Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko täällä muita herkästi töistä ahdistuvia/uupuvia? Tuntuu, että en selviä työelämästä :o! Mikä auttaisi jaksamaan?
09.08.2017 |
Olen ollut myöskin työtön välillä ja olin tosi ahdistunut aina kun töitä ei meinannut löytyä. Lopulta aina sain jotain töitä.
Kaikissa on ollut sama kuvio, jonka tunnistan: aluksi työ on ollut ihanaa ja mukavaa. Kiva saada rahaa! Säännöllinen arkirytmi! Olen jaksanut työssä hetken.. Muutaman kuukauden päästä alkaneet ensioireet uupumuksesta: vatsa sekaisin, päätä särkee, viikonloppuisin ja iltaisin ei ehdi palautumaan.. Töitä ajattelen kotonakin.
Monessa paikassa työyhteisökin on kussut tai siltä on tuntunut, sairauslomia kertynyt fyysisten oireiden vuoksi. Lopulta olen aina vaihtanut työpaikkaa kun olen ajatellut, että vika on työpaikassa kun en jaksa työtä.
Nyt 6kk sitten löysin oikeasti ihan jeespalkkaisen ja tosi rennon duunin, työntekijöitä kymmeniä jakamassa tätä työtaakkaa.. Työ on itsenäistä.. Minä aloin kuitenkin huomata näitä tuttuja oireita, olen väsynyt koko ajan. Sain keväällä jatkuvasti flunssaa, vatsatautia yms ja jouduin olemaan pois töistä muutamia kertoja kun oksentelin jne. Huomasin, että stressi on varmaan laskenut vastustuskykyä, vaiko oliko kaikki sittnekin stressioireita? Jatkoin työssä kuitenkin ihan normaalisti, mutta ahdistus sisälläni kasvoi. Huomasin, että valitan kaikesta. Eristäydyn työyhteisöstä. Väsyin työpäivän jälkeen niin, että en jaksanut enää tehdä mitään.
En jaksa uskoa, että tässäkin duunissa olisi "vikaa" vaan vika on korvien välissä. Varasin ajan psykologille kun uuvuin niin, että menin itkien lääkäriin tänään aamulla ja hän kirjoitti hetkeksi sairaslomaa kun olen niin ahdistunut.
Mistähän tää vois johtua? Olen luoteeltani äärimmäisen herkkä ja kuormitun nopeasti mm.sosiaalisista kontakteista. Onneksi ei ole asiakaspalvelutyö kuitenkaan. Millä helpottaa työssä jaksamista? Olen luoteeltani kuitekin aika korkean työmoraalin omaava enkä yhtään sellainen "pummi". Olen vaan todella niin väsynyt, että en vaan jaksa enää. Siis miten mulla voi olla uupumusta kun oon duuniakin vaihdellut? Tehny erilaisia toimistotöitä. Hävettää ja nolottaa!
Taas on olo, että pitäiskö vaihtaa duunia tai ettiä jotain muuta. Kuitenkin nykyinen työ on palkkaukseltaan ja sisällöltään aika iisiä, vähän ykstoikkosta joo mut ns. helppoo rahaa. Ei kuormita aivoja liikaa.. Koitin miettiä, että missä/minkälaisessa asiat ois paremmin ja missä viihtyisin paremmin, mutta en juuri nyt keksi mitään. Eli duunin vaihtaminen ei ole vaihtoehto nyt.
Onko muilla tällasia ongelmia? Toivottavasti psykologi osaa auttaa. En tiedä olenko niin paatunut sitten arkeeni, että siksi duuni ahdistaa. Lapsiakaan ei ole, että ei se arki niin rankkaa ole. Mieheni ja vanhempani ovat kuvailleet että oon varmaan jotenkin erityisherkkä ja siksi kuormitun. No, olin tai en niin jotain tälle on tehtävä. Veriarvot yms on muuten tutkittu, että vika on tosiaan korvien välissä tän uupumuksen kanssa.
Kommentit (319)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän itsestäni varmasti etten pystyisi käymään töissä kun mulle tulisi heti noita oireita. Olin yhdessä helpossa tehtävässä harjoittelussa monta kuukautta ja joka päivä jännitti mennä töihin, koska mulla on sosiaalinen ahdistus. Sitten olin kaikki illat tosi väsynyt ja nukuinnpaljon, ei siinä juuri jäänyt mitään vapaa-aikaa tehdä oikein mitään.
Sitten jos siinä on lapsi vielä niin päälle tarhaan viemiset ja hakemiset.. Ja sitten miten siinä päivän päätteeksi pystyy muka täysillä olemaan läsnä lapsen kanssa?! En kyllä ymmärrä miten jotkut pystyy.
