Olen etä-äiti ja koen etten edes ole äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisiä lapsesi ovat? Millaiset tapaamiset teillä on sovittuna?

Kerran kuukaudessa yksi viikonloppu. Ennen näin useammin, mutta nyt asumme vähän kauempina toisistamme ja lapsilla on alkanut jo niin paljon harrastuksia. Puuh. En edes tiedä miksi en näe useammin. Enää en jaksa edes tapella tai vääntää.

Joskus silloin kun erosimmme ja haimme tätä rytmiä, lapset olivat luonani aina kun minulla oli vapaata (3 kertaa viikossa about). Opiskelin ja tein osa-aikatyötä ja pari kertaa kysyin mieheltä, jos hakisin ne aikaisemmin, tai toisin toisena päivänä, kun ollaan sovittu. Aina siis "Jos se on OK, jos ei, kaikki hyvin". Koska sain vaihdettua työvuoroa parempaan tai muuta vastaavaa. Mies koki tämän etten ole luotettava, eikä enää luota siihen, että pidän kiinni sovituista hoitopäivistä ja näitä näkemisiä on supistettu jatkuvasti, eikä mies enää pyydä että otan lapset.

Ja siis kysyin aina vain mieheltä, voidaanko tehdä näin, eikä koskaan ilmaissut, että teen väärin tai hänelle ei sovi...

Ero ei ollut kaikista helpoin, että ehkä se liittyy siihen. Ja alan vain luovuttamaan itsekin, kun ei luoteta, vaikka yritin vain selvitä opiskelijana, osa-aikatyöläisenä ja tehdä valinnat niin, että näkisin lapsia...

ap

Kuulostaa kurjalta, mutta avainongelma on tuo, että asut kauempana. Mielestäni defaultti pitäisi olla se, että eroavat vanhemmat jäävät asumaan lähekkäin ja lapset (ainakin 3+ iästä ylöspäin) ovat suht yhtä paljon molempien luona, jos molemmat vanhemmat ovat kunnollisia.

Itse muuttaisin takaisin, olisin jatkuvasti yhteydessä lapsiin, osallistuisin harrastuksiin ja vanhempainiltoihin keskustelisin mahdollisimman ystävälliseenja ei-uhkaavaan sävyyn lasten isän kanssa tapaamisten lisäämisestä.

En kestäisi nähdä lapsiani noin vähän.

Mä en voi muuttaa eksän perässä jatkuvasti :) Asuimme naapureissa, ja sanoin miehelle aina että soita, pyydä, anna osallistua, mutta mies on aina halunnut pitää minut etäällä.

Esimerkiksi viime jouluna, joulujuhlat. Se särki ehkä lopullisesti mun sydämen. Mies ei ollut kertonut päivää minulle tai muuta. Sain sähköpostia koululta ja menin sitten sinne. Ajattelin, että mies on siellä lasten kanssa. Ei. Ei ollut. Vaan miehen äiti. Mies oli työmatkalla ja pyytänyt äitiänsä hoitamaan. Itse istuin itku kurkussa joulujuhlassa ja hyvästelin lapset, jotka lähtivät mummilleen onnellisena.

Miksei eksä voinut pyytää minua? Miksei voinut kertoa että on työmatkalla ja pyytää minua viemään lapsia joulujuhlaan?

Mä vaan jotenkin kuolin sisältä sillon. Ja tätä tapahtuu paljon. Mies ei pyydä, ei soita, ei kerro, ei jaa asioita. Ei koe että olen tärkeä lapsille. Saattaa sanoa, että lapsi on ikävöinut minua joskus, ja kun sanon, että SOITTAKAA ensi kerralla ja mä tulen vaikka hakeamaan yöksi tai mitä vaan.. Mutta sitä soittoa ei ikinä kuulu.

AP

Ei hitto, olen hirveän pahoillani :(

Onko exäsi siis muuttanut monta kertaa lasten kanssa? Eihän hän edes ole sitten tarjonnut lapsille vakaata kasvuympäristöä :(

Mutta jos exäsi on nyt asettunut, niin harkitsisin sinuna muuttoa sinne. Sä olet onneton ja tiedät mistä se johtuu -> muuta asia.

Joka tapauksessa yritä vielä kerran puhua exällesi tapaamisten lisäämisestä. Vaikka sitten lasten nykyisellä paikkakunnalla?

Teit mitä tahansa, niin tee lapsillesi selväksi, että olet aina heitä varten olemassa. Vaikka ei tulisi vastakaikuakaan, lapset on sellaisia.

Joku tässä ei täsmää. Ap väittää olevansa koulutettu ja asiantuntijatehtävissä mutta tekee kolmivuorotyötä eikä osaa äidinkieltään? Lapsia on tehty kesken opiskelun ja osa-aikatyön, ajattelematta yhtään etukäteen ajanhallintaa?

Tuntuu siltä, että ap kaunistelee asioita.

