Itsemurhaa yrittävien tai tekevien persoonallisuudesta.. Läheisen ajatuksia aiheesta, toivon ymmärrystä ja tukea

Menneisyyden traumoja?

Kaverisi kuulostaa ylitunnolliselta ja liian kiltiltä. Juuri tuollainen elämän, kuntoilun, siivoamisen ym suorittaminen uuvuttaa salakavalasti. Ja sitten kun se romahdus tulee. Monet myös pitää kulisseja yllä viimeiseen asti.

Kunpa se ihana työkaverisi näkisi tämän kirjoittamasi viestin.

Hänellä on paha olla, eikä ymmärrä miten paljon muita aina auttanut. Unohtanut pitää huolta itsestään ja tarpeistaan.

Itketti mitä kirjoitit. Toivon hänelle parantumista ja kaikkea hyvää elämään, samoin myös sinulle.

Tietysti sanot, että olet käytettävissä

Ollut aina valmiina auttamaan ja tukemaan muita, näin ymmärsin aloituksesta. Mun alkeellisella kyökkitsygologialla tämä usein tarkoittaa ihmistä, joka on lapsesta asti joutunut tienaamaan hyväksynnän ja heikkoutta ei ole saanut näyttää ulospäin. Ankarat ja vaativat vanhemmat usein taustalla. Mutta, tosiaan, tää on vain mun arvailua.

Vierailija kirjoitti:

Kaverisi kuulostaa ylitunnolliselta ja liian kiltiltä. Juuri tuollainen elämän, kuntoilun, siivoamisen ym suorittaminen uuvuttaa salakavalasti. Ja sitten kun se romahdus tulee. Monet myös pitää kulisseja yllä viimeiseen asti.

Niin???

Ehkä se kuntoilu, siivoaminen ja muu suorittaminen ja toisiin keskittyminen on ollut HÄNELLE pakokeino ja ainoa selvitymistapa miten jaksaa seuraavaan päivään. Tehnyt vain sen mihin kyennyt, tehnyt kaikkea mikä vie pois ajatukset omasta itsestä ja elämästä. On niin helppoa sanoa ulkopuolisena, pistää vihaksi toisen, heikoilla olevan ihmisen tuomitseminen. Hän on kuule varmasti yrittänyt parhaansa selviytyäkseen seuraavaan päivään asti!

Kiitos sanoistanne. Osasin hänelle tänään vastata, että kertoo vain jos tarvitsee jotain, aivan mitä vain. Sekin vain tuntuu sellaiselta latteudelta, joka suunnilleen sanotaan aina kaikille vähänkin vaikeissa tilanteissa. :( Enhän minä nyt voinut häntä rasittaa sanomalla menneeni itkushokkiin uutisensa vuoksi. Hän on niin empaattinen ihminen, että se olisi taatusti pahentanut vain hänen oloaan.

Tiedän aika paljon hänen menneisyydestään eikä hän ole ainakaan kertonut siellä olevan mitään traumoja. Hänen koko elämänsä on vaikuttanut ns. helpolta ja tietysti hän on ahkerana ihmisenä ponnistellut paljon saamiensa etuuksien perään. En siis missään nimessä sano hänen olleen mikään prinsessa, jolle kaikki on tullut valmiina, ei todellakaan, mutta lähtökohdat elämälle ovat vaikuttaneet hyviltä. Lisäksi hänen kykynsä käsitellä asioita on vaikuttanut suunnilleen täydelliseltä. Muistan joskus jonkun treffikumppanin kommentoineen hänen ulkonäköään hyvin ilkeästi eikä hän ollut vihamielinen sillekään henkilölle, mutta kertoi vitsaillen asiasta töissä. Hän kuitenkin totesi sen tuntuneen hieman ikävältä. Tästä on jo aikaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Sain kuulla tänään työkaveriltani itseltään, että hän oli yrittänyt itsemurhaa su-ma yönä, mutta äitinsä oli viime hetkellä tajunnut hälyttää apua ja hän pelastui. En tahdo kertoa hänen tekotapaansa, jolla yritti lähteä tästä maailmasta, koska siitä saattaisi tunnistaa henkilön. Toivottavasti ymmärrätte tämän ettekä takerru siihen. Tosi oli kuitenkin kyseessä ja hän pelastui niukasti. Työkaveri kertoi minulle asiasta, koska olemme töissä ja vapaa-ajallakin paljon tekemisissä. Vastaamme töissä yhteisistä vastuista ja työskentelemme jatkuvasti rintarinnan. Hän jäi nyt pitkälle sairaslomalle ja empaattisena ihmisenä tahtoi kertoa meille syyn asiaan. Järkyttyneenä sanoin tietysti ymmärtäväni ja toivotin paljon voimaa taisteluun parantumisen kanssa. Onneksi hän laittoi asian viestinä, koska itkin heti asian kuullessani vuolaasti. :'(

En kehtaa tällä asialla vaivata työkaverini läheisiä ja muutenkin ehkä aiheen käsittely sopii parhaiten anonyymisti. En voi siis sanoin kuvata miten järkyttynyt olen työkaverini kohtalosta. Mieleni tekisi puhua hänestä ystävänä, mutta olemme ensisijaisesti työkavereita. Kaikista tuntemistani ihmisistä olisin viimeisenä uskonut hänen ajautuvan tällaiseen. Hän on elämäniloisin ihminen, jonka tunnen. Siltä hän on vaikuttanut. Hänellä on todella laaja ystäväpiiri, paljon sosiaalista elämää, kaunis koti, vapaaehtoistyö harrastuksia, palkkatyö ja paljon häntä rakastavia läheisiä. Hän on kaikin puolin todella miellyttävä ihminen jokaisen mielestä. En muista kenenkään sanoneen hänestä oikeastaan ikinä mitään huonoa sanaa, koska hän oli todella ystävällinen aivan kaikille, tutuille ja tuntemattomille. Hänellä oli aina aikaa muiden ongelmille ja hän myös avautui omasta elämästään kuten me muutkin. Nytkin tiesin hänen perjantaina olleen ystäviensä kanssa illalla ja kertoi jo töissä odottavansa iltaa. Hän hymyilee ja nauraa jatkuvasti ja on todella huumorintajuinen.

Meistä on moni ihmetellyt ja ollut hyvällä mielellä kateellinenkin siitä, miten täydellinen elämä X:llä on. Olemme ihmetelleet toki, miten hän voi olla noin mukava ja tehokas suunnilleen kaikessa mitä tekee. Tietysti hän kertoi meille inhimillisenä ihmisenä myös epäonnistumisistaan, mutta ne eivät kuitenkaan ikinä vaikuttaneet mitenkään merkittäviltä. Jotain kodinkoneiden hajoamisia, pieleen menneitä parisuhteita, isovanhempien kuolema jne. Sellaista normaalia elämää. Kyselimme monesti jopa vinkkejä, miten oppia samanlaista "superarkea" esim. kodin siivouksen ja kuntoilun jaksamisen kanssa. Muistan hänen monesti nauraen vastanneen vain, että hän on tottunut tällaiseen elämään ja kehotti meitä olla ruoskimatta itseämme siitä, kun me olemme tottuneet toisenlaiseen elämään. Välillä hän käytti aikaansa etsimällä sopivia ryhmäliikuntatunteja meille muutamille, jotka joskus vihjasimme sellaisen kiinnostavan meitä, muttemme ole saaneet aikaiseksi kokeilla. Hän oli myös aina valmis lähtemään aluksi kaveriksi jos emme uskalla yksin lähteä. Hän tarjosi aina tukeaan vapaa-ajallaankin jos joku vähänkin töissä vihjasi olevansa sen tarpeessa. Kuinkahan monessa muutossakin hän oli meille työkavereille apuna? TODELLA sydämellinen ihminen, aivan uskomaton.

