Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita herkästi töistä ahdistuvia/uupuvia? Tuntuu, että en selviä työelämästä :o! Mikä auttaisi jaksamaan?
09.08.2017 |
Olen ollut myöskin työtön välillä ja olin tosi ahdistunut aina kun töitä ei meinannut löytyä. Lopulta aina sain jotain töitä.
Kaikissa on ollut sama kuvio, jonka tunnistan: aluksi työ on ollut ihanaa ja mukavaa. Kiva saada rahaa! Säännöllinen arkirytmi! Olen jaksanut työssä hetken.. Muutaman kuukauden päästä alkaneet ensioireet uupumuksesta: vatsa sekaisin, päätä särkee, viikonloppuisin ja iltaisin ei ehdi palautumaan.. Töitä ajattelen kotonakin.
Monessa paikassa työyhteisökin on kussut tai siltä on tuntunut, sairauslomia kertynyt fyysisten oireiden vuoksi. Lopulta olen aina vaihtanut työpaikkaa kun olen ajatellut, että vika on työpaikassa kun en jaksa työtä.
Nyt 6kk sitten löysin oikeasti ihan jeespalkkaisen ja tosi rennon duunin, työntekijöitä kymmeniä jakamassa tätä työtaakkaa.. Työ on itsenäistä.. Minä aloin kuitenkin huomata näitä tuttuja oireita, olen väsynyt koko ajan. Sain keväällä jatkuvasti flunssaa, vatsatautia yms ja jouduin olemaan pois töistä muutamia kertoja kun oksentelin jne. Huomasin, että stressi on varmaan laskenut vastustuskykyä, vaiko oliko kaikki sittnekin stressioireita? Jatkoin työssä kuitenkin ihan normaalisti, mutta ahdistus sisälläni kasvoi. Huomasin, että valitan kaikesta. Eristäydyn työyhteisöstä. Väsyin työpäivän jälkeen niin, että en jaksanut enää tehdä mitään.
En jaksa uskoa, että tässäkin duunissa olisi "vikaa" vaan vika on korvien välissä. Varasin ajan psykologille kun uuvuin niin, että menin itkien lääkäriin tänään aamulla ja hän kirjoitti hetkeksi sairaslomaa kun olen niin ahdistunut.
Mistähän tää vois johtua? Olen luoteeltani äärimmäisen herkkä ja kuormitun nopeasti mm.sosiaalisista kontakteista. Onneksi ei ole asiakaspalvelutyö kuitenkaan. Millä helpottaa työssä jaksamista? Olen luoteeltani kuitekin aika korkean työmoraalin omaava enkä yhtään sellainen "pummi". Olen vaan todella niin väsynyt, että en vaan jaksa enää. Siis miten mulla voi olla uupumusta kun oon duuniakin vaihdellut? Tehny erilaisia toimistotöitä. Hävettää ja nolottaa!
Taas on olo, että pitäiskö vaihtaa duunia tai ettiä jotain muuta. Kuitenkin nykyinen työ on palkkaukseltaan ja sisällöltään aika iisiä, vähän ykstoikkosta joo mut ns. helppoo rahaa. Ei kuormita aivoja liikaa.. Koitin miettiä, että missä/minkälaisessa asiat ois paremmin ja missä viihtyisin paremmin, mutta en juuri nyt keksi mitään. Eli duunin vaihtaminen ei ole vaihtoehto nyt.
Onko muilla tällasia ongelmia? Toivottavasti psykologi osaa auttaa. En tiedä olenko niin paatunut sitten arkeeni, että siksi duuni ahdistaa. Lapsiakaan ei ole, että ei se arki niin rankkaa ole. Mieheni ja vanhempani ovat kuvailleet että oon varmaan jotenkin erityisherkkä ja siksi kuormitun. No, olin tai en niin jotain tälle on tehtävä. Veriarvot yms on muuten tutkittu, että vika on tosiaan korvien välissä tän uupumuksen kanssa.