Jos et jaksa etkä osaa enää olla äiti ja lapsetkin pärjäävät ilman, mitä sinä murehdit? Elä omaa elämääsi. Eivät lapset mitenkän välttämättä äitiä edes tarvitse jos isä on hyvä. Etäinen, harvoin nähty äiti joka ei oikein osaa hommaansa on lapsille pelkkä rasite. Ihan kuten isäkin vastaavassa tilanteessa. On paljon parempi että on yksi hyvä lähivanhempi ja se on siinä.

Vierailija kirjoitti:

Aloitusviestissä ap puhuu lasten hakemisesta päiväkodista. Myöhemmin jossain viestissä sanoo lasten olevan kouluikäisiä. Ja oli etä tai lähi, niin kyllä jokainen tekee valintoja elämässään. Ap halusi opiskella yliopistossa ja tehdä vuorotyötä. Joku olisi lasten vuoksi pistänyt opinnot tauolle ja etsinyt normaalin päivätyön. Myös etävanhempi voi osoittaa lapsilleen läsnäoloa. Voi soittaa, kirjoittaa kirjeitä, lähettää kortteja, viestitellä. Ennen kaikkea kysellä kuulumisia, kuunnella lapsia, olla henkisesti läsnä. Vanhemmuus on uhrauksia, aina. Kaikkea ei voi saada. Mutta kun lapset on ykkösenä, niin silloin tsempataan kaikkensa sen eteen. Ja exän voi ottaa pieneen keskustelutuokioon. Että lopettaa sen jauhamisen jostain perusteettomasta epäluotettavuudesta. Pitäkää ihmiset puolenne älkääkä olko nössöjä. Jo niiden lastenkin takia.

Kaikki ei ole niin mustavalkoista. En mä voinut vaan jättää opiskeluita ja "mennä" päivätyöhön. Ei niitä vain tipu taivaalta! Ja nyt olen päivätyössä. Mutta se vaati aika monta työhaastattelua.. Ja joko mä kaksi vuotta opiskelen lisää ja saan hyvän ammatin, hyvän palkan ja mulla on varaa ilman tukia hoitaa asiani, maksaa lapsille ja vaikka huolehtia lapsista yksin, on se parempi kuin jätän opintoni ja jään kotiin.. Pakko se on myös itseään ja tulevaisuutta ajatella. Miten mä olisin voinut luopua mun työstä yhtäkkiä? Mistä sitä rahaa olisi tullut?

Mulla on enemmän kuin yksi lapsi. Toinen voi olla koulussa ja toinen päiväkodissa. En nyt kerro ikiä, paikkakuntia tai ammatteja tms ettei tunnisteta. Siksi voi olla aukkoja.

Ja sitä on hyvin vaikea olla läsnä tai uhrautuva, jos toinen ei anna. En ole nössö, mutta välillä se taistelu on turhaa.

Kuinka moni isä on menettänyt lapsensa kun äiti on puskenut asiansa niin vahvasti läpi? Miksi tämä on niin vaikea käsittää että äiti jäisi alakynteen? Koska äitillä on kaikki oikeus lapseen? AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[Miehen tapa on vain se oikea tapa, enkä enää jaksa kaikesta vääntää  tai taistella.  Ap.

Jaa-a, onko yksipuolisesti näinkään. Aloituksessa toit ilmi miten sinun tapasi pukea ja ostaa vaatteita on se oikea.

Ei, vaan toin sen asian ilmi, että ärsyttää että ostan sadoilla euroilla uusia vaatteita, mutta mies silti pukee heidät vanhoihin vaatteisiin ja se turhauttaa minua. Ja jos sanon tästä miehelle, hän suuttuu, ja keksii taas jonkun verukkeen. Ihmettelen miksi ostin viimeksi 6 sopivan kokoista paitaa ja poika tulee minun luokseni vaatteissa joista olisi pitänyt luopua kaksi vuotta jo sitten. Mihin ne uudet vaatteet menevät, koska en ikinä näe niitä? AP

Lapset aika usein tykkäävät vanhoista vaatteistaan kovasti. Tutut vaatteet tuovat myös turvaa mitä voi tarvita etäisen ja ilmeisen kärttyisen äidin luo mennessä. Tietäisit kaiken tämän jos ymmärtäisit lapsista edes sen verran kuin tämmöinen vela.

Koska et enää kerran tunne lapsiasi, koska et ole vaivautunut heihin kunnolla yhteyttä pitämään, voi olla että ostamasi vaatteet ovat lapselle epämieluisia. Herää kysymys miksi sinä ne vaatteet ostat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisiä lapsesi ovat? Millaiset tapaamiset teillä on sovittuna?

Kerran kuukaudessa yksi viikonloppu. Ennen näin useammin, mutta nyt asumme vähän kauempina toisistamme ja lapsilla on alkanut jo niin paljon harrastuksia. Puuh. En edes tiedä miksi en näe useammin. Enää en jaksa edes tapella tai vääntää.

Joskus silloin kun erosimmme ja haimme tätä rytmiä, lapset olivat luonani aina kun minulla oli vapaata (3 kertaa viikossa about). Opiskelin ja tein osa-aikatyötä ja pari kertaa kysyin mieheltä, jos hakisin ne aikaisemmin, tai toisin toisena päivänä, kun ollaan sovittu. Aina siis "Jos se on OK, jos ei, kaikki hyvin". Koska sain vaihdettua työvuoroa parempaan tai muuta vastaavaa. Mies koki tämän etten ole luotettava, eikä enää luota siihen, että pidän kiinni sovituista hoitopäivistä ja näitä näkemisiä on supistettu jatkuvasti, eikä mies enää pyydä että otan lapset.