Anteeksi todella pitkä vuodatus. En vaan pysty ymmärtämään, että miten tuollainen ihminen voi päätyä yrittämään itsemurhaa? Hän on siis yhä hengissä, mutta pelkään todella paljon hänen yrittävän sitä toiste ja onnistuvan siinä. Me monet työkaverit oltiin ja ollaan hänen kavereitaan vapaa-ajallakin, mutta jotenkin tämä tilanne tuntuu sellaiselta, johon me olemme liian etäisiä? Tuntuisi tunkeilulta yrittää kysellä häneltä ratkaisustaan ja yrittää tukea. Silti tuntuu hirveältä olla tekemättä mitään. Mitä te tekisitte?

Jos joku tarinasta henkilön tunnistaisi niin eikö jo tuosta, että kerroit milloin itsemurhaa yrittänyt... 

Mikä tekee tästä henkilöstä empaattisen, jos hän kertoo syyn sairaslomaan? Okei, tekstissä kerrot muista piirteistä, mutta mikä virkkeessä ilmenevän yhteyden logiikka on?

Kuka on noin naiivi ja lapsellinen, että ajattelee jonkun ihmisen elämän olevan täydellistä? Miksi muutenkaan oletetaan, että jos on iloinen niin elämä olisi ollut helppoa? Usein juuri päinvastoin, sillä osaa iloita pienistä asioista ja ottaa elämästä ilon irti. 

Muutenkin koko viesti kuulostaa ihmeelliseltä ylistykseltä ja mielistelyltä kuin kiusaajan puhe kiusatun itsemurhan jälkeen.  

Vierailija kirjoitti:

Ollut aina valmiina auttamaan ja tukemaan muita, näin ymmärsin aloituksesta. Mun alkeellisella kyökkitsygologialla tämä usein tarkoittaa ihmistä, joka on lapsesta asti joutunut tienaamaan hyväksynnän ja heikkoutta ei ole saanut näyttää ulospäin. Ankarat ja vaativat vanhemmat usein taustalla. Mutta, tosiaan, tää on vain mun arvailua.

Ymmärsit oikein, sellainen hän on. En tunne hänen vanhempiaan, mutta hän on kyllä heidänkin kanssaan tiiviisti tekemisissä. Hän kertoi epäonnistumisistaan ja pettymyksistään, mutta aina hymyillen tai vakavalla naamalla, ei koskaan surullisen oloisena. En muista hänen myöskään koskaan suuttuneen tai riidelleen töissä kenenkään kanssa. Hän ei joko koe tai näytä sellaisia tunnereaktioita kenellekään. Me työkaverit tietysti luulimme hänen vaan olevan täydellinen viilipytty, joka ei hermostu eikä ärsyynny lähes mistään. Hän oli samanlainen myös vapaa-ajalla tavatessa, ei pelkästään työajalla.

Nyt kun mietin, niin muistan hänen yhden ainoan kerran itkeneen vapaa-ajalla. Olimme molemmat humalassa ja tuli puheeksi hänen yksi kuollut sukulaisensa. Hän vaikutti häpeävän suuresti itkuaan vaikka se oli enemmänkin kuin ymmärrettävää. Hän oli kuitenkin vasta haudannut rakkaan sukulaisensa. Tuolloin mietin vain, että ehkä häpesi surun näyttämistä työkaverille. Ehkä pelkäsi minun alkavan pitää häntä heikompana töissä tai jotain, en tiedä. Se tilanne unohtui nopeasti. Minä olen hänelle itkenyt monta kertaa ongelmiani ja hän on erittäin hyvä lohduttaja.

Ap

Lainasin aloitusviestin, kun piti tummentaa kohdat, joita kommentoin. Mutta ei, en ole palstaekspertti eikä minusta näköjään sellaista tule. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain kuulla tänään työkaveriltani itseltään, että hän oli yrittänyt itsemurhaa su-ma yönä, mutta äitinsä oli viime hetkellä tajunnut hälyttää apua ja hän pelastui. En tahdo kertoa hänen tekotapaansa, jolla yritti lähteä tästä maailmasta, koska siitä saattaisi tunnistaa henkilön. Toivottavasti ymmärrätte tämän ettekä takerru siihen. Tosi oli kuitenkin kyseessä ja hän pelastui niukasti. Työkaveri kertoi minulle asiasta, koska olemme töissä ja vapaa-ajallakin paljon tekemisissä. Vastaamme töissä yhteisistä vastuista ja työskentelemme jatkuvasti rintarinnan. Hän jäi nyt pitkälle sairaslomalle ja empaattisena ihmisenä tahtoi kertoa meille syyn asiaan. Järkyttyneenä sanoin tietysti ymmärtäväni ja toivotin paljon voimaa taisteluun parantumisen kanssa. Onneksi hän laittoi asian viestinä, koska itkin heti asian kuullessani vuolaasti. :'(

En kehtaa tällä asialla vaivata työkaverini läheisiä ja muutenkin ehkä aiheen käsittely sopii parhaiten anonyymisti. En voi siis sanoin kuvata miten järkyttynyt olen työkaverini kohtalosta. Mieleni tekisi puhua hänestä ystävänä, mutta olemme ensisijaisesti työkavereita. Kaikista tuntemistani ihmisistä olisin viimeisenä uskonut hänen ajautuvan tällaiseen. Hän on elämäniloisin ihminen, jonka tunnen. Siltä hän on vaikuttanut. Hänellä on todella laaja ystäväpiiri, paljon sosiaalista elämää, kaunis koti, vapaaehtoistyö harrastuksia, palkkatyö ja paljon häntä rakastavia läheisiä. Hän on kaikin puolin todella miellyttävä ihminen jokaisen mielestä. En muista kenenkään sanoneen hänestä oikeastaan ikinä mitään huonoa sanaa, koska hän oli todella ystävällinen aivan kaikille, tutuille ja tuntemattomille. Hänellä oli aina aikaa muiden ongelmille ja hän myös avautui omasta elämästään kuten me muutkin. Nytkin tiesin hänen perjantaina olleen ystäviensä kanssa illalla ja kertoi jo töissä odottavansa iltaa. Hän hymyilee ja nauraa jatkuvasti ja on todella huumorintajuinen.

Meistä on moni ihmetellyt ja ollut hyvällä mielellä kateellinenkin siitä, miten täydellinen elämä X:llä on. Olemme ihmetelleet toki, miten hän voi olla noin mukava ja tehokas suunnilleen kaikessa mitä tekee. Tietysti hän kertoi meille inhimillisenä ihmisenä myös epäonnistumisistaan, mutta ne eivät kuitenkaan ikinä vaikuttaneet mitenkään merkittäviltä. Jotain kodinkoneiden hajoamisia, pieleen menneitä parisuhteita, isovanhempien kuolema jne. Sellaista normaalia elämää. Kyselimme monesti jopa vinkkejä, miten oppia samanlaista "superarkea" esim. kodin siivouksen ja kuntoilun jaksamisen kanssa. Muistan hänen monesti nauraen vastanneen vain, että hän on tottunut tällaiseen elämään ja kehotti meitä olla ruoskimatta itseämme siitä, kun me olemme tottuneet toisenlaiseen elämään. Välillä hän käytti aikaansa etsimällä sopivia ryhmäliikuntatunteja meille muutamille, jotka joskus vihjasimme sellaisen kiinnostavan meitä, muttemme ole saaneet aikaiseksi kokeilla. Hän oli myös aina valmis lähtemään aluksi kaveriksi jos emme uskalla yksin lähteä. Hän tarjosi aina tukeaan vapaa-ajallaankin jos joku vähänkin töissä vihjasi olevansa sen tarpeessa. Kuinkahan monessa muutossakin hän oli meille työkavereille apuna? TODELLA sydämellinen ihminen, aivan uskomaton.

