Muita, jotka ovat vaurioituneet mielialalääkkeiden takia pysyvästi?

Vierailija kirjoitti:

Millainen taliaivo syö mukisematta jopa psykoosilääkkeitä vartin juttelun jälkeen yleislääkärin kanssa? :O Melkein puoli miljoonaa suomalaista! Herätkää!

Aivopesty lammas jolle on ok alkoholi, nikotiini, kofeiini, reseptilääkkeet jne. "turvalliset" vaihtoehdot. Mutta kauhistuksen aiheita oma ajattelu, vapaus, oman hyvinvoinnin ottaminen omiin käsiin jne. Orjakansaa suurin osa kansasta valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

M41v kirjoitti:

Minusta on tullut samanlainen ajanmyötä vaikka en ole masentunut enkä syönyt lääkkeitä,kaikki on vaan samaa tasapaksua paskaa.

Jos käytät liikaa pornoa, se vaikuttaa dopamiiniin kuten ssri-lääkkeet, testosteroni voi olla liian alhainen ja joskus miehilläkin on kilpirauhasen vajaatoiminta tai ferritiinitasot liian matalat.

Lisätäänpä vielä alko ja muut addiktiot tai huono ruokavalio tai läpipasko suoli.

Vierailija kirjoitti:

Aivovauriotkin saa aivot rakentamaan uusia viestiyhteyksiä.

Niin saa lähes kaikki muukin toiminta. Mihin viestisi liittyy? Aivovaurion hankkimalla eroon masennuksesta?

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole diagnosoitu mitään mielenterveysongelmaa enkä ole käyttänyt psyykenlääkkeitä, ei mitään perussairauksia. Silti olen aina ollut monella tapaa kuten ap:n kuvauksessa. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mikään koskettaa ja kunnianhimoa ei ole koskaan ollutkaan, mutta ylpeys ja rahatilanne ovat pakottaneet kouluun ja töihin. Motoriikan ongelmat ja tunteiden kuten ihastumisen häviäminen ovat tosiasioita. Ja minusta on aina tuntunut, että pala minusta puuttuu ja sen takia ihmisten seura on minulle raskasta.  

Tämä. Osa tyhjyydentunteista ei todellakaan ole lääkkeistä vaan olosuhteista johtuvaa. Ikä tekee tehtävänsä, etenkin, jos elää yksin tai kovin tapahtumaköyhää elämää. Ei yksinkertaisesti ole kohteita suurille tunteille. Olen kokenut kaikki ap:n kuvaamat jähmeydet ja puutokset tunteissa sekä tyhjyydentunteet. SYynä ei mikään muu kuin elämä, jossa ei tapahdu mitään, yksinäinen arki, jossa ei ole ketään. Mutta: sitten tutustuin erääseen mieheen, rakastuin päättömästi (minä, jolla ei ollut tunteita, suorastaan kiehuin) ja jouduin huomaamaan, että kaikki se tyhjyys oli olosuhdesidonnaista. Kun olosuhteet muuttuivat, kylläpä löytyi tunteitakin! Olin pelännyt sitä ennen olevani jotenkin tunneköyhä ja alkoholin käytöllä ym. tunne-elämäni rikkonut ( en edes käyttänyt paljon alkoholia, mutta yritin löytää minkä tahansa selittävän syyn tunne- ja elämysköyhälle mielialalleni). AP:llakin osa oireista voi johtua jostain samasta. Osa tietty voi olla lääkjohdannaista, ehkä kaikkikin, mutta omaan korvaani vain kuulostaa kovasti samalta tuo syiden etsiminen lääkkeiden tuhoamista aivoista kuin itselläni oli se, että etsin syitä alkoholin käytön pilaamista aivoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole diagnosoitu mitään mielenterveysongelmaa enkä ole käyttänyt psyykenlääkkeitä, ei mitään perussairauksia. Silti olen aina ollut monella tapaa kuten ap:n kuvauksessa. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mikään koskettaa ja kunnianhimoa ei ole koskaan ollutkaan, mutta ylpeys ja rahatilanne ovat pakottaneet kouluun ja töihin. Motoriikan ongelmat ja tunteiden kuten ihastumisen häviäminen ovat tosiasioita. Ja minusta on aina tuntunut, että pala minusta puuttuu ja sen takia ihmisten seura on minulle raskasta.  

Tämä. Osa tyhjyydentunteista ei todellakaan ole lääkkeistä vaan olosuhteista johtuvaa. Ikä tekee tehtävänsä, etenkin, jos elää yksin tai kovin tapahtumaköyhää elämää. Ei yksinkertaisesti ole kohteita suurille tunteille. Olen kokenut kaikki ap:n kuvaamat jähmeydet ja puutokset tunteissa sekä tyhjyydentunteet. SYynä ei mikään muu kuin elämä, jossa ei tapahdu mitään, yksinäinen arki, jossa ei ole ketään. Mutta: sitten tutustuin erääseen mieheen, rakastuin päättömästi (minä, jolla ei ollut tunteita, suorastaan kiehuin) ja jouduin huomaamaan, että kaikki se tyhjyys oli olosuhdesidonnaista. Kun olosuhteet muuttuivat, kylläpä löytyi tunteitakin! Olin pelännyt sitä ennen olevani jotenkin tunneköyhä ja alkoholin käytöllä ym. tunne-elämäni rikkonut ( en edes käyttänyt paljon alkoholia, mutta yritin löytää minkä tahansa selittävän syyn tunne- ja elämysköyhälle mielialalleni). AP:llakin osa oireista voi johtua jostain samasta. Osa tietty voi olla lääkjohdannaista, ehkä kaikkikin, mutta omaan korvaani vain kuulostaa kovasti samalta tuo syiden etsiminen lääkkeiden tuhoamista aivoista kuin itselläni oli se, että etsin syitä alkoholin käytön pilaamista aivoista.

Lisäksi masentunut pistää ikäviä fyysisiäkin tuntemuksia psyyken piikkiin. Fyysisen väsymyksen voi tulkita psyykkisiksi oireiksi jne. Lisäksi jatkuva asioista murehtiminen ja vatvominen yksikseen saa olon sumuiseksi ja kurjaksi. Lääkkeet, päihteet jne. kyllä aiheuttavat pysyviäkin muutoksia, mutta syitä voi olla muitakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole diagnosoitu mitään mielenterveysongelmaa enkä ole käyttänyt psyykenlääkkeitä, ei mitään perussairauksia. Silti olen aina ollut monella tapaa kuten ap:n kuvauksessa. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mikään koskettaa ja kunnianhimoa ei ole koskaan ollutkaan, mutta ylpeys ja rahatilanne ovat pakottaneet kouluun ja töihin. Motoriikan ongelmat ja tunteiden kuten ihastumisen häviäminen ovat tosiasioita. Ja minusta on aina tuntunut, että pala minusta puuttuu ja sen takia ihmisten seura on minulle raskasta.  

