Itsemurhaa yrittävien tai tekevien persoonallisuudesta.. Läheisen ajatuksia aiheesta, toivon ymmärrystä ja tukea

Ihmisen sisäisistä mielen liikkeistä ei voi päätellä mitään varmaa ulkoapäin. Ihan samalla tavalla kuin ei voi päätellä, mitä jonkin perheen sisällä tapahtuu, kun ovet ovat laitettu kiinni. 

Ehkä työkaverisi on herkkä ihminen, jolle elämä itsessään vain on raskasta ja vaikeaa. Ehkä hän on helposti masentuva ja alakuloinen luonne, kiltti ja aurinkoinen, joka muiden edessä aina reipastuu. Kuka tietää.

Jos olet huolissasi työkaverista, voit hänen sairaslomansa aikana kyselle viestillä muutaman kerran vointia ja kuulumisia. Ihan hyvin voit myös ilmoittaa, että jos tarvitsee juttuseuraa tai ihan muuten vain haluaa nähdä, niin lähdet ilomielin hänen kanssaan vaikka kahville. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain kuulla tänään työkaveriltani itseltään, että hän oli yrittänyt itsemurhaa su-ma yönä, mutta äitinsä oli viime hetkellä tajunnut hälyttää apua ja hän pelastui. En tahdo kertoa hänen tekotapaansa, jolla yritti lähteä tästä maailmasta, koska siitä saattaisi tunnistaa henkilön. Toivottavasti ymmärrätte tämän ettekä takerru siihen. Tosi oli kuitenkin kyseessä ja hän pelastui niukasti. Työkaveri kertoi minulle asiasta, koska olemme töissä ja vapaa-ajallakin paljon tekemisissä. Vastaamme töissä yhteisistä vastuista ja työskentelemme jatkuvasti rintarinnan. Hän jäi nyt pitkälle sairaslomalle ja empaattisena ihmisenä tahtoi kertoa meille syyn asiaan. Järkyttyneenä sanoin tietysti ymmärtäväni ja toivotin paljon voimaa taisteluun parantumisen kanssa. Onneksi hän laittoi asian viestinä, koska itkin heti asian kuullessani vuolaasti. :'(

En kehtaa tällä asialla vaivata työkaverini läheisiä ja muutenkin ehkä aiheen käsittely sopii parhaiten anonyymisti. En voi siis sanoin kuvata miten järkyttynyt olen työkaverini kohtalosta. Mieleni tekisi puhua hänestä ystävänä, mutta olemme ensisijaisesti työkavereita. Kaikista tuntemistani ihmisistä olisin viimeisenä uskonut hänen ajautuvan tällaiseen. Hän on elämäniloisin ihminen, jonka tunnen. Siltä hän on vaikuttanut. Hänellä on todella laaja ystäväpiiri, paljon sosiaalista elämää, kaunis koti, vapaaehtoistyö harrastuksia, palkkatyö ja paljon häntä rakastavia läheisiä. Hän on kaikin puolin todella miellyttävä ihminen jokaisen mielestä. En muista kenenkään sanoneen hänestä oikeastaan ikinä mitään huonoa sanaa, koska hän oli todella ystävällinen aivan kaikille, tutuille ja tuntemattomille. Hänellä oli aina aikaa muiden ongelmille ja hän myös avautui omasta elämästään kuten me muutkin. Nytkin tiesin hänen perjantaina olleen ystäviensä kanssa illalla ja kertoi jo töissä odottavansa iltaa. Hän hymyilee ja nauraa jatkuvasti ja on todella huumorintajuinen.