Anteeksi todella pitkä vuodatus. En vaan pysty ymmärtämään, että miten tuollainen ihminen voi päätyä yrittämään itsemurhaa? Hän on siis yhä hengissä, mutta pelkään todella paljon hänen yrittävän sitä toiste ja onnistuvan siinä. Me monet työkaverit oltiin ja ollaan hänen kavereitaan vapaa-ajallakin, mutta jotenkin tämä tilanne tuntuu sellaiselta, johon me olemme liian etäisiä? Tuntuisi tunkeilulta yrittää kysellä häneltä ratkaisustaan ja yrittää tukea. Silti tuntuu hirveältä olla tekemättä mitään. Mitä te tekisitte?

Jos joku tarinasta henkilön tunnistaisi niin eikö jo tuosta, että kerroit milloin itsemurhaa yrittänyt... 

Mikä tekee tästä henkilöstä empaattisen, jos hän kertoo syyn sairaslomaan? Okei, tekstissä kerrot muista piirteistä, mutta mikä virkkeessä ilmenevän yhteyden logiikka on?

Kuka on noin naiivi ja lapsellinen, että ajattelee jonkun ihmisen elämän olevan täydellistä? Miksi muutenkaan oletetaan, että jos on iloinen niin elämä olisi ollut helppoa? Usein juuri päinvastoin, sillä osaa iloita pienistä asioista ja ottaa elämästä ilon irti. 

Muutenkin koko viesti kuulostaa ihmeelliseltä ylistykseltä ja mielistelyltä kuin kiusaajan puhe kiusatun itsemurhan jälkeen.  

Olen hyvin pahoillani jos tekstistäni tuli tuollainen vaikutelma. Olet oikeassa, ettei ehkä olisi pitänyt ajankohtaa. Kadun sitä, mutta hölmöyksissäni ja järkytyksissäni tein niin. :( Aika moni itsemurha ymmärtääkseni kuitenkin tapahtuu viikonloppuisin ja töissä me kaikki tiedämme hänen kohtalostaan. Siten ei siis haittaa jos joku työkaverimme hänet tunnistaakin.. Muita mahdollisia ulkopuolisia mietin. Minä ensisijaisesti tietysti kerroin siitä, minkälainen hän on töissä.

Emme tietenkään töissä ollessamme aktiiviesti ylistäneet häntä kuin jotain pyhimystä vaan aina välillä jos tuli aihetta. Moni kateellisena kyseli vinkkejä arkeen tehokkaan ja onnellisen oloiselta työkaverilta. On meillä töissä muitakin, joilta kyselemme vinkkejä. Esim. yksi personaltrainer, jonka kroppaa kehumme ja kyselemme ruoka- ja liikuntavinkkejä.

Tuo empaattisuus-kommentti viitaten lähinnä siihen, että jotenkin uskon sen olleen hänen suurin syy kertoa asiasta meille, koska hän ei vakavista ongelmistaan ikinä puhunut. Näin minä tulkitsin, mutta tietysti se voi olla virheellinenkin tulkinta.

Ap

Voimia ap sinulle ja ystävällesi. Vaikka nyt tuntuukin rankalta, aika auttaa. Ystäväsi on nyt erittäin tärkeää saada apua ja tukea ammattilaiselta. Ystävänä sinä ap pystyt parhaiten auttamaan olemalla vain läsnä ystävällesi. Vaikka se saattaakin vaikuttaa lattealta sanoa ystävällesi, että olet aina käytettävissä niin se on paras asia, mitä pystyt ystäväsi puolesta tekemään.

Jokainen ihminen on yksilöllinen. Niin myös jokainen masentunut, joten se mikä koski minua ei tietenkään koske ketään toista samalla tavalla. Ystäväsi tilanne vaikuttaa kuitenkin hyvin saman tyyliseltä kuin omani, joten kerron hiukan omasta masennuksestani, jos se vaikka auttaisi sinua ap ymmärtämään ja sitä kautta helpottaisi oloasi edes hiukan.

Sairastuin masennukseen ennen kuin ehdin täyttää edes 20-vuotta ja olin myös viimeinen ihminen, jonka voisi kuvitella sairastuvan masennukseen (ainakin kaikkien yhteiskunnan yleistysten mukaan). Minulla on aina ollut keskituloiset, rakastavat vanhemmat, jotka kannusti koulunkäyntiin ja meitä lapsia kiinnostaviin harrastuksiin. Meillä oli aina kotona sopiva määrä rajoja ja rakkautta ja minun aina ollut helppo saada ystäviä. Toki suvussani on ollut muitakin masentuneita ja tiedostin, että osittain periytyvänäkin sairautena, minulla oli riski sairastumiseen myös. En kuitenkaan koskaan ajatellut masennuksen osuvan kohdalleni. Minulla oli kaikki elämässä ihan hyvin. Hyvä perhe ja koti, ystäviä, opiskelupaikka eikä mitään suurempia vastoinkäymisiäkään sattunut kohdalle. Silti hiukan salakavalasti mielialani laski pikkuhiljaa ja aloin käyttämään enemmän aikaa juurikin urheiluun, siivoamiseen yms. jotta minulla jäisi vähemmän aikaa omille ajatuksille. Lopulta olin tilanteessa, jossa minulla oli tekemistä 24/7 ja ulospäin elämäni näyttikin ehkä mahtavalta. Mutta kaikkien niiden juoksulenkkien ja kavereiden kanssa ulkona käymisten taustalla oli yski syy: jottei tarvitsisi olla yksin kotona omien ajatustensa kanssa, koska se oli vain liikaa. Kun lopulta sitten luonnollisesti aloin väsyä jatkuvaan menemiseen, tapahtui ns. murtumishetki, jolloin tosissaan mietti, mikä olisi helpoin tapa ulos kaikesta siitä musertavasta mielialasta. Silloin ymmärsin hakea apua ja kerroin lähimmilleni tilanteestani.

Vaikka paraneminen lähteekin jokaisesta itsestään, olen ikuisesti kiitollinen niille ystävilleni, jotka auttoivat ja tukivat minua vaikeimpina hetkinä. Tärkeintä minulle oli, että tiesin, että aina on joku ystävä/perheenjäsen jolle voin soittaa, jos tuntuu pahalta. Siksi sanonkin, että parasta mitä ap voit tehdä ystävällesi, on vain olla läsnä ja tavoitettavissa. Muuta et pysty tekemään eikä muuta sinulta voi pyytäkään. Jaksamisia tulevaisuuteen niin sinulle kuin ystävällesi.

Sanoit itsekin että vaikka olettekin myös vapaa-ajalla tekemisissä, olet hänelle enemmän työkaveri kuin ystävä. En minä ainakaan koskaan menisi avautumaan elämästäni ja sen ongelmista työkavereilleni vaikka olisivatkin hyviä tyyppejä. Eikä kenenkään elämästä voi tietää päällepäin kuinka "täydellistä" se on, vaikka olisi asiat kuinka hyvin elämässä ainakin kun muiden silmin katsoo niin ei sitä voi tietää mikä totuus on. Työkaverillasi voi hyvinkin olla esim. joku hyväksikäyttö kokemus, väkivaltaa perheessä (sanoit että on perheensä kanssa paljon tekemisissä, kiltit/empaattiset ihmiset usein on vaikka olisikin ongelmia) tai ihan mitä tahansa muuta mistä vain ei ole kertonut. Eikä iloinen ulkokuori ole mikään tae sille että asiat on hyvin, usein sitä kulissia pitää muille pystyssä viimeisillä voimillaan ja sitten kotona aina romahtaa.

Mitä voit tehdä? Kertoa olevasi tukena ja kuuntelijana jos hän sitä tarvitsee. Ehkä varovasti/ystävällisesti tiedustella onko hän jossakin terapiassa tms että saako hän varmasti apua. Et muuta, sillä jokainen meistä päättää itse omasta elämästään ja siitä mitä sille mahdollisesti tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollut aina valmiina auttamaan ja tukemaan muita, näin ymmärsin aloituksesta. Mun alkeellisella kyökkitsygologialla tämä usein tarkoittaa ihmistä, joka on lapsesta asti joutunut tienaamaan hyväksynnän ja heikkoutta ei ole saanut näyttää ulospäin. Ankarat ja vaativat vanhemmat usein taustalla. Mutta, tosiaan, tää on vain mun arvailua.

