Yliempaattisen velan perustelu lapsettomuudelle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon monilla vanhemmilla olevan näitä ajatuksia, mutta ne tulevat vasta lasten saannin jälkeen. Sitten ei auta enää itkeä, kun maito on jo lattialla.

Itse asiassa ei. Pikemminkin täysin päinvastoin. Etukäteen hössöttää ja stressaa, kuten ap, mutta kun saa oman lapsen, huomaa muutamassa päivässä, että se huoli on aika turhaa. Totta kai normaali varovaisuus on paikallaan, mutta koko maailmaa ei voi pysäyttää oman lapsen suojelemiseksi kuitenkaan. Aika pian oppii ottamaan rennommin, ja varsinkin jos lapsia siunaantuu useampia, on aika maalaisjärkinen kohta.

Kannattaa joskus lukea Jari Tervon kirja Kallellaan. Kuvaa erinomaisesti tuota prosessia!

Niin, mutta mielestäni se liittyy juuri tuohon, että on turha itkeä enää sitten, kun maito on jo lattialla. Tilanteeseen sopeutuu, koska se on psyykeen tasapainon kannalta välttämätöntä.

Eikä näitä ajatuksia ole kaikilla lapsettomilla. Jos on, yleensä lapset jäävät kokonaan hankkimatta. Joillekin nämä ajatukset tulevat liian myöhään. Siitä seuraa sitten synnytyksen jälkeistä masennusta, masennusta ylipäätään, ahdistuneisuushäiriöitä ja muita mt-ongelmia, ellei ajatuksia onnistu torjumaan ja tilanteeseen sopeutumaan. Faktahan on, että maailma on täynnä vaaroja, ja kärsimys kuuluu enemmän. Tuurista kiinni, minkä verran sitä joutuu kohtaamaan. Itse olisi mieluiten jäänyt syntymättä. Tiedän kuitenkin, että ajatusmaailmani poikkeaa varmaan paljonkin "yleisestä", länsimaalaisesta maailmankatsomuksesta.

Ei todellakaan mikään aloituksessa viittaa yliempaattisuuteen eikä edes empaattisuuteen. 

Oma napa ja menettämisen pelko -- oli tosiaan se sitten vaikka vanhuuttaan kuoleva kissa. 

Itsekeskeistä ja vastenmielistä koko asenne. Ei lasta tehdä joksikin omaksi esineeksi, joka on maailman tärkein. Sillä lapsella on oikeus olla oma ihmisensä, tehdä virheensä ja olla toisen neurooseista riippumaton. 

Eli todella hyvä, että ap:lla ei ole lapsia ja ei tulekaan. Vanhemmuus on huolta ja huolenpitoa, totta kai. Mutta ei omien tarpeiden tyydyttämiseksi. 

Kun tälläkin viikolla menee 25 tuntia ladten harrastuksiin niin kyllä pistää ihmettelemään että mikä Vittu se on joka saa miehen tekemään monellakin tapaa itselleen vahingollisia päätöksiä (no sepä juuri ja erityisesti vakituisen sen menettämisen pelko...)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap yrittää vetää tämän koko ajan tasolle, jossa ihmiset olisivat katkeria lasten hankinnastaan? 

Osin asialliselta vaikuttava aloitus saa ihan toisia piirteitä. 

Hmm, mielenkiintoista. Esimerkkejä "katkeruudesta"? AP

No tuollaiset "kaivaako sinua, jos et tiedä missä lapsesi ovat" ja oli jokin muukin vastaava. 

En nyt jaksa etsiä, katso itse mitä olet kirjoittanut. 

Kirjoitat muuten tosi huonoa suomen kieltä. Mutta ehkä siihen on syynsä huonoissa kotioloissa tai olet esim. kaksikielinen. [/3quote]

D Kiitos, tämä oli jotenkin ihana! Olen kaksikielinen, mutta jotta.....ehkä syynä kuitenkin ne huonot kotiolot tai ankea geeniperimä - oli miten oli, sait nauramaan ääneen! AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä vähemmän vastuita on, sitä helpompi on olla vastuullinen. En kaipaa elämääni lemmikkejä tai lapsia huolehdittavaksi. Haluan elämältä helppoutta ja huolettomuutta. Haluan keskittyä omiin juttuihin ja kokea elämää ihan itse, en lapsen kautta. Työt vievät jo ihan liikaa vapaa-ajastani. Lähinnä kauhistuttaa, ettei töiden jälkeen pääsisi tekemään ihan mitä itse huvittaa. Se on ollut minulle tärkeää ihan pienestä saakka.