Tämä. Osa tyhjyydentunteista ei todellakaan ole lääkkeistä vaan olosuhteista johtuvaa. Ikä tekee tehtävänsä, etenkin, jos elää yksin tai kovin tapahtumaköyhää elämää. Ei yksinkertaisesti ole kohteita suurille tunteille. Olen kokenut kaikki ap:n kuvaamat jähmeydet ja puutokset tunteissa sekä tyhjyydentunteet. SYynä ei mikään muu kuin elämä, jossa ei tapahdu mitään, yksinäinen arki, jossa ei ole ketään. Mutta: sitten tutustuin erääseen mieheen, rakastuin päättömästi (minä, jolla ei ollut tunteita, suorastaan kiehuin) ja jouduin huomaamaan, että kaikki se tyhjyys oli olosuhdesidonnaista. Kun olosuhteet muuttuivat, kylläpä löytyi tunteitakin! Olin pelännyt sitä ennen olevani jotenkin tunneköyhä ja alkoholin käytöllä ym. tunne-elämäni rikkonut ( en edes käyttänyt paljon alkoholia, mutta yritin löytää minkä tahansa selittävän syyn tunne- ja elämysköyhälle mielialalleni). AP:llakin osa oireista voi johtua jostain samasta. Osa tietty voi olla lääkjohdannaista, ehkä kaikkikin, mutta omaan korvaani vain kuulostaa kovasti samalta tuo syiden etsiminen lääkkeiden tuhoamista aivoista kuin itselläni oli se, että etsin syitä alkoholin käytön pilaamista aivoista.

Voihan sitä heitellä omia teorioitaan aloittajan tilanteesta, vähätellä, mitätöidä, spekuloida ja vääntää asiat muuksi kuin mitä ne ovat, mutta realiteetti on se että aloittaja itse tietää ne muutokset joita hänessä on tapahtunut, ei kukaan muu. Vain hän osaa verrata entistä, omien sanojensa funktionaalisempaa minäänsä tähän nykyiseen minäänsä. Minulla ei ole mitään syytä epäillä sitä etteikö hänen sanomansa olisi paikkansa pitävää. Ei hän todellakaan ainoaa laatuaan ole, samankaltaisia tapauksia on vaikka millä mitalla ja niitä on ihan tässäkin ketjussa listattu. Masennus oireilee mitä moninaisimmin tavoin, se on totta mutta on tiettyjä asioita joita pelkkä masentuneisuus ei selitä, kuten pysyvät persoonallisuuden muutokset tai kokonaan kadotettu libido. Nuo edellämainitut oireet nimenomaisesti ovat hyvinkin yleisiä psyykenlääkkeiden aiheuttamia, mahdollisesti jopa pysyviä vaurioita. Tämä aihe vain on niin tabu yhteiskunnassamme, ettei esimerkiksi valtamedia siitä juurikaan mainitse kuin aniharvoin ja silloinkin se informaatio on suodatettua. Suomessa on tällainen kulttuuri, että lääkehoitoa ei saisi kritisoida millään tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Millainen taliaivo syö mukisematta jopa psykoosilääkkeitä vartin juttelun jälkeen yleislääkärin kanssa? :O Melkein puoli miljoonaa suomalaista! Herätkää!

Koska lääkärit valehtelevat ettei lääkkeillä ole merkittäviä haittoja, tai mitätöivät niiden todellisia vaikutuksia. Lääketehtaat kusettavat psykiatreja uskomaan niitä samoja valheita, joita sitten nämä hömelöt levittävät kansan keskuuteen. Media puolestaan osallistuu asiasta vaikenemiseen ja hyssyttelyyn. Valtaosa populaatiosta on täysin pihalla mitä tulee lääkefirmojen petollisuuteen ja valheellisuuteen. Sitten kun jotkut harvat ja rohkeat yksilöt nostavat kissan pöydälle, nousee hirveä mökä näiden huijattujen ja aivopestyjen ihmisten toimesta. Loukkauksia satelee, ja ihmisiä vastaan aletaan hyökkäämään henkilökohtaisella tasolla kun annettu tieto ei heitä miellytä. Ihan uskomatonta pelleilyä. Jos ihmiset tietäisivät sen tosiseikan, että on riski pysyvistä haitoista, ei näitä pillereitä kukaan kurkustaan alas laittaisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään jos on hieman surullinen niin heti diagnosoidaan masennus. Sitten annetaan myrkkylääkkeitä ihmisille. Tämä on Illuminatin juonia, joka koskettaa koko maailmaa. Illuminatin kuuluu mm. Monien maiden poliitikkoja, kaikki isot lääkeyhtiöt sekä kansainvälinen pankkieliitti.--.