Ymmärsit oikein, sellainen hän on. En tunne hänen vanhempiaan, mutta hän on kyllä heidänkin kanssaan tiiviisti tekemisissä. Hän kertoi epäonnistumisistaan ja pettymyksistään, mutta aina hymyillen tai vakavalla naamalla, ei koskaan surullisen oloisena. En muista hänen myöskään koskaan suuttuneen tai riidelleen töissä kenenkään kanssa. Hän ei joko koe tai näytä sellaisia tunnereaktioita kenellekään. Me työkaverit tietysti luulimme hänen vaan olevan täydellinen viilipytty, joka ei hermostu eikä ärsyynny lähes mistään. Hän oli samanlainen myös vapaa-ajalla tavatessa, ei pelkästään työajalla.

Nyt kun mietin, niin muistan hänen yhden ainoan kerran itkeneen vapaa-ajalla. Olimme molemmat humalassa ja tuli puheeksi hänen yksi kuollut sukulaisensa. Hän vaikutti häpeävän suuresti itkuaan vaikka se oli enemmänkin kuin ymmärrettävää. Hän oli kuitenkin vasta haudannut rakkaan sukulaisensa. Tuolloin mietin vain, että ehkä häpesi surun näyttämistä työkaverille. Ehkä pelkäsi minun alkavan pitää häntä heikompana töissä tai jotain, en tiedä. Se tilanne unohtui nopeasti. Minä olen hänelle itkenyt monta kertaa ongelmiani ja hän on erittäin hyvä lohduttaja.

Ap

Ystäväni lapsuudessa heikkoutta ei saanut osoittaa, itkemisestä komennettiin omaan huoneeseen, saatettiin jopa läimäistä. Vanhempia ei saanut rasittaa "ylimääräisellä". Muuten "normaali" perhe. Vahvasti tuli mieleen lapsuudenystäväni tosta boldatusta kohdasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain kuulla tänään työkaveriltani itseltään, että hän oli yrittänyt itsemurhaa su-ma yönä, mutta äitinsä oli viime hetkellä tajunnut hälyttää apua ja hän pelastui. En tahdo kertoa hänen tekotapaansa, jolla yritti lähteä tästä maailmasta, koska siitä saattaisi tunnistaa henkilön. Toivottavasti ymmärrätte tämän ettekä takerru siihen. Tosi oli kuitenkin kyseessä ja hän pelastui niukasti. Työkaveri kertoi minulle asiasta, koska olemme töissä ja vapaa-ajallakin paljon tekemisissä. Vastaamme töissä yhteisistä vastuista ja työskentelemme jatkuvasti rintarinnan. Hän jäi nyt pitkälle sairaslomalle ja empaattisena ihmisenä tahtoi kertoa meille syyn asiaan. Järkyttyneenä sanoin tietysti ymmärtäväni ja toivotin paljon voimaa taisteluun parantumisen kanssa. Onneksi hän laittoi asian viestinä, koska itkin heti asian kuullessani vuolaasti. :'(

En kehtaa tällä asialla vaivata työkaverini läheisiä ja muutenkin ehkä aiheen käsittely sopii parhaiten anonyymisti. En voi siis sanoin kuvata miten järkyttynyt olen työkaverini kohtalosta. Mieleni tekisi puhua hänestä ystävänä, mutta olemme ensisijaisesti työkavereita. Kaikista tuntemistani ihmisistä olisin viimeisenä uskonut hänen ajautuvan tällaiseen. Hän on elämäniloisin ihminen, jonka tunnen. Siltä hän on vaikuttanut. Hänellä on todella laaja ystäväpiiri, paljon sosiaalista elämää, kaunis koti, vapaaehtoistyö harrastuksia, palkkatyö ja paljon häntä rakastavia läheisiä. Hän on kaikin puolin todella miellyttävä ihminen jokaisen mielestä. En muista kenenkään sanoneen hänestä oikeastaan ikinä mitään huonoa sanaa, koska hän oli todella ystävällinen aivan kaikille, tutuille ja tuntemattomille. Hänellä oli aina aikaa muiden ongelmille ja hän myös avautui omasta elämästään kuten me muutkin. Nytkin tiesin hänen perjantaina olleen ystäviensä kanssa illalla ja kertoi jo töissä odottavansa iltaa. Hän hymyilee ja nauraa jatkuvasti ja on todella huumorintajuinen.

Meistä on moni ihmetellyt ja ollut hyvällä mielellä kateellinenkin siitä, miten täydellinen elämä X:llä on. Olemme ihmetelleet toki, miten hän voi olla noin mukava ja tehokas suunnilleen kaikessa mitä tekee. Tietysti hän kertoi meille inhimillisenä ihmisenä myös epäonnistumisistaan, mutta ne eivät kuitenkaan ikinä vaikuttaneet mitenkään merkittäviltä. Jotain kodinkoneiden hajoamisia, pieleen menneitä parisuhteita, isovanhempien kuolema jne. Sellaista normaalia elämää. Kyselimme monesti jopa vinkkejä, miten oppia samanlaista "superarkea" esim. kodin siivouksen ja kuntoilun jaksamisen kanssa. Muistan hänen monesti nauraen vastanneen vain, että hän on tottunut tällaiseen elämään ja kehotti meitä olla ruoskimatta itseämme siitä, kun me olemme tottuneet toisenlaiseen elämään. Välillä hän käytti aikaansa etsimällä sopivia ryhmäliikuntatunteja meille muutamille, jotka joskus vihjasimme sellaisen kiinnostavan meitä, muttemme ole saaneet aikaiseksi kokeilla. Hän oli myös aina valmis lähtemään aluksi kaveriksi jos emme uskalla yksin lähteä. Hän tarjosi aina tukeaan vapaa-ajallaankin jos joku vähänkin töissä vihjasi olevansa sen tarpeessa. Kuinkahan monessa muutossakin hän oli meille työkavereille apuna? TODELLA sydämellinen ihminen, aivan uskomaton.

Anteeksi todella pitkä vuodatus. En vaan pysty ymmärtämään, että miten tuollainen ihminen voi päätyä yrittämään itsemurhaa? Hän on siis yhä hengissä, mutta pelkään todella paljon hänen yrittävän sitä toiste ja onnistuvan siinä. Me monet työkaverit oltiin ja ollaan hänen kavereitaan vapaa-ajallakin, mutta jotenkin tämä tilanne tuntuu sellaiselta, johon me olemme liian etäisiä? Tuntuisi tunkeilulta yrittää kysellä häneltä ratkaisustaan ja yrittää tukea. Silti tuntuu hirveältä olla tekemättä mitään. Mitä te tekisitte?

Jos joku tarinasta henkilön tunnistaisi niin eikö jo tuosta, että kerroit milloin itsemurhaa yrittänyt... 

Mikä tekee tästä henkilöstä empaattisen, jos hän kertoo syyn sairaslomaan? Okei, tekstissä kerrot muista piirteistä, mutta mikä virkkeessä ilmenevän yhteyden logiikka on?

Kuka on noin naiivi ja lapsellinen, että ajattelee jonkun ihmisen elämän olevan täydellistä? Miksi muutenkaan oletetaan, että jos on iloinen niin elämä olisi ollut helppoa? Usein juuri päinvastoin, sillä osaa iloita pienistä asioista ja ottaa elämästä ilon irti. 

Muutenkin koko viesti kuulostaa ihmeelliseltä ylistykseltä ja mielistelyltä kuin kiusaajan puhe kiusatun itsemurhan jälkeen.  