Kommentit (319)
Ajatella kuinka helppoa tämäkin ongelma olisi ratkaista, jos vain yleisesti lyhennettäisiin työpäivien kestoa. Ihmisillä olisi enemmän vapaa-aikaa, sen ainoan elämän saisi viettää mieluisella tavalla eikä paiskimalla hautaan asti töitä, ja samalla se myös ratkaisisi työttömyysongelman, kun olisi pakko palkata enemmän väkeä. Päättävillä tahoilla on kaikki valta ratkaista tälläiset ongelmat, jos vain tahtoisivat ratkaista ne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä ketju! Tästä ei vain puhuta paljoa, vaikka moni kärsii ahdistuksesta. Minuakin ahdistaa työelämä välillä todella paljon, nytkin aamuisin on taas viime aikoina ollut vaikea nousta ja olen torkuttanut melkein kaksi tuntia ennen kuin olen saanut itseni pakon edessä vihdoin ylös. Syksyllä ja talvella pimeinä aamuina tulee olemaan vielä vaikeampaa. Töissä pitää esittää reipasta ja huomioida työkavereita koko ajan, lisäksi avokonttorissa on hälinää ja tauollakaan ei pääse rauhaan: lounasravintola on tupaten täynnä ja 300 hengen firmassa taukotilakin on kuin yleinen kahvila, koko ajan vieraita ihmisiä ramppaa edestakaisin.
Ei hemmetti!
Sain illalla kamalan kohtauksen ajatuksesta, että pitäisi palata töihin! Tai ajatuksesta lähinnä, että pitää taas "kuormittua" ja. Ristiriitaista: on ikävä työkavereita omalla tavallaan ja haluaisin olla töissä, mutta en vaan "jaksa". Koska en ymmärrä omaa oloani ja mistä tää kenkä nyt puristaa, menin aamulla jälleen lääkäriin kun olo tuntui sietämättömältä.
Tohtori oli nyt sitä mieltä, että minulla on ehkä ahdistuneisuushäiriö ja vika ei itsessään ole työssä kun sinänsä viihdyn, mutta olen vaan äärimmäisen kuormittunut/herkästi kuormittuva kaikista ärsykkeistä ja elämäntilannekin on ollut vaikea niin tämä on nyt siksi niin "akuuttia" ja siksi nyt tälleen romahdin.
Juuri tämä vatsan jatkuva tyhjeneminen, sydän hakkaa, en voi keskittyä, ajatukset kiertää kehää, esimieskin pelottaa (?!), melkein pakkoajatuksen tasolla jo työasiat.. Päädyin nyt aloittamaan lääkityksen tähän lääkärin kehoituksesta, jotta akuuttitilanne saataisiin mahdollisimman nopeasti laukeamaan ja nämä fyysiset oireet helpottamaan.
Olin illalla niin hätäinen, että tosiaan paskoin housuuni (ihanaa..), itkin, sydän hakkasi ja ihan tärisin. En saanut tuota millään loppumaan. Tosiaan näitä tällaisia fyysisiä oireita ei minulla koskaan lääkityksen kanssa ollut ja saikkuja ei juuri tullut. Terapian aloitan myös. Saikkua sain pari päivää lisää siihen asti, että pääsen omalle työterveyslääkärille juttelemaan ja hän voi ottaa kantaa työkykyyni tällä hetkellä ja miten työssäjaksamista voisi edesauttaa.
Tarvittaessa lähete psykiatrin konsultaatioon, että saadaan tietää mikä mulla oikeesti on. Ahdistuneisuushäiriö, OCD, masennus, PTSD.. Oireet niin sekavia :(. Tosin veikkaan, et mul on ongelmana ahdistushäiriö ja helposti kuormittuva elimistö/hermosto.
Ap
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tiellä muilla muuten selittelyn tarvetta? Itselläni on kauhea selittelyn tarve jatkuvasti. Kun tuli keväällä tosiaan poissaoloja oireiden vuoksi ja oli keskustelu esimiehen kans niin selittelin ummet ja lammet esimiehelle ja työtovereille, rehellisesti ja avoimesti siis kerroin miksi olen pois ollut. Poissaolot hävetti niin ja koin, että minun täytyi oikeasti perustella oireita ja perustella olleeni työkyvytön.
Moni on kertonut tässä keskustelussa, että ei uskalla kertoa itsestään juuri mitään. Minä taas olen liiankin avoin varsinkin jos muutkin kertoo sairauksistaan tai omista asioistaan niin kerron minäkin. Innostun helposti juttelemaan ja nyt olen tajunnut, että esimiehen kuullen ei ainakaan kannattaisi ja asia voi kääntyä mua vastaan..
Samoin nytkin musta tuntuu, että en vaan voi olla "selittelemättä" miksi olen ollut pois. Lain mukaanhan mun ei tarvii kertoa, voin vaan keskustelussa sitten todeta että lääkäri on todennut mut työkyvyttömäksi ajalle x ja en todellakaan ole huvikseni pois ollut, diagnoosin näet paperista.
