Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita herkästi töistä ahdistuvia/uupuvia? Tuntuu, että en selviä työelämästä :o! Mikä auttaisi jaksamaan?
09.08.2017 |
Olen ollut myöskin työtön välillä ja olin tosi ahdistunut aina kun töitä ei meinannut löytyä. Lopulta aina sain jotain töitä.
Kaikissa on ollut sama kuvio, jonka tunnistan: aluksi työ on ollut ihanaa ja mukavaa. Kiva saada rahaa! Säännöllinen arkirytmi! Olen jaksanut työssä hetken.. Muutaman kuukauden päästä alkaneet ensioireet uupumuksesta: vatsa sekaisin, päätä särkee, viikonloppuisin ja iltaisin ei ehdi palautumaan.. Töitä ajattelen kotonakin.
Monessa paikassa työyhteisökin on kussut tai siltä on tuntunut, sairauslomia kertynyt fyysisten oireiden vuoksi. Lopulta olen aina vaihtanut työpaikkaa kun olen ajatellut, että vika on työpaikassa kun en jaksa työtä.
Nyt 6kk sitten löysin oikeasti ihan jeespalkkaisen ja tosi rennon duunin, työntekijöitä kymmeniä jakamassa tätä työtaakkaa.. Työ on itsenäistä.. Minä aloin kuitenkin huomata näitä tuttuja oireita, olen väsynyt koko ajan. Sain keväällä jatkuvasti flunssaa, vatsatautia yms ja jouduin olemaan pois töistä muutamia kertoja kun oksentelin jne. Huomasin, että stressi on varmaan laskenut vastustuskykyä, vaiko oliko kaikki sittnekin stressioireita? Jatkoin työssä kuitenkin ihan normaalisti, mutta ahdistus sisälläni kasvoi. Huomasin, että valitan kaikesta. Eristäydyn työyhteisöstä. Väsyin työpäivän jälkeen niin, että en jaksanut enää tehdä mitään.
En jaksa uskoa, että tässäkin duunissa olisi "vikaa" vaan vika on korvien välissä. Varasin ajan psykologille kun uuvuin niin, että menin itkien lääkäriin tänään aamulla ja hän kirjoitti hetkeksi sairaslomaa kun olen niin ahdistunut.
Mistähän tää vois johtua? Olen luoteeltani äärimmäisen herkkä ja kuormitun nopeasti mm.sosiaalisista kontakteista. Onneksi ei ole asiakaspalvelutyö kuitenkaan. Millä helpottaa työssä jaksamista? Olen luoteeltani kuitekin aika korkean työmoraalin omaava enkä yhtään sellainen "pummi". Olen vaan todella niin väsynyt, että en vaan jaksa enää. Siis miten mulla voi olla uupumusta kun oon duuniakin vaihdellut? Tehny erilaisia toimistotöitä. Hävettää ja nolottaa!
Taas on olo, että pitäiskö vaihtaa duunia tai ettiä jotain muuta. Kuitenkin nykyinen työ on palkkaukseltaan ja sisällöltään aika iisiä, vähän ykstoikkosta joo mut ns. helppoo rahaa. Ei kuormita aivoja liikaa.. Koitin miettiä, että missä/minkälaisessa asiat ois paremmin ja missä viihtyisin paremmin, mutta en juuri nyt keksi mitään. Eli duunin vaihtaminen ei ole vaihtoehto nyt.
Onko muilla tällasia ongelmia? Toivottavasti psykologi osaa auttaa. En tiedä olenko niin paatunut sitten arkeeni, että siksi duuni ahdistaa. Lapsiakaan ei ole, että ei se arki niin rankkaa ole. Mieheni ja vanhempani ovat kuvailleet että oon varmaan jotenkin erityisherkkä ja siksi kuormitun. No, olin tai en niin jotain tälle on tehtävä. Veriarvot yms on muuten tutkittu, että vika on tosiaan korvien välissä tän uupumuksen kanssa.