Minä tai kukaan muukaan ei häntä tiettävästi ole kiusannut! Miksi olisi, niin mukavaa ihmistä? Hän oli vahvasti työpaikan sosiaalisissa piireissä mukana ja otti kaikki uudetkin äkkiä niihin mukaan. Varmaankin jos joku olisi häntä yrittänyt kiusata, hän olisi todennäköisesti vain kohauttanut hänelle olkiaan ja kohdellut kiusaajaakin ystävänä. Se hänen ymmärryksensä muita ihmisiä ja heidän virheitäänkin kohtaan on jotain aivan käsittämätöntä kiltteyttä ja empaattisuutta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollut aina valmiina auttamaan ja tukemaan muita, näin ymmärsin aloituksesta. Mun alkeellisella kyökkitsygologialla tämä usein tarkoittaa ihmistä, joka on lapsesta asti joutunut tienaamaan hyväksynnän ja heikkoutta ei ole saanut näyttää ulospäin. Ankarat ja vaativat vanhemmat usein taustalla. Mutta, tosiaan, tää on vain mun arvailua.

Ymmärsit oikein, sellainen hän on. En tunne hänen vanhempiaan, mutta hän on kyllä heidänkin kanssaan tiiviisti tekemisissä. Hän kertoi epäonnistumisistaan ja pettymyksistään, mutta aina hymyillen tai vakavalla naamalla, ei koskaan surullisen oloisena. En muista hänen myöskään koskaan suuttuneen tai riidelleen töissä kenenkään kanssa. Hän ei joko koe tai näytä sellaisia tunnereaktioita kenellekään. Me työkaverit tietysti luulimme hänen vaan olevan täydellinen viilipytty, joka ei hermostu eikä ärsyynny lähes mistään. Hän oli samanlainen myös vapaa-ajalla tavatessa, ei pelkästään työajalla.

Nyt kun mietin, niin muistan hänen yhden ainoan kerran itkeneen vapaa-ajalla. Olimme molemmat humalassa ja tuli puheeksi hänen yksi kuollut sukulaisensa. Hän vaikutti häpeävän suuresti itkuaan vaikka se oli enemmänkin kuin ymmärrettävää. Hän oli kuitenkin vasta haudannut rakkaan sukulaisensa. Tuolloin mietin vain, että ehkä häpesi surun näyttämistä työkaverille. Ehkä pelkäsi minun alkavan pitää häntä heikompana töissä tai jotain, en tiedä. Se tilanne unohtui nopeasti. Minä olen hänelle itkenyt monta kertaa ongelmiani ja hän on erittäin hyvä lohduttaja.

Ap

Tässä toinen köökkipsyka sekä ihminen, joka ei uskalla näyttää negatiivisia tunteitaan nykyään useinkaan. On hyvä tietenkin pyrkiä olemaam rauhassa ja miettimään asioita ja suhtautua aikuismaisesti ja sanoa asiansa jämäkän itsevarmasti, kuin huutaen. Tässä nyt nopeaa esimerkkiä, ei sen tinteiden näytön tarvitse huutoon asti mennä, riittää kun antaa luvan itselleen näyttää edes ärsyyntyneeltä.

Noh, menen siihen asiaan, eli tunnintin tuosta omaa käyttäytymismallini. Kuvailu "on kuin viilipytty, ymmärtää kaikkia, ei koskaan hermostu..." voisi sopia minuun ulkopuolisdn silmin. Taustalla on kuitenkin omaa pelkoani. En uskalla tiuskaista jollekin, vaikka se olisi tarpeen. En uskalla aina puolustaa itseäni. Kollegaasi liittyen, hän vielä tuhtuu vaativan itse itseltään tätä täydellisyyttä. Hän tietää mitä tilanteissa kuuluu sanoa ja osaa elää mallikasya elämää. Siitä vaan puuttuu se palanen, joka tekee elämästä elämän: pitää uskaltaa olla muutakin. Jos ei jaksa mennä komannelle joogatunnille viikossa, niin myöntää sen itselleen ja muille. Sanoo harmistuneena "aika mulkku tyyppi, kun kehtasi arvostella mun ulkonäköä treffeillä. Ei minkäänlaisia käytöstapoja!"

Kaikkea ei tarvitse hyväksyä eikä ymmärtää. Tunteensa täytyy hyväksyä ja näyttää ne, vaikka ne olisivat epämiellyttäviä. Itsensä muottiin ahtaminen on varmasti kivuliasta.

Onkohan työkaveri ottanut mallia nykyajan blogeista, vai mistä tuo täydellisyyden vaatimus tulee? Nykyään on mahdollisuus nähdä todella monen ihmisen elämää todella pintapuolisesti. Se täydellinen fitness guru saattaa olla irl vittumainen henkilö. Se täydellisen kodin omaava saattaa riidellä miehensä kanssa usein kunnolla. Meillä kaikilla on elämää kiiltokuvan toisella puolella. Ollaan sitä häpeilemättä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain kuulla tänään työkaveriltani itseltään, että hän oli yrittänyt itsemurhaa su-ma yönä, mutta äitinsä oli viime hetkellä tajunnut hälyttää apua ja hän pelastui. En tahdo kertoa hänen tekotapaansa, jolla yritti lähteä tästä maailmasta, koska siitä saattaisi tunnistaa henkilön. Toivottavasti ymmärrätte tämän ettekä takerru siihen. Tosi oli kuitenkin kyseessä ja hän pelastui niukasti. Työkaveri kertoi minulle asiasta, koska olemme töissä ja vapaa-ajallakin paljon tekemisissä. Vastaamme töissä yhteisistä vastuista ja työskentelemme jatkuvasti rintarinnan. Hän jäi nyt pitkälle sairaslomalle ja empaattisena ihmisenä tahtoi kertoa meille syyn asiaan. Järkyttyneenä sanoin tietysti ymmärtäväni ja toivotin paljon voimaa taisteluun parantumisen kanssa. Onneksi hän laittoi asian viestinä, koska itkin heti asian kuullessani vuolaasti. :'(

En kehtaa tällä asialla vaivata työkaverini läheisiä ja muutenkin ehkä aiheen käsittely sopii parhaiten anonyymisti. En voi siis sanoin kuvata miten järkyttynyt olen työkaverini kohtalosta. Mieleni tekisi puhua hänestä ystävänä, mutta olemme ensisijaisesti työkavereita. Kaikista tuntemistani ihmisistä olisin viimeisenä uskonut hänen ajautuvan tällaiseen. Hän on elämäniloisin ihminen, jonka tunnen. Siltä hän on vaikuttanut. Hänellä on todella laaja ystäväpiiri, paljon sosiaalista elämää, kaunis koti, vapaaehtoistyö harrastuksia, palkkatyö ja paljon häntä rakastavia läheisiä. Hän on kaikin puolin todella miellyttävä ihminen jokaisen mielestä. En muista kenenkään sanoneen hänestä oikeastaan ikinä mitään huonoa sanaa, koska hän oli todella ystävällinen aivan kaikille, tutuille ja tuntemattomille. Hänellä oli aina aikaa muiden ongelmille ja hän myös avautui omasta elämästään kuten me muutkin. Nytkin tiesin hänen perjantaina olleen ystäviensä kanssa illalla ja kertoi jo töissä odottavansa iltaa. Hän hymyilee ja nauraa jatkuvasti ja on todella huumorintajuinen.

