Onko täällä muita herkästi töistä ahdistuvia/uupuvia? Tuntuu, että en selviä työelämästä :o! Mikä auttaisi jaksamaan?

Vierailija kirjoitti:

Nari nari. Vituttaa tämmöset narinat. Ja jos joku kehtaa sanoa totuuden ääneen, niin alapeukkuja satelee, kun jokai iikka on nykyään nin helvetin herkkä tai ahdistunut. Jos kaikki tekis näin, ni millä te eläisitte. Olen itsekin melko herkkä, varmaan erityisherkkä, mutta sen kanssa täytyy oppia elämään eikä aina keksiä tekosyitä miten työ ei maita.  Vittu alkaa sapettaa.

Ainoa syy miksi teet tämän kommentin on verotusjärjestelmä. Se tekee kaltaisistasi ylikiinnostuneita siitä miten muut elävät ja olevat. Koska muuten he ovat "kukkarollasi" eiks niin. Mutta jos et antaisi aiheen mennä tunteisiin niin tajuaisit minkälainen ongelma tämä on yksiölle ihan koko elämään vaikuttavana asiana. Jotkut päätyvät jopa lapsettomiksi väsymyksen vuoksi. Miten sinä luulet että ilkeä kommenttisi parantaa ketään täällä? No ei sen olekaan tarkoitus auttaa vaan on oire jostain oman elämäsi ongelmasta jota sinä oireilet näkemällä vikaa muissa. Paitsi yhteskunnassa ja työjärjestelmässä, koska ne ovat auktoriteetteja ja sinä et kyseenalaista auktoriteetteja.

Ap, miten voit? <3

Vierailija kirjoitti:

Ap, miten voit? <3

Päivittelin tätä ketjua ja oi, ihanaa kun joku kysynyt vointeja :). Ihan ok, mielialalääkettä syön nyt.. Olen tämän lisäksi nyt sit menossa tosiaan psykologin juttusille. Ens viikolla palaan töihin, kotietätyöstä sovittu jo puhelimitse esimiehen kanssa. Paristi viikossa siis saan jäädä kotiin tekee hommia, tuntuu valtavalta helpotukselta. Työterveyslekurin aika peruuntui ja siirtyi, joten joudun nyt palaamaan töihin ennen kuin tapaan hänet. Oisin halunnut tavata ennen saikun päättymistä niin ois voinut tosta osa-aikasairauslomasta kysyä. Toisaalta olo on nyt paljon parempi jo ja uskon tuon kotietätyön helpottavan. Tein myös lupauksen itselleni, että tauotan työtä nyt taukojumpalla yms.

Ap

Kiva kuulla!

voimia sinulle kirjoitti:

Onko sulta tutkittu kunnolla rautavarastot ja muut? Kuulostat ihan minulta... Aina on ollut vaikeaa työelämä. Sosiaalisen kanssakäymisen olen kokenut raskaaksi kun tunnen itseni niin erilaiseksi. Sinä et ehkä sellainen ole, mutta tuo kuormittuminen ja palautumattomuus oli mullakin. Lisäksi muutenkin väsymys vaivannu.

Mulla tutkittiin kilpirauhasen toiminta. Vajaatoiminta löytyi plus lisäksi vakava raudanpuuteanemia, joka aiheuttaa myös samat oireet kuin kilppari. Eli kannattaa mennä sellaiselle lääkärille joka kuuntelee oireita eikä vain tuijota viitearvoja. Lisäksi mittauttaa ferritiini ja seerumin rauta, joista näkee onko raudan puutos. Hemoglobiini ei sitä kerro. D-vitamiinitasot kannattaa mittauttaa myös, ne olisi hyvä olla siellä sadan paikkeilla vaikka virallisesti muka yli 50 riittäisi, ei se riitä.... Tsemppiä sulle, oikeasti toimi noin, itse sain avun!

Ilman rautaa tyroksiini ei muunnu elimistössä käyttökelpoiseksi eli tulee sekä anemian että vajaatoiminnan oireet. Feriitiinin tason pitäisi olla viitealueen yläpuoliskolla.

T. Toinen uupunut kilpirauhasvammainen aneemikko

Voi ristus teitä kaikesta ahdistuvia.

Töissä käydään jotta muu elämä on mahdollista. Jos töissä ei aina ole kivaa, se on voi-voi.

Aikuinen ei jää ihmettelemään jokaista löysää ulostetta vaan ostaa Imodiumia ja jatkaa arkea.