Kommentit (319)
Vierailija kirjoitti:
Olen viestin 116 kirjoittaja. En nyt jaksa keskittyä lukemaan koko ketjua, mutta se minkä ap teksteistäsi luin, niin oireesi ovat ihan täsmälleen samanlaiset kuin minulla silloin, kun ei ole lääkitystä päällä. Eli jos olen halunnut kokeilla elää ilman. Uskon, että sinulla on ainakin masennus/yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
Kaikki nuo fyysiset oireet voivat olla masennuksen oireita. Minulla on aina esim. vatsa aivan sekaisin jos olen masentunut/ahdistunut, mikään ruoka ei pysy sisällä jne, samoin se jatkuva stressi alentaa yleistä vastustuskykyä, jolloin voit sairastella enemmän, tuttua tuokin. Keskittymiskyvyn mainitsit myös, se alenee ihan huomattavasti minulla ilman lääkitystä. Sanoit, että aiemmin syödessäsi lääkkeitä voit paremmin, joten miksi et kokeilisi uudestaan? Itse en olisi elossa ilman toimivia lääkkeitä, niin se vain valitettavasti joidenkin ihmisten kohdalla on. Ja vaikka olen periaatteessa lääkevastainen, niin pakko se on tehdä valinta, ja minun valintani on siedettävä ja ihan mukava elämä lääkkeen kanssa, kuin sietämätön kidutus ilman lääkkeitä. Tsemppiä!
Ymmärrän kirjoittajan pointin tässä, mutta jotenkin itse ainakin haluan pitää kiinni oikeudestani olla tällainen. Olen nuoresta saakka syönyt vuosien kestäviä jaksoja SSRI-lääkitystä. Kyllä niistä toki apuakin oli, mutta en ollut minä. Koin olevani zombi ja laaja tunnelmapaloista kapeni. Tiedän maksavani tiettyä hintaa lääkkeettömyydestäni, mutta koen olevani minä. Lisäksi, lääkkeitä syödessä jaksoin kyllä enemmän, mutta keho alkoi oireilla ylirasitusta infektiokierteellä ja kivuilla. Mieli ei osannut hälyttää ajoissa, koska lääkkeet "turruttivat". Mutta siis, lääkkeet ovat toisinaan varsin tarpeen, olleet minullekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monelle naiselle luontevin rooli elämässä olisi hoitaa kotia ja lapsia. Valitettavasti se ei nyky-yhteiskunnassa ole sallittua. Toisaalta kerrotaan, että työtä ei riitä kaikille koska robotit ja tietokoneet vievät työt ihmisiltä, ja toisaalta poliitikot rääkyvät vihaisina, että naiset on saatava töihin, edes hoitovapaita ei saisi pitää. Käsittämätöntä ahdistelua, koska monella järkkyy mielenterveyskin kun pakotetaan työelämään. Sukupuolet ovat erilaisia psyykkisesti ja fyysisesti, se on biologinen fakta. On henkistä väkivaltaa kieltää tämä erilaisuus.
Ymmärrettävästi tämä on saanut alapeukkuja, osin ihan syystäkin, koska kaikki naiset ei todellakaan ole tuollaisia, ja olisi väärin rajoittaa kaikki naiset taas koteihin.
Mutta itse mietin jo koululapsena, että voi olisipa vielä sellainen vanha aika, jona tytöt sai olla ujoja ja kilttejä ja "heikkoja", eikä tämä nykyaika jossa pitäisi olla yhtä liikunnallinen ja porukkahenkinen ja rohkea kuin pojat. Myöhemmin mietin sitä, että minulle luultavasti olisi sopinut parhaiten perinteinen kotiäidin/rouvan rooli, koska työelämän vaatimukset ja paineet minun on hyvin vaikea kestää. Sen sijaan kotielämän yksinäisyyttä ääri-introverttinä kestäisin erinomaisesti. Valitettaasti minä en sitten koskaan edes löytänyt miestä joten en ole päässyt edes kokeilemaan vaan on ollut pakko raataa työelämässä vaikka se ahdistaa.
Mulla ei ole muita saikkuja kyllä ollut kuin 32-vuotiaana pitkä burnout-loma. Mullakin on jatkuvasti oireita joiden takia varmaan periaatteessa moni olisi saikulla mutta kun minun täytyisi sitten olla jatkuvasti, eikä se käy. Esim. löysä jännitysmaha, kuvotus jne on mulla joka arkipäivä.
