Olen ikuisesti ulkopuolinen erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa

Mun kaverissa isossa osassa on ainakin se, että vaikka hän asiallisesti osallistuu keskusteluun, niin hän ei ikinä ota keskustelun etenemisestä pienintäkään vastuuta. Kaikki vetovastuu on toisilla. Ja käyhän se sitten raskaaksi, jos ollaan kaksin. Moni viettää mieluummin lounaansa helpommin kuin raskaammin.

Kuin suoraan minunkin elämästäni.

Tunnen jatkuvasti oloni ulkopuoliseksi, enkä tiedä miten voisin muuttaa asiaa. Surettaa.

Luulen olevani liian tylsä, hajuton ja mauton. Pieni ujous ei todellakaan auta asiaa.

Sinun olemus varmaan kertoo että et halua ketään lähelle. Opettele peilin edessä avointa ystävällistä elehdintää. Voi auttaa. Minulla auttoi vähän mutta on liian vaikeaa kuitenkin niin luovutin. Sosiaalisuus ei vain istu minuun. Ja tykkään olla erakko. :)

Kuulostaa tutulta, tunnen itseni myös aina ulkopuoliseksi enkä itsekään vaan osaa tutustua syvemmin muihin ihmisiin ja tuntuu tosin ettei minustakaan paljon tykätä, vaan jään aina yksin niin opiskeluaikoina kuin nyt työelämässä. Kukapa nut ujon,hiljaisen ja tylsän seurassa edes viihtyisi...

Tunnen tätä ulkopuolisuutta välillä jopa sukulaisten seurassa. Tunnen että minua ei koeta yhtä läheisenä tai minuun ei pidetä yhteyttä kuten muihin. Se on sellainen teinistä lähtien sisältä kumpuava tunne, jota ei ehkä ymmärrä jos ei ole sitä itse kokenut.

Kakkonen, tuo voi olla yksi syy. Porukassa hiljaisena ihmisenä olen passiivinen ja annan muiden keksiä puheenaiheet ja jään syrjään. Kahden kesken keksin puhuttavaa ja usein saatan vetääkin keskustelua. Tosin tällöinkään se ei ole vitsin heittämistä vaan asiallista mitä teit viime viikonloppuna tyylistä keskustelua jonka varmaan osa kokee tylsäksi.

Kyse on sellaisesta syvemmästä tunteesta siitä että vaikka mua ei inhotakaan ja muut suhtautuu muhun ihan ok niin silti he ovat aina keskenään läheisempiä ja enemmän keskenään tekemisissä esim. töissä.

Ap

Nämä on asioita joissa vielä ei osata auttaa koska ei tiedetä tarpeeksi. Jokin on mennyt pieleen tai poikkeavasti lapsuudessa. Aikuinen ei voi muuttaa itseään paitsi parantavien kokemusten kautta ja niitähän ei enää aikuisena voi saada.

Mulla aina sama juttu, nyt ollut 2 pv uudessa koulussa ja olen jo ulkopuolinen. Työpaikoilla on käynyt samoin, kukaan ei halua istua viereen kahvipöydässä, pomo kääntyy tekosyyn varjolla ympäri kun näkee mut yksin huoneessa, jos olen kaksin jonkun kanssa on tunnelma aina kiusaantunut ja vapautuu heti kun kolmas tulee paikalle ym. Mussa on jotain pahasti vialla ja muut vaistoavat sen.

Munkin on pakko myöntää, että töissä on niin rankkaa että en vaan jaksa viettää taukojani ihmisten kanssa, jotka vapaamatkustaa sen sosiaalisen tilanteen. Oikeastaan en ihan yleisesti tykkää siitä. Ja voisin väittää että ei moni muukaan. Tuntuu tympeältä olla joku "viihdyttäjä" ja pitää "huolta" kysymyksin, joita en jaksaisi koko ajan kysyä, että se toinen olisi siinä tilanteessa jotenkin mukana.

Eiköhän siihen kannattaisi vaan sopeutua ja tottua, pääsee vähemmällä tuskalla. Itsekin nuorena kipuilin tuota asiaa, mutta sitten totesin, että mitä tämä vatvominen ja murehtiminen auttaa? EI mitään, koska minä vaan olen liian outo ihmisille, olen ollut jo lapsena, eikä se muuksi muutu. Joten parempi sopeutua elämään itsekseen, ilman toisia. Nyt nelikymppisenä olen jo erittäin tyytyväinen, myös siihen että työpaikalla saan käydä ihan rauhassa itsekseni ruokatunnilla vaikka kävelyllä, eikä tarvi mennä lauman kanssa kebab-pizzeriaan itseään lihottamaan.

Olet luultavasti tylsä ja helposti unohdettavissa. Mitä lisäarvoa voit tuottaa kanssaihmisillesi, entä mitä sinä haluat seuralta?

Mikä on sinun intohimosi? Hevoset, meri, klassinen musiikki, sci-fi, formulat, joku peli, modernismi, marjastus? Ihmiseen täytyy olla joku tulokulma, jotta hänestä ja hänen seurastaan kiinnostuu. Ihmisellä täytyy olla myös mielipiteitä, saavat olla jyrkkiäkin, jos samalla on aitoa halua kuunnella muidenkin mielipiteitä.

Asiallisten, varautuneiden ja ympäripyöreiden jeesmiesten- ja naisten kanssa en ainakaan itse jaksa viettää aikaa.

Sosiaalisesti lahjakkaat ihmiset osaavat olla mielenkiintoisia ja saavat toiset myös tuntemaan olonsa mielenkiintoisiksi. Jälkimmäistä voi olla helpompaa alkaa harjoitella.

