Muita, jotka ovat vaurioituneet mielialalääkkeiden takia pysyvästi?

Me ei nyt voida sulle tässä terapeutiksi muuttua. Eikä sulle siitä mitään hyötyä olis edes, jos et näistäkään mitään tajua..

Näistä on tälläkin palstalla yritetty varoittaa vuosi toisensa jälkeen. Alapeukkua aina sataa ja "kyllä lääkärit" tietää yms. SSRI/SNRI-lääkkeet jää historiaan aikamme talidomidina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Motivaatio on vähän hankala termi käyttää mielisairauksissa. Miten vääristynyt mieli ymmärtää motivoitua? Voiko tavallisetkaan ihmiset tyhjästä motivoitua? Se mielisairaus ei ole kasvain joka on vain osassa mieltä vaan ihan kaikessa mukana.

Pakottautuminen sitten. Jos on oikeasti niin pohjalla, ettei ymmärrä ettei vaikka ruoka valmistu itsestään tai kävele kaupasta kotiin kenellekään niin sitten on ehkä syytä mennä sinne, missä se kannetaan tarjottimella nenän alle. Jos ei itsestä ole. Jokainen tervekin ihminen joutuu monet kerrat ponnistelemaan, kun ei oikein huvittas. Tätähän masentuneet ei halua lukea, eikä varsinkaan sisäistää. On niin paljon helpompi valittaa, vaikka oikeasti se vaan vie syvemmälle sinne suohon. Tiedän mistä puhun.

Et näytä tietävän. Missäpäin on niin hyvät resurssit, että masentunut voi halutessaan vain kävellä laitoshoitoon?!

Olet oikeassa. En tiedäkään. Minä selvisin masennuksesta omalla motivaatiolla ja puolison tuella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Motivaatio on vähän hankala termi käyttää mielisairauksissa. Miten vääristynyt mieli ymmärtää motivoitua? Voiko tavallisetkaan ihmiset tyhjästä motivoitua? Se mielisairaus ei ole kasvain joka on vain osassa mieltä vaan ihan kaikessa mukana.

Pakottautuminen sitten. Jos on oikeasti niin pohjalla, ettei ymmärrä ettei vaikka ruoka valmistu itsestään tai kävele kaupasta kotiin kenellekään niin sitten on ehkä syytä mennä sinne, missä se kannetaan tarjottimella nenän alle. Jos ei itsestä ole. Jokainen tervekin ihminen joutuu monet kerrat ponnistelemaan, kun ei oikein huvittas. Tätähän masentuneet ei halua lukea, eikä varsinkaan sisäistää. On niin paljon helpompi valittaa, vaikka oikeasti se vaan vie syvemmälle sinne suohon. Tiedän mistä puhun.

Jokainen terve ihminen ponnistelee koska heilla on se motivaatio. Puhut nyt aidan seipäästä. Minulla on enemmän motivaatiota tappaa itseni kuin ryhtyä noin vain rakentamaan elämää.... niin mihin suuntaan? Minulla ei ole hajuakaan mitä elämä voisi olla parhaimmillaan kun se tunne-elämä on rikki ja on aina ollut. Puhumattakaan siitä kuten itsekin sanot niin jopa normaali järkiset joutuvat ponnistelmaan joskus. Ja mistä syystä sinä oletat että minä en yritä asioitani parantaa. Minä vain haluan että sinunkaltaiset lakkaavat pitämästä syyllistämistä täsmälääkkeenä mt-ongelmiin. Tai se että yhtäkkiä alkaa ajattelemaan laatikon ulkopuolelta kun se ei näytä olevan helppo tehtävä tavallisellekaan ihmiselle.

Itse olen kokenut tuon saman ja pidän kyllä itseäni tavallisena ja terve-järkisenä ihmisenä.

