Miksi vain yksi viikonloppu viikossa?

Eksä ei tee sinulle sitä valmiiksi. Lapset ei voi ottaa aloitetta ja vastuuta.

En nyt saa kiinni että jos et halua enempää tapaamista, mitä sitten haluat?

Kuulostat oikeastaan masentunerlta.

Vanhemmuuteen liittyy koko ajan riittämättömyyden tunne, ainakin kaikilla tuntemillani vanhemmilla. Mutta jos sinulla tunteet katoaa, olisin ennemmin huolissani mielenterveydestäsi.

Vierailija kirjoitti:

Ap mä en ymmärrä tuosta sun teidän aiemmasta tapasmisjärjestelystä mitään muuta, kuin että todella sekava. Jos olisin sun eksä, olisin minäkin uupunut kaikkeen tuohon säätämiseen ja epävarmuuteen, ja että mitään ei itse voi sopia ja suunnitella ennalta.

Miksi vain yksi viikonloppu viikossa?

Eksä ei tee sinulle sitä valmiiksi. Lapset ei voi ottaa aloitetta ja vastuuta.

En nyt saa kiinni että jos et halua enempää tapaamista, mitä sitten haluat?

Kuulostat oikeastaan masentunerlta.

Vanhemmuuteen liittyy koko ajan riittämättömyyden tunne, ainakin kaikilla tuntemillani vanhemmilla. Mutta jos sinulla tunteet katoaa, olisin ennemmin huolissani mielenterveydestäsi.

Meillä oli silloin eron alussa, se ongelma että tosiaan olin aloittanut uudessa työssä, opinnot kesken ja meillä oli lastenhoitaja niinä päivinä, kun olin töissä ja koulussa. Ero tuli todella nopeasti ja jouduimme vain selviämään lastenhoidosta, mutta itse kun olen lastenhoitotyössä ollut joskus, tiesin, ettei se ole oikein, jos lapsia pompotetaan miten sattuu. Lapset tarvitsee pysyvyyttä. Eksä taas olis sitä mieltä että on OK, jos minä pidän yhden yön, hän kaksi, minä kolme, hän yksi jne. Ja lapset eivät IKINÄ tietäisi kuka heitä hakee/tuo/missä he nukkuvat. Yritin tehdä työvuoroista sellaisia, että lapset olisivat pidempiä aikoja toisen luona ja heillä olisi turvallinen olo. Eksä piti tätä vääränä ja minua huonona äitinä. Minun oli pakko pistää peli poikki siinä vaiheessa, kun saimme tarhapaikan. Lapset tarvitsevat _yhden_ kodin, turvapaikan. Tein itsestäni etä-äidin heidän takiaan. Mutta nyt se on mennyt vain niin pitkälle, etten koe tuntevani lapsiani...

Olen uupunut. Minulla on raskas työ, ja tunnen syyllisyyttä tästä asiasta. Olen yleensä ärtynyt ja vihainen, kun näen lapsia ja siksikään en pysty näkemään heitä enempää. En koe enää että osaisin olla äiti. En tunnen lapsiani yhtään. OIen surullinen ja uskon, että myös masentunut. Sen takia en halua enää taistella. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap mä en ymmärrä tuosta sun teidän aiemmasta tapasmisjärjestelystä mitään muuta, kuin että todella sekava. Jos olisin sun eksä, olisin minäkin uupunut kaikkeen tuohon säätämiseen ja epävarmuuteen, ja että mitään ei itse voi sopia ja suunnitella ennalta.

Miksi vain yksi viikonloppu viikossa?

Eksä ei tee sinulle sitä valmiiksi. Lapset ei voi ottaa aloitetta ja vastuuta.

En nyt saa kiinni että jos et halua enempää tapaamista, mitä sitten haluat?

Kuulostat oikeastaan masentunerlta.

Vanhemmuuteen liittyy koko ajan riittämättömyyden tunne, ainakin kaikilla tuntemillani vanhemmilla. Mutta jos sinulla tunteet katoaa, olisin ennemmin huolissani mielenterveydestäsi.

Meillä oli silloin eron alussa, se ongelma että tosiaan olin aloittanut uudessa työssä, opinnot kesken ja meillä oli lastenhoitaja niinä päivinä, kun olin töissä ja koulussa. Ero tuli todella nopeasti ja jouduimme vain selviämään lastenhoidosta, mutta itse kun olen lastenhoitotyössä ollut joskus, tiesin, ettei se ole oikein, jos lapsia pompotetaan miten sattuu. Lapset tarvitsee pysyvyyttä. Eksä taas olis sitä mieltä että on OK, jos minä pidän yhden yön, hän kaksi, minä kolme, hän yksi jne. Ja lapset eivät IKINÄ tietäisi kuka heitä hakee/tuo/missä he nukkuvat. Yritin tehdä työvuoroista sellaisia, että lapset olisivat pidempiä aikoja toisen luona ja heillä olisi turvallinen olo. Eksä piti tätä vääränä ja minua huonona äitinä. Minun oli pakko pistää peli poikki siinä vaiheessa, kun saimme tarhapaikan. Lapset tarvitsevat _yhden_ kodin, turvapaikan. Tein itsestäni etä-äidin heidän takiaan. Mutta nyt se on mennyt vain niin pitkälle, etten koe tuntevani lapsiani...