Tämä! Kovasti on nähty vaivaa naisten aseman parantamiseksi ja on loistavaa että me ollaan tasa-arvoisia. Mutta kyllä mun pää kestää paljon paremmin kotiäitiyttä kuin työelämää. Olen aidosti onnellinen ja saan tyydytystä siitä mitä teen. Ja ennenkaikkea jaksan tehdä kotona kaiken mitä pitääkin. Ihmiset ihmettelee miten voi olla että jaksan, kun työelämästä olen jatkuvasti uupunut pois. Ei se ole se työn määrä vaan laatu. Ja ympäristö. Kotona en ole koko ajan hälytystilassa. Mutta koska raha, joudun tästä onnen tyyssijasta taas lähtemään pois (kunhan tämä vauva ei ole vauva enää).
En halua syödä lääkkeitä. Kun olin rehellisesti masentunut, söin lääkkeitä ja ne auttoi. Mutta en ole masentunut enää, minulla on virtaa ja olen onnellinen kun olosuhteet on kunnossa. Jonkin pitäisi muuttua ulkoisissa (työ)olosuhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Millä te elätte, jotka olette jääneet pois töistä?
Työttömyyskorvauksella ja asumistuella. Toki saan myös lapsilisän ja elatusavun, mutta ne kyllä meneekin lapsen tarpeisiin. /121
Miksi te kaikki syytätte itseänne? Vika on nykyajan työelämässä. Muistan kuinka ennen oli töissä jopa tylsiä hetkiä, kun oikein piti keksiä tekemistä tai siivottiin nurkkia. Enää ei ole. Ihmiset tekevät monen työntekijän työt, kun säästetään johtajille osinkoja. Työnantaja paskat välittää, jos tuhoatte terveytenne ylitunnollisuudella. Otetaan vain uusi orja. Oikein odotan että nykyajan kännykkänuoriso tulee ja näyttää työnantajille närhenmunat. Siksi niillä onkin jo hätä ja haalivat tänne halpatyövoimaa. Tosin tulevat pettymään näiden osaamiseen ja kielitaidottomuuteen aivan satavarmasti.
Vierailija kirjoitti:
Millä te elätte, jotka olette jääneet pois töistä?
Eläkkeellä ja pääomatuloilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kirjoittajan pointin tässä, mutta jotenkin itse ainakin haluan pitää kiinni oikeudestani olla tällainen. Olen nuoresta saakka syönyt vuosien kestäviä jaksoja SSRI-lääkitystä. Kyllä niistä toki apuakin oli, mutta en ollut minä. Koin olevani zombi ja laaja tunnelmapaloista kapeni. Tiedän maksavani tiettyä hintaa lääkkeettömyydestäni, mutta koen olevani minä. Lisäksi, lääkkeitä syödessä jaksoin kyllä enemmän, mutta keho alkoi oireilla ylirasitusta infektiokierteellä ja kivuilla. Mieli ei osannut hälyttää ajoissa, koska lääkkeet "turruttivat". Mutta siis, lääkkeet ovat toisinaan varsin tarpeen, olleet minullekin.