Ja siis kysyin aina vain mieheltä, voidaanko tehdä näin, eikä koskaan ilmaissut, että teen väärin tai hänelle ei sovi...

Ero ei ollut kaikista helpoin, että ehkä se liittyy siihen. Ja alan vain luovuttamaan itsekin, kun ei luoteta, vaikka yritin vain selvitä opiskelijana, osa-aikatyöläisenä ja tehdä valinnat niin, että näkisin lapsia...

ap

Kuulostaa kurjalta, mutta avainongelma on tuo, että asut kauempana. Mielestäni defaultti pitäisi olla se, että eroavat vanhemmat jäävät asumaan lähekkäin ja lapset (ainakin 3+ iästä ylöspäin) ovat suht yhtä paljon molempien luona, jos molemmat vanhemmat ovat kunnollisia.

Itse muuttaisin takaisin, olisin jatkuvasti yhteydessä lapsiin, osallistuisin harrastuksiin ja vanhempainiltoihin keskustelisin mahdollisimman ystävälliseenja ei-uhkaavaan sävyyn lasten isän kanssa tapaamisten lisäämisestä.

En kestäisi nähdä lapsiani noin vähän.

Mä en voi muuttaa eksän perässä jatkuvasti :) Asuimme naapureissa, ja sanoin miehelle aina että soita, pyydä, anna osallistua, mutta mies on aina halunnut pitää minut etäällä.

Esimerkiksi viime jouluna, joulujuhlat. Se särki ehkä lopullisesti mun sydämen. Mies ei ollut kertonut päivää minulle tai muuta. Sain sähköpostia koululta ja menin sitten sinne. Ajattelin, että mies on siellä lasten kanssa. Ei. Ei ollut. Vaan miehen äiti. Mies oli työmatkalla ja pyytänyt äitiänsä hoitamaan. Itse istuin itku kurkussa joulujuhlassa ja hyvästelin lapset, jotka lähtivät mummilleen onnellisena.

Miksei eksä voinut pyytää minua? Miksei voinut kertoa että on työmatkalla ja pyytää minua viemään lapsia joulujuhlaan?

Mä vaan jotenkin kuolin sisältä sillon. Ja tätä tapahtuu paljon. Mies ei pyydä, ei soita, ei kerro, ei jaa asioita. Ei koe että olen tärkeä lapsille. Saattaa sanoa, että lapsi on ikävöinut minua joskus, ja kun sanon, että SOITTAKAA ensi kerralla ja mä tulen vaikka hakeamaan yöksi tai mitä vaan.. Mutta sitä soittoa ei ikinä kuulu.

AP

Niin. Ei lapsille ole tärkeä mikään abstrakti käsite "äiti". Et ole ollut läsnä, joten tietenkään lapset eivät välitä sinusta. Sinä et välittänyt heistä silloin kun olisi pitänyt vaan otit eron ja opiskelit ja teit töitä ja nyt kun sinulla suvaitsisi olla aikaa lapsillesi, he eivät välitä sinusta. Isä tekee oikein suojellessaan lapsia sinulta.

Sitä niittää mitä kylvää. Etä-äiti siinä missä etäisäkin.

Vierailija kirjoitti:

Joku tässä ei täsmää. Ap väittää olevansa koulutettu ja asiantuntijatehtävissä mutta tekee kolmivuorotyötä eikä osaa äidinkieltään? Lapsia on tehty kesken opiskelun ja osa-aikatyön, ajattelematta yhtään etukäteen ajanhallintaa?

Tuntuu siltä, että ap kaunistelee asioita.

Jos et jaksa etkä osaa enää olla äiti ja lapsetkin pärjäävät ilman, mitä sinä murehdit? Elä omaa elämääsi. Eivät lapset mitenkän välttämättä äitiä edes tarvitse jos isä on hyvä. Etäinen, harvoin nähty äiti joka ei oikein osaa hommaansa on lapsille pelkkä rasite. Ihan kuten isäkin vastaavassa tilanteessa. On paljon parempi että on yksi hyvä lähivanhempi ja se on siinä.

Mä olin nuori kun sain ensimmäisen lapsen. Olin lukiossa silloin. Olin kotiäitinä pitkään ja menin opiskelemaan yliopistoon kun lapset olivat taaperoita.

Olen kaksikielinen, siksi ehkä kirjoitan huonosti välillä.

Mies kannusti opiskelemaan ja tekemään töitä samalla, että voisimme pitää lapset kotona (lastenhoitaja). Erosimme todella huonoon aikaan, mutta yhteinen arkemme ei vain sujunut ja kotona oli molempien todella huono olla. Olimme ns. pakosta yhdessä, kun ensimmäinen lapsi oli vahinko..

