Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka ovat vaurioituneet mielialalääkkeiden takia pysyvästi?
11.08.2017 |
Tuntuu että sisältäni on kadonnut jokin tärkeä, ihmisyyden esanssi tai tekijä. Tätä olotilaa on todella vaikeaa lähteä kuvailemaan sanoin mutta yritän jotenkin selittää tämän teille, että ymmärrätte mitä haen takaa. Tämä masennus näiden lääkkeiden käytön jäljiltä ei ole sellainen tyypillinen masentuneisuuteen kuuluva alakuloisuus tai surumielisuus, joka saattaa vaihdella riippuen päivästä. Se ei ole sellainen tyhjyyden tunne tai saamattomuus, vaan sellainen olotila, että ikäänkuin persoonasi ja sielusi olisi kadonnut ihan jäljettömiin. Mikään ei tunnu enää miltään, et kykene saamaan nautintoa asioista, joita ennen rakastit sydämesi kyllyydestä ja joita kohtaan tunsit palavaa intohimoa. Minun masennuskauteni ennen lääkkeiden käyttöä eivät olleet tällä tavalla kroonistuneita, kuin ne ovat nykyään. Silloin minulla oli vielä kokonainen ja ehjä tunne-elämä, en ollut kuin elävä kuollut. Oli hyviä jaksoja ja sitten niitä huonompia, joskus käytiin pohjallakin mutta aina sieltä noustiin ylös. Nykyään tuntuu siltä kuin olisin pudonnut pohjattomaan mustaan kuiluun tai kuin minut olisi imaistu mustaan aukkoon, josta ei ole ulospääsyä. Olen täysin anhedoninen, väsyn helposti jopa pienistäkin fyysisistä ja henkisistä ponnisteluista, olen rättiväsynyt vaikka nukkuisin 10-12 tuntia putkeen. En saa sellaista aitoa ilon tunnetta yhtään mistään, mikään ei tunnu miltään. Kuin elämästäni olisi kadonnut päävärit, kaikki on muuttunut samaksi harmaaksi, merkityksettömäksi ja tasapaksuksi massaksi, josta mikään ei erotu tai nouse ylitse muiden. Olen myös hitaamman ja tyhmemmän oloinen kuin ennen, en ymmärrä vitsejä yhtä nopeasti, uusien asioiden oppiminen tuottaa suuria vaikeuksia, mikään ei yksinkertaisesti jää mieleen, ei vaikka sen toistaisi kuinka monta kertaa. Olen aina ollut hieman hajamielinen, mutta nykyään muistini on äärettömän huono, unohtelen ihan yksinkertaisiakin asioita. Jopa muutamassa minuutissa saataan unohtaa, että minne laitoin jonkin esineen.
Jatkuu...
Kommentit (328)
Ssri-lääkkeet aiheuttivat sen että minusta tuli täysin tunteeton, mikään ei merkitse mitään, iloa en saa asioista joista ennen sain ja onnellisuuden tunnetta tunnen tuskin koskaan. Joka päivä sama olotila vaikka tekisin mitä. Kun kerroin tästä psykologilleni, hän sanoi että näin voi käydä mutta onhan se parempi olla tuntematta mitään kuin tuntea surua ja masennusta. Minusta tämä ei pidä paikkaansa, olisin mieluummin kokenut ilot ja surut vaikka tuota jälkimmäistä olikin enemmän, silti kyky tuntea edes jotain on parempi kuin olla tuntematta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä hirveintä, lääkärit näkevät edelleen ratkaisuksi lääkkeet. Masennuslääke nyt vähintäänkin piristämään ja eihän nyt sellainen käy että ei lääkettä. Pitäähän nyt selkeästi olla lääke kun on masentunut. Mikään lääke ei ole auttanut minua lopetuksen jälkeen. Inhoan tunnetta mitä kaikista lääkkeistä on tullut. En edes tajua miten olen voinut käyttää vuosikymmenen lääkkeitä! Nyt kun mietin aikaa, en edes tunne itseäni niillä! Muistot lääkityksen ajalta tuntuvat etäisiltä. Kuin en olisi koskaan elänytkään sitä aikaa. Kärsin nykyään derealisaatiosta mikä puhkesi lopetuksen jälkeen.