Meistä on moni ihmetellyt ja ollut hyvällä mielellä kateellinenkin siitä, miten täydellinen elämä X:llä on. Olemme ihmetelleet toki, miten hän voi olla noin mukava ja tehokas suunnilleen kaikessa mitä tekee. Tietysti hän kertoi meille inhimillisenä ihmisenä myös epäonnistumisistaan, mutta ne eivät kuitenkaan ikinä vaikuttaneet mitenkään merkittäviltä. Jotain kodinkoneiden hajoamisia, pieleen menneitä parisuhteita, isovanhempien kuolema jne. Sellaista normaalia elämää. Kyselimme monesti jopa vinkkejä, miten oppia samanlaista "superarkea" esim. kodin siivouksen ja kuntoilun jaksamisen kanssa. Muistan hänen monesti nauraen vastanneen vain, että hän on tottunut tällaiseen elämään ja kehotti meitä olla ruoskimatta itseämme siitä, kun me olemme tottuneet toisenlaiseen elämään. Välillä hän käytti aikaansa etsimällä sopivia ryhmäliikuntatunteja meille muutamille, jotka joskus vihjasimme sellaisen kiinnostavan meitä, muttemme ole saaneet aikaiseksi kokeilla. Hän oli myös aina valmis lähtemään aluksi kaveriksi jos emme uskalla yksin lähteä. Hän tarjosi aina tukeaan vapaa-ajallaankin jos joku vähänkin töissä vihjasi olevansa sen tarpeessa. Kuinkahan monessa muutossakin hän oli meille työkavereille apuna? TODELLA sydämellinen ihminen, aivan uskomaton.

Anteeksi todella pitkä vuodatus. En vaan pysty ymmärtämään, että miten tuollainen ihminen voi päätyä yrittämään itsemurhaa? Hän on siis yhä hengissä, mutta pelkään todella paljon hänen yrittävän sitä toiste ja onnistuvan siinä. Me monet työkaverit oltiin ja ollaan hänen kavereitaan vapaa-ajallakin, mutta jotenkin tämä tilanne tuntuu sellaiselta, johon me olemme liian etäisiä? Tuntuisi tunkeilulta yrittää kysellä häneltä ratkaisustaan ja yrittää tukea. Silti tuntuu hirveältä olla tekemättä mitään. Mitä te tekisitte?

Jos joku tarinasta henkilön tunnistaisi niin eikö jo tuosta, että kerroit milloin itsemurhaa yrittänyt... 

Mikä tekee tästä henkilöstä empaattisen, jos hän kertoo syyn sairaslomaan? Okei, tekstissä kerrot muista piirteistä, mutta mikä virkkeessä ilmenevän yhteyden logiikka on?

Kuka on noin naiivi ja lapsellinen, että ajattelee jonkun ihmisen elämän olevan täydellistä? Miksi muutenkaan oletetaan, että jos on iloinen niin elämä olisi ollut helppoa? Usein juuri päinvastoin, sillä osaa iloita pienistä asioista ja ottaa elämästä ilon irti. 

Muutenkin koko viesti kuulostaa ihmeelliseltä ylistykseltä ja mielistelyltä kuin kiusaajan puhe kiusatun itsemurhan jälkeen.  

Olen hyvin pahoillani jos tekstistäni tuli tuollainen vaikutelma. Olet oikeassa, ettei ehkä olisi pitänyt ajankohtaa. Kadun sitä, mutta hölmöyksissäni ja järkytyksissäni tein niin. :( Aika moni itsemurha ymmärtääkseni kuitenkin tapahtuu viikonloppuisin ja töissä me kaikki tiedämme hänen kohtalostaan. Siten ei siis haittaa jos joku työkaverimme hänet tunnistaakin.. Muita mahdollisia ulkopuolisia mietin. Minä ensisijaisesti tietysti kerroin siitä, minkälainen hän on töissä.

Emme tietenkään töissä ollessamme aktiiviesti ylistäneet häntä kuin jotain pyhimystä vaan aina välillä jos tuli aihetta. Moni kateellisena kyseli vinkkejä arkeen tehokkaan ja onnellisen oloiselta työkaverilta. On meillä töissä muitakin, joilta kyselemme vinkkejä. Esim. yksi personaltrainer, jonka kroppaa kehumme ja kyselemme ruoka- ja liikuntavinkkejä.

Tuo empaattisuus-kommentti viitaten lähinnä siihen, että jotenkin uskon sen olleen hänen suurin syy kertoa asiasta meille, koska hän ei vakavista ongelmistaan ikinä puhunut. Näin minä tulkitsin, mutta tietysti se voi olla virheellinenkin tulkinta.

Ap

Tuntuu kyllä, että olet paikan juoruämmä, joka nyt jälkikäteen kauhistelee ja retostelee tapahtuneella.

Tuokin, että ai, voi kauhia en tajunnut muka asiaa, olinpa tyhmä, mutta meni jo... 

Ja tuo hällä väliä asenne siihen, että muut työkaverit tunnistaa ja kerrot henkilökohtaisistakin tapahtumista/asioista teidän välillänne, joista muut ei tiedä.