Meistä on moni ihmetellyt ja ollut hyvällä mielellä kateellinenkin siitä, miten täydellinen elämä X:llä on. Olemme ihmetelleet toki, miten hän voi olla noin mukava ja tehokas suunnilleen kaikessa mitä tekee. Tietysti hän kertoi meille inhimillisenä ihmisenä myös epäonnistumisistaan, mutta ne eivät kuitenkaan ikinä vaikuttaneet mitenkään merkittäviltä. Jotain kodinkoneiden hajoamisia, pieleen menneitä parisuhteita, isovanhempien kuolema jne. Sellaista normaalia elämää. Kyselimme monesti jopa vinkkejä, miten oppia samanlaista "superarkea" esim. kodin siivouksen ja kuntoilun jaksamisen kanssa. Muistan hänen monesti nauraen vastanneen vain, että hän on tottunut tällaiseen elämään ja kehotti meitä olla ruoskimatta itseämme siitä, kun me olemme tottuneet toisenlaiseen elämään. Välillä hän käytti aikaansa etsimällä sopivia ryhmäliikuntatunteja meille muutamille, jotka joskus vihjasimme sellaisen kiinnostavan meitä, muttemme ole saaneet aikaiseksi kokeilla. Hän oli myös aina valmis lähtemään aluksi kaveriksi jos emme uskalla yksin lähteä. Hän tarjosi aina tukeaan vapaa-ajallaankin jos joku vähänkin töissä vihjasi olevansa sen tarpeessa. Kuinkahan monessa muutossakin hän oli meille työkavereille apuna? TODELLA sydämellinen ihminen, aivan uskomaton.

Anteeksi todella pitkä vuodatus. En vaan pysty ymmärtämään, että miten tuollainen ihminen voi päätyä yrittämään itsemurhaa? Hän on siis yhä hengissä, mutta pelkään todella paljon hänen yrittävän sitä toiste ja onnistuvan siinä. Me monet työkaverit oltiin ja ollaan hänen kavereitaan vapaa-ajallakin, mutta jotenkin tämä tilanne tuntuu sellaiselta, johon me olemme liian etäisiä? Tuntuisi tunkeilulta yrittää kysellä häneltä ratkaisustaan ja yrittää tukea. Silti tuntuu hirveältä olla tekemättä mitään. Mitä te tekisitte?

Jos joku tarinasta henkilön tunnistaisi niin eikö jo tuosta, että kerroit milloin itsemurhaa yrittänyt... 

Mikä tekee tästä henkilöstä empaattisen, jos hän kertoo syyn sairaslomaan? Okei, tekstissä kerrot muista piirteistä, mutta mikä virkkeessä ilmenevän yhteyden logiikka on?

Kuka on noin naiivi ja lapsellinen, että ajattelee jonkun ihmisen elämän olevan täydellistä? Miksi muutenkaan oletetaan, että jos on iloinen niin elämä olisi ollut helppoa? Usein juuri päinvastoin, sillä osaa iloita pienistä asioista ja ottaa elämästä ilon irti. 

Muutenkin koko viesti kuulostaa ihmeelliseltä ylistykseltä ja mielistelyltä kuin kiusaajan puhe kiusatun itsemurhan jälkeen.  

Olen hyvin pahoillani jos tekstistäni tuli tuollainen vaikutelma. Olet oikeassa, ettei ehkä olisi pitänyt ajankohtaa. Kadun sitä, mutta hölmöyksissäni ja järkytyksissäni tein niin. :( Aika moni itsemurha ymmärtääkseni kuitenkin tapahtuu viikonloppuisin ja töissä me kaikki tiedämme hänen kohtalostaan. Siten ei siis haittaa jos joku työkaverimme hänet tunnistaakin.. Muita mahdollisia ulkopuolisia mietin. Minä ensisijaisesti tietysti kerroin siitä, minkälainen hän on töissä.

Emme tietenkään töissä ollessamme aktiiviesti ylistäneet häntä kuin jotain pyhimystä vaan aina välillä jos tuli aihetta. Moni kateellisena kyseli vinkkejä arkeen tehokkaan ja onnellisen oloiselta työkaverilta. On meillä töissä muitakin, joilta kyselemme vinkkejä. Esim. yksi personaltrainer, jonka kroppaa kehumme ja kyselemme ruoka- ja liikuntavinkkejä.

Tuo empaattisuus-kommentti viitaten lähinnä siihen, että jotenkin uskon sen olleen hänen suurin syy kertoa asiasta meille, koska hän ei vakavista ongelmistaan ikinä puhunut. Näin minä tulkitsin, mutta tietysti se voi olla virheellinenkin tulkinta.

Ap

Tuntuu kyllä, että olet paikan juoruämmä, joka nyt jälkikäteen kauhistelee ja retostelee tapahtuneella.

Tuokin, että ai, voi kauhia en tajunnut muka asiaa, olinpa tyhmä, mutta meni jo... 

Ja tuo hällä väliä asenne siihen, että muut työkaverit tunnistaa ja kerrot henkilökohtaisistakin tapahtumista/asioista teidän välillänne, joista muut ei tiedä.

"Emme tietenkään töissä ollessamme aktiiviesti ylistäneet häntä..."

Niin nyt kun hän yritti itsemurhaa on hyvä puhua kaikkea hyvää...

"Moni kateellisena kyseli vinkkejä..."  

Niin, hänelle oltiin kateellisia, varmaan näkyi puheissa ja juoruissa työpaikalla.

En vieläkään ymmärrä tuota empaattisuus juttua, tiedätkö mitä empaattisuus edes tarkoittaa? 

Ja että olit enemmänkin työkaveri kuin ystävä... Taisit olla se kiusaaja, joka niin esittää sitä mukavaa Marttaa. Myönnä pois, että nyt kaduttaa. Tai ei vain se, että jäisit kiinni.

Toivottavasti itsemurhaa yrittänyt ei näe tätä ketjua ja kuinka kerrot hänen koko elämäkertaansa täällä. Jeesus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain kuulla tänään työkaveriltani itseltään, että hän oli yrittänyt itsemurhaa su-ma yönä, mutta äitinsä oli viime hetkellä tajunnut hälyttää apua ja hän pelastui. En tahdo kertoa hänen tekotapaansa, jolla yritti lähteä tästä maailmasta, koska siitä saattaisi tunnistaa henkilön. Toivottavasti ymmärrätte tämän ettekä takerru siihen. Tosi oli kuitenkin kyseessä ja hän pelastui niukasti. Työkaveri kertoi minulle asiasta, koska olemme töissä ja vapaa-ajallakin paljon tekemisissä. Vastaamme töissä yhteisistä vastuista ja työskentelemme jatkuvasti rintarinnan. Hän jäi nyt pitkälle sairaslomalle ja empaattisena ihmisenä tahtoi kertoa meille syyn asiaan. Järkyttyneenä sanoin tietysti ymmärtäväni ja toivotin paljon voimaa taisteluun parantumisen kanssa. Onneksi hän laittoi asian viestinä, koska itkin heti asian kuullessani vuolaasti. :'(

En kehtaa tällä asialla vaivata työkaverini läheisiä ja muutenkin ehkä aiheen käsittely sopii parhaiten anonyymisti. En voi siis sanoin kuvata miten järkyttynyt olen työkaverini kohtalosta. Mieleni tekisi puhua hänestä ystävänä, mutta olemme ensisijaisesti työkavereita. Kaikista tuntemistani ihmisistä olisin viimeisenä uskonut hänen ajautuvan tällaiseen. Hän on elämäniloisin ihminen, jonka tunnen. Siltä hän on vaikuttanut. Hänellä on todella laaja ystäväpiiri, paljon sosiaalista elämää, kaunis koti, vapaaehtoistyö harrastuksia, palkkatyö ja paljon häntä rakastavia läheisiä. Hän on kaikin puolin todella miellyttävä ihminen jokaisen mielestä. En muista kenenkään sanoneen hänestä oikeastaan ikinä mitään huonoa sanaa, koska hän oli todella ystävällinen aivan kaikille, tutuille ja tuntemattomille. Hänellä oli aina aikaa muiden ongelmille ja hän myös avautui omasta elämästään kuten me muutkin. Nytkin tiesin hänen perjantaina olleen ystäviensä kanssa illalla ja kertoi jo töissä odottavansa iltaa. Hän hymyilee ja nauraa jatkuvasti ja on todella huumorintajuinen.