Olen siis tuon lainaamasi viestin kirjoittaja. Itse taas koen, että lääkkeitä syömällä, olen ns. oma itseni. Olen edelleen herkkä, tunnen todella vahvasti, mutta en ole voimaton ihmisraunio sen tähden, että aivoni eivät toimi kunnolla. Zombioloa tunnen enemmän masentuneena, silloin masennustunteet peittävät kaiken muun alleen ja tuntuu kuin ei oikeastaan tuntisi mitään. Samoin silloin, kun lääkitystä ollaan vasta jatkettu, tai jos annos on ollut liian suuri. Lääkkeissä on tietysti suuria eroja, ja varmasti juuri annostuskin vaikuttaa paljon kokemukseen. :)
En jaksa lukea koko ketjua, mutta voisiko olla että työaiat tulee otettua liian henkilökohtaisesti. Työasia on työasia ja ikävä palaute kohdistuu tehtyyn työhön, ei sinuun. Tämän kun saa korvien välissä kuntoon voi helpottaa. Lisäksi uupumusta voi aiheuttaa se, että yrittää ityse keksiä ratkaisun kaikkeen. Jos vaikka on 3 kiireellistä työtehtävää eikä kaikkea ehdi tehdä muttei teidä, mikä pitää tehdä ensin ja mikä myöhemmin, se on pomon tehtävä kertoa asia. Ehkä pomo osaa kertoa ehkä ei, mutta ainakin kannattaa kysyä eikä itse pähkäillä. Kysymällä nimittäin pomokin saa tietää, että työn kuormassa ja prioriteeteissa on tällainen pulma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen myös näitä jotka en halua mitään lääkitystä. Minä pidän kiinni oikeudestani olla sellainen kuin olen, vaikkei se sovikaan nyky-työelämän kanssa kovin hyvin yhteen. Mieluummin sitten jään korvauksille, jos en enää ollenkaan pysty mihinkään töihin, kun alan kemiallisesti manipuloida itseäni koneiston sopivammaksi osaksi.
Kesälomalla muuten luin, että 25-35-vuotiaista jo 25% käyttää lääkkeitä selvitäkseen työelämästä. ADHD-lääkkeitä keskittymiskyvyn parantamiseen, rauhoittavia stressin tasaamiseen, masennuslääkkeitä, jopa laittomia aineita jos ei lääkäriltä saa sopivia. Minusta tämä ei ole ollenkaan terve kehitys, ja sitä pitäisi vastustaa. Ehkäpä TYÖELÄMÄÄ pitäisi muuttaa ihmisille sopivammaksi, eikä ihmisiä työelämään sopivammaksi?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen myös näitä jotka en halua mitään lääkitystä. Minä pidän kiinni oikeudestani olla sellainen kuin olen, vaikkei se sovikaan nyky-työelämän kanssa kovin hyvin yhteen. Mieluummin sitten jään korvauksille, jos en enää ollenkaan pysty mihinkään töihin, kun alan kemiallisesti manipuloida itseäni koneiston sopivammaksi osaksi.
Kesälomalla muuten luin, että 25-35-vuotiaista jo 25% käyttää lääkkeitä selvitäkseen työelämästä. ADHD-lääkkeitä keskittymiskyvyn parantamiseen, rauhoittavia stressin tasaamiseen, masennuslääkkeitä, jopa laittomia aineita jos ei lääkäriltä saa sopivia. Minusta tämä ei ole ollenkaan terve kehitys, ja sitä pitäisi vastustaa. Ehkäpä TYÖELÄMÄÄ pitäisi muuttaa ihmisille sopivammaksi, eikä ihmisiä työelämään sopivammaksi?
Lääkitään työelämää eikä ihmisiä! Me ollaan ihan fine tämmöisinä.
Nyt menee vähän henkiseksi mutta mistä te ihmiset löydätte olemassaolollenne tarkoituksen? Ollaanko me täällä työtä tekemässä vai pitäisikö työn olla vain väline siihen että me pystytään elämään ja siten toteuttamaan sitä oikeaa tarkoitusta (mikä se sitten ikinä onkaan)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millä aloilla olette?
Siivoamista, pesula, puhelinmyynti, toimistotyötä, keittiö, raksa, puistotyöt.. niitä on kokeiltu ja aina sama juttu.. pää ei kestä, en pärjää. :/
No jos saisi tarpeeksi rahaa vaikka lottovoitosta tai jostain pääomasta niin en tarvitsisi palkkatöitä mihinkään, tekisin jotain itseä kiinnostavaa silloin kun siltä tuntuu. Nyt olen virallisesti työtön, epävirallisesti työkyvytön, ja ilman rahaa eli muytamalla satasella kuussa elämä on kurjaa ja ankeaa. Iso osa kapasiteetista menee sen laskemiseen mihin on juuri nyt varaa. Joten minulle työ on vain tapa saada rahaa. Olen ollut niin monesti masentunut ja uupunut että työ muussa mielessä ei merkitse enää mitään, samaa paskaa kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä korpeaa olla veronmaksaja tässä hyvinvointiyhteiskunnassa kun tällaista volinaa lukee. Ettäs kehtaatte.