"Emme tietenkään töissä ollessamme aktiiviesti ylistäneet häntä..."

Niin nyt kun hän yritti itsemurhaa on hyvä puhua kaikkea hyvää...

"Moni kateellisena kyseli vinkkejä..."  

Niin, hänelle oltiin kateellisia, varmaan näkyi puheissa ja juoruissa työpaikalla.

En vieläkään ymmärrä tuota empaattisuus juttua, tiedätkö mitä empaattisuus edes tarkoittaa? 

Ja että olit enemmänkin työkaveri kuin ystävä... Taisit olla se kiusaaja, joka niin esittää sitä mukavaa Marttaa. Myönnä pois, että nyt kaduttaa. Tai ei vain se, että jäisit kiinni.

Toivottavasti itsemurhaa yrittänyt ei näe tätä ketjua ja kuinka kerrot hänen koko elämäkertaansa täällä. Jeesus. 

Ymmärrätkö yhtään, miten loukkaavia nämä viestisi ovat? Oikeasti itken täällä ilkeyttäsi. Oletko iloinen nyt, kun sait yhden av-ihmisen itkemään? Hihhei, voitto kotiin. Onnea sinulle.

Minun oli pakko avautua asiasta jollekin ja tein sen mielummin anonyymisti kuin kyseisen työkaverin tutulle. MINÄ EN OLE KIUSAAJA EIKÄ KUKAAN MUUKAAN TIETOJENI MUKAAN KIUSAA HÄNTÄ, menikö perille, pässinpää?!

Onko pakko jankata tuota empaattisuusjuttua, se oli vain yksi lause, jolle ei ollut mitään muuta perustetta kuin minun tunteeni. Anteeksi siitä jos olet eri mieltä, en voi sille mitään. Ylläpitäjä poistakoon ketjun jos tämä on heidän mielestään aiheeton. Siihen asti nautin täällä muutamien empaattisten ihmisten tuesta ja neuvoista. Sinä voit poistua tästä ketjusta, kun kerran tämä sinua noin vaan ärsyttää ja olet täällä vaan ilkeilemässä jopa sureville ihmisille!

Ap

Entä jos hän on kuitenkin hyvin yksinäinen ihminen? Asuuko yksin, onko vailla parisuhdetta? Onko hänellä ollut pahoja pettymyksiä rakkauselämässä? 

Vierailija kirjoitti:

Niin mitä sä nyt oikein halusit tällä vuodatuksella? Mitä tukea SINÄ nyt kaipaat? Sinua järkytti, sinä järkytyit, sinä itkit vuolaasti, sinä kaipaat ymmärrystä, sinä kaipaat tukea. Hienosti osasit nyt omia itsellesi pahan olon siitä, kun jonkun toisen elämä on mennyt niin murskaksi, ettei enää näe toivoa eikä tulevaisuutta.

Ehkä se oletkin sinä, joka on imenyt töissä sen viimeisenkin energian "läheiseltäsi", jonka hän olisi tarvinnut jaksaakseen elää. Ehkä et tarkoituksella, mutta kuulostat raskaalta ihmiseltä.

Ei minunkaan elämäni vastoinkäymisistä tiedä kovin moni, saati työkaverit. Useimmat ihmiset, jotka tietävät/tuntevat minut, luulevat että olen elänyt "helppoa" elämää. Saahan sitä luulla, enkä koe erityisemmin tarvetta alkaa tilittämään elämästäni sen enempää. Varsinkaan työpaikalla.

Minä en tule kommentoimaan näitä asiattomia vihakommenttejasi enempää, koska olet niin törkeä käytöksessäsi. Tuli selväksi, että sinä pidät minua ja toimintaani todella ikävänä ja niin myös minä sinun. Kiitos ja hei, tuolla on sopivampia ketjuja sinulle luettavaksi ja kommentoitavaksi.

Ap

Pahoittelen kaikkia asiallisia kommentoijia, mutta tämä asia on minulle niin kipeä ja tuo yksi asiaton kommentoija osasi loukata niin pahasti, että minun on nyt otettava hengähdystauko, mentävä nukkumaan ja palattava lukemaan kommenttejanne huomenna. Hyvää yötä ja voimia kaikille näiden vaikeiden asioiden kanssa painiville!