Meistä on moni ihmetellyt ja ollut hyvällä mielellä kateellinenkin siitä, miten täydellinen elämä X:llä on. Olemme ihmetelleet toki, miten hän voi olla noin mukava ja tehokas suunnilleen kaikessa mitä tekee. Tietysti hän kertoi meille inhimillisenä ihmisenä myös epäonnistumisistaan, mutta ne eivät kuitenkaan ikinä vaikuttaneet mitenkään merkittäviltä. Jotain kodinkoneiden hajoamisia, pieleen menneitä parisuhteita, isovanhempien kuolema jne. Sellaista normaalia elämää. Kyselimme monesti jopa vinkkejä, miten oppia samanlaista "superarkea" esim. kodin siivouksen ja kuntoilun jaksamisen kanssa. Muistan hänen monesti nauraen vastanneen vain, että hän on tottunut tällaiseen elämään ja kehotti meitä olla ruoskimatta itseämme siitä, kun me olemme tottuneet toisenlaiseen elämään. Välillä hän käytti aikaansa etsimällä sopivia ryhmäliikuntatunteja meille muutamille, jotka joskus vihjasimme sellaisen kiinnostavan meitä, muttemme ole saaneet aikaiseksi kokeilla. Hän oli myös aina valmis lähtemään aluksi kaveriksi jos emme uskalla yksin lähteä. Hän tarjosi aina tukeaan vapaa-ajallaankin jos joku vähänkin töissä vihjasi olevansa sen tarpeessa. Kuinkahan monessa muutossakin hän oli meille työkavereille apuna? TODELLA sydämellinen ihminen, aivan uskomaton.

Anteeksi todella pitkä vuodatus. En vaan pysty ymmärtämään, että miten tuollainen ihminen voi päätyä yrittämään itsemurhaa? Hän on siis yhä hengissä, mutta pelkään todella paljon hänen yrittävän sitä toiste ja onnistuvan siinä. Me monet työkaverit oltiin ja ollaan hänen kavereitaan vapaa-ajallakin, mutta jotenkin tämä tilanne tuntuu sellaiselta, johon me olemme liian etäisiä? Tuntuisi tunkeilulta yrittää kysellä häneltä ratkaisustaan ja yrittää tukea. Silti tuntuu hirveältä olla tekemättä mitään. Mitä te tekisitte?

Jos joku tarinasta henkilön tunnistaisi niin eikö jo tuosta, että kerroit milloin itsemurhaa yrittänyt... 

Mikä tekee tästä henkilöstä empaattisen, jos hän kertoo syyn sairaslomaan? Okei, tekstissä kerrot muista piirteistä, mutta mikä virkkeessä ilmenevän yhteyden logiikka on?

Kuka on noin naiivi ja lapsellinen, että ajattelee jonkun ihmisen elämän olevan täydellistä? Miksi muutenkaan oletetaan, että jos on iloinen niin elämä olisi ollut helppoa? Usein juuri päinvastoin, sillä osaa iloita pienistä asioista ja ottaa elämästä ilon irti. 

Muutenkin koko viesti kuulostaa ihmeelliseltä ylistykseltä ja mielistelyltä kuin kiusaajan puhe kiusatun itsemurhan jälkeen.  

Olen hyvin pahoillani jos tekstistäni tuli tuollainen vaikutelma. Olet oikeassa, ettei ehkä olisi pitänyt ajankohtaa. Kadun sitä, mutta hölmöyksissäni ja järkytyksissäni tein niin. :( Aika moni itsemurha ymmärtääkseni kuitenkin tapahtuu viikonloppuisin ja töissä me kaikki tiedämme hänen kohtalostaan. Siten ei siis haittaa jos joku työkaverimme hänet tunnistaakin.. Muita mahdollisia ulkopuolisia mietin. Minä ensisijaisesti tietysti kerroin siitä, minkälainen hän on töissä.

Emme tietenkään töissä ollessamme aktiiviesti ylistäneet häntä kuin jotain pyhimystä vaan aina välillä jos tuli aihetta. Moni kateellisena kyseli vinkkejä arkeen tehokkaan ja onnellisen oloiselta työkaverilta. On meillä töissä muitakin, joilta kyselemme vinkkejä. Esim. yksi personaltrainer, jonka kroppaa kehumme ja kyselemme ruoka- ja liikuntavinkkejä.

Tuo empaattisuus-kommentti viitaten lähinnä siihen, että jotenkin uskon sen olleen hänen suurin syy kertoa asiasta meille, koska hän ei vakavista ongelmistaan ikinä puhunut. Näin minä tulkitsin, mutta tietysti se voi olla virheellinenkin tulkinta.

Ap

Tuntuu kyllä, että olet paikan juoruämmä, joka nyt jälkikäteen kauhistelee ja retostelee tapahtuneella.

Tuokin, että ai, voi kauhia en tajunnut muka asiaa, olinpa tyhmä, mutta meni jo... 

Ja tuo hällä väliä asenne siihen, että muut työkaverit tunnistaa ja kerrot henkilökohtaisistakin tapahtumista/asioista teidän välillänne, joista muut ei tiedä.

"Emme tietenkään töissä ollessamme aktiiviesti ylistäneet häntä..."

Niin nyt kun hän yritti itsemurhaa on hyvä puhua kaikkea hyvää...

"Moni kateellisena kyseli vinkkejä..."  

Niin, hänelle oltiin kateellisia, varmaan näkyi puheissa ja juoruissa työpaikalla.

En vieläkään ymmärrä tuota empaattisuus juttua, tiedätkö mitä empaattisuus edes tarkoittaa? 

Ja että olit enemmänkin työkaveri kuin ystävä... Taisit olla se kiusaaja, joka niin esittää sitä mukavaa Marttaa. Myönnä pois, että nyt kaduttaa. Tai ei vain se, että jäisit kiinni.

Toivottavasti itsemurhaa yrittänyt ei näe tätä ketjua ja kuinka kerrot hänen koko elämäkertaansa täällä. Jeesus. 

Sulla taitaa olla paha olla.

-ei ap

Kuulostaa aika paljon samalta mitä minä. Kiltti tyttö, jolla on pakko miellyttää muita. Loppujen lopuksi muut käyttää hyväksi.

On niin raskas olla kun kukaan ei välitä susta sellasena kun oikeasti olet, et saa kehenkään yhteyttä henkisesti.

Mulla auttoi tuohon vain se että tapasin yhden henkilön joka kohteli mua huomaavaisesti, piti huolta ja oikeesti näki mut sellasena kun oon. Yleensä olen jollain tavalla muille näkymätön mutta tämä henkilö näki minut aidosti.

Sen jälkeen ymmärsin asian ja olen päässyt vähän eteenpäin. Itsemurha oli usein mielessä ennen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain kuulla tänään työkaveriltani itseltään, että hän oli yrittänyt itsemurhaa su-ma yönä, mutta äitinsä oli viime hetkellä tajunnut hälyttää apua ja hän pelastui. En tahdo kertoa hänen tekotapaansa, jolla yritti lähteä tästä maailmasta, koska siitä saattaisi tunnistaa henkilön. Toivottavasti ymmärrätte tämän ettekä takerru siihen. Tosi oli kuitenkin kyseessä ja hän pelastui niukasti. Työkaveri kertoi minulle asiasta, koska olemme töissä ja vapaa-ajallakin paljon tekemisissä. Vastaamme töissä yhteisistä vastuista ja työskentelemme jatkuvasti rintarinnan. Hän jäi nyt pitkälle sairaslomalle ja empaattisena ihmisenä tahtoi kertoa meille syyn asiaan. Järkyttyneenä sanoin tietysti ymmärtäväni ja toivotin paljon voimaa taisteluun parantumisen kanssa. Onneksi hän laittoi asian viestinä, koska itkin heti asian kuullessani vuolaasti. :'(