En ole itsekään mikään sosiaalisten tilanteiden mestari mutta lounaat on tosi tylsiä. Pyydä jotakuta kaveriksi pyörälenkille, kirjastoon, johonkin tapahtumaan tms, siitä saa jutunjuurta!

Tuskin olet niin tylsä, mutta huonot kokemukset saavat vetäytymään kuoreen eikä tee enää mieli avautua muille. Lopulta luovuttaa kokonaan.

Sama juttu täälläkin. Tuo mainittu keskustelusta vastuun ottamatta jättäminen lienee se suurin syy itselläkin. Ja pieni varautuneisuus ihmisten lähellä, ellei olla todella hyviä tuttuja. Melko rasittavaa ollut läpi elämän, mutta introverttinä tähän on sopeutunut jotenkin. Silti se ulkopuolisuus tuntuu aina pahalta.

"Munkin on pakko myöntää, että töissä on niin rankkaa että en vaan jaksa viettää taukojani ihmisten kanssa, jotka vapaamatkustaa sen sosiaalisen tilanteen. Oikeastaan en ihan yleisesti tykkää siitä. Ja voisin väittää että ei moni muukaan. Tuntuu tympeältä olla joku "viihdyttäjä" ja pitää "huolta" kysymyksin, joita en jaksaisi koko ajan kysyä, että se toinen olisi siinä tilanteessa jotenkin mukana."

Tästä ei ole kyse koska keskustelen ja kyselen kyllä. En pysty muuttamaan omaa varautunutta peruspersoonaani enkä haluakaan, äänekästä seuranaista joka laukoo mielipiteitään minusta ei tule.

Toisaalta en myöskään ärsytä ihmisiä koska en provosoi muita ja sosiaaliset taitoni ovat hyvät. Osaan lukea muiden sanatonta viestintää enkä koskaan loukkaa muita. Taidan vaan olla seurana liian tylsää.

Ap

Olin ap:n kaltainen nuorempana. Vaihdevuosien lähestyessä neljänkympin jälkeen mulle kävi jotain erikoista: ennen varautuneesta, jopa vähän sosiaalisten tilanteiden foobisesta ihmisestä alkoi kuoriutua todellinen räpätäti. Mielestäni olen nykyisin paljon ärsyttävämpi ihminen kun ennen. En meinaan osaa pitää turpaani kiinni silloinkaan kun se olisi viisasta, puhun kovaa ja toisten päälle, lauon sopimattomissa paikoissa jotain ihme huumoria... Mutta kumma kyllä, nyt ihmiset tuntuu arvostavan minua paljon enemmän kuin silloin kun olin rauhallinen, asiallinen ja hienotunteinen toisten tunteita kohtaan. Ei ymmärrä...

Jos olet mies, niin mitään ei ole tehtävissä. Valitan.

Jos olet nainen, niin pukeudu hitusen seksikkäämmin ja hakeudu miesten seuraan. En tarkoita, että pitää antaa seksiä tai mitään, mutta vähänkään haluttavan näköinen nainen ei jää yksin herraseurassa.

Vierailija kirjoitti:

Taidan vaan olla seurana liian tylsää.

Ap

Todennäköisesti. Sun pitää oppia hyväksymään se, ettei kaikki voi olla niitä seuran tähtiä ja halutuimpia kavereita. Jotkut ihmiset on pakostakin tylsempiä ja arkipäiväisempiä ja epäkiinnostavampia, sille nyt vain ei voi mitään. Kannattaa tietysti kehittää itseään, hankkia tietoa ja muodostaa mielipiteitä, opetella avoimuutta ja ystävällisyyttä. Mutta tärkeintä on, että hyväksyy itsensä ihan sellaisena tylsänäkin, eikä yritä väkisin muokata itsestään jotain mitä ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Jos olet mies, niin mitään ei ole tehtävissä. Valitan.

Jos olet nainen, niin pukeudu hitusen seksikkäämmin ja hakeudu miesten seuraan. En tarkoita, että pitää antaa seksiä tai mitään, mutta vähänkään haluttavan näköinen nainen ei jää yksin herraseurassa.

Taannoin keskusteltiin, miksi naiset menevät useammin ulkomaille reppureissailemaan. Tässä se syy on. Perusäijä jää tylysti yksin, eikä ketään voisi vähempää kiinnostaa. Perusnaista liehitellään, huomioidaan ja pyydetään kaikkialle mukaan. Ymmärrettävää, että naiset viihtyvät keskimäärin paremmin näissä reissuissa kuin miehet.

Olen myöskin ollut pienestä pitäen jotenkin ulkopuolinen ja sivustaseuraaja. Olen ystävällinen, osaan keskustella ja olen hankkinut hyvän koulutuksen ja työpaikan. Yksi asia on puuttunut: en ole koskaan osannut kanamaisia miehenhankkimiskeinoja ja osannut juoruamiskulttuuria naisten kesken. Olen saanut nähdä naitä klikkejä työpaikallakin ihan tarpeeksi. Joten en osaa enkä halua enää muuttua stereotyyppiseksi naiseksi eikä minua kiinnostakaan. Olen tällainen kuin olen. En halua edes uskoutua jollekin ja sitten saada sen takaisin muilta ihmisiltä toista kautta. Ei kiitos.

Komppaan AP täysin. Tosin  osittain olen tarkoituksella jättäytynyt ulkopuolelle, sillä väkisin vääntö on tukalampaa kuin pyhä yksinäisyys :D 

Se on jännä että moni samaistuu mutta silti esim. töissä tuntuu että kaikilla muilla on se oma vakioporukka jossa lounastaa tms. Joku ominaisuus se varmaan vaan on minussa.. usein tuntuu että muilla yhtä hiljaisillakin on enemmän seuraa.

Ap