Olen uupunut. Minulla on raskas työ, ja tunnen syyllisyyttä tästä asiasta. Olen yleensä ärtynyt ja vihainen, kun näen lapsia ja siksikään en pysty näkemään heitä enempää. En koe enää että osaisin olla äiti. En tunnen lapsiani yhtään. OIen surullinen ja uskon, että myös masentunut. Sen takia en halua enää taistella. AP

Kuulostat tosiaan masentuneelta, tarvitset keskusteluapua perheneuvolasta. Onhan lasten parhaaksi että he näkevät molempia vanhempiaan.

Kiertävätkö työvuorosi säännöllisesti, että voisit ryhtyä esim joka toinen viikonloppu systeemiin. Tai esim joka toinen lauantai ja joka toinen keskiviikko tms.

Mikään säätö ei nyt tule kysymykseen.

Jos tuntuu ettet osaa yleensä soittaa lapsille tuosta vaan (onko puhelin yleensä sulle vaikea väline) niin nyt on hyvä syy soitella lyhyesti joka päivä koulun jälkeen, kun koulu on juuri alkanut. Kysyt miten meni koulussa, oliko uusia oppilaita, mitä nyt keksit.

Kuinka kaukana asut? Ilmoita lapselle ja eksälle että tulet lasta koulusta vastaan ja saatat kotiin. Voitte poiketa jätskillä matkalla. Siinä voitte taas vähän rupatella.

Miten musta tuntuu että sulla on hyvin hallitseva ja kontrolloiva eksä, etkä osaa pitää puolias etkä asettaa rajoja.

Jos soittaminen tuntuu vaikealle, laita lapsille päivittäin whatsup viestejä.

Voinko kysyä miksi nimenomaan halusit olla etä, onhan vuoropäiväkoteja, ja aikuiset ihmiset voi koulun kanssa sopia tuollaisessa tilanteessa kaikenlaista järjestelyä?

Vierailija kirjoitti:

Voinko kysyä miksi nimenomaan halusit olla etä, onhan vuoropäiväkoteja, ja aikuiset ihmiset voi koulun kanssa sopia tuollaisessa tilanteessa kaikenlaista järjestelyä?

Koska lähelläni ei ollut vuoropäiväkoteja, eikä minulla ollut autoa. Monena päivänä olin vasta 23.00 kotona, ja tein iltavuoroja monta päivää putkeen. Eli en olisi voinut nähdä lapsiani. Viikonloput olin myös yleensä töissä, samoin juhannukset, vaput, jne. Minulla ei ole sukua tai lapsilla isovaanhempia minun puolellani. Mihin olisin viikonloppuisin tai jouluisin lapset laittanut?

Miehellä oli 8-16 työ, kodin vieressä, äiti, isä sekä sisaruksia lähettyvillä. Koin, että lapset saavat eheämmän elämän isänsä kanssa.

tuntuuko sinusta oikeasti siltä ettet edes jaksaisi olla lähiäiti, kun olet niin uupunut ja masentunut? Koska ei kaikista ole siihen, ja hyvä äiti ajattelee lapsensa parasta. Jos lapsille paras on asua isän kanssa, niin se on myös kypsä ratkaisu.

Tunnetko tästä syyllisyyttä että et pysty ns normiäidin rooliin? Ehkä terapia auttaisi sinua pääsemään siitä eteen päin.

Lasten hoidosta olet siis oppinut yhden asian, lapset tarvitsevat pysyvyyttä.

Ei se tarkoita, että toinen vanhempi heidän elämästään häviää, että rutiinit lapsilla on samat.

Omat lapseni, aikuiset täysipäiset, työssä käyvät veronmaksajat, vaikuttavat vielä ihan onnellisiltakin, ovat lapsuutensa eläneet toki kahden vanhemman perheessä, mutta kaikkea muuta kuin pysyvissä rutiinin omaisissa päivissä.

Molemmat vanhemmat harvoin olimme yhtä aikaa kotona, välillä ei kumpikaan, välillä aamulla me vanhemmat arvottiin kumpi hakee lapset ja mistä, välillä 4v vietti päivän toisen työpaikalla (yksityisyrittäjä) pahvilaatikossa.

Lapset tiesivät että joku läheisistä, äiti, isä, mummi, mamma, ukki, vaari, täti tulee hakemaan hoitaa ja välittää, ruokaa tulee kun on nälkä, nukkumaan mennään kun väsyttää, leikkiä saa ja vaatteet on puhtaat ja lämmintä riittää.

Lapset eivät koskaan tienneet miten me vanhemmat säädettiin että työt ja lapset saatiin hoidettua, keskellä viikkoa yökyläily mummilassa olikin seikkailu eikä elämänrytmin sekoittava kauhea tapahtuma. Viikossa voi olla kaksi päivää kun elettiin niinkuin muka kuuluu, aamulla hoitoon toinen vanhempi haki hoidosta ja ilta vietettiin yhdessä.

En koskaan hyväksy, eikä usko yhdenkään lapsenkaan hyväksyvän ajatusta, että etävanhempi ei jaksa enää yrittää.