Mut silti mun päässä on se, että mun pitää kertoa oireita ja kauheasti perustella. Miehen mukaan pitäisi vaan tiukasti olla tarkempi mitä juttelee työpaikalla ja nyt kun jossain vaiheessa menen töihin niin pitää vaan tiukasti työhyvinvoinnissa keskustelu esimiehen kans.
Mutta kun se en ole "minä", olen jo aiemmin töissä koittanut rajoittaa mitä kerron ja mitä en ja koen sen rajoittamisen tosi ahdistavaksi jos muutkin avoimesti juttelee.. Analysoin entistä enemmän mitä voin sanoa ja mitä en ja kääntyykö tämä minua vastaan ja apua kun kysyttäessä kerroin siitä, oliko se virhe yms, kuulikohan esimies ja pitääkö se minua valittajana.
Tämä selittelyn tarve on siis muissakin asioissa, yllä oleva oli vain tällainen ajankohtainen esimerkki.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ajatella kuinka helppoa tämäkin ongelma olisi ratkaista, jos vain yleisesti lyhennettäisiin työpäivien kestoa. Ihmisillä olisi enemmän vapaa-aikaa, sen ainoan elämän saisi viettää mieluisella tavalla eikä paiskimalla hautaan asti töitä, ja samalla se myös ratkaisisi työttömyysongelman, kun olisi pakko palkata enemmän väkeä. Päättävillä tahoilla on kaikki valta ratkaista tälläiset ongelmat, jos vain tahtoisivat ratkaista ne.
Miksi tähän mitään päättäviä tahoja tarvitaan? Jokainen voi vapaasti tehdä osa-aikatyötä, jos haluaa eikä pysty pitempään työskentelemään. Valtaosalle nyt vaan tuo 8 tuntia on juuri sopivasti työtä, ja vapaa-aikaa jää ihan tarpeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko tiellä muilla muuten selittelyn tarvetta? Itselläni on kauhea selittelyn tarve jatkuvasti. Kun tuli keväällä tosiaan poissaoloja oireiden vuoksi ja oli keskustelu esimiehen kans niin selittelin ummet ja lammet esimiehelle ja työtovereille, rehellisesti ja avoimesti siis kerroin miksi olen pois ollut. Poissaolot hävetti niin ja koin, että minun täytyi oikeasti perustella oireita ja perustella olleeni työkyvytön.
Moni on kertonut tässä keskustelussa, että ei uskalla kertoa itsestään juuri mitään. Minä taas olen liiankin avoin varsinkin jos muutkin kertoo sairauksistaan tai omista asioistaan niin kerron minäkin. Innostun helposti juttelemaan ja nyt olen tajunnut, että esimiehen kuullen ei ainakaan kannattaisi ja asia voi kääntyä mua vastaan..
Samoin nytkin musta tuntuu, että en vaan voi olla "selittelemättä" miksi olen ollut pois. Lain mukaanhan mun ei tarvii kertoa, voin vaan keskustelussa sitten todeta että lääkäri on todennut mut työkyvyttömäksi ajalle x ja en todellakaan ole huvikseni pois ollut, diagnoosin näet paperista.
Mut silti mun päässä on se, että mun pitää kertoa oireita ja kauheasti perustella. Miehen mukaan pitäisi vaan tiukasti olla tarkempi mitä juttelee työpaikalla ja nyt kun jossain vaiheessa menen töihin niin pitää vaan tiukasti työhyvinvoinnissa keskustelu esimiehen kans.
Mutta kun se en ole "minä", olen jo aiemmin töissä koittanut rajoittaa mitä kerron ja mitä en ja koen sen rajoittamisen tosi ahdistavaksi jos muutkin avoimesti juttelee.. Analysoin entistä enemmän mitä voin sanoa ja mitä en ja kääntyykö tämä minua vastaan ja apua kun kysyttäessä kerroin siitä, oliko se virhe yms, kuulikohan esimies ja pitääkö se minua valittajana.
Tämä selittelyn tarve on siis muissakin asioissa, yllä oleva oli vain tällainen ajankohtainen esimerkki.
Ap
Jos on työkavereiden kanssa läheinen niin ehkä voi enemmän kertoa. Mutta muuten en kyllä lähtisi selittelemään. Riittää kun esimiehelle vie lääkärintodistuksen. Mielestäni ylipäätään aika huonoa käytöstä, jos kollegat kyselevät poissaolojesi perään mutta ehkä sanoisin vain syyksi burn outin tai uupumuksen, koska sitä se käytännössä on. Mielestäni olisi hieman kiusallista kuunneltavaa, jos joku hieman etäisempi työkaveri alkaisi avautumaan ja selittelemään vointiaan. Ei se asia kuulu minulle.