Eli siis oletko ollut sairas vai et? Pahoitteluni että alan mennä vähän sekaisin mikä sitten oli tämän kommentin punainen lanka. Minulla on itselläni ptsd ja masennusta sekä paniikkihäiriö. Myös lievää asperger tyyppisyyttä. Ehkä siksi en ymmärrä mitä tässä ajetaan takaa. Voitko selventää mikä oli kommentin pointti? Minä itse sain sen kuvan että minua syyllistetään siitä etten tee tarpeeksi tai "ajattelen väärin"

Mitä odotit? Kyseessä mömmöt joita paatuneimmat katunarkitkin kammoavat vaikutustensa vuoksi. Voxra(bupropion) heillekin kyllä kelpaa, koska on amfetamiinin tyyppinen stimulantti. Älkä hyvät ihmiset syökö mitä hyvänsä tk-lääkärit teille 15min rupattelun perusteella määrää!

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu että sisältäni on kadonnut jokin tärkeä, ihmisyyden esanssi tai tekijä. Tätä olotilaa on todella vaikeaa lähteä kuvailemaan sanoin mutta yritän jotenkin selittää tämän teille, että ymmärrätte mitä haen takaa. Tämä masennus näiden lääkkeiden käytön jäljiltä ei ole sellainen tyypillinen masentuneisuuteen kuuluva alakuloisuus tai surumielisuus, joka saattaa vaihdella riippuen päivästä. Se ei ole sellainen tyhjyyden tunne tai saamattomuus, vaan sellainen olotila, että ikäänkuin persoonasi ja sielusi olisi kadonnut ihan jäljettömiin. Mikään ei tunnu enää miltään, et kykene saamaan nautintoa asioista, joita ennen rakastit sydämesi kyllyydestä ja joita kohtaan tunsit palavaa intohimoa. Minun masennuskauteni ennen lääkkeiden käyttöä eivät olleet tällä tavalla kroonistuneita, kuin ne ovat nykyään. Silloin minulla oli vielä kokonainen ja ehjä tunne-elämä, en ollut kuin elävä kuollut. Oli hyviä jaksoja ja sitten niitä huonompia, joskus käytiin pohjallakin mutta aina sieltä noustiin ylös. Nykyään tuntuu siltä kuin olisin pudonnut pohjattomaan mustaan kuiluun tai kuin minut olisi imaistu mustaan aukkoon, josta ei ole ulospääsyä. Olen täysin anhedoninen, väsyn helposti jopa pienistäkin fyysisistä ja henkisistä ponnisteluista, olen rättiväsynyt vaikka nukkuisin 10-12 tuntia putkeen. En saa sellaista aitoa ilon tunnetta yhtään mistään, mikään ei tunnu miltään. Kuin elämästäni olisi kadonnut päävärit, kaikki on muuttunut samaksi harmaaksi, merkityksettömäksi ja tasapaksuksi massaksi, josta mikään ei erotu tai nouse ylitse muiden. Olen myös hitaamman ja tyhmemmän oloinen kuin ennen, en ymmärrä vitsejä yhtä nopeasti, uusien asioiden oppiminen tuottaa suuria vaikeuksia, mikään ei yksinkertaisesti jää mieleen, ei vaikka sen toistaisi kuinka monta kertaa. Olen aina ollut hieman hajamielinen, mutta nykyään muistini on äärettömän huono, unohtelen ihan yksinkertaisiakin asioita. Jopa muutamassa minuutissa saataan unohtaa, että minne laitoin jonkin esineen.

Jatkuu...

täälläpä toinen..koen olleeni lekureiden koekaniini kaikkien paskakokeilujen jälkeen..

Ymmärrän täysin mistä puhut..siinä sitten vastaa lapselle kun kysyy äiti millainen olin pienenä..? En muista juuri mitään!!!:(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Motivaatio on vähän hankala termi käyttää mielisairauksissa. Miten vääristynyt mieli ymmärtää motivoitua? Voiko tavallisetkaan ihmiset tyhjästä motivoitua? Se mielisairaus ei ole kasvain joka on vain osassa mieltä vaan ihan kaikessa mukana.