Kyllä korpeaa Kunnollisena ihmisenä ja veronmaksajana (tuistahan menee vaatimattomat 20-25% veroina takas suoraan valtiolle) maksaa sinunkin viininjuonnit ja muiden alkoholistien kalliit hoidot ja lääkkeet. Häpeä.
Ollaanko me täällä työtä tekemässä vai pitäisikö työn olla vain väline siihen että me pystytään elämään ja siten toteuttamaan sitä oikeaa tarkoitusta (mikä se sitten ikinä onkaan)?
Itselläni on hengellinen vakaumus, tai pikemminkin aina ollut halu hengelliseen etsintään. Olen aina vaistonnut että on olemassa jokin salattu jumaluus, jokin toinen tietoisuudentaso, jokin valaistuminen, jota etsin. En ole vielä sitä mitenkään täydellisesti löytänyt, mutta se on se mikä on oman elämänin tarkoitus. Työ on vain siksi, että saa pidettyä tätä maallista kehoa hengissä, että saa ruokaa ja asunnon ja muuta.
- 130
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihana ketju. Minulla ei ole tuttava piirissäni ketään joka olisi itseni kaltainen, joten aina kun olen lääkärissä tai missä hyvänsä selitämässä oloani niin siellä ei ymmärretä minun uupumustani ja herkkyyttä ollenkaan jolloin alan vain syyttämään itseäni entistä enemmän. Välillä jopa hieman vihastuttaa että kovat ihmiset pärjää täällä paremmin. Minä olen kyllä kokeillut lääkitystä ja kyllähän siinä hetkellisesti parempi olo tulee, mutta olen niin herkkä jopa itseäni kohtaan että aistin myös ne asiat jotka lääke turruttaa. Huomaan että en voi olla niin iloinen tai surullinen kuin haluaisin ja jotain puuttuu. Tosin en ole normaali lääkkeettäkään. Olen melko varma että oikeassa ympäristössä alkaisin paranemaan, mutta minkäs teet kun ainoat oikeat ihmiskontaktit ovat hoitajia jotka epätoivoisesti yrittävät väkertää minusta työkuntoista hinnalla millä hyvänsä. Siis se työkuntoisuus on tärkein ei hyvinvointi. Minullakin on traumataustaa. Ja minulle työn tärkeys elämässä tuli niinkin aikaisin selville kuin joskus lapsena kun äitini uhkasi heittää minut ulos kotoa jos en saa joskus töitä (en muista tarkalleen sanoja, mutta näin vanhempana vaan voin ihmetellä mikä logiikka tuon sanomisessa oli tuolloin). Vielä kun päälle iskee sen että suomalainen yhteiskunta on työpainoitteinen ja sillä määritetään ihmisarvo niin avot. Eikä nämä loisvalittajat ja trollaajat maailmaa ainakaan paremmaksi muuta - ehkä kartuttavat valtion kassaa, mutta aiheuttavat yleistä pahoinvointia. Nyt kun luin kommenttini niin en yhtään ihmettele oloani - koko elämän on saanut kuulla työ sitä ja työ tätä.
Kerroinkin tosiaan, että olen nyt lyhyellä (tosin uskon tämän pidentyvän :( ) sairaslomalla kun sain totaalisen romahduksen. Olen vaan itkenyt koko viikon kotona, murehdin mitä esimies sanoo, pelkään irtisanomista, pelkään työterveyslääkäriä.. Pelkään miten työyhteisö suhtautuu. Pelkään, että palaan työhön ja pari päivää olen fine: sitten tulee joku järkky ripuli taas ja joudun olemaan pois tai iskee sitten taas kova päänsärky.
Olen aivan totaalisen ylikierroksilla, enkä saa itseäni rauhoitettua. Päätin nyt koittaa tehdä rentoutusharjoituksia. Kaikki harrastukset minulla melkeinpä jääneet, koska en työpäivän jälkeen ole jaksanut koskaan tehdä mitään.