Olen väsynyt käymään lääkärissä anomassa työkyvyttömyyseläkettä. Menetin siis työkykyni mielialalääkkeen lopetuksen myötä ja koko elämäni on ollut romuna siitä lähin eikä mikään lääke ole sitä korjannut, itseasiassa päinvastoin. En viitsi edes ottaa puheeksi edes negatiivisia kokemuksiani lääkkeistä lääkäreillä, koska se tuntuu turhalta. Eivätkä he tunnu edes tajuavan lääkkeiden riskejä ja haittoja, noin niinkuin ihmisen tunne-elämän ja emootioiden kohdalla. Kun ne niitä merkittävimpiä haittoja olivat.
Haluan vain sanoa muille ketkä tuntee kärsineensä lääkkeistä ettette ole ainoita, varmasti on muitakin.
Vierailija kirjoitti:
Vähän oot kyllä ylianalysoinu itseäsi. Ei siinä mitään. Minä en nykyään inspiroidu oikeastaan mistään, vaikka ennen oli mielenkiinnonkohteita paljonkin. En tiedä sitten onko se hyvä vai huono juttu... Jäi kyllä lukematta aika paljon aloittajan tekstistäkin.. Alkoholi kyllä vähän omalla kohdalla auttaa inpiroitumaan, mutta ei oikeastaan lääkityksen kanssa hyvä.
Se että kuvailee tilaansa realistisesti, ei ole mitään ylianalysointia. Hienosti aloittaja osasi kuvailla itseään, hänen tarinansa tosin on äärimmäisen surullinen ja valitettavan yleinen. Siitä ei vain puhuta julkisesti missään, ja syyn tajuaa ihan jokainen.
Se on tätä "halpaa" mielenterveyshoitoa. Psykoterapiaa on vaikea saada, sen sijaan lääkkeitä työnnetään jokaiselle. Sitten jos ihminen saa niistä jotain pysyvää, niin ollaan vaan että "hyshys" "voivoi". Yhdellä ihmiselämällä ei ole globaalille markkinataloudelle mitään väliä. Oikeaa psykoterapiaa pitäisi saada, kun on diagnosoitu sairaus.
No, ainakin kirjoittaminen sujuu erittäin hyvin - sinusta olisi vaikkapa kirjailijaksi. Jotenka se kirjoittamisen taito sinusta ei ole tuhoutunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, käytit siis ANTIPSYKOOTTEJA (miten kauan ja oletko lopettanut)? Antipsykootit EIVÄT ole mielialalääkkeitä. Antipsykoottien käytön jälkeen (ja käytön aikana) on ihan normaalia, ettei mitään tunnekaan. Ne kun ovat pilanneet aivojesi dopamiinireseptorit. Et siis koe mielihyvää mistään, se valitettavasti kuuluu asiaan. Tämä antipsykoottien "sivuvaikutus" yleensä diagnosoidaan liittymään potilaan sairauteen ja lisätään annostusta. Surullista, etkä varmasti ole ainut tässä maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Ap, käytit siis ANTIPSYKOOTTEJA (miten kauan ja oletko lopettanut)? Antipsykootit EIVÄT ole mielialalääkkeitä. Antipsykoottien käytön jälkeen (ja käytön aikana) on ihan normaalia, ettei mitään tunnekaan. Ne kun ovat pilanneet aivojesi dopamiinireseptorit. Et siis koe mielihyvää mistään, se valitettavasti kuuluu asiaan. Tämä antipsykoottien "sivuvaikutus" yleensä diagnosoidaan liittymään potilaan sairauteen ja lisätään annostusta. Surullista, etkä varmasti ole ainut tässä maailmassa.
Hys hys ota vähän näitä antipsykootteja niin loppuu salaliittoteoriat, koska lääketeollisuus on aina täysin rehellinen, eikä näillä lääkkeillä ole sivuvaikutuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lääkehoidot ovat nykyajan laillistettua huumekauppaa, se on totuus. Mun veljelleni kävi suunnilleen samalla tavalla kuin sulle ap. Hän ei kestänyt enää itseään ja päätyi itsemurhaan. Senkin teki noilla ihanilla pillereillä. Samoin kävi tuttavani tyttärelle, äitinsä sanoi, että "hoitava" lääkäri tappoi hänen tyttärensä. Älkää antako itseänne näiden huuhaahömppämaakarien käsiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hirvittää, että noita tuputetaan jo lapsille. Ketipinoria kuukautiskipuihin, voi hyvää päivää sentään! Vanhuksethan on huumattu kasveiksi jo vuosikaudet, mutta heillä on sentään joskus ollut ihmisarvoinen elämä. Nuorilla ei tule koskaan edes olemaan, jos toi antipsykoottien tyrkytys jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Hirvittää, että noita tuputetaan jo lapsille. Ketipinoria kuukautiskipuihin, voi hyvää päivää sentään! Vanhuksethan on huumattu kasveiksi jo vuosikaudet, mutta heillä on sentään joskus ollut ihmisarvoinen elämä. Nuorilla ei tule koskaan edes olemaan, jos toi antipsykoottien tyrkytys jatkuu.