Pakottautuminen sitten. Jos on oikeasti niin pohjalla, ettei ymmärrä ettei vaikka ruoka valmistu itsestään tai kävele kaupasta kotiin kenellekään niin sitten on ehkä syytä mennä sinne, missä se kannetaan tarjottimella nenän alle. Jos ei itsestä ole. Jokainen tervekin ihminen joutuu monet kerrat ponnistelemaan, kun ei oikein huvittas. Tätähän masentuneet ei halua lukea, eikä varsinkaan sisäistää. On niin paljon helpompi valittaa, vaikka oikeasti se vaan vie syvemmälle sinne suohon. Tiedän mistä puhun.

Et näytä tietävän. Missäpäin on niin hyvät resurssit, että masentunut voi halutessaan vain kävellä laitoshoitoon?!

Olet oikeassa. En tiedäkään. Minä selvisin masennuksesta omalla motivaatiolla ja puolison tuella.

No tulihan se sieltä. Meillä kaikilla ei ole tukiverkkoa takana ja monet ovat täysin yksin ilman että edes hoitotahoja kiinnostaa. Hyvähän se on patsastella kun on joku auttamassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Motivaatio on vähän hankala termi käyttää mielisairauksissa. Miten vääristynyt mieli ymmärtää motivoitua? Voiko tavallisetkaan ihmiset tyhjästä motivoitua? Se mielisairaus ei ole kasvain joka on vain osassa mieltä vaan ihan kaikessa mukana.

Pakottautuminen sitten. Jos on oikeasti niin pohjalla, ettei ymmärrä ettei vaikka ruoka valmistu itsestään tai kävele kaupasta kotiin kenellekään niin sitten on ehkä syytä mennä sinne, missä se kannetaan tarjottimella nenän alle. Jos ei itsestä ole. Jokainen tervekin ihminen joutuu monet kerrat ponnistelemaan, kun ei oikein huvittas. Tätähän masentuneet ei halua lukea, eikä varsinkaan sisäistää. On niin paljon helpompi valittaa, vaikka oikeasti se vaan vie syvemmälle sinne suohon. Tiedän mistä puhun.

Et näytä tietävän. Missäpäin on niin hyvät resurssit, että masentunut voi halutessaan vain kävellä laitoshoitoon?!

Olet oikeassa. En tiedäkään. Minä selvisin masennuksesta omalla motivaatiolla ja puolison tuella.

No tulihan se sieltä. Meillä kaikilla ei ole tukiverkkoa takana ja monet ovat täysin yksin ilman että edes hoitotahoja kiinnostaa. Hyvähän se on patsastella kun on joku auttamassa.

Tiedän ja puolison on oltava todella vahva myös.

Kiitos aloituksesta. Tunnistin itseni kertomuksestasi. Olen syönyt yli kymmenen vuotta antipykootteja ja masennuslääkkeitä ja olen myös täysi zombie. En tunne mitään, en saa mistaan mitään iloa. En kykene rakastumaan enkä ihastumaan. Seksi sujuu jotenkin, mutta koska en kykene enää rakastamaan, ei seksiä ole ollut moneen vuoteen. Pahinta on se että minulla on lapsia, jotka takuulla kärsivät tunteettomasta äidistä. Ennen lääkkeiden aloitusta olin hyvin tunteellinen ihminen. Minulla on myös oppimisen vaikeutta, muistihäiriöitä ja kaikki uudet asiat pelottavat suhteettoman paljon. Toivon usein että elämä loppuisi pian, koska tämä on yhtä kärsimystä.

Minulle määrättiin masennuslääkkeitä n. 8 vuoden ajan. En saanut ongelmiini mitään keskusteluapua, vaan aina kirjoitettiin uusi lääkeresepti. Sitten näiden vuosien jälkeen minulle puhkesi kaksisuuntainen mielialahäiriö noiden masennuslääkkeiden vuoksi.