Nykyään olen päivätyössä, asiantuntijahommissa. Lapsilla on hyvä elämä, sitä en kiistä. Kaikki vain on mennyt sellaiseksi etten enää ole edes äiti. Työt eivät suju, mikään suju, ja olen lamaantunut tähän tilanteeseen. Ikävöin lapsia, mutta kun näen heitä, en osaa enää olla. Liikaa aikaa on kulunut, väsyin liikaa ja ehkä nyt vasta alan käsitellä koko eroa, kun on aikaa ja kiire loppunut.

Ehkä kaunistelen, mutta ei tässä sinällään mitään draamaa ole ollut. Kaikki on vain ajautunut tähän.. Ja mies on niin omistautuva isä lapsille, eikä ole koskaan hirveästi pitänyt minusta tai arvostanut minua äitinä. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[Miehen tapa on vain se oikea tapa, enkä enää jaksa kaikesta vääntää  tai taistella.  Ap.

Jaa-a, onko yksipuolisesti näinkään. Aloituksessa toit ilmi miten sinun tapasi pukea ja ostaa vaatteita on se oikea.

Ei, vaan toin sen asian ilmi, että ärsyttää että ostan sadoilla euroilla uusia vaatteita, mutta mies silti pukee heidät vanhoihin vaatteisiin ja se turhauttaa minua. Ja jos sanon tästä miehelle, hän suuttuu, ja keksii taas jonkun verukkeen. Ihmettelen miksi ostin viimeksi 6 sopivan kokoista paitaa ja poika tulee minun luokseni vaatteissa joista olisi pitänyt luopua kaksi vuotta jo sitten. Mihin ne uudet vaatteet menevät, koska en ikinä näe niitä? AP

Lapset aika usein tykkäävät vanhoista vaatteistaan kovasti. Tutut vaatteet tuovat myös turvaa mitä voi tarvita etäisen ja ilmeisen kärttyisen äidin luo mennessä. Tietäisit kaiken tämän jos ymmärtäisit lapsista edes sen verran kuin tämmöinen vela.

Koska et enää kerran tunne lapsiasi, koska et ole vaivautunut heihin kunnolla yhteyttä pitämään, voi olla että ostamasi vaatteet ovat lapselle epämieluisia. Herää kysymys miksi sinä ne vaatteet ostat?

No ei se ole siitä. Mies ei ikinä ole välittänyt pukeutumisesta tai vaatteista. Itse omistaa vielä 20 vuotta vanhoja paitoja, koska on laiska menemään ostamaan uusia.

Eli en saa ostaa vaatteita? Mitä sitten teen? Syydän vaan rahaa eksälle ja jättäydyn kokonaan kaikesta?

Ap

Mä luovutan nyt. En vastaa enää yhteenkään kysymykseen. Tieisin että tästä tehdään lynkkaysketju, jos kertoo tälläisestä ongelmat. Etäisä on käsitteenä ymmärrettävä. Etä-äiti on automaattisesti paska ja jotenkin ongelmatapaus. Huono juttu jos olen opiskellut ja hakeutunut hyvään ammattiin, ja sitten taas huono juttu olisi jos olisin 10 vuotta kotiäitinä, enkä hankkisi mitään ammattia ikinä. Ikinä ei hyvä. Ei ihmekään että minulla on joka päivä olo, että tapan itseni. Ei tässä elämässä ole mitään järkeä. Erota ei saa, jos on huono suhde ja silti sitä eroa toitotetaan samantien jos pyytää neuvoa johonkin ongelmaan. Ehkä mä vaan heittäydyn junan alle. Kenenkään tartte kestää tälläistä paskaa etä-äitiä, joka ei osaa edes kirjoittaa suomea. AP

Vierailija kirjoitti:

Mä luovutan nyt. En vastaa enää yhteenkään kysymykseen. Tieisin että tästä tehdään lynkkaysketju, jos kertoo tälläisestä ongelmat. Etäisä on käsitteenä ymmärrettävä. Etä-äiti on automaattisesti paska ja jotenkin ongelmatapaus. Huono juttu jos olen opiskellut ja hakeutunut hyvään ammattiin, ja sitten taas huono juttu olisi jos olisin 10 vuotta kotiäitinä, enkä hankkisi mitään ammattia ikinä. Ikinä ei hyvä. Ei ihmekään että minulla on joka päivä olo, että tapan itseni. Ei tässä elämässä ole mitään järkeä. Erota ei saa, jos on huono suhde ja silti sitä eroa toitotetaan samantien jos pyytää neuvoa johonkin ongelmaan. Ehkä mä vaan heittäydyn junan alle. Kenenkään tartte kestää tälläistä paskaa etä-äitiä, joka ei osaa edes kirjoittaa suomea. AP

Sen opiskelun ja kotiäitiyden välissä olisi ehkä ollut se sopivin ratkaisu. Samoin on välimaasto sille, että on superhyvä lähiäiti tai surkea etä. Jätä menneet ja etsi nyt se sopiva välimaasto elämääsi. Ilmeisesti taustastasi löytyy jotain solmuja, jotka tarvitsevat selvittelyä, ennen kuin löydät tasapainon äitiyteesi. Aloita työterveyshuollon kautta.