Olen kolmikymppinen mies, tällä hetkellä sinkku.

Kolmikymppinen :D

Olen 59-vuotias nainen ja voin kertoa sinulle, että olet säälittävä juoppo lähiöräkälässä jo kahdenkymmenen vuoden sisään. 

Menestyvillä miehillä on perhe. Voit googlata aiheesta. 

Mikä saa muuten kuvittelemaan, että vanhemmat eläisivät lasten "kautta"? 

Se on lisäarvoa tuova asia. Toki jotkut tuntuvat elävänsä lasten kautta tukahduttaessaan omat tarpeensa täysin. Mutta harvassa ne ovat. Lapsi tuo iloa, tekemistä, uusia ystäviä ja arvostusta. 

Eivät nämä vanhapiika ja vanhapoika nimitykset kulttuurissamme mihinkään ole kadonneet arvomaailmassa, vaikka ei ääneen sanotakaan. 

Kiitos huolehtimisesta, mutta olen jo aivan tarpeeksi menestynyt, enkä kaipaa mitään niistä asioista, joita lasten myötä tulee ihmisen elämään. Minulle lasten hankkiminen ei tuottaisi arvoa vaan päinvastoin valuttaisi sitä pois kuin hiekkaa sormien välistä. Elämäni on paljon hauskempaa, palkitsevampaa ja merkityksellisempää lapsettomana.

Miksi kuulostat noin katkeralta?

Ei ole katkeruutta tehdä huomioita elämästä. 

Kerro minulle yksikin menestyvä mies ilman vaimoa ja lapsia, niin kerron sadasta toisin päin menevästä tapauksesta. 

Mutta olet siis kolmikymppinen ja vielä ei voi sanoa mitään, mihin päädyt. Jos päädyt tähän hulivili-poikamiehen elämään, jossa ei ole mitään työn ulkopuolisia velvoitteita, niin tulet näkemään kohtalosi. 

Ei nyt sataprosenttisella varmuudella, mutta hyvin todennäköisesti. 

Ulkopuolinen kysyy, että mikä ihmeen itseisarvo menestyminen muka on? Jotkut voivat pitää boheemista elämäntavasta. Suosittelisin kaikkia ajattelemaan omilla aivoilla ja punnitsemaan mitä arvoja imee itseensä ulkopuolisesta tuputuksesta huolimatta. ;)

Vierailija kirjoitti:

Kerro minulle yksikin menestyvä mies ilman vaimoa ja lapsia, niin kerron sadasta toisin päin menevästä tapauksesta.

Tietenkin, koska melkein kaikki ihmiset hankkivat lapsia. Tuo on yhtä merkityksellinen väite kuin se, että jokaista menestynyttä vasenkätistä kohtaan on monta menestynyttä oikeakätistä.

Mutta olet siis kolmikymppinen ja vielä ei voi sanoa mitään, mihin päädyt. Jos päädyt tähän hulivili-poikamiehen elämään, jossa ei ole mitään työn ulkopuolisia velvoitteita, niin tulet näkemään kohtalosi.

Olen seurustellut melkein koko aikuisikäni. Pidän aika hurjana sitä, että sinä ajautuisit alkoholismiin, jos elämässäsi ei olisi velvollisuuksia ja muita pakkomekanismeja, jotka pitävät sinut kiireisenä tekemässä muita asioita. Minä kun olen tottunut käyttämään vapauteni esimerkiksi parisuhteen vaalimiseen, luonnossa liikkumiseen, taiteen tekemiseen, ystävien tapaamiseen ja matkusteluun.

Vierailija kirjoitti:

No jaa, en mä edes yritä olla esimerkillinen vanhempi. Olen väsynyt, kiroilen, huudankin. En aina, mutta joskus.