Illuminaatista en tiedä , mutta isojen lääkeyhtiöiden vaikutusvalta muun muassa psykiatristen diagnoosien keksimisessä ja hoitosuositusten tekemisessä  on huomattava.  Oikeita lääketieteellisiä sairauksiahan ei äänestetä sairauksiksi lääkeyhtiöden lahjomien psykiarien toimesta, mutta psykiatriassa tämä on käytäntö.  Mielenterveyden häiriöitä määritellään yleisesti epämääräisin termein, jossa muun muassa tervettä on kulttuurisesti oikeutettu ja odotettu reaktio,  johon ei liitty epämääräinen riski kuolemaan tai esim. merkittävään vapaudenmenetykseen.  Siksi esimeriksi homoseksuaalisuus äänestettiin vuonna 1974 61 % äänimäärällä pois tautiluokituksesta, koska se ei ollut enää perversio eikä kulttuurisesti epäoikeutettu taipumus. Ehkä tämä "kulttuurinen oikeutus" on jopa vähentänyt hieman homoseksuaalisuuteen liittyvää kuolemanvaaraa, esim. itsemurhariskiä sekä riskiä vapaudenmenetykseen? (ironiaa)  Jopa DSM-käsikirjaa kehittävän pitkäaikaisen puheenjohtajan Allan Francesin mielestä diagnooseja tehtaillaan aivan liikaa johtuen lääketeollisuuden rahavirroista. Hänen mukaansa esimerkiksi ADHD, autismin ja lapsuuden kaksisuuntainen mielialahäiriö ovat vääriä diagnooseja, joiden tuottamat epidemiat ovat johtaneet turhaan ja terveyttä vaarantavaan lääkitykseen.  Sinun loistava ironiantajusi ei ehkä tavoita kaikkia "myrkkylääkkeiden" haittavaikutuksia, mutta niillä ihan oikeasti voi olla ihan merkittäviä haittoja.  Esimeriksi Eli Lily on maksanut 1.4 miljardia dollaria sakkoja markkinoituaan tutkimustuloksia vääristellen neuroleptiä nimeltä Zyprexa lukuisiin off label -käyttöaiheisiin, kuten Alzheimerin tautiin, masennukseen ja dementiaan, vaikka se aiheuttaa mm. diabetesta, sydämen vajaatoimintaa ja keuhkokuumetta , minkä lisäksi sen 30 % sen käyttäjistä lihoo tutkimusten mukaan vähintään 10 kg. Cochrane-keskuksen johtaja Peter Gotzsche on arvioinut, että pelkästään Zyprexa on tappanut 200 000, puhumattakaan muiden psykoosilääkkeiden aiheutttamista kuolemista. Ja kun tiedetään, että psykoosilääkkeet ovat jopa suurimmalle osalle skitsofreenikoista täysin tarpeettomia, voidaan puhua massamurhasta, joka kohdistuu kaikkein heikoimmassa oleviin ihmisiin. Myös masennuslääkkeiden tutkimuksiin ja markkinointiin liittyy paljon epäkohtia. Erityisesti kohonneen itsemurhariskin ja masennuslääkkeiden yhteyttä ollaan pyritty vähättelemään erilaisin keinoin mm. karsimalla koehenkiöistä pois masennuslääkkeitä huonosti sietävät potilaat ennen kokeen alkua sekä jättämällä rekisteröimättä lääkkeiden vieroitusoireisiin liittyvät haittatapahtumat ja jättämällä julkaisematta epätoivottuja tuloksia tuottavia tutkimuksia. Esimerkiksi Fergusson et al (2006) tekemän meta-analyysin mukaan SSRI-lääkkeitä syövillä koehenkilöillä oli kaksi kertaa enemmän itsemurhayrityksiä kuin lumelääkettä syövillä. Luku on todennäköisesti vieläkin suurempi, sillä tutkijat huomasivat lukuisten itsemurhayritysten jääneen pois tutkimustuloksista johtuen siitä, että niitä ei tutkimuksissa etsitty tai että ne vain jätettiin kertomatta tutkijoiden toimesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä sen tietää, mikä on masennusta tai ahdistusta ja mikä "vauriota" mielialalääkkeistä? Kirjoitinkin jo aiemmin, että en fyysisesti pärjää ilman lääkitystä. Nyt 3kk kokeiltu ilman, aluksi oli vieroitusoireet toki. Sitten hetkeksi tasaantui, mutta ahdisti silleen vähäsen. Lopulta viikkojen kuluessa olo paheni myös fyysiesti ja olo on kuin olisi paniikkikohtaus päällä koko ajan. Hermosto aivan ylivirittynyt. Lääkäri passitti sairauslomalle hetkeksi ja uudelleen lääkitys, tosin nyt eri lääke. Olen syönyt useammassa jaksossa elämäni aikana, aina ilman lääkitystä mm. suoli toimii koko ajan ja saan hirmu herkästi päänsärkyjä kun jännitän niska-hartiaseutua yms. Terapiassa on ravattu ja ravataan, mutta fyysiset oireet tosiaan tekevät työkyvyttömäksi jos olen ilman lääkkeitä. Vitamiineja sun muita syön ja olen aina syönyt, veriarvoissa ei vikaa.

Itse olen lueskellut Surviving Antidepressants palstaa ja hokannut että omat oireeni, hermoston yliherkkyys laukesi lopettaessa lääke ja monella muulla ollut samanlaista. Eivät välttämättä siedä enää kahvia kun iskee tuo yliherkkyys, mitään mikä stimuloi liikaa. Osa on herkkä jopa lisäravinteille, semmosille erityisesti jotka lisää virtaa ja stimuloi. Mun tapauksessa mikään lääke ei auta, vaan saan noita paniikkikohtauksen 24/7 tunnetta jos kokeilen uusia lääkkeitä. Mulla se hermoston ylivirittyminen on niin pahaa että mulle on iskenyt levottomuuden tunteita jaloissa yhtenä oireena. Kokeilin uusia lääkkeitä huonolla kokemuksella, ja erityisesti rauhoittavat pahensi kaikkea kun säännöllisesti napsin. Siitä se olot vasta puskikin, huh vaikka ne aluks rauhotti hermostoa.

Oon silleen saanu homman tasapainoon että välttelen asioita mitkä laukasee mulle tota oloa. Oon vältelly kahvia, liikaa sokeria, liikaa liikuntaa, liikaa rasitusta, uusia lääkkeitä ja kuunnellu itseäni mikä mulle laukasee ongelmia ja levottomuuden tunnetta kehossa. Koen että mun nuo hermoston tuntemukset on rauhottunu hiljalleen ku aikaa enemmän lääkkeistä ja en oo enää ollu semmosessa lääkekierteessä.

En tiedä onko tää ahdistusta mutta ennen lopetusta mulla ei ikinä ollut tällasta.

