Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka ovat vaurioituneet mielialalääkkeiden takia pysyvästi?
11.08.2017 |
Tuntuu että sisältäni on kadonnut jokin tärkeä, ihmisyyden esanssi tai tekijä. Tätä olotilaa on todella vaikeaa lähteä kuvailemaan sanoin mutta yritän jotenkin selittää tämän teille, että ymmärrätte mitä haen takaa. Tämä masennus näiden lääkkeiden käytön jäljiltä ei ole sellainen tyypillinen masentuneisuuteen kuuluva alakuloisuus tai surumielisuus, joka saattaa vaihdella riippuen päivästä. Se ei ole sellainen tyhjyyden tunne tai saamattomuus, vaan sellainen olotila, että ikäänkuin persoonasi ja sielusi olisi kadonnut ihan jäljettömiin. Mikään ei tunnu enää miltään, et kykene saamaan nautintoa asioista, joita ennen rakastit sydämesi kyllyydestä ja joita kohtaan tunsit palavaa intohimoa. Minun masennuskauteni ennen lääkkeiden käyttöä eivät olleet tällä tavalla kroonistuneita, kuin ne ovat nykyään. Silloin minulla oli vielä kokonainen ja ehjä tunne-elämä, en ollut kuin elävä kuollut. Oli hyviä jaksoja ja sitten niitä huonompia, joskus käytiin pohjallakin mutta aina sieltä noustiin ylös. Nykyään tuntuu siltä kuin olisin pudonnut pohjattomaan mustaan kuiluun tai kuin minut olisi imaistu mustaan aukkoon, josta ei ole ulospääsyä. Olen täysin anhedoninen, väsyn helposti jopa pienistäkin fyysisistä ja henkisistä ponnisteluista, olen rättiväsynyt vaikka nukkuisin 10-12 tuntia putkeen. En saa sellaista aitoa ilon tunnetta yhtään mistään, mikään ei tunnu miltään. Kuin elämästäni olisi kadonnut päävärit, kaikki on muuttunut samaksi harmaaksi, merkityksettömäksi ja tasapaksuksi massaksi, josta mikään ei erotu tai nouse ylitse muiden. Olen myös hitaamman ja tyhmemmän oloinen kuin ennen, en ymmärrä vitsejä yhtä nopeasti, uusien asioiden oppiminen tuottaa suuria vaikeuksia, mikään ei yksinkertaisesti jää mieleen, ei vaikka sen toistaisi kuinka monta kertaa. Olen aina ollut hieman hajamielinen, mutta nykyään muistini on äärettömän huono, unohtelen ihan yksinkertaisiakin asioita. Jopa muutamassa minuutissa saataan unohtaa, että minne laitoin jonkin esineen.
Jatkuu...
Kommentit (328)
Lääkkeiden tehtävä ei ole olla se paras hoito vaan resursseihin eli rahaan sopiva vaihtoehto. Yksi edellisistä kommentoijista sanoi että rakastava ja välittävä ympäristö olisi kaikista parantavin vaihtoehto ja olen samaa mieltä. Sellaista vain ei voi "hankkia", varsinkaan rahalla. Sen sijaan nykyisessä mielenterveyshoidossa tuntee itsensä aika arvottomaksi kun huomaa että joku toinen on aina kiireellisempi tapaus ja jos tarkkoja ollaan niin oma tulevaisuus ei kiinnosta ketään. Minä käytän vain harvoin bentsoja, mutta säännölliseen lääkitykseen en ole suostunut. Olen jo kerran kokenut ptsdn akuuttivaiheen jälkeisissä mainingeissa miltä totaalitunteettomuus tuntuu ja jopa masennuskin on siihen parempi vaihtoehto. Mieluummin itken kuin olen tuntematta mitään. Kiitos aloituksestasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keroputaan malli ja pah: tädit käy kahvilla lätisemässä keskenään kerran kuussa, käytännössä ei mitään apua. Malli on naurettava ja jos siitä olisi niin paljon apua olis varmaan levinnyt jo vuosikymmenen aikana muuallekin Suomeen.