Ap

Älä sano todella kiltille, että "olen käytettävissä, jos haluat", tai "sano, jos tarvitset jotain", koska kiltti ei edes köyttä kiristäessä sitä tee. Ettei ole vaivaksi. Ei sairaalloisen kyvytön ihminen opi uusia keinoja silloin, kun on kriisi päällä.

Sano, että haluan ehdottomasti auttaa sinua. Tarjoa vaihtoehtoa. "Soitanko sulle tänään vai huomenna? Silloin avunpyynnön vastuu ja velvollisuus ei ole heikoimman harteilla.

Eräs entinen työkaverini, ei edes kovin läheinen, sanoi juuri viikonloppuna kuullessaan vähän vastaavasta tilanteesta, että hän soittaa heti, kun tulee sunnuntaina kotiin. Ja se ihminen soitti. Olin autossa, miettimässä että ajanko koskeen, ja se ihminen alkoi puhua mulle viikonlopustaan. Vähän välitti siitä, etten itkultani saanut sanaa suunta. Puhui vain, niitä näitä, kunnes lopulta meistä puhui kumpikin. Se ihminen ei kysellyt, että sopisiko nyt välittää sinusta, tai että ollaanko tarpeeksi läheisiä. Se pelasti sillä hetkellä.

Siitä voisi jokainen ottaa mallia.

"Minun oli pakko avautua asiasta jollekin ja tein sen mielummin anonyymisti kuin kyseisen työkaverin tutulle."

"ilkeilemässä jopa sureville ihmisille!"

Anteeksi nyt vaan ap, mutta mitä kriisiapua sinä nyt tarvitset? Miksi? Mihin? Osaatko edes määritellä sitä, mikä sinua järkyttää ja mitä suret? Työkaverisi ei kuollut, hän on nyt sairaslomalla ja saa apua. Mikä tässä on sellaista, jota pitää itkeä?

Jos kaipaat asiasta juttelua, niin miksi et vaikka kerro miehellesi, äidillesi, isällesi tai ystävällesi, että tuntemasi ihminen on yrittänyt itsemurhaa ja se tuntuu sinusta järkyttävältä.

Eikun nyt mä tiedän, heti huomenna soitat työterveyteen, pyydät päästä kriisiterapiaan ja vaadit sairaslomaa. Sitten lähettelet tekstareita työkavereille ja kerrot tästä järkyttävästä sairastumisestasi (muista mainita syy) kaikille. Sitten pidät sairastupavastaanoton kotonasi niin, että makaat aamutakki päälläsi voipuneena sängyssä, muista toistella paljonko olet itkenyt työkaverisi järkyttävää tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

On hyvä tietenkin pyrkiä olemaan rauhassa ja miettiä asioita ja suhtautua aikuismaisesti. Ja sanoa asiansa jämäkän itsevarmasti mieluummin kuin huutaen.

Korjaus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain kuulla tänään työkaveriltani itseltään, että hän oli yrittänyt itsemurhaa su-ma yönä, mutta äitinsä oli viime hetkellä tajunnut hälyttää apua ja hän pelastui. En tahdo kertoa hänen tekotapaansa, jolla yritti lähteä tästä maailmasta, koska siitä saattaisi tunnistaa henkilön. Toivottavasti ymmärrätte tämän ettekä takerru siihen. Tosi oli kuitenkin kyseessä ja hän pelastui niukasti. Työkaveri kertoi minulle asiasta, koska olemme töissä ja vapaa-ajallakin paljon tekemisissä. Vastaamme töissä yhteisistä vastuista ja työskentelemme jatkuvasti rintarinnan. Hän jäi nyt pitkälle sairaslomalle ja empaattisena ihmisenä tahtoi kertoa meille syyn asiaan. Järkyttyneenä sanoin tietysti ymmärtäväni ja toivotin paljon voimaa taisteluun parantumisen kanssa. Onneksi hän laittoi asian viestinä, koska itkin heti asian kuullessani vuolaasti. :'(