http://survivingantidepressants.org/topic/6632-the-rule-of-3kis-keep-it…

Mutta ilman lääkettä olen työkyvytön. Eipä taida työnantaja tykätä hyvää jatkuvasta saikuttelusta mitä tulee fyysisiin ja henkisiin ahdistusoireisiin ja kun kaava on aina lopetus -> vieroitusoireet -> olon tasaantuminen/jees-fiilis -> olo alkaa pahentua -> hirveät fyysiset ahdistusoireet, jotka vievät saikulle. Hirveää olla usein töistä pois oireiden takia, mutta kun ei pääse kotoa pois. Nyt lääkäri melkeinpä vaati lääkitystä kun ongelmia ei niiden kanssa ollut ja saikkumäärät lisääntyneet. Myös esimies näkee punaista aina kun olen pois ja en ihmettele. Ei paljoo auta teenjuonnit tai meditoinnit kun parissa kuukaudessa lähtee roppakaupalla kiloja, istun ripulilla yölläkin jne. Lääkkeen kanssa pystyn toimimaan normaalisti. Osa vieneet tunteet, osa ei. Antipsykootteihin en koske. Niin pakko kai se on hyväksyä, että en kerrassaan pärjää ilman lääkettä ja ahdistus palaa aina takaisin. Vieroitusoireistahan ei ole kyse kun ne ovat ohi menneet ja olo välissä ollut aina hetken hyvä. En pääse ahdistusoireiltani ees kauppaan.. Jo pienellä annoksella yleensä lääkkeet ovat tehneet ainakin sen, että en ripuloi koko ajan, sydän ei hakkaa ja olen vähän rennompi kun kärsin vielä pakkoajatuksistakin. Jos tämä lääke auttaa niin ehkä syön taas jokusen vuoden ja katson pärjäänkö ilman.. veikkaan, että en.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole diagnosoitu mitään mielenterveysongelmaa enkä ole käyttänyt psyykenlääkkeitä, ei mitään perussairauksia. Silti olen aina ollut monella tapaa kuten ap:n kuvauksessa. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mikään koskettaa ja kunnianhimoa ei ole koskaan ollutkaan, mutta ylpeys ja rahatilanne ovat pakottaneet kouluun ja töihin. Motoriikan ongelmat ja tunteiden kuten ihastumisen häviäminen ovat tosiasioita. Ja minusta on aina tuntunut, että pala minusta puuttuu ja sen takia ihmisten seura on minulle raskasta.  

Tämä. Osa tyhjyydentunteista ei todellakaan ole lääkkeistä vaan olosuhteista johtuvaa. Ikä tekee tehtävänsä, etenkin, jos elää yksin tai kovin tapahtumaköyhää elämää. Ei yksinkertaisesti ole kohteita suurille tunteille. Olen kokenut kaikki ap:n kuvaamat jähmeydet ja puutokset tunteissa sekä tyhjyydentunteet. SYynä ei mikään muu kuin elämä, jossa ei tapahdu mitään, yksinäinen arki, jossa ei ole ketään. Mutta: sitten tutustuin erääseen mieheen, rakastuin päättömästi (minä, jolla ei ollut tunteita, suorastaan kiehuin) ja jouduin huomaamaan, että kaikki se tyhjyys oli olosuhdesidonnaista. Kun olosuhteet muuttuivat, kylläpä löytyi tunteitakin! Olin pelännyt sitä ennen olevani jotenkin tunneköyhä ja alkoholin käytöllä ym. tunne-elämäni rikkonut ( en edes käyttänyt paljon alkoholia, mutta yritin löytää minkä tahansa selittävän syyn tunne- ja elämysköyhälle mielialalleni). AP:llakin osa oireista voi johtua jostain samasta. Osa tietty voi olla lääkjohdannaista, ehkä kaikkikin, mutta omaan korvaani vain kuulostaa kovasti samalta tuo syiden etsiminen lääkkeiden tuhoamista aivoista kuin itselläni oli se, että etsin syitä alkoholin käytön pilaamista aivoista.

Voihan sitä heitellä omia teorioitaan aloittajan tilanteesta, vähätellä, mitätöidä, spekuloida ja vääntää asiat muuksi kuin mitä ne ovat, mutta realiteetti on se että aloittaja itse tietää ne muutokset joita hänessä on tapahtunut, ei kukaan muu. Vain hän osaa verrata entistä, omien sanojensa funktionaalisempaa minäänsä tähän nykyiseen minäänsä. Minulla ei ole mitään syytä epäillä sitä etteikö hänen sanomansa olisi paikkansa pitävää. Ei hän todellakaan ainoaa laatuaan ole, samankaltaisia tapauksia on vaikka millä mitalla ja niitä on ihan tässäkin ketjussa listattu. Masennus oireilee mitä moninaisimmin tavoin, se on totta mutta on tiettyjä asioita joita pelkkä masentuneisuus ei selitä, kuten pysyvät persoonallisuuden muutokset tai kokonaan kadotettu libido. Nuo edellämainitut oireet nimenomaisesti ovat hyvinkin yleisiä psyykenlääkkeiden aiheuttamia, mahdollisesti jopa pysyviä vaurioita. Tämä aihe vain on niin tabu yhteiskunnassamme, ettei esimerkiksi valtamedia siitä juurikaan mainitse kuin aniharvoin ja silloinkin se informaatio on suodatettua. Suomessa on tällainen kulttuuri, että lääkehoitoa ei saisi kritisoida millään tavalla. 

? Sinähän se  tässä minun kommenttiani vähättelet. Kiitos vain kovasti lyttäysyrityksestä. Tiedoksi sinulle, että näitä ketjuja ei kirjoiteta vain ap:lle vaan yleisesti asiasta kiinnostuneille. Niihin yleensä ihmkiset toivovat monenlaisia näkemyksiä, koska jokin näkemys saattaa sopia itsen tilanteeseen vaikka se ei ap:n keissiin toisi mitään lisäarvoa.

Pidä ihan rauhassa kiinni siitä, että mielialalääkkeet tuhoavat ihmisten päänupin. Jos luet viestini uudelleen, voit ottaa peukun suusta ja lakata polkemasta lattiaa: huomaat jo nopeasti, ettei kukaan ollut kiisätmässä tätä asiaa ja ap:stakin sanottiin, että hänen tilanteensa voi olla eri.

Joku sellainen, joka pelkää saaneensa aivovaurioin mielialalääkkeistä, voi sen sijaan saada toivoa saadessaan lukea, että tunnetyhjyysdelle voi olla sellaisiakin syitä, jotka muuttavat tilanteen, joten peli ei ehkä ole vielä menetetty. Ja sanonpa nyt kaiken uhalla senkin, että kaikesta huolimatta tunteiden voima saattaa olla niin voimakas, että jopa ap saattaa ne joskus vielä löytää, kunhan katalyytti on tarpeeksi voimakas. Pilaako se sitten päiväsi? Siinäkin vaiheessa saat edelleen uskoa siihen, että mielialalääkkeet tekevät peruuttamatonta tuhoa ihmisissä, ja kaikki on tietyn pisteen jälkeen totaalisesti menetetty. Itse en halua noin epätoivoista kuvaa luoda kenellekään. Mielialalääkkeitä en suosittele kenellekään, mutta en myöskään terpapiaa. sen tehokkuus on tutkimuksissa todettu erittäin heikoksi.

Sietääkin olla masentunut, jos haukkuu ilkeästi toista empatiakyvyttömäksi.