Aika paljon sinulta näkyy tuota energiaa kuitenkin löytyvän ja jaksat jopa kahlata lääketieteellisiä tutkimuksiakin läpi. Eiköhän tää ole trolli, joka haluaa sorkkia mielialalääkityksestä avun saaneita huvin vuoksi tai sitten on iskenyt maniavaihe, ei niitä psykoosilääkkeitä anneta ja M1-lähetteitä turhaan tehdä. Itse syön SSRI-lääkettä ja tunne-elämä, perhe-elämä ja työelämä voivat hyvin, jopa seksikin kiinnostaa :D
Psykiatria on paska tiede. Ihmiset jotka ovat traumatisoituneet ym, saavat persoonallisuushäiriödiagnooseja ja eipä välttämättä toipumista ja kasvua ihmisenä edistä kun todetaan että on häiriö persoonassa. Usein traumoja ei tiedosteta eikä ihmiset saa kunnon traumaterapiaa. Traumojen merkitys esim psykoosisairauksissa on suuri, mutta silti niiden geneettisyyttä ja aivosairausluonnetta korostetaan. Ihmiset voi traumatisoitua uudestaan hoidossa, varsinkin jos erehtyvät suljetulle, joutuvat pakolla hoidettaviksi tai jos isketään stigmoja ja leimoja sen sijaan että kuunnellaan kun ihminen itse kertoo minkä hän kokee ongelmakseen tai jos sivuutetaan traumojen merkitys tai jopa vähätellään ihmisen haitallisia traumatisoivia kokemuksia ja sanotaan että ei kun kärsit sairaudesta nimeltä X . Jos potilas ei tätä usko, hän on sairaudentunnoton. Diagnoosit toimivat pahaenteisinä ennusteina jotka toteuttavat itseään kun ihmiset uskovat niihin. Kun jollekin syötetään tiettyä lääkettä, iskee oireita jotka voi olla ihan identtisiä joidenkin oirekuvien kanssa jotka nähdään sitten todisteina että henkilöllä on X sairaus. Oireet mitä lääkkeistä tulee voi vastata täysin oireyhtymiä mitä psykiatriassa on tai laukaista oireilua. Kun psykiatrille valittaa lääkkeistään, hän voi todeta jopa harhaiseksi potilaan joka kuvaa haittavaikutuksiaan vaikka psykiatrit eivät ole kehossaan ja mielessään kokeneet yhdenkään pillerin vaikutusta tai vähintäänkin kieltää haittavaikutuksia olleen,jolloin ainoa tuki mitä potilas saa, on vertaistuki mitä muut samaa kokeneet voi toisilleen antaa.
Mikäli psykiatriassa ei painotettaisi sen sairauksien geneettistä ja biologista luonnetta verrattuna muuhun, ei heillä myös olisi niin oikeutusta kylvää kemikaalejaan minkä he väittävät korjaavan näitä ongelmia vaikka todellisuus on että lääkkeiden toimintamekanismi ei ole yleensäkään korjata kenenkään aivokemioita, vaan yleensäkin sedatoida, turruttaa, lisätä esim. serotoniinia mikä voi aiheuttaa jollakin energian lisääntymistä. Itse vertaisin niitä enemmän kuin alkoholiin kuin johonkin lääkkeeseen joka korjaa ongelman.
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon sinulta näkyy tuota energiaa kuitenkin löytyvän ja jaksat jopa kahlata lääketieteellisiä tutkimuksiakin läpi. Eiköhän tää ole trolli, joka haluaa sorkkia mielialalääkityksestä avun saaneita huvin vuoksi tai sitten on iskenyt maniavaihe, ei niitä psykoosilääkkeitä anneta ja M1-lähetteitä turhaan tehdä. Itse syön SSRI-lääkettä ja tunne-elämä, perhe-elämä ja työelämä voivat hyvin, jopa seksikin kiinnostaa :D
Huomaa kyllä että lääkitys saattaa sopia joillekin tyhjäpäille
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä vaan en pärjää ilman lääkkeitä. Ahdistuksen fyysiset oireet niin suuret. Nyt 3kk ollut ilman ja täysin ylivirittynyt olo. Jouduin saikulle :(. Sydän hakkaa, paskon housuuni, tärisen, oksentelen. Näitä oireita ei lääkkeitä syödessä ollut. Olen työkyvytön ilman lääkkeitä. En tiedä mikä hermostoani vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon sinulta näkyy tuota energiaa kuitenkin löytyvän ja jaksat jopa kahlata lääketieteellisiä tutkimuksiakin läpi. Eiköhän tää ole trolli, joka haluaa sorkkia mielialalääkityksestä avun saaneita huvin vuoksi tai sitten on iskenyt maniavaihe, ei niitä psykoosilääkkeitä anneta ja M1-lähetteitä turhaan tehdä. Itse syön SSRI-lääkettä ja tunne-elämä, perhe-elämä ja työelämä voivat hyvin, jopa seksikin kiinnostaa :D
Vautsi vou! Vauhti päällä ja sillee, elämä hymyilee ja pilleriä naamaan!