Joskus öisin ahdistun yhä maailman pahuudesta ja mietin että kannattiko tehdä lapsia näin kamalaan paikkaan. Sitten muistutan itseäni kotimaisesta lintukodosta ja evoluutiosta ja vahvimman pärjäämisestä sekä elämän ennustamattomuudesta. Vanhemmuuden myötä olen oppinut hellittämään maailman painosta harteillani. Kyllä minä huolehdin, mutta voin vain tehdä parhaani kykyjeni mukaan. Enhän minä muutenkaan osaa elää täydellisesti.

Tarvitsevuus on raskasta ja rasittavaa. Silti kaikesta huolimatta lapset ovat niin rakkaita, että sen sietää. Sanotaan, että sellaista ei osaa kaivata, mitä ei ole. Tämä pätee myös päinvastoin. Kun lapsi syntyy, ilman häntä ei osaisi enää elää. Kun olemme hetken erossa, minulla on ikävä. Vaikka yhdessä ollessa tuntuu välillä, että saisipa olla rauhassa. Ei sitä voi selittää. Sen kokee, jos kokee. Se on kummallinen suhde. Omalle lapselle on valmis antamaan kaikkensa, vaikka se olisi välillä jopa kivuliasta ja vaikeaa. Kaikilla ei ehkä näin ole, mutta minulle kävi niin. Sain esikoiseni vanhana ja kuopuksen vielä vanhempana. Minusta tuli aiempaa vahvempi ihminen ja opin myös olemaan armollisempi itselleni.

Kiitos, tämä oli aika kattava vastaus ja sai ajattelemaan. AP

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan mikään aloituksessa viittaa yliempaattisuuteen eikä edes empaattisuuteen. 

Oma napa ja menettämisen pelko -- oli tosiaan se sitten vaikka vanhuuttaan kuoleva kissa. 

Itsekeskeistä ja vastenmielistä koko asenne. Ei lasta tehdä joksikin omaksi esineeksi, joka on maailman tärkein. Sillä lapsella on oikeus olla oma ihmisensä, tehdä virheensä ja olla toisen neurooseista riippumaton. 

Eli todella hyvä, että ap:lla ei ole lapsia ja ei tulekaan. Vanhemmuus on huolta ja huolenpitoa, totta kai. Mutta ei omien tarpeiden tyydyttämiseksi. 

Teet lapsen, jos haluat lapsen. Pakotat ihmisen syntymään maailmaan, koska itse niin haluat. Itsekästä!

Jos lapset olisivat niiden menestyvien miesten mielestä niin ihania, niin miksi he viettäisivät mahdollisimman paljon aikaa erossa lapsistaan? Eikö nimenomaan menestyvien ihmisten pitäisi siis olla lapsettomia, jos ilman lapsia on niin tylsää, ettei keksi muuta kuin uran luominen... Kummasti se toimisto kuitenkin niitä isiä puoleensa vetää, lasten kanssa olemisen sijaan :D.

En halua olla vastuussa kenestäkään.

Vierailija kirjoitti:

Jos lapset olisivat niiden menestyvien miesten mielestä niin ihania, niin miksi he viettäisivät mahdollisimman paljon aikaa erossa lapsistaan? Eikö nimenomaan menestyvien ihmisten pitäisi siis olla lapsettomia, jos ilman lapsia on niin tylsää, ettei keksi muuta kuin uran luominen... Kummasti se toimisto kuitenkin niitä isiä puoleensa vetää, lasten kanssa olemisen sijaan :D.

Tuo jo hieman vanhakantainen näkemys. Tässä kun selaan yhden ulkomaisen maan parhaimmiston CV:itä asiantuntijana, niin lähes jokainen mies on viettänyt aikaa lastensa kanssa, ainakin pakollisen vanhempaisloman, aika usein pidempiä jaksojakin. Samoin akateemisissa piireissä Suomessakin hoitamisen jakaminen on hyvin yleistä. Liike-elämässä, missä yleensä kiire on nykyään vähennetään edustamista: juuri kukaan ei halua lähteä asiakastapaamisiin tms. viikonloppuisin ja iltaisinkin nihkeästi, priorisoidaan se oman perheen keskeinen aika. Uraihmiset ovat yleensä elämänsä suhteen harkitsevia, niitä vahinkolapsia ei putkahtele kuten alemmissa sosiaaliluokissa elämänhallinnaltaan heikoille ihmisille. Silti niitä vaan halutaan - ja halutaan olla kotona. Muttei tuo vie ap:lta tai kaltaisiltaan mitään, saa olla haluamatta lapsia, kunhan ei ala selittää koko maailmaa omin silmin, mieluummin uskoo tilastoja ja tutkimuksia.