Royal College of Psychiatrists Britanniassa aloitti Twitterissä hashtagin #ADsMythBuster, jossa psykiatrien ideana oli rikkoa myyttejä liittyen mielialalääkkeisiin ja vastailla ihmisten kysymyksiin. Hashtagin löysi kriitikot ja suuri osa kysymyksistä olikin hyvin tiukkaan sävyyn kirjoitettu ja siellä oli myös haittoja saaneita ihmisiä. Olisi oikein viihdyttävää lukea, jos Suomessakin vastaavanlainen Twittertempaus olisi jonka aloittaisi psykiatrit :)

Vierailija kirjoitti:

Mitä odotit? Kyseessä mömmöt joita paatuneimmat katunarkitkin kammoavat vaikutustensa vuoksi. Voxra(bupropion) heillekin kyllä kelpaa, koska on amfetamiinin tyyppinen stimulantti. Älkä hyvät ihmiset syökö mitä hyvänsä tk-lääkärit teille 15min rupattelun perusteella määrää!

Myöhäistä se on enää tässä vaiheessa sanoa että voi kunpa en olisi moisiin mömmöihin koskenutkaan. Olin lääketehtaille eksperimentaatio, ihan niin kuin muutkin psykiatriset potilaat ovat. Ei minun tarinani ole ainoaa laatuaan. Olen joka päivä miettinyt, että millaista elämäni olisi, jos olisin jättänyt moiset lääkekokeilut väliin ihan kokonaan. Silloin neljä vuotta sitten en ollut yhtä valveutunut kuin nyt, en omannut sitä informaatiomäärää mikä minulla nykyää on. Olin naiivi, näistä asioista ulalla oleva ahdistunut ja masentunut teini, jolla ei ollut ensikäden tietoa psykiatriasta eikä lääkehoidosta. Minut ihan suoraan sanottuna huijattiin käyttämään näitä lääkkeitä. Kysyin lääkäreiltä täsmentäviä kysymyksiä, niihin vastattiin aina lääkkeitä ylitsevuotavasti kehuvilla litanioilla ja jargonialla, lääketieteellisiä termejä hyödyntäen. Psykiatrit eivät maininneet sanallakaan mahdollisia haittavaikutuksia, ja jos kysyin esimerkiksi lääkkeiden aiheuttamasta mahdollisesta painonnoususta, asiaa vähäteltiin räikeästi. Lääkärit eivät koskaan myöskään maininneet sitä asiaa, että nämä sivuvaikutukset saattavat jäädä pysyviksi. Todella kadun sitä päivää, kun astuin psykiatrin vastaanotolle. Olisipa minulla ollut tuolloin kykyä ajatella omilla aivoillani, itsenäisesti ja näitä asioita kyseenalaistaen. Minun tarinani on hyvin tyypillinen potilaskertomus, ei se eroa juuri mitenkään niistä tuhansista muista tarinoista Suomessa, joissa ihmiset ovat kokeneet saman kohtalon.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Sietääkin olla masentunut, jos haukkuu ilkeästi toista empatiakyvyttömäksi.

Aloittaja on oikeassa, luepa ketjua läpi. Ihan käsittämättömän tyhmiä, ignorantteja ja ja ilkeitä kommentteja on ilmestynyt tänne. Jos tosiasian toteamisesta on jollakulla tarve vetää herne nenään niin ehkäpä kyseisen ihmisen kannattaisi katsoa sinne peilin suuntaan. Ei tuo kommentti aiheetta tullut. Joskus on parempi olla hiljaa, kuin näyttää se oma typeryytensä.

Tämä keskusteluketju auttaa ymmärtämään, että on hyvä koettaa etsiä elämäänsä intressejä, terveyttä ja tasapainoa muualta kuin psykiatrisesta hoidosta ja sieltä määrättävistä lääkkeistä. Esim luonnosta ja liikkumisesta, mitkä ovat kaikille ilmaisia! 

Järkyttävää, miten ihmisiä kohdellaan, ja taustatekijänä on RAHA! Lääketeollisuus, lääkäreiden vakanssit, potilasmateriaalin saatavuus, avuttomien ihmisten hyödyntäminen ihmiskokeissa, yhteiskuntaa tarpeeksi hyödyttämättömien kuihduttamisesta, ...   Järkyttää!

Ymmärrän, että on myös tarpeellista hoitoa ja lääkitystä, jos hoitava lääkäri ymmärtää oikein vastuunsa, eikä ole lääkefirmojen ohjattavissa.  

Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole diagnosoitu mitään mielenterveysongelmaa enkä ole käyttänyt psyykenlääkkeitä, ei mitään perussairauksia. Silti olen aina ollut monella tapaa kuten ap:n kuvauksessa. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mikään koskettaa ja kunnianhimoa ei ole koskaan ollutkaan, mutta ylpeys ja rahatilanne ovat pakottaneet kouluun ja töihin. Motoriikan ongelmat ja tunteiden kuten ihastumisen häviäminen ovat tosiasioita. Ja minusta on aina tuntunut, että pala minusta puuttuu ja sen takia ihmisten seura on minulle raskasta.  

Tämä. Osa tyhjyydentunteista ei todellakaan ole lääkkeistä vaan olosuhteista johtuvaa. Ikä tekee tehtävänsä, etenkin, jos elää yksin tai kovin tapahtumaköyhää elämää. Ei yksinkertaisesti ole kohteita suurille tunteille. Olen kokenut kaikki ap:n kuvaamat jähmeydet ja puutokset tunteissa sekä tyhjyydentunteet. SYynä ei mikään muu kuin elämä, jossa ei tapahdu mitään, yksinäinen arki, jossa ei ole ketään. Mutta: sitten tutustuin erääseen mieheen, rakastuin päättömästi (minä, jolla ei ollut tunteita, suorastaan kiehuin) ja jouduin huomaamaan, että kaikki se tyhjyys oli olosuhdesidonnaista. Kun olosuhteet muuttuivat, kylläpä löytyi tunteitakin! Olin pelännyt sitä ennen olevani jotenkin tunneköyhä ja alkoholin käytöllä ym. tunne-elämäni rikkonut ( en edes käyttänyt paljon alkoholia, mutta yritin löytää minkä tahansa selittävän syyn tunne- ja elämysköyhälle mielialalleni). AP:llakin osa oireista voi johtua jostain samasta. Osa tietty voi olla lääkjohdannaista, ehkä kaikkikin, mutta omaan korvaani vain kuulostaa kovasti samalta tuo syiden etsiminen lääkkeiden tuhoamista aivoista kuin itselläni oli se, että etsin syitä alkoholin käytön pilaamista aivoista.