Tiesitkö että joidenkin empatiakyky SSRI-lääkkeillä turtuu? Aiheesta joki dokkarinkin puuhannut."Who cares in Swedwn"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon sinulta näkyy tuota energiaa kuitenkin löytyvän ja jaksat jopa kahlata lääketieteellisiä tutkimuksiakin läpi. Eiköhän tää ole trolli, joka haluaa sorkkia mielialalääkityksestä avun saaneita huvin vuoksi tai sitten on iskenyt maniavaihe, ei niitä psykoosilääkkeitä anneta ja M1-lähetteitä turhaan tehdä. Itse syön SSRI-lääkettä ja tunne-elämä, perhe-elämä ja työelämä voivat hyvin, jopa seksikin kiinnostaa :D
Vautsi vou! Vauhti päällä ja sillee, elämä hymyilee ja pilleriä naamaan!
Tiesitkö että joidenkin empatiakyky SSRI-lääkkeillä turtuu? Aiheesta joki dokkarinkin puuhannut."Who cares in Swedwn"
Who cares in Sweden.
Hei ap! Itse söin venlafaxinia noin vuoden, ja sinä aikana aloin huomata ko muutoksia. Lopettamisen jälkeen tilanne helpotti vähän, js nyt 2v lopettamisesta koin ihastumisen. Myös seksuaalisuus on vähän herännyt. Itse haluan uskoa, että ajan kanssa palaudun ennalleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä vaan en pärjää ilman lääkkeitä. Ahdistuksen fyysiset oireet niin suuret. Nyt 3kk ollut ilman ja täysin ylivirittynyt olo. Jouduin saikulle :(. Sydän hakkaa, paskon housuuni, tärisen, oksentelen. Näitä oireita ei lääkkeitä syödessä ollut. Olen työkyvytön ilman lääkkeitä. En tiedä mikä hermostoani vaivaa.
Itse menisin tuossa vaiheessa funktionaalisen lääketieteen pariin. Joko kehossasi on jotain pahasti epätasapainossa tai sitten kehosi puhdistautuu ja rakentuu uudelleen. Voisi kuitenkin olla vaihtoehtoinen tapa korjata vaurio kuin uudella lääkkeellä. Olen itsekin syönyt kaksi kuuria ssritä. Tosin lopetus sujui kitkattomammin.
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon sinulta näkyy tuota energiaa kuitenkin löytyvän ja jaksat jopa kahlata lääketieteellisiä tutkimuksiakin läpi. Eiköhän tää ole trolli, joka haluaa sorkkia mielialalääkityksestä avun saaneita huvin vuoksi tai sitten on iskenyt maniavaihe, ei niitä psykoosilääkkeitä anneta ja M1-lähetteitä turhaan tehdä. Itse syön SSRI-lääkettä ja tunne-elämä, perhe-elämä ja työelämä voivat hyvin, jopa seksikin kiinnostaa :D
Tää taitaa olla jonkun lääkärin viesti, lääkäreiden sanomisiin kannattaa suhtautua varauksella mielialalääkitykseen liittyvissa asioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnet kuitenkin katkeruutta? Kaikessa tragikoomisuudessaan hyvä asia. Tunnet siis jotain, et ole täysin seniili. Ehkä tuo katkeruus peittää kaiken alleen, ei lääkkeet. Onko sulla elämässäsi mitään mikä edes voisi teoriassa tuottaa iloa? Jos vastaus on ei, niin miksi ihmeessä sitten naureskelisit tyhjälle? Ole armollisempi itseäs kohtaan. T. Saman kokenut.