Vierailija kirjoitti:

Mä luovutan nyt. En vastaa enää yhteenkään kysymykseen. Tieisin että tästä tehdään lynkkaysketju, jos kertoo tälläisestä ongelmat. Etäisä on käsitteenä ymmärrettävä. Etä-äiti on automaattisesti paska ja jotenkin ongelmatapaus. Huono juttu jos olen opiskellut ja hakeutunut hyvään ammattiin, ja sitten taas huono juttu olisi jos olisin 10 vuotta kotiäitinä, enkä hankkisi mitään ammattia ikinä. Ikinä ei hyvä. Ei ihmekään että minulla on joka päivä olo, että tapan itseni. Ei tässä elämässä ole mitään järkeä. Erota ei saa, jos on huono suhde ja silti sitä eroa toitotetaan samantien jos pyytää neuvoa johonkin ongelmaan. Ehkä mä vaan heittäydyn junan alle. Kenenkään tartte kestää tälläistä paskaa etä-äitiä, joka ei osaa edes kirjoittaa suomea. AP

Olen pahoillani.

Mutta olisin antanut täsmälleen samat neuvot isälle: muuta lähemmäksi, keskustele exän kanssa, hakeudu lasten harrastuksiin ja vanhempainiltoihin, pidä lapsiin yhteyttä minkä voit, varaa aika lastenvalvojalle keskustelemaan tapaamisten lisäämisestä.

Noi sukupuolinormit on olemassa, mutta niiden takia marttyyriksi heittäytyminen ei auta sua eikä lapsiasi.

Laita mulle sähköpostia siihen osoitteeseen joka on tuolla aiemmin. Mä ymmärrän kyllä sua. Ei täällä oikein ymmärretä

Et ole paska. Tämä suomen systeemi on paska, kun se antaa lapsen kanssa samassa osoitteessa asuvalle kaiken tuen ja vallan lasta koskevissa asioissa. Usein tuo etärooli tarjoillaan isälle. He eivät varmaan niin jaksa näistä kirjoitella. Ns. oikeuksiaan voi yrittää vaatia. Sitten kun on henkilökohtaisesti kerran todennut sen raskaaksi, helvetin kalliiksi ja hyödyttömäksi, tietää olla uudestaan yrittämättä. Sitä kokemattomien on turha huudella puskista. Helpompi on laittaa hanskat naulaan, kuten ap on selvästi tekemässäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku tässä ei täsmää. Ap väittää olevansa koulutettu ja asiantuntijatehtävissä mutta tekee kolmivuorotyötä eikä osaa äidinkieltään? Lapsia on tehty kesken opiskelun ja osa-aikatyön, ajattelematta yhtään etukäteen ajanhallintaa?

Tuntuu siltä, että ap kaunistelee asioita.

Jos et jaksa etkä osaa enää olla äiti ja lapsetkin pärjäävät ilman, mitä sinä murehdit? Elä omaa elämääsi. Eivät lapset mitenkän välttämättä äitiä edes tarvitse jos isä on hyvä. Etäinen, harvoin nähty äiti joka ei oikein osaa hommaansa on lapsille pelkkä rasite. Ihan kuten isäkin vastaavassa tilanteessa. On paljon parempi että on yksi hyvä lähivanhempi ja se on siinä.

Mä olin nuori kun sain ensimmäisen lapsen. Olin lukiossa silloin. Olin kotiäitinä pitkään ja menin opiskelemaan yliopistoon kun lapset olivat taaperoita.

Olen kaksikielinen, siksi ehkä kirjoitan huonosti välillä.

Mies kannusti opiskelemaan ja tekemään töitä samalla, että voisimme pitää lapset kotona (lastenhoitaja). Erosimme todella huonoon aikaan, mutta yhteinen arkemme ei vain sujunut ja kotona oli molempien todella huono olla. Olimme ns. pakosta yhdessä, kun ensimmäinen lapsi oli vahinko..

Voi herra jeesus tuota elämänhallintaasi. Teet vahinkolapsen lukioikäisenä miehen kanssa joka ei pidä sinusta ja sitten pidätte lastenhoitajaa että lapset saa olla kotona? Mitä sitä nyt suotta vanhemmat lapsiaan hoitamaan, paljon mukavampi opiskella ja käydä töissä. Sitten teitte vielä toisen lapsen samaan syssyyn ennen kuin valkeni että parasta ottaa ero.

Minä muuten tunnen ihmisiä jotka ovat tehneet lapset nuorina, kesken opiskelujen ja opiskelun ohessa työskentelyn. Ihan ihmeesti se homma onnistui ilman lastenhoitajia tai eroamisia tai jatkuvaa sättäämistä. Vaikka työtkin oli siinä määrin vuorotyötä kuin kaupan kassalla on.