Voihan sitä heitellä omia teorioitaan aloittajan tilanteesta, vähätellä, mitätöidä, spekuloida ja vääntää asiat muuksi kuin mitä ne ovat, mutta realiteetti on se että aloittaja itse tietää ne muutokset joita hänessä on tapahtunut, ei kukaan muu. Vain hän osaa verrata entistä, omien sanojensa funktionaalisempaa minäänsä tähän nykyiseen minäänsä. Minulla ei ole mitään syytä epäillä sitä etteikö hänen sanomansa olisi paikkansa pitävää. Ei hän todellakaan ainoaa laatuaan ole, samankaltaisia tapauksia on vaikka millä mitalla ja niitä on ihan tässäkin ketjussa listattu. Masennus oireilee mitä moninaisimmin tavoin, se on totta mutta on tiettyjä asioita joita pelkkä masentuneisuus ei selitä, kuten pysyvät persoonallisuuden muutokset tai kokonaan kadotettu libido. Nuo edellämainitut oireet nimenomaisesti ovat hyvinkin yleisiä psyykenlääkkeiden aiheuttamia, mahdollisesti jopa pysyviä vaurioita. Tämä aihe vain on niin tabu yhteiskunnassamme, ettei esimerkiksi valtamedia siitä juurikaan mainitse kuin aniharvoin ja silloinkin se informaatio on suodatettua. Suomessa on tällainen kulttuuri, että lääkehoitoa ei saisi kritisoida millään tavalla. 

? Sinähän se  tässä minun kommenttiani vähättelet. Kiitos vain kovasti lyttäysyrityksestä. Tiedoksi sinulle, että näitä ketjuja ei kirjoiteta vain ap:lle vaan yleisesti asiasta kiinnostuneille. Niihin yleensä ihmkiset toivovat monenlaisia näkemyksiä, koska jokin näkemys saattaa sopia itsen tilanteeseen vaikka se ei ap:n keissiin toisi mitään lisäarvoa.

Pidä ihan rauhassa kiinni siitä, että mielialalääkkeet tuhoavat ihmisten päänupin. Jos luet viestini uudelleen, voit ottaa peukun suusta ja lakata polkemasta lattiaa: huomaat jo nopeasti, ettei kukaan ollut kiisätmässä tätä asiaa ja ap:stakin sanottiin, että hänen tilanteensa voi olla eri.

Joku sellainen, joka pelkää saaneensa aivovaurioin mielialalääkkeistä, voi sen sijaan saada toivoa saadessaan lukea, että tunnetyhjyysdelle voi olla sellaisiakin syitä, jotka muuttavat tilanteen, joten peli ei ehkä ole vielä menetetty. Ja sanonpa nyt kaiken uhalla senkin, että kaikesta huolimatta tunteiden voima saattaa olla niin voimakas, että jopa ap saattaa ne joskus vielä löytää, kunhan katalyytti on tarpeeksi voimakas. Pilaako se sitten päiväsi? Siinäkin vaiheessa saat edelleen uskoa siihen, että mielialalääkkeet tekevät peruuttamatonta tuhoa ihmisissä, ja kaikki on tietyn pisteen jälkeen totaalisesti menetetty. Itse en halua noin epätoivoista kuvaa luoda kenellekään. Mielialalääkkeitä en suosittele kenellekään, mutta en myöskään terpapiaa. sen tehokkuus on tutkimuksissa todettu erittäin heikoksi.

Jos itse viitsisit lukea aloituksen ihan ajatuksen kanssa, saattaisit huomata että hän sanoikin masennuksensa nimenomaan pahentuneen lääkkeiden käytön myötä kuten myös sen, että se on laadultaan ihan erilaista ja että hänen toimintonsa ovat kaikilta osin heikentyneet. Lääkkeet kun usein tuppaavat kroonistamaan jo olemassa olevia mielenterveydenhäiriöitä mutta saattavat myös aiheuttaa niitä lisää. Tätä asiaa on tutkittu, joten tämän ei ole oma henkilökohtainen mielipiteeni vaan fakta. Tämä koko juttu on todella ikävä eikä tällainen lapsellinen inttäminen auta ketään eikä mitään. Aloittaja kirjoitti niin tyhjentävästi, ettei se jätä mitään arvailujen varaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole diagnosoitu mitään mielenterveysongelmaa enkä ole käyttänyt psyykenlääkkeitä, ei mitään perussairauksia. Silti olen aina ollut monella tapaa kuten ap:n kuvauksessa. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mikään koskettaa ja kunnianhimoa ei ole koskaan ollutkaan, mutta ylpeys ja rahatilanne ovat pakottaneet kouluun ja töihin. Motoriikan ongelmat ja tunteiden kuten ihastumisen häviäminen ovat tosiasioita. Ja minusta on aina tuntunut, että pala minusta puuttuu ja sen takia ihmisten seura on minulle raskasta.  

Tämä. Osa tyhjyydentunteista ei todellakaan ole lääkkeistä vaan olosuhteista johtuvaa. Ikä tekee tehtävänsä, etenkin, jos elää yksin tai kovin tapahtumaköyhää elämää. Ei yksinkertaisesti ole kohteita suurille tunteille. Olen kokenut kaikki ap:n kuvaamat jähmeydet ja puutokset tunteissa sekä tyhjyydentunteet. SYynä ei mikään muu kuin elämä, jossa ei tapahdu mitään, yksinäinen arki, jossa ei ole ketään. Mutta: sitten tutustuin erääseen mieheen, rakastuin päättömästi (minä, jolla ei ollut tunteita, suorastaan kiehuin) ja jouduin huomaamaan, että kaikki se tyhjyys oli olosuhdesidonnaista. Kun olosuhteet muuttuivat, kylläpä löytyi tunteitakin! Olin pelännyt sitä ennen olevani jotenkin tunneköyhä ja alkoholin käytöllä ym. tunne-elämäni rikkonut ( en edes käyttänyt paljon alkoholia, mutta yritin löytää minkä tahansa selittävän syyn tunne- ja elämysköyhälle mielialalleni). AP:llakin osa oireista voi johtua jostain samasta. Osa tietty voi olla lääkjohdannaista, ehkä kaikkikin, mutta omaan korvaani vain kuulostaa kovasti samalta tuo syiden etsiminen lääkkeiden tuhoamista aivoista kuin itselläni oli se, että etsin syitä alkoholin käytön pilaamista aivoista.