Ihan sama minkä diagnoosin olet itsellesi kehittänyt - elämä on elämää ja siihen nyt kuuluu kaikenlainen arkivitutus ja työnteko. Kyllä kai meitä kaikkia joskus ottaa koppaan, mutta ei se ole syy ottaa saikkua tai hakeutua terapiaan.

Helvetti nainen, jos et kertakaikkiaan kykene työelämään, rupea tekemään lapsia. Saat ahdistua ihan kotosalla neljän seinän sisällä.

Vierailija kirjoitti:

Esimies kirjoitti:

Minusta taas tuntuu, että monet uupuvat, koska odotukset ovat alun perinkin liian korkealla. Nykytyontekijöille ei vaan riitä 'tavallinen' meno vaan pitää olla urakehitystä, mindfulnessia, tasapaino yksityiselämän kanssa, joustavuutta jne.

Näen usein ihmisiä joille mikään ei vaan riitä. Pitää olla enemmän ja enemmän. Oma elämä on hakusessa ja siksi ei mihinkää työhönkään olla tyytyväisiä koskaan. Ja joo, olen toiminut esimiehenä viisitoista vuotta ja yhä vaikeampaa on saada alaisista sitä tulosta, kun ollaan sairaslomalla ja vanhempainlomalla ja uupumuslomalla ja osa-aikaisena masennuksen vuoksi.

Huolestuttaa, kuka ne duunit loppujen lopuksi tekee.

Itselleni työ toki tuo sisältöä päiviini, muttei ole ainoa elämän sisältö. Monilla ihmisillä vastoinkäymisten sietokykykin on heikentynyt ja pienikin konflikti vie sairaslomalle.

Esimiehenä tehtäväsi on järjestää tai ainakin pyrkiä järjestämään työolot sellaisiksi, ettei uupumisia tapahtuisi. Jos olet aina suhtautunut uupumiseen uupunutta syyllistäen, et ehkä ole tullut kehittäneeksi työympäristöä ja sen toimintatapoja ja ei ole ihme että kierre vain jatkuu. Fiksumpi ehkä ottaisi opiksi. 

Onhan niitä kaikenlaisia lusmuja toki olemassa, mutta on kyllä totta vie liian vaativia työpaikkojakin. Tuo "pitää olla enemmän ja enemmän" ja "ei mihinkään työhönkään olla tyytyväisiä koskaan" koskee myös monia työnantajia tulosvaatimuksineen. Häpeäkseni myönnän, että itsekin joskus nuorena ja naiivina ajattelin nykyajan koventuneesta työelämästä valittavien olevan vain liian laiskoja ja mukavuudenhaluisia, mutta elämä on opettanut kantapään kautta. Olen sen jo monessa työpaikassa, nykyisessä ehkä kaikkein kärjistetyimmin, huomannut että ei riitä että on työssään hyvä, vaan pitäisi suorittaa sata lasissa ja mieluummin ylikin, työn laadun kärsimättä tietenkin. Yhä pienemmän porukan pitäisi suorittaa yhä enemmän työtehtäviä yhä vain hektisemmäksi muuttuvissa olosuhteissa.

Jos luet tämän keskustelun viestejä, monesta kirjoittajasta välittyy kuva herkästä, kiltistä ja tunnollisesta ihmisestä, joilla työmoraali kyllä on kunnossa. He eivät vain pysty palautumaan hektisestä työympäristöstä yhtä nopeasti kuin "normaalit" ihmiset. Itse jaksan ainoastaan siksi että olen lapseton sinkku ja pystyn hyvin lepäämään iltaisin ja viikonloppuisin. Mutta  tässä saattaa käydä niin, etten perhettä koskaan tule perustaneeksikaan jos vaatimus työ- ja yksityiselämän tasapainosta on liikaa vaadittu, kuten itsekin kirjoitit.

Kiitos hyvästä kirjoituksestasi.

Kuinka kauan olet ollut päätoimisesti työelämässä? Itse olen ollut nyt hieman yli kolme vuotta, ja vasta kun pääsin tämän neljännen vuoden puolelle, olen vihdoin alkanut nauttia ja tuntea ylpeyttä työstäni. Yhä on se ongelma, etten arkena jaksa iltaisin juuri muuta tehdä kuin syödä joko valmisruuan tai viikonloppuna valmiiksi tehdyn ruuan, katsoa Netflixistä sarjoja ja ehkä juuri ja juuri tyhjentää ja täyttää tiskikoneen. Joskus vain nukahdan sohvalle television ääreen. Viikonloppuna ja lomilla jaksan sitten urheilla, harrastaa ja tavata ystäviä.

