Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka ovat vaurioituneet mielialalääkkeiden takia pysyvästi?
11.08.2017 |
Tuntuu että sisältäni on kadonnut jokin tärkeä, ihmisyyden esanssi tai tekijä. Tätä olotilaa on todella vaikeaa lähteä kuvailemaan sanoin mutta yritän jotenkin selittää tämän teille, että ymmärrätte mitä haen takaa. Tämä masennus näiden lääkkeiden käytön jäljiltä ei ole sellainen tyypillinen masentuneisuuteen kuuluva alakuloisuus tai surumielisuus, joka saattaa vaihdella riippuen päivästä. Se ei ole sellainen tyhjyyden tunne tai saamattomuus, vaan sellainen olotila, että ikäänkuin persoonasi ja sielusi olisi kadonnut ihan jäljettömiin. Mikään ei tunnu enää miltään, et kykene saamaan nautintoa asioista, joita ennen rakastit sydämesi kyllyydestä ja joita kohtaan tunsit palavaa intohimoa. Minun masennuskauteni ennen lääkkeiden käyttöä eivät olleet tällä tavalla kroonistuneita, kuin ne ovat nykyään. Silloin minulla oli vielä kokonainen ja ehjä tunne-elämä, en ollut kuin elävä kuollut. Oli hyviä jaksoja ja sitten niitä huonompia, joskus käytiin pohjallakin mutta aina sieltä noustiin ylös. Nykyään tuntuu siltä kuin olisin pudonnut pohjattomaan mustaan kuiluun tai kuin minut olisi imaistu mustaan aukkoon, josta ei ole ulospääsyä. Olen täysin anhedoninen, väsyn helposti jopa pienistäkin fyysisistä ja henkisistä ponnisteluista, olen rättiväsynyt vaikka nukkuisin 10-12 tuntia putkeen. En saa sellaista aitoa ilon tunnetta yhtään mistään, mikään ei tunnu miltään. Kuin elämästäni olisi kadonnut päävärit, kaikki on muuttunut samaksi harmaaksi, merkityksettömäksi ja tasapaksuksi massaksi, josta mikään ei erotu tai nouse ylitse muiden. Olen myös hitaamman ja tyhmemmän oloinen kuin ennen, en ymmärrä vitsejä yhtä nopeasti, uusien asioiden oppiminen tuottaa suuria vaikeuksia, mikään ei yksinkertaisesti jää mieleen, ei vaikka sen toistaisi kuinka monta kertaa. Olen aina ollut hieman hajamielinen, mutta nykyään muistini on äärettömän huono, unohtelen ihan yksinkertaisiakin asioita. Jopa muutamassa minuutissa saataan unohtaa, että minne laitoin jonkin esineen.
Jatkuu...
Kommentit (328)
Hyvä aloittaja, kiitos kun jaksoit kirjoittaa. Viesteissäsi oli paljon minulle tuttuja asioita. Olen syönyt erilaisia psyykelääkkeitä hyvin nuoresta asti, kohta 20 vuotta ja huomannut samanlaisia vaikutuksia kuin sinä. Olen kuitenkin jättänyt suurimman osan lääkkeistä pois, mutta en ole palautunut entiselleni. Toivon kaikkea hyvä sinulle, et varmasti ole ainut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tervekin ihminen tarvitsee motivaatiota, joka päivä. Elämä ei ole helppoa.
Ihmisten jotka on vaurioituneet lääkkeellä kannattaisi enemmän tulla julki kokemustensa kanssa esim sosiaalisessa mediassa (Twitter ym) rohkeasti tai pitää blogia kokemuksistaan. Tai jotenkin organisoitua siinä että haitat tulisi enempi julki ja lääkkeisiin lisättäisiin enemmän varoituksia. Näin voisi saada jotain muutostakin aikaan. Vai onko joidenkin lääkkeillä satutettujen kokemus merkityksetön jos väitetään että niin moni on saanut hyötyä ja tietty lääkkeillä vaurioitettu joukko vaan nyt kuuluu lääkkeisiin jos osa saa hyötyä.
Ehkä yleinen asennoituminen julkisesti mielialalääkkeisiin on jo muuttunut kriittisemmäksi kuin kymmenen vuotta sitten vai onko näin?
Hyvää kansalaisaktiivisuutta aiheesta ovat olleet mm. mielestäni esim nämä englanninkieliset podcastit:
Vierailija kirjoitti:
Koska lopetit lääkkeet? palautuminen voi viedä aikaa! Hakeudun oikeaan psykoterapiaan, ei julkisen puolen keskusteluapuun!
Omaa palautumistani olen odotellut viimeiset seitsemän vuotta ja lääkkeen aiheuttamat vauriot ovat ja pysyvät. Omalla kohdallani esim. täydellinen seksuaalinen haluttomuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noniin noniin, käypäs nyt piikkimatolle pitkäkses, laita kurkkunaamio feissille ja anna kuukautisten tulvahtaa. Sen jälkeen lakkaa vaikka varpaan kynnet.
Mistä oletus että aloittaja olisi nainen? Jos näin on, niin viestisi on häntä halveeraava, on se sitä vaikka hän on mies, ei sillä. Lisäksi se on juuri sellainen seksistinen vähättelevä, asenne joka oli yleinen naisia kohtaan menneinä vuosikymmeninä. 40 -ja 50-luvuilla kun lobotomioita suoritettiin tuhansille ihmisille ympäri maailmaa, suurin osa potilaista oli nimenomaan naisia. Monen naisen aivot tuhottiin pysyvästi mm. hysterian takia. Uskokaa tai älkää, mutta siihen aikaan mielenterveydenhoito oli vieläkin alkeellisempaa ja barbaarisempaa kuin nykyään. Ihmisiä diagnosoitiin mitä ihmeellisimmillä termeillä, joilla ei edes ole minkäänlaista tieteellistä validiteettiä. Ei ole kiva lukea tällaisia kommentteja, jotka ovat suunnattu ihmiselle joka ihan oikeasti kärsii. Kielii tahdittomuudesta ja empatian puutteesta.
Ei kyllä tämä kurkkunaamio ihan oikeesti virkistää. Vielä kun tietää miten hyvää se iholle tekee. Miten hyvin tuo pelkkä päänsilittely sun mielestä tähän asti on toiminut? Joskus täytyy silittää ja joskus potkia itseä takalistoon. Empatiakyvyssä löytyy taatusti enemmän ku sulla älä huoli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oleellista parantumiseen on oletettavasti henkilön oma motivaatio.
Ilman sitä lääke vain tasaa.
Motivaatio ei riitä, jos ei saa kunnon hoitoa eli psykoterapiaa. Ei syöpäsairaskaan parane pelkällä motivaatiolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen askel on, että lakkaat uskomasta sihen universaalin vedätykseen, että kaikilla muilla olis jotenkin paremmin tai helpompaa. Sulla itselläs on itseasiassa helpompaa, kun nälänhädästä kärsivällä kehitysmaan asukilla, joka luultavasti tulee vielä raiskatuksi ja raskautuu sen kaiken kauheuden keskellä. Että asioita mittasuhteisiin kiitos.
Ai että kun jotakuta raiskataan Afrikassa niin niiden ketkä on saaneet haittoja lääkeaineista jotka tuntee kehossaan 24/7, pitäisi miettiä että onko ne omat haitat niin pahoja? Tuotanoin...
Itse mietin ja se auttaa mua enemmän kun itseni sääliminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syöpasairas ei parane terapialla vaan sytostaateilla ja sädehoidolla, joten huono vertaus. Joskus syöpähoitojen jälkeen tosin voi tarvita terapiaa, onhan syövän sairastaminen kohtalaisen rankka kokemus.
Minulla ei ole diagnosoitu mitään mielenterveysongelmaa enkä ole käyttänyt psyykenlääkkeitä, ei mitään perussairauksia. Silti olen aina ollut monella tapaa kuten ap:n kuvauksessa. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mikään koskettaa ja kunnianhimoa ei ole koskaan ollutkaan, mutta ylpeys ja rahatilanne ovat pakottaneet kouluun ja töihin. Motoriikan ongelmat ja tunteiden kuten ihastumisen häviäminen ovat tosiasioita. Ja minusta on aina tuntunut, että pala minusta puuttuu ja sen takia ihmisten seura on minulle raskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Syöpasairas ei parane terapialla vaan sytostaateilla ja sädehoidolla, joten huono vertaus. Joskus syöpähoitojen jälkeen tosin voi tarvita terapiaa, onhan syövän sairastaminen kohtalaisen rankka kokemus.
Niin, syöpäsairas paranee sairauden hoidolla eli sädehoidolla.
Psyykkisesti sairas paranee sairauden hoidolla, eli psykoterapialla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen askel on, että lakkaat uskomasta sihen universaalin vedätykseen, että kaikilla muilla olis jotenkin paremmin tai helpompaa. Sulla itselläs on itseasiassa helpompaa, kun nälänhädästä kärsivällä kehitysmaan asukilla, joka luultavasti tulee vielä raiskatuksi ja raskautuu sen kaiken kauheuden keskellä. Että asioita mittasuhteisiin kiitos.
Ai että kun jotakuta raiskataan Afrikassa niin niiden ketkä on saaneet haittoja lääkeaineista jotka tuntee kehossaan 24/7, pitäisi miettiä että onko ne omat haitat niin pahoja? Tuotanoin...
Itse mietin ja se auttaa mua enemmän kun itseni sääliminen.
Ei mua ainakaan auta muiden kärsimysten miettiminen. Lisää vaan tuskaa kun tietää, että muutkin kärsivät ja paljon. Ei ole itsensä säälimistä olla pahoillaan omasta sairaudestaan ja sen epäonnistuneesta hoidosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psyykkistä ja fyysistä sairautta ei voi suoraanverrata. On myös tutkittu että syövän parantumiseen vaikuttaa pitkälti oma asenne. Leikkaus potilaskin nostetaan aika pian jalkeille. Miksi? Se edistää parantumista. Julmaa? Ehkä tai sitten päinvastoin. Elämä on kovaa, kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Motivaatio on vähän hankala termi käyttää mielisairauksissa. Miten vääristynyt mieli ymmärtää motivoitua? Voiko tavallisetkaan ihmiset tyhjästä motivoitua? Se mielisairaus ei ole kasvain joka on vain osassa mieltä vaan ihan kaikessa mukana.
Pakottautuminen sitten. Jos on oikeasti niin pohjalla, ettei ymmärrä ettei vaikka ruoka valmistu itsestään tai kävele kaupasta kotiin kenellekään niin sitten on ehkä syytä mennä sinne, missä se kannetaan tarjottimella nenän alle. Jos ei itsestä ole. Jokainen tervekin ihminen joutuu monet kerrat ponnistelemaan, kun ei oikein huvittas. Tätähän masentuneet ei halua lukea, eikä varsinkaan sisäistää. On niin paljon helpompi valittaa, vaikka oikeasti se vaan vie syvemmälle sinne suohon. Tiedän mistä puhun.
Mutta se asioiden pakolla tekeminen ei paranna siitä sairaudesta. Vaan hoito parantaa (psykoterapia). Asioita voi tiettyyn pisteeseen asti tehdä pakolla, mutta ei loputtumiin. Esim pakko-oireinen ei voi jättää rituaalejaan väliin. Tähän tarvitaan psykoterapeutin asiantuntemusta ja apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseä voi sääliä ja itseä voi rakastaa, mut kohtuus ihan kaikessa. Ei ole olemassa vaan joko tai mielipidettä näissä asioissa. Sellaista ei vaan ole olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Motivaatio on vähän hankala termi käyttää mielisairauksissa. Miten vääristynyt mieli ymmärtää motivoitua? Voiko tavallisetkaan ihmiset tyhjästä motivoitua? Se mielisairaus ei ole kasvain joka on vain osassa mieltä vaan ihan kaikessa mukana.
Pakottautuminen sitten. Jos on oikeasti niin pohjalla, ettei ymmärrä ettei vaikka ruoka valmistu itsestään tai kävele kaupasta kotiin kenellekään niin sitten on ehkä syytä mennä sinne, missä se kannetaan tarjottimella nenän alle. Jos ei itsestä ole. Jokainen tervekin ihminen joutuu monet kerrat ponnistelemaan, kun ei oikein huvittas. Tätähän masentuneet ei halua lukea, eikä varsinkaan sisäistää. On niin paljon helpompi valittaa, vaikka oikeasti se vaan vie syvemmälle sinne suohon. Tiedän mistä puhun.
Jokainen terve ihminen ponnistelee koska heilla on se motivaatio. Puhut nyt aidan seipäästä. Minulla on enemmän motivaatiota tappaa itseni kuin ryhtyä noin vain rakentamaan elämää.... niin mihin suuntaan? Minulla ei ole hajuakaan mitä elämä voisi olla parhaimmillaan kun se tunne-elämä on rikki ja on aina ollut. Puhumattakaan siitä kuten itsekin sanot niin jopa normaali järkiset joutuvat ponnistelmaan joskus. Ja mistä syystä sinä oletat että minä en yritä asioitani parantaa. Minä vain haluan että sinunkaltaiset lakkaavat pitämästä syyllistämistä täsmälääkkeenä mt-ongelmiin. Tai se että yhtäkkiä alkaa ajattelemaan laatikon ulkopuolelta kun se ei näytä olevan helppo tehtävä tavallisellekaan ihmiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Motivaatio on vähän hankala termi käyttää mielisairauksissa. Miten vääristynyt mieli ymmärtää motivoitua? Voiko tavallisetkaan ihmiset tyhjästä motivoitua? Se mielisairaus ei ole kasvain joka on vain osassa mieltä vaan ihan kaikessa mukana.
Pakottautuminen sitten. Jos on oikeasti niin pohjalla, ettei ymmärrä ettei vaikka ruoka valmistu itsestään tai kävele kaupasta kotiin kenellekään niin sitten on ehkä syytä mennä sinne, missä se kannetaan tarjottimella nenän alle. Jos ei itsestä ole. Jokainen tervekin ihminen joutuu monet kerrat ponnistelemaan, kun ei oikein huvittas. Tätähän masentuneet ei halua lukea, eikä varsinkaan sisäistää. On niin paljon helpompi valittaa, vaikka oikeasti se vaan vie syvemmälle sinne suohon. Tiedän mistä puhun.
Jokainen terve ihminen ponnistelee koska heilla on se motivaatio. Puhut nyt aidan seipäästä. Minulla on enemmän motivaatiota tappaa itseni kuin ryhtyä noin vain rakentamaan elämää.... niin mihin suuntaan? Minulla ei ole hajuakaan mitä elämä voisi olla parhaimmillaan kun se tunne-elämä on rikki ja on aina ollut. Puhumattakaan siitä kuten itsekin sanot niin jopa normaali järkiset joutuvat ponnistelmaan joskus. Ja mistä syystä sinä oletat että minä en yritä asioitani parantaa. Minä vain haluan että sinunkaltaiset lakkaavat pitämästä syyllistämistä täsmälääkkeenä mt-ongelmiin. Tai se että yhtäkkiä alkaa ajattelemaan laatikon ulkopuolelta kun se ei näytä olevan helppo tehtävä tavallisellekaan ihmiselle.
Itse olen kokenut tuon saman ja pidän kyllä itseäni tavallisena ja terve-järkisenä ihmisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Motivaatio on vähän hankala termi käyttää mielisairauksissa. Miten vääristynyt mieli ymmärtää motivoitua? Voiko tavallisetkaan ihmiset tyhjästä motivoitua? Se mielisairaus ei ole kasvain joka on vain osassa mieltä vaan ihan kaikessa mukana.
Pakottautuminen sitten. Jos on oikeasti niin pohjalla, ettei ymmärrä ettei vaikka ruoka valmistu itsestään tai kävele kaupasta kotiin kenellekään niin sitten on ehkä syytä mennä sinne, missä se kannetaan tarjottimella nenän alle. Jos ei itsestä ole. Jokainen tervekin ihminen joutuu monet kerrat ponnistelemaan, kun ei oikein huvittas. Tätähän masentuneet ei halua lukea, eikä varsinkaan sisäistää. On niin paljon helpompi valittaa, vaikka oikeasti se vaan vie syvemmälle sinne suohon. Tiedän mistä puhun.
Et näytä tietävän. Missäpäin on niin hyvät resurssit, että masentunut voi halutessaan vain kävellä laitoshoitoon?!
Ei motivaatiota voi pakottaa eikä synnyttää.
Miksi sen elämän pitäis olla juuri sitä, mitä se on parhaimmillaan, kun ei se sitä ole aina tavallisillakaan. Ylisuuret odotukset aiheuttaa masennusta.
Mistä oletus että aloittaja olisi nainen? Jos näin on, niin viestisi on häntä halveeraava, on se sitä vaikka hän on mies, ei sillä. Lisäksi se on juuri sellainen seksistinen vähättelevä, asenne joka oli yleinen naisia kohtaan menneinä vuosikymmeninä. 40 -ja 50-luvuilla kun lobotomioita suoritettiin tuhansille ihmisille ympäri maailmaa, suurin osa potilaista oli nimenomaan naisia. Monen naisen aivot tuhottiin pysyvästi mm. hysterian takia. Uskokaa tai älkää, mutta siihen aikaan mielenterveydenhoito oli vieläkin alkeellisempaa ja barbaarisempaa kuin nykyään. Ihmisiä diagnosoitiin mitä ihmeellisimmillä termeillä, joilla ei edes ole minkäänlaista tieteellistä validiteettiä. Ei ole kiva lukea tällaisia kommentteja, jotka ovat suunnattu ihmiselle joka ihan oikeasti kärsii. Kielii tahdittomuudesta ja empatian puutteesta.