En kehtaa tällä asialla vaivata työkaverini läheisiä ja muutenkin ehkä aiheen käsittely sopii parhaiten anonyymisti. En voi siis sanoin kuvata miten järkyttynyt olen työkaverini kohtalosta. Mieleni tekisi puhua hänestä ystävänä, mutta olemme ensisijaisesti työkavereita. Kaikista tuntemistani ihmisistä olisin viimeisenä uskonut hänen ajautuvan tällaiseen. Hän on elämäniloisin ihminen, jonka tunnen. Siltä hän on vaikuttanut. Hänellä on todella laaja ystäväpiiri, paljon sosiaalista elämää, kaunis koti, vapaaehtoistyö harrastuksia, palkkatyö ja paljon häntä rakastavia läheisiä. Hän on kaikin puolin todella miellyttävä ihminen jokaisen mielestä. En muista kenenkään sanoneen hänestä oikeastaan ikinä mitään huonoa sanaa, koska hän oli todella ystävällinen aivan kaikille, tutuille ja tuntemattomille. Hänellä oli aina aikaa muiden ongelmille ja hän myös avautui omasta elämästään kuten me muutkin. Nytkin tiesin hänen perjantaina olleen ystäviensä kanssa illalla ja kertoi jo töissä odottavansa iltaa. Hän hymyilee ja nauraa jatkuvasti ja on todella huumorintajuinen.

Meistä on moni ihmetellyt ja ollut hyvällä mielellä kateellinenkin siitä, miten täydellinen elämä X:llä on. Olemme ihmetelleet toki, miten hän voi olla noin mukava ja tehokas suunnilleen kaikessa mitä tekee. Tietysti hän kertoi meille inhimillisenä ihmisenä myös epäonnistumisistaan, mutta ne eivät kuitenkaan ikinä vaikuttaneet mitenkään merkittäviltä. Jotain kodinkoneiden hajoamisia, pieleen menneitä parisuhteita, isovanhempien kuolema jne. Sellaista normaalia elämää. Kyselimme monesti jopa vinkkejä, miten oppia samanlaista "superarkea" esim. kodin siivouksen ja kuntoilun jaksamisen kanssa. Muistan hänen monesti nauraen vastanneen vain, että hän on tottunut tällaiseen elämään ja kehotti meitä olla ruoskimatta itseämme siitä, kun me olemme tottuneet toisenlaiseen elämään. Välillä hän käytti aikaansa etsimällä sopivia ryhmäliikuntatunteja meille muutamille, jotka joskus vihjasimme sellaisen kiinnostavan meitä, muttemme ole saaneet aikaiseksi kokeilla. Hän oli myös aina valmis lähtemään aluksi kaveriksi jos emme uskalla yksin lähteä. Hän tarjosi aina tukeaan vapaa-ajallaankin jos joku vähänkin töissä vihjasi olevansa sen tarpeessa. Kuinkahan monessa muutossakin hän oli meille työkavereille apuna? TODELLA sydämellinen ihminen, aivan uskomaton.

Anteeksi todella pitkä vuodatus. En vaan pysty ymmärtämään, että miten tuollainen ihminen voi päätyä yrittämään itsemurhaa? Hän on siis yhä hengissä, mutta pelkään todella paljon hänen yrittävän sitä toiste ja onnistuvan siinä. Me monet työkaverit oltiin ja ollaan hänen kavereitaan vapaa-ajallakin, mutta jotenkin tämä tilanne tuntuu sellaiselta, johon me olemme liian etäisiä? Tuntuisi tunkeilulta yrittää kysellä häneltä ratkaisustaan ja yrittää tukea. Silti tuntuu hirveältä olla tekemättä mitään. Mitä te tekisitte?

Jos joku tarinasta henkilön tunnistaisi niin eikö jo tuosta, että kerroit milloin itsemurhaa yrittänyt... 

Mikä tekee tästä henkilöstä empaattisen, jos hän kertoo syyn sairaslomaan? Okei, tekstissä kerrot muista piirteistä, mutta mikä virkkeessä ilmenevän yhteyden logiikka on?

Kuka on noin naiivi ja lapsellinen, että ajattelee jonkun ihmisen elämän olevan täydellistä? Miksi muutenkaan oletetaan, että jos on iloinen niin elämä olisi ollut helppoa? Usein juuri päinvastoin, sillä osaa iloita pienistä asioista ja ottaa elämästä ilon irti. 

Muutenkin koko viesti kuulostaa ihmeelliseltä ylistykseltä ja mielistelyltä kuin kiusaajan puhe kiusatun itsemurhan jälkeen.  