Älä vaan soimaa itseäsi siitä ettet jaksa. Itse tein niin kunnes tajusin että ihmiset ovat psyykkiseltä rakenteeltaan ja jaksamiseltaan erilaisia. Itse olen herkästi ahdistuva ja uupuva. Taustalla traumaattinen lapsuus joka on jo lähtökohtaisesti muovannut aivoja tietynlaisiksi.
En ole tuo kirjoittaja, mutta täytyy sanoa että itseään on vaikea olla soimaamatta. Jokapuolelta tulee viestiä siitä kuinka on "loinen" ja vastuussa valtion rahaongelmista jos on työttömänä. Vaikka oikeasti rehellisesti yrittää parhaansa ja vähän yli. Itselläkin on traumaattinen lapsuus takana. Ja sen taustalla henkistä väkivaltaa käyttävä isä. Nyt se sama isä painostaa taustalla että miksi en jo saa kunnon töitä hankittua. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap onko sulla ollut traumaattinen lapsuus? Kiinnostaa vaan kun mulla samaa oireilua ja oon joutunut lapsena kokemaan rankkoja asioita. Siksi mieleni on edelleen hälytystilassa, mantelitumake yliaktiivinen. Sanotaan että kun lapsuudessa on puuttunut rauhoittava, turvallinen vanhemmuus, tarvitsee aikuisena rauhoittavia. Pätee minuun.
Omalla kohdalla olen luovuttanut yrittämisen sen suhteen, että jaksaisin työssä 8 h kuin normaalit ihmiset. En jaksa. Teen 4-5 tunnin työpäivää ja silloin jaksan tehdä jotain muutakin kuin nukkua työpäivän jälkeen. Minullakaan ei ole lapsia.
Onpas paljon omanlaisiani ihmisiä ja kirjoituksia!!! Kun on koko elämän räpiköinyt vaikeuksista seuraaviin niin kyllä tässä 40 vuotiaana alkaa olla takki aika tyhjä. Kun kaikkea on jo kokeiltu ja silti olen jatkuvasti uupunut enkä pärjää ns.normaalissa arjessa kuten muut. Nykyään töissä olen hoitoalalla ( ei ihan oikea valinta kun työt menny ihan hulluksi viime vuosien aikana ) ja vapaa-ajat vietän lähinnä yksin luonnossa tai elukoiden kanssa. Muuta en kotitöiden ja lukemisen lisäksi jaksa tehdä, nukun vaan...Välillä katselen ihmeissäni työkavereiden elämää kun on perheet, talot, mökit, sukulaiset, ystäviä, harrastuksia, bileitä, reissaamista ym. että miten ihmeessä voi joku jaksaa tuollaista elämää ? Mistä ne saa virtaa, kun mä en tunnu saavan mistään!
Ap sä olet liian tunnollinen. Sen takia sä väsyt. Sulla ei myöskään ole tarpeeksi vastuuta tai vapautta tehdä työtä niinkuin haluaisit, siis teet työsi vastuullisesti ja tunnollisesti, mutta turhaudut, kun tiedät että pystyisit parempaankin tai vaativampaankin työhön. Koska itse olet tunnollinen, sinua ärsyttää se että esim jotkut työkaverit pistää mutkat suoriks, tai tekee vaan just sen minimin mitä vaaditaan. Koet tilanteen epäreiluna, että saat saman verran palkkaa, kun puoliteholla työskentelevä, vaikkakin muuten mukava, työkaveri, vaikka itse annat 110% joka päivä. Tämä ärsyttää sinua ja sen takia löydät valittamisen aihetta ihan ns pikkujutuistakin.
Osuiko lähelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap onko sulla ollut traumaattinen lapsuus? Kiinnostaa vaan kun mulla samaa oireilua ja oon joutunut lapsena kokemaan rankkoja asioita. Siksi mieleni on edelleen hälytystilassa, mantelitumake yliaktiivinen. Sanotaan että kun lapsuudessa on puuttunut rauhoittava, turvallinen vanhemmuus, tarvitsee aikuisena rauhoittavia. Pätee minuun.
Hyvä sanonta. En ole ap mutta samoja ongelmia ja traumaattinen lapsuus. Minua ei enää juuri haittaa mitkään lois- jutut, mutta jos ei ole rikasta miestä/voita lotossa niin sitten tämmönen pään kanssa eläminen on ainaista rahojen laskua ja kituuttelua, olipa tukien tai pienen palkan varassa, kun oikeasti olen sen luonteinen että haluaisin olla pörssiyhtiön toimitusjohtaja, ajella Maseratilla ja harrastaa Karibian- risteilyjä..