En kehtaa tällä asialla vaivata työkaverini läheisiä ja muutenkin ehkä aiheen käsittely sopii parhaiten anonyymisti. En voi siis sanoin kuvata miten järkyttynyt olen työkaverini kohtalosta. Mieleni tekisi puhua hänestä ystävänä, mutta olemme ensisijaisesti työkavereita. Kaikista tuntemistani ihmisistä olisin viimeisenä uskonut hänen ajautuvan tällaiseen. Hän on elämäniloisin ihminen, jonka tunnen. Siltä hän on vaikuttanut. Hänellä on todella laaja ystäväpiiri, paljon sosiaalista elämää, kaunis koti, vapaaehtoistyö harrastuksia, palkkatyö ja paljon häntä rakastavia läheisiä. Hän on kaikin puolin todella miellyttävä ihminen jokaisen mielestä. En muista kenenkään sanoneen hänestä oikeastaan ikinä mitään huonoa sanaa, koska hän oli todella ystävällinen aivan kaikille, tutuille ja tuntemattomille. Hänellä oli aina aikaa muiden ongelmille ja hän myös avautui omasta elämästään kuten me muutkin. Nytkin tiesin hänen perjantaina olleen ystäviensä kanssa illalla ja kertoi jo töissä odottavansa iltaa. Hän hymyilee ja nauraa jatkuvasti ja on todella huumorintajuinen.

Meistä on moni ihmetellyt ja ollut hyvällä mielellä kateellinenkin siitä, miten täydellinen elämä X:llä on. Olemme ihmetelleet toki, miten hän voi olla noin mukava ja tehokas suunnilleen kaikessa mitä tekee. Tietysti hän kertoi meille inhimillisenä ihmisenä myös epäonnistumisistaan, mutta ne eivät kuitenkaan ikinä vaikuttaneet mitenkään merkittäviltä. Jotain kodinkoneiden hajoamisia, pieleen menneitä parisuhteita, isovanhempien kuolema jne. Sellaista normaalia elämää. Kyselimme monesti jopa vinkkejä, miten oppia samanlaista "superarkea" esim. kodin siivouksen ja kuntoilun jaksamisen kanssa. Muistan hänen monesti nauraen vastanneen vain, että hän on tottunut tällaiseen elämään ja kehotti meitä olla ruoskimatta itseämme siitä, kun me olemme tottuneet toisenlaiseen elämään. Välillä hän käytti aikaansa etsimällä sopivia ryhmäliikuntatunteja meille muutamille, jotka joskus vihjasimme sellaisen kiinnostavan meitä, muttemme ole saaneet aikaiseksi kokeilla. Hän oli myös aina valmis lähtemään aluksi kaveriksi jos emme uskalla yksin lähteä. Hän tarjosi aina tukeaan vapaa-ajallaankin jos joku vähänkin töissä vihjasi olevansa sen tarpeessa. Kuinkahan monessa muutossakin hän oli meille työkavereille apuna? TODELLA sydämellinen ihminen, aivan uskomaton.

Anteeksi todella pitkä vuodatus. En vaan pysty ymmärtämään, että miten tuollainen ihminen voi päätyä yrittämään itsemurhaa? Hän on siis yhä hengissä, mutta pelkään todella paljon hänen yrittävän sitä toiste ja onnistuvan siinä. Me monet työkaverit oltiin ja ollaan hänen kavereitaan vapaa-ajallakin, mutta jotenkin tämä tilanne tuntuu sellaiselta, johon me olemme liian etäisiä? Tuntuisi tunkeilulta yrittää kysellä häneltä ratkaisustaan ja yrittää tukea. Silti tuntuu hirveältä olla tekemättä mitään. Mitä te tekisitte?

Jos joku tarinasta henkilön tunnistaisi niin eikö jo tuosta, että kerroit milloin itsemurhaa yrittänyt... 

Mikä tekee tästä henkilöstä empaattisen, jos hän kertoo syyn sairaslomaan? Okei, tekstissä kerrot muista piirteistä, mutta mikä virkkeessä ilmenevän yhteyden logiikka on?

Kuka on noin naiivi ja lapsellinen, että ajattelee jonkun ihmisen elämän olevan täydellistä? Miksi muutenkaan oletetaan, että jos on iloinen niin elämä olisi ollut helppoa? Usein juuri päinvastoin, sillä osaa iloita pienistä asioista ja ottaa elämästä ilon irti. 

Muutenkin koko viesti kuulostaa ihmeelliseltä ylistykseltä ja mielistelyltä kuin kiusaajan puhe kiusatun itsemurhan jälkeen.  

Olen hyvin pahoillani jos tekstistäni tuli tuollainen vaikutelma. Olet oikeassa, ettei ehkä olisi pitänyt ajankohtaa. Kadun sitä, mutta hölmöyksissäni ja järkytyksissäni tein niin. :( Aika moni itsemurha ymmärtääkseni kuitenkin tapahtuu viikonloppuisin ja töissä me kaikki tiedämme hänen kohtalostaan. Siten ei siis haittaa jos joku työkaverimme hänet tunnistaakin.. Muita mahdollisia ulkopuolisia mietin. Minä ensisijaisesti tietysti kerroin siitä, minkälainen hän on töissä.

Emme tietenkään töissä ollessamme aktiiviesti ylistäneet häntä kuin jotain pyhimystä vaan aina välillä jos tuli aihetta. Moni kateellisena kyseli vinkkejä arkeen tehokkaan ja onnellisen oloiselta työkaverilta. On meillä töissä muitakin, joilta kyselemme vinkkejä. Esim. yksi personaltrainer, jonka kroppaa kehumme ja kyselemme ruoka- ja liikuntavinkkejä.

Tuo empaattisuus-kommentti viitaten lähinnä siihen, että jotenkin uskon sen olleen hänen suurin syy kertoa asiasta meille, koska hän ei vakavista ongelmistaan ikinä puhunut. Näin minä tulkitsin, mutta tietysti se voi olla virheellinenkin tulkinta.

Ap

Tuntuu kyllä, että olet paikan juoruämmä, joka nyt jälkikäteen kauhistelee ja retostelee tapahtuneella.

Tuokin, että ai, voi kauhia en tajunnut muka asiaa, olinpa tyhmä, mutta meni jo... 

Ja tuo hällä väliä asenne siihen, että muut työkaverit tunnistaa ja kerrot henkilökohtaisistakin tapahtumista/asioista teidän välillänne, joista muut ei tiedä.

"Emme tietenkään töissä ollessamme aktiiviesti ylistäneet häntä..."

Niin nyt kun hän yritti itsemurhaa on hyvä puhua kaikkea hyvää...

"Moni kateellisena kyseli vinkkejä..."  

Niin, hänelle oltiin kateellisia, varmaan näkyi puheissa ja juoruissa työpaikalla.

En vieläkään ymmärrä tuota empaattisuus juttua, tiedätkö mitä empaattisuus edes tarkoittaa? 

Ja että olit enemmänkin työkaveri kuin ystävä... Taisit olla se kiusaaja, joka niin esittää sitä mukavaa Marttaa. Myönnä pois, että nyt kaduttaa. Tai ei vain se, että jäisit kiinni.

Toivottavasti itsemurhaa yrittänyt ei näe tätä ketjua ja kuinka kerrot hänen koko elämäkertaansa täällä. Jeesus. 

Sulla taitaa olla paha olla.

-ei ap

Tulee tällaisista ihmisistä, jotka harrastavat tätä henkistä kiusaamista työpaikalla. Sitten kun ihminen yrittää itsemurhaa, ollaankin niin parhaita kavereita. 

Varmasti ollut juuri tätä "olet niin laiha" ja "no, eihän sulla mitään ongelmia ole, kun olet noin täydellinen" ja "älä nyt viitsi, et sä ongelmista mitään tiedä, kun elämäsi on täydellistä".