Hiton outo käsitys vanhemmuudesta. Ei lapset ole minun omaisuuttani vaan ihmisiä, jotka kasvavat ja oppivat ja heille pitää antaa vapaata ja vastuita ikätasonsa mukaan. Ei kukaan pysty suojelemaan ketään, edes omia lapsiaan, kaikelta. Heistä kasvaa aikuisia ihmisiä aivan kuten sinusta ja minustakin ja siihen kasvuun kuuluu myös virheet ja kämmit. Hyysäsikö oma äitisi tai isäsi sinua täysi-ikäiseksi asti 24/7 ja vahti ettet satuta itseäsi? Eivät koskaan kiroilleet tai mokanneet vanhempina mitenkään? Itse ainakin olen kasvanut ihan tavallisten ihmisten lapsena enkä usko olevani piloilla vaikka välillä syötiin karkkia useamman kerran viikossa ja äiti huusi perkelettä niin että ikkunat helisi kun lohikeitto kaatui pöydälle.

Sosiaalinen paine lisääntymiseen on edelleen vahva. Onneksi syntyvyys on kuitenkin kääntynyt laskuun tässä maailman tilanteessa.

Mun mielestä on hyvä, että nykyisin ei ole pakko tehdä yleisiä valintoja, jos ei vain halua. Olen itsekin pohtinut tuota, etten ota edes eläintä sen vuoksi, että jonain päivänä se kuolee, ja tiedän ottavani asian silloin erittäin raskaasti.

Voin myös ihan suoraan sanoa, että en jaksaisi myöskään hoitaa vammaista lasta. Eräällä tutulla on vammainen lapsi, joka saattaa milloin vain syödä vaikkapa kilon kiviä tai työntää haarukan pistorasiaan. En haluaisi käyttää elämääni tuollaiseen vain siksi, että lapsen saanti on joku "elämän tarkoitus" tai että se "kasvattaa ihmisenä".

Nautin myös yksiolosta. Se on ihan mahtavaa, ja hienoa, että nykypäivänä kyseenalaistetaan enemmän ihanteet, jotka voivat johtaa vain onnettomien lasten syntymiseen.

Vierailija kirjoitti:

Hiton outo käsitys vanhemmuudesta. Ei lapset ole minun omaisuuttani vaan ihmisiä, jotka kasvavat ja oppivat ja heille pitää antaa vapaata ja vastuita ikätasonsa mukaan. Ei kukaan pysty suojelemaan ketään, edes omia lapsiaan, kaikelta. Heistä kasvaa aikuisia ihmisiä aivan kuten sinusta ja minustakin ja siihen kasvuun kuuluu myös virheet ja kämmit. Hyysäsikö oma äitisi tai isäsi sinua täysi-ikäiseksi asti 24/7 ja vahti ettet satuta itseäsi? Eivät koskaan kiroilleet tai mokanneet vanhempina mitenkään? Itse ainakin olen kasvanut ihan tavallisten ihmisten lapsena enkä usko olevani piloilla vaikka välillä syötiin karkkia useamman kerran viikossa ja äiti huusi perkelettä niin että ikkunat helisi kun lohikeitto kaatui pöydälle.

Pystyt suojelemaan kaikelta, kun jätät lapset tekemättä! En voi käsittää, miksi joku haluaa lapsia. Tai tarkemmin sanottuna miten halu saada lapsia voi mennä järjen edelle.

"Yliempaattinen" ei olisi se sana, mitä ap:n asennoitumisesta käyttäisin. 

Ja sääli, että hän on niin ankara itselleen. Lapset ovat paljon armollisempia. Ei tarvitse olla täydellinen, virheetön esimerkki, eikä tarvitse olla 24/7 duunissa lasten takia. Aivan pieni vauva tietysti tarvitsee enemmän huolenpitoa, mutta se on lyhyt aika. 