83 Traumaattinen lapsuus ja henkistä väkivaltaa käyttävä isä. Olen kohtalotoverisi. Tuntuu, etten ikinä ole kelvannut kenellekään omana itsenäni ja että hyväksyntä on pitänyt aina jotenkin ansaita...
Paljon voimia ja jaksamista kaikille!! Ehkä tällä kaikella on joku tarkoitus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap onko sulla ollut traumaattinen lapsuus? Kiinnostaa vaan kun mulla samaa oireilua ja oon joutunut lapsena kokemaan rankkoja asioita. Siksi mieleni on edelleen hälytystilassa, mantelitumake yliaktiivinen. Sanotaan että kun lapsuudessa on puuttunut rauhoittava, turvallinen vanhemmuus, tarvitsee aikuisena rauhoittavia. Pätee minuun.
Hyvä sanonta. En ole ap mutta samoja ongelmia ja traumaattinen lapsuus. Minua ei enää juuri haittaa mitkään lois- jutut, mutta jos ei ole rikasta miestä/voita lotossa niin sitten tämmönen pään kanssa eläminen on ainaista rahojen laskua ja kituuttelua, olipa tukien tai pienen palkan varassa, kun oikeasti olen sen luonteinen että haluaisin olla pörssiyhtiön toimitusjohtaja, ajella Maseratilla ja harrastaa Karibian- risteilyjä..
Niinpä. Ajattele kuinka paljon se traumaattinen lapsuus vaikuttaa elämään. Paljon henkistä kärsimystä, menetyksiä ammatillisesti ja taloudellisesti. Omalla kohdallani myös sosiaalisesti.
Vierailija kirjoitti:
Ap onko sulla ollut traumaattinen lapsuus? Kiinnostaa vaan kun mulla samaa oireilua ja oon joutunut lapsena kokemaan rankkoja asioita. Siksi mieleni on edelleen hälytystilassa, mantelitumake yliaktiivinen. Sanotaan että kun lapsuudessa on puuttunut rauhoittava, turvallinen vanhemmuus, tarvitsee aikuisena rauhoittavia. Pätee minuun.
TOTTA! Jos perheessä ollut esim alkoholisti-vanhempi, lapsista tulee usein turvattomuus ja liian vaativia itseään kohtaan. Siihen ei aina terapiakaan auta jos samalla työnantaja on vaativainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap onko sulla ollut traumaattinen lapsuus? Kiinnostaa vaan kun mulla samaa oireilua ja oon joutunut lapsena kokemaan rankkoja asioita. Siksi mieleni on edelleen hälytystilassa, mantelitumake yliaktiivinen. Sanotaan että kun lapsuudessa on puuttunut rauhoittava, turvallinen vanhemmuus, tarvitsee aikuisena rauhoittavia. Pätee minuun.
TOTTA! Jos perheessä ollut esim alkoholisti-vanhempi, lapsista tulee usein turvattomuus ja liian vaativia itseään kohtaan. Siihen ei aina terapiakaan auta jos samalla työnantaja on vaativainen.
Toteutuu myös minun kohdallani. Toinen vanhempani on alkoholisti. Ei tosin pahimmasta tai pelottavimmasta päästä, mutta jättäähän se jälkensä. Näin nelikymppisenä olen introvertti, tarvitsen itsenäisiä työtehtäviä, ahdistun sosiaalisita tilanteista, kärsin unettomuudesta, stressaan paljon jne.
Lapsuuden perheeni oli ihana, mutta taustalla turvattomuutta mm.koulukiusaaminen. Myös läheiseni kuoli tossa jokunen vuosi sitten pitkän sairauden riutumana ja tapahtui paljon traumaattisia asioita. Olen kyllä päässyt puhumaan traumasta ja aiemminkin käynyt siis psykologilla, mutta kaipa tämä vaikuttaa..
Tosiaan työ kyllä turhauttaa, koska se on aika yksinkertaista. Toisaalta pelkään vastuuta, joten enpä usko että onnellisempi olisin vaativammassa tehtävässäkään?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi itku. Luin koko ketjun, enkä tiedä mitä sanoa... tunnistin itseni. Jään seuraamaan...