Orionin tulos ei tyydyttänyt, joten entistä enemmän ketipinoria syötetään, se on varma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä te tiedätte että masennuslääke on just teitä vaurioittanut eikä itse masennus? Mun mielestä on uskottavampaa että pitkäaikainen masennus voi rampauttaa ihmisen henkisesti pysyvästi.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, en pahalla. Itse oon käyttänyt masennuslääkettä, en tiedä auttoiko se, mutta ei ainakaan pahentanut. Terapia on auttanut.
Rakas läheiseni on juuri kuten sinä AP. Hänen elämänsä on yhtä tyhjää aukkoa. Käytti lääkkeitä ainakin 10+ vuotta, en tiedä mitä mutta masennukseen. Hänen elämänsä on yhtä limboa, ei töitä, ei opintoja, hän ei edes päässyt työkyvyttömyys eläkkeelle, ei mitään tulevaisuutta. Ihan kauheata seurata hänen elämäänsä. On puhunut elonsa päättämisestä koska ei vaan jaksa. Hän on lopettanut kaikki lääkkeet ja käynyt myös ihan puhumassa terapiassa ongelmistaan, mutta lääkkeet ovat jättäneet niin syvän jäljen että sitä ei mikään mahti maailmassa korjaa. Hän on sanonut olevansa kuin pystyyn kuollut puut. Ei koe mitään iloa, ei siis yhtään mistään vaikka mitään lääkitystä ei enää ole. Hänellä ei ole sosiaalisia kontakteja koska ei jaksa tavata ihmisiä. Hän on kylmä ja tunteeton ihminen (ja tiedän tämän johtuvan aijemmasta lääkityksestä). Olen jo varautunut henkisesti siihen että mikä päivä tahansa minulle tulee ilmoitus että hän on poistunut keskuudestamme tuonpuoleiseen. Sydäntäni riipaisee. En pysty auttamaan häntä millään lailla. Häne eikä kukaan muu ole tälläistä kohtaloa ansainnut. Älkää koskaan ottako mitään masennuslääkkeitä kun niitä teille tarjotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä te tiedätte että masennuslääke on just teitä vaurioittanut eikä itse masennus? Mun mielestä on uskottavampaa että pitkäaikainen masennus voi rampauttaa ihmisen henkisesti pysyvästi.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, en pahalla. Itse oon käyttänyt masennuslääkettä, en tiedä auttoiko se, mutta ei ainakaan pahentanut. Terapia on auttanut.
Mikäli masennus, niin silloinhan pitäisi historiassa olla vastaavia tapauksia ennen lääkkeiden keksimistä.
Tuota, nuo ovat masennuksen oireita kaikki; mitä olet saanut päähäsi, että johtuvat lääkkeistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä te tiedätte että masennuslääke on just teitä vaurioittanut eikä itse masennus? Mun mielestä on uskottavampaa että pitkäaikainen masennus voi rampauttaa ihmisen henkisesti pysyvästi.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, en pahalla. Itse oon käyttänyt masennuslääkettä, en tiedä auttoiko se, mutta ei ainakaan pahentanut. Terapia on auttanut.
Mikäli masennus, niin silloinhan pitäisi historiassa olla vastaavia tapauksia ennen lääkkeiden keksimistä.
Höpö höpö. Ennen nämä ihmiset sairastuivat entistä pahemmin; joutuivat psykoosiin/sairastuivat skitsofreniaan tai tekivät itsemurhan.
Noi ssri/snri mömmöt on vaan pään entistä sekasemmaks. Onneksi pääsin eroon noista myrkyistä. Nykyään poltan pilveä ja siitä ollu apua paljon ahdistukseen ja masennukseen.