Voihan sitä heitellä omia teorioitaan aloittajan tilanteesta, vähätellä, mitätöidä, spekuloida ja vääntää asiat muuksi kuin mitä ne ovat, mutta realiteetti on se että aloittaja itse tietää ne muutokset joita hänessä on tapahtunut, ei kukaan muu. Vain hän osaa verrata entistä, omien sanojensa funktionaalisempaa minäänsä tähän nykyiseen minäänsä. Minulla ei ole mitään syytä epäillä sitä etteikö hänen sanomansa olisi paikkansa pitävää. Ei hän todellakaan ainoaa laatuaan ole, samankaltaisia tapauksia on vaikka millä mitalla ja niitä on ihan tässäkin ketjussa listattu. Masennus oireilee mitä moninaisimmin tavoin, se on totta mutta on tiettyjä asioita joita pelkkä masentuneisuus ei selitä, kuten pysyvät persoonallisuuden muutokset tai kokonaan kadotettu libido. Nuo edellämainitut oireet nimenomaisesti ovat hyvinkin yleisiä psyykenlääkkeiden aiheuttamia, mahdollisesti jopa pysyviä vaurioita. Tämä aihe vain on niin tabu yhteiskunnassamme, ettei esimerkiksi valtamedia siitä juurikaan mainitse kuin aniharvoin ja silloinkin se informaatio on suodatettua. Suomessa on tällainen kulttuuri, että lääkehoitoa ei saisi kritisoida millään tavalla. 

? Sinähän se  tässä minun kommenttiani vähättelet. Kiitos vain kovasti lyttäysyrityksestä. Tiedoksi sinulle, että näitä ketjuja ei kirjoiteta vain ap:lle vaan yleisesti asiasta kiinnostuneille. Niihin yleensä ihmkiset toivovat monenlaisia näkemyksiä, koska jokin näkemys saattaa sopia itsen tilanteeseen vaikka se ei ap:n keissiin toisi mitään lisäarvoa.

Pidä ihan rauhassa kiinni siitä, että mielialalääkkeet tuhoavat ihmisten päänupin. Jos luet viestini uudelleen, voit ottaa peukun suusta ja lakata polkemasta lattiaa: huomaat jo nopeasti, ettei kukaan ollut kiisätmässä tätä asiaa ja ap:stakin sanottiin, että hänen tilanteensa voi olla eri.

Joku sellainen, joka pelkää saaneensa aivovaurioin mielialalääkkeistä, voi sen sijaan saada toivoa saadessaan lukea, että tunnetyhjyysdelle voi olla sellaisiakin syitä, jotka muuttavat tilanteen, joten peli ei ehkä ole vielä menetetty. Ja sanonpa nyt kaiken uhalla senkin, että kaikesta huolimatta tunteiden voima saattaa olla niin voimakas, että jopa ap saattaa ne joskus vielä löytää, kunhan katalyytti on tarpeeksi voimakas. Pilaako se sitten päiväsi? Siinäkin vaiheessa saat edelleen uskoa siihen, että mielialalääkkeet tekevät peruuttamatonta tuhoa ihmisissä, ja kaikki on tietyn pisteen jälkeen totaalisesti menetetty. Itse en halua noin epätoivoista kuvaa luoda kenellekään. Mielialalääkkeitä en suosittele kenellekään, mutta en myöskään terpapiaa. sen tehokkuus on tutkimuksissa todettu erittäin heikoksi.

Kyllä lääkkeistä aivot paljon lisäksi yrittää palautua, kun oikeita rakennuspalikoita saavat. Onhan se totta, että niistä voi jäädä jälkiä ja ne voi muokata ihmistä, mutta uskon, että paljon palautumista voi tapahtua vaikkakin se voi ottaa runsaasti aikaa. Ihminen voi myös sabotoida paremmin voimistaan, jos alkaa itse uskoa, että on saanut pysyvää haittaa ja asettaa rajoitteita itselleen sen takia. En viittaa, että aloittaja niin olisi siis tehnyt ja sanon tämän yleisellä tasolla. Toki jos lääke on esim aiheuttanut seksuaalipuolen ongelmia niin se voi itsessään aiheuttaa rajoitteen tunnetta esimerkiksi tunteeseen että voiko esim parisuhdetta muodostaa ja muitakin rajoitteen tunteita elämään mitkä voi saada pysymään siinä omassa tunteessa että on saanut vaurioita kun tuntuu että tällainen osa elämästä on leikkaantunut pois.Mutta kannattaa olla varovainen käyttäessään sanaa pysyvä.

Itse olen lueskellut paljon Beyond Meds - blogia, jonka pitäjä vieroittautui 6:n yhtäaikaisen lääkkeen käytöstä joita oli käyttänyt n.20 vuotta. Hän kuvaa blogissaan hyvin vaurioita mitä on saanut, mutta toisaalta blogi on hyvin optimistinenkin ja hän on nykyään monta vuotta lopetuksesta jo paljon paremmassa jamassa.

Olin tietämättäni lähes diabeettisessa tilassa syödessäni mielialalääkkeitä, normaalipainoisena, useita vuosia. Rutiiniverikokeessa paljastui esidiabeettinen paastoarvo. Lopetin lääkkeet muista syistä ja kas, verensokeri normalisoitui. En koske niihin nappeihin enää koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen taliaivo syö mukisematta jopa psykoosilääkkeitä vartin juttelun jälkeen yleislääkärin kanssa? :O Melkein puoli miljoonaa suomalaista! Herätkää!

Koska lääkärit valehtelevat ettei lääkkeillä ole merkittäviä haittoja, tai mitätöivät niiden todellisia vaikutuksia. Lääketehtaat kusettavat psykiatreja uskomaan niitä samoja valheita, joita sitten nämä hömelöt levittävät kansan keskuuteen. Media puolestaan osallistuu asiasta vaikenemiseen ja hyssyttelyyn. Valtaosa populaatiosta on täysin pihalla mitä tulee lääkefirmojen petollisuuteen ja valheellisuuteen. Sitten kun jotkut harvat ja rohkeat yksilöt nostavat kissan pöydälle, nousee hirveä mökä näiden huijattujen ja aivopestyjen ihmisten toimesta. Loukkauksia satelee, ja ihmisiä vastaan aletaan hyökkäämään henkilökohtaisella tasolla kun annettu tieto ei heitä miellytä. Ihan uskomatonta pelleilyä. Jos ihmiset tietäisivät sen tosiseikan, että on riski pysyvistä haitoista, ei näitä pillereitä kukaan kurkustaan alas laittaisikaan.

Tähän olen itsekin törmännyt valitettavan usein. Eli siis ne jotka eniten tästä kärsii, eli lääkkeidenkäyttäjät jopa suuttuvat ja puolustavat lääkkeitä ja lääkäreitä. Hehän ovat uhreja, eivätkä syyllisiä! Vai onko kyseessä kieltoreaktio, koska pelätään itselle jo tapahtuneen vaurioita ja halutaan kiistämällä koko mahdollisuuden pitää yllä hyvää mieltä. Tämä SSRI/SNRI-hulluus tulee jäämään historiaan. Jälkipolvet tulevat kyselemään, miten kaiken oli edes mahdollista tapahtua. Talidomidit jäävät kakkoseksi tälle epidemialle. Vuosia sitten tästä ei ollut kunnon todisteita, vaikka silloinkin asiaa monet epäilivät. Nyt ei ole julkaistu yhtäkään tutkimusta jossa olisi jotain positiivista aiheesta. Ystäväpiiristäni yksikään ei ole kuulemma hyötynyt näistä lääkkeistä mahdollista plaseboa enempää. Miksi näitä syövät ihmiset jotka eivät edes saa apua näistä? Eikö oma keho ja mieli kerro ihmisille enää mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään jos on hieman surullinen niin heti diagnosoidaan masennus. Sitten annetaan myrkkylääkkeitä ihmisille. Tämä on Illuminatin juonia, joka koskettaa koko maailmaa. Illuminatin kuuluu mm. Monien maiden poliitikkoja, kaikki isot lääkeyhtiöt sekä kansainvälinen pankkieliitti.--.

Illuminaatista en tiedä , mutta isojen lääkeyhtiöiden vaikutusvalta muun muassa psykiatristen diagnoosien keksimisessä ja hoitosuositusten tekemisessä  on huomattava.  Oikeita lääketieteellisiä sairauksiahan ei äänestetä sairauksiksi lääkeyhtiöden lahjomien psykiarien toimesta, mutta psykiatriassa tämä on käytäntö.  Mielenterveyden häiriöitä määritellään yleisesti epämääräisin termein, jossa muun muassa tervettä on kulttuurisesti oikeutettu ja odotettu reaktio,  johon ei liitty epämääräinen riski kuolemaan tai esim. merkittävään vapaudenmenetykseen.  Siksi esimeriksi homoseksuaalisuus äänestettiin vuonna 1974 61 % äänimäärällä pois tautiluokituksesta, koska se ei ollut enää perversio eikä kulttuurisesti epäoikeutettu taipumus. Ehkä tämä "kulttuurinen oikeutus" on jopa vähentänyt hieman homoseksuaalisuuteen liittyvää kuolemanvaaraa, esim. itsemurhariskiä sekä riskiä vapaudenmenetykseen? (ironiaa)  Jopa DSM-käsikirjaa kehittävän pitkäaikaisen puheenjohtajan Allan Francesin mielestä diagnooseja tehtaillaan aivan liikaa johtuen lääketeollisuuden rahavirroista. Hänen mukaansa esimerkiksi ADHD, autismin ja lapsuuden kaksisuuntainen mielialahäiriö ovat vääriä diagnooseja, joiden tuottamat epidemiat ovat johtaneet turhaan ja terveyttä vaarantavaan lääkitykseen.  Sinun loistava ironiantajusi ei ehkä tavoita kaikkia "myrkkylääkkeiden" haittavaikutuksia, mutta niillä ihan oikeasti voi olla ihan merkittäviä haittoja.  Esimeriksi Eli Lily on maksanut 1.4 miljardia dollaria sakkoja markkinoituaan tutkimustuloksia vääristellen neuroleptiä nimeltä Zyprexa lukuisiin off label -käyttöaiheisiin, kuten Alzheimerin tautiin, masennukseen ja dementiaan, vaikka se aiheuttaa mm. diabetesta, sydämen vajaatoimintaa ja keuhkokuumetta , minkä lisäksi sen 30 % sen käyttäjistä lihoo tutkimusten mukaan vähintään 10 kg. Cochrane-keskuksen johtaja Peter Gotzsche on arvioinut, että pelkästään Zyprexa on tappanut 200 000, puhumattakaan muiden psykoosilääkkeiden aiheutttamista kuolemista. Ja kun tiedetään, että psykoosilääkkeet ovat jopa suurimmalle osalle skitsofreenikoista täysin tarpeettomia, voidaan puhua massamurhasta, joka kohdistuu kaikkein heikoimmassa oleviin ihmisiin. Myös masennuslääkkeiden tutkimuksiin ja markkinointiin liittyy paljon epäkohtia. Erityisesti kohonneen itsemurhariskin ja masennuslääkkeiden yhteyttä ollaan pyritty vähättelemään erilaisin keinoin mm. karsimalla koehenkiöistä pois masennuslääkkeitä huonosti sietävät potilaat ennen kokeen alkua sekä jättämällä rekisteröimättä lääkkeiden vieroitusoireisiin liittyvät haittatapahtumat ja jättämällä julkaisematta epätoivottuja tuloksia tuottavia tutkimuksia. Esimerkiksi Fergusson et al (2006) tekemän meta-analyysin mukaan SSRI-lääkkeitä syövillä koehenkilöillä oli kaksi kertaa enemmän itsemurhayrityksiä kuin lumelääkettä syövillä. Luku on todennäköisesti vieläkin suurempi, sillä tutkijat huomasivat lukuisten itsemurhayritysten jääneen pois tutkimustuloksista johtuen siitä, että niitä ei tutkimuksissa etsitty tai että ne vain jätettiin kertomatta tutkijoiden toimesta. 

Vituttaa aina kun joku väittää, että ADHD on keksitty diagnoosi, vaikka muuten viestisi oli ihan asiallinen. ADHD voidaan kuvantaa aivoista muutoksina, eli ADHD-ihmisillä on erilaiset aivot kuin muilla. Lääkkeiden tehosta sen hoidossa en osaa sanoa, käsittääkseni hyvää lääkitystä joka sopisi kaikille ei ole keksitty. Olisi kiva tietää, että mikä näitä ihmisiä sitten vaivaa, jos kerta ADHD:ta ei ole olemassa?