Voi itku. Luin koko ketjun, enkä tiedä mitä sanoa... tunnistin itseni. Jään seuraamaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On nautinnollista ja rentouttavaa vaikka lapioida 8 tuntia lehmänsontaa. Kunhan sen saa tehdä lapiolla (eikä kepillä/lusikalla/sormella), omilla itse valitsemillaan liikeradoilla, ilman että kukaan on huutamassa tahtia; seis! älä nyt lapioi. Start! Nyt lapioi kolme kertaa 10 sekunnissa yhdellä jalalla hyppien.
Ha ha! Näinhän se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ihan just samaa vikaa! oon ylitunnollinen ja teen kaiken aina "liian hyvin" (mut silti nopeasti), suht introvertti ja myös traumataustaa löytyy, luulen et erityisesti liika tunnollisuus kuormittaa liikaa töissä. pitäs jotenkin oppia suoraan sanottuna vähän sluibaamaan eikä tarvis olla niin kiltti. toinen juttu että olis tärkee pitää joku harrastus tai muu itelle tärkee juttu työn ohessa, että työ ei olis se elämän "keskipiste" vaan joku missä käydään venaamassa sitä harrastuksen tms. pariin pääsyä.
Mä olen samanlainen. Todella tunnollinen, kiltti, ahkera ja liioitellun vastuuntuntoinen. Tunnistin itsestäni että se käytös johtui osittain siitä että minusta tuntui että en tavallaan riitä itsenäni, jonka vuoksi minun piti olla todella hyvä työssäni ja koska minulla oli nämä todella positiiviset puolet (ahkeruus,vastuunkanto, reippaus) niin olin vähän parempi ihminen ja täten ehkä joku pitäisi minusta näiden asioiden vuoksi, koska en uskonut että joku aidosti pitäisi minusta jos olisin ihan vain 100% oma itseni, ilman näitä hankittuja lisäpiirteitä.
En ole ihan vielä selvillä omista ajatuksistani, mutta tunnistan nyt jo sen että sillä liialla ahkeroinnilla, kiltteydellä ja täydellisen työnteon tavoittelulla yritän piilottaa jotain epävarmuuksiani.
Sanoitat tässä täydellisesti oman epämääräisen ahdistukseni syitä, joita en ole osannut määrittää. Omassa taustassani on turvattomuuden ja hyväksynnän puutteen kokemuksia lapsuudesta (vaikka mitään traumaa sinänsä ei olekaan) sekä koulukiusaamista. En halua mielelläni esimerkiksi avautua itsestäni työpaikalla, koska pelkään, että joku voi käyttää sanomisiani tai tekemisiäni myöhemmin minua vastaan. Kaikkein parhaimmat kokemukset minullakin on työpaikoista, joissa olen kokenut, että työtäni ja mielipiteitäni arvostetaan ja että työllä on tarkoitusta. Myös työn sopiva vaativuus on tärkeää. Saan kyllä työssä välillä nautintoakin, mutta päällimmäinen tunne on ahdistus ja se, että nyt tässä 8-16 loukussa ollaan kuukausista ja vuosista toiseen vähäinen vapaa-aika uuvuksissa eikä ole aikaa hengittää, rauhoittua, jotenkin olla vaan minä. Tavallaan tekee kokoajan kahta työpäivää, kun varsinaisen työn lisäksi pitäisi olla sosiaalinen, yrittää olla pidetty ja jotenkin vakuuttaa omasta osaamisestaan vaikka ei itsekään usko osaavansa mitään ja että onnistumiset on oikeasti vaan jotenkin sattumia tai johtuvat minusta riippumattomista asioista. Todella hankalaa, että lapsuuden kokemukset vaikuttaa ikävällä tavalla vielä työelämään siirtyessäkin, pitäisi varmaan jotain asialle tehdä.
Todella hyvä ketju, vaikka ei olekaan mitenkään iloinen asia, että töissä näin monia ahdistaa.
Pitäisollavälittämättä kirjoitti:
Olen kokenut paljon samaa työelämässä. Olen myös herkkä ja aistin helposti muiden ihmisten tuntoja ja mietteitä. Itseeni kohdistuva kritiikki on usein minulle liikaa, etenkin jos se on aiheetonta. Murehdin sitä päivät pitkät, ja oirehdin myös fyysisesti (esim. migreeni, niskahartijumi, apea mieliala, väsymys, huono olo) . Minulla on ollut myös hyviä työpaikkoja, joissa olen voinut paremmin. Ne ovat kuitenkin olleet melko lyhytaikaisia töitä.