Ap. Saat asiat kuntoon. Minusta vaikutat tosi fiksulta. Palstalla huutelevat näsäviisauksia sellaiset, joilla ei ole ollut samaa tilannetta. Ymmärrän, että ole vällillä tehnyt huonohkoja valintoja joustamattomissa raameissa(suru erosta, vuorotyö, paineet). Mutta nyt aloitat postivisemman ajattelun. Sulla oli tavoite, se hyvä työ. Sait sen. Nyt on aika laittaa asiat kuntoon lasten kanssa. Ei ole tosiaankaan liian myöhäistä, elämä ei ole yksi päivä vaan kaikki päivät ovat samanlaisia mahdollisuuksia muuttaa huomisia. Olet edennyt koko ajan parempaan tilanteeseen, onnittele itseäsi siitä! Mitä vanhempia lapset ovat, sitä enemmän he ymmärtävät sinunkin tilannettasi. Puhu heille suoraan. Kerro miten olit sekaisin erosta, miten otit vuorotyön kun oli rahan vuoksi pakko. Miten surullinen olet siitä että koet itsesi huonoksi ja etäiseksi.

Myös suosittelen sinulle masennuslääkkeitä, syöt vaikka 6kk ja on jo helpompi olla positiivisempi. Olen itsekin eronnut kun minulla oli 1- ja 2-vuotiaat lapset, yhteishuoltajuus isän kanssa jolla myös 3-vuorotyö, joka muutti kauas meistä suoraan uusioperheeseen jne. En ymmärrä miten selvisin, mutta nykyään olen hurjan onnellinen. Samoin käy sinulle.

Voimia:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisiä lapsesi ovat? Millaiset tapaamiset teillä on sovittuna?

Kerran kuukaudessa yksi viikonloppu. Ennen näin useammin, mutta nyt asumme vähän kauempina toisistamme ja lapsilla on alkanut jo niin paljon harrastuksia. Puuh. En edes tiedä miksi en näe useammin. Enää en jaksa edes tapella tai vääntää.

Joskus silloin kun erosimmme ja haimme tätä rytmiä, lapset olivat luonani aina kun minulla oli vapaata (3 kertaa viikossa about). Opiskelin ja tein osa-aikatyötä ja pari kertaa kysyin mieheltä, jos hakisin ne aikaisemmin, tai toisin toisena päivänä, kun ollaan sovittu. Aina siis "Jos se on OK, jos ei, kaikki hyvin". Koska sain vaihdettua työvuoroa parempaan tai muuta vastaavaa. Mies koki tämän etten ole luotettava, eikä enää luota siihen, että pidän kiinni sovituista hoitopäivistä ja näitä näkemisiä on supistettu jatkuvasti, eikä mies enää pyydä että otan lapset.

Ja siis kysyin aina vain mieheltä, voidaanko tehdä näin, eikä koskaan ilmaissut, että teen väärin tai hänelle ei sovi...

Ero ei ollut kaikista helpoin, että ehkä se liittyy siihen. Ja alan vain luovuttamaan itsekin, kun ei luoteta, vaikka yritin vain selvitä opiskelijana, osa-aikatyöläisenä ja tehdä valinnat niin, että näkisin lapsia...

ap

Kuulostaa kurjalta, mutta avainongelma on tuo, että asut kauempana. Mielestäni defaultti pitäisi olla se, että eroavat vanhemmat jäävät asumaan lähekkäin ja lapset (ainakin 3+ iästä ylöspäin) ovat suht yhtä paljon molempien luona, jos molemmat vanhemmat ovat kunnollisia.

Itse muuttaisin takaisin, olisin jatkuvasti yhteydessä lapsiin, osallistuisin harrastuksiin ja vanhempainiltoihin keskustelisin mahdollisimman ystävälliseenja ei-uhkaavaan sävyyn lasten isän kanssa tapaamisten lisäämisestä.

En kestäisi nähdä lapsiani noin vähän.

Mä en voi muuttaa eksän perässä jatkuvasti :) Asuimme naapureissa, ja sanoin miehelle aina että soita, pyydä, anna osallistua, mutta mies on aina halunnut pitää minut etäällä.

Esimerkiksi viime jouluna, joulujuhlat. Se särki ehkä lopullisesti mun sydämen. Mies ei ollut kertonut päivää minulle tai muuta. Sain sähköpostia koululta ja menin sitten sinne. Ajattelin, että mies on siellä lasten kanssa. Ei. Ei ollut. Vaan miehen äiti. Mies oli työmatkalla ja pyytänyt äitiänsä hoitamaan. Itse istuin itku kurkussa joulujuhlassa ja hyvästelin lapset, jotka lähtivät mummilleen onnellisena.

Miksei eksä voinut pyytää minua? Miksei voinut kertoa että on työmatkalla ja pyytää minua viemään lapsia joulujuhlaan?

Mä vaan jotenkin kuolin sisältä sillon. Ja tätä tapahtuu paljon. Mies ei pyydä, ei soita, ei kerro, ei jaa asioita. Ei koe että olen tärkeä lapsille. Saattaa sanoa, että lapsi on ikävöinut minua joskus, ja kun sanon, että SOITTAKAA ensi kerralla ja mä tulen vaikka hakeamaan yöksi tai mitä vaan.. Mutta sitä soittoa ei ikinä kuulu.

AP

Ymmärrän exääsi. Sinä jätit hänet ja lapset ja nyt valittelet, että et saakaan leikkiä äitiä silloin kun se sinulle sopii.