Meillä esimies on todella utelias niin olen sitten kertonut. En taida kyllä kertoa enää sille yhtään mitään pakkoa enempää ja onkin helpottavaa, että ei oikeastaan tarvitse. Inhottavaa kun hän kysyy aina syitä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ihan just samaa vikaa! oon ylitunnollinen ja teen kaiken aina "liian hyvin" (mut silti nopeasti), suht introvertti ja myös traumataustaa löytyy, luulen et erityisesti liika tunnollisuus kuormittaa liikaa töissä. pitäs jotenkin oppia suoraan sanottuna vähän sluibaamaan eikä tarvis olla niin kiltti. toinen juttu että olis tärkee pitää joku harrastus tai muu itelle tärkee juttu työn ohessa, että työ ei olis se elämän "keskipiste" vaan joku missä käydään venaamassa sitä harrastuksen tms. pariin pääsyä.
Mä olen samanlainen. Todella tunnollinen, kiltti, ahkera ja liioitellun vastuuntuntoinen. Tunnistin itsestäni että se käytös johtui osittain siitä että minusta tuntui että en tavallaan riitä itsenäni, jonka vuoksi minun piti olla todella hyvä työssäni ja koska minulla oli nämä todella positiiviset puolet (ahkeruus,vastuunkanto, reippaus) niin olin vähän parempi ihminen ja täten ehkä joku pitäisi minusta näiden asioiden vuoksi, koska en uskonut että joku aidosti pitäisi minusta jos olisin ihan vain 100% oma itseni, ilman näitä hankittuja lisäpiirteitä.
En ole ihan vielä selvillä omista ajatuksistani, mutta tunnistan nyt jo sen että sillä liialla ahkeroinnilla, kiltteydellä ja täydellisen työnteon tavoittelulla yritän piilottaa jotain epävarmuuksiani.
onpa helpottavaa kuulla (t. sama)! ehkä itsellä on myös tuota, että haluaa "piilottaa" töissä osan itseään, mikä tavallaan suojelee sitä privaelämää mutta tekee kyllä töissäolosta kahta rankempaa, kun siellä ei voi olla itsenään. mä myös jotenkin pelkään koko ajan, että mun keksitään olevan paska työntekijä, vaikka oikeesti oon pärjänny aina tosi hyvin (lukuun ottamatta loppuunpalamisia) ja pohjimmiltaan tiedän olevani hyvä työssäni. silti aina joku vähänki veemäisempi esimies pystyy käyttään tätä hyväkseen niin, että närppii jostain pienistä eikä koskaan anna hyvää palautetta, että tekisin vielä enemmän ja parempaa... tajuan ton kuvion, mutta se uuvuttaa silti älyttömästi ja siitä on tosi vaikea päästä irti. ehkä pitäs vaan opetella sanoon suoraan vastaan ja oleen ylpeempi työstään ja taidostaan. tää nykytyöelämä taitaa olla luonnostaan helpompaa niille, jotka pitää meteliä ittestään (syytä tai ei)...
Tällainen on tuttua minullekin. Jokaisen työpäivän jälkeen olin niin väsynyt että nukahtelin sohvalle tämän tästä, jolloin unirytmi kärsi, joka puolestaan vaikutti työni laatuun. Jopa puolisoni ihmetteli, että miten voin olla noin väsynyt vaikka tein todella kevyttä, enkä edes fyysistä työtä.
Työtehtäväni olivat sinänsä kevyitä, mutta minua väsytti juuri se, että piti olla kokoajan varpaillaan, ettei sano mitään mistä ei saa puhua, tai tee virheitä, koska niistä sai heti kovaa verbaalista huutia. Kärsin myös toistuvista päänsäryistä (mikä normaalisti ei ole minulle lainkaan tyypillistä). Näin työttömänä oloni on muuten hyvä, mutta poden huonoa omaatuntoa siitä, että elän tuilla, koska alani työllisyystilanne on tällä hetkellä huono.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatella kuinka helppoa tämäkin ongelma olisi ratkaista, jos vain yleisesti lyhennettäisiin työpäivien kestoa. Ihmisillä olisi enemmän vapaa-aikaa, sen ainoan elämän saisi viettää mieluisella tavalla eikä paiskimalla hautaan asti töitä, ja samalla se myös ratkaisisi työttömyysongelman, kun olisi pakko palkata enemmän väkeä. Päättävillä tahoilla on kaikki valta ratkaista tälläiset ongelmat, jos vain tahtoisivat ratkaista ne.