Sain juuri kolmannen lapseni. Päätös tämän lapsen hankkimisesta oli helppo, sillä en jaksanut enää töissä. Koin että minua syrjittiin jollain tasolla, ja sain aiheetonta negatiivista palautetta. Jaksan kotona lasten kanssa paljon paremmin, koska saan päättää asioista melkolailla yksin ja saan tehdä asiat omalla tavallani. En myöskään joudu olla tekemisissä ikävien ihmisten kanssa, saan valita itse seurani. Lapset (ja toki myös mieheni) ovat tuoneet elämälleni merkityksen ja hurjan paljon sisältöä. Suosittelen lämpimästi lasten hankkimista! ❤️ Itse olen nyt paljon onnellisempi kuin ennen lapsia. Ennen lapsia en jotenkin jaksanut edes pitää huolta itsestäni. Nyt haluan, sillä olen lapsilleni todella tärkeä. Nautin hurjasti siitä että elämäni on nyt merkityksellistä. Toivottavasti maltan olla nyt kotona mahdollisimman pitkään, enkä ala haikailla töihin. Haikailu on mahdollista, sillä hyvässä kunnossa ollessani pidän kyllä työstäni. Pidemmän päälle se ei vaan tunnu onnistuvan, ihan niin kuin sinäkin sanoit. Paljon voimia elämään, ap, ja kaikki muutkin samojen asioiden kanssa kamppaileville!
Tämä on ihan kuin oma elämäntarinani! Mutta... lapset kasvavat, ja paluu töihin on edessä. Sitten arki on vielä raskaampaa. Omani ovat isompia, lisää ei tehdä tässä iässä, ja mietin miten jaksan vielä 20 vuotta. Joskus tuntuu että elämä on pilalla... illat ahdistaa kun tietää mikä aamulla on edessä.
Ketju on oikein hyvä. Edellä mainittujen lisäksi minua ahdistaa se, että koko ajan pitäisi kehittää itseään, kehittyä, seurata alaa ja muutoksia. Kuinka voimat riittäisi siihen kun ne ei tahdo riittää päivästä selviämiseen muutenkaan.
Nyky-yhteiskunta on aika kova ja armoton paikka. Vähänkään jos on herkempi niin on joko vaikeuksissa tai sitten ei pärjää alkuunsakkaan. :(
Täällä myös yksi joka ei jaksa. Työni ei ole edes raskasta vaan helppoa. En kuitenkaan vaan jaksa vaan olen sairaslomalla vähän väliä. Aluksi menin väsyneenä/sairaana töihin, mutta sitten aloin en jaksanut enää miettiä mitä muut ajattelee sairaslomistani. Olen vähintään kolmasosan ajasta sairaslomalla. Onneksi olen töissä hyvin voittoa tekevässä yrityksessä, joten eivät pysty antamaan minulle potkuja.
Alue: Aihe vapaa
Olen kokenut paljon samaa työelämässä. Olen myös herkkä ja aistin helposti muiden ihmisten tuntoja ja mietteitä. Itseeni kohdistuva kritiikki on usein minulle liikaa, etenkin jos se on aiheetonta. Murehdin sitä päivät pitkät, ja oirehdin myös fyysisesti (esim. migreeni, niskahartijumi, apea mieliala, väsymys, huono olo) . Minulla on ollut myös hyviä työpaikkoja, joissa olen voinut paremmin. Ne ovat kuitenkin olleet melko lyhytaikaisia töitä.
Sain juuri kolmannen lapseni. Päätös tämän lapsen hankkimisesta oli helppo, sillä en jaksanut enää töissä. Koin että minua syrjittiin jollain tasolla, ja sain aiheetonta negatiivista palautetta. Jaksan kotona lasten kanssa paljon paremmin, koska saan päättää asioista melkolailla yksin ja saan tehdä asiat omalla tavallani. En myöskään joudu olla tekemisissä ikävien ihmisten kanssa, saan valita itse seurani. Lapset (ja toki myös mieheni) ovat tuoneet elämälleni merkityksen ja hurjan paljon sisältöä. Suosittelen lämpimästi lasten hankkimista! ❤️ Itse olen nyt paljon onnellisempi kuin ennen lapsia. Ennen lapsia en jotenkin jaksanut edes pitää huolta itsestäni. Nyt haluan, sillä olen lapsilleni todella tärkeä. Nautin hurjasti siitä että elämäni on nyt merkityksellistä. Toivottavasti maltan olla nyt kotona mahdollisimman pitkään, enkä ala haikailla töihin. Haikailu on mahdollista, sillä hyvässä kunnossa ollessani pidän kyllä työstäni. Pidemmän päälle se ei vaan tunnu onnistuvan, ihan niin kuin sinäkin sanoit. Paljon voimia elämään, ap, ja kaikki muutkin samojen asioiden kanssa kamppaileville!