Se on toki totta, että kun vanhemmaksi on tullut, niin se osa pysyy koko loppuelämän. Lastensa puolesta tietysti kantaa huolta. Mutta kyllä sekin normaalisti ajan oloon helpottaa. 

Vaikka puhutaan että muka miehen ja naisen välillä lasten hoitovastuun jakaminen olisi kovin yleistä niin ei se näytä niin olevan ainakaan mun työpaikalla (suuri it-alan firma, jossa lähes kaikki akateemisesti koulutettuja asiantuntijoita). Joo, moni mies pitää pienen isyysloman. Ja kyllä järkkäilevät lapsille kaikkea tekemistä lomilla, itse asiassa koko lomat menee lasten ehdoilla.

Mutta... Silti on se kumma ero, että me naiset joilla on lapsia, emme voi tehdä ylitöitä, koska lapsia on haettava päiväkodista, päivällinen laitettava, koti hoidettava. Perheelliset miehet jatkavat ylitöiden tekoa lasten jälkeen aivan kuten ennenkin. On myös erittäin harvinaista että mies olisi poissa töissä koska lapsi on kipeä tai lähtisi lasta viemään lääkäriin tai hammaslääkäriin tms. Edelleen, sivistyneissä koulutetuissa perheissä nämä arkirutiinit tuntuu lähes aina hoitavan äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hiton outo käsitys vanhemmuudesta. Ei lapset ole minun omaisuuttani vaan ihmisiä, jotka kasvavat ja oppivat ja heille pitää antaa vapaata ja vastuita ikätasonsa mukaan. Ei kukaan pysty suojelemaan ketään, edes omia lapsiaan, kaikelta. Heistä kasvaa aikuisia ihmisiä aivan kuten sinusta ja minustakin ja siihen kasvuun kuuluu myös virheet ja kämmit. Hyysäsikö oma äitisi tai isäsi sinua täysi-ikäiseksi asti 24/7 ja vahti ettet satuta itseäsi? Eivät koskaan kiroilleet tai mokanneet vanhempina mitenkään? Itse ainakin olen kasvanut ihan tavallisten ihmisten lapsena enkä usko olevani piloilla vaikka välillä syötiin karkkia useamman kerran viikossa ja äiti huusi perkelettä niin että ikkunat helisi kun lohikeitto kaatui pöydälle.

Pystyt suojelemaan kaikelta, kun jätät lapset tekemättä! En voi käsittää, miksi joku haluaa lapsia. Tai tarkemmin sanottuna miten halu saada lapsia voi mennä järjen edelle.

Tähänhän nämä ketjut aina pysähtyvät: mustavalkoiseen ajattelutapaan, se oma näkemys on "järjen", toisten "ihmeellisen, idiottimaisen tunteen" aikaansaama. Toivottavasti olette nuoria ja iän mukana kykenette avartamaan ajatteluanne. Tuolla en tarkoita, että pitäisi muuttaa omia valintojaan, mutta kykyä ymmärtää toisen argumentteja. Ja kykyä hyväksyä toisen valintoja vaikkei ne itselle oikeita olisikaan. Tuollainen taito on elämässä hyväksi av:n ulkopuolellakin ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta, harvoin perheellisille kelpaa mikään perustelu lapsettomuudesta. Oli syy mikä tahansa, aina saa kuulla olevansa itsekäs turhanmärehtijä, jolla ei ole mitään kosketuspintaa todellisuuteen.

Tämä on kyllä jännä homma. Meillä lapsettomilla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa todellisuuteen eikä lapsiperheen elämään - vaikka käsittääkseni suurin osa meistä on kasvanut aikuiseksi juurikin...lapsiperheessä? :D Useimmiten tuntuu että ne jotka halveksuvat ratkaisuamme, ovat jollain tavoin katkeria siitä vapaudesta joka meillä on.

Feels!

Täällä 50 v vela, joka ahdistui jo pikkusiskosta lapsena, että eikai se nyt tipu kalliolta mereen tai aja pyörällä ojaan. Ihan hirveä, mahdoton stressi!

Tämän lisäksi stressaan ajatuksella, että lapsi olisi mielipuoli psykopaatti ja tappaisi minut perintöä havitellessaan. Tai no, ehkä enää ei ole kovin suuri todennäköisyys tälle skenaariolle, mutta kuitenkin..