Miksi tähän mitään päättäviä tahoja tarvitaan? Jokainen voi vapaasti tehdä osa-aikatyötä, jos haluaa eikä pysty pitempään työskentelemään. Valtaosalle nyt vaan tuo 8 tuntia on juuri sopivasti työtä, ja vapaa-aikaa jää ihan tarpeeksi.
Ei se ratkea vain etsimällä osa-aikatyötä, samalla pitäisi systeemejä muutenkin muuttaa että lyhyemmällä työajalla pystyisi kuitenkin itsensä elättämään kunnolla. Vähän luulen myös että ei valtaosaa haittaisi ollenkaan jos päivässä olisikin enemmän tunteja työn sijaan elämiseen, eiköhän aika harva loppujen lopuksi ole työnarkomaaneja tai muuten työstään niin paljon nauttivia että viettävät mielellään leijonanosan päivistään töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kellään kokemuksia osittaisesta kotietätyöstä? Yksi työkaveri oli saanut sovittua esimiehensä kanssa, että tekee paristi viikossa kotona. Todennäköisesti myös onnistuisi minullakin jos vaan otan asian esiin töihin palattuani. Onko se auttanut jaksamaan sitten muut päivät avokonttorissa tai muuten vaan toimistolla?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Onko tiellä muilla muuten selittelyn tarvetta? Itselläni on kauhea selittelyn tarve jatkuvasti. Kun tuli keväällä tosiaan poissaoloja oireiden vuoksi ja oli keskustelu esimiehen kans niin selittelin ummet ja lammet esimiehelle ja työtovereille, rehellisesti ja avoimesti siis kerroin miksi olen pois ollut. Poissaolot hävetti niin ja koin, että minun täytyi oikeasti perustella oireita ja perustella olleeni työkyvytön.
Moni on kertonut tässä keskustelussa, että ei uskalla kertoa itsestään juuri mitään. Minä taas olen liiankin avoin varsinkin jos muutkin kertoo sairauksistaan tai omista asioistaan niin kerron minäkin. Innostun helposti juttelemaan ja nyt olen tajunnut, että esimiehen kuullen ei ainakaan kannattaisi ja asia voi kääntyä mua vastaan..
Samoin nytkin musta tuntuu, että en vaan voi olla "selittelemättä" miksi olen ollut pois. Lain mukaanhan mun ei tarvii kertoa, voin vaan keskustelussa sitten todeta että lääkäri on todennut mut työkyvyttömäksi ajalle x ja en todellakaan ole huvikseni pois ollut, diagnoosin näet paperista.
Mut silti mun päässä on se, että mun pitää kertoa oireita ja kauheasti perustella. Miehen mukaan pitäisi vaan tiukasti olla tarkempi mitä juttelee työpaikalla ja nyt kun jossain vaiheessa menen töihin niin pitää vaan tiukasti työhyvinvoinnissa keskustelu esimiehen kans.
Mutta kun se en ole "minä", olen jo aiemmin töissä koittanut rajoittaa mitä kerron ja mitä en ja koen sen rajoittamisen tosi ahdistavaksi jos muutkin avoimesti juttelee.. Analysoin entistä enemmän mitä voin sanoa ja mitä en ja kääntyykö tämä minua vastaan ja apua kun kysyttäessä kerroin siitä, oliko se virhe yms, kuulikohan esimies ja pitääkö se minua valittajana.
Tämä selittelyn tarve on siis muissakin asioissa, yllä oleva oli vain tällainen ajankohtainen esimerkki.
Ap
Sama "vaiva" minulla :[
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, milloin pitäisi mennä töihin? Kotietätyöstä ei ole kokemusta, mutta kuulostaa hyvältä 👍
Vierailija kirjoitti:
Onko kellään kokemuksia osittaisesta kotietätyöstä? Yksi työkaveri oli saanut sovittua esimiehensä kanssa, että tekee paristi viikossa kotona. Todennäköisesti myös onnistuisi minullakin jos vaan otan asian esiin töihin palattuani. Onko se auttanut jaksamaan sitten muut päivät avokonttorissa tai muuten vaan toimistolla?
Ap
Kyllä etätyö auttaa jaksamisessa ainakin minulla. Eniten jos etätyöpäivä on perjantai, mikä yleensä toimistolla tuntuu tosi raskaalta mutta kun olet jo valmiiksi kotona perjantaina, päivä menee kevyesti. Inhottava työmatka jää väliin ja kun suljet koneen (minä yleensä klo 15.30 perjantaisin), viikonloppu voi suoraan alkaa!
Tekisin pari päivää viikossa etätöitä jos se olisi työpaikallani sosiaalisesti hyväksyttyä, nyt vain yhden päivän viikossa. Samalla lailla teen kotona töitä kuin toimistollakin. Kotona on rauhallisempaa ja vähemmän ärsykkeitä.
Voisipa tehdä etätyötä, edes joskus. Vaan ei sote-puolella onnistu. Pitäisikö vaihtaa alaa? Juuri työkaverit ja yhteistyökumppanit kuormittaa liikaa ja kaikki on niin s*****n sosiaalisia. Puhumattakaan asiakkaista ja heidän omaisistaan.
Onko teillä ollut aloittamisen vaikeuksia kotona työskennellessä? Meillä saisi kai parikin päivää tehdä tai ainakin tuo yksi työkaveri tekee samalla toimeenkuvalla. Etätyössä toki kuulemma työnlaatu ja tulos pitää olla parempaa ja tämä hieman stressaa. Toisaalta avokonttorissa sitä tulee väkisinkin keskityttyä noihin häiriötekijöihin ja vaikka ihmisistä pidän niin en kerta kaikkiaan halua joka päivä sosialisoida samojen tyyppien kanssa. Varsinkin kun meillä on pari näitä, joiden asenne työhön on erittäin erittäin negatiivinen ja kuulemma kiusaavat yhtä tyttöä, jota en kunnolla tunne. Minulle ovat mukavia, mutta joka tapauksessa inhottaa tieto, että jollain on paha olla työpaikalla ja minä kun huomaan "katseet" yms :(
Mun piti mennä tiistaina töihin.. Arvatkaa aloinko oksentaa eilisiltana. Ei pysy sisällä mikään. Luulen sen johtuvan tuosta lääkkeestä mitä lääkäri määräsi, kun mielialalääkkeeseen siis suostuin... Pahoinvointia kun on ollut jo muutenkin ja tuo lääke voi aiheuttaa pahoinvointia. Huomenna siis lääkäriin saikkulappua hakemaan jos ei helpota, todella heikko olo nyt kun kaikki lentää ulos. Tuntuu ihan maailmanlopulta tämäki nytten, että en kestä yhtään tällaista fyysistä säätöä kun entisestään olo on ripulin ja laihtumisen takia todella heikko. Vituttaa jo etukäteen rimpautella esimiehelle, että en oo vieläkään tulossa töihin. No henkinenkin vointi on aika heikko, että ei sen puoleen. Odotan sitä ensi viikkoista työterveyslääkäriä jos hän osaisi sanoa jotain järkevää, tosin jos vaan yrjöön niin mitenpä sitä lääkäriin pääsisi bussilla (työterveyslääkäri siis kauempana, huomenna voin mennä lähitoimipaikkaan).
Ap
Mitä jos kuule tekisit ne työt etkä vatvoisi jaksatko vai oletko erityisherkkä vai et. Ei se muilla sen häävimpää ole. Voi joku luovuttaa aina tai tehdä sen mikä pitää tehdä. Osa ihmisistä heittäytyy herkiksi ja sitten muut joutuu tekemään työt. Se työnteko on tylsää, helpompi ois maata sohvalla. Mutta jos kaikki tekis niin ni tuetkin loppuis näillä lyhyeen.
En tiedä helpottaisiko se, että jäisit pidemmälle sairauslomalle, jos sairasloman jälkeen kuitenkin taas sama homma. Mutta ei tossakaan kyllä mitään järkeä ole, että aina välillä olet pois. Mielestäni reilumpaa työkavereita ja esimiestäkin kohtaan, että jäät reilusti pidemmäksi aikaa pois. Sinulle itsellesikin varmasti helpompaa, kun ei tarvitse aina lyhyen sirasloman jälkeen stressailla, että mitä joutuu työkavereille selittelemään ym. Sitten sairaslomalle voit miettiä osa-aikaisen työn mahdollisuutta tai peräti kokonaan muuta alaa.
Muut ovat mua kyllä kuvailleet ihan sosiaaliseksi yms. Mulla ei ole vaikeuksia toimia ihmisten kanssa. Kuormitun varmaan vaan helposti.
Ap