Tiedän, että seuraavan mitä kerron niin saan miljoona alapeukkua.. Mutta siis, kerroikin aiemmin että olen haaveillut aina lapsista. Möläytin sitten miehelle tuossa joku aika sitten, että haluaisin lapsen niin voisi olla luvalla pois työelämästä. Jaksan arkena siivota ja touhuta ja tällasta kun olin työtön, mutta työelämää vaan en meinaa kestää. Joo ja en ole lasta yrittämässä nyt ennen kuin pää on paremmassa kunnossa. Ja joskushan töihin ois palattava sen lapsenki kanssa ja sit se arki vasta vaikeaa olisikin.
Oon ollut nykyisessä työssäni oikeasti alle vuoden ja oon jo nyt näin uupunut. Kun kertyi noita yksittäisiä saikkuja niin esimies piti "puhuttelun" ja juteltiin, onko työssä jotain mitä voisi muuttaa jne. Oli hyvin turhautunut kun en keksinyt oikein mitään, millä voisi auttaa jaksamista :(.
Minulla on jatkuva ripuli ja ruokahalu laskenut. Olen yrittänyt syödä. Olen laihtunut, BMI 16 tällä hetkellä ja pelkään mitä käy jos tää ei lopu tän vatsan kans ja laihdun vaan lisää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea koko ketjua, mutta voisiko olla että työaiat tulee otettua liian henkilökohtaisesti. Työasia on työasia ja ikävä palaute kohdistuu tehtyyn työhön, ei sinuun. Tämän kun saa korvien välissä kuntoon voi helpottaa. Lisäksi uupumusta voi aiheuttaa se, että yrittää ityse keksiä ratkaisun kaikkeen. Jos vaikka on 3 kiireellistä työtehtävää eikä kaikkea ehdi tehdä muttei teidä, mikä pitää tehdä ensin ja mikä myöhemmin, se on pomon tehtävä kertoa asia. Ehkä pomo osaa kertoa ehkä ei, mutta ainakin kannattaa kysyä eikä itse pähkäillä. Kysymällä nimittäin pomokin saa tietää, että työn kuormassa ja prioriteeteissa on tällainen pulma.
Minä olen saanut pelkkiä kehuja. Olen kuulemma hyvä työntekijä, asenne loistava yms yms. Tiedän olevani hyvä työssäni ja osaavani ihan hyvin.
Olen tosiaan miettinyt lääkitystä, koska nämä fyysiset oireet ovat nyt mahdottomia. Tärinää, päänsärkyä, ripulia, sydän hakkaa.. Olen testannut näihin oireisiin Propralia, mutta se ei ole juuri auttanut.
Ap
Jos voittausin lotossa, jäisin heti pois töistä. Olen ollut työttömänäkin ja jotenkin sekin oli ahdistavaa. Lottomiljonäärinä ei ainakaan tarvisi murehtia rahaa ja voisi halutessaan silloin tällöin mennä töihin. Sinällään tykkään työnteosta ja mukavassa paikassa jopa nautin siitä. Mutta olen jotenkin erityisen herkkä paineelle, muutoksille ja stressille. Koen myös herkästi huonon ilmapiirin yms. Työni on fyysisesti raskasta ja kai sekin uuvuttaa. Mutta tämä henkinen puoli on raskaampaa.
Tuli mieleen, että jos oikein kovasti laihtuu ja on mahan kanssa pahoja ongelmia, niin voisiko siinä olla joku sairaus taustalla? Onko esim. keliakia tutkittu? Siinä voi myös tulla raudanpuutosta ja muita puutoksia ja siten laihtuu, on väsynyt, yleiskunto heikkenee.
Jos verikokeet on ok, uniapneatutkimukset tehty ja kilpirauhanen on kunnossa, seuraavaksi mieleen tulee masennus ja/tai ahdistushäiriö. Toki muitakin mahdollisuuksia on. Toivottavasti työterveys voi tutkia asiaa lisää.
Millä te elätte, jotka olette jääneet pois töistä?