Olen hyvin pahoillani jos tekstistäni tuli tuollainen vaikutelma. Olet oikeassa, ettei ehkä olisi pitänyt ajankohtaa. Kadun sitä, mutta hölmöyksissäni ja järkytyksissäni tein niin. :( Aika moni itsemurha ymmärtääkseni kuitenkin tapahtuu viikonloppuisin ja töissä me kaikki tiedämme hänen kohtalostaan. Siten ei siis haittaa jos joku työkaverimme hänet tunnistaakin.. Muita mahdollisia ulkopuolisia mietin. Minä ensisijaisesti tietysti kerroin siitä, minkälainen hän on töissä.

Emme tietenkään töissä ollessamme aktiiviesti ylistäneet häntä kuin jotain pyhimystä vaan aina välillä jos tuli aihetta. Moni kateellisena kyseli vinkkejä arkeen tehokkaan ja onnellisen oloiselta työkaverilta. On meillä töissä muitakin, joilta kyselemme vinkkejä. Esim. yksi personaltrainer, jonka kroppaa kehumme ja kyselemme ruoka- ja liikuntavinkkejä.

Tuo empaattisuus-kommentti viitaten lähinnä siihen, että jotenkin uskon sen olleen hänen suurin syy kertoa asiasta meille, koska hän ei vakavista ongelmistaan ikinä puhunut. Näin minä tulkitsin, mutta tietysti se voi olla virheellinenkin tulkinta.

Ap

Tuntuu kyllä, että olet paikan juoruämmä, joka nyt jälkikäteen kauhistelee ja retostelee tapahtuneella.

Tuokin, että ai, voi kauhia en tajunnut muka asiaa, olinpa tyhmä, mutta meni jo... 

Ja tuo hällä väliä asenne siihen, että muut työkaverit tunnistaa ja kerrot henkilökohtaisistakin tapahtumista/asioista teidän välillänne, joista muut ei tiedä.

"Emme tietenkään töissä ollessamme aktiiviesti ylistäneet häntä..."

Niin nyt kun hän yritti itsemurhaa on hyvä puhua kaikkea hyvää...

"Moni kateellisena kyseli vinkkejä..."  

Niin, hänelle oltiin kateellisia, varmaan näkyi puheissa ja juoruissa työpaikalla.

En vieläkään ymmärrä tuota empaattisuus juttua, tiedätkö mitä empaattisuus edes tarkoittaa? 

Ja että olit enemmänkin työkaveri kuin ystävä... Taisit olla se kiusaaja, joka niin esittää sitä mukavaa Marttaa. Myönnä pois, että nyt kaduttaa. Tai ei vain se, että jäisit kiinni.

Toivottavasti itsemurhaa yrittänyt ei näe tätä ketjua ja kuinka kerrot hänen koko elämäkertaansa täällä. Jeesus. 

Ymmärrätkö yhtään, miten loukkaavia nämä viestisi ovat? Oikeasti itken täällä ilkeyttäsi. Oletko iloinen nyt, kun sait yhden av-ihmisen itkemään? Hihhei, voitto kotiin. Onnea sinulle.

Minun oli pakko avautua asiasta jollekin ja tein sen mielummin anonyymisti kuin kyseisen työkaverin tutulle. MINÄ EN OLE KIUSAAJA EIKÄ KUKAAN MUUKAAN TIETOJENI MUKAAN KIUSAA HÄNTÄ, menikö perille, pässinpää?!

Onko pakko jankata tuota empaattisuusjuttua, se oli vain yksi lause, jolle ei ollut mitään muuta perustetta kuin minun tunteeni. Anteeksi siitä jos olet eri mieltä, en voi sille mitään. Ylläpitäjä poistakoon ketjun jos tämä on heidän mielestään aiheeton. Siihen asti nautin täällä muutamien empaattisten ihmisten tuesta ja neuvoista. Sinä voit poistua tästä ketjusta, kun kerran tämä sinua noin vaan ärsyttää ja olet täällä vaan ilkeilemässä jopa sureville ihmisille!

Ap

Mua henkilökohtaisesti ällöttää, että yrität ottaa tätä marttyyrin asemaa täällä, kun sun työkaveri on yrittänyt itsemurhaa. Jaat täällä teidän välisiä henkilökohtaisia asioita/tapahtumia/keskusteluja, vaikka itsekin tiedostat, että työkaverit voi tunnistaa. Niin varmasti läheisetkin sitten. Sä avauduit täällä koko Suomelle ja selität ettet voi avautua työkaverin tutulle... 