Etäisistä sinun tilanteesi poikkeaa siinä että vaikka eronne tapahtuikin sinun aloitteestasi (kuten erot yleensäkin) niin tavallisesti äiti lähtiessään ottaa myös lapset mukaansa. Sinä et niin tehnyt vaan lapset jäivät miehellesi.

Itse olen YH-isä ja perin kyllästynyt siihen että lapseni äiti ilmoittelee sillon tällöin sähköpostilla koska hänelle sattuisi sopimaan se, että lapseni menisi viikonlopuksi hänen luokseen (tai vaikka syömään kun hän sattuu olemaan kaupungissa ja on vapaata aikaa muutama tunti). Aikanaan tehty tapaamissopimus raukesi siihen että lapseni äiti ei sitä noudattanut eikä uutta ole tehty. Enää en suostu elämään lapseni äidin aikataulujen mukaan. Minulla on onneksi käräjäoikeuden päättämä yksihuoltajuus joten mitään pakottavaa tarvetta yhteydenpitoon ei ole.

Etävanhemman täytyy pitää lujasti puolensa. Meilläkin ex-mies on yrittänyt etäännyttää minut lapsista vaikka miten, mutta ei ole onnistunut. Multa se on vaatinut todella kovana olemista ja puolieni pitämistä. Lapset jäi isälleen, koska isä sai asunnon läheltä entistä koulua yms. eikä lasten tarvinnut siten vaihtaa tuttuja kuvioita. Meilläkin olis varmaan hyvin herkästi lipsunut tähän, jos en ois nostanut saatanallista äläkkää esim. just tästä että ja mies vie lapset useaksi päiväksi johonkin tädilleen, kun joutuu työmatkalle ja minä kuulen jälkeenpäin. Nykyään lapset tulee ihan automaattisesti mun luo silloin, jos isänsä on työreissussa. Yksi lapsi on 12 ja muuttanut mun luo pysyvästi.

Vierailija kirjoitti:

Etävanhemman täytyy pitää lujasti puolensa. Meilläkin ex-mies on yrittänyt etäännyttää minut lapsista vaikka miten, mutta ei ole onnistunut. Multa se on vaatinut todella kovana olemista ja puolieni pitämistä. Lapset jäi isälleen, koska isä sai asunnon läheltä entistä koulua yms. eikä lasten tarvinnut siten vaihtaa tuttuja kuvioita. Meilläkin olis varmaan hyvin herkästi lipsunut tähän, jos en ois nostanut saatanallista äläkkää esim. just tästä että ja mies vie lapset useaksi päiväksi johonkin tädilleen, kun joutuu työmatkalle ja minä kuulen jälkeenpäin. Nykyään lapset tulee ihan automaattisesti mun luo silloin, jos isänsä on työreissussa. Yksi lapsi on 12 ja muuttanut mun luo pysyvästi.

Hyvä, just näin!

Elät ap mun unelmaa (mutta tätähän ei saa sanoa ääneen koska äitimyytti)

Vierailija kirjoitti:

Etävanhemman täytyy pitää lujasti puolensa. Meilläkin ex-mies on yrittänyt etäännyttää minut lapsista vaikka miten, mutta ei ole onnistunut. Multa se on vaatinut todella kovana olemista ja puolieni pitämistä. Lapset jäi isälleen, koska isä sai asunnon läheltä entistä koulua yms. eikä lasten tarvinnut siten vaihtaa tuttuja kuvioita. Meilläkin olis varmaan hyvin herkästi lipsunut tähän, jos en ois nostanut saatanallista äläkkää esim. just tästä että ja mies vie lapset useaksi päiväksi johonkin tädilleen, kun joutuu työmatkalle ja minä kuulen jälkeenpäin. Nykyään lapset tulee ihan automaattisesti mun luo silloin, jos isänsä on työreissussa. Yksi lapsi on 12 ja muuttanut mun luo pysyvästi.

Jos teillä on tapaamissopimus niin se ei kuulu sinulle mitä miehesi tekee silloin kun lapset ovat hänen vastuullaan.

Tietenkin jos exäsi on lapanen joka antaa sinun pompotella itseään mielin määrin niin se on sitten hänen ongelmansa. Itse en koskaan päästäisi lapseni äitiä puuttumaan elämääni esimerkiksi niin että hän tietäisi mitään työasioistani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisiä lapsesi ovat? Millaiset tapaamiset teillä on sovittuna?

Kerran kuukaudessa yksi viikonloppu. Ennen näin useammin, mutta nyt asumme vähän kauempina toisistamme ja lapsilla on alkanut jo niin paljon harrastuksia. Puuh. En edes tiedä miksi en näe useammin. Enää en jaksa edes tapella tai vääntää.

Joskus silloin kun erosimmme ja haimme tätä rytmiä, lapset olivat luonani aina kun minulla oli vapaata (3 kertaa viikossa about). Opiskelin ja tein osa-aikatyötä ja pari kertaa kysyin mieheltä, jos hakisin ne aikaisemmin, tai toisin toisena päivänä, kun ollaan sovittu. Aina siis "Jos se on OK, jos ei, kaikki hyvin". Koska sain vaihdettua työvuoroa parempaan tai muuta vastaavaa. Mies koki tämän etten ole luotettava, eikä enää luota siihen, että pidän kiinni sovituista hoitopäivistä ja näitä näkemisiä on supistettu jatkuvasti, eikä mies enää pyydä että otan lapset.