Vierailija kirjoitti:
Noi ssri/snri mömmöt on vaan pään entistä sekasemmaks. Onneksi pääsin eroon noista myrkyistä. Nykyään poltan pilveä ja siitä ollu apua paljon ahdistukseen ja masennukseen.
Ei niissä ole kyllä sen tyyppistä vaikutustapaa, mitä nyt ymmärrän "pään sekoamisella". Sen sijaan jos onkin kaksisuuntainen, voivat tehdä maaniseksi.
Vierailija kirjoitti:
Koska lopetit lääkkeet? palautuminen voi viedä aikaa! Hakeudun oikeaan psykoterapiaan, ei julkisen puolen keskusteluapuun!
Aloitin lääkkeet kesällä 2013, lopetin ne Helmikuussa 2016. Saman vuoden Joulukuussa aloitin Peratsin-nimisen lääkityksen osastohoitoon jouduttuani. Minulle tehtiin perusteeton pakkohoitolähete, koska olin ärtynyt pitkään jatkuneen unettomuuden takia, ja minulla oli tullut hieman skismaa terapeuttini kanssa ja olin ollut hyvin ärtynyt mutta en itsetuhoinen enkä väkivaltainen. Usein kuulee tapauksista, joissa joku on lähes rukoillut polvillaan päästäkseen hoitoon ja heitä ei ole sinne hyväksytty. Mitä ihmettä se tällainen touhu oikein on? Kun joku oikein kovasti vastustaa pakkohoitoa, hänet sinne varmasti laitetaan vaikka millaisella tekaistulla verukkeella. Akuuteissa hätätapauksissa ei oteta ihmisiä sisään laisinkaan, ja jos otetaan, niin heivataan viimeistään kahden päivän sisällä. Suomessa on mielenterveydenhoito ihan totaalisen retuperällä. Psykoterapia ei korjaa pysyviä aivoissa tapahtuneita vaurioita, eikä palauta seksuaalista toimintakykyä.
Ap
Minä olen vaurioitunut mielialalääkkeiden takia. Käytin vuosikymmenen, lopetin ja mikään ei ole ollut kuin ennen. Lopetus oli psyykkeelleni niin suuri rasite että menin psykoosiin. En lopetuksen jälkeen enää tiennyt kuka olin ilman lääkettä, se oli täys shokki minulle. Ennen psykoosia kärsin lopetusoireina unettomuudesta, ahdistuksesta ja mielialan jyrkästä heilahtelusta, minkä siis lopetus laukaisi. Koskaan ennen en ollut moisesta kärsinyt, se oli jotain mitä en ikinä ollut kokenut. Uskon että kemiallinen sotku minkä lopetusoireet minulle tekivät veivät minut psykoosiin. Psykoosia ennen siis yritin aloittaa kuukausia myöhemmin lääkkeen, mutta sen aloitettuani olo vasta hirveäksi muuttuikin. Päädyin lääkekierteeseen mihin kuului antipsykootteja ja rauhoittavia, jonka jälkeen olen ollut aivan rikki koko ihminen. Ne ne vasta tekevätkin zombiksi. Pyristelen viimeisistä rauhoittavan lääkkeen muruista eroon ja vihdoin on uudestaan tilanne jossa yritän taas elää ilman lääkkeitä. Onneksi olen saanut ripauksen itseäni takaisin vaikka mikään ei tunnukaan miltään. Asiat mitkä ennen tuntui hienolta, tuntuu nyt tyhjältä.
Tuntuu niin kuin minusta olisi kadonnut osa ja olen tyhjä. Olen vain kuori entisestä. Elän lisäksi parisuhteessa ja seksiä ei ole ollut vuoteen. Minulla on seksuaalihäiriöitä ja tuntohäiriöitä ollut jo vuosia. Pahoin pelkään että nämä lääkkeet ovat tuhonneet elämäni.
Jos tällä tietämyksellä olisin, en olisi koskaan syönyt niin pitkään masennuslääkettä, tai en koskaan olisi sitä käyttänyt, tai en olisi sitä purkanut niin pitkän käytön jälkeen jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää. Ehkä sen käyttökin oli pahempi paha kuin se mitä niiden jälkeen koin.
Kenties vuosia käyttäessäni olisin tosin vaan turtunut enemmän ja enemmän.