Samaan lauseeseen laitat, ettet ole kiusaaja ja haukut muita pässinpääksi. Jätänkin tän tähän...

Mun tarkoitus ei ole ilkeillä sulle, vaan herättää sut siihen, ettet voi retostella tämän henkilön asioilla täällä. Kerrot asioista läheisten kuolemiin. Ihan kuin yrittäisit kerätä sääliä tai todistella omaa syyttömyyttäsi. Et sä täällä kerro omista tunteistasi vaan vaikutat vahingoniloiselta siitä, että sen elämä, joka ei ollutkaan niin täydellistä nyt flippasi kunnolla. 

Vierailija kirjoitti:

"Minun oli pakko avautua asiasta jollekin ja tein sen mielummin anonyymisti kuin kyseisen työkaverin tutulle."

"ilkeilemässä jopa sureville ihmisille!"

Anteeksi nyt vaan ap, mutta mitä kriisiapua sinä nyt tarvitset? Miksi? Mihin? Osaatko edes määritellä sitä, mikä sinua järkyttää ja mitä suret? Työkaverisi ei kuollut, hän on nyt sairaslomalla ja saa apua. Mikä tässä on sellaista, jota pitää itkeä?

Jos kaipaat asiasta juttelua, niin miksi et vaikka kerro miehellesi, äidillesi, isällesi tai ystävällesi, että tuntemasi ihminen on yrittänyt itsemurhaa ja se tuntuu sinusta järkyttävältä.

Eikun nyt mä tiedän, heti huomenna soitat työterveyteen, pyydät päästä kriisiterapiaan ja vaadit sairaslomaa. Sitten lähettelet tekstareita työkavereille ja kerrot tästä järkyttävästä sairastumisestasi (muista mainita syy) kaikille. Sitten pidät sairastupavastaanoton kotonasi niin, että makaat aamutakki päälläsi voipuneena sängyssä, muista toistella paljonko olet itkenyt työkaverisi järkyttävää tilannetta.

Kuinka epäempaattinen ihminen sinä oikein olet? Etkö sinä itkisi jos ystäväsi olisi yrittänyt itsemurhaa?

Vierailija kirjoitti:

Pahoittelen kaikkia asiallisia kommentoijia, mutta tämä asia on minulle niin kipeä ja tuo yksi asiaton kommentoija osasi loukata niin pahasti, että minun on nyt otettava hengähdystauko, mentävä nukkumaan ja palattava lukemaan kommenttejanne huomenna. Hyvää yötä ja voimia kaikille näiden vaikeiden asioiden kanssa painiville!

Ap

Hienosti uhriuduttu... taas.

Sä jaat täällä itsemurhaa yrittäneen ihmisen asioita niin, että tämä kyseinen henkilö on tunnistettavissa eri tapahtumista, mutta muutenkin. Varmasti ne, joiden mielipiteillä on väliä, tietävät itsemurhan yrityksestä ja tunnistavat henkilön ajankohdasta. Varsinkin kun kerrot luonteesta, tapahtumista, elämästä ylipäätään aina arkipäiväisimmistä asioista läheisten kuolemiin.

Mietitkö yhtään mitä seurauksia näillä sun teksteillä on? Pyytelet ja hoet vaan anteeksi, mutta jatkat samaa käytöstä. Et sä välitä. 

Ja mitä sä uhriudut koko ajan? Haukut minua pässinpääksi ja selität kuinka itse loukkaannut. En ymmärrä, jos haluat apua tai tukea, mitä jo otsikossa mainitset niin miksi ilmaiset sen tällä tavalla? Ihan kuin keräisit sääliä tällä tapahtumalla. 

Ymmärrän, että tapahtunut voi järkyttää, mutta voit hakea apua ammattilaiselta, avautua läheiselle tai kertoa täällä palstalla OMISTA TUNTEISTASI. Mutta et kerro miltä sinusta tuntuu vaan miten et usko, että tämä on todellista. Salakavalasti laitat asioita muuten viattomalta kuulostavan tekstin sekaan, kuten itki kännissä, kertoi siitä ja siitä.  

Sä tuhoat tän henkilön maineen. Niin, että on tunnistettavissa, että yritti itsemurhaa, mutta myös muuta.