Up

Vierailija kirjoitti:

Voi ristus teitä kaikesta ahdistuvia.

Töissä käydään jotta muu elämä on mahdollista. Jos töissä ei aina ole kivaa, se on voi-voi.

Aikuinen ei jää ihmettelemään jokaista löysää ulostetta vaan ostaa Imodiumia ja jatkaa arkea.

Ihan sama minkä diagnoosin olet itsellesi kehittänyt - elämä on elämää ja siihen nyt kuuluu kaikenlainen arkivitutus ja työnteko. Kyllä kai meitä kaikkia joskus ottaa koppaan, mutta ei se ole syy ottaa saikkua tai hakeutua terapiaan.

Helvetti nainen, jos et kertakaikkiaan kykene työelämään, rupea tekemään lapsia. Saat ahdistua ihan kotosalla neljän seinän sisällä.

Oletko koskaan ajatellut empatiakykysi kehittämistä? Suosittelen

Ap on taas linjoilla:

Ajattelin päivitellä ja ihmetellä, että mitenhän menee muilla ahdistuneilla. Olen nyt sopinut esimiehen kanssa, että olen osan viikosta etänä kotona. Helpottanut jaksamista huomattavasti!! Mielialalääkettä oon nyt syönyt tän pari kuukautta kai kohta. Olo on paljon parempi, mutta työt tulee edelleen ajatuksiin vapaa-ajalla ja uniin myös. Olen todennut, että työpaikkani yleinen ilmapiiri ainakin tässä paikassa aiheuttaa tätä. Kiusaamista (ei koske minua onneksi), kyräilyä, juoruja ja johto on kerrassaan niin paska, että ihan vituttaa. Työtehtävätkin ovat niin yksinkertaisia ja tappavan tylsiä, että en meinaa jaksaa. Esimies tosin lupaili, että jos saisin muutosta tehtäviini vähän. En siltikään usko, että työpaikan vaihto auttaisi asiaa. Kaikki on vaan, että no miks et vaihda ja lähde. Mutta kun tää ongelma on tosiaan sit siellä seuraavassakin työpaikassa edessä. Mua on muuten helpottanut se, että tauotan työtä jopa vähän salaa liikaa. Teen meditointiharjoituksia yms niin selviän päivästä helpommin. Ei pääse ahdistus kasautumaan..

Olen myös todennut, että mulla on jotain piileviä itsetunto-ongelmia ja siksi ehkä työelämä tuntuu tältä. Näen koko ajan unta, että teen jonkun karsean virheen ja saan potkut. Tai että mut irtisanotaan tosta noin vaan, esimies huutaa yms aina näissä unissa. En siis osaa luottaa siihen, että täällä ollaan ja virheistä ei ketään kivitetä.

Mikä avuksi, kun lääkärit tuputtavat pillereitä, enkä niitä pysty syömään sivuvaikutusten takia? Olen rikki. Terapiaan ei pääse ainakaan kovin pian. On pitkät jonot.

Löysin tämän vanhan keskustelun ja halusin vain sanoa, että tästä oli apua omaan pahaan oloon työelämään liittyen.

Kun nyt nostan tämän keskustelun, niin toivottavasti joku muukin löytää lohtua tästä.

Samoja ongelmia täälläkin. Oli helpotus kun sai olla useamman vuoden kotona lasten kanssa.

Jos ihminen on laiska, niin minkäs sille voi. Hyvin pitäisi olla haettavissa työkyvyttömyyseläke tuolla perusteella. Ihminen ei ole laiska oman päätöksensä vuoksi. Se on ihmisen ominaisuus, jota pitäisi ymmärtää.

Esim. itse olen perusluonteeltani ja -olemukseltani hirvittävän laiska. Eivät ole silti suostuneet päästämään minua eläkkeelle. Mielestäni pitäisi. On aika epäreilua!

T. M44

Kaikki muu ahdistaa, paitsi miehen kanssa kiehnääminen. Se on sitä mukavuusalueelta poistumista, siihen täytyy oppia

up

Löysin tän vasta ja haluisin kysyä sulta Ap, että miten sulla menee nyt?