Ja siis kysyin aina vain mieheltä, voidaanko tehdä näin, eikä koskaan ilmaissut, että teen väärin tai hänelle ei sovi...

Ero ei ollut kaikista helpoin, että ehkä se liittyy siihen. Ja alan vain luovuttamaan itsekin, kun ei luoteta, vaikka yritin vain selvitä opiskelijana, osa-aikatyöläisenä ja tehdä valinnat niin, että näkisin lapsia...

ap

Kuulostaa kurjalta, mutta avainongelma on tuo, että asut kauempana. Mielestäni defaultti pitäisi olla se, että eroavat vanhemmat jäävät asumaan lähekkäin ja lapset (ainakin 3+ iästä ylöspäin) ovat suht yhtä paljon molempien luona, jos molemmat vanhemmat ovat kunnollisia.

Itse muuttaisin takaisin, olisin jatkuvasti yhteydessä lapsiin, osallistuisin harrastuksiin ja vanhempainiltoihin keskustelisin mahdollisimman ystävälliseenja ei-uhkaavaan sävyyn lasten isän kanssa tapaamisten lisäämisestä.

En kestäisi nähdä lapsiani noin vähän.

Mä en voi muuttaa eksän perässä jatkuvasti :) Asuimme naapureissa, ja sanoin miehelle aina että soita, pyydä, anna osallistua, mutta mies on aina halunnut pitää minut etäällä.

Esimerkiksi viime jouluna, joulujuhlat. Se särki ehkä lopullisesti mun sydämen. Mies ei ollut kertonut päivää minulle tai muuta. Sain sähköpostia koululta ja menin sitten sinne. Ajattelin, että mies on siellä lasten kanssa. Ei. Ei ollut. Vaan miehen äiti. Mies oli työmatkalla ja pyytänyt äitiänsä hoitamaan. Itse istuin itku kurkussa joulujuhlassa ja hyvästelin lapset, jotka lähtivät mummilleen onnellisena.

Miksei eksä voinut pyytää minua? Miksei voinut kertoa että on työmatkalla ja pyytää minua viemään lapsia joulujuhlaan?

Mä vaan jotenkin kuolin sisältä sillon. Ja tätä tapahtuu paljon. Mies ei pyydä, ei soita, ei kerro, ei jaa asioita. Ei koe että olen tärkeä lapsille. Saattaa sanoa, että lapsi on ikävöinut minua joskus, ja kun sanon, että SOITTAKAA ensi kerralla ja mä tulen vaikka hakeamaan yöksi tai mitä vaan.. Mutta sitä soittoa ei ikinä kuulu.

AP

Ymmärrän exääsi. Sinä jätit hänet ja lapset ja nyt valittelet, että et saakaan leikkiä äitiä silloin kun se sinulle sopii.

Etäisistä sinun tilanteesi poikkeaa siinä että vaikka eronne tapahtuikin sinun aloitteestasi (kuten erot yleensäkin) niin tavallisesti äiti lähtiessään ottaa myös lapset mukaansa. Sinä et niin tehnyt vaan lapset jäivät miehellesi.

Itse olen YH-isä ja perin kyllästynyt siihen että lapseni äiti ilmoittelee sillon tällöin sähköpostilla koska hänelle sattuisi sopimaan se, että lapseni menisi viikonlopuksi hänen luokseen (tai vaikka syömään kun hän sattuu olemaan kaupungissa ja on vapaata aikaa muutama tunti). Aikanaan tehty tapaamissopimus raukesi siihen että lapseni äiti ei sitä noudattanut eikä uutta ole tehty. Enää en suostu elämään lapseni äidin aikataulujen mukaan. Minulla on onneksi käräjäoikeuden päättämä yksihuoltajuus joten mitään pakottavaa tarvetta yhteydenpitoon ei ole.

Lähiäitinä ymmärrän tätä lähi-isää. Minun exä on myös aivan tuulellakäyvä, aina säätämässä tapaamisia. Lupaa lapselle kerrankin kesälomamatkan, pyytää etten veisi kun hän haluaa viedä. Koko kesän odotamme ja välillä kyselen. Lopulta kesä on mennyt ja hän sanoo ettei huvittanut lähteä kun oli töissä niin väsyttävää. Lapsi ei sitten päässyt millekään lomalle, kun halusin antaa hänen isälleen sen ilon jota pyysi. Ei sitten ollut näköjään kovin suuri juttu, ja festarit ja uusi tyttöystävä menivät edelle.

Minulle ihan sama, mutta lapsen puolesta sydäntä särkee. Nyt poika on jo teini, eikä aina jaksa säätää ja mennä isälleen, joka ei asunnossaan ole moneen kuukauteen saanut pojalle edes nukkumapaikkaa järjestettyä.

Rohkaisen lasta menemään, mutta pakottaa en aio.