Viimeiset 10 vuotta olen käynyt terapiassa, joka on edes jonkin verran auttanut. Nyt olen lääkkeitä syönyt jo 17 vuotta. En uskalla niiden syöntiä enää lopettaa. Monta kertaa olen miettinyt, että minkälaista minun elämäni nyt olisi, jos en olisi koskaan koskenutkaan noihin masennuslääkkeisiin...? Mutta kyllä sitä silloin 18 vuotiaana niin uskoi ja luotti lääkäriin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika paljon sinulta näkyy tuota energiaa kuitenkin löytyvän ja jaksat jopa kahlata lääketieteellisiä tutkimuksiakin läpi. Eiköhän tää ole trolli, joka haluaa sorkkia mielialalääkityksestä avun saaneita huvin vuoksi tai sitten on iskenyt maniavaihe, ei niitä psykoosilääkkeitä anneta ja M1-lähetteitä turhaan tehdä. Itse syön SSRI-lääkettä ja tunne-elämä, perhe-elämä ja työelämä voivat hyvin, jopa seksikin kiinnostaa :D

Vautsi vou! Vauhti päällä ja sillee, elämä hymyilee ja pilleriä naamaan!

Tiesitkö että joidenkin empatiakyky SSRI-lääkkeillä turtuu? Aiheesta joki dokkarinkin puuhannut."Who cares in Swedwn"

Who cares in Sweden.

ruotsalaisessa dokumentissa niinikaan tiedenainen sanoo etta "you can t win the war by giving the best arguments" etta sotaa keskushermostolaakkeiden haitoista ja hyodyista ei voita se joka.esittaa parhaat argumentit.Ilmeisesti tarkoittaa sita etta niiden syomisesta paatetaan joidenkin taloudellisten etujen perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Motivaatio on vähän hankala termi käyttää mielisairauksissa. Miten vääristynyt mieli ymmärtää motivoitua? Voiko tavallisetkaan ihmiset tyhjästä motivoitua? Se mielisairaus ei ole kasvain joka on vain osassa mieltä vaan ihan kaikessa mukana.

Pakottautuminen sitten. Jos on oikeasti niin pohjalla, ettei ymmärrä ettei vaikka ruoka valmistu itsestään tai kävele kaupasta kotiin kenellekään niin sitten on ehkä syytä mennä sinne, missä se kannetaan tarjottimella nenän alle. Jos ei itsestä ole. Jokainen tervekin ihminen joutuu monet kerrat ponnistelemaan, kun ei oikein huvittas. Tätähän masentuneet ei halua lukea, eikä varsinkaan sisäistää. On niin paljon helpompi valittaa, vaikka oikeasti se vaan vie syvemmälle sinne suohon. Tiedän mistä puhun.

Et näytä tietävän. Missäpäin on niin hyvät resurssit, että masentunut voi halutessaan vain kävellä laitoshoitoon?!

Olet oikeassa. En tiedäkään. Minä selvisin masennuksesta omalla motivaatiolla ja puolison tuella.

No tulihan se sieltä. Meillä kaikilla ei ole tukiverkkoa takana ja monet ovat täysin yksin ilman että edes hoitotahoja kiinnostaa. Hyvähän se on patsastella kun on joku auttamassa.

Tiedän ja puolison on oltava todella vahva myös.

Aivan. Joten jos saan vielä lisätä että motivaatio yksin ei ole mikään taikasana joka ratkoo kaikki ongelmat vaan yleensä ympäristön pitäisi olla jollain tapaa suotuista tai siihen suuntaan menevä. Pahoittelen jankkaamista, mutta lisään tämän vain siksi että sairaat eivät turhaan syyllistä itseään jos he eivät koe olevansa yhtä vahvoja. Jokaisella omien voimavarojen puitteissa. Onnea sinulle kuitenkin paranemisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Motivaatio on vähän hankala termi käyttää mielisairauksissa. Miten vääristynyt mieli ymmärtää motivoitua? Voiko tavallisetkaan ihmiset tyhjästä motivoitua? Se mielisairaus ei ole kasvain joka on vain osassa mieltä vaan ihan kaikessa mukana.

Pakottautuminen sitten. Jos on oikeasti niin pohjalla, ettei ymmärrä ettei vaikka ruoka valmistu itsestään tai kävele kaupasta kotiin kenellekään niin sitten on ehkä syytä mennä sinne, missä se kannetaan tarjottimella nenän alle. Jos ei itsestä ole. Jokainen tervekin ihminen joutuu monet kerrat ponnistelemaan, kun ei oikein huvittas. Tätähän masentuneet ei halua lukea, eikä varsinkaan sisäistää. On niin paljon helpompi valittaa, vaikka oikeasti se vaan vie syvemmälle sinne suohon. Tiedän mistä puhun.

Et näytä tietävän. Missäpäin on niin hyvät resurssit, että masentunut voi halutessaan vain kävellä laitoshoitoon?!

Olet oikeassa. En tiedäkään. Minä selvisin masennuksesta omalla motivaatiolla ja puolison tuella.

No tulihan se sieltä. Meillä kaikilla ei ole tukiverkkoa takana ja monet ovat täysin yksin ilman että edes hoitotahoja kiinnostaa. Hyvähän se on patsastella kun on joku auttamassa.

Tiedän ja puolison on oltava todella vahva myös.

Aivan. Joten jos saan vielä lisätä että motivaatio yksin ei ole mikään taikasana joka ratkoo kaikki ongelmat vaan yleensä ympäristön pitäisi olla jollain tapaa suotuista tai siihen suuntaan menevä. Pahoittelen jankkaamista, mutta lisään tämän vain siksi että sairaat eivät turhaan syyllistä itseään jos he eivät koe olevansa yhtä vahvoja. Jokaisella omien voimavarojen puitteissa. Onnea sinulle kuitenkin paranemisesta.

Toivon sinulle paranemista myös.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sen elämän pitäis olla juuri sitä, mitä se on parhaimmillaan, kun ei se sitä ole aina tavallisillakaan. Ylisuuret odotukset aiheuttaa masennusta.

Omat odotukseni ovat tasoa käyn kävelyllä ilman aivosumua, ja nukutun, ei valvotun yön jälkeen. Olisi energiaa jaksaa tehdä jotain. Että kehoni ei edes jonain päivänä tuntuisi kidutuskammiolta ja derealisaatio ei olisi pahana. Taustalla siis vieroittautuminen monen lääkkeen yhdistelmästä ja helvetilliset olot mitä ne minulle teki.

Asiasta kiinnostuneet, suosittelen katsomaan aiheesta dokumentin: Making a Killing: The Untold Story of Psychotropic Drugging löytyy Youtubesta jne. Kaikki perustuu Yhdysvaltojen terveysvakuutusjärjestelmään. Siellä pitää olla virallinen diagnoosi saadakseen lääkityksen vakuutuksesta. Tämän seurauksena diagnooseja erilaisista oireyhtymistä keksitään ja virallistetaan hurjaa tahtia ja lääkkeitä kehitetään. Lääkkeiden kehittämiseen menee rahaa ja näitä lääkkeitä pistetään markkinoille keinolla millä hyvänsä. Seurauksena epäonnistuneita masennuslääkkeitä käytetään esim. tupakoinnin lopettamiseen vain yhden esimerkin mainitakseni. Kun lääke sitten kerran on kehitetty USA:n markkinoille, niin se tuodaan meillekin voittojen maksimoimiseksi. Nämä USA:n trendit psykiatriassa tulee parin vuoden viiveellä Eurooppaan. Esim. nyt kun masennuslääkkeitä ei mene enää uusille potilaille, koska lähes kaikki ovat jo lääkityksellä, niin seuraava trendi on bipolaarisuus. Tämä kuulostaa foliohattuilulta, mutta kuka tahansa voi asian itse tarkistaa. Raukeavat lääkepatentit ovat toinen juttu. Patenttien rauettua on tuotava markkinoille uusia lääkkeitä olivat ne huonompia, tai parempia kuin edeltäjänsä. Suomessa näitä popsii 400 000!!! ja tästä tulee pahaa jälkeä pitemmän ajan kuluessa.

Ihan oma vika, jos sokeasti uskoo lääkäreitä ja lääketeollisuutta. Sellaiset ohjailtavat lampaat eivät mitään tietoisuudella ja minuudella teekään. Bää bää, ota pilleri lammas..

Vierailija kirjoitti:

Vai onko vaan sun kärsimys tärkeää ja muiden jopa paljon pahempi ei? Ei se poista sun kärsimys kokemusta, mut jotain mittasuhdetta asioihin. Nro 81

Hyvin sanottu siellä. Kärsimys ei ole kilpailu, jossa mitataan että kuka on kokenut sitä eniten. Tuon ihmeellisen ja typerän logiikan mukaan, kukaan ei saisi koskaan mainita sanallakaan kokemastaan, koska aina on olemassa ihmisiä, joilla on vieläkin huonompi tilanne käsissään.

Suomenkin luonnosta löytyy vuosituhansia käytössä olleet konstit näiden vaivojen hoitoon. http://tieku.fi/ihminen/aivot/masennus/taikasienet-helpottavat-vaikeaa-… Käy lähinnä naurattamaan miten aivokemiansa lopullisesti lääketollisuuden ja lääkäreiden avustuksella tuhonneet ihmiset jaksavat paheksua asioita, joista eivät tiedä yhtään mitään. Ylä-asteen vääristelty huumevalistus jyllää päässä ja aivot on pesty lopullisesti. Tehoavat, ilmaiset ja haitattomat ikiaikaiset lunnontuotteet= PAHA! Tehottomat, kalliit ja todella vaaralliset laboratorioiden kemikaalit= HYVÄ! Onneksi sivistysmaissa näitäkin on alettu taas tutkimaan ja käyttämään masennuksen hoitoon. Osa ihmisistä ei edes tajua miten vietävissä ovat. Ihan kuin lääkäri ja laki olisivat Jumalasta seuraavat ja erehtymättömät. :D

Nämä diagnoosit ovat vähän kinkkisiä, kun niitä ei voi labrassa testata. Itsellä ollut paniikkihäiriö, hyperventilaatiota, invalidisoiva torikammo, masennus ja ärtynyt suoli (niin kivulias, että jouduin keskeyttämään opinnot vuodeksi). Mutta mistä sen tietää oliko todella vai ei? Itse ainakin koin oleelliseksi sen, että halusin parantua. Sillä hetkellä olisi ollut helpottavaa ja tervetullutta, jos kuolema olisi korjannut, mutta pidin sitä aika epätodennäköisenä. Ajattelin, että tämä on tätä nyt, mutta teen kaikkeni että tulevaisuuteni ei ole kelan asiakkaana varhaiseläkeläisenä jo ennen valmistumistani mikäli vain voin sen estää. Annoin itselleni sekä luvan väliaikaisesti sairastaa että pyrin kohti valoa pikkuaskelin. Pari kk vain olin. Puolentoista , kahden vuoden kuluttua olin paljon parempi.

Mistä sen tietää, mikä on masennusta tai ahdistusta ja mikä "vauriota" mielialalääkkeistä? Kirjoitinkin jo aiemmin, että en fyysisesti pärjää ilman lääkitystä. Nyt 3kk kokeiltu ilman, aluksi oli vieroitusoireet toki. Sitten hetkeksi tasaantui, mutta ahdisti silleen vähäsen. Lopulta viikkojen kuluessa olo paheni myös fyysiesti ja olo on kuin olisi paniikkikohtaus päällä koko ajan. Hermosto aivan ylivirittynyt. Lääkäri passitti sairauslomalle hetkeksi ja uudelleen lääkitys, tosin nyt eri lääke. Olen syönyt useammassa jaksossa elämäni aikana, aina ilman lääkitystä mm. suoli toimii koko ajan ja saan hirmu herkästi päänsärkyjä kun jännitän niska-hartiaseutua yms. Terapiassa on ravattu ja ravataan, mutta fyysiset oireet tosiaan tekevät työkyvyttömäksi jos olen ilman lääkkeitä. Vitamiineja sun muita syön ja olen aina syönyt, veriarvoissa ei vikaa.