Mulla samanlainen fiilis masennuslääkkeistä. Auttoivat kyllä siihen, että ei enää masentanut niin kovasti ja ollut epätoivoinen olo, mutta samalla katosi kaikki tunteet ja mielihyvän lähteet. Eli samalla kun ne poistivat kovimman masennuksen, poistivat ne myös isoimmat iloisuuden ja onnellisuuden tunteet. Nykyään en syö mitään lääkkeitä, yritän etsiä itseäni ja tunteitani ilman niitä. En suosittele lääkkeitä masennuksen hoitoon, jos ei ole psykoosia tai kaksisuuntaista tjms. ongelmaa.
Itselläni auttoi ensin kunnon lepo, keskustelu ystävien kanssa (psyk. polilla käymisestä ei ollut mitään apua mielestäni, terapia voisi auttaa), myrkyllisten ihmisten poisto tai vähennys elämästäni ja uusia, ihania ystäviä tilalle, pienet mielekkäät asiat joka päivä, esim. hyvä ruoka, pieni kävely, ostin kivan paidan. Osa-aikatyö toi myös paljon iloa, sain tuntea olevani kunnon kansalainen ja samanarvoinen kuin muut, terveet ihmiset. Nykyään olen kuntoutunut niin että pystyn käymään kokopäivätöissä, ja tämä ihan ilman lääkkeitä. Viitisen vuotta meni. Tiedän että tosi masentuneena on hirveän vaikea nähdä toivoa missään ja kaikki neuvot tuntuvat typeriltä kun ei jaksa nousta sängystä ylös, mutta parantuminen on mahdollista ihan jokaiselle. Itselleen täytyy myös olla armollinen, minulla masennusta ainakin lisäsi tunne siitä, että olen huono ja arvoton kun en jaksa käydä töissä tai siivota tai tehdä ruokaa tai yhtään mitään. Pitää oppia ajattelemaan, että ei se mitään etten nyt jaksanut, se ei haittaa mitään. Jaksan ehkä huomenna tai ensi viikolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävien kanssa keskustelu auttaa vaan, jos ystävä tai ystävät kokenut saman. Muutoin voi tulla reagtioita ja neuvoja, jotka vaan pahentaa oloa. Itse tiedät kuitenkin, mikä sulle on parhaaksi. Muista se aina!
Noniin noniin, käypäs nyt piikkimatolle pitkäkses, laita kurkkunaamio feissille ja anna kuukautisten tulvahtaa. Sen jälkeen lakkaa vaikka varpaan kynnet.
LSD. Yritä päästä kokeilemaan jossain. Ehkä saisit jonkin yhteyden ja tunteen takaisin.
Ensimmäinen askel on, että lakkaat uskomasta sihen universaalin vedätykseen, että kaikilla muilla olis jotenkin paremmin tai helpompaa. Sulla itselläs on itseasiassa helpompaa, kun nälänhädästä kärsivällä kehitysmaan asukilla, joka luultavasti tulee vielä raiskatuksi ja raskautuu sen kaiken kauheuden keskellä. Että asioita mittasuhteisiin kiitos.
Vai onko vaan sun kärsimys tärkeää ja muiden jopa paljon pahempi ei? Ei se poista sun kärsimys kokemusta, mut jotain mittasuhdetta asioihin. Nro 81
Oleellista parantumiseen on oletettavasti henkilön oma motivaatio.
Ilman sitä lääke vain tasaa.
Jos sun selkää ei särje, et luonnollisestikaan pohdi, onko se parempi vai pahempi makuulla/istuen/seistessä, onko kipu viiltävää, jomottavaa vai tykyttävää, haittaako liikeratoja vai ei, auttaako vai pahentaako kävely, helpottaako kylmä/kuuma jne.
Eli kannattaisi ehkä